Ulkoiluta turvallisesti – ohjeita jaloittelutarhaa suunnittelevalle

Karjan vapaa liikkuminen edistää karjan terveyttä ja hyvinvointia siinä määrin, että asiasta on säädetty myös eläinsuojelulaissa. Vaikka laki ei velvoita ympärivuotiseen jaloitteluun, myönteiset kokemukset viittaavat siihen, että käytäntö yleistyy lähitulevaisuudessa. Karjan jaloitteluun liittyy kuitenkin riskejä ympäristön kannalta. Eläinten virtsassa ja lannassa erittyy jaloittelualueelle merkittävä määrä ravinteita ja mikrobeja, jotka voivat pilata niin pinta- kuin pohjavettäkin. Ympäristövaikutusten hallitsemiseksi onkin välttämätöntä, että jaloittelua varten järjestetään erityinen jaloittelutarha. Jaloittelutarhojen toteuttaminen on usein kompromissi investointikustannusten, käyttökustannusten, teknisen toimivuuden, ympäristörasituksen ja eläinten viihtyvyyden kesken. Jaloittelun toteuttamiseksi ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan suunnittelu on tehtävä tilakohtaisesti. Tässä oppaassa kuvataan vaihtoehtoja tarhan suunnitteluun ja toteutukseen. Toimintatapoja kannattaa soveltaa myös muihin karjan vapaan liikkumisen alueisiin kuten laidunalueisiin ympäristökuormituksen hallitsemiseksi.

Riistetty vapaus. Yläneen tyttökoti ja tyttöyden tulkinnat 1955-1971

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Yläneen tyttökotia ja tyttöyden tulkintoja vuosina 1955-1971. Tutkimuksessa perehdyn siihen, minkälaista tyttöyttä Yläneen tyttökotiin sijoitetut nuoret edustivat, ja miten koulukotikasvatuksella pyrittiin muovaamaan poikkeavana pidettyä tyttöyttä. Vuonna 1943 perustettuun Yläneen tyttökotiin sijoitettiin vuosittain kymmeniä nuoria. Koulukotisijoitus perustui hallinto-oikeudelliseen vapaudenriistoon ja sen kohteeksi joutuivat epäsosiaaliseen ja -sopivaan elämäntapaan ajautuneet nuoret, joita ei enää muin lastensuojelullisin toimenpitein voitu auttaa. Yläneen tyttökodin johtaja Martti Kuusikosken toimikauden aikana vuosina 1955-1971 laitosta pidettiin erityisen sulkeutuneena ja ankarana. Historiantutkimuksen osalta suomalaisten koulukotien tarkastelu on jäänyt vähäiseksi, eikä Yläneen tyttökotia ole koskaan perusteellisesti tutkittu. Tutkielmani teoreettinen kehys rakentuu sekä tyttötutkimuksen että marginaalihistorian osa-alueille. Tutkimukseni alkuperäislähteenä käyttämiäni Yläneen tyttökodin arkiston aineistoja olen tarkastellut sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tarkemmin olen tutkinut 85 tyttökotiin sijoitetun nuoren tietoja, jolloin vuosittaiseksi otannaksi muodostuu viisi oppilasta. Työni käsittelyluvut olen jäsentänyt siten, että ensimmäisessä tarkastelen tyttöjen koulukotisijoitusta edeltävää elämää. Keskiössä ovat tyttöjen koulukotisijoitukseen johtaneet elämäntavat sekä viranomaisprosessi, jonka jokainen nuori joutui käymään läpi ennen koulukotiin päätymistä. Toisessa käsittelyluvussa siirryn varsinaiseen koulukodissa vietettyyn aikaan. Tutkin, millaiseksi arki tyttökodissa muodostui ja miten tyttöyttä pyrittiin muovaamaan koulukodissa. Viimeisessä käsittelyluvussa tarkastelun kohteena ovat koulukodista vapautuminen ja tyttöjen laitoksen jälkeiset elämänvaiheet. Yläneen tyttökoti oli tarkoitettu erityisesti siveellisesti hairahtuneille nuorille, mutta tutkimustyötä tehdessäni havaitsin, että koulukotisijoitusta edelsivät seksuaalisen holtittomuuden rinnalla myös monet muut ongelmat. Tyttöjen sijoituksista vastanneet sosiaalilautakunnat määrittelivät pitkälti, mikä ei kuulunut normienmukaiseen tyttöyteen. Yläneen tyttökoti sen sijaan huolehti oikeanlaisen tyttöyden rakentamisesta. Tiukan kurin ja järjestyksen, työnteon sekä ammattikoulutuksen avulla tytöistä pyrittiin muovaamaan yhteiskunnan normeja vastaavia ihanteellisia nuoria. Monissa tapauksissa koulukotikasvatuksella saavutettiin pysyviä tuloksia, eivätkä tytöt enää laitoksesta vapautumisensa jälkeen ajautuneet takaisin vanhoille teilleen. Joidenkin tyttöjen kohdalla pysyviä kasvatustuloksia ei kuitenkaan saavutettu, sillä tutkimusaineistossani ilmeni myös tapauksia, joissa elämä koulukodin jälkeen osoittautui ongelmalliseksi.

Vastakkainen Vuosaari. Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan katsojakokemukset vuosaarelaisten teemakirjoituksissa.

Tutkimukseni tarkastelee Vuosaari-elokuvan vuosaarelaisia katsojakokemuksia teemakirjoituksista käsin. Helmikuussa 2012 ensi-iltansa saanut ohjaaja Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari-elokuva herätti keskustelua ja eri tuntemuksia vuosaarelaisissa katsojissa heti ennakkonäytösten jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten katsojat näkevät oman Vuosaarensa Vuosaari-elokuvan nostamien teemojen kautta. Tutkimus tuo esiin niitä asioita, joita vuoaarelaiset pitävät merkityksellisenä omalla asuinalueellaan ja omassa arjessaan. Toukokuussa 2012 järjestämäni kahden Vuosaari-elokuvanäytöksen jälkeen kertyi 94 katsojan teemakirjoitusta, jotka ovat tutkimuksen primaariaineisto Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan lisäksi. Tutkimuksessa katsojat vertaavat omaa Vuosaartaan elokuvan ohjaajan mielenmaisemaan Vuosaaresta. Teemakirjoittaminen toimii osallistavana menetelmänä, jolloin katsojat liittyvät keskusteluun omasta alueestaan vasten Vuosaari-elokuvaa. Tutkimuksessani Aku Louhimies edustaa julkista puhuntaa ja katsojat yksityistä puhuntaa. Asetan nämä kaksi eri puhuntaa toisilleen rinnakkaisiksi. Tutkimus sisältää 48 teemakirjoittajan sitaatteja. Lähestyn Vuosaarta fyysisenä, sosiaalisena sekä kulttuurisena tilana. Laadullinen tutkimukseni liittyy kaupunkitutkimukseen ja tarkastelee nykypäivää paikassa Vuosaari. Teemakirjoituksien analysoimiseen olen käyttänyt laadullista sisällönanalyysiä. Teemakirjoittajilla on selkeä paikkaidentiteetti, ja kirjoittajat toimivat asiantuntijoina omasta alueestaan. Tutkimusaineisto tarkastelee ohjaajan urbaanin mielenmaiseman kautta vuo-saarelaisia paikkoja ja maamerkkejä. Elokuvan henkilögallerian myötä teemakirjoituksissa nousee esiin puhe vuosaarelaisesta diversiteetistä. Ohjaaja Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan urbaani mielenmaisema yksinäisine henkilöhahmoineen muodostaa usein katsojille vastakkaisia näkemyksiä Vuosaaresta. Teemakirjoituksissa korostuu puhe vuosaarelaisesta luonnosta. Lisäksi puhe yhteisöllisyydestä nousee kirjoituksissa omaksi teemakseen.

Rakennuksen tietomallien hyödyntämisen edellytykset rakentamisen valmistelu- ja rakennusvaiheessa

Työn tavoitteena oli tutkia, kuinka rakennuksen tietomallia voidaan hyödyntää rakennusliikkeen tuotannonsuunnittelu- ja rakennusvaiheessa sekä mitä sen hyödyntäminen edellyttää rakennuksen tietomallin informaatiosisällöltä. Tavoitteena oli myös tunnistaa tuotannonohjauksen ”pullonkauloja”, joissa kohdin toimintaa voitaisiin tietomallien avulla tehostaa. Työn teoreettisena taustana on aineettoman pääoman merkitys yrityksen kilpailuedun luojana, tietämyksen hallinta ja teknologian hyödyntäminen tietämyksen hallinnassa. Työssä tutkittiin rakennustuotannon johtamista ja tietomallintamisen hyödyntämistä rakentamisessa sekä tietomallien hyödynnettävyyden varmistamista yleisellä tasolla. Työssä tutustuttiin kohdeyritykseen tuotannonohjaukseen ja rakennusvaiheen tietomallien hyödyntämisen nykytilaan. Tuloksina voidaan todeta, että tietomallien tuotannonsuunnittelu- ja rakennusvaiheen tietomallien hyödyntämisen perusedellytys on tietomallien oikeellisuus sekä tietomallien ja perinteisten suunnitteludokumenttien yhdenmukainen tietosisältö. Tämän lisäksi tarvitaan suunnitellut toimintatavat ja toimivat tiedonjakelukanavat sekä kyky hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa. Tietomallit eivät tämän tutkimuksen perusteella näytä luoneen tarvetta uudenlaisille tuotanto-organisaation roolituksille. Tietomalleilla uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia rakennusvaiheen muutostenhallinnassa. Tuotantoorganisaation henkilöillä oli positiivisia odotuksia tietomallien hyödyntämisestä tuotannonohjauksessa. Tietomallien odotetaan tukevan erillisten suunnitelmien muodostamien kokonaisuuksien hahmottamista, rakennusvaiheen osapuolten yhteistyötä ja töiden yhteensovitusta sekä logistiikan suunnittelua ja vaikutusten havainnointia.

Lasten leikkiä – sukupuolitietoinen näkökulma päiväkodin arkeen

Tutkin pro gradussani päiväkodin arjen sukupuolittuneisuutta. Painotukseni on päiväkodin vapaassa leikissä ja sitä ohjaavissa suuntaviivoissa. Tarkastelun kohteena ovat varhaiskasvattajat, eivät niinkään lapset. Tutkin, miten kasvattajat vaikuttavat päiväkodin arkeen tilajärjestelyiden ja leikin ohjaamisen kautta. Keskeisessä osassa tutkimustani on sukupuolitietoinen (l. sukupuolisensitiivinen) kasvatus ja normikriittisyys. Lähtökohtanani aineistossa on feministinen etnografia. Tein kenttätöitä helsinkiläisessä, kunnallisessa päiväkodissa videokuvaamalla kahdessa päiväkotiryhmässä yhteensä 12 päivän ajan. Aineistoa keräsin oman tutkimukseni lisäksi Naisasialiitto Unionin Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa – tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hankkeeseen. Kuvaamastani materiaalista analysoin tilanteita, joissa sukupuoli tuotti eroja lasten kohteluun. Videotallenteiden lisäksi olen tutkinut erilaisia varhaiskasvatusta ohjaavia dokumentteja ja niiden suhdetta sukupuolten tasa-arvoon. Tutkimuksessani totean päiväkodin arjen olevan sukupuolittunutta päinvastaisista tavoitteista huolimatta. Kasvattajat kannustavat lapsia stereotyyppisiin sukupuolirooleihin muun muassa tilan, leikin ohjaamisen ja roolitusten avulla. Sukupuolten rajoja vartioidaan, eikä niiden ylityksiä sallita lapsille. Sukupuolittavia toimintatapoja voi olla vaikea havaita omassa toiminnassa ja haasteita sille luovat myös päiväkotien kapenevat resurssit. Sukupuolitietoisen kasvatuksen integroiminen osaksi varhaiskasvattajien koulutusta ja päiväkotien arkea näyttäytyy kuitenkin tutkimukseni valossa erittäin tärkeänä, sillä stereotyyppisiä sukupuolirooleja noudatteleva kasvatus lisää sukupuolten epätasa-arvoa, kiusaamista sekä koulutus- ja työalojen segregaatiota.

Mä meen niille sanoon, et älkää puhuko höpöjä! Verbit ja lauserakenteet lapsen kielenkehityksen kuvaajina iässä 1;8–3;8

Tämän tutkimuksen aiheena on yhden lapsen kielenkehitys kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tutkimus on aloitettu lapsen ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden (1;8) ikäinen. Kielenkehitystä seurataan ikään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta (3;8). Tutkimusaineisto jakautuu neljään eri tarkastelujaksoon (ikä 1;8–2;0, 2;6–2;7, 3;0–3;1 ja 3;7–3;8). Olen seurannut informanttini kielenkehitystä syntymästä alkaen ja havainnut, että lapsen kielessä voi tapahtua jo hyvin lyhyessäkin ajassa huomattavaa edistymistä. Toisaalta jotkin lapsenkielelle tyypilliset piirteet, kuten ongelmat astevaihtelussa (näkit ’näit’), voivat säilyä vielä pitkäänkin lapsen puheessa. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja lapsen puheesta tehdyistä nauhoituksista, jotka on litteroitu. Työn tavoitteena on selvittää, miten lapsen verbit ja lauserakenteet kehittyvät. Lisäksi tuon esiin jokaisena tarkasteltavana ikäkautena joitakin kyseiselle iälle tyypillisiä kielen piirteitä, kuten murteellisuutta ja uudissanoja. Aineistoa analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkimus kuuluu lapsenkielen tutkimuksen alaan. Tutkimustulokset osoittavat, että informanttini kielenkehitys noudattelee suomalaislapselle tyypillisiä kehityspolkuja. Informanttini ensimmäisinä omaksumat verbinmuodot esimerkiksi ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi (iskä päisty ’väisty’) ja yksikön 3. persoonan indikatiivin preesens (Aada tottaa ’ottaa’). Persoona-, modus- ja tempuskategoriat monipuolistuvat iän karttuessa. Esimerkiksi iässä 2;6 informantti käyttää jo kaikkia muita moduksia paitsi potentiaalia. Iässä 3;0 lapsi on omaksunut kaikki persoonamuodot. Ikään 3;8 mennessä lapsi käyttää myös kaikkia tempuksia. Infinitiivejäkin puheessa esiintyy jo varhain (nykätä ’tykätä’, nukkumassa). Toisaalta variaatio voi olla samanikäistenkin lasten välillä varsin suurta, vaikka kehitys olisi täysin ikäkaudelle ominaista. Siksi jokainen lapsenkielen tutkimus antaa arvokasta tietoa kielenkehityksestä, joka on hyvin yksilöllistä. Tutkimustulokset tuovat esiin monia lapsenkielelle tyypillisiä piirteitä, kuten analogiamuotojen (hakes ’haki’) ja lapsenkielisten sanojen (sylkky ’syli’) esiintymistä puheessa. Toisaalta lapsen puheessa esiintyy alusta asti aikuiskielelle ominaisesti esimerkiksi niin konkreettisia verbejä (mennä, tulla), mentaalisia verbejä (haluta, puhua) kuin sekundaariverbejäkin (voida, täytyä). Toisaalta verbin vaatimat pakolliset täydennykset voivat toisinaan erityisesti tutkittavan ajanjakson alussa olla vielä puutteellisia. Esimerkiksi subjekti saattaa puuttua sitä edellyttävästä lauseesta (peekää tota ’Aada pelkää tuota’). Toisaalta aikuistenkin puhekielelle ovat ominaisia muun muassa yksisanaiset ilmaukset ja verbittömät lauseet. Puhekieli ja alueellinen variaatio tulisikin aina huomioida myös tutkittaessa lapsenkieltä. Nopeasti lapsen lauseet kuitenkin monipuolistuvat ja lauseissa alkaa täydennysten lisäksi esiintyä runsaasti vapaita määritteitä. Lapsen yhdyslauseet ja konjunktioiden käyttö lisääntyvät erityisesti iästä 2;6 alkaen. Lapsen lauserakenteet monipuolistuvat sanaston ja erilaisten verbilekseemien ja verbinmuotojen lisääntyessä.