Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteistyössä vuosien 1987-2015 välillä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tutkimuksen kohteena on Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteisössä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen ymmärtää turvallisuuskäsityksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät ja miksi turvallisuuskäsitys on rakentunut tietyllä tavalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehyksen perusta on maltillisen jälkipositivismiin perustuvassa sosiaalisessa konstruktivismissa. Teoreettista viitekehystä on täydennetty konstruktivismiin perustuvilla turvallisuusyhteisöteorialla ja turvallistamisteorialla. Historiallisella prosessinjäljittämismenetelmällä ajalliset tapahtumat kytkettiin laadullisessa sisällön analyysissä teoreettiseen viitekehykseen. Rakennetulla metodologisella asetelmalla tarkasteltiin vuosien 1987-2015 välillä tapahtunutta turvallisuuskäsityksen muutosta kolmessa tapauksessa, jotka olivat Suomi, EU ja Nato. Tutkimuksen tapausten turvallisuuskäsitysten rakentumista verrat-tiin johtopäätöksissä toisiinsa. Kylmän sodan aikana turvallisuuskäsitystä dominoi käsitys totaalisesta sodasta, jossa valtio aiheutti uhan toiselle valtiolle ja tähän uhkaan vastattiin sotilaallisen keinoin. 1990-luvulla käsitys jäsentyi toiseutena suhteessa valtiolliseen näkökulmaan ja humanitäärisistä interven-tioista ja inhimillisestä turvallisuuskäsityksestä rakennettiin uusionäkökulma turvallisuuteen jota nimitettiin laajaksi. 2000-luvulla turvallisuuskäsitystä leimaavaksi diskurssiksi muodostui terrorismin vastainen toiminta, sotilaallinen toiminta laajennettiin perinteisen euroatlanttisen alueen ulkopuolelle. Turvallisuuteen suhtauduttiin hallinnollisesti laajemmin kuin 1990 luvulla. Uutena toimintaympäristönä nousee esille informaation merkitys. 2010-luvulla turvallisuuskäsityksen vaikuttaa voimakas globaali keskinäisriippuvuus ja sotilaallisen sektoriin toiminta jäsennetään osittain suhteessa maantieteellisiin etäisyyksiin. Informaatioympäristö jäsentyy kybertoimintaympäristöksi. 2010-luvulla turvallisuusuhkien katsotaan kohdistuvan sekä yksilöön että valtiotoimijaan. Monipuolisuudessaan ja keskinäisriippuvuudessaan turvallisuuskäsitys on tasapainottunut. Naton turvallisuuskäsityksen materiaalisena peruselementtinä on kautta tarkastelujakson säilynyt alueellinen puolustus vaikkakin sen määritelmä on ajoittain muuttunut ja ydinaseet viimeisenä sotilaallisen voimankäytönkeinona. EU:n turvallisuuskäsityksessä pehmeiden mutta kokonaisvaltaisten keinojen käyttö on leimallista koko tarkastelujaksolle. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yleiseen asevelvollisuuteen perustuva alueellinen puolustus on eri painotuksineen turvallisuuskäsityksen materiaalinen peruselementti. Muiden turvallisuusulottuvuuksien painotukset ja vaikutukset poliittisissa päätöksissä ovat vaihdelleet tarkasteluajanjaksolla.