Teoksen Istorija Rossii XX vek Venäjällä herättämä keskustelu toisesta maailmansodasta ja Neuvostoliitosta

Tutkimus käsittelee Venäjällä käytävää historiakeskustelua toisesta maailmansodasta eli venäläisittäin Suuresta isänmaallisesta sodasta sekä Neuvostoliitosta. Tutkimuksen aineistona on Andrei Zubovin toimittamasta teoksesta Istorija Rossii XX vek lehdistössä ja internetjulkaisuissa Venäjällä käyty keskustelu. Vuonna 2009 ilmestynyt Istorija Rossii XX vek on laaja, Venäjän 1900-lukua käsittelevä historian kokonaisesitys, joka on herättänyt Venäjällä paljon keskustelua useilla poleemisilla tulkinnoillaan. Tutkimuksessa selvitetään, millaista keskustelua teos on herättänyt Suuresta isänmaallisesta sodasta sekä Neuvostoliitosta kokonaisuutena. Laajempana tutkimuskysymyksenä on pohtia, mitä kirjasta käyty keskustelu kertoo toisesta maailmansodasta ja Neuvostoliitosta käytävästä venäläisestä historiakeskustelusta. Onko Suuresta isänmaallisesta sodasta mahdollista esittää vakiintuneesta tulkintatavasta poikkeavia näkemyksiä? Millaista keskustelua neuvostoajasta ja erityisesti sen rikoksista Venäjällä käydään 20 vuotta kommunistihallinnon romahtamisen jälkeen? Teoksen Istorija Rossii XX vek pyrkimys murtaa Suuren isänmaallisen sodan sankaritarinaa esimerkiksi luopumalla sodan nimityksestä on herättänyt kirjasta käydyssä keskustelussa enimmäkseen kiivasta vastustusta. Kirja korostaa puna-armeijan tekemiä rikoksia ja puolustaa jopa Saksan puolelle loikannutta kenraalia Andrei Vlasovia. Keskustelussa on esitetty, että teos yrittää viedä sodan voiton Venäjältä. Kirjasta käyty keskustelu osoittaa, että Neuvostoliiton voitto natsi-Saksasta on yhä yksi venäläistä yhteiskuntaa eniten yhdistävä tekijä. Istorija Rossii XX vek ja sitä tukevat keskustelijat kertovat kuitenkin, että Suuresta isänmaallisesta sodasta on myös mahdollista esittää Venäjällä vakiintuneesta tulkinnasta poikkeavia näkemyksiä. Teoksen Istorija Rossii XX vek suhtautuminen Neuvostoliittoon lähinnä äärimmäisen traagisena katastrofina antaa useiden keskustelijoiden mielestä yksipuolisen ja puolueellisen kuvan neuvostoajasta. Teoksen jyrkkä neuvostovastaisuus ja vahvoja moraalisia kannanottoja sisältävä tyyli on saanut paljon kritiikkiä. Toisaalta teoksen on puutteistaan huolimatta nähty mahdollistavan keskustelun Neuvostoliitosta ja ilmaisevan tarvittavaa katumusta ja osasyyllisyyttä neuvostoajan rikoksiin. Kirjasta käyty keskustelu osoittaa, että Venäjällä on yhä olemassa tahoja, jotka haluavat pitää esillä katumuksen ja syyllisyyden kysymyksiä. Toisaalta keskustelusta löytyy Neuvostoliiton suurvaltamenneisyyttä ihannoivia näkemyksiä. Istorija Rossii XX vek osui tulkinnoillaan myös valtiolle tärkeisiin kysymyksiin. Venäjä pyrkii presidentti Vladimir Putinin johdolla palauttamaan suurvalta-asemansa ja käyttää tässä apunaan historiantulkintoja. Tulkinnat Neuvostoliitosta ovat merkittävässä asemassa siinä, millaiseksi Venäjän tulevaisuus rakentuu.

Lasten influenssakaudet 2011−2012 ja 2012−2013: Epidemiologia, taudinkuva ja hoito Tyksin lasten ja nuorten klinikassa

Lasten influenssaepidemiat ajoittuvat keskitalvelle, jolloin myös muut hengitysteiden virusinfektiot ovat yleisiä. Lisäksi lasten influenssan kliininen kuva vaihtelee voimakkaasti, mikä aiheuttaa ongelmia erotusdiagnostiikassa. Influenssan diagnostiikka perustuu esitietoihin, kliiniseen kuvaan, tietoon epidemiologisesta tilanteesta ja virologiseen diagnostiikkaan. Kliinisen diagnostiikan osuvuus on kuitenkin lapsilla heikko. Influenssa olisi hyvä erottaa muista virusinfektioista, koska aikainen viruslääkitys lyhentää taudin kestoa. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää mariPOC-viruspikadiagnostiikalla todettujen lasten A- ja B-influenssavirustartuntojen epidemiologia Tyksin lasten ja nuorten poliklinikalla influenssakausina 2011−2012 ja 2012−2013. Lisäksi selvitettiin lasten influenssan tyypillinen oirekuva ja komplikaatioiden esiintyvyys. Hoitoon liittyen tilastoitiin jatkohoitopaikat ja käytetyt antimikrobilääkitykset. Saatuja tuloksia verrattiin aiempaan kirjallisuuteen. Tutkimusta varten käytössäni oli mariPOC-viruspikadiagnostiikkalaitteen näytetiedot marraskuun 2011 alusta joulukuun 2013 loppuun. Näytteet on voitu alun perin ottaa myös muiden virusten kuin influenssan diagnosoimiseksi. Epidemiologisessa analyysissä huomioitiin kaikki otetut influenssanäytteet. Tutkimusjoukkoon valikoitui yhteensä 113 influenssaan sairastunutta lasta. Tämän tutkimusjoukon influenssanäytteet voitiin yhdistää luotettavasti sairauskertomustietoihin, joita tarkasteltiin retrospektiivisesti. Viruspikadiagnostiikalla varmennettujen influenssakausien aikana noin 10 % kaikista näytteistä oli influenssapositiivisia. Suurin tautitaakka Tyksin lasten ja nuorten poliklinikalla kohdistuu alle 4-vuotisiin lapsiin, joiden osuus oli yli puolet kaikista influenssatapauksista (52 %). Suurin osa sairastuneista lapsista oli aiemmin terveitä (67 %). Yleisimmät krooniset sairaudet potilasjoukossa olivat astma (11 %) ja jokin neurologinen sairaus (9 %). Kolme yleisintä oiretta olivat korkea kuume (89 %), yskä (64 %) ja nuha (52 %). Myös muita influenssan tyyppioireita esiintyi usein. Komplikaatioista yleisimmät olivat otiitti (17 %), kuumekouristus (7 %), pneumonia (6 %) ja laryngiitti (4 %). Vakaviakin komplikaatioita todettiin osalla. Alle neljävuotiaat saivat komplikaatioita enemmän (p=0,02), lisäten pienten lasten tautitaakkaa. Influenssadiagnoosin varmentumisen jälkeen viruslääkitystä sai 61 %, ja vastaavasti antibioottia 30 % lapsista. Neljännes sairastuneista lapsista tarvitsi sairaalahoitoa. Influenssan lapsille aiheuttama tautitaakka on yhä varsin merkittävä. Viruspikadiagnostiikka voi toimia hyödyllisenä erotusdiagnostisena apuvälineenä epäiltäessä influenssaa lapsilla, mutta sen tueksi tarvitaan myös muita laboratoriotutkimuksia vakavien sairauksien tunnistamiseksi. Paremmalla rokotuskattavuudella influenssan lapsille aiheuttamaa tautitaakkaa olisi mahdollista keventää.

Taidetta vai terapiaa?. Yhteisötaiteen, taideterapian ja hyvinvointiajattelun rajankäyntiä Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2000 & 11 OMAKUVAA -hankkeessa

Tässä työssä tarkastellaan yhteisötaiteen yhteyttä taideterapiaan ja taiteen hyvinvointi-vaikutuksia. Tutkimuksen kohteena on Turku 2011 –kulttuuripääkaupunkivuoden hanke 2000 & 11 OMAKUVAA ja sen tuottama kirjajulkaisu Omakuva on jokaisen kuva (2011). Työssä tarkastellaan hankkeessa esiintynyttä terapia-ajattelua ja hyvinvointia kulttuurista –ilmiötä. Lisäksi työssä tarkastellaan 2000 & 11 OMAKUVAA -hanketta julkisena taiteena ja sen sijoittumista yhteisötaiteen kentälle. Terapia- ja hyvinvointiajattelun ilmenemistä tarkastellaan erityisesti yhteisötaiteen ja 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeen yhteydessä esiintyneiden käsitteiden ja käsitteellis-tyksien kautta. Yhteisötaiteeseen liittyviä käsitteitä käsitellään nojautuen erityisesti tai-teen tohtori Lea Kantosen väitökseen Teltta. Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Tärkeimpiä yhteisötaiteen taideterapiaan ja hyvinvointiin liittäviä käsitteitä ovat mm. identiteetti, voimaantuminen ja omaelämäkerrallisuus. Tutkimustuloksina esitetään, että 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeessa ja yhteisötai-teessa yleisesti esiintyy paljon taideterapiaan ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin liitettä-vää käsitteistöä, ja että tämän käsitteistön tarkempi tutkiminen ja vakiinnuttaminen olisi tärkeää tulevaisuuden tutkimustyön kannalta. Lisäksi esitetään, että yhteisötaidetta joka pyrkii hyvinvointivaikutuksiin, tulisi toteuttaa mahdollisimman monialaisesti.

Suomalaisten lihanjalostajien vastuullisuusviestintä niiden verkkosivuilla

Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella suomalaisten lihanjalostajien vastuullisuusviestintää yritysten omilla verkkosivuilla. Lihanjalostajat ovat viime vuosina joutuneet monien mediakohujen kohteeksi koskien vastuullisuusasioita, joten tutkimuksen aihe on varsin ajankohtainen. Kuluttajat vaativat yhä vastuullisempia toimintatapoja ja viestintää lihanjalostajayrityksiltä, joten kiinnostavaa oli tietää, millä tavoin alan yritykset näihin vaatimuksiin vastaavat. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi: mitä vastuullisuuden osa-alueita suomalaiset lihanjalostajat käsittelevät verkkosivuillaan? ja miten suomalaiset lihanjalostajat viestivät vastuullisuudestaan verkkosivuillaan? Tutkimuksen tärkeimmät teoreettiset käsitteet olivat CSR (corporate social responsibility) eli yritysvastuu, viestintä ja vastuullisuusviestintä. Tarkasteltaviksi yrityksiksi valittiin Suomen kolme suurinta lihanjalostusyritystä: Atria, HK Ruokatalo ja Snellman Lihanjalostus. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin laadullisena tutkimuksena kahdessa eri osassa kumpaankin tutkimuskysymykseen erikseen vastaten. Empiriaosuus koostui verkkosivujen sanallisesta sisällönanalyysistä sekä semioottisesta analyysistä. Aineistona toimivat yritysten verkkosivut www.atria.fi, www.hookoo.fi sekä www.snellman.fi ja aineiston keruu ja analysointi toteutettiin huhti–toukokuussa 2014. Tuloksista ilmeni, että kaikki toimijat käsittelivät verkkosivuillaan tutkimuksessa määritellyt neljä lihanjalostusalan merkittävintä vastuullisuuden osa-aluetta: tuoteturvallisuuden, eläinten hyvinvoinnin, ympäristön sekä ravitsemuksen. Atrialla oli eniten avainsanoja eri vastuullisuuselementeistä verkkosivuillaan, HK:lla toiseksi eniten ja Snellmanilla vähiten. Semioottisessa analyysissä kävi kuitenkin ilmi, että Snellmanilla on verkkosivullaan eniten vastuullisuuteen liittyviä merkkejä ja symboleita. Kaikille toimijoille yhteisiä merkkejä vastuullisuusviestinnässä oli maatila, ydinperhe, suomalaisuus ja luonto. Tutkimustulokset kertovat, miten suomalaiset lihanjalostajat lähestyvät vastuullisuusviestintää verkkosivuillaan. Yritykset, jotka panostavat jo verkkosivujen etusivulta asti näyttävään vastuullisuusviestintään sekä sanojen että merkkien muodossa, voivat vaikuttaa kuluttajien mielikuviin yrityksen vastuullisuudesta voimakkaasti. Monet kuva-, teksti-, väri- ja otsikkovalinnat konnotoivat tarkasteltujen yritysten kohdalla jostain vastuullisuuden osa-alueesta ja rakentavat näin vastuullisen toimijan kuvaa verkkosivuilla kävijöille.

Suojeluvastuuperiaatteen kehitys ja käytäntöön soveltaminen Libyan ja Norsunluurannikon kriisien yhteydessä

Tässä pro gradu -tutkimuksessa perehdytään suojeluvastuuperiaatteeseen ja sen syntyyn vaikuttaneisiin tekijöihin. Lisäksi tarkastellaan vuonna 2011 Libyan ja Norsunluurannikon kriisejä suojeluvastuuperiaatteen käytännön soveltamisen kannalta. Kriisit olivat ensimmäiset konfliktit, joissa kansainvälinen yhteisö päätyi käyttämään sotilaallista voimaa suojeluvastuuperiaatteen nimissä. Suojeluvastuulla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan kansallisilla, alueellisilla ja kansainvälisillä toimijoilla on vastuu suojella siviilejä mm. kansanmurhalta ja etnisiltä puhdistuksilta. Jos valtio ei onnistu suojelemaan kansalaisiaan, kansainvälisen yhteisön on puututtava tilanteeseen yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa. Väliintulosta ja tehtävän mandaatista päättää YK:n turvallisuusneuvosto. Tutkimus on toteutettu hyödyntämällä kahta eri tieteenteoriaan pohjautuvaan näkökulmaa, rationaaliseen teoriaan pohjautuvaan liberalismiin sekä konstitutiiviseen teoriaan pohjautuvaan englantilaiseen koulukuntaan. Tutkimuksessa on hyödynnetty primääritutkimusaineistona YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, sekä operaatioista annettuja erillismääräyksiä ja mandaatteja. Tutkimusaineisto on analysoitu laadullisena tutkimuksena hyödyntäen sisältöanalyysimenetelmää. Suojeluvastuuperiaatteen kehitysvaiheista voidaan löytää neljä vaihetta. Kylmän sodan jälkeen alkanut kehitysvaihe, joka jatkui vuoteen 2005 ja jolloin periaate hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa. Hyväksyntävaiheen jälkeen vuonna 2011 siirryttiin soveltamisvaiheeseen. Varsinkin Libyan konflikti aiheutti paljon keskustelua kansainvälisessä yhteisössä voimankäytön määrästä, tämä keskustelu voidaan katsoa aloittaneen viimeisimmän jatkokehitysvaiheen. Suojeluvastuuperiaate on syntynyt valtion suvereniteetti- ja ihmisoikeusdiskurssien ympärille. Myöhemmin kehitysprosessista on erotettavissa vielä kaksi uutta teemaa, oikeutus- ja voimankäyttödiskurssit. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Afrikan unionin maat ovat ryhtyneet tukemaan suojeluvastuuperiaatetta, alun vastustuksen jälkeen. Bric-maat puolestaan tukeutuvat valtionsuvereniteettidiskurssiin, mutta eivät näytä vastustavan voimankäyttöä YK:n suorittamissa operaatioissa. Natolla on nopeaa toimintakykyä ja -halua, mutta varsinaisen humanitaarisen doktriinin puuttuessa, se on pyrkinyt luomaan yleisesti hyväksytyn toimintamallin. Oikeutusta operaatioihin haetaan alueellisten toimijoiden hyväksynnän kautta.

Verkkotiedustelulta suojautuminen : verkkotunkeutumisen havainnointi ja esto

Tutkimuksessa tutustutaan verkkotunkeutumisen havainnointi- ja estojärjestelmien toimintaperiaatteisiin ja aktiivisen verkkotiedustelun perusteisiin. Tarkoituksena on saada ymmärrys, kykenevätkö verkkotunkeutumisen havainnointi- ja estojärjestelmät parantamaan suojaa verkkotiedustelua vastaan. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen kirjallisuustutkimus, johon pyrittiin käyttämään käsiteltävien aiheiden perusteoksia. Verkkotunkeutumisen havainnointi- ja estojärjestelmät kykenevät parantamaan tietoverkkojen turvallisuutta ja vähentämään verkkotiedustelun onnistumisen todennäköisyyttä. Järjestelmien täytyy perustua useampaan havainnointiin ja tekniikkaan, koska näiden yhdistelmillä kyetään tuottamaan kattava kuva verkon tapahtumista. Myös vanhempien pääsyntarkistuslaitteiden käyttäminen on välttämätöntä, koska näillä voidaan luoda verkon perusturvallisuus ja vähentää tunkeutumisen havainnointi- ja estojärjestelmien työtä ja resurssivaatimuksia.

Väestöryhmien väliset hyvinvointierot Virossa

Tutkimuksessa vertaillaan koettua hyvinvointia kansalaisuusryhmien välillä 2000-luvun Virossa. Historiallisesta taustasta johtuen Virossa asuu vakituisesti merkittävän kokoinen venäläisvähemmistö sekä ilman kansalaisuutta olevien ihmisten ryhmä. Tutkimuksessa vertaillaan näiden väestöryhmien välisiä hyvinvointieroja, etsitään syitä hyvinvointieroille ja kartoitetaan niiden kehitystä aikavälillä 2004–2012. Väestöryhmien välisiä hyvinvointieroja vertailemalla on myös mahdollista tarkastella Viron integraatiopolitiikan onnistumista. Tutkimus on tyypiltään kvantitatiivinen hyvinvointitutkimus ja tutkimusaineistona käytetään European Social Survey – aineistoja vuosilta 2004 - 2012. Tutkimuksen teoreettinen lähtökohta on Juho Saaren ja Heikki Hiilamon kehittämä sosiaalisen onnellisuuden politiikkaa kuvaava hyvinvointijaottelu. Teoriassa julkisten toimien katsotaan vaikuttavan yksilöiden kokemaan hyvinvointiin viiden ulottuvuuden: tulevaisuuden odotuksia mittaavan adaptiivisuuden, koetun elintason nousuun liittyvän relatiivisuuden, ajankäytön tasapainoisuutta mittaavan tasapainoisuuden, lähiyhteisöön kiinnittymistä mittaavan yhteisöllisyyden sekä hyvinvointivaltion esikuvallisuuteen liittyvän legitimiteetin kautta. Tutkimustulosten mukaan ero Viron kansalaisten ja vähemmistöryhmien kokeman hyvinvoinnin tasossa oli yllättävän pieni. Virolaisten hyvinvoinnin taso oli koko tarkastelujakson ajan korkeampi kuin vähemmistöryhmien, mutta mitään isoa yhteiskunnallista repeämää kansalaisuuksien välille ei ole syntynyt. Myös ajallinen muutos ryhmien sisällä oli melko pieni. Sosiaalisen onnellisuuden politiikan osaalueiden osalta hyvinvointivaltion esikuvallisuutta ja luottamusta mittaavan legitimiteetti-ulottuvuuden tasossa oli kansalaisuusryhmien välillä merkittävä ero. Vähemmistöryhmien luottamus yhteiskuntaa kohtaan jää merkittävästi jälkeen Viron kansalaisten luottamuksen tasosta. Tulosten perusteella Viron integraatiopolitiikan onnistumisesta muodostuu kaksijakoinen kuva. Koetun hyvinvoinnin perusteella kansalaisuusryhmien välillä ei ole merkittävän suurta eroa. Vähemmistöryhmien luottamus yhteiskuntaa kohtaan on kuitenkin huomattavasti matalampi kuin kantaväestöllä.

Komppanian päällikön ja tulenjohtopäällikön välisen yhteistoiminnan erot hyökkäyksessä ja puolustuksessa johtamisen näkökulmasta

Komppanian päällikön ja tulenjohtopäällikön välinen yhteistoiminta on tärkeässä asemassa komppanian toiminnan ja sille annetun tehtävän täyttämisen kannalta. Päälliköiden välisessä yhteistoiminnassa asiakokonaisuuksien hallitseminen sekä niiden johtamisen hallitseminen luo puitteet hyvälle yhteistoiminnalle, jonka seurauksena koko komppanian toiminta paranee. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten komppanian päällikön ja tulenjohtopäällikön välisen yhteistoiminnan erot hyökkäyksessä ja puolustuksessa johtamisen näkökulmasta näkyy johtamisen nelikenttämallissa. Tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä on asiakirja- ja kirjallisuustutkimus. Tutkimus on kvalitatiivinen ja luonteeltaan teoreettinen ja selittävä. Komppanian päällikön ja tulenjohtopäällikön välistä yhteistoimintaa kuvataan oppaiden ja ohjesääntöjen pohjalta, jotta saadaan mahdollisimman käytännönläheinen ja todenmukainen kuva näiden kahden päällikön toimista. Tutkimuksessa tärkeimpinä lähteinä ovat Jääkärikomppanian opas (luonnos), Kenttätykistöopas II, sekä Jalkaväen taisteluohjesääntö, Komppanian opas sekä aikaisemmat tulenjohtotoiminnasta tehdyt tutkimukset. Tutkimus osoitti, että komppanian päällikön ja tulenjohtopäällikön välisessä yhteistoiminnassa hyökkäyksessä ja puolustuksessa johtamisen näkökulmasta ei ole kovin suuria eroja. Päälliköiden välinen yhteistoiminta on painottunut asioiden ja toimenpiteiden johtamiseksi nelikenttämallin management-osa-alueeseen. Ihmisten johtamista kuvaava leadership-osa-alue on myös suuressa roolissa organisaatiorakenteen ja organisaatiokulttuurin jäädessä taka-alalle.

Lämpökameroiden käyttö helikoptereissa

Lämpökamera on yleinen varuste nykyaikaisissa etsintä- ja pelastustehtäviin sekä sotilaskäyttöön tarkoitetuissa helikoptereissa. Tämän tutkielman päätarkoitus on selvittää, kuinka helikopteriin asennettu lämpökamera vaikuttaa sen suorituskykyyn eri tehtävissä. Aluksi käsitellään helikoptereiden tehtäviä rauhan ja sodan aikana sekä lämpökameran toimintaa ja suorituskykyä eri olosuhteissa. Tutkimus on rajattu käsittelemään vain Suomen valtion käytössä olevia Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien helikoptereita. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, ja tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Lähteinä on käytetty erilaisia kirjoja, muita julkaisuja ja tutkimuksia, Internetsivuja sekä asiantuntijahaastattelua. Helikoptereita käytetään Suomessa varsinkin rauhan aikana hyvin monipuolisissa tehtävissä. Myös sodan aikana varaudutaan suorittamaan useita erilaisia tehtäviä. Lämpökameraa hyödynnetään lähinnä etsintä- ja pelastustehtävissä. Niiden prosentuaalinen osuus lentotunneista ei ole kovin suuri, mutta ne ovat usein kaikista tehtävistä haastavimpia suorittaa. Lämpökamera osoittautui tutkimuksen perusteella hyödylliseksi apuvälineeksi silmällä ja pimeänäkökiikareilla tähystämisen ohella. Lämpökameralla on kuitenkin monia heikkouksia, joista suurimpana sen herkkyys olosuhteiden vaihtelulle. Esimerkiksi sateessa ja sumussa lämpökameran suorituskyky heikkenee hyvin olennaisesti. Parasta aikaa lämpökameran käytölle on selkeä ja kylmä talvisää. Lämpökamera muodostaa kuvan pelkästään kappaleiden lähettämän lämpösäteilyn perusteella, mikä on erittäin pimeissä olosuhteissa etu valon vahvistamiseen perustuviin pimeänäkökiikareihin nähden.

1920- ja -30-lukujen puolustussuunnittelun vaikutus suomalaiseen taisteluun talvisodan Pohjois-Suomessa

Ruotsi menetti Suomen alueen Venäjän keisarikunnalle Suomen sotana tunnetun sodan seurauksena 1809. Noihin aikoihin etenkin Ruotsille Pohjois-Suomi oli merkitykseltään vähäinen, kun taas Venäjälle sen merkitys strategiselta kannalta oli korostumassa. Vuosina 1915 ja 1916 valmistunut Muurmannin rata lisäsi Pohjois-Suomen merkitystä venäläisessä ajattelussa. Kaupankäynnin kannalta Venäjän kenties tärkeintä satamaa voitiin helposti uhata Pohjois-Suomesta, josta radalle kertyi lyhimmillään matkaa alle 150 kilometriä. Viimeistään 1930-luvulla Pohjois-Suomen merkitys kasvoi suomalaisillekin, etenkin Petsamon nikkelin takia. Nuorten asevoimien kehittyminen oli vasta aluillaan ja vähäiset puolustuksen kehittämiseen suunnatut varat käytettiin ajateltuun painopistesuuntaan Karjalan kannakselle. Aluksi pohjoisen puolustuksen kehittymiselle oli taakkana syvään juurtunut käsitys siitä, ettei alueella pystytä suorittamaan mittavia sotatoimia ja sen vuoksi se olisi puolustettavissakin pienin erillisosastoin. Pohjois-Suomen osuus mahdollisessa sodassa nähtiin hyvin toisenlaiseksi, kuin miksi se sodan aikana muodostui. Arviot eivät vastanneet todellisuutta. Vaikka näkemykset sodan luonteesta ennen sotaa osoittautuivat liian optimistisiksi, voidaan suomalaista puolustussuunnittelua Pohjois-Suomessa pitää ainakin koulutuksen, taktiikan ja valitun taistelulajin osalta varsin onnistuneena. Suomalaisten kannalta osoittautui eduksi myös se, että vihollisen hyökkäys tapahtui talvella. Tämän suomalaiset olivat osanneet ennakoida aikaisemmissa suunnitelmissaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laajan, sotilaallisen puolustuksen kannalta haasteellisen Pohjois-Suomen operatiivisen sekä taktisen puolustusajattelun kehittymistä 1920- ja 30- luvuilla Pohjois-Suomen erityislaatuisissa olosuhteissa. Alueen, jonka puolustaminen tuli lisäksi hoitaa varsin pienin resurssein. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi miten liki kahden vuosikymmenen kehitystyö vaikutti sotatoimiin Pohjois-Suomessa talvisodan aikana.

Suomen ilmavoimien hävittäjätaktiikan kehitys 1920- ja 1930-luvuilla

Tämä tutkimus on laadullinen kirjallisuustutkimus, joka sisällönanalyysin kautta vastaa pääkysymykseen ”Miten suomalainen hävittäjätaktiikka kehittyi 1920- ja 1930-luvuilla?”. Ilmasotaohjesääntöön ja alan kirjallisuuteen perustuva tutkimus rajaa aika-alueen 1920-luvun alusta talvisodan alkuun. 1920-luku oli maailmalla sotien oppien ja uusien näkemysten aikaa. Ilmasotateoreetikot hahmottelivat tulevaisuuden sodan ilma-aseen käyttöä. Maailmalla siirryttiin vesilentokoneista maalentokoneisiin. Suomessa lentokoulutuksen epämääräisyys ja hävittäjätaktiikan puute esti 1920-luvun suuremman kehityksen. Vasta 1930-luvulla saksalaisten ja suomalaisten ajatukset kohdistuivat hävittäjien ylivoimaisuuteen ilmataistelussa. Muut suuret ilmailumaat noudattivat edelleen douhetismin ajatuksia strategisista pommitusvoimista. Suomessa suuria vaikuttajia olivat Lorentz ja Magnusson. Suomalainen hävittäjätaktiikka vuoden 1939 loppupuolella oli kansainvälisesti hyvällä tasolla. Ampuma- ja muu koulutus, yksinkertaiset taistelumenetelmät ja edistyksellinen osastotaktiikka sanelivat suomalaisen hävittäjätaktiikan suunnan vuosikymmeniksi eteenpäin.

Varusmies oppijana : oppijat ja oppimiskäsitykset Kouluttajan oppaissa 1984 ja 2007

Koulutus on yksi puolustusvoimien tärkeimmistä tehtävistä. Varusmiespalveluksessaan koulutuksensa saanut ja asiansa osaava reservi muodostaa sodan ajan joukkojemme rungon. Yksi merkittävimmistä yksittäisistä koulutusta ohjaavista teoksista on Kouluttajan opas. Sen nykymuotoa käytetään niin palkatun henkilökunnan, reserviläisten kuin varusmiestenkin koulutuksessa. Tutkimuksessa vertaillaan Kouluttajan oppaita 1984 ja 2007 sekä sitä, millaisen kuvan ne luovat varusmiehestä oppijana. Lisäksi vertaillaan teosten taustalla vaikuttavien oppimiskäsitysten eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimusongelmat ovat seuraavat: • millaiseksi oppijaksi varusmies nähdään oppaissa? • mikä on hänen roolinsa osana oppimisprosessia? • millaisia oppimiskäsityksiä oppaat ilmentävät kuvallaan varusmiehestä oppijana? Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Oppijan roolia ja oppimiskäsityksiä koskevia oppaiden osioita vertaillaan keskenään ja analysoidaan tutkimuksessa esitellyn teorian valossa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kouluttajan oppaissa 1984 ja 2007 olevan monenlaisia eroja, jotka koskevat oppijan roolia ja taustalla vaikuttavia oppimiskäsityksiä. Kumpaakaan opasta ei kuitenkaan voida sanoa puhtaasti jonkun yksittäisen oppimisen teorian tuotteeksi. Suurimpana oppaiden välisenä erona on oppijan rooli osana oppimisprosessia. Uudemman oppaan mukaan oppijalla on huomattavasti aktiivisempi ja merkittävämpi osa omassa oppimisessaan. Se osaltaan kuvastaa yhteiskunnassa ja puolustusvoimien piirissä tapahtunutta oppimiskäsityksellistä muutosta.

Sisäisen valvonnan kehittäminen ammatillisen koulutuksen järjestäjien näkökulmasta

Tutkimus pyrkii selvittämään, miten kunnallisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien sisäistä valvontaa voitaisiin kehittää. Tutkimuksen tavoitteena on tarjota kehitystyötä tekeville hyödyllistä tietoa sisäisestä valvonnasta sekä löytää ammatillisen koulutuksen järjestäjien sisäisen valvonnan kehityskohteita. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena. Työn teoria pohjautuu aiempiin tutkimukseen ja kirjallisuuteen. Teoreettisessa osassa selvitetään kunta-alan sisäisen valvonnan sääntelyä, alalle tyypillisiä piirteitä ja tutkimuksien havaintoja sekä esitellään kehittämiseen suunniteltuja malleja ja työkaluja. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä aineistona käytetään neljälle talousjohtajalle tehtyjä haastatteluja. Haastattelujen avulla muodostetaan kuva ammatillisen koulutuksen järjestäjien sisäisen valvonnan tämän hetkisistä käytännöistä ja kehityskohteista. Kehitystyötä tekevät saavat vastaansa sisäisen valvonnan monimutkaisen ja haastavan kokonaisuuden. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sisäisen valvonnan seurantaa parantamalla voitaisiin kehittää sisäistä valvontaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien keskuudessa. Lisäksi on kysyntää ja tarvetta sisäisen valvonnan mallille, joka ottaa huomioon kuntasektorin erityispiirteet. Tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan löytynyt yhtä valmista mallia, joka soveltuisi ammatillisen koulutuksen järjestäjien sisäiseen valvontaan. Huomionarvoista on myös se, että sisäisen valvonnan kehittymistä on vauhdittanut sääntelyn lisääntyminen kuntasektorilla.

Neuvostoliiton muodostama uhka Ruotsin puolustussuunnittelussa 1950-luvulla

Kylmän sodan alkaminen toisen maailmansodan jälkeen merkitsi Ruotsille turvallisuuspoliittista ongelmaa. Ruotsi katsoi voivansa puolueettomuuspolitiikan ja vahvan puolustuksen avulla parhaiten säilyttää maan itsenäisyyden. Kuitenkin samalla Ruotsissa katsottiin eristäytyneen puolueettomuuden yksistään olevan riittämätöntä takaamaan maan turvallisuus. Kylmän sodan vuosina Ruotsia hallitsi uhkakuva, joka oli heitä vastaan kohdistuva suurhyökkäys, invaasio. Tämän uhkakuvan mukaisesti Ruotsi teki poliittiset linjaukset sellaiseksi, että valtakuntaa oli puolustettava kaikin käytettävissä olevin resurssein. Tutkimuksessa selvitetään millainen oli Neuvostoliiton muodostama uhka Ruotsin puolustussuunnittelussa 1950-luvulla sekä miten Ruotsi tuohon uhkaan varautui. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, jossa käsitellään perinteiseen tapaan aihetta käsittelevää lähdeaineistoa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Neuvostoliiton hyökkäys oli Ruotsin suurin uhkakuva 1950-luvulla ja, että tähän uhkaan varauduttiin Ruotsissa mittavin järjestelyin. Ruotsi oli omassa puolustussuunnittelussaan valmistautunut sen muodostaman uhkakuvan mukaisiin sotatoimiin ja se oli valmis puolustamaan maataan mahdollisen hyökkäyksen tapahduttua.

Ingermanlandiae seu Ingriae novissima tabula luci tradita per Homannianos heredes.

[N. 1:390000].