EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen

Euroopan unioni on vuosikymmenien saatossa muotoutunut markkinataloudesta myös sosiaaliseksi toimijaksi. EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus on yksi EU:n toiminnan kulmakivistä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen määräytyy. Oikeus saada toimeentulotukea perustuu lakiin toimeentulotuesta (1412/1997), mutta oikeutta ei voida määritellä puhtaasti kansallisen lain perusteella tilanteessa, jossa EU-oikeuden määräykset on otettava huomioon. Tutkielmassa luodaankin kokonaiskuva siitä, mitkä määräykset vaikuttavat EU-kansalaisen oikeuteen saada toimeentulotukea. Tämän lisäksi tutkielmassa tehdään katsaus ajankohtaisiin muutoksiin perusturvan kentässä, nimittäin toimeentulotuen perusosan siirtoon Kelan toimeenpantavaksi sekä perustulokokeiluun. EU-kansalaisen oikeus saada sosiaalietuuksia toisessa jäsenvaltiossa perustuu sosiaaliturvan koordinoinnin määräyksiin. Toimeentulotuki ei kuitenkaan kuulu sosiaaliturvan koordinoinnin piiriin, koska se on osa sosiaalihuoltoa. Tutkielmassa tutkitaankin käytännöllisen lainopin keinoin toimeentulotukioikeuden kannalta relevanttia EU- ja kansallista normistoa. Tutkielman lähdeaineiston muodostavat sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskeva asetus 883/2004 sekä vapaan liikkuvuuden direktiivi 2004/38/EY, ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskeva asetus 492/2011. EU-oikeuden dynaamisen luonteen vuoksi käydään läpi myös EU-tuomioistuimen viimeaikaisia ratkaisuja liittyen oikeuteen saada sosiaalihuoltoetuuksia. EU-oikeuden lisäksi syvennytään toimeentulotukeen ja ulkomaalaislakiin liittyvään kotimaiseen lainsäädäntöön ja niiden valmistelutöihin, sekä viranomaisen antamiin ohjeisiin. Tutkielmassa myös luodaan vertaileva katsaus Ruotsissa voimassaoleviin toimeentulotuen myöntämiskäytäntöihin. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen on kytköksissä oikeuteen oleskella jäsenvaltiossa. Myös EU-kansalaisen asemalla on merkitystä; taloudellisesti aktiivinen EU-kansalainen on paremmassa asemassa kuin ei-aktiivinen EU-kansalainen. Viranomaisen ohjeissa ei kuitenkaan ole täysin otettu huomioon EU-oikeuden määräyksiä. Lisäksi toimeentulotuen perusoikeudellisen luonteen vuoksi hakijan yksilöllinen tilanne tulisi aina ottaa huomioon. Perustoimeentulotuen toimeenpanon siirtyessä Kelaan on mahdollista laatia ohjeet, jotka koskevat yhdenvertaisesti kaikkia Suomessa oleskelevia, ja toisaalta huomioivat EU-oikeuden velvoitteet. Myös perustulokokeilun suunnittelussa EU-oikeuden määräykset on hyvä huomioida, koska perustulon merkitys suomalaisen sosiaaliturvan kenttään on merkittävä.

Euroopan korkein oikeus

Kirjallisuusarvostelu

Työnantajan oikeus rajoittaa työntekijän sananvapautta työsuhteessa

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tutkia edellytyksiä, joiden avulla Suomen perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan perusoikeusasiakirjassa turvattua sananvapautta voidaan työsuhteissa työnantajan toimesta rajoittaa. Henkilön työhön liittyvissä olosuhteissa tai vapaa-ajalla esittämät mielipiteet, käsitykset ajatukset, otaksumat, arvostelut tai yleiset kannanotot eivät oikeuta asettamaan häntä eriarvoiseen asemaan työelämässä. Työntekijän sananvapauden rajoittamisen tulee tapahtua samojen periaatteiden valossa kuin muidenkin ihmis- ja perusoikeuksien rajoittamisen. Työntekijän sananvapauden rajoittamisperusteet on lueteltu tyhjentävästi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan toisessa kappaleessa. Tulee kuitenkin ymmärtää, että Suomen perustuslaki voi asettaa rajoitusperusteille pidemmälle meneviä vaatimuksia kuin valtiolle tietyn harkintavallan jättävät ihmisoikeussopimukset. Hankalinta usein on sen arvioiminen, onko työntekijän sananvapauteen puuttuminen ollut suhteellisuusvaatimuksen mukaista eli oikeasuhteista ja välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Työntekijän sananvapauden käyttämiseen liittyvät tilanteet poikkeavat toisistaan. Työnantaja voi antaa ennakollisia ohjeistuksia sananvapauden käyttämisestä tai työntekijä ilmaista oman näkemyksensä työnantajastaan mediassa. Toisaalta työntekijä voi myös ilmiantaa työnantajansa tämän väärinkäytöksen perusteella viranomaisille. Lisäksi työntekijän sananvapauden rajoittamisen sallittavuuteen vaikuttaa monia asioita: osallistuuko työntekijä yritystä koskevaan yhteiskunnalliseen julkiseen keskusteluun, mikä on työntekijän rooli työpaikalla ja mitkä ovat ilmaisuvapauden käyttämisen taustalla olevat motiivit. Liian tuntuvat seuraamukset sananvapauden käyttämisestä saattavat aiheuttaa työyhteisössä pelotusvaikutuksen niin, että yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista ei rangaistusten ja muiden seuraamusten pelossa uskalleta kirjoittaa tai muutoin saattaa yleisön tietoon. Tutkimuksen metodina on oikeustieteelliselle tutkimukselle perinteinen lainoppi. Lisäksi tutkielmassa on myös vahva oikeusvertaileva ote ja työssä hyödynnetään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Ruotsin työtuomioistuimen tuomioita. Tutkielman alussa pohjustetaan työntekijän sananvapautta ja arvioidaan muun muassa lojaliteettivelvollisuuden, valtion positiivisen turvaamisvelvollisuuden sekä työsopimuksen vaikutusta sananvapauden rajoittamiseen. Lopuksi tutkitaan asioita, jotka saavat suurimman painoarvon arvioitaessa työntekijän sananvapauden rajoittamisen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta.

Lapsen oikeus osallistua perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutuminen huostaanotossa

Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella lapsen oikeutta osallistua lapselle kuuluvana perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutumista huostaanotossa. Huostaanotto merkitsee puuttumista perhe-elämän suojaan lapsen edun perusteella. Lapsen etu ja lapsen oikeus osallistua liittyvät kiinteästi yhteen ja ovat tärkeitä lapsen oikeuksia. Lapsen oikeudella osallistua tarkoitetaan lapsen oikeutta vapaasti ilmaista näkemyksensä häntä koskevassa asiassa ja oikeutta saada myös nämä näkemykset huomioon otetuksi hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen oikeutta osallistua turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Lapsen oikeutta osallistua on turvattu lastensuojelulaissa useiden säännösten avulla, mutta ne on osittain sidottu ikärajoihin, mikä ei täysin vastaa perus- ja ihmisoikeuksien vaatimuksia lapsen osallistumisoikeuden osalta. Lastensuojelulaissa on säädetty lapsen mielipiteen selvittämisestä, jossa lapsen oikeutta osallistua ei ole sidottu lapsen biologiseen ikään. Sen sijaan lapsen kuulemista ja puhevallan käyttöä liittyvät säännökset on sidottu 12 vuoden ikään. Lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön sitominen ehdottamaan 12 vuoden ikään ei ole lapsen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta ongelmaton. Ikärajan asettaminen voi johtaa siihen, että alle 12-vuotiaita lapsia ei juurikaan huomioida. Lapsen kuulemisessa ja puhevallan käyttöä koskevassa sääntelyssä tulisikin luopua ehdottomasta ikärajasta ja huomioida säännöstasolla myös lapsen kehittymisen yksilöllisyys ja sen kautta lapsen kehitystaso. Tämä ei välttämättä edellytä lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön osalta luopumista kokonaan ikärajoista, vaan kuulemisen joustavuutta lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Työriitalain mukaisen ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti ja oikeus vahingonkorvaukseen

Tutkielman tarkoituksena on selvittää työriitalaissa säänneltävään ennakkoilmoitusvelvollisuuteen liittyviä ongelmakohtia. Aluksi selvennetään, mistä ennakkoilmoitus on ylipäänsä tehtävä, sillä velvollisuus ei liity kaikkiin työtaistelutoimenpiteisiin tai niiden laajentamiseen. Tämän lisäksi tarkastellaan, kenelle ennakkoilmoitus on osoitettava ja kenen on kyseinen velvollisuus täytettävä. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta niin työntekijä- kuin työnantajapuolen näkökulmasta. Ennakkoilmoitusvelvollisuus koskee molempia työmarkkinaosapuolia, vaikka työtaisteluoikeus yhdistetäänkin helpommin palkansaajapuolen oikeudeksi. Tutkimuksessa kuitenkin tarkastellaan työriitalakiin liittyviä ongelmakohtia enenevissä määrin työntekijäpuolen näkökulmasta. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta ensisijaisesti yksityisen sektorin näkökulmasta. Keskeisimpinä tutkimuskysymyksinäni on selvittää, mitä oikeusvaikutuksia ennakkoilmoituksen tekemisellä on ja mitä ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi ilmoitusvelvolliselle työmarkkinaosapuolelle seurata. Samalla arvioin nykysääntelylle asetettujen tavoitteiden legimiteettiä. Laiminlyönnin seuraamusten osalta keskityn erityisesti arvioimaan vahingonkorvausvelvollisuuden mahdollisuutta. Merkittävänä lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty erityisesti kotimaista oikeuskirjallisuutta ja jossain määrin myös ulkomaalaista oikeuskirjallisuutta on hyödynnetty tarkasteltaessa vahingonkorvausvastuun mahdollisuutta muualla Euroopassa. Käytetystä oikeuskirjallisuudesta mainittakoon erityisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Ilkka Ruposen teos Työriitojen sovittelu, joka on ainut laajempi kirjoitus työriitalaista sekä Seppo Koskisen artikkelit Työriitalain rikkominen ja vahingonkorvaus ja Työriitalain 7 §:n rikkomisesta: kuka rikkoo ja mitä? Vahingonkorvausvastuu soveltumisen osalta tarkastellaan tuoretta käräjäoikeuden ratkaisua, joka on tähän asti ainoa aihetta käsittelevä tuomioistuinratkaisu. Vahingonkorvausvastuun poissulkemiselle ei ole löydettävissä hyväksyttäviä perusteita. Rikkomalla työriitalain ennakkoilmoitusvelvollisuutta laiminlyödään työnseisaukselle asetettu ennakkoedellytys, minkä johdosta laiminlyöjä syyllistyy kriminalisoituun tekoon. Korvausvastuu tulee tällöin arvioitavaksi vahingonkorvauslain nojalla, koska sen soveltumista ei ole työriitalaissa suljettu pois. Korvausvastuun soveltuminen on omiaan vahventamaan työriitalain mukaista sovittelua ja antaa laittoman työnseisauksen kohteeksi joutuneelle tehokkaan oikeussuojakeinon.