Selainkäyttäytymiseen perustuva kohdistettu verkkomainonta - Toimijoiden velvollisuudet erityisesti tietosuojan näkökulmasta.

Internetin monimuotoisessa ympäristössä on selainkäyttäytymiseen perustuvasta kohdistetusta verkkomainonnasta kehittynyt tehokas, mutta häikäilemätön työkalu sitä hyödyntäville toimijoille. Mainostekniikan tarkoituksena on kerätä käyttäjistä henkilökohtaisia tietoja ja seurata heidän Internet käyttäytymistään, jotta heidän kiinnostusten kohteensa ja mieltymyksensä saataisiin selville. Kerätyistä tiedoista muodostetaan käyttäjäprofiileja, joiden avulla oikeat mainokset kohdistetaan kullekin yksittäiselle verkon käyttäjälle. Yhteiskunnassa, jossa teknologia on koko ajan läsnä, on käyttäjien oikeus tieto- ja yksityisyydensuojaan kuitenkin helppo unohtaa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää käyttäjien tietosuojan toteutumisen näkökulmasta mainostekniikkaa hyödyntävien toimijoiden velvollisuudet. Sen lisäksi tavoitteena on selvittää toimijoiden välinen vastuun jakautuminen ja valvonta sekä lainvastaisesta menettelystä johtuvat seuraamukset. Lopuksi tehdään katsaus selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan tulevaisuuden näkymiin. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuskysymyksiin etsittiin ratkaisuja ja tulkintoja tutkimalla voimassa olevien oikeuslähteiden sisältöä. Keskeiset tietosuojaa ohjaavat lait ovat Suomen lainsäädännössä henkilötietolaki (22.4.1999/523) ja tietoyhteiskuntakaari (7.11.2014/917) sekä EU:n lainsäädännössä henkilötietodirektiivi (24.10.1995/46), sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi (12.07.2002/58/EY) ja vuonna 2018 voimaan tuleva yleinen tietosuoja-asetus (KOM (2012) 11, lopull). Suomen ja EU:n lainsäädäntö turvaa käyttäjien tieto- ja yksityisyydensuojan verkossa asettamalla velvollisuuksia selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan toimijoille. Henkilötietojen käsittelyn edellytyksenä on käyttäjien suostumus ja informointivelvollisuus, mutta oikeuskäytännön puuttuminen viittaa käyttäjien tietämättömyyteen. Vaikuttaa siltä, etteivät verkon käyttäjät voi käyttää hyväksi oikeussuojakeinojaan ja suojella itseään selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan tekniikoilta, koska he eivät ymmärrä niitä. Mikäli lainmukainen suostumus ja informointivelvollisuus eivät yllä lain asettamalle tasolle, on käsillä henkilörekisteririkkomus ja vakavimmissa loukkauksissa jopa henkilörekisteririkos. Tutkielmassa pohditaan, onko selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan valvonta riittävää vai pitäisikö valvontaa tehostaa. Lapsille kohdistettua verkkomainontaa tulisi valvoa ensisijaisesti, koska he eivät ole tarpeeksi kypsiä ymmärtämään mainostekniikan tarkoituksia. Käyttäjien henkilötietojen sääntelyn näkökulmasta yleinen tietosuoja-asetus on askel oikeaan suuntaan. Tulevaisuudessa henkilötietojen käsittelyyn liittyviä vaatimuksia tiukennetaan ja käyttäjien tietosuojaa pyritään parantamaan ottamalla huomioon uudet kehittyneet teknologiat. Nähtäväksi kuitenkin jää parantuuko käyttäjien tietosuoja ja puututaanko yksityisyyttä loukkaaviin verkkomainonnan menetelmiin myös käytännön tasolla.

Räjähdysvaarallisten tilojen instrumentointisuunnittelu

Räjähdysvaaralliset tilat aiheuttavat lisävaatimuksia instrumentointisuunnittelulle. Tämän diplomityön tavoitteena on kartoittaa räjähdysvaarallisten tilojen standardien vaatimuksia instrumentoinnin suunnitteluun ja laitevalintoihin. Tarkemmin tarkastellaan luonnostaan vaaratonta räjähdyssuojausrakennetta, joita instrumentoinnin laitteilla tyypillisesti käytetään. Luonnostaan vaarattomassa räjähdyssuojausrakenteessa sähkölaitteen energiaa ja pintalämpötilaa rajoitetaan niin, ettei laite voi sytyttää räjähdysvaarallista seosta. Työssä perehdytään myös luonnostaan vaarattomia laitteita sisältäviin instrumentointipiireihin ja standardin niille asettamiin vaatimuksiin. Tällaisille piireille on tehtävä varmennustarkastelu, jossa todennetaan piirin täyttävän vaatimukset. Varmennusta varten diplomityön käytännönosuutena kehitetään varmennussovellus, joka suorittaa varmennuksen tietokannassa olevista arvoista.

Yksilön hyvä, yhteinen hyvä? Näytteenluovuttajan oikeudet biopankkitutkimuksessa.

Tieteen ja teknologian kehittyminen sekä lisääntynyt ymmärrys sairauksien syntyyn vaikuttavista tekijöistä on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää ihmisperäisiä näytteitä. Vuoden 2013 syyskuussa voimaan astuneen biopankkilain tarkoituksena on kirkastaa ihmisperäisten näytteiden tutkimuskäyttöä koskevaa sääntelyä ja tehostaa näytteiden tutkimuskäyttöä, mikä osaltaan mahdollistaa yksilöllisempien ja kohdennetumpien vaihtoehtojen kehittämisen sairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja hoidon vaikuttavuuden seuraamiseen. Biopankkitutkimusta tehdään vapaaehtoisilta luovuttajilta saaduilla ihmisperäisillä näytteillä sekä niihin liitettävillä tiedoilla, jotka on kerätty biopankkiin odottamaan sopivan tutkimuskysymyksen nousemista. Biopankkilain voimantulon myötä on mahdollista säilöä näytteitä keräyshetkellä vielä määrittelemättömään tutkimukseen. Koska biopankkitutkimuksessa hyödynnetään jo aikaisemmin kerättyjä näytteitä, tutkimuksessa ei tarvitse puuttua yksilön ruumiilliseen koskemattomuuteen. Vaikka tätä yksilön fyysiseen koskemattomuuteen liittyvää suojeluintressiä ei enää ole, biopankkitutkimuksessa yksilöön liittyvä suojelun tarve kytkeytyy hänen yksityisyyden suojaansa ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseen. Yhteistä hyvää ja koko väestön terveyttä edistettäessä on ensiarvoisen tärkeää huolehtia näytteenluovuttajan oikeuksien turvaamisesta, mikä osaltaan mahdollistaa biopankkitutkimusta kohtaan tunnettavan luottamuksen rakentumisen ja näytteenluovuttajien sitoutumisen biopankkitutkimukseen. Näytteenluovuttajan oikeuksien tukeminen kytkeytyy biopankkitutkimuksessa erityisiin avoimiin ja selkeisiin suostumuskäytänteisiin, näytteenluovuttajien riittävään informointiin, yksityisyyden suojaamiseen sekä biopankkitutkimuksessa yleisesti noudatettaviin eettisiin toimintaperiaatteisiin ja ihmisarvon kunnioittamiseen. Useisiin perusoikeuksiin kiinnittyvän itsemääräämisoikeuden turvaamisessa näytteenluovuttajalta saadulla vapaaehtoisella suostumuksella on merkittävä rooli. Institutionaalista tukea näytteenluovuttajan suojan tarve saa erityisesti uudenlaista ihmisoikeustraditiota edustavasta biolääketiedesopimuksesta, jonka taustalla vaikuttaa ajatus ihmisen suojelemisesta psykofyysisenä kokonaisuutena. Tärkeimpiä oikeuslähteitä tutkielmassani ovat biopankkilain ja sen esitöiden ohella biolääketiedesopimus siihen liittyvine lisäpöytäkirjoineen. Suurta tukea olen saanut myös useista Lasse Lehtosen teoksista, Salla Lötjösen väitöskirjasta ”Lääketieteellinen tutkimus ihmisillä”, Irma Pahlmanin väitöskirjasta ”Potilaan itsemääräämisoikeus” ja Liisa Niemisen artikkelista ”Ihmisarvon loukkaamattomuus perus- ja ihmisoikeussuojan lähtökohtana” sekä useista lääketieteellisissä aikakausjulkaisuissa ilmestyneistä artikkeleista.