Tiedonkulun infrastruktuuri ja nopeus 1800-luvulla

Kirjallisuusarvostelu

Kirjallisuutta

Kirjallisuusarvostelu

Otava eli suomalaisia huvituksia. 1. osa

Carl Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija, suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk. metsäsuomalaisista. Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen mukaelmaa. Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman. Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia.

Otava eli suomalaisia huvituksia. 2. osa

Carl Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija, suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk. metsäsuomalaisista. Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen mukaelmaa. Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman. Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia.

Grammatica Fennica

Ilmajoen rovastin Bartholdus Vhaelin (1667-1723) laatima suomen kielen kielioppi julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen käsikirjoituksen pohjalta. Tässä kielen kuvauksessa esitetään mm. nominien sijamuodot, verbien taivutus, vokaalisointu ja astevaihtelu lähes nykyaikaisella tavalla. Vhael antaa tietoja myös ääntämisestä ja Suomen murteista. GRAMMATICA painettiin muuttamattomana uudestaan vielä vuonna 1821.

Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista. 1 osa

Elias Lönnrot (1802-1884) oli lääkäri, suomen kielen professori, Suomen kirjakielen kehittäjä, kansanrunouden tunnetuksi tekijä ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden toimittaja (ks. kohde 201). Lönnrot julkaisi Suomen kansalliseepokseksi muodostuneen Kalevalan ensimmäisen laitoksen vuonna 1835. Jälkipolville tuttu ja kouluopetuksessa käytetty Kalevalan toinen, laajennettu laitos ilmestyi myöhemmin, vuonna 1849. Lönnrot oli liikkunut runonkeruumatkoilla Itä-Suomessa ja Vienan-Karjalassa vuosien 1831-1834 aikana, välillä kuitenkin hoitaen lääkärin tointaan. Lönnrotin tutkimusmatkoja ja julkaisutoimintaa rahoitti vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrot järjesteli kuulemiaan ja keräämiään lauluja Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä sikermiksi, kunnes hän päätti yhdistää runot vanhoista sankareista yhdeksi kokonaisuudeksi. "Runokokouksen" käsikirjoituksen jo valmistuttua Lönnrot onnistui vielä tapaamaan maineikkaan laulajan, Latvajärven Arhippa Perttusen, joka lauloi hänelle kolme päivää yhtä päätä runojaan. Tämän jälkeen Lönnrot suoritti toimitustyönsä vielä uudelleen ennen Kalewalan ensimmäisen osan julkaisemista.

Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista. 2 osa

Elias Lönnrot (1802-1884) oli lääkäri, suomen kielen professori, Suomen kirjakielen kehittäjä, kansanrunouden tunnetuksi tekijä ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden toimittaja (ks. kohde 201). Lönnrot julkaisi Suomen kansalliseepokseksi muodostuneen Kalevalan ensimmäisen laitoksen vuonna 1835. Jälkipolville tuttu ja kouluopetuksessa käytetty Kalevalan toinen, laajennettu laitos ilmestyi myöhemmin, vuonna 1849. Lönnrot oli liikkunut runonkeruumatkoilla Itä-Suomessa ja Vienan-Karjalassa vuosien 1831-1834 aikana, välillä kuitenkin hoitaen lääkärin tointaan. Lönnrotin tutkimusmatkoja ja julkaisutoimintaa rahoitti vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrot järjesteli kuulemiaan ja keräämiään lauluja Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä sikermiksi, kunnes hän päätti yhdistää runot vanhoista sankareista yhdeksi kokonaisuudeksi. "Runokokouksen" käsikirjoituksen jo valmistuttua Lönnrot onnistui vielä tapaamaan maineikkaan laulajan, Latvajärven Arhippa Perttusen, joka lauloi hänelle kolme päivää yhtä päätä runojaan. Tämän jälkeen Lönnrot suoritti toimitustyönsä vielä uudelleen ennen Kalewalan ensimmäisen osan julkaisemista.

Seitsemän weljestä : kertomus

Aleksis Kivi kirjoitti Seitsemää veljestä jatkokertomukseksi vuoden 1864 Maiden ja merien takaa -lehteen, mutta hanke raukesi. Ennakkomainos omakustanteena painettavasta romaanista nähtiin Kanervala-runokokoelman takakannessa ja Suometar-sanomalehdessä loppuvuodesta 1866. Mikäli ennakkotilaajia tulee kylliksi, luvattiin "Seittemän miestä. Ilosteleva elämänkertomus seittemästä veljestä Hämeen metsissä" -nimisen romaanin ilmestyvän jouluksi 1867. Tilaajia ei kuitenkaan tullut riittävästi ja niin kirjailija muokkasi vielä käsikirjoitusta ja tarjosi sitä 1869 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Sen runoustoimikunta kiitti romaanin kansanluonteen nerokasta kuvausta ja katsoi että "isänmaiselle kirjallisuudelle olisi suureksi vahingoksi, jollei sitä painon kautta saataisiin yleiseen luettavaksi". Romaanin laajuuden takia SKS yritti ensin saada Viipurin Suomalaista Kirjallisuudenseuraa kustantajaksi, mutta epäävän vastauksen jälkeen julkaisi romaanin neljänä vihkona Novellikirjastossaan keväällä 1870. Suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist katsoi Finlands Almänna Tidningin arvostelussaan romaanin olevan suomalaisen "rahvaan ilkeää häpäisyä" ja lukijoiden viskaavan "inhoten kirjan luotaan". Seitsemän veljeksen vihkopainos on nykyisin harvinainen, sillä 500 kappaleen painoksesta jaettiin ennakkotilaajille ja tekijänkappaleina vajaa kolmannes. Loput arkit oli tarkoitus sitoa yhdeksi niteeksi, mutta Ahlqvistin arvostelun takia pyydettiin julkaisemista suosittaneen SKS:n runoustoimikunnan lisälausuntoa, joka luettiin ääneen seuran kokouksessa. Toimikunta toivoi, ettei seura loukkaisi heitä luulemalla, että he säikähtäisivät Ahlqvistin "hillitsemätöntä parkunaa" ja ilmoittivat eroavansa runoustoimikunnasta jos SKS "alentuu välikappaleeksi" Ahlqvistin Kiveen kohdistamaan vainoamiseen. Niinpä SKS päätti kesäkuun 1870 kokouksessaan julkaista kirjan ja laittaa siihen runoustoimikunnan lausunnon esipuheeksi. Lausunto oli kuitenkin kiusallinen sekä Ahlqvistille että kirjallisuuden seuralle, joten sitä ei voinut sellaisenaan julkaista. Kaivattiin myös lisäselvitystä romaanin "peri-ajatuksesta". Professori Fredrik Cygnaeus, joka oli aikaisemmat romaania kiittävät runoustoimikunnan lausunnot laatinut, oli jo käsityksensä romaanin ansioista kahdesti esittänyt ja katsoi että niiden pitäisi riittää. Aleksis Kivi pyysi kirjeessä Kaarlo Bergbomilta että Cygnaeuksen vastine Ahlqvistille julkaistaisiin ja piti selvänä että romaani tulee kirjakauppoihin, mutta näin ei käynyt. B. F. Godenhjelm totesikin Kirjallisessa Kuukauslehdessä keväällä 1871, että seura näyttää säikähtäneen Ahlqvistin kritiikin "tyhjästä melusta". Kirjailija oli tuolloin jo mielenhäiriöiden takia Helsingin Uudessa klinikassa ja joutui sieltä Lapinlahden sairaalaan. Hän kuoli Tuusulassa vuoden 1872 lopussa. Sanomalehtien muistokirjoituksissa vaadittiin Seitsemän veljeksen julkaisemista ja vasta tämän jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtaja J. V. Snellman laati Cygnaeuksen tekstiä muokaten ja täydentäen esipuheen ja romaani tuli yhtenä niteenä kirjakauppaan keväällä 1873. Kansallisromaanin asemaan noussutta Seitsemää veljestä on painettu pitkälti yli miljoona kappaletta ja se on käännetty lähes 40:lle kielelle. Siitä on tehty lukemattomia teatterisovituksia. Aleksis Kivi kirjoitti teoksensa hanhensulkakynällä, mutta käsikirjoitus ei ole säilynyt.

Gerontologia & geriatria

Gerontologian ja geriatrian pääkokoelma sijaitsee Terveystieteiden osastokirjastossa, jossa painettu yleiskokoelma koostuu 251 nimekkeestä monografioita. Kokoelmassa on runsaasti (38 %) sosiaaligerontologian kirjallisuutta, jolloin vanhenemisesta tarkastellaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kokoelmasta noin viidennes (22 %) on vanhenemiseen liittyviä yleisteoksia. Vanhenemista prosessina (13 %) ja geriatrista psykiatriaa (12 %) käsittelevät kirjat ovat myös selvästi edustettuina. Painettuja edelleen tulevia lehtiä on 3 kpl (Gerontechnology, Gerontologia, International Journal of Aging and Human Development). Sähkökirjoja on noin 150 nimekettä Ebrary-tietokannassa ja noin 40 nimekettä SpringerLink-tietokannassa. Lisäksi Books@Ovid, MDConcult ja Oxford Medical Handook Online -kokoelmissa yksi kirja. Tietosanakirjoja on 1 kpl (Encyclopedia of Gerontology). Sanastoja on 5 kpl( Hoidokki, Medical Subject Headings (MeSH), Sosiaali- ja terveydenhuollon sanasto, Swedish MeSH, Termix). Verkkolehtiä on kokoelmassa noin 80 nimekettä. ISI Web of Knowledge Journal Citation Reports -tietokannan listaamista 52 gerontologian & geriatrian lehdistä kokoelmissa on 38 nimekettä eli 73 prosenttia. Gerontologiaan ja geriatriaan liittyviä artikkeleita löytyy usean tieteenalan, kuten lääketieteen, hoitotieteen, kansanterveystieteen ja sosiaalitietieteiden, viitetietokannoista. Tietokantoja on noin 15-20, joista keskeisimpiä ovat esimerkiksi Medline, Web of Science ja Cinahl. Tämän lisäksi käytössä on useita lehtitietokantoja, esimerkiksi ScienceDirect ja EbscoHost.

Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen antamat valmiudet tekstitaidon kokeen kriittistä lukutaitoa vaativien tehtävien suorittamiseen

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, millaiset valmiudet lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjat antavat tekstitaidon kokeen kriittistä lukutaitoa vaativien tehtävien tekemiseen. Tutkielma kuuluu tekstintutkimuksen alaan. Tutkimuksessa pohjaan ajatuksiani muun muassa kielentutkija Norman Faircloughin kriittiseen diskurssianalyysiin. Tutkittaviksi oppikirjasarjoiksi olen valinnut kuudesta tarjolla olevasta äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjasarjasta Äidinkieli ja kirjallisuus-, Kieli ja tekstit-, Piste- ja Lähde-sarjat. Olen tarkastellut vuosien 2007, 2008 ja 2009 keväiden tekstitaidon kokeita ja jakanut kokeiden kysymykset tekstilajin tuntemusta, päättelevää lukutaitoa ja kriittistä lukutaitoa vaativiin tehtäviin. Tehtävien perusteella olen todennut, että kriittistä lukutaitoa vaativissa tehtävissä vaaditaan tekstilajin tajua sekä tekstin tuottamisprosessin, argumentaation, retoristen keinojen ja muiden keinojen tarkastelua. Analyysistäni selviää, että oppikirjasarjojen antamat valmiudet kriittistä lukutaitoa vaativien tehtävien suorittamiseen vaihtelevat. Osassa kirjoista käsitettä kriittinen lukutaito ei suoraan mainita, osa kirjoista kannustaa kriittiseen lukutapaan korostamalla, että kaikkia tekstejä voidaan lukea kriittisesti ja että kaikki tekstit on kirjoitettu jostakin näkökulmasta. Osa kirjoista esittelee monia eri tekstilajeja, osa kirjoista paneutuu valikoituihin tekstilajeihin ja olettaa joidenkin tekstilajien olevan opiskelijalle jo tuttuja. Tekstin tuottamisprosessia käsitellään oppikirjoissa vaihtelevasti. Kieliopin ja kuvan keinoja käsitellään joissain kirjoissa kattavasti, joissain ei juuri ollenkaan. Käsitteitä argumentaatio ja retoriset keinot ei oppikirjoissa välttämättä määritellä lainkaan tai ne määritellään puutteellisesti. Lisäksi kirjojen määritelmät käsitteistä poikkeavat toisistaan, vaikka ne esitetään kirjoissa ehdottomina. Myös ylioppilastutkintolautakunnan ja Äidinkielen opettajain liiton arviointivinkkien, Ylioppilastekstejä- kokoelman kirjoittajien ja oppikirjojen käsitykset argumentointi- ja retorisista keinoista poikkeavat toisistaan. Analyysini perusteella kriittisen lukutaidon opettamisessa on parannettavaa. Analyysini ja aiemman tutkimuksen pohjalta voi todeta, että oppikirjojen tiedon tulisi olla yksiäänisen sijaan moniäänistä. Jotta opiskelijoista tulisi kriittisiä lukijoita, tulisi oppikirjojen esitellä erilaisia näkemyksiä. Kirjojen tulisi antaa käsitteille ainakin suuntaa-antavat määritelmät ja todeta, että määritelmät eivät ole ehdottomia ja muuttumattomia. Kriittiseen lukutapaan tulisi ohjata kaikissa aineissa opiskeluvuosien alusta asti. Mediayhteiskuntaa koskevaa tietoa tarvitaan, jotta tekstejä voidaan tarkastella kriittisesti. Tärkeintä kriittisen lukutaidon opettamisessa on ohjata huomaamaan, mihin erilaisilla valinnoilla teksteissä pyritään.