Silmäniskuja ja naurua rivien välissä. Kirjallinen kompetenssi ja Jukka Parkkisen lastenromaani Suvi Kinoksen seitsemän enoa

Tutkielmassani tarkastelen Jukka Parkkisen lastenromaania Suvi Kinoksen seitsemän enoa (1995) sekä lapsi- että aikuislukijoita puhuttelevana lastenkirjallisuutena. Keskityn tutkielmassani tarkastelemaan ja analysoimaan sitä, mitkä Suvi Kinoksen seitsemän enoa -lastenromaanin piirteet puhuttelevat näitä erilaisia oletettuja lukijoita ja haastavat näiden kirjallista kompetenssia. Painotukseni on niiden piirteiden tarkastelussa, jotka puhuttavat teoksen aikuislukijaa. Lähtökohtanani on, että Parkkisen teoksesta on löydettävissä sekä aikuislukijaa huvittavia että syvällisempään pohdintaan kannustavia piirteitä. Aikuislukijaa puhuttavien piirteiden tarkastelemisen apuna ja havainnoinnin työvälineinä hyödynnän käsitteitä kirjallinen kompetenssi, crossover-kirjallisuus, lukijan odotushorisontti, implisiittinen lukija, kaksoispuhuttelu ja intertekstuaalisuus. Aihetta lähestyn erittelemällä tekstiin rakentuvaa implisiittistä lukijaa, johon aikuislukija kokee identifioituvansa, aikuislukijan odotushorisonttia sekä erilaisia lukija- ja yleisöpositioita. Ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkastelen lastenkirjallisuutta käsitteenä ja pohdin tarkastelemani teoksen asettumista osaksi tätä määritelmää. Tämän lisäksi esitän pohdintoja aikuislukijan lastenromaanille asettamasta odotushorisontista sekä sen mahdollisesta uudelleen muovautumisesta ja murtumista. Toisessa käsittelyluvussa tarkastelen teoksen kaksoispuhuttelun rakentumista kielellisen leikittelyn ja erilaisten diskurssien törmäyttämisen kautta. Pohdin myös, miten nämä elementit tuottavat teoksen ja lukijoiden välisen kohtaamiseen jotakin lastenkirjallisuuden konventioita uusintavaa. Kolmannessa käsittelyluvussa keskityn analysoimaan teoksen kaksoispuhuttelun rakentumista intertekstuaalisuuden näkökulmasta. Tutkielmani viimeisessä luvussa tiivistän käsittelyluvuissa tekemiäni johtopäätöksiä ja esittelen mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.

Pappi, lukkari, talonpoika, kolonialisti - Pohjois-Amerikan siirtokuntalaisten luontokäsitys narratiiveissa 1600-luvulla

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen oli 1600-luvun Pohjois-Amerikan siirtokuntalaisten luontokäsitys. Tutkimuksen alue on Pohjois-Amerikan koillisosat ja tutkittavana populaationa siirtokunnissa asuneet tai niistä kirjoittaneet englantilaiset ja hollantilaiset. Tutkielman metodi on sisällönanalyysi. Tutkin laajan joukon alueen siirtokuntalaisten narratiiveja. Pääasiallinen alkuperäislähteeni on kirjasarja Original Narratives of Early American History. Poimin narratiiveista luontoa käsitteleviä representaatioita. Jaoin representaatiot edelleen luokkiin ja alaluokkiin, jonka jäl-keen representaatiot pystyi pelkistämään. Vertasin luokitteluani valikoimaani aikaisempaan tutkimukseen, jonka mukaan siirtokuntalaisten luontokäsitys perustui joko perinteisiin kristilliseen luontokäsitykseen tai oli modernimpi utilitaristinen. Sekä perinteiseen, että utilitaristiseen luontokäsitykseen sopivia representaatioita nousi esille. Luontokäsitykset olivat myös sekoittuneet. Erotin kolme toisistaan erottuvaa luontokäsitysten luokkaa. Ensimmäinen luokka koostui representaatioista, jotka korostivat luonnon paratiisimaisia ominaisuuksia. Toinen luokka korosti luonnon erämaisuutta. Kolmas luokka koostui muista representaatioista, joissa korostuivat työnteko, tieteellinen kuvailu tai kaupankäynti. Kaikilla luokilla oli määriteltävissä useita alaluokkia, yhteensä kuusitoista. Luokkien muodostamisen jälkeen pystyin päättelemään, että siirtokuntalaisille ei voinut määritellä vain yhtä tiettyä luontokäsitystä. Siirtokuntalaisten luontokäsityksessä oli piirteitä utilitaristisesta suhtautumisesta luontoon, mutta se säilytti sisällään vielä vanhoja piirteitä vanhasta perinteisestä luontokäsityksestä. Yleisiä tuloksia oli, että kaupallisten siirtokuntien asukkaat tunnistivat muokkaamattoman luonnon taloudellisen hyödyn, mutta uskonnolliset siirtokuntalaiset suhtautuivat muokkaamattomaan luontoon peläten. Myös osa kaupallisten siirtokuntien asukkaista suhtautui tällä tavalla. Sekä kaupallisten, että uskonnollisten siirtokuntien asukkailla näkyi merkkejä protestanttisen työmoraalin vaikutuksesta luontokuvaan.

Hyödyntämiskielto ratkaisemassa konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ongelmia

Tutkimusmenetelmäni on lainopillinen. Tulkitsen konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ulottuvuutta ja oikeustieteen käsitystä siitä. Lähteinä olen käyttänyt sekä kansallista että kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Lisäksi olen käyttänyt oikeuskirjallisuutta ja artikkeleita. Näiden lisäksi tutkimuksessa olen painottanut lähteinä lainsäädäntöaineistoa. Tutkielmassani tuon esiin itsekriminointisuojan nykyisen ulottuvuuden sekä muodostan hieman erottelua perinteisen itsekriminointisuojan ja konkurssivelallisen itsekriminointisuoja välille. Tarkoituksena on tuoda esiin ongelmakohtia liittyen konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ulottuvuuteen sekä pohtia, ratkaiseeko vuoden 2016 alusta voimaan tuleva oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskielto konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ongelmat. Perinteinen itsekriminointisuoja ymmärretään jokaisen oikeutena olla myötävaikuttamatta syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuoja on yleisesti tunnustettu osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin taetta. Konkurssilaissa säädetään erikseen konkurssivelallisen itsekriminointisuojasta konkurssissa. Konkurssivelallisella on oikeus vaieta konkurssimenettelyssä, jos samanaikaisesti on vireillä rikosprosessi häntä vastaan. Ainoastaan rikosprosessin ollessa vireillä ja rikosprosessin koskiessa konkurssimenettelyssä vaadittuja tietoja, saa velallinen oikeuden poiketa konkurssilain mukaisesta myötävaikutusvelvollisuudesta. Konkurssivelallisen itsekriminointisuoja ei takaa velalliselle yhtä laajaa suojaa kuin mitä perinteinen itsekriminointisuoja antaisi. Konkurssivelallisen itsekriminointisuoja saattaa tietyissä tilanteissa mahdollistaa oman rikoksen selvittämisen etukäteisen myötävaikutuksen. Oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskiellon on nähty parantavan konkurssivelallisen itsekriminointisuojan toteutumista ja sitä kautta velallisen oikeusturvaa. Hyödyntämiskiellolla tarkoitetaan kieltoa olla hyödyntämättä todisteena rikosprosessissa sellaista todistetta, joka on hankittu konkurssimenettelyssä käyttäen hyväksi velallisen myötävaikutusvelvollisuutta.

Muistipotilaan tarkoituksenmukaisen hoitopaikan määrittäminen Balance of Care -menetelmällä

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata Balance of Care (BoC) -menetelmän käyttöä ikääntyneen muistipotilaan tarkoituksenmukaisen hoitopaikan määrittelyssä. Tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään miten yhtenäinen on asiantuntijoiden muodostama käsitys ikääntyneen muistipotilaan tarkoituksenmukaisesta hoitopaikasta, sekä mitkä tekijät vaikuttavat asiantuntijoiden päätöksentekoon muodostettaessa tarkoituksenmukaisia hoitopaikkoja. Tutkimus on osa kansainvälistä EU:n rahoittamaa RightTimePlaceCare -projektia (RTPC), jonka tavoitteena on kehittää muistisairaiden ikääntyneiden hoitokäytänteitä tilanteisiin, joissa pohditaan tarkoituksenmukaisinta hoitopaikkaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin asiantuntijoiden (N = 27) päätöksentekoa käytettäessä BoC -menetelmää. Tutkimus toteutettiin viidessä kunnassa, jossa kussakin kokoontui yksi asiantuntijaryhmä pohtimaan BoC -menetelmän avulla tarkoituksenmukaista hoitopaikkaa 14 esimerkkitapaukselle. Esimerkkitapaukset kuvasivat tyypillisiä ikääntyneitä muistipotilaita. Kukin asiantuntijaryhmä tutustui seitsemään esimerkkitapaukseen. Jokaista esimerkkitapausta arvioi kaksi tai kolme asiantuntijaryhmää. Asiantuntijat valitsivat ja kirjasivat ensin itsenäisesti hoitopaikan esimerkkitapaukselle, tämän jälkeen asiantuntijat keskustelivat ryhmässä ja pyrkivät muodostamaan konsensuksen tarkoituksenmukaisesta hoitopaikasta sekä mahdollisesti tarvittavista palveluista. Myös nämä kirjattiin. Aineisto analysoitiin kvantifioimalla ja induktiivisesti teemoittelemalla. Asiantuntijoiden itsenäisesti muodostamissa hoitopaikkapäätöksissä oli paljon eroja. Ainoastaan yhden esimerkkitapauksen (7 %) kohdalla asiantuntijoiden päätös oli yksimielinen. Osalle asiantuntijoista tuotti vaikeuksia valita vaihtoehdoista vain yksi hoitopaikka ikääntyneelle muistipotilaalle. Asiantuntijaryhmien päätökset olivat yhtenäisempiä, kuin yksittäisten asiantuntijoiden. Ryhmät päätyivät täysin yhteneviin hoitopaikkasuosituksiin seitsemän esimerkkitapauksen (50 %) kohdalla. Tulosten mukaan ikääntyneen muistipotilaan hoitopaikkaa koskevat päätökset olisi järkevää toteuttaa moniammatillisissa asiantuntijaryhmissä, näin saavutetaan yhdenmukaisempia hoitopäätöksiä. Sekä asiantuntijoiden että asiantuntijaryhmien päätöksistä suurin osa painottui kotihoitoon, joten suurinta osaa tässä tutkimuksessa mukana olleista ikääntyneistä muistipotilasta voidaan hoitaa palveluiden turvin kotona. Asiantuntijoiden päätöksentekoon vaikuttavat tekijät muodostuivat muistipotilaan hoidon tukipalveluista, fyysisestä hoitoympäristöstä, muistipotilaan läheisistä ja ikääntyneestä muistipotilaasta. Tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena määritettäessä tarkoituksenmukaista hoitopaikkaa ikääntyneelle muistipotilaalle sekä suunniteltaessa menetelmää muistipotilaan hoidon koordinointiin.

Laadullinen tutkimus yhtenäiskoulun erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden koulukäynnistä oppilaiden itsensä kokemana sekä heidän vanhempiensa silmin

Suomalainen yhtenäinen peruskoulujärjestelmä on koulun sisällä jakautunut pitkään kahdeksi rinnakkaisjärjestelmäksi, yleis- ja erityisopetuksesksi. Uuden perusopetuslain (2010) myötä erityisopetusnimikkeestä luovuttiin ja erityisluokat yhdistettiin nimellisesti yleisopetuksen kouluihin. Myös erityisoppilaita alettiin kutsua joko tehostetun- tai erityistä tukea tarvitseviksi oppilaiksi. Vuosikymmenten aikana tämä rinnakkaiskoulujärjestelmä on taannut sen, että yleisopetus on voinut valikoida oppilaansa tietojen, taitojen tai sopeutumattomuutensa mukaan. Viimeisten kymmenien vuosien aikana niin meillä kuin maailmalla, on käyty keskustelua yhä enenevässä määrin jokaisen lapsen oikeudesta osallistua yleisopetukseen ja lähikouluun. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko ison yhtenäiskoulun erityistä tukea tarvitsevat ala- ja yläkoulun oppilaat integroituneet koko kouluun. Tutkimushetkellä oppilaat olivat viidennellä ja kahdeksannella luokalla. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää oppilasta sekä heidän vanhempiaan. Oppilailta kysyttiin koulun opetusmenetelmistä- ja tavoista, opettajista, tuen tarpeista sekä kouluviihtyvyydestä. Vanhemmilta vastaavasti kysyttiin koulunkäynnin tuesta- ja resursseita, koulun ilmapiiristä- ja opettajista sekä kodin- ja koulun välisestä yhteistyöstä. Tutkimus on laadullinen ja menetelminä käytettiin teemahaastattelua ja teemoittelua. Tutkimustulokseksi saatiin, että oppilaat ovat ja eivät ole integroituneet koko kouluun, integraatioprosessi on ikäänkuin vielä kesken Positiivista koulussa on myöteinen suhtautuminen erityistä tukea tarvitsevia oppilaita kohtaan sekä koulun avoin ilmapiiri. Koulussa on halua ja tahtoa kehittää opetusta integroivaan suuntaan, mutta asenneilmapiiri opetuksen järjestämistä kohtaan on vielä perinteinen. Koulun tavassa tuottaa opetuspalveluja on sekä integroivia että segrekoivia piirteitä, mutta inklusiivisesta koulusta ei voida vielä puhua.

Motivaatio ja työnilo Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoistyössä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoistyöhön liittyviä motivaatiotekijöitä ja miten voidaan edesauttaa vapaaehtoistyössä jaksamista. Tutkimuskysymyksenä oli myös, millainen vaikutus palkitsemisella on vapaaehtoistyön tekemiseen ja voidaanko sillä edesauttaa jaksamista. Tarkoituksena oli myös selvittää, miten työnilo näyttäytyy vapaaehtoistyössä. Tutkimuksen aineisto koostui teemahaastatteluista ja kohderyhmänä oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin alueelta kahdeksan paikallisyhdistyksen puheenjohtajaa. Haastatteluna käytettiin puolistrukturoitua menetelmää, jossa ei ollut valmiita vastausvaihtoehtoja, kysymyksiä tarkennettiin, tehtiin lisäkysymyksiä ja näin saatiin laaja käsitys haastateltavien ajatuksista tutkimusongelmien analysointiin. Aineisto analysoitiin fenomenografisella tutkimusmenetelmällä muodostaen kategorioita kunkin tutkimusongelman käsittelyssä ja näitä tiivistettiin yläkategorioiksi. Motivaatiotekijöitä ei asetettu yleisyysjärjestykseen vaan analyysi tehtiin horisontaalisella tasolla. Motivaatio syntyy motiivista ja nämä motiivit perustuivat vapaaehtoistyöstä saatavaan hyötyyn, joko itselle tai muille. Vaikka analyysissä tuli selkeästi esiin myös oma hyöty, vapaaehtoistyö ei tutkimukseni mukaan perustu egoismiin. Oman hyödyn rinnalla vapaaehtoistyön tekemiseen liittyvä motivaatio oli hyvän tekeminen muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Altruismin käsite, jolla tarkoitetaan muita kuin itseä hyödyttävää toimintaa muiden auttamiseksi, liittyy olennaisesti vapaaehtoistyöhön. Tutkimustuloksina yhteisöllisyys, yhteiskunnallinen hyöty ja yksilöllinen hyöty tulivat esille tärkeinä motivaatiotekijöinä vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyö koettiin ajoittain paljon aikaa vievänä ja haasteina sille olivat ajanhallinta, osaamattomuus ja tehtävien kuormittavuus. Palkitsemisella oli merkityksensä vapaaehtoistyössä jaksamisessa. Materialistisella palkitsemisella oli osansa, mutta tärkeimpänä palkitsemisena kaikki kokivat kuitenkin työstä saatavan aidon kiitoksen ja työstä saatavan ilon. Vapaaehtoistyössä jaksamiseen liittyviä tekijöitä erilaisten palkitsemisten rinnalla ovat vertaistuen merkitys ja oma osaaminen. Työnilo näyttäytyi tutkimuksessa sekä ryhmätoiminnan, että yksilön vapaaehtoistyön tasolla. Kaikki kokivat työniloa vapaaehtoistyössä.

Stories from the City, Stories from the Sea - How place brands are perceived differently from the points of view of a local and a tourist

Tämä tutkielma käsittelee paikkamarkkinointia ja paikkabrändäystä. Tutkielmassa tarkastellaan paikallisen ja turistin tapoja muodostaa kaupunkibrändi; mistä palasista brändi muodostuu kirjallisuuden ja haastateltavien mukaan, koetaanko eri palaset vaihtelevissa määrin tärkeiksi riippuen siitä, tarkastellaanko paikkaa paikallisena vai turistina, ja löytyykö jotain yhteisiä retorisia nimittäjiä sille, miten kotikaupungista puhutaan verrattuna lomakaupunkiin. Tutkimuksessa haastateltiin yli kolmeakymmentä henkilöä heidän kotikaupungeistaan ja kaupungeista, joihin he olivat matkustaneet lomalle. Haastateltavat olivat suurinpiirtein samanikäisiä, mutta eri kaupungeista ja matkustaneet eri paikkoihin. Haastateltavia pyydettiin ensin kuvailemaan vapaasti kotikaupunkiaan ja sen jälkeen kaupungista kysyttiin kirjallisuuteen perustuen kysymyksiä. Sama menetelmä toistettiin lomakohteen suhteen. Tutkimuksesta selvisi, että paikkabrändi muodostetaan samoista komponenteista, mutta joidenkin komponenttien merkitys on tärkeämpi kotikaupungissa, kun taas toiset komponentit ovat tärkeitä lomakohteen suhteen. Ihmiset ja kulttuuri yleisesti koettiin tärkeinä komponentteina molemmista paikkabrändeistä puhuttaessa, kun taas kotikaupungin brändinmuodostukseen kuului vahvemmin lait ja muut käytännölliset menettelytavat kuten liikenteen toimivuus. Lomakohteen brändinmuodostuksessa vapaudella tehdä mitä haluaa oli suuri merkitys ja vapautta nähtiin eri muodoissa. Retoriikka kotikaupungista puhuttaessa oli selvästi negatiivista, kun taas lomakohteesta puhuttiin yleisesti ottaen positiiviseen sävyyn. Suhde kotikaupunkiin oli ambivalentti, sillä huonojakin puolia mainittaessa niitä puolusteltiin, tai kotikaupungista mainittiin loppujen lopuksi jotain hyvää. Tutkimusten tuloksiin perustuen toimenpidesuosituksina ehdotetaan olemassaolevan autenttisen kulttuurin ylläpitämäistä, korostamista ja kaupungin orgaanista kehittämistä suuntaan, jossa se on hyvä paikka niin elämiseen kuin lomailuun. Identiteetti, imago ja ihmiset kietoutuvat tiiviisti yhteen, minkä vuoksi kaupunkisuunnittelun- ja kehittämisen tehtävänä on pitää huolta, että kaupunki on onnistunut molempien ryhmien suhteen, ja molemmat ryhmät levittävät kaupungista positiivista sanomaa.