Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Ruotsin ja Itävallan suhde EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Itävallan ja Ruotsin suhdetta EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Lisäksi tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut maiden suhteeseen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalista konstruktivismia, joka tässä tutkimuksessa perustuu vahvasti Alexander Wendtin teokseen Social Theory of International Relations. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kohdevaltioiden virallisilta verkkosivuilta löytyviä julkisia englanninkielisiä raportteja, lehdistötiedotteita, strategioita ja muita julkaisuja joista valikoidaan aihetta koskeva lähdeaineisto. Ensimmäisessä vaiheessa neljän teeman avulla molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ennen Ukrainan sodan alkamista. Teemat ovat: - Sotilaallisen voiman merkitys - EU:n yhteinäisyyden merkitys valtiolle - Yhteisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan suhde valtion omiin intresseihin - EU rauhan takaajana Toisessa vaiheessa analysoidaan molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pohdintaluvussa tarkastellaan lopulta analyysin tulokset tukeutuen tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että molemmat maat olivat vahvasti sitoutuneet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja olivat sitoutuneet niihin myös omissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteissaan. Maiden suhtautumisessa YUTP:n tavoitteisiin ei ollut merkittäviä eroavaisuuksia. Ukrainan sota vaikutti maiden suhteisiin EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eri tavoin. Itävalta muuttui lausunnoissaan varovaiseksi ja Venäjää myötäileväksi ja Ruotsi korosti EU:n yhtenäisyyden merkitystä aiempaa kovemmin.

Serbian ilmapuolustus Kosovon sodassa

Pro gradu -tutkimusprosessin käynnistävänä ajatuksena oli ymmärryksen lisääminen siitä, miten odotusarvoltaan heikompana pidetyn osapuolen (Serbia) ilmapuolustus kykeni toimimaan ja toiminnallaan häiritsemään ylivoimaisena pidetyn vastustajan (Nato) ilmahyökkäystä. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten Serbian ilmapuolustus toimi Kosovon sodassa operaatio Allied Forcen aikana. Kysymykseen vastattiin alakysymysten kautta, joilla selvitettiin toimintaympäristön ja muiden olosuhteiden vaikutusta sodan kulkuun, Naton käytössä olleiden resurssien ja toimintatapojen vaikutusta ilmahyökkäyksen toteuttamiseen sekä Serbian ilmapuolustuksen käyttöperiaatteiden, resurssien ja toimintatapojen vaikutusta sodan kulkuun ja lopputulokseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena sisällönanalyysin tutkimusmenetelmiä käyttäen. Selittävänä tutkimuksena lähdeaineistosta pyrittiin löytämään syyseuraussuhteita. Lähdeaineiston kokoamisen ja kriittisen tarkastelun jälkeen perehdyttiin tutkimuksessa käytettyihin käsitteisiin ja muodostettiin teoreettinen käsitys sekä Naton ilmahyökkäysoperaatiosta että Serbian ilmapuolustuksen yleisestä toimintamallista. Tätä seurasi aineiston karkea luokittelu, tutkimustehtävän ja siinä käytettävien käsitteiden täsmentäminen sekä ilmiöiden esiintymistiheyksiin ja poikkeuksiin paneutuminen. Aineiston suppeudesta johtuen sen ristiinvalidointi jäi vähäiseksi, mutta yksittäiset tiedot pyrittiin varmentamaan muista saman kategorian lähteistä. Kosovon sotaa pidetään äärimmäisyyksien sotana, sillä ensimmäistä kertaa historian aikana tämäntasoinen konflikti kyettiin kukistamaan pelkän ilmavoiman toiminnalla. Kyseessä oli merkittävä sota myös siksi, että Naton joukot säästyivät kokonaan henkilöstötappioilta ja kärsivät vain vähäisiä kalustomenetyksiä. Muutaman päivän kestävään sotaan varautuneen Naton ennakko-oletuksesta poiketen ilmaoperaatio kesti kuitenkin pitkään eli 78 päivää. Vielä tänä päivänäkin kiistellään syistä, joiden ansiosta Serbian ilmapuolustus kesti näinkin kauan. Yleisesti ollaan kuitenkin sitä mieltä, että säällä ja toimintaympäristöllä oli merkittävä – ellei suorastaan ratkaiseva osuus Serbian ilmapuolustuksen toiminnassa. Lisäksi serbijoukkojen käyttämä taktiikka tarkasta tutkaemission kontrollista ja siten näkymättömissä pysyminen, pienissä ryhmissä liikkuminen sekä nopeiden sijoitusmuutosten toteuttaminen vaikeuttivat Naton yrityksiä lamauttaa Serbian ilmapuolustus. Paikallinen maasto suosi serbien liikkuvien järjestelmien naamiointia ja salaamista, mutta toisaalta se vaikeutti niiden siirtymistä ja optimaalisiin taisteluasemiin pääsemistä. Lisäksi serbien kiinteät tutkajärjestelmät jäivät altavastaajiksi Naton moderniin kalustoon verrattuna. Nerokas valemaalien käyttö ja harhauttaminen kuitenkin vaikeuttivat Naton operaation toteuttamista. Serbit olivat hyvin tietoisia Naton toimintatavoista saatuaan aitiopaikalta seurata sen ilmahyökkäystä Bosnia-Hertsegovinaan kolme vuotta aikaisemmin vuonna 1995. Itse asiassa he olivat jopa varautuneet vastaavaan vihollisdoktriiniin. Serbian kerroksellinen ilmapuolustusjärjestelmä, jossa eri korkeuksille kykeneviä ilmantorjuntayksiköitä oli sijoitettu samalle alueelle, pakotti Naton koneet lentämään yli 15 000 jalan korkeudella. Tämä puolestaan vaikeutti Naton pommitustehtäviä lisäten riskiä pommien putoamisesta siviilialueille. Suurimpana syynä sodan pitkittymiselle pidetään kuitenkin Naton päätöstä olla käyttämättä maajoukkoja, mikä mahdollisti serbien valitseman taktiikan käyttämisen.

Ryhmäkiinteyden kehittäminen sotilaskoulutuksen keinoin

Ryhmäkiinteys on oleellinen osa joukon suorituskykyä. Parhaitenkaan koulutettu ja varustettu joukko ei kykene suorittamaan sille annettuja tehtäviä, jos sen ryhmädynamiikka ei toimi. Puolustusvoimien tärkein tehtävä on kouluttaa sodan ajan joukkoja, joten ryhmäkiinteyden huomioiminen on merkittävässä osassa myös Puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ryhmäkiinteys ilmenee päivittäisessä varusmieskoulutuksessa, miten se otetaan huomioon koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä kuinka siihen vaikutetaan johtamisella. Tutkimuksen päätutkimustehtävä on ”Miten ryhmäkiinteyttä voidaan kehittää sotilaskoulutuksen keinoin?” ja sitä tukevina alatutkimustehtävinä ”Miten ryhmäkiinteys muodostuu ja ilmenee?” sekä ”Miten ryhmäkiinteyteen voidaan vaikuttaa johtamisella ja sotilaskoulutuksella”. Tutkimustehtävien asettelulla selvitetään niitä käytännön asioita, mitkä vaikuttavat ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Tutkimuksen teoriaosuudessa on käsitelty ryhmäkiinteyden muodostumista ja sen vahvistamista. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistonkeräämisessä hyödynnetään teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoidaan sisällönanalyysilla, jonka avulla saadaan tutkimuksen tulokset. Tuloksista ilmenee, millä eri tavoilla ryhmäkiinteyttä voidaan rakentaa johtamisen ja sotilas-koulutuksen keinoin. Tulosten perusteella keskeisimpiä keinoja ryhmäkiinteyden vahvistamiseen ovat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muodostettavat kokoonpanot, jotka pysyvät ja toimivat yhdessä mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi johtajien kouluttaminen ja kasvattaminen sellaisiksi johtajiksi, että heidän johtamiskäyttäytyminen tukee ryhmäkiinteyden vahvistamista. Johtopäätökset tukevat edellä mainittuja tuloksia.

Vastakumouksellinen sodankäynti Yhdysvaltojen poliittisena instrumenttina 2000-luvulla

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vastakumouksellisen sodankäynnin doktriinin nousemista strategian asemaan ensin Irakin sodassa ja tämän jälkeen Afganistanin sodassa sekä strategiaan liittynyttä lisäjoukkojen lähettämistä alueelle. Tutkimuksen tiedonintressi liittyy käsitykseen siitä, että kyseessä oli merkittävä ja odottamaton muutos asevoimien käytössä. Asevoimat olivat tietoisesti orientoituneet konventionaaliseen sodankäyntiin Vietnamin sodan jälkeen. Yhdysvalloissa vallitsi lisäksi sotaväsymys ja vastustus sotien eskalaatiota kohtaan. Tutkimuksen tutkimusongelmana on, miten vastakumouksellinen sodankäynti, operatiivinen doktriini, nousi strategiaksi. Tutkimusta varten luotiin teoreettinen viitekehys sodan ja politiikan välisestä vuorovaikutussuhteesta, jota tarkastellaan valtion näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin abduktiivista sisällönanalyysia, jolla aineistosta nostettiin esiin tutkimusongelman ratkaisemiseen tarvittavat merkittävät ilmiöt. Teoreettinen viitekehys perustuu Carl von Clausewitzin teokseen On War ja strategian tutkijoiden kirjoituksiin. Strategian laatimiseen liittyvä aineisto koostui pääasiassa muistelmista ja toimittajien kirjoista. Vastakumouksellisen sodankäynnin menestyksekäs soveltaminen taktisella tasolla ja doktrii-nin kannattajien tavoitteellinen vaikuttaminen saivat presidentti Bushin muuttamaan Irakin sodan strategian vastakumoukselliseksi. Saavutetun menestyksen ja doktriinin kannattajien painostuksen jälkeen presidentti Obama muutti Afganistanin sodan strategiaa tiukoin reunaehdoin. Molemmissa sodissa turvallisuustilanteen parantaminen asetettiin tuettavan hallinnon legitimiteetin kehittämisen edelle. Strategian laatimisessa asevoimien edustajat osallistuivat poliittisen linjauksen tekemiseen, perinteisen siviili-sotilassuhteiden normin vastaisesti. Vastakumouksellisen sodankäynnin poliittinen luonne sekä sotilaskomentajien autonomia ja sotilaspoliittinen vastuu tekevät normin noudattamisesta mahdotonta. Tutkimuksen perusteella toimivat siviili-sotilassuhteet ovat tärkein tekijä realistisen ja toteuttamiskelpoisen strategian laadinnassa ja siihen liittyvässä päätöksentekoprosessissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys osoittautui käyttökelpoiseksi. Sotien ainutlaatuisten kontekstien takia johtopäätökset auttavat ymmärtämään, eivät ennustamaan. Jatkotutkimusmahdollisuutena voisi olla tutkimusongelman käsittely rationaalisen päätöksenteon mallien kautta tai strategialle annettujen merkityksien tarkastelu diskurssianalyysilla.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.

Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan puolustusteollisia markkinoita ovat muokanneet poliittiset, taloudelliset ja teknologiset muutosvoimat. Tässä tutkimuksessa selvitetään Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan. Tämä tutkimus sijoittuu tieteellisessä tutkimuskentässä kansainvälisten suhteiden ja strategian tutkimusalaan. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu konstruktivismin varaan. Tutkimuksessa kuvataan sosiaalisen rakentumisen tasojen avulla Euroopan puolustusteollisilla markkinoilla tapahtuneiden muutosten vaikuttaneen Suomen puolustuspolitiikkaan. Tutkimus toteutetaan monitapauksisena tapaustutkimuksena. Suomen puolustuspolitiikkaa mallinnetaan kolmen yksittäisen tapauksen avulla, jotka ovat: kansainvälisen yhteistyön perustelut puolustuspoliittisen eliitin puheissa, kotimainen ruuti- ja ammustuotanto osana ulkoja turvallisuuspoliittisia selontekoja ja F-18 -torjuntahävittäjän kunnossapidon kustannuskehitys. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa havaittiin, että Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta kuvaavista analyysiyksiköistä suurimmat vaikutukset Suomen puolustuspolitiikkaan oli kustannustehokkuuden lisäämisellä ja puolustusmäärärahojen pienentymisellä. Puolustusteollisuuden rakenteellisilla muutoksilla havaittiin olevan yllättävän selkeät vaikutukset ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden kautta. F-18 - torjuntahävittäjän kunnossapidon varaosavaje on osa puolustusvoimien varaosavajetta, jonka kautta puolustusmateriaalin kallistuminen vaikuttaa puolustuspolitiikkaan, koska torjuntahävittäjien suorituskyvystä ei ole tingitty. Puolustuspoliittisen eliitin puheiden analyysissä huomattiin kustannustehokkuuden olevan käytetyin peruste kansainväliselle yhteistyölle. Muista Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta mallintavista analyysiyksiköistä kansainvälistä yhteistyötä perusteltiin yleisimmin huoltovarmuudella, puolustusmäärärahojen pienenemisellä ja suorituskykyjen yhteisellä kehittämisellä. Pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä käytetyissä perusteissa ei havaittu olevan suuria eroja.

Jalkaväkirykmentin raskaiden aseiden organisointi ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1918-1939

Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Kiiltääkö kilpi? : puolustusvoimien julkisuuskuva Helsingin Sanomissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja analysoida yhden suomalaisen päämedian puolustusvoimista välittämää julkista kuvaa ja sen nykytilaa. Julkisen kuvan selvittämisen lähtökohtana ja empiirisenä aineistona käytettiin Helsingin Sanomien verkkoarkistosta kerättyä dokumenttiaineistoa. Tutkimusta lähestyttiin julkisuuskuvaan ja viestintään liittyvien käsitteiden sekä median vallan ja taustalla vaikuttavan agenda setting -teorian kautta. Tutkimuksessa oletettiin, että medialla on edelleen valtaa vaikuttaa siihen, mistä aiheista yhteiskunnassa keskustellaan ja mitkä aiheet ylittävät uutiskynnyksen. Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan kysymyksiin: Kuinka paljon puolustusvoimat on saanut julkisuutta Helsingin Sanomissa 2010-luvulla? Mikä on julkisuudessa käsitellyiden aiheiden sävy Helsingin Sanomien verkkouutisissa? Mitä aiheita on käsitelty julkisuudessa negatiiviseen ja positiiviseen sävyyn tutkimusaineiston perusteella? Millainen julkisuuskuva puolustusvoimista muodostuu tutkimusaineiston perusteella? Tutkimuksen lähestymistapa oli kuvaileva määrällinen tutkimus, jossa mediatekstejä kuvailemalla pyrittiin saamaan kokonaiskäsitys laajasta aineistosta. Tutkimusmenetelmänä oli kvantitatiivinen sisällön erittely (-analyysi) ja mukana oli 510 Helsingin Sanomien verk-kosivuilla julkaistua mediatekstiä, jotka käsittivät aikavälin 1.1.2013-31.12.2014. Tässä tutkimuksessa rakennettiin erillinen luokittelurunko aineiston analyysia varten, missä luokittelurunkoa käytettiin puolustusvoimiin liittyvien mediatekstien analysointiin. Aineisto koodattiin dikotomisesti koottuun havaintomatriisiin ja tutkimuksessa saadut tulokset esitettiin frekvensseinä, taulukoina ja sanallisesti kuvailemalla. Puolustusvoimiin liittyvä kirjoittelu oli varsin aktiivista, lähes päivittäistä ja hyvin kansalaiset tavoittavaa. Lisäksi puolustusvoimien toiminta herätti kiinnostusta keskusteluissa sekä sosiaalisessa mediassa. Puolustusvoimia käsittelevien juttujen yleissävy oli suurimmaksi osaksi neutraalia, mutta negatiivissävytteisiä juttuja oli positiivisia enemmän. Myönteiset jutut eivät nousseet itsenäisenä teemoina päivän agendalle, mutta ne saattoivat esiintyä käsitellyn muun aiheen yhteydessä. Puolustusvoimien kannalta negatiivisena julkisuutena nähtiin muun muassa seuraavat teemat: viestivälinekaupat, kuulusteluharjoitus, palveluksessa tapahtuneet vaaratilanteet, onnettomuudet ja loukkaantumiset, määrärahojen ”väärinkäyttö” sekä vuokratuki. Puolustusvoimat oli Helsingin Sanomien välittämässä julkisuudessa aktiivisessa roolissa joko organisaation edustajana tai yksittäisenä henkilönä. Jutut kohdentuivat puolustusvoimien lakisääteisiin tehtäviin, puolustuspolitiikkaan sekä tärkeisiin sidosryhmiin; asevelvollisiin ja henkilökuntaan. 2010-luvulla puolustusvoimista välittyy Helsingin Sanomista tutkimusaineiston perusteella neutraali kuva vahvan aseman saavuttaneesta ja vastuullisesta yhteisöstä, jolla on legitimiteetti toimia ja harjoitella, vaikka se aiheuttaakin keskustelua.

Ryhmäkiinteys varusmieskoulutuksessa : perusyksikön kouluttajien näkemyksiä kiinteydestä

Lyhyt varusmiespalvelus ja uusi taistelutapa ovat isoja haasteita Puolustuvoimien sodan ajan joukkojen koulutukselle. Ryhmäkiinteys parantaa joukon toimintakykyä ja se vaikuttaa posi-tiivisesti myös varusmiesten suhtautumiseen Puolustusvoimiin sekä maanpuolustustahtoon. Toteuttamalla varusmieskoulutus siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla ryhmä-kiinteyden vahvistumista, voidaan Puolustusvoimien suorituskykyä parantaa kustannuste-hokkaasti. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on miten ryhmäkiinteys otetaan huomioon perusyksikön koulutuksessa? Tutkimuksen alakysymykset ovat millainen näkemys perusyksikön koulutta-jilla on ryhmäkiinteydestä ja millainen näkemys perusyksikön varusmiesjohtajilla on ryhmä-kiinteydestä? Tämä tutkimus on laadullinen. Aineistonkeruumetodeina käytetään teemahaas-tattelua ja lomakekyselyä. Aineisto on analysoitu käyttämällä laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kouluttajien näkemys ryhmäkiinteydestä on hyvä, mutta se rajoittuu primääriryhmän tasolle. Ryhmäkiinteyden vahvistumisen kannalta tärkein asia on yhdessä vietetty aika. Myös yhteiset tarkoituksenmukaiset tehtävät ja tavoitteet johtavat kiin-teyden vahvistumiseen. Johtajan käyttäytyminen vaikuttaa ryhmäkiinteyden kaikkiin ulottu-vuuksiin ja hänellä on tärkeä rooli välittää organisaation tavoitteet ja tahtotila ryhmäänsä. Johtajan toiminta ja käyttäytyminen vaikuttaa myös alaisten organisaation suhtautumiseen. Johtopäätöksissä todetaan, miten Puolustusvoimien toimintatapoja voidaan edelleen kehittää joukon ryhmäkiinteyden tukemiseksi. Esimerkiksi ryhmien muodostamisen periaatteisiin tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Peruskoulutuskaudella ryhmäkiinteyden avulla tuetaan hyvin erityyppisten henkilöiden sopeutumista armeijaan. Tästä syystä on tärkeää si-joittaa ryhmiin sellaisia henkilöitä, jotka täydentävät toistensa ominaisuuksia ja voivat tukea muita jäseniä. Erikois -ja joukkokoulutuskausille ryhmiin tulee sijoittaa yksilöllisiltä ominai-suuksiltaan samankaltaisia henkilöitä ryhmäkiinteyden ja motivaation vahvistamiseksi. Eri-laisten merkkien ja symbolien käyttöä pitäisi laajentaa kiinteyden vahvistamiseksi. Sotilas-koulutukseen tulisi sisällyttää kaikille tasoille opetusta ryhmäkiinteydestä.

Invaasioelokuva moninäköalaisena mediahistoriana

Kirjallisuusarvostelu

Uraputkessa. Selvitys Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineesta vuosina 2010–2014 valmistuneiden työllistymisestä

Turun yliopiston poliittisen historian oppiaine (vuoteen 2010 asti poliittisen historian laitos) on vuodesta 1995 lähtien tehnyt viiden vuoden välein säännöllisesti selvityksen, jossa tarkastellaan oppiaineesta valmistuneiden työllistymistä, työllisyystilannetta ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Selvitys pyrkii lisäksi tuomaan esille poliittisesta historiasta valmistuneiden työllistymisessä näkyviä pidempiaikaisia suuntauksia sekä mahdollisia muutoksia vertailemalla tuloksia aiempien vuosien tietoihin. Tässä selvityksessä on tarkasteltu vuosina 2010–2014 valmistuneiden työllistymistä. Vertailun kohteina ovat Petteri Järvisen selvitys Työuralla vuodelta 2005 sekä Pilvi Lempiäisen selvitys Työelämää varten vuodelta 2010. Jotta uusi selvitys olisi vertailukelpoinen näiden kanssa, on selvityksen pohjana ollut kyselykaavake pidetty hyvin samankaltaisena näiden edellisiin selvityksiin nähden. Muutokset kyselylomakkeeseen ovat lähinnä kosmeettisia, edellisestä kyselystä saadun palautteen perusteella on lisätty kysymykseen 7 (työllisyystilanteesi kyselyhetkellä) vastausvaihtoehdon ”muu” ja kysymykseen 17 on muokattu vastausvaihtoehto välinpitämättömästi” muotoon ”melko kielteisesti”. Kyselylomake löytyy selvityksen lopun liiteosiosta. Selvityksen lopussa on kahden poliittisesta historiasta valmistuneen haastattelu, joiden tarkoituksena on antaa vielä kuva siitä, mihin poliittisesta historiasta valmistuneet voivat sijoittua ja minkälaisia valintoja voi tehdä jo opiskeluaikana. Lisäksi päätin jatkaa edellisen selvityksen tekijän Pilvi Lempiäisen aloittamaa tapaa ja mukana on täten myös yksi haastattelu työnantajan näkökulmasta.

Messerschmitt Bf-109 Suomen ja Unkarin ilmavoimissa vuosina 1942 - 1945

Tämä laadullinen sotahistorian tutkimus käsittelee ja vertailee Messerschmitt Bf-109 -konetyypin käyttöä Suomessa ja Unkarissa toisen maailmansodan aikana. Tutkimusmenetelmänä on käytetty vertailevaa (komparatiivista) aineistoanalyysia. Suomen ja Unkarin ilmavoimat ovat tutkimuksen kohdemaita, ja tutkimuksessa perehdytään Messerschmitthävittäjän käyttöperiaatteisiin, konemallin taktiseen käyttöön, sekä lentäjien koulutukseen. Lisäksi perehdytään laivueiden ja yksittäisten lentäjien taistelukertomuksien kautta siihen, millainen konemalli oli lentää ilmataisteluissa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan pääkysymykseen: Mitkä olivat Messerschmitt Bf-109:n käyttöperiaatteet Suomen ja Unkarin ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana? Pääkysymystä tukevat seuraavat alatutkimuskysymykset: Miten lentäjiä koulutettiin kyseiseen konetyyppiin? Miten Messerschmitthävittäjät ryhmitettiin kohdemaiden sodan ajan organisaatioissa? Mitä viholliskalustoa vastaan Messerschmitthävittäjiä käytettiin itärintamalla? Mitä eroja ja samankaltaisuuksia ilmenee Suomen ja Unkarin hävittäjätaktiikassa Messerschmitt Bf-109:n kohdalla ja miksi? Miten näissä maissa toimintaympäristöt erosivat /muistuttivat toisiaan? Tutkielman johdannossa esitellään tutkimuksen päämäärä, rajaus, tutkimuskysymykset, viitekehys sekä lyhyesti tutkimuksen aiheena oleva Messerschmitt Bf-109 -hävittäjä. Ensimmäisessä pääluvussa käsitellään Bf-109:n käyttöä Suomessa aina hävittäjähankinnasta taktiik-kaan ja koulutukseen. Toisessa pääluvussa käsitellään vastaavasti Bf-109:n käyttöä Unkarin ilmavoimissa samalla logiikalla. Johtopäätösluvussa esitellään tutkimustulokset ja johtopäätökset, joilla vastataan tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksina todetaan että isoimmat käyttöperiaatteelliset erot Suomen ja Unkarin välillä liittyivät hankintaan ja koulutukseen ja taistelutapaan, kun taas samankaltaisuuksia oli havaittavissa konekaluston sijoittelussa ja toimintaympäristöissä. Unkari sai geopoliittisen asemansa ansiosta enemmän tukea saksalaiselta Luftwaffe:lta, kun taas esimerkiksi varaosien saaminen Suomeen oli usein vaikeaa.

Venäjän vastasissitaktiikan kehittyminen Tshetshenian sodissa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vastasissitaktiikoita Venäjän armeijan jalkaväki käytti Tshetshenian sodissa vuosina 1994-1996 ja 1999-2000. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten Venäjän armeijan jalkaväen vastasissitaktiikka kehittyi Tshetshenian sotien aikana ja millaisista lähtökohdista venäläinen jalkaväki lähti suorittamaan vastasissioperaatioita Tshetsheniassa. Tutkimus on tehty venäläisen jalkaväen näkökulmasta ja jalkaväkeä tukevat aselajit ovat rajattu tutkimuksen ulkopuolelle, mutta niitä on käsitelty tarpeellisilta osiltaan. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ilmavoimien ja tykistön rooli taisteluissa on selitetty jalkaväen taktiikan näkökulmasta. Tutkimuksessa käytin tapaustutkimusta, jossa tapauksina on kolme erillistä taistelukuvausta. Näiden tapausten avulla pystyin tutkimaan molempia sotia ja tutkimaan tarkasti venäläisen jalkaväen vastasissitaktiikan kehitystä. Tutkimuksessa havaitsin, että Venäjän armeija ei kyennyt hyödyntämään ensimmäisessä Tshetshenian sodassa omia ja muiden valtioiden kokemuksia vastasissisodankäynnistä. Venäläisten taktiikka epäonnistui pahasti, eivätkä armeijan resurssit riittäneet korjaamaan tilannetta sodan aikana. Vasta sotien välissä venäläiset tutkivat kokemuksiaan Afganistanin sodasta sekä Yhdysvaltojen kokemuksia Vietnamista, ja kehittivät taktiikkaansa, joka tuotti huomattavia tuloksia toisessa Tshetshenian sodassa. Huomattavaa oli Venäjän asevoimien kykenemättömyys hallita ja ratkaista paikallisia kriisejä, mitä Tshetshenian sodat olivat. Lopulta ensimmäinen Tshetshenian sota päättyikin poliittiseen ratkaisuun. Toisaalta tshetsheenien toimet toisessa Tshetshenian sodassa saivat aikaan yleisen mielipiteen muutoksen venäläisissä siviileissä. Vuosina 1994-1996 mielipiteet olivat yleisesti ottaen kielteisiä sotaa kohtaan, mutta vuosina 1999-2000 sota nähtiin enemmän tarpeellisena.