Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

Outokummun liikenneturvallisuussuunnitelma

Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa mm. kehittämällä liikenneympäristöä ja lisäämällä turvallisen liikkumisen osaamista. Outokummun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu, jotta liikenneturvallisuustyö olisi jatkuvaa ja systemaattista kaikissa kunnan hallintokunnissa. Liikenneturvallisuuden nykytila selvitettiin onnettomuus- ja tierekistereiden, asukaskyselyn ja yleisötilaisuuden kautta asukkailta saadun palautteen, asiantuntijavuoropuhelun sekä oppilailta saadun palautteen avulla. Ongelmat keskittyvät Outokummun keskustassa Kummunkadulle ja muutamalle muulle katujaksolle, joilla ei ole kevyen liikenteen väyliä. Valtatieltä 9 nousi esiin muutama tiejakso, joille onnettomuuksia on hiukan kasaantunut. Nykytila-analyysin ja valtakunnallisten tavoitteiden perusteella Outokummun liikenneturvallisuuden tavoitteiksi asetettiin ns. nollavisio, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua liikenteessä. Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelmassa on esitetty liikenneturvallisuuteen tähtääviä periaatteita, kuten liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden entistä merkittävämpi mukaanotto maankäytön ja rakennusten suunnittelussa. Varsinaisina toimenpiteinä on esitetty mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja, jotta niiden toteuttaminen olisi mahdollista lähivuosien aikana. Ratkaisuille on laadittu alustava kustannusarvio, ja ne on priorisoitu, mikä helpottaa niin kaupungin kuin Ely-keskuksenkin toiminta- ja taloussuunnittelua. Toimenpiteiden alustavat kustannusarviot ovat yhteensä noin 3,1 miljoonaa euroa. Liikenneturvallisuustyön kehittämiseksi on esitetty seudullista yhteistyötä liikennejärjestelmätyön puitteissa. Myös kaupungin omalle liikenneturvallisuusryhmälle on esitetty ”askelmerkkejä”, joiden avulla työ on helpompaa ja systemaattista. Tarkoitus on, että liikenneturvallisuustyö on osa normaalia päivätyötä, eikä siitä aiheudu kohtuuttomia ponnistuksia.

Tasasähkönjakeluverkon vaihtosuuntaajan pulssintiheysmoduloidun pääteasteen ja prototyypin toteutus

Työssä esiteltävä laite on osa DC-AC hakkuria, jolla muodostetaan 750 V tasajännitteestä yksivaiheista (230 VRMS, 50 Hz) galvaanisesti erotettua verkkojännitettä. Tasajännite muunnetaan resonanssikonvertterilla korkeataajuiseksi vaihtojännitteeksi, joka johdetaan erotusmuuntajaan. Galvaanisen erotuksen jälkeen korkeataajuisesta vaihtojännitteestä muodostetaan suoraan verkkotaajuista vaihtojännitettä työssä esiteltävällä syklokonvertterilla. Suunnittelussa on pyritty minimoimaan häviöt mahdollisimman tarkkaan, jotta laite olisi kilpailukykyinen ei-galvaanisesti erottavien konverttereiden kanssa. Tämä on toteutettu käyttämällä mahdollisimman vähän komponentteja virran kulkureitillä sekä soveltamalla pehmeää kytkentää kaikissa tilanteissa. Lopuksi esitellään prototyyppi, jonka tarkoitus oli selvittää laitteen toiminta ja ongelmakohdat käytännössä.

Perusyksikön päällikön mahdollisuudet luoda organisaatiokulttuuria

Tutkielmassa tarkastellaan perusyksikön päällikön mahdollisuuksia luoda organisaatiokulttuuria palveluksensa aloittaville alokkaille. Tutkimus on aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perustuva systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Geert Hofsteden ja Edgar Scheinin teoriat kulttuurista ja organisaatiokulttuurista. Hofsteden teoria ei kuvaa erityisesti organisaatiokulttuuria, vaan se kuvaa kulttuuria yleisesti. Tutkimuksessa vertaillaan Hofsteden ja Scheinin teorioita ja todennetaan täten Hofsteden teorian käyttökelpoisuus organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Perusyksikön organisaatiokulttuuria eritellään tutkimuksessa Hofsteden teorian näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin erittelyllä pyritään selvittämään kulttuurin rakentumista perusyksikössä ja tätä kautta löytämään vaikuttamiskeinoja alokkaiden organisaatiokulttuurin muodostumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös perusyksikön organisaatiota ja sen henkilöstöä, sekä perusyksikön päällikön johtamiskeinoja organisaatiokulttuurin luomisessa. Organisaatiokulttuurin luominen voidaan aloittaa määrittämällä arvo, joka kulttuuriin halutaan istuttaa. Kulttuuripiirteen juurruttaminen alokkaille aloitetaan puhumalla asiasta ja perustelemalla sen merkitys. Koulutustilanteet muotoillaan tukemaan haluttua arvoa. Perusyksikön johtajat sitoutetaan päämääriin ja heidän on toimittava esimerkillisesti toteutettavan arvon suhteen. Arvon mukaisesti toimineita henkilöitä palkitaan ja nostetaan esille. Kokonaisuutena tämä kaikki vaatii perusyksikön päälliköltä huolellista suunnittelua, ohjaamista ja käskemistä. Geert Hofsteden teorian avulla tuotettu näkökulma on käyttökelpoinen perusyksikön organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Tutkimuksessa onnistuttiin tuottamaan yleinen katsaus perusyksikön päällikön mahdollisuuksista luoda organisaatiokulttuuria alokkaille.

Saab J35 Draken -hävittäjän vaikutus Suomen ilmapuolustuskykyyn 1970-luvulla

Kylmän sodan aikana Suomen ilmapuolustus kyseenalaistettiin muiden valtioiden toimesta. Kehittyvän aseteknologian aikana Suomen ilmavoimien hävittäjäkalusto oli jäänyt jälkeen sen ajan sotakalustosta. Tutkattomat hävittäjät kykenivät toteuttamaan ilmavoimille asetettuja tehtäviä vain hyvällä säällä, näkölento-olosuhteissa. Koko valtakunnan ilmapuolustusjärjestelmä koki suuren muutoksen 1970-luvulla, jonka merkittävänä tekijänä oli ruotsalaisen Saab J35 Draken -hävittäjän hankinta ilmavoimien torjuntahävittäjäksi. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uuden torjuntahävittäjän vaikutusta hävittäjätorjunnan toteutukseen ja ilmapuolustuskyvyn ylläpitoon. Tutkimusmenetelmä on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä, jolloin tutkimuksen aineisto koostuu valtaosin julkaistuista kirjallisuuslähteistä ja haastattelusta. Kaikki suoranaisesti hävittäjätorjuntaa käsittelevät lähteet ovat Draken-aikakaudella ilmavoimissa palvelleiden henkilöiden kirjoittamia. Kirjallisuuslähteiden tueksi haastateltavana henkilönä on käytetty entistä ilmavoimien komentajaa, kenraaliluutnantti Heikki Nikusta. Hankintaprosessin poliittinen valmistelu kesti useita vuosia ja hankintaa jouduttiin lykkäämään eri syistä. Viimein keväällä, vuonna 1970 vahvistettiin kahdentoista Draken-hävittäjän hankinta. Koneet toimitettiin osina Suomeen Valmetin tehtaille koottavaksi. Koneiden oston yhteydessä kauppaan kuului myös koulutuspaketti, jonka avulla tyyppi- ja ilmataistelukoulutus kyettiin aloittamaan Suomessa nopeasti kuuden Ruotsista vuokratun koneen kanssa. Koulutuspaketti edesauttoi Drakenin nopeaa täysimittaista operatiiviseen käyttöön ottoa ja nopeaa ilmataistelukoulutuksen aloitusta Suomessa. Vaikka uusi torjuntahävittäjä oli massiivinen ja hieman kankeaksi kuvailtu sotakone, palautti se hävittäjätorjuntaan sotien jälkeen koulutuksesta kadonneen klassisen ilmataistelun eli kaartotaistelun. Draken oli ensimmäinen hävittäjä Suomen ilmavoimilla, jossa oli tutka ja tutkaohjukset. Oman tutkan käyttöön perustuva ohjushyökkäys paransi hävittäjätorjunnan toteutusta ja samalla se oli täysin uusi koulutettava asia hävittäjäohjaajille. Suuret hävittäjähankinnan kaltaiset sota-asehankinnat ovat merkittäviä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Kylmän sodan aikana Suomen tavoitteena oli edistää puolueetonta ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Nootti-kriisi ja läheinen suhde Neuvostoliittoon ei vakuuttanut länsivaltioita Suomen puolueettomuudesta, joten ruotsalaisvalmisteisen torjuntahävittäjän hankinta oli tarkasti harkittu evaluointiprosessissa mukana olleista hävittäjistä. Puolueettomuusimagon lisäksi Draken-hankinta toi mukanaan uusia elementtejä ilmataisteluun. Tutkan ja kaartotaistelun lisäksi uutena mainittavana asiana oli hävittäjäparin käyttö torjuvana yksikkönä. Koneiden pie3 nestä määrästä johtuen Drakenin aikakaudella otettiin käyttöön myös hajautustaktiikka. Koneet sijoitettiin pienempiin osastoihin valtakunnan alueelle, jolloin saatiin kattava tunnistus- ja torjuntakyky ympäri valtakuntaa. Drakenin myötä Suomelle tuli ensimmäistä kertaa historiansa aikana ympärivuorokautinen kyky valvoa ja turvata valtakunnan ilmatilaa sääolosuhteista riippumatta.

Leukocyte trafficking: a special focus on VAP-1 and CLEVER-1

It is crucial that lymphocytes patrol the body against foreign intruders and that leukocytes invade inflamed tissues to ameliorate the infection or injury. The adhesion molecules in leukocytes and endothelial cells play an essential role in the immune response by directing the traffic of leukocytes. However, the same molecules that guide leukocyte traffic under physiological conditions are also involved in pathological situations, when an overly excessive or harmful inflammatory response leads to tissue destruction and organ dysfunction or tumor growth. Vascular adhesion protein-1 (VAP-1) and Common lymphatic endothelial and vascular endothelial receptor-1 (CLEVER-1) are endothelial molecules that participate in the adhesion of leukocytes to the endothelia. This study was designed to elucidate, using different inflammation models, the role of VAP-1 and CLEVER-1 in leukocyte migration to the inflamed tissue, and to evaluate the use of antibodies against these molecules as an anti-adhesive therapy. Also, the role of CLEVER-1 during tumorigenesis was studied. Blocking the function of VAP-1 with antibodies significantly decreased the accumulation of leukocytes in the inflamed tissue. Targeting CLEVER-1 prevented cell migration via lymphatic vessels, as well as leukocyte traffic during inflammation. Following the anti-CLEVER-1 antibody treatment the number of immune regulating leukocytes in tumors was reduced, which led to a decrease in tumor growth. However, the normal immune response towards immunization or bacterial infection was not compromised. Thus, VAP-1 and CLEVER-1 are both potential targets for antiinflammatory therapies for preventing the harmful accumulation of leukocytes in inflamed areas. Targeting CLEVER-1 may also inhibit tumor growth by reducing immunosuppressive leukocytes in tumors

Hybridisiiven vaikutus lentokoneen aerodynamiikkaan ja suorituskykyyn

Useissa nykyhävittäjissä käytetään siipiratkaisuna hybridisiipeä. Hybridisiivellä tarkoitetaan tässä kandidaatin tutkielmassa siipiratkaisua, joka koostuu perinteisen mallisesta, johtoreunaltaan hieman nuolimuotoisesta ja jättöreunaltaan suorasta pääsiivestä sekä pääsiiven johtoreunan tyven laajennuksesta, LEX:stä. Tässä kandidaatintutkielmassa pyritään selvittämään, miksi nykyhävittäjissä käytetään hybridisiipeä ja mikä sen vaikutus on lentokoneen aerodynamiikkaan ja sen kautta suorituskykyyn. Hybridisiipi mahdollistaa lentämisen normaalisiipeä suuremmalla kohtauskulmalla. Suuresta kohtauskulmasta johtuen hybridisiiven kanssa käytetään usein laippoja siiven johtoreunassa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miksi näin on ja mitä etuja sillä saavutetaan. Tutkimusmenetelmänä on julkisiin lähteisiin perustuva kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus. Lähteinä on käytetty aerodynamiikan kirjallisuutta, lentokoneen suoritusarvoteoriaa käsitteleviä kirjoja ja Koelentokeskuksen materiaalia sekä NASA:n ja ulkomaisten korkeakoulujen tutkimuksia. Tutkielma on rajattu käsittelemään alisoonista nopeusaluetta. Lisäksi tutkielmasta on rajattu pois hybridisiiven vaikutus ilmanottoon ja vakavuuteen. Päätutkimuskysymys tässä tutkielmassa on: ”Miten hybridisiipi vaikuttaa lentokoneen suorituskykyyn?” Alatutkimuskysymyksinä ovat: ”Mitkä ovat hybridisiiven vaikutukset lentokoneen aerodynaamisiin ominaisuuksiin?” ja ”Miksi hybridisiiven kanssa käytetään laippoja siiven johtoreunassa?” Hybridisiipi vaikuttaa erityisesti lentokoneen nostovoimakertoimeen ja parantaa sen kautta kaartokykyä merkittävästi. LEX:n avulla nostovoimakertoimeen on mahdollista saada jopa 50 % kasvu. Kasvu huomataan erityisesti pienentyneenä corner speed:na, kaartosäteenä ja kaartoon kuluvana aikana sekä kasvaneena kulmanopeutena. Välilliset vaikutukset ovat lyhentyneet lentoonlähtö- ja laskumatkat, pienempi polttoaineen kulutus matkalennossa ja liu’ussa sekä parantunut nousukyky.

Kouluttajan mahdollisuudet varusmiesten fyysisen toimintakyvyn huomioimiseksi johtamiskäyttäytymisessään

Varusmiespalveluksen aloittavien nuorten miesten kestävyyskunto on heikentynyt merkittävästi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kehityksen seurauksena varusmiesten fyysisen toimintakyvyn eroavaisuudet ovat kasvaneet, eikä muutosta parempaan ole odotettavissa. Tutkimuksella selvitetään mitä mahdollisuuksia syväjohtamiseen perustuva johtamiskäyttäytyminen tarjoaa henkilökunnalle viimeaikaisen kehityksen muodostamiin haasteisiin vastaamiseen. Henkilökunnan on pystyttävä huomioimaan varusmiesten fyysisen toimintakyvyn eroavaisuudet johtamiskäytöksessään, varusmiesten kanssa tapahtuvan päivittäisen vuorovaikutuksen takia. Tutkimus käsittelee fyysisen toimintakyvyn muodostamia haasteita pohjautuen kirjallisuusanalyysiin. Kirjallisuusanalyysillä johtamisen tutkiminen on perustunut syväjohtamista käsittelevään kirjallisuuteen. Fyysistä toimintakykyä ja fyysisiä koulutuksia analysoidessa päälähteinä ovat toimineet puolustusvoimien kirjallisuus sekä normit. Tutkimuksen mukaan johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet varusmiesten fyysisen toimintakyvyn huomioimiselle muodostuvat luottamuksen rakentamisesta, inspiroivasta tavasta motivoida, älyllisestä stimuloinnista, ihmisen yksilöllisestä kohtaamisesta sekä kontrolloivasta johtamisesta. Kaikissa kuormittavissa koulutuksissa voidaan hyödyntää johtamiskäyttäytymisen mahdollisuuksia fyysisen toimintakyvyn eroavaisuuksien huomioimiseksi. Tutkimus määrittelee jokaiselle koulutukselle ne johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet, millä fyysisen toimintakyvyn huomioiminen on kyseisessä koulutuksessa kannattavaa ja helpointa. Johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet tarjoavat henkilökunnalle erilaisia käyttäytymismalleja fyysisen toimintakyvyn huomioimiseksi. Johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet eivät anna yksinkertaisia ja tarkkoja toimintaohjeita niitä huomioimisessa tarvitseville. Käyttäytymismallit ovat hyvin monikäyttöisiä, niitä voi soveltaa jokaisessa fyysistä kuormitusta aiheuttavassa koulutuksessa.

Asevelvollisuus joukkojen rekrytointimuotona Suomessa

Asevelvollisuus on monitahoinen käsite. Se on kuitenkin kaikissa tapauksissa tapa rekrytoida henkilöstöä asevoimille. Alati kasvavat puolustusmäärärahojen leikkaukset ja naapurimaiden siirtyminen ammattiarmeijoihin on herättänyt paljon keskustelua asevelvollisuudesta myös Suomessa. Onko asevelvollisuus edelleen järkevin tapa rekrytoida henkilöstöä Suomen puolustusvoimille? Tässä tutkimuksessa verrataan suomalaista asevelvollisuutta valikoivaan asevelvollisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan rekrytointiin. Vaihtoehtoiset mallit ovat rakennettu poliittisten yhdistysten ehdotelmien sekä muiden maiden esimerkkien pohjalta. Malleja vertaillaan kansalaisten suhtautumisen ja taloudellisten kulujen perusteella. Tutkimus on laadullinen vertaileva tutkimus. Lähdeaineistona toimivat aiheeseen liittyvä tutkimuskirjallisuus, valtiolliset asiakirjat, mielipidetutkimukset ja poliittisten yhdistyksien erilaiset ehdotelmat. Suomen geopoliittisesta sijainnista johtuen sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa ei voida sulkea pois. Suomen puolustusratkaisu nojaa tällä hetkellä alueellisen puolustuksen periaatteeseen. Jotta alueellinen puolustus voidaan uskottavasti toteuttaa, tässä tutkielmassa on päädytty valtiollisten asiakirjojen pohjalta 250 000 sotilaan reservin vähimmäiskokoon. 15 vuoden sijoitusajalla se vaatii käytännössä koko miespuolisen ikäluokan rekrytoimisen. Suomen kansasta vajaa kolmannes kannattaa jonkinlaisen valikoivuuden lisäystä asevelvollisuuteen. Monien Euroopan maiden kokemukset kuitenkin osoittavat, että valikoiva asevelvollisuus näyttää johtavan aina lopulta ammattiarmeijaan. Lisäksi säästöt, joita valikoiva asevelvollisuus tuottaisi nykyiseen asevelvollisuuteen verrattuna, tulisivat pelkästään reservin pienentämisestä. Se kuitenkin veisi pohjan uskottavalta alueelliselta puolustukselta. Täysin vapaaehtoisuuteen perustuva armeijamalli pienentäisi reservin kokoa ja motivoisi sotilaita rahallisilla palkkioilla. Lisäksi kertausharjoitusten määrää kasvatettaisiin nykyisestä huomattavasti. Tarvittava hakijamäärä näyttäisi nykyisten mielipidemittausten mukaan täyttyvän. Kansasta yli puolet kuitenkin vastustaa vapaaehtoista mallia. Vapaaehtoisuuteen perustuvan mallin kustannukset olisivat myös suuremmat kuin nykyisen asevelvollisuuden. Syynä olisivat suuremmat henkilöstömenot. Pienempi reservi vapauttaisi kuitenkin henkilötyövuosia kansantalouden käyttöön, jolloin lopputulo voisi olla positiivinen. Yleinen asevelvollisuus on ainoa keino, jolla tarvittavan reservin koko saadaan järkevästi täytettyä. Myös suurin osa kansasta on sen kannalla. Jos uhkakuvat ja uhkamallit muuttuisivat ja puolustusvoimien päätehtävä olisi esimerkiksi kansainvälinen kriisinhallinta, voisi tilanne olla toinen. Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus on kuitenkin paras keino hankkia henkilöstöä Suomen puolustusvoimille

Maahanmuuttajat kuntalaisina : Selvitys maahanmuuttajien elämäntilanteesta ja palveluista Itä-Suomessa 2010

Tämän selvityksen tavoitteena on kehittää Itä-Suomen alueen valmiuksia huomioida tämänhetkinen ja tuleva maahanmuuttajaväestö sekä tuottaa tämän pohjalta kehittämissuosituksia, jotka edistävät Itä-Suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajaystävällisenä alueena. Selvityksessä on kerätty laadullinen aineisto haastattelemalla alueen maahanmuuttajaväestöä sekä paikallisia viranomaistoimijoita. Kerätyn aineiston pohjalta on laadittu selvitys, joka sisältää sekä vertailua maahanmuuttaja- ja viranomaisvastausten välillä sekä konkreettisia kehittämisehdotuksia maakunnittain. Tutkimus osoitti, että kotouttamispalvelut ovat onnistuneet viranomaisten näkökulmasta kohtalaisesti. Maahanmuuttajien ovat palveluihin kokonaisuutena tyytyväisinä, byrokratiasta ja monen luukun asioinnista aiheutuvista vaikeuksista huolimatta. Toisaalta maahanmuuttajat ovat asiakaskuntana vaatimattomia, sillä monet vertaavat palveluiden tilaa oman kotimaansa vastaavaan. Oikea-aikainen tiedottaminen on avainasemassa maahanmuuttajan tukemisessa kunnan palveluita hyödynnettäessä. Työllistymispalveluiden osalta tulisi kehittää kaikkien virkailijoiden valmiuksia vastata maahanmuuttajien palvelutarpeisiin. Nyt osaaminen keskittyy liiaksi yksittäisille henkilöille. Maahanmuuttajien suurin hidaste työllistymiselle on edelleen kielitaito, ja tätä koulutusta on tällä hetkellä liian vähän tarjolla. Itä-Suomen oloissa erityishaasteen maahanmuuttajien työllistymiselle asettaa pitkät välimatkat sekä kantaväestön korkea työttömyys. Maahanmuuttajien olemassa olevan osaamisen hyödyntäminen on vielä heikkoa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarve maahanmuuttajien kulttuuritaustan tuntemiselle korostuu, eikä henkilöstöllä ole vielä tähän liittyvää riittävää osaamista. Toinen, erittäin merkittävä epäkohta on maahanmuuttajien kieliongelman myötä heikentynyt potilassuoja, mikä liittyy perheenjäsenten ja tuttavien käyttämiseen tulkkina. Vaikka muihin kunnan toimialoihin verrattuna erityisesti perusopetus huomioi maahanmuuttajien tarpeet hyvin, on sekä kansalaisten, virkamiesten sekä päättäjien asenteissa parantamisen varaa. Tarvitaan yhä enemmän kokonaisvaltaista ymmärrystä siitä, että jokainen voi osaltaan virkamiehenä ja kansalaisena luoda kohtaamisen ja vuorovaikutustilanteita maahanmuuttajien sopeutumisen tukemiseksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yksi keskeinen kehittämiskysymys on maahanmuuttajakoulutuksen liallinen keskittäminen mikä on yhtäältä taloudellista, mutta toisaalta se ei tue suomenkielen oppimista eikä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Tämä asettaa myös maahanmuuttajat eriarvoiseen asemaan pidentyneiden koulumatkojen vuoksi, mikä nähtiin erityisesti maahanmuuttajien mielestä ongelmallisena. Maahanmuuttajien vapaa-ajan palvelutarjonta on nykyisellään melko sisäänpäin kääntynyttä. Toiminta keskittyy monikulttuurikeskusten toiminnan ympärille ja monet maahanmuuttajaryhmät ovat itse aktiivisia kulttuuritapahtumien ja kokoontumisten järjestämisessä. Maahanmuuttajia tulisikin integroida vahvemmin kantaväestön kulttuuri- ja harrastustoimintaan. Maahanmuuttajien rooli ja osallisuus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on hyvin vähäinen. Viranomaisten rooli maahanmuuttajien osallisuutta tai turvallisuutta koskevien kysymysten edistämisessä on nykyisellään hyvin passiivista ja viranomaisten tietoisuus yhdenvertaisuutta edistävien kysymysten edistämisestä vähäistä. Syrjinnänvastaisessa toiminnassa kansalaisjärjestöt, oppilaitokset, työnantajat ja tiedotusvälineet ovat aktivoituneet enemmän.

Etelä-Savon pohjavesien hoidon toimenpideohjelma 2010-2015

Etelä-Savon pohjavesienhoidon toimenpideohjelmassa esitetyillä toimenpiteillä pyritään EU:n asettamaan tavoitteeseen pohjavesien hyvästä tilasta vuoteen 2015 mennessä. Tämän toimenpideohjelman tavoitteena on esittää ne keinot, joilla Etelä-Savon arvokkaat pohjavesivarat pysyisivät hyödyntämiskelpoisina myös tulevaisuudessa. Pohjavesien toimenpideohjelmissa on rajattu tarkasteltaviksi pohjavesiksi vain tärkeiden (luokka I) ja vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden (luokka II) vesi, vaikka pohjavettä on muuallakin maaperässä ja kallioperässä. Pohjavettä vaarantava ja muuttava toiminta näillä pohjavesialueilla on tunnistettu, pohjaveden tila on määritelty ja pohjaveden hyvän tilan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on esitetty toimenpiteet eri sektoreille (esim. asutus, teollisuus- ja yritystoiminta, maatalous jne.) kustannuksineen. Toimenpiteistä ja niiden kustannuksista on esitetty yhteenveto valtioneuvoston 10.12.2009 hyväksymissä Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmissa. Tärkeimmät toimenpideohjelmassa esitettävät toimet pohjavesien hyvään tilaan saattamiseksi ovat seuraavat: pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatiminen ja päivittäminen tarkempien pohjavesialuekohtaisten toimenpiteiden suunnittelemiseksi, uusien riskitoimintojen ohjaaminen pohjavesialueiden ulkopuolelle, pohjaveden kemiallisen ja määrällisen tilan seurannan lisääminen, tietoperustan lisääminen pohjavesialueiden sisäisestä rakenteesta, pilaantuneiden maa-alueiden ja pohjaveden sekä maa-ainesottoalueiden kunnostaminen, liikennealueiden pohjavesisuojausten rakentaminen, maatalouden erityisympäristötuen käyttö sekä valvonnan, neuvonnan ja koulutuksen lisääminen pohjavesiasioissa.

Paperikartattoman ohjaamon vaatimukset merivartiotoiminnassa : PV08-luokan partioveneen aluskohtainen soveltuvuus

PV08-luokan partiovene on uusin merivartioston työvene, jota käytetään merivartiotoiminnan eri tehtävissä. Merivartioston erilaiset tehtävät, aluksen nopeus ja toiminta-alueen ulottuvuus väylästöjen ulkopuolelle asettavat haasteita turvalliselle navigoinnille. Tämä tutkielma käsittelee PV08-luokan partioveneen soveltuvuutta paperikartattomalle ohjaamolle. Tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida onko nykyisellä integroidulla navigointijärjestelmällä ja elektronisen merikartan esitysjärjestelmällä mahdollisuuksia korvata paperikarttaa vaarantamatta merkittävästi aluksen ja merenkulun turvallisuutta. Tutkimusaineisto kerättiin elektronista merikarttaa koskevista tutkimuksista ja opinnäytetöistä, paperikartattoman ohjaamon vaatimuksiin liittyvistä standardeista, pysyväisasiakirjoista, PV08-luokan partioveneen laitteiden käyttömanuaaleista, merenkulkujärjestöjen julkaisuista ja artikkeleista sekä käyttäjien kautta saatujen käyttökokemusten perusteella tehdystä haastatteluista. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista kirjallisuusselvitystä sekä asiantuntijoiden ja käyttäjien haastatteluita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että partioveneen integroidun merenkulkujärjestelmän puolesta paperikartattomuuteen voitaisiin siirtyä, mutta vaihtelevien olosuhteiden aiheuttamat haasteet sekä väyläalueiden ulkopuolella rajoitettu elektronisen kartta-aineiston saatavuus ja luotettavuus eivät toistaiseksi mahdollista paperikartattomuutta. Partioveneen toiminta-alue on varsin haasteellinen ja tehtävän suorittamisen edellyttävät toimenpiteet, kuten etsintäkuviot, ovat hankalia toteuttaa nykyisellä elektronisen merikartan esitysjärjestelmällä. Tutkimuksen tuloksena on, että nykyisellä merenkulkujärjestelmällä varustettu partiovene ei sovellu korvaamaan paperikarttoja merivartiotoiminnan navigoinnille asettamien haasteiden takia. Tehtävien suorittamiseksi vaadittavat toimenpiteet elektronisen merikartan osalta, kuten etsintäkuvion piirtäminen, ovat liian haasteellisia esitysjärjestelmän piirtotyökalujen puutteellisuudesta johtuen. Laitteiden ominaisuudet ja toimintavarmuus eivät yllä vaaditulle tasolle, jonka merivartiotoiminta asettaa. Haastatteluista saadut mielipiteet elektronisen merikartan esitysjärjestelmän käytöstä tukevat paperikarttojen käyttöä.

Operatiivisen tulenkäytön ampumatarvikkeet

Operatiivinen tulenkäyttö on vaikuttamista taisteluista irti olevaan viholliseen. Tällaisia vihollisjoukkoja ovat esimerkiksi reservit, johtamispaikat ja tykistöjoukot. Käytännössä kyseisistä joukoista suuri osa on panssaroituja joukkoja, joihin perinteisillä sirpaleammuksilla vaikuttaminen on haastavaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä ampumatarvikkeet ovat soveltuvia operatiiviseen tulenkäyttöön. Tätä varten tutkimuksessa tarkastellaan ulkomailla kehitettävien ja käytettävien erikoisampumatarvikkeiden ominaisuuksia sekä selvitetään, millä ampumatarvikkeilla Suomessa tällä hetkellä toteutetaan operatiivisen tulenkäytön tehtävät. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jonka lähdemateriaalina käytetään Kenttätykistöoppaita sekä aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia. Tutkimuksen johtopäätöksinä ovat, että nykyisin käytössä olevat sirpale- ja kuorma-ammukset ovat vaikutukseltaan hyviä tilanteissa, joissa ei vaadita äärimmäistä tarkkuutta tai suurta kantamaa. Operatiivisen tulenkäytön maalit ovat usein laajoja aluemaaleja, mutta sisältävät kuitenkin pistemäisiä, yksittäisiä kohteita. Kun vaatimuksena ovat pitkät ampumaetäisyydet ja pistemäisten kohteiden tuhoaminen, on tarkkuutta parannettava putkivaiheen jälkeen lentorataa korjaamalla. Tehokkaaseen kauaskantoiseen vaikuttamiseen on käytettävä täsmäammuksia, jotka kykenevät muuttamaan lentorataansa tarpeen mukaan sekä hakeutumaan kohteeseen tarkasti. Tällaisia ampumatarvikkeita onkin ulkomailla olemassa tai kehitteillä. Hakeutumiskeinoina täsmäampumatarvikkeilla on laservalaisuun hakeutuminen tai ampumatarvikkeen omiin sensoreihin perustuva hakeutuminen. Laservalaisuun hakeutuminen aiheuttaa valaisevalle tulenjohtajalle paljastumisriskin, koska valaisua on suoritettava useiden sekuntien ajan. Omilla sensoreilla hakeutuvat ammukset eivät muodosta tällaista riskiä, tai riski on ainakin pienempi.

Jesus and the Gentiles

Doktorsavhandlingen Jesus and the Gentiles belyser Jesu attityder gentemot hedningarna. Evangelierna nämner endast två konkreta tillfällen där Jesus hjälper en hedning – en syrisk-fenikisk kvinna (Mark. 7:24–30/Matt. 15:21–28) och en officer i Kafarnaum (Matt. 8:5–13/Luk. 7:1–10). För att förstå Jesu attityder gentemot hedningarna är det viktigt att belysa den sociala, religiösa, ideologiska och etniska bakgrunden av Jesu verksamhet. I ljuset av de arkeologiska utgrävningarna och literära källorna är det klart att i början av första seklet bestod den stora majoriteten av Galileens befolkning av judar. Fastän Jesu verksamhet berörde närmast judar började de tidiga kristna med hednamissionen redan under 40-talet. Hur kan denna unika utveckling förklaras? Inom judendomen var hedningarnas möjliga frälsning oftast anknuten till uppfyllelsen av Israels eskatologiska restauration. De tidiga judekristna trodde att Jesus var Messias och att den eskatologiska tiden hade börjat. Dessa premisser gav de tidiga kristna upphov att tolka GT:s skrifter och Jesu ord och mission från en eskatologisk synvinkel som medförde att frälsingen skulle beröra Israel och även hedningarna. Just i ett eskatologiskt sammanhang är det sannolikt att Jesu liknelser om måltiden i Guds rike (Matt. 8:11-12) och om senapsfrön som växer och blir till ett stort träd (Mark. 4:30–32), refererar till hedningar som skall komma in i Guds rike. De tidiga jude-kristnas hednamission har sina rötter i Jesu förståelse om att den eskatologiska tiden har blivit installerad på något sätt. Även om Jesu verksamhet inte berörde direkt hedningar är det klart att enligt vissa av Jesu autentiska ord var han övertygad om att under den kommande eskatologiska uppfyllelsen skulle en del av hedningarna få plats i Guds rike (Matt. 8:11-12; 11:22-24; 12:41-42).

Johdon laskentatoimen innovaatiot 1990–2012 ja tulevaisuuden trendit

Johdon laskentatoimen alalla ei ole ollut 1990-luvulla esitettyjen Balanced Scorecardin ja toimintolaskennan jälkeen merkittäviä innovaatioita suuressa mittakaavassa. Työssä selvitetään millaisia innovaatioita näiden kahden menetelmän esittelyn ja nykypäivän välillä on ollut. Työ on tehty kirjallisuustyönä ja perustuu alan perusteoksiin sekä uusiin tieteellisiin artikkeleihin. Ajanjaksoa 1990–2012 voidaan pitää inkrementaalien innovaatioiden ajanjaksona, mutta menetelmistä voidaan myös päätellä tulevaisuuden suuntia johdon laskentatoimen alalla. Strategiset laskentamenetelmät ovat yleistyneet selvästi ja laskentatoimen työtehtävät ovat muuttuneet rutiineista kohti konsulttimaisia tehtäviä ja yrityksen strategisen päätöksenteon tukemista. Tietojärjestelmien rooli on korostunut selvästi 2000-luvulle tultaessa. Toiminnanohjausjärjestelmien käyttö on yleistä ja niiden avulla yritykset pyrkivät hoitamaan taloushallinnon rutiinit entistä kustannustehokkaammin. Aikaperusteinen toimintolaskenta ja resursseihin perustuva kustannuslaskenta ovat kehittyneet 2000-luvulla ja pyrkivät vastaamaan yritysten vanhoissa menetelmissä esiin noussutta ongelmaa yrityksen monimutkaisista prosesseista ja dynaamisesta luonteesta. Menetelmät pyrkivät tarjoamaan työkalut muuttuvissa olosuhteissa tehtävään kustannuslaskentaan.