[Kirja-arvostelu]

Kirjallisuusarvostelu

Fenomenologinen tutkimus Turun yliopiston tohtoriopiskelijoiden kokemuksista väitöskirjaprosessista ja sen ohjauksen kehittämisestä

Tässä tutkimuksessa ohjauksella ymmärretään ammatillisen auttamisen menetelmää, ohjaajan ja ohjattavan avointa sokraattista ja kommunikatiivista dialogia, jonka filosofinen perusta on heideggeriläis-gadamerilaisessa eksistentialismissa. Gadamerilaisittain ymmärrän ohjauksen ”pelinä” ja ”merkityshorisonttien fuusioitumisena”. Se on seurausta kääntymisestä traditioon. Siinä negatiivisuus on produktiivista avaten uusia näkökulmia. Toimintana ohjausta ei pidetä kriittisen teoriaan viitaten neutraalina, koska sitä tehdään aina jostakin näkökulmasta, johon niin politiikalla kuin vallalla on vaikutusta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata väitöskirjaprosessia, sen ohjausta ja kehittämistä sellaisena, kuin sen tekijät ovat ne kokeneet. Juuri fenomenologisessa tutkimuksessa korostuu väitöskirjantekijöiden oma elämismaailma, oleminen ja siitä tehdyt tulkinnat. Menetelmältään tutkimus on laadullinen ja empiirinen sekä teorialtaan abduktiivinen monitapaustutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu teemahaastattelun avulla. Kaikki haastateltavat edustavat ihmistieteitä. Haastatteluteemojen ja niiden kysymysten laadintaa on ohjannut tutkimuskirjallisuuden perusteella laadittu teoreettinen viitekehys, jossa ohjaus ymmärretään kokemusten fuusioistumisena. Tutkimuksen johtopäätökset täydentävät ja vahvistavat aikaisemman tutkimuksen tuloksia. Kaikki väitöskirjantekijät korostivat yhtäältä tekijän omaa henkilökohtaista vastuuta väitöskirjan tekemisessä. Kuitenkin ohjauksessa on tärkeintä ohjaajalta ohjauskeskustelussa annettu henkilökohtainen ohjaus, arviointi ja saatu palaute. Ohjauksessa arvostetaan eniten ohjaajan tieteellistä kompetenssia. Myös positiivisen, välittävän, mutta rakentavan kriittisen palautteen saaminen koetaan tärkeäksi. Sen sijaan vain negatiivista palautetta sisältävää ohjausta pidetään huonona. Kiteytetysti: kuitenkaan muulla ohjauksella ei ole merkitystä, jos ohjaajan tieteellinen osaaminen ei ole hyvää. Väitöskirjan tekijöiden näkemyksessä tulee esille huoli väitöskirjantekijöiden polarisoitumisesta monen kerroksen väkeen. Erityisesti yliopiston ulkopuolelta tulevat ja sivutyönään väitöskirjaa tekevät jatko-opiskelijat kokevat olevansa yksin, tiedeyhteisön ulkokehällä. Siellä tieteellinen infrastruktuuri on tohtorikoulutettaviin nähden heikompi ja juuri tämän tilanteen korjaamiseen tulisi tiedeyhteisön panostaa. Toiseksi kehittämisehdotuksissa nousi selkeästi esille, että nykyisiä ohjausrakenteita tulisi uudistaa. Vaikka henkilökohtainen ohjaus koetaan tärkeimmäksi ohjausmuodoksi, niin vertaisohjaus ja sen kehittämistä tukevat käytännöt tulisi saada huomattavasti paremmin hyödyttämään väitöskirjantekoa. Tarvitaan uusia ohjauskäytäntöjä, kuten professoreiden ohjausvastuun jakamista esimerkiksi dosenttitasoisille lehtoreille. Tarvitaan enemmän pienryhmäohjausta sekä verkostoihin tukeutuvan ohjauspotentiaaliin hyödyntämistä väitöskirjaohjauksessa. Kolmas parannusehdotus, joka tutkimuksesta nousee esille, on henkilökohtaisten opintosuunnitelmien tuominen tohtorikoulutuksen osaksi. Pelkkien tutkimussuunnitelmien varassa etenevä väitöskirjan tekeminen nähdään liian strukturoimattomaksi. Hopsit voisivat parantaa niin ohjausta kuin auttaa väitöskirjantekijää suunnistaman selkeämmin väitöskirjaprosessin monissa eri vaiheissa.

Suomea omaksuvien lasten morfologian kehitys ja siinä ilmenevät yhteydet ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä

Morfologialla tarkoitetaan sanojen taivuttamista ja muodostamista kielikohtaisten sääntöjen mukaisesti. Näiden sääntöjen hallinta korostuu lapsen omaksuessa suomea taivutusjärjestelmän laajuuden ja morfologisten piirteiden tärkeän semanttisen tehtävän vuoksi. Morfologian keskeisyydestä huolimatta on sen omaksumisesta tutkimusta logopedian alalta niukasti vasta viime vuosilta. Morfologian kehityksessä ilmenevien poikkeavuuksien tunnistaminen edellyttää morfologian tyypillisen kehityksen ja kunkin ikätason keskimääräisen morfologian hallinnan hyvää tuntemusta. Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli kuvata lapsen normaalia morfologian kehitystä ja morfologisia taitoja ikäpisteissä 2;0 ja 3;6 sekä tarkastella näiden ikäpisteiden välillä ilmeneviä mahdollisia yhteyksiä morfologian kehityksessä ja morfologian ja kielellisen kokonaistason välillä. Tutkielman aineisto koostui Varhaisen kielen kehityksen arviointimenetelmän lyhyen version normitutkimuksessa mukana olleiden perheiden 9/2010 – 1/2011 syntyneestä 26 lapsesta. Lasten morfologisia taitoja arvioitiin 2;0 vuoden iässä Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän avulla ja 3;6 vuoden iässä Morfologiatestillä. Lasten kielellisiä taitoja 3;6 vuoden iässä arvioitiin Reynellin kielellisen kehityksen testillä. Lasten todettiin hallitsevan 2;0 vuoden iässä parhaiten nominintaivutusmuodoista genetiivin, partitiivin ja illatiivin käytön, kun taas vähiten lapset olivat tähän ikään mennessä ottaneet käyttöön elatiivia ja ablatiivia. Verbintaivutusmuodoista lapset hallitsivat parhaiten imperatiivin, kieltomuotojen, yksikön kolmannen persoonan preesensin ja imperfektin käytön ja vastaavasti heikoiten liittotempusten käytön. Tutkielman tulokset tukevat aiempia havaintoja lasten taivutusmuotojen yhdenmukaisesta omaksumisjärjestyksestä. Ikäpisteessä 3;6 lapset hallitsivat parhaiten nomineista elatiivin taivutusta, kun taas adjektiivien vertailu oli vielä verrattain hankalaa. Lasten preesens- ja imperfektimuotoisten verbimuotojen hallinta 3;6 vuoden iässä oli keskenään lähes saman tasoista. Aiemmin ei suomen kielessä ole tutkittu morfologisten taitojen yhteyttä tämän tutkielman tavoin ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä, joten tutkielma antaa uutta tietoa morfologisten taitojen kehityksessä ilmenevistä yhteyksistä. Tutkielman tulosten mukaan lasten morfologian kehityksessä ilmeni ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä yhteyksiä sija- ja preesenstaivutuksessa sekä morfologiaa kokonaisuutena tarkasteltaessa. Myös morfologisten ja kielellisten kokonaistaitojen välillä ilmeni yhteyksiä 3;6 vuoden iässä. Sen sijaan varhaisten morfologisten taitojen ja kielellisen kokonaistason välillä ei ilmennyt yhteyttä.