891 resultados para Lehtinen, Lasse: Minun metsäni : täynnä elämää
Resumo:
Tutkielman aiheena on kansainvälisen oikeuden kysymys elämän alkamisesta ja elämän alkamisen ajankohdasta. Tutkielma lähestyy aihetta Yhdistyneiden kansakuntien lasten oikeuksien sopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan valossa. Astuessaan voimaan lisäpöytäkirja tulee mahdollistamaan yksilövalitusten käsittelyn erillisessä ihmisoikeuskomiteassa. Koska lasten oikeuksien sopimus jättää määrittelemättä elämän alkamisen ajankohdan, tutkielman perushypoteesina on, miten tuleva komitea ratkaisisi lasten oikeuksien sopimukseen jääneen jännitteen. Tämän hypoteesin ohella tutkielmaa suuntaa olettamus elämän alun määrittymisestä pitkälti oikeusperiaatteisiin rinnastuvien autonomian ja ihmisarvon käsitteiden kautta. Tutkielma lähestyy aihettaan sekä oikeuskäytännön että -kirjallisuuden valossa, sitoutumatta sen tarkemmin mihinkään yksittäiseen oikeustieteelliseen tutkimusmetodiin. Oikeuskäytännön kohdalla tarkastelu perustuu pääosin länsimaisten ylimpien oikeuksien antamille tuomioille kysymyksissä, jotka liittyvät elämän alkamisen tematiikkaan. Tämän ohella, rajatummin, käsitellään pohjoismaista elämän alun sääntelyä. Oikeuskäytännön sekä säädösten tarkastelun keskiössä on ennen kaikkea oikeudellinen argumentaatio sekä esiintuodun argumentaation jännitteisyys. Oikeuskäytännön pohjalta muotoutuu moniääninen ja usein kontekstisidonnainen kuva elämän alusta. Tämän oikeudellisen moniäänisyyden analyysi muodostaa tutkielman keskeisen sisällön. Autonomian ja ihmisarvon käsitteiden merkitystä oikeuskäytännön ja säädösten arvioinnille perustellaan tutkimuksessa yhtäältä niiden merkityksellä tuomioistuinten argumentaatiossa toisaalta periaatteiden saamalla tuella oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. Tutkielma suhtautuu kriittisesti autonomian ja ihmisarvon käsitteisiin. Kriittisen luennan tarkoituksena on paljastaa oikeudellisen argumentaation sumeus ja sumeuden oikeudelliselle tulkinnalle aiheuttama epävarmuus. Tulkinnan epävarmuuden seurauksena myös vastaus elämän alulle näyttäytyy tutkielmassa ristiriitaisena ja osin perustelemattomana. Tutkielman keskeinen tulos on ennen kaikkea oikeuden jännitteiden tunnistamisessa sen lähestyessä elämän alun määrittelyä. Tutkielman tulosten pohjalta on mahdollista pyrkiä löytämään muotoutumassa olevan kansainvälisen oikeuden vastaus elämän alulle. Tuon vastauksen vakaus, perusteltavuus ja pysyvyys riippuvat siitä, miten onnistuneesti oikeudellinen argumentaatio kykenee yhdistämään yksilön autonomisen oikeuden päättää elämästään kollektiivin intressiin ylläpitää elämää.
Resumo:
Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi usein julkisuudessa esillä olevista aiheista, josta suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään. Työssä tutkitaan millaisena sotilaallinen kriisinhallinta esiintyy poliitikkojen blogeissa ja miten poliitikot muokkaavat todellisuutta blogiteksteillään. Tutkimuksen lähdeaineiston muodostavat kansanedustajien vuosien 2008–2011 välisenä aikana kirjoittamat blogitekstit sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi, jossa yhtenä lähtökohtana on todellisuuden sosiaalinen muodostuminen. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jossa painotetaan kielen käyttöä tekemisenä ja todellisuutta muokkaavana. Diskurssianalyysillä tarkastellaan millaiseksi poliitikot sotilaallisen kriisinhallinnan esittävät ja miten he yrittävät vakuuttaa yleisönsä oman versionsa oikeellisuudesta. Sovellettavaan metodiin kuuluu myös retorinen analyysi. Siihen kuuluu sekä argumentaatiokeinojen, että argumentoinnin oletusten tarkastelu. Analyysin tuloksena lähdeaineistosta tulkittiin kansainvälisyys-, kansallisuus-, vaativuus- ja talousdiskurssit. Tutkimuksen perusteella kansanedustajien blogeista on tulkittavissa selkeää vastakkainasettelua sekä erilaisia käsityksiä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Teksteistä on myös tulkittavissa ääneen lausumattomia ennakko-oletuksia. Sotilaallinen kriisinhallinta näyttäytyy blogeissa joko kansainvälisesti sitovaksi velvollisuudeksi, tai kansalliseksi eduksi. Samalla sotilaallisesta kriisinhallinnasta on tullut myös vaativampaa ja entistä kalliimpaa. Tutkimuksen tuloksiin kuuluu myös se, ettei sotilaallinen kriisinhallinta ole suuressa roolissa poliitikkojen blogeissa. Kansanedustajien blogien yhtenä yleisönä toimii havaintojen perusteella media. Blogiteksteissä esiintyy selkeää argumentointia, jolla pyritään rakentamaan omasta näkökulmasta vakuuttavampi.
Resumo:
Puolustusvoimien koulutuksen toimintakentässä pedagogiset ratkaisut ovat hiljalleen muuttumassa konstruktivistiseen suuntaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tätä ilmiötä tulenjohtoryhmän taisteluammuntojen kontekstissa. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen vaikutusta käsitellään tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa annetun palautteen kautta. Palaute on tutkimuksen keskeinen ilmiö, joka muodostaa lähestyttävän yhtymäpinnan konstruktivistisen oppimiskäsityksen ja todellisten koulutuskäytäntöjen välille. Palautetta on käsitelty arvioinnin, tavoitteen ja motivaation viitekehyksestä käsin. Aihetta on käsitelty näkökulmasta, jossa keskeisimmäksi hahmoksi mielletään kouluttaja, ja tutkimusongelma oli: "kuinka konstruktivistinen oppimiskäsitys on vaikuttanut palautteenantoon tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa?" Tutkimusaineisto kerättiin Karjalan Prikaatin 3. Kenttätykistöpatterin kouluttajilta avoimella kyselyllä. Vastauksia saatiin kahdeksan kappaletta, jotka analysoitiin käyttämällä teoriasidonnaista sisällön analyysiä. Tuloksista ilmeni, että konstruktivistisen oppimiskäsityksen vaikutukset ovat selvästi havaittavissa. Tästä huolimatta on edelleen pyrittävä yksilöllisempään palautteenantoon.
Resumo:
Varusmiesten fyysinen kunto puhuttaa tämän päivän mediassa säännöllisesti. Alokkaiden fyysinen kunto on heikentynyt vähitellen vuoden 1987 jälkeen ja erityisesti kestävyyden osalta. Vuonna 1987 keskiarvo 12 minuutin juoksutestissä oli reilut 2700 metriä ja vuonna 2002 keskiarvo oli tippunut 2450 metriin. Lisäksi kestävyyskunnon osalta vuosien 1987 ja 2000 välisenä aikana on kiitettävä- ja hyväkuntoisten määrä vähentynyt 70 prosentista 41 prosenttiin. Vastaavasti tyydyttävä / huonokuntoisten määrä on lisääntynyt 30 prosentista 59 prosenttiin. Myös lihaskuntotesteissä on ollut samansuuntainen kehitys. Tutkimuksia varusmiesten kunnon tilasta on puolustusvoimissa tehty viimeaikoina muutamia, mutta ne ovat painottuneet pääasiassa maavoimien varusmiehiin. Itse haluaisinkin selvittää tässä tutkimuksessa mikä on ilmavoimien tilanne ja erityisesti Kauhavan Lentosotakoulun tilanne. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimus on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa aineiston analysoinnissa käytetään hyväksi tilastollisia menetelmiä. Kohdejoukkona ovat Kauhavan Lentosotakoulun varusmiehet vuosien 1999–2004 ajalta, eli ohjaajan alkeiskurssit 74–79 ja tukikohtakomppanian saapumiserät 1/1999–2/2004. Vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevia naisia ei oteta huomioon vähäisen lukumäärän vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja ns. tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimuksessa tuli ilmi, että Lentosotakoulun tukikohtakomppanian varusmiesten fyysinen kunto on lähellä koko puolustusvoimien varusmiesten keskiarvoa. Ohjaajan alkeiskurssilaisten kunto on keskiarvoa selvästi parempi. Eroja erikoisjoukkojen ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisessä kunnossa on ja ero on ohjaajan alkeiskurssin hyväksi. Ajallisesta kehityksestä vuosien 1999–2004 välillä voi vain todeta, että muutosta on ollut, mutta selkeää suuntaa ei kyseisellä aika välillä ollut.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli pohtia oppimispäiväkirjan käyttöä eri näkökulmista ja tavoitteena oli saada tietoa oppimispäiväkirjan käytöstä yleensä ja erityisesti ilmavoimien upseerikoulutuksessa. Päätehtävänä oli teoriatiedon ja kadettien oppimispäiväkirjakokemusten avulla löytää perusteita, ideoita ja vaihtoehtoisia toimintatapoja oppimispäiväkirjan käytölle sekä tehdä johtopäätöksiä oppimispäiväkirjoilla suoritettavien opintojen tehostamiseksi. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 93. kadettikurssin ohjaajalinjan oppimispäiväkirjoista. Kadetit ovat aloittaneet opintonsa Maanpuolustuskorkeakoulussa vuonna 2006. Oppimispäiväkirjoissa kadeteilla (n=22) oli tehtävänä analysoida oman oppimisprosessinsa kehittymistä. Oppimispäiväkirjat analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja tutkimusstrategiana oli kartoittava kvalitatiivinen tapaustutkimus.
Resumo:
Tutkimuksen aihealueeksi on valittu ”Kranaatinheitinkomppanian johtaminen kaupasta ostettavin tilapäisvälinein”. Rajauksilla tutkimuksen aiheeksi on muodostunut kranaatinheitinkomppanian johtaminen paikallishankinnoin. Tutkielman tarkoituksena on tutkia paikallishankintojen käytettävyyttä kranaatinheitinkomppanian johtamistoiminnassa sotatilanteessa. Tutkielma toimii esimerkkinä uudeksi tavaksi toimia sekä esimerkkinä soveltaa saatavilla olevaa materiaalia Puolustusvoimien käyttötarpeisiin johtamisvälineinä. Paikallishankintana tämä tutkimus käsittelee PMR446- radiopuhelinstandardin käyttöä VHF-kenttäradioiden sijaan. Tarkastelussa on kranaatinheitinkomppanian sekä tulijoukkueen välinen viestitoiminta ja tulijoukkueen sisäinen viestitoiminta. Yhteydet kranaatinheitinkomppaniasta jääkäripataljoonaan toimivat organisaation mukaisella kalustolla. Jääkäripataljoonan taistelun kannalta on kranaatinheitinkomppanian tuki erittäin tärkeä. Kranaatinheitinkomppaniantoiminnan kannalta taas viestiyhteydet ovat ratkaisevia. Viestiyhteyksien tulee olla nopeasti käytössä, reaaliaikaisia, kestäviä ja joukoille suhteellisen helppokäyttöisiä. Viestivälineitä korvatessa tulee valita korvaavaksi välineeksi mahdollisimman samankaltainen viestiväline, jotta viestivälineen käyttöönotto ei rasita joukkoa liian suurella koulutusmäärällä. Tutkimuksessa käytetään laadullista, eli kvalitatiivista tutkimustapaa, jota tukemaan luon myös määrällisiä tuloksia johtamisvälineiden suorituskyvystä. Tutkimus on luonteeltaan kartoittava. Tietoa kerätään tutkimuksessa dokumenttipohjaisesti, koska täten päästään tutkimustulokseen tehokkaimmin. Tutkimalla kranaatinheitinkomppanian tapaa käyttää viestivälineitään taistelussa, kykenen deduktiivisesti perustelemaan paikallishankintojen soveltuvuus3 mahdollisuudet. Perustelut muodostan vertailemalla paikallishankintojen sekä organisaation mukaisten viestivälineiden suorituskykyjä sekä ominaisuuksia. Tutkimuksessa tulevat tulokset ovat sellaisenaan hypoteeseja ja niitä tukemaan voidaan tulevaisuudessa tehdä kvantitatiivisia tutkimuksia. Mikäli PMR446-radiopuhelinten käyttöönottoa harkitaan, tulee vielä tutkia ja vertailla radiopuhelinten todellinen taistelunkestävyys, esimerkiksi pitkässä sota- ja ampumaharjoituksessa. Lisäksi on tutkittava vihollisen elektronisen häirinnän ja elektronisen tiedustelun vaikutus UHF-taajuusalueella toimivaan radiopuhelimeen.
Resumo:
Tämän tutkielman aiheena tutkia miten omistajuus vaikuttaa yrittäjämäiseen orientaatioon, kasvuun ja kannattavuuteen suomalaisissa osakeyhtiöissä. Omistajuuden muotoina ovat mukana valtionomistus, ulkomaalaisomistus ja julkinen/yksityinen osakeyhtiö. Tutkielmassa käytetään line-aarista regressiota tutkimaan miten nämä kolme vaikuttavat yrittäjämäiseen orientaatioon, kasvuun ja kannattavuuteen, mutta myös miten yrittäjämäinen orientaatio vaikuttaa kasvuun ja kannattavuuteen. Tutkielma osoittaa, että valitut omistajuuden muodot eivät suoraan vaikuta yrityksen kasvuun ja kannattavuuteen eikä yrittäjämäisen orientaation ta-soon suomalaisessa osakeyhtiössä.
Resumo:
Entisen Oulun läänin Pyhäjärveä säännöstellään voimatalouden tarpeisiin sekä tulvasuojelun ja Pyhäjoen alivirtaamien lisäämisen vuoksi vesistötoimikunnan vuonna 1958 ja KHO:n vuonna 1965 maataloushallitukselle antaman luvan mukaan. Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksellä Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen tulee Pyhäjärven säännöstelyluvan haltijana pyrkiä kehittämään säännöstelyn käyttötoimintaa siten, että kalataloudelliset haitat vältetään mahdollisimman hyvin. Lisäksi säännöstelyluvan haltijan tulee selvittää yhteistyössä säännöstelystä hyötyä saavien, kalastuskuntien ja kalatalousviranomaisen kanssa, millaisia hoitotoimenpiteitä Pyhäjärvellä on tarpeellista ja mahdollista toteuttaa ja kuinka ne voidaan rahoittaa. Edellisen perusteella säännöstelyluvan haltijan ja Pyhäjärven osakaskuntien kanssa tehtiin sopimus vuonna 1998, joka sisälsi kalataloudellisen tarkkailun lisäksi vuotuisen kalanistutuksen ja määrärahan käytettäväksi järven hoitotoimenpiteiden toteuttamiseen. Sopimusta päivitettiin vuonna 2007. Nykyisellään sopimuksen perusteella istutetaan vuosittain 60 000 kesänvanhaa kuhan poikasta ja hoitotoimenpiteisiin myönnetään 8 400 euroa vuodessa. Tarkkailuohjelman puitteissa seurataan hoitotoimenpiteiden tuloksellisuutta kalastustiedusteluilla, kalastuskirjanpidolla, kalastajahaastatteluilla sekä kalojen iänmääritys- ja kasvututkimuksilla. Tulokset on raportoitu määrävuosittain. Aikaisempina vuosina säännöstelyluvan haltija toteutti seurannan omana työnään. Vuodesta 2012 alkaen tarkkailu on toteutettu konsulttityönä ja vuosina 2012–2017 tarkkailua hoitaa Jyväskylän yliopiston Ympäristöntutkimuskeskus. Tässä raportissa on esitelty kootusti vuosina 1994–2011 tehtyjen seurantojen keskeisimmät tulokset ja tulosten perusteella on tehty ehdotus Pyhäjärven kalaston hoitotoimenpiteiksi.
Resumo:
This study focuses on the relationship between organizational network competence and the internationalization process of small- and medium sized enterprises (SMEs). Over recent decades, the global business environment has become increasingly conducive to internationalization of small firms. A central facilitating factor in the process has been the emergence of networked business relationships between internationalizing firms. Research on SME internationalization has found that certain types of structures and dynamics of business networks allow SMEs access to the resources they need to enter foreign markets. This consequently means that their internationalization often becomes to depend on the networks they are embedded in. However, research so far has mostly ignored the possibility that the organizational ability to develop and manage business network relationships, network competence, may be a major underlying factor in determining how well SMEs can leverage their network relationships to enter foreign markets and consequently may determine in large part how successful their internationalization process turns out to be. This study aims to respond to those gaps, by empirically examining how the development of network competence in internationalizing SMEs influences the internationalization outcomes that they can expect, and how such network competence is conceptualized and developed. Using a mixed methods approach, survey data collected from 298 Finnish SMEs across five industry sectors is first used to examine how levels of network competence are related to internationalization propensity of SMEs and their subsequent international performance, growth and profitability as internationally operating firms. In order to illustrate in more detail the ways in which network competence is conceptualized and how it develops during the internationalization process of an SME, qualitative data from internationally operating Finnish SMEs are used. Longitudinal interview data of an internationalizing Finnish SME is accompanied by data gathered through a series of semistructured interviews of Finnish and Russian managers involved in mutual business relationship dyads. Structurally, this thesis examines the research issue as an article-based dissertation, consisting of five journal and conference publications. Three of these publications are based on the quantitative data, and the remaining two apply the qualitative interview data. The results find several aspects where network competence has a positive influence on the success of internationalizing SMEs, how it develops and what it entails conceptually in this context. Quantitatively, the level of network competence is found to have a positive relationship to various internationalization outcomes, including the propensity of SMEs to enter foreign markets and on their subsequent international performance, their growth and their profitability. Additionally, the positive relationship is divided between the relationship-specific and cross-relational dimension of network competence, in that the influence of the former is relevant for the propensity to internationalize, while the latter is for the growth and profitability of the already internationalized SMEs. Qualitatively, the results suggest, firstly, that the development process of network competence does not necessarily precede the start of the internationalization process, but may occur through a gradual learning process alongside it. And secondly, the results also imply that the conceptualization of network competence by Finnish managers of internationally operating Finnish SMEs is structurally distinct from that of their culturally distinct partner managers in Russia. This study contributes to the literature on SME internationalization in several ways. Firstly, it introduces operationalized organizational competencies to the literature on internationalization of SMEs, which has so far mainly examined the influence of business networking on the internationalization process without having such an organizational viewpoint. Furthermore, this study provides a multi-level analysis of the determinants of successful SME internationalization, by examining various strategic and performance outcomes across the process. These results also contribute to the literature on organizational strategy of internationalizing SMEs, by clarifying how different dimensions of business networking may be optimal in different phases of the internationalization process. Conceptually, the results of this study contribute to the literature on competence development and SME internationalization, by illustrating how the development process of network competence may occur during internationalization process. Thus, they also contribute to the discussion on how SMEs are able to influence the dynamics and structures of their business networks over time. Finally, this study contributes to the literature on the role of culture in the internationalization process, by implying that the cultural background of the manager of the SME may determine whether business networking and network competence is seen as an organizational-level or an individual level capability. The study also includes some additional contributions to the literature on dynamic capabilities in strategic management, and on that of strategic business networks. These include further clarifying the exact nature and tangibility of dynamic capabilities, and being one of the first studies to introduce constructs from both dynamic capabilities and business network literature to the field of international entrepreneurship. And finally, the study also has some contribution on the two streams of literature, in illustrating how both dyadic and network-level capabilities may be relevant, depending on the current strategic goals and market position of the firm. Keywords: network competence, internationalizatio
Resumo:
Tässä tutkielmassa käsittelen ateismia ihmisoikeusaktivisti Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa. Ernestine Rose syntyi ja varttui nykyisen Puolan alueella juutalaisghetossa. Varakkaan rabin tyttärenä hän sai juutalaistytöksi poikkeuksellisen laajan koulutuksen, mutta jo varhain hän luopui uskostaan ja myöhemmin julistautui eksplisiittisesti ateistiksi. Lähdettyään kotimaastaan hän matkusti ympäri valistuksen tuulien muovaamaa Eurooppaa, opiskeli ja päätyi lopulta Englantiin, jossa hän tutustui utopistisosialisti Robert Oweniin ja liittyi tämän seuraajiin owenisteihin. Englannista hän muutti vuonna 1836 Yhdysvaltoihin, missä hän teki pääasiallisen uransa universaalien ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Hän toimi orjuuden vastaisessa liikkeessä ja taisteli sekä naisten oikeuksien että uskonnottomuuden puolesta. Lähestyn tutkimuskysymystäni ateismin merkityksestä pääasiassa Ernestine Rosen julkisten puheiden ja lehtikirjoitusten kautta. Rosen julkista elämää lukemalla ja kontekstualisoimalla pyrin ymmärtämään sitä, mitä ateismi merkitsi Roselle ja hänen ihmisoikeusajattelulleen. Määrittelen työni uskonnottomuuden kulttuurihistoriaksi. Tarkastelen ateismia elettynä kokemuksena, tapana ymmärtää, jäsentää ja olla osa ympäröivää todellisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessani on myös sukupuoli, joka määritti 1800-luvulla Rosen valtaaman julkisen tilan vahvasti maskuliiniseksi tilaksi, kun naisen alueeksi määrittyi yksityisen piiri, koti. Uskonnon ja uskonnottomuuden suhde osoittautui työssäni moniulotteiseksi. Erottautumalla sanoin ja teoin juutalaisuudesta Rose rakensi itselleen ateistin identiteetin, mutta hänen ymmärryksensä juutalaisuudesta erosi kuitenkin protestanttitaustaisten vapaa-ajattelijoiden käsityksestä ja muovasi hänen uskontokritiikkiään omaan suuntaansa. Vahvasti antiklerikaaliseen, mutta uskonnolliseen retoriikkaan nojanneissa reformiliikkeissä hänen retoriikkaansa näyttäytyi myös poikkeuksellisena. Ateismi toi haasteita hänen uralleen, koska naiseuteen kytkeytyi vahvasti ajatus uskonnollisuudesta: uskonnoton nainen oli luonnonoikku ja uhka yhteiskunnalliselle järjestykselle. Samalla ateismista kummunnut näkökulma oli Roselle vahvuus, joka loi uudenlaisia ajattelumahdollisuuksia, jotka kuitenkin kytkeytyivät vahvasti ajan kulttuuriin ja käsityksiin.
Resumo:
Tavoitteet: Tämän tutkimussarjan tavoitteena oli tutkia hengitystoiminnan sekä energia-aineen¬vaihdunnan muutoksia motoneuronitautia (amyotrofinen lateraaliskleroosi, ALS) sairastavilla potilailla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat kotihoitoon soveltuvan hengityslaitteen vai¬kutus elinajan ennusteeseen sekä hengitysvajauksen etenemistä kuvaavien keuhkotoimintakokei¬den arviointi ALS-potilailla, epäsuoran kalorimetrian mittaustarkkuus ja perusaineenvaihdunnan (PAV) suuruus kajoavaa hengityslaitetta käyttävillä ALS-potilailla. Aineisto ja menetelmät: Kajoamattoman hengityslaitteen käytön ja iän vaikutusta elinajan en¬nusteeseen arvioitiin 84:llä ja hengitystoiminnan muutoksia 42 ALS-potilaalla. Epäsuoran kalo¬rimetrian mittaustarkkuutta kajoamatonta hengityslaitetta käytettäessä arvioitiin hereillä olevilla 12 vapaaehtoisella mieshenkilöllä. PAV:n suuruutta arvioitiin viidellä kajoavaa hengityslaitetta käyttävällä ALS-potilaalla. Osatöistä kaksi ensimmäistä olivat luonteeltaan havainnoivia (retros¬pektiivisiä) ja kaksi viimeistä seurantatutkimuksia (prospektiivisia). Tulokset: Alle 65-vuotiailla ALS-potilailla ei havaittu eroa elinajan ennusteessa kajoamaton¬ta hengityslaitetta käyttävien ja käyttämättömien potilaiden välillä. Sen sijaan yli 65-vuotiail¬la ALS-potilailla elinajan ennuste piteni merkittävästi kajoamatonta hengityslaitetta käyttävillä potilailla (elinaika diagnoosin jälkeen 22 vs. 8 kk, Hazard Ratio = 0.25, 95 % luottamusväli 0.11 – 0.55, p <0.001). ALS-potilailla, joilla kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä, hengitystiheys osoittautui diagnoosihetkellä mer-kittävästi kiihtyneeksi (21/min) ja rintakehän liike merkittävästi alentuneeksi (2.9 cm) verrattuna ALS-potilaisiin, joille kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi myöhemmin (16/min ja 4.0 cm). Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana keskimääräinen mitattu PAV vapaaehtoisilla miehillä oli 1858 kcal/vrk kun PAV ilman hengityslaitetta oli 1852 kcal/vrk, p = 0.8. Kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien viiden ALS-potilaan keskimääräinen PAV vastaavalla mittausase¬telmalla mitattaessa oli 1130 kcal/vrk, kun vastaava PAV laskettuna viidellä eri laskentakaavalla oli 1700 kcal/vrk, p < 0.001. Johtopäätökset: Yli 65-vuotiailla ALS-potilailla, jotka eivät sopeutuneet kajoamattomaan hen¬gityslaitehoitoon, oli nelinkertainen riski menehtyä aiemmin kuin kajoamattomaan hengityslai¬tehoitoon sopeutuneilla ALS-potilailla. Hengitystiheys osoittautui merkittävästi kiihtyneeksi ja rintakehän liike alentuneeksi ALS-potilailla, joille kajoamaton hengityslaitehoito katsottiin ai¬heelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä. Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana mitattu PAV ei poikennut mitatusta PAV:sta itsenäisen hengityksen aikana. Näin ollen epäsuoraa kalorimetriamenetelmää voidaan käyttää luotettavasti PAV:n määrittämiseen käytet¬täessä samanaikaisesti kotihoitoon soveltuvaa hengityslaitehoitoa. Elämää ylläpitävää kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien ALS-potilaiden PAV oli merkittävästi hidastunut laskennallisella menetelmällä arvioituun PAV verrattuna.
Resumo:
Innolink Research Oy on laatinut Pirkanmaan ELY-keskuksen toimeksiannosta selvityksen korkeasti koulutettujen tulevaisuuden aloista sekä työttömyydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Korkeasti koulutettujen ryhmä muodostuu raportissa alemman ja ylemmän korkeakouluasteen suorittaneista sekä tutkijakoulutusasteen ryhmästä. Raportti jakautuu neljään osaan: tilastoosioon, kirjallisuuskatsaukseen, sosiaalisen median sisällönanalyysiin ja asiantuntijoiden haastatteluihin. Koulutusalojen perusteella Suomen kolme suurinta korkeasti koulutettujen työtöntä ryhmää valmistuu ammattikorkeakouluista. Ylivoimaisesti suurin työttömien ryhmä on tradenomit. Ammattikorkeakouluista valmistuneista insinööreistä ennakoidaan olevan tulevaisuudessa ylitarjontaa, niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Uusien työpaikkojen arvioidaan tulevaisuudessa syntyvän välillisesti aloille, joilla tietämyksen jalostamisella on suuri merkitys. Tällaisesta alasta hyvä esimerkki on sosiaali- ja terveysala. Sosiaali- ja terveysalalle on Ruotsissa jo syntynyt DNA-kartoituspalveluita. DNA-kartoitus liittyy kiinteästi tulevaisuuden räätälöityihin lääkkeisiin. Tulevaisuuden uudet työpaikat ovat sidoksissa nopeasti kasvavaan tiedon määrään ja sen käsittelyyn. Työllistymisessä korkeasti koulutetun työllistymisen kannalta merkittävimmiksi tekijöiksi muodostuvat yksilön osaaminen ja suhdeverkostot. Korkeasti koulutettujen työttömyyden kasvu kuvastaa myös työmarkkinoiden muutosta. Työelämästä ennakoidaan tulevan entistä sirpaleisempaa, ja yksilön halu vaikuttaa omaan elämänlaatuunsa korostuu. Työuraa ei välttämättä nähdä ylöspäin vaan vaakatasoon suuntautuneena. Verkostojen merkityksen ymmärtäminen auttaa suunnittelemaan palveluita, joita korkeakoulutetut tarvitsevat valmistuessaan ja työttömyyden kohdatessaan. Korkeakoulututkinto voidaan nähdä ikään kuin perustutkintona, joka antaa nuorelle avaimet työelämän alkuun. Tulevaisuudessa tarvitaan monenlaisia osaajia. Työllistymiseen liittyvien eri osapuolten, kuten koulujen, yhteiskunnan, työnantajien ja työnhakijoiden tulisi hyväksyä jatkuva muutos ja mukauttaa toimensa joustaviksi vastaamaan muutosta.