994 resultados para Palva, Lauri: Kokemuksia kaatuneiden huollosta sotiemme aikana
Resumo:
Tämä opinnäytetyö on osa Näyttöön perustuva kätilötyö -hanketta, jonka tavoitteena on tuottaa opinnäytetöiden avulla tietoa HUS/Naistensairaalan hoitotyön kehittämisen tueksi. Opinnäytetyö liittyy Naistensairaalassa tehtyyn selvitykseen "Synnyttäneen perheen kotona selviytyminen". Työn tarkoituksena oli selvittää hoitajien näkökulmasta vastasyntyneen ruokintaan liittyvää päätöksentekoa ja sen tavoitteena oli tunnistaa lisämaidon antoon liittyvät hoitotyön kehittämistarpeet. Tutkimusongelmina oli selvittää vastasyntyneen hoidon ja ruokinnan toteutumista synnytyssairaalassa sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat lisämaidon antoon vastasyntyneelle ja täysimetyksellä kotiinlähtöön. Tutkimusaineisto on koottu käyttäen apuna strukturoitua kyselylomaketta, joka jaettiin HUS Naistensairaalassa marraskuun 2004 ja helmikuun 2005 välisenä aikana. Lomake jaettiin synnytyssaleissa ja lapsivuodeosastoilla työskenteleville hoitajille, täytettyjä lomakkeita palautui 619 kappaletta. Kyselylomakkeessa oli 28 kysymystä koskien äidin ja lapsen vointia ja hoitoa synnytyssairaalassa. Mukana oli yksi avokysymys. Suljetut kysymykset analysoitiin Excel- taulukkolaskentaohjelmalla, minkä jälkeen aineisto siirrettiin SAS-ohjelmistoon. Avokysymys analysoitiin sisällön analyysin avulla. Opinnäytetyön tulosten mukaan vastasyntyneistä 74 % sai lisämaitoa sairaalassaoloaikanaan. Valtaosa lisämaidon annosta perustui äidin ja isän toiveeseen tai hoitajan itsenäiseen päätöksentekoon. Yleisin syy lisämaidon annolle oli äidin rintoihin ja maidoneritykseen liittyvät ongelmat. Lisämaidon antoa lisäsivät äidin raskauden aikainen hoito, äidin synnytyksen jälkeinen erityishoito sekä lapselta otetut veri- ja virtsanäytteet. Lisäksi epäsäännöllinen synnytys lisäsi lisämaidon antoa. Lapsista 44 % kotiutui sairaalasta täysimetyksellä eli ei saanut lisämaitoa viimeisen vuorokauden aikana. Täysimetyksellä kotiutumista haittasivat epäsäännöllinen synnytys, lapsen syntymän jälkeinen erityishoito ja ensi-imetyksen viivästyminen. Täysimetystä edistivät mm. normaali alatiesynnytys, ensi-imetys alle 1 h kuluessa synnytyksestä sekä varhainen ihokontakti. Tämän työn tuloksista kävi ilmi täysimetyksen ja täysimetyksellä kotiutumisen vaihtelu sairaaloittain ja osastoittain. Tulokset osoittivat, että yksittäisen hoitajan arvoilla ja toimintatavoilla on merkittävä vaikutus. Toivomme, että tulokset edesauttavat hoitajia edistämään tutkimuksessa hyviksi havaittuja hoitokäytänteitä.
Resumo:
Opinnäytetyö on osa hanketta draama ja musiikki lasten pelon ja kivun lievittäjänä, joka toteutettiin yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten- ja nuorten sairaalan sekä Turun yliopiston Hoitotieteen laitoksen kanssa. Hanke onviisivuotinen ja opinnäytetyö on viimeisiä, jotka siihen kuuluvat. Opinnäytetyö tehtiin järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää soveltaen. Aineisto hankittiin sosiaali- ja terveysalojen tietokannoista löytyneistä tieteellisistä lehdistä julkaistuista artikkeleista, jotka vastasivat asetettuja kriteereitä. Sairaalassa olleessaan lapsi jäsentää sairaalassaolonsa aikaisia kokemuksia. Lapsen vilkas mielikuvitus vaikuttaa todellisuuden jäsentämiseen ja kokemusten syntymiseen. Hoitosuhteessa lapsen mielikuvitusmaailmaa tulisi hyödyntää lapsen voimavarana. Läheisessä hoitosuhteessa lapsen mielikuvitusmaailmaan sisällepääsy ja pelon ilmaisujen tunnistaminen mahdollistuu. Lapsille luontaista leikkiä ja satuja ei aina käytetä hyväksi hoitotyössä ja toimenpiteisiin valmistamisessa. Satuja ja kerrontaa voi käyttää eri tavoin lasten kanssa työskennellessä. Sadutus on Monika Riihelän kehittämä tapa saada lapsen ääni kuuluviin. Sadutuksesta on kasvatustieteissä saatu paljon positiivisia tuloksia. Satuja ja kerrontaa on käytetty lasten hoitotyössä auttamaan lasta pääsemään traumaattisen kokemuksen yli, lapsen haastattelemisessa, apuna lapsen kivun määrittelemisessä ja pitkäaikaissairaan lapsen eheyttämisessä. Opinäytetyön keskeinen tulos oli, että hoitotyössä tulisi saada lapsen oma ääni kuuluville. Tarinat ja sadut ovat yksi keino päästä tähän päämäärään. Osallistava hoitokulttuuri antaa myös sairaanhoitajalle tilaisuuden tutkia omia työtapojaan ja ammatillisuuttaan.
Resumo:
Opinnäytetyömme on oppimateriaali, joka käsittelee ensivaiheen traumakuvantamisen asettelua. Tuotos on A4-kokoinen, 22-sivuinen opas, joka on myös tulostettavissa Metropolian Moodle-työtilasta. Opas sisältää esipuheen, sanasto-osuuden ja muistilistan traumakuvantamisessa huomioitavista asioista. Näitä seuraa kolme potilastapausta, jotka simuloivat autenttisia kokemuksia työelämässä. Jokaisen tapauksen ensimmäisellä sivulla on lähetetiedot ja pohdittavaa kuvauksen suorittamisesta. Ensimmäinen tapaus käsittelee olkapäätä ja kyynärpäätä, toinen lantiota ja polvea. Kolmas tapaus käsittelee kaularankapotilasta. Idea opinnäytetyön aiheesta tuli meiltä itseltämme käytyämme traumakuvantamisen vapaasti valittavan kurssin. Opas on tarkoitettu yhteistoiminnalliseen oppimiseen. Oppaan materiaalia voidaan käyttää koulussa kontaktitunneilla tapahtuvaan ryhmätyöskentelyyn ja se soveltuu myös itseopiskeluun. Opas on tarkoitettu yhteistoiminnalliseen oppimiseen. Röntgenhoitajat tarvitsevat päivittäisessä työskentelyssään ryhmätyötaitoja. Yksilö pystyy ryhmässä työskennellessään ulkoistamaan ajatteluaan ja näin kehittämään omia ideoitaan ja käsityksiään. Työn kirjallisessa osuudessa käsitellään lyhyesti oppimista ilmiönä, oppimisprosessia ja opettamista. Työssä analysoidaan traumakuvantamiseen liityviä käsitteitä. Teoriaosuuden loppuosassa käymme läpi oppimateriaalin suunnittelua, sisältöä ja ulkoasua. Lähdemateriaalia oppimismenetelmistä löytyi runsaasti. Valitsimme teoreettiseksi viitekehykseksi ongelmaperustaisen oppimisen. Se on yleistyvä oppimismenetelmä, joka tukee toiminnallista oppimista ja lisää opiskelijan valmiuksia aktiiviseen tiedonhakuun. Ongelmaperustaisen oppimisen mukaan opittavalle sisällölle saavutetaan parempi käyttöarvo, mikäli oppiminen tapahtuu aitoja tosielämän ongelmia ratkomalla aiheen pelkän teoreettisen käsittelyn sijaan. Opinnäytetyömme tuotos syventää opiskelijoiden teoreettista osaamista ja antaa valmiudet kirjasessa esiintyvien projektioiden hallitsemiseen harjoittelun ja ongelmaperustaisen oppimisen avulla.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli analysoida alle 1-vuotiaiden vauvojen äitien päiväkirjoja ja selvittää, millaisena varhainen vuorovaikutus näyttäytyy päiväkirjojen tekstien perusteella. Kehitimme yhteistyössä Heikki Waris -instituutin kanssa Hyvän hetken päiväkirjan, jonka rakenne perustuu voimavarakeskeisyyteen ja myönteiseen ajatteluun. Arvioimme päiväkirjan käyttökelpoisuutta varhaista vuorovaikutusta tukevana oma-apumenetelmänä. Hyvän hetken päiväkirja oli testattavana kahdessa erilaisessa äiti-vauva -ryhmässä pääkaupunkiseudulla. Teoreettisena viitekehyksenä ovat opinnäytetyössämme John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ja Juha Siitosen voimaantumisteoria. Opinnäytetyömme tutkimusote on laadullinen ja äitien tuottamia päiväkirjatekstejä analysoimme sisällönanalyysin keinoin. Käytimme Saara Salon varhaisen vuorovaikutuksen jaottelua. Jaoimme äitien tekstit neljään kategoriaan seuraavasti: tunne perusturvallisuudesta, tunnetilojen säätely ja -yhteensovittaminen, kommunikaation vaikutus ympäristöön ja kehityksen mahdollistaminen. Taustaoletuksena on, että äidin voimaantumisen tukeminen vaikuttaa äiti-vauvasuhteen kehittymiseen myönteisesti. Aineistona oli äitien päiväkirjatekstit ja ryhmäkeskustelun litteroitu materiaali. Opinnäytetyöhömme osallistui 12 äitiä. Heistä kuusi palautti päiväkirjan ja kolme osallistui ryhmäkeskusteluun. Äitien tunnekokemukset olivat pääosin ilon, rakkauden ja onnen tunteita. Vauvojen tunteet olivat enimmäkseen positiivisia. Negatiiviset tunteet liittyivät nälän tarpeen tyydyttämiseen sekä kehityksellisiin haasteisiin. Vuorovaikutus on tekstien perusteella molemminpuolisen mielihyvän ja yhteistyön tuottamaa arjen yhdessäoloa. Äiti kokee iloa ja onnistumista tunnistaessaan vauvan tarpeet ja vastatessaan niihin oikein. Tilanteet eivät ole vain vauvan fysiologisten perustarpeiden tyydyttämistä, vaan sosiaalisten ja psyykkisten tarpeiden tunnistamista ja niihin vastaamista. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet äidit, joilla vuorovaikutus vauvaan oli oman arvionsa mukaan kunnossa, kokivat päiväkirjan täyttämisen työlääksi. He kertoivat, että päiväkirjasta jäi mieluisa muisto lapsen varhaisista kehitysvaiheista. Lisäksi äidit oivalsivat prosessin aikana, että hyvä hetki voi olla ihan tavallinen pieni arjen hetki. Tulosten perusteella päiväkirja soveltuu oma-apumenetelmäksi suljettuihin ryhmiin, jos ohjaaja osaa hyödyntää päiväkirjaa keskustelun käynnistäjänä. Päiväkirja sopii menetelmänä parhaiten äideille, joille kirjoittaminen on mielekästä ja avartavaa. Parhaiten päiväkirjasta voivat hyötyä äidit, joilla on tuen tarvetta vuorovaikutussuhteessa vauvaansa.
Resumo:
- Reino Rinteen arkisto sisältää laajan, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kirjekokoelman, miete- ja päiväkirjoja 1930-luvulta lähtien, teosten käsikirjoituksia sekä muuta kirjallista tuotantoa: nuoruudenaikaisia runoja ja kirjoitelmia, satuja, pakinoita sekä sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita. - Reino Aleksanteri Rinne (1913-2002) oli sanomalehtimies ja kirjailija. Hän työskenteli toimittajana oululaisessa sanomalehti Kalevassa 1938-1947, luottamustoimessa kulttuurilehti Kaltion toimitussihteerinä 1945-1946 sekä päätoimittajana rovaniemeläisessä Lapin kansassa 1947-1948. Posiolle palattuaan Reino Rinne pani alulle Kollissanomat, jonka ensimmäinen näytenumero ilmestyi 18.8.1950. Lehden päätoimittajana hän oli 1950-1968. Vapaana kirjailijana hän toimi vuodesta 1969. Puolen vuosisadan aikana Reino Rinne julkaisi lapinaiheisia romaaneja, novellikokoelmia, runoja ja pamfletteja. Esikoisromaani "Tunturit hymyilevät" ilmestyi v. 1945. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa "Luotiin Koillismaa" ilmestyi v. 1995. - Valtion kirjallisuuspalkinnon Reino Rinne sai v. 1971 teoksesta "Anna minulle atomipommi". Valtion tiedonjulkistamispalkinto hänelle myönnettiin v. 1977. Oulun yliopiston kasvatustieteen kunniatohtoriksi Reino Rinne promovoitiin v. 1994. - Reino Rinne tuli 1960-luvulta alkaen tunnetuksi myös eräänä Suomen johtavista luonnon ja ihmisen elinympäristön puolustajista. Elämäntyönään hän piti Kuusamon koskien säilyttämistä luononvaraisena. Kuusamon "koskisoturi" saavutti tavoitteensa, kun v. 1965 valtion asettama komitea päätyi ehdottamaan Kuusamon koskien rauhoittamista ja viimein tammikuussa 1987 asiasta säädettiin eduskunnassa laki.
Resumo:
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien keinot tukea ja vahvistaa diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä hoitoon sitoutumista ja voimavaroja ohjauksessa. Työssä selvitettiin lisäksi lasten ja nuorten insuliinihoidon perusteet sekä hoidon käytännön toteutus. Työ on osa "Perheen voimavaroja vahvistava ohjaus"-opinnäytetyöprojektia, jossa uusitaan HUS:in Jorvin sairaalan lastenosasto L1:n diabetes-perehdytysmateriaali uusia työntekijöitä ja opiskelijoita varten. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, jossa sovellettiin systemoidun kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tehtävänä oli kerätä näyttöön perustuva tietopaketti tyypin 1 diabeteksen insuliinihoidosta sekä diabeetikkolapsen, nuoren ja perheen voimavaroja vahvistavasta ohjauksesta ja hoitoonsitoutumisesta. Aineisto koostuu sekä kotimaisista että ulkomaisista tutkimuksista, alan kirjallisuudesta ja artikkeleista. Materiaali opinnäytetyöhön kerättiin useista kirjastoista sekä internetin viitetietokannoista, kirjastotietokannoista ja yksittäisistä sivustoista. Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren ja hänen perheensä voimavarojen vahvistamisen edellytyksenä on hoitosuhteen luottamuksellisuus, hyväksyminen yhteistyökumppaniksi ja avoimuus, joihin kuuluu vanhempien ja diabeetikon täysvaltainen osallistuminen, yhteisesti sovitut tavoitteet ja kuulluksi tulemisen kokemus. Diabeetikon omahoidon onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan hyvän motivaatio, hoitoon sitoutumista ja voimavaroja hoitaa itseään. Hoitoon sitoutumista tukevassa ohjauksessa lähtökohtana ovat yksilöllisyys sekä lapsen ja nuoren kohtaaminen tavallisena lapsena/nuorena eikä vain diabeetikkona. Ohjauksessa on huomioitava diabeetikon mielipiteet, hoitovaihtoehtojen valintamahdollisuudet ja annettava hänen saavuttaa osaamisen, onnistumisen ja elämänhallinnan kokemuksia. Diabeteksen hyvä hoito ylläpitää terveyttä ja elämänlaatua. Tyypin 1 diabetes on hyvin yksilöllinen sairaus ja yksi sen hoidon kulmakivistä on insuliinin pistäminen. Hoidon onnistuminen edellyttää, että diabeetikko tai hänen perheenjäsenensä saa perusteellisen ohjauksen, jonka avulla toteuttaa insuliinihoitoa. Tavoitteena on joustava hoito, jossa diabeetikko ja hänen perheensä hallitsevat diabetesta eikä diabetes heitä.
Resumo:
Th2-solujen erilaistumista ohjaavat säätelyverkostot ja niiden tutkiminen proteomiikan avulla Astma ja allergiat ovat laajalle levinneitä ja vakavia sairauksia, joista kärsivät miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. Koe-eläimillä tehdyt tutkimukset osoittavat, että interleukiini-4 (IL-4) on tärkeä allergisen astman ja allergioiden kehittymiselle ja kroonistumiselle. Se ohjaa T-auttajasolujen (Th-solujen) kehittymistä Th2-tyypin soluiksi, joilla on merkittävä rooli näiden tautien puhkeamisessa. Th2-solut tuottavat myös itse IL-4:ä, joka edesauttaa taudin seuraavien vaiheiden kehittymistä. Erityisesti STAT6-proteiini, joka aktivoituu IL-4-stimulaation seurauksena, on tarpeen Th2- vasteen syntymiselle ja kroonistumiselle antigeenin aiheuttamassa keuhkoputkien astmaattisessa tulehduksessa. Väitöskirjatyöni tarkoituksena oli käyttää kaksidimensionaaliseen elektroforeesiin (2- DE) perustuvaa proteomiikkaa ja massaspektrometriaa uusien Th2-solujen erilaistumista säätelevien proteiinien tunnistamiseksi. Erilaistumattomat Th-solut eristettiin vastasyntyneen napaverestä tai hiiren pernasta. Solut aktivoitiin Tsolureseptorin ja ns. ko-stimulatoristen reseptorien kautta ja erilaistettiin joko Th1- tai Th2-suuntaan vastaavasti erilaistavien IL-12- ja IL-4-sytokiinien avulla. Ensimmäisessä tutkimuksessa in vitro -erilaistettujen Th1- ja Th2-solujen proteomeja verrattiin keskenään proteiinien ilmenemisessä tai proteiinimodifikaatioissa olevien erojen tunnistamiseksi. Kaksi muuta päätutkimusta keskittyivät IL-4:n aiheuttamaan proteiinitason säätelyyn ensimmäisen vuorokauden aikana T-soluaktivaation jälkeen. Näistä ensimmäisessä IL-4:n aiheuttamia eroja tunnistettiin aktivoiduista ihmisen Thsoluista. IL-4:n todettiin säätelevän useita proteiineja kaspaasien välittämissä signalointiteissä sekä lisäävän T-solujen elävyyttä ja aktivoitumista. Toisessa tutkimuksessa STAT6-poistogeenisten hiirien lymfosyyttien proteomia verrattiin villityypin kontrollisoluihin T-soluaktivaation ja IL-4-stimulaation jälkeen. Näissä tutkimuksissa karakterisoitiin useita uusia IL-4:n ja STAT6:n kohdeproteiineja ja löydettiin uusia säätelyverkostoja. Tutkimustulokset ovat johtaneet uusiin Th2-erilaistumismekanismeja koskeviin hypoteeseihin.
Resumo:
Immigrant Pupils in Special Education Schools The study focused on the opinions of immigrant pupils in the 1st–9th grades of basic education in four special education schools of the City of Turku and in need of special support about the following: 1. Their difficulties in going to school in general education before the transfer to a special education school. 2. Their opinions about the transfer process to special education and the changes in their school practice after being transferred to a special education school. 3. Their experiences about their school and coping in special education school. The study strengthened the idea that immigrant pupils need positive special treatment, linguistic support, individual guidance, small teaching groups and operating models that promote well-being on their integration and education path. The central educational idea of inclusive education is based on deconstructing the power structures concerning gender, ethnicity and “race” and approval of differences in the pupils. Shifting the emphasis from the pupil to working on the learning environment has resulted in special education no longer being primarily separate special education tied to a certain place, but directing the teaching more towards individuality. The central dimension of intercultural competence of a teacher working in a multicultural class seems to be the attitudes and approaches to a different pupil; the teacher must be interculturally sensitive when facing children and young people from a foreign culture. Education and teaching affect every sector of the pupil’s well-being. Learning and learning results have a connection with teaching, education and well-being. Every sector is important for the going to school and integration of an immigrant pupil in need of special support. The basis of the study is the equality of opportunities and the humanistic idea of the human being in the Finnish education policy. The immigrant pupils selected for the study represented the following language groups: Arabian, Albanian, Somali, Russian and Vietnamese. In the four special education schools, the number of immigrant pupils belonging to these language groups (2004) totalled 104. A total of 89 pupils i.e. 86% answered the questionnaire, which is sufficient considering the generalisation of the study. Although this is basically a quantitative study, the interviewing method was used in part of the study, because the questionnaires were in Finnish and consequently, it was difficult for some immigrant pupils to understand them. Understanding the questions was also affected by the fact that the age distribution in the study was very wide (7–18). According to the results of the study, the immigrants felt that the biggest drawbacks in general education were their inability to speak Finnish and lack of concentration. The actual process of being transferred to a special education class remained unclear for immigrant pupils, and they could do very little about the transfer themselves. The results show that immigrant pupils coped well in special education school; they felt that their learning ability and concentration improved in the small groups of the special education school. They considered the individual support given in the special education schools to be useful. The lower-grade immigrant pupils had a more positive attitude towards special education school than the upper-grade immigrant pupils. In all the special education schools the immigrant pupils experienced that they were in a good position in the class; girls felt this even a little more strongly than boys. The teacher-pupil-relationship was felt to be good. School bullying being so common was a negative feature experienced by immigrant pupils, who were often targets or bullies themselves. Immigrant pupils believed in their success at school and in the opportunities offered by special education schools. Generally they were of the opinion that pupils are not labelled by special school; however, upper-grade immigrant pupils were more hesitant than lower-grade immigrant pupils. This study aimed at bringing out the immigrant pupils’ own opinions. Teaching immigrant pupils in special education schools has not been very much studied in Finland, which made the topic new and even more challenging.
Resumo:
Tutkimushanke liittyi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten ja nuorten sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla tehtävään kenguruhoidon kehittämisprojektiin. Interventiotutkimuksen keinoin selvitettiin kenguruhoidon toteutusohjeiden toimeenpanon ja siihen liittyvän systemaattisen koulutuksen vaikutuksia vastasyntyneiden teho-osastolla annettavaan kenguruhoidon toteutumiseen. Interventiona tutkimuksessa olivat toteusohjeet ja koulutus. Tavoitteena oli vahvistaa moniammatillisen työryhmän tietoisuutta kenguruhoidosta ja varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä antaa valmiuksia niiden toteuttamiseen ja tukemiseen. Tarkastelemalla kenguruhoitoa koskevaa kirjaamista potilaspapereista, annettua koulutusta ja kenguruhoidon toteutumisesta kerättyä kuukausitilastoa voitiin selvittää intervention vaikutuksia. Tutkimuskysymykset olivat: 1.Miten kenguruhoito toteutui ennen interventiota? 2.Miten interventioon liittyvä koulutus toteutui? 3.Miten kenguruhoito toteutui toteutusohjeiden antamisen jälkeen ja koulutuksen aikana? Osaston sähköiseen potilastietojärjestelmään luotiin ennen tutkimuksen alkamista kenguruhoidon seurantasivu, josta suurin osa tutkimukseen käytetyistä tiedoista oli saatavissa. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin ja sisällön analyysilla. Tarve kenguruhoidon toteuttamista edistävän toiminnan kehittämiselle oli merkittävä ja osaston toiminnan, henkilökunnan ammattitaidon sekä potilaiden ja heidän perheidensä kannalta keskeinen. Julkaistut kenguruhoidon toteutusohjeet ja annettu koulutus lisäsivät kenguruhoidon toteutumista osastolla aikaisempaa useamman potilasryhmän osalta. Tutkimuksessa tuli esille osaston tiloista ja niiden vanhanaikaisuudesta nousevia kenguruhoidon toetuttamisen esteitä. Tutkimuksessa osaston kuormitusprosentti vaikutti kenguruhoidon toteutumiseen siten, että kuormituksen olessa vähäisempää kenguruhoitoa toteutettiin enemmän.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksilöllisten Footbalance-pohjallisten käytön yhteyttä asiakkaiden liikuntatottumuksiin ja koettuihin kipuihin. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen survey -tutkimus. Tutkimushenkilöt liikkuivat säännöllisesti ja heistä (n = 15) kolmellatoista esiintyi kipuja alaraajojen tai alaselän alueella ennen pohjallisten käyttöönottoa. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Footbalance System Oy:n kanssa ja se toteutettiin internetissä asiakaskyselynä kolmen viikon aikana syksyllä 2007. Kyselyssä kartoitettiin asiakkaiden kokemia kipuja ja liikuntatottumuksia sekä ennen yksilöllisten Footbalance-pohjallisten käyttöä että vähintään kuukauden kestäneen käytön jälkeen. Tulokset analysoitiin SPSS 15.0 for Windows -tilasto-ohjelmalla. Tutkimuksessa saatiin suuntaa antavia tuloksia yksilöllisten Footbalance-pohjallisten käytön yhteydestä asiakkaiden kokemiin kipuihin alaraajojen ja alaselän alueella. Pohjallisten käytön aloittamisen jälkeen kivut vähenivät yhdellätoista, joista viidellä tutkittavalla kivut poistuivat kokonaan. Myös keskimääräiset liikuntakerrat viikkoa kohti ja tutkittavien arkiliikkuminen lisääntyivät pohjallisten käyttöönoton myötä. Käytännön kokemukset osoittavat, että jalka-analyysille ja yksilöllisille pohjallisille on kysyntää ja tarvetta. Tutkimuksessamme mitattu asiakastyytyväisyys osoittaa, että asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja itse tuotteeseen, yksilöllisiin Footbalance-pohjallisiin.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata kahdessa kuvantamisyksikössä liikelaitokseen liittymisen yhteydessä työn organisoinnissa, työnjaossa ja toimintakulttuurissa tapahtuneita muutoksia. Lisäksi tavoitteena oli kuvata kesän 2007 aikana odotettavissa olleet toiminnalliset muutokset. Opinnäytetyö on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa käynnissä olevaa Työn organisointi ja työnjako röntgenosastoilla -hanketta. Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus. Aineisto hankittiin haastattelemalla kahden kuvantamisyksikön osastonhoitajia ja apulaisosastonhoitajia. Haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina ja analysoitiin sisällönanalyysillä. Aineisto luokiteltiin kuudeksi eri pääkategoriaksi, jotka ovat: työn johtaminen, työnjako, työnkuva, työtehtävät, kulttuuri sekä yhteistyö ja tiedonkulku. Teoriaosassa organisaatiomuutosta tarkasteltiin muun muassa johtamisen ja kulttuurin näkökulmista. Tulosten mukaan työn johtamisessa muutoksia oli tapahtunut päätöksenteossa ja lähijohtamisessa, ja työnjaossa toimintojen keskittämisessä, työmäärän jakautumisessa ja henkilöstömäärässä. Työnkuvassa ilmeni muutoksia työnkierrossa, vuorotyössä ja kouluttautumisessa, sekä työtehtävissä eri henkilöstöryhmien toimenkuvissa ja vastuualueissa. Kulttuurisia muutoksia oli havaittavissa toimintatavoissa ja -ohjeissa, arvoissa ja asenteissa sekä yhteisöllisyydessä. Muutoksia oli tapahtunut myös yhteistyössä ja tiedonkulussa. Tutkimusta voidaan hyödyntää suunniteltaessa vastaavanlaista organisaatiomuutosta. Tutkimus antaa tietoa siitä, mihin asioihin organisaatiomuutos vaikuttaa kuvantamisyksiköissä ja mitä muutoksia on odotettavissa liikelaitokseen liittymisen yhteydessä. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään hankkeen jatkotutkimuksessa, jossa tarkastellaan, onko palveluiden laadussa ja työtyytyväisyydessä tapahtunut muutoksia.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata terveydenhoitajien käyttämiä menetelmiä erityistuen tarpeessa olevan lapsiperheen tunnistamisessa. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan, mikä estää tunnistamista ja miksi se on vaikeaa. Opinnäytetyön tavoitteena on lisätä terveydenhoitajien tietoa tunnistamiseen liittyvistä tekijöistä ja ongelmista sekä kuvata haastattelun avulla terveydenhoitajien kokemuksia ja näkemyksiä. Opinnäytetyö on osa Lapsiperheiden terveyden edistäminen -projektia, joka on Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian lisäksi toinen tutkimuksen toimeksiantaja. Projekti toteutuu Haagan, Laajasalon ja Herttoniemen terveysasemilla. Projektin tarkoituksena on lapsiperheiden terveydenhoitotyön työmenetelmien ja toimintatapojen kehittäminen näyttöön perustuvan tiedon avulla työelämän ja koulutuksen yhteistyönä. Tutkimus on kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla. Työhön haastateltiin kuutta (n=6) terveydenhoitajaa kahdelta eri terveysasemalta. Tutkimustulokset analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Opinnäytetyön tuloksien mukaan terveydenhoitajien käyttämiä menetelmiä erityistuen tarpeen tunnistamisessa olivat tiedonhankintamenetelmät, tunneperäiset menetelmät ja tunnistamisen apumenetelmät. Ne muodostuivat alakategorioista keskustelu, havainnointi ja taustatietojen hyödyntäminen, intuitio, heräävät tunteet ja asiakkaan luottamuksen herättäminen sekä yhteistyö, ajan varaaminen, ammattitaidon hyödyntäminen, kotikäynnit ja lomakkeet. Tutkimustuloksien mukaan tunnistamisen esteet ja vaikeudet jakautuivat asiakaslähtöisiin, työntekijälähtöisiin ja ulkoisista tekijöistä johtuviin ongelmiin. Ne muodostuivat seuraavien alakategorioiden pohjalta: asiakas ei tunnista ongelmaansa tai kerro siitä, ongelmien peittely ja kieltäminen, asiakkaan loukkaantuminen ja kulttuurisidonnaisuus, puheeksiottamisen vaikeus, tiedon puute ja henkilökunnan asenteet sekä resurssipula, yhteistyön puute ja apumenetelmien heikkoudet. Lapsiperheiden erityistuen tarpeen tunnistaminen koetaan haasteellisena. Varhainen tunnistaminen edellyttää hyviä menetelmiä, riittäviä resursseja ja laaja-alaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Kehittämisehdotuksena on tiedon kokoaminen jatkohoitopaikoista ja yhteistyökumppaneista tunnistamisen ja eteenpäin ohjaamisen helpottamiseksi liittyen erityisesti perheväkivaltaan ja päihteiden käyttöön.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kirjoittaa artikkeli. Opinnäytetyössä on kirjallisuuskatsaus, jonka tutkimustieto koostuu lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta, sen tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta. Opinnäytetyö kuuluu Lapsiperheiden terveyden edistäminen 2004-2008 projektiin. Opinnäytetyössä käytetty aineisto on viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistua. Aineistossa on väitöskirjoja ja tutkimuksia, Stakesin oppaita, ammattihenkilöstön toimintaohjeita ja asiantuntija artikkeleita. Poikkeuksellisesti myös kaksi aikaisemmin projektiin tehtyä opinnäytetyötä olivat lähteinä. Lapsiin kohdistuvan perheväkivallan tunnistamisen ja puuttumisen tiedetään olevan haasteellista. Terveydenhoitajat pitävät tärkeänä puuttumista, mutta tarvitsevat neuvolatyön tueksi lisää tietoa lapsiin kohdistuvan perheväkivallan tunnistamisesta ja yhteisiä ohjeita sekä toimintamalleja. Opinnäytetyössä käsitellään tunnistamista helpottavia riskitekijöitä ja lapsessa olevia perheväkivallan tunnusmerkkejä. Perheväkivallan vaikutukset voivat olla lapselle kohtalokkaat ja sitä vakavammat mitä pienemmästä lapsesta on kysymys. Opinnäytetyöstä kirjoitetun artikkelin oli tarkoitus antaa tietoa terveydenhoitajille siitä miten tunnistaa lapsiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ja miten puuttua siihen. Artikkeli (LIITE 2) kirjoitettiin käytännön läheisestä näkökulmasta. Lapsiin kohdistuvan perheväkivallan tunnistamisen voi tehdä yksi ihminen, mutta tarvitaan eri asiantuntijuuden osaamisen yhdistämistä perheen auttamiseen ja tukitoimien järjestämiseen.
Resumo:
Opinnäytetyö käsittelee kampanjointiviestintää eduskuntavaaleissa 2007 painottuen kampanjointikeinoihin verkossa. Itse olin keskeisesti mukana Sauli Niinistön eduskuntavaalikampanjassa työskentelemällä hänen kampanjansa tiimivastaavana ja kampanjatoimiston vetäjänä neljän kuukauden ajan. Niinistön kampanjassa käytettiin monipuolisesti hyödyksi Internetiä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Muun nettikampanjoinnin lisäksi tuotettiin 19 uutisvideota. Tässä opinnäytetyössä tarkastelen Sauli Niinistön verkossa tapahtunutta vaalikampanjointia sekä Saulin Tietotoimiston Uutisia osana kokonaisuutta. Arvioin myös sitä, millaisia erilaisia kampanjointikeinoja ehdokkaat käyttävät verkossa ja miten ne toimivat Sauli Niinistön eduskuntavaalikampanjassa. Perehdyn myös tarkemmin näiden vaalien uutuuteen, verkkovideoihin sekä arvioin, millaista lisäarvoa nettiuutisilla saatiin Niinistön kampanjaan. Kontekstina työssäni on yleisesti kampanjakeinojen kehittyminen Internetissä 2000-luvun aikana. Verkosta on tullut entistä varteenotettavampi kampanjointipaikka sitä mukaa kuin äänestäjät ovat alkaneet kuluttaa entistä enemmän aikaa verkossa. Vaalikampanjoidenkin sisällön täytyy olla entistä ammattimaisemmin tuotettua. Vaalikampanjat käydään yhä enenevässä määrin median kautta. Median osuus on huomattava myös eduskuntavaaleissa, etenkin vaalipiireissä, joissa on paljon asukkaita. Tästä syystä kampanjaorganisaatiolta vaaditaan yhä enemmän viestintätaitoja. Organisaatiosta on löydyttävä ihmisiä, jotka ehdokkaan lisäksi voivat kommentoida kampanjaa eri välineille luontevasti. Moniosaajuuden merkitys siis korostuu myös vaalityössä.
Resumo:
Tämä opinnäytetyö on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Länsi-Tallinnan keskussairaala Oy:n StaLT-hanketta. StaLT-hankkeen yksi tärkeimmistä tavoitteista on olla kehittämässä hoitotyötä yhtenäisemmäksi muiden EU-maiden kanssa. Työn tarkoituksena oli tuottaa kotihoito-opas tallinnalaisille vanhemmille vauvan terveysongelmista vastasyntyneisyyskauden aikana. Tavoitteena oli antaa tietoa ja toimintaohjeita kotona ilmenevien vastasyntyneen terveysongelmien varalle ja parantaa synnytyssairaalassa annettavan ohjauksen laatua. Tutkimusten mukaan vanhemmat, erityisesti ensimmäisen vauvan saaneet, tarvitsevat tietoa ja rohkaisua selviytyäkseen vauvanhoidosta. Synnytysten jälkeiset hoitoajat lapsivuodeosastoilla ovat lyhentyneet, ja se asettaa haasteita vauvanhoidon ohjaukselle. Virolaiset vanhemmat eivät aina tiedä, mikä vauvan terveydessä on huolestuttavaa ja mikä normaalia, eivätkä aina ole selvillä siitä, minne voi ottaa yhteyttä ongelmatilanteen tullessa eteen. Työmme koostuu kirjallisesta raportista ja kotihoito-oppaasta. Raportissa kuvasimme työn taustatekijöitä, vanhempien ohjaustarpeita, vastasyntyneen vauvan ominaispiirteitä, vastasyntyneen terveysongelmia, vauvan itkua ja hyvän oppaan laatimiseen liittyviä asioita. Kirjallisuuslähteinä käytimme mm. tuoreita hoitotieteellisiä tutkimuksia vanhempien ohjaustarpeista sekä uusimpia lääketieteellisiä oppikirjoja ja lehtiartikkeleita vastasyntyneen terveysongelmista. Kotihoito-opas koottiin teoriatiedon pohjalta. Oppaan sisältö kirjoitettiin rohkaisevaan ja positiiviseen sävyyn. Sisällössä huomioitiin vanhempien huolenaiheet ja rohkaisun tarve sekä tieto vastasyntyneen yleisimmistä terveysongelmista kotona. Oppaan aihealueet olivat: riittävä ravitsemus, erittäminen, hengitys ja nuha, vauvan lämpötalous, iho ja napa, vastasyntyneen keltaisuus, rähmivät silmät sekä koliikki ja itkuisuus. Oppaan viimeiselle sivulle koottiin tietoa siitä, milloin tulee ottaa yhteyttä lääkäriin. Oppaan ulkoasusta tehtiin puoleensavetävä lämpimän värityksen ja vauvakuvien avulla. Opas palvelee Länsi-Tallinnan keskussairaalasta terveen vastasyntyneen kanssa kotiutuvia vanhempia. Oppaan avulla suullinen ohjaus lapsivuodeosastolla voi tehostua. Oppaan sisältävä informaatio voi vähentää vanhempien turhia huolenaiheita, mutta myös antaa neuvoja todellisiin ongelmatilanteisiin. Vastaavanlaiselle oppaalle voisi olla käyttöä myös Suomessa.