"Tässä on nyt todellakin meidän panos!" Tapaustutkimus kolmen nuoren kasvuhakuisen yrittäjätiimin minä, minun, me ja meidän -diskursseista

Tässä tutkimuksessa yhdistän tiimiyrittäjyyden, sosiaalisen identiteetin ja kollektiivisen psykologisen omistajuuden akateemisia keskusteluja. Tavoitteenani on kuvailla millaisia minä, minun, me ja meidän -diskursseja yrittäjätiimien jäsenet puhuvat kuvatessaan yrittäjyyttään. Tutkimuksen aineistona on nuorten, kasvuhakuisten yrittäjätiimien jäsenten puolistrukturoidut teemahaastattelut. Näkökulmana hyödynnän sosiaalista konstruktionismia ja analysoin aineiston diskurssianalyysillä. Tulkitsen neljä erilaista diskurssia, jotka liittyvät eri tavoin yrittäjätiimien me-identiteettiin. Ensimmäisessä diskurssissa yrittäjät puhuvat omasta roolistaan suhteessa tiimiin. Toisessa diskurssissa yrittäjät luovat oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuullisuuden normeja, joilla rakennetaan me-orientoitumista. Kolmannessa diskurssissa he puhuvat me-muodossa. Puheessa me on kokija, toimija, kollektiivinen psykologinen omistaja ja merkityksen antaja. Neljännessä diskurssissa me-identiteettiä rakentavat yrittäjyyden representaatiot ja toiminta. Meidän -puhetta liitetään asioihin, joihin tiiminä on yhdessä panostettu. Meidän -kokemukset näyttäytyvät puheessa voimallisena yrittäjyyden toiminnan merkityksellistämisen tapana.

Näin johdat Oy Minä Ab:tä

Kirjallisuusarvostelu

"Minä kuulun maailmalle"

Kirjallisuusarvostelu

Minä ja liikuntaryhmäni. Alakoulun oppilaiden käsityksiä itsestään ja vertaisistaan koulun liikuntatunneilla vuosina 2009 ja 2011

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten erään uusimaalaisen alakoulun oppilaat kokevat itsensä sekä vertaisensa koulun liikuntatunneilla, sekä muuttuivatko oppilaiden käsitykset kahden lukuvuoden aikana. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä vuosina 2009 ja 2011. Tutkimuksen otos oli (N=34) ja koostui kahden eri luokan oppilaista, joita tutkittiin kahtena eri tutkimuskertana. Seurattavat oppilaat olivat 1.tutkimuskerralla 3.- ja 4.luokilla ja 2.tutkimuskerralla 5.- ja 6.luokilla. Ensimmäistä oppilaryhmää (ryhmä A) seurattiin 3. luokalla ja 5. luokalla. Toista oppilasryhmää (ryhmä B) heidän ollessaan 4. ja 6. luokalla. Tutkimuslomake koostui minäkäsitystä ja vertaiskokemuksia mittaavista väittämistä, joihin vastattiin Likertin asteikon mukaisesti. Tutkimuksessa ilmeni, että molempien tutkittavien luokkien oppilaat kokivat itsensä keskimäärin myönteisesti koulun liikuntatunneilla ollessaan. Vertaiset koettiin koulun liikuntatunneilla myös yleisesti positiivisesti. Luokkien välillä ei minäkäsityksissä esiintynyt merkitsevää eroa. Ryhmä B koki vertaisensa keskimäärin negatiivisemmin kuin ryhmä A. Minäkäsityksessä liikuntatunneilla ei esiintynyt ryhmien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa. Tulosten mukaan oppilasjoukosta erottui kuitenkin yksittäisiä oppilaita, jotka kokivat itsensä erityisen negatiivisesti koulun liikuntatunneilla molempina tutkimuskertoina. Ryhmä B:ssä esiintyi enemmän hajontaa ryhmän sisällä. Muutokset vertaisten kokemisessa liikuntatunneilla tutkimuskertojen välillä olivat ryhmässä B suurempia.

Kuka minä olen? Narratiivinen näkökulma identiteetin rakentumiseen CP-vammaisten aikuisten kertomuksissa

Pro gradu -tutkielmani lähtökohtana on, että kertomukset välittävät ja rakentavat tietoa. Tarkastelen narratiivisesta näkökulmasta sitä, miten CP-vammaisten aikuisten identiteetti rakentuu kertomuksissa. Tutkimukseni taustalla on ajatus siitä, että yksilö voi tietoisesti muodostaa omaa identiteettiään kertomusten avulla. Aineisto on Invalidiliitto ry:n ja Suomen CP-liitto ry:n yhteisen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella –projektin (2007–2010) myötä kerätty elämäkerta-aineisto. Aineistoni koostuu kahdenkymmenen (20) CP-vammaisen aikuisen kertomuksesta, joissa he kertovat elämästään CP-vamman kanssa, elämänvaiheistaan ja mahdollisuuksistaan yhteiskunnassa. Etsin kertomuksista yhteneväisiä teemoja ja käytän kategorioiden muodostamisessa apuna Catherine Kohler Riessmanin (2004, 2008) huomioita narratiivisesta temaattisesta analysoinnista. Vilma Hännisen (1999) esittelemien identiteettitasojen sekä Kirsi Juhilan (2004) esiintuoman leimatun identiteetin käsitteen avulla muodostan aineistosta identiteettikategorioita. Tarkastelen kertomusten avulla, millaisia tulkintoja ja merkityksiä kirjoittajat antavat CP-vammalle ja vammaisuudelle sekä tuon esiin, millaisiin identiteettikategorioihin kirjoittajien identiteetti tulkintani mukaan sijoittuu. Vammaisten ja vammattomien välinen vastakkainasettelu nousee esiin muiden kategorisointina ja kirjoittajien omana kokemuksena, mutta aina rajanveto ei ole tarpeellista. CP-vamma rajoittaa kirjoittajia tietyissä asioissa, mutta tietyissä asioissa vamma on heille rikkaus, syntymälahja. CP-vamma ilmenee vain yhtenä ominaisuutena, ja vammaisuus on hyväksytty osaksi omaa identiteettiä. Identiteetti rakentuu kertomuksissa prosessina, sillä kirjoittajat hallitsevat erilaisia ja muuttuvia identiteettejä. Kirjoittajat rakentavat sosiaalisia identiteettejä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Henkilökohtainen elämä ja perhe rakentavat kirjoittajille identiteettiä, mutta he hallitsevat myös yhteiskunnallisella tasolla erilaisia rooleja. Identiteetit vaihtelevat myös elämäntilanteiden mukaan. Kirjoittajat vastustavat ”CP-vammaisen roolia”, sillä vamma yksinään ei määrittele heitä. Varsinkin elämässä koetut käännekohdat saivat kirjoittajat rakentamaan omaa identiteettiään uudelleen; CP-vamma saa merkityksensä identiteetin yhtenä osana. Tutkimuksestani käy ilmi, miten kirjoittajat kyseenalaistavat heille annetun leimatun identiteetin ja neuvottelevat itselleen vaihtelevia identiteettejä. Työni perusteella vamma määrittää heitä yhtä lailla kuin jokin muukin ominaisuus, sillä vammaisuuden ei koeta automaattisesti merkitsevän samaa asiaa kuin identiteetti.