770 resultados para Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia
Resumo:
Ukrainassa vuoden 2013 loppupuolella alkanut ja yhä jatkuva kriisi on ollut Euroopan merkittävin kriisi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen myötä EU, Nato ja Yhdysvallat ovat purkaneet yhteistyötään Venäjän kanssa ja turvallisuutta on arvioitu uudelleen. Ukrainan kriisin myötä lännen ja Venäjän suhteita on alettu kuvata jopa kylmäksi sodaksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvää kylmä sota -retoriikkaa. Tutkimusaineistona käytin Venäjän ylimmän johdon lausuntoja ja kannanottoja sekä ulkoministeriön että Kremlin englanninkielisestä aineistosta. Tutkimuksessa analysoin kaikkea aineiston Ukrainan kriisiin 2013–2014 liittyvää retoriikkaa, jossa mainitaan kylmä sota. Tutkin, miten ”kylmä sota” ilmenee Venäjän retoriikassa, millaista identiteettiä sen kautta rakennetaan ja mitä poliittisia tavoitteita sen kautta ajetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa oli konstruktivistinen taustaoletus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti ja kielellä on tässä keskeinen rooli. Tutkimusmenetelmänä oli Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysiin perustuva historiapoliittinen retoriikan analyysi. Tarkastelin yleisöä, minkä perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikasta erottui sekä venäläisyleisölle että lännelle suunnattua argumentaatiota. Lisäksi tarkastelin retoriikassa esiintyviä argumentaation keinoja. Kylmä sota -retoriikkaa esiintyi Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvässä retoriikassa läpi tarkastelujakson ja se pysyi hyvin samankaltaisena. Retoriikan käytössä ja poliittisten tavoitteiden ajamisessa oli kuitenkin eroja. EU:n, Naton ja Yhdysvaltain pakotteisiin ja vastatoimiin liittyvässä retoriikassa kylmä sota -retoriikalla oli selvä rooli. Ydinaseisiin liittyvässä retoriikassa taas kylmää sotaa ei mainittu lainkaan. Retoriikan analyysin perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikka toimii niin identiteetin rakentajana kuin poliittisten päämäärien ajamisen välineenä. Venäläiselle yleisölle suunnatussa kylmä sota -retoriikassa korostuu omien tekojen oikeutus ja moninapaisen maailman luominen vaihtoehdoksi historian loppumiselle ja läntisen liberalismin voitolle. Lännelle suunnatulla retoriikalla pyritään vaikuttamaan erityisesti pakotteisiin ja lännen yhtenäisyyteen vertaamalla nykytilannetta kylmään sotaan.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, mitä poliittinen riski on. Tarkoitus on saada selvyyttä tälle käsitteelle, jotta poliittisten riskien arviointi ja hallinta olisi kansainvälisille yrityksille helpompaa. Tutkielmassa tutkitaan myös sitä, millaisilla erilaisilla strategioilla ja keinoilla poliittiseen riskiin on mahdollista varautua. Tutkielman empiirisessä osiossa tutkitaan, tukevatko aikaisempien tutkimusten tulokset ja teoriat tosielämää erään suomalaisen teknologiavientiyhtiön kautta tarkasteltuna.
Resumo:
Ylimenokaluston uusimiselle ilmeni tarve lähes välittömästi sotien jälkeen, sillä ne eivät enää täyttäneet sodanajan teknisiä ja taktisia vaatimuksia. Sodan palvellut ylimenokalusto oli rappeutunut ja kulunut loppuun. Valtakunnan raja oli siirtynyt, puolustuksen syvyys vähentynyt ja mahdollisen operaatioalueen vesistöjen määrä oli moninkertaistunut. Arvioitiin, ettei vihollisen hyökkäystä kyettäisi pysäyttämään valtakunnan rajalla, vaan taisteluita tultaisiin käymään syvyydessä. Operatiivisen ja taktisen liikkumatilan laajentamiseksi katsottiin puolustajalle välttämättömäksi hankkia merkittävä vesistöjen ylittämiskyky. Tutkimustehtävänä on tarkastella millainen oli suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja miten ylimenokykyä lähdettiin muuttuneiden vaatimusten ja olosuhteiden vuoksi kehittämään sotien jälkeisenä vuosikymmenenä. Tutkimustehtävän avulla selvitetään miten suomalaiset yhtymätason ylimenohyökkäykset toteutettiin jatkosodassa, miten olosuhteet ja uhkakuvat vaikuttivat ylimenokyvyn kehittämiseen ja ylimenokalustolle asetettuihin laatu- ja määrävaatimuksiin sekä miten ylimenokykyä lähdettiin kehittämään sotien jälkeen. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona ovat suomalaiset arkistoasiakirjat, sodanjälkeiset Sotakorkeakoulun diplomityöt ja ohjesääntökirjallisuus. Tärkeimmät asiakirjat ovat Vesistöjen ylimenokalustotoimikunnan ja Pääesikunnan pioneeriosaston asiakirjat. Ohjesääntökirjallisuudesta hyödyllisimpänä ovat kenttäohjesäännöt, pioneeriohjesäännöt ja käsikirjat. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Jatkosodassa suomalaisten yhtymien kyky ylimenohyökkäyksiin oli niin johdon kuin joukkojen tottumattomuuden sekä ylimenokaluston vähäisyyden takia varsin rajallinen. Suomelle asetettiin Pariisin rauhansopimuksen nojalla rajoituksia, jotka vaikuttivat rajoittavasti puolustuksen suunnitteluun. Suomen asema oli kahden sotilasliittouman välissä hankala. Tästä johtuen arvioitiin, että mahdollinen tuleva sota saattaisi alkaa yllättäen missä osassa maata tahansa. Lisäksi vihollinen tulisi olemaan merkittävästi ylivoimainen. Puolustussuunnittelussa tulikin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, erityisesti vesistöjen osalta. Ainoa keino vastata vihollisen ylivoimaan oli luoda taktiikka, jolla olosuhteita hyväksikäyttäen voitaisiin tasata voimasuhteita. Suomessa alettiin kehittää vesistötaistelutaktiikkaa. Sillä nostettiin teoreettisia sotataidollisia valmiuksia, mutta ylimenokalustojen hankintamäärät jäivät vähäisiksi eikä yhtymien todellinen kyky vesistöillä operointiin parantunut.