"We Are Neither Visionaries Nor Utopian Dreamers" : Willi Münzenberg, the League against Imperialism, and the Comintern, 1925-1933

On 10 February 1927, the "First International Congress against Imperialism and Colonialism" in Brussels marked the establishment of the anti-imperialist organisation, the League against Imperialism and for National Independence (LAI, 1927-37). The complex preparations for the congress were though initiated already in 1925 by Willi Münzenberg, a German communist and General Secretary of the communist mass organisation, Internationale Arbeiterhilfe (IAH, 1921-35), together with the Communist International (Comintern, 1919-43). Berlin was the centre for the LAI and its International Secretariat (1927-33), a city serving the intentions of the communists to find colonial émigré activists in the Weimar capital, acting as representatives for the anti-colonial movement in Europe after the Great War. With the ascendancy to power of the Nazi Party (NSDAP) on 30 January 1933, the LAI reached an abrupt, but nonetheless, expected end in Berlin. This doctoral thesis examines the role, pu rpose and functions of a sympathising communist organization (LAI): to act as an intermediary for the Comintern to the colonies. The analysis evaluates the structure and activities of the LAI, and by doing so, establish a complex understanding on one of the most influential communist organisations during the interwar period, which, despite its short existence, assumed a nostalgic reference and historical bond for anti-colonial movements during the transition from colonialism to post-colonialism after the Second World War, e.g. the Afro-Asian Conference in Bandung, Indonesia in 1955. Fredrik Petersson’s study, based on archives in Moscow, Berlin, Amsterdam, London, and Stockholm, uncovers why the Comintern established and supported the LAI and its anti-imperialist agenda, disclosing a complicated undertaking, characterised by conflict and the internal struggle for power, involving structural constraints and individual ambitions defined by communist ideology and strategy.

Patentointiaktiivisuuden muutos x86-prosessorivalmistajien keskuudessa vuosina 1985-2009 Case: Intel

Työssä tutkitaan x86-prosessorivalmistajien patentointiaktiivisuuden muutosta vuosina 1985 – 2009 Intelin kautta. Työn tavoitteena on selvittää syitä, jotka ovat johtaneet patentointiaktiivisuuden radikaaliin muutokseen toimialalla. Työssä esitellään patenttien tärkeys teknologiayrityksille ja miten patentointiaktiivisuus on muuttunut x86-prosessorivalmistajien keskuudessa. Työssä käsitellään patenttiteoriaa, esimerkiksi patenttijärjestelmää ja yrityksen patenttipolitiikkaa. Työssä käsitellään ei-valmistavia patenttitaloja ja luodaan katsaus niiden vaikutuksiin valmistaville yrityksille. Tämän jälkeen perehdytään yksityiskohtaisemmin teknologiajätti Inteliin. Työn tarkoitus on selvittää, onko toimialan patentointiaktiivisuus hidastumassa tai pysähtynyt. Työssä pyritään löytämään mahdollisia syitä Intelin patentointiaktiivisuuden muutokseen.

Iloinen talo? - lähikuvassa Väestörekisterikeskuksen logo

Tutkimuksessa lähiluetaan Väestörekisterikeskuksen logoa. Tutkimussuuntia on kolme: verrattuna Väestörekisterikeskuksen edelliseen logoon, Roland Barthesin myytti- sekä studium ja punctum -teorioiden pohjalta tarkasteltuna sekä VRK:n viestintä- ja markkinointitiimin haastattelun kautta pohdittuna. Tutkimuksen tärkeimmät lähdeteokset ovat Roland Barthesin Mytologioita ja Valoisa huone. Tutkimustulosten perusteella logoon on onnistuneesti koodattu Väestörekisterikeskuksen perustehtävä eli Väestötietojärjestelmä. Logon kolme avintekijää ovat sininen väri, talo ja kasvot. Sen monitulkintainen luonne kuitenkin mahdollistaa logoa luettavan toisin kuin on tarkoitettu. Tutkimuksen perusteella ehdotan Väestörekisterikeskuksen väelle sisäistä koulutusta logon sisältöä koskien. Logon vaihtamiseen en näe tutkimuksen perusteella syytä, sillä logo on toimiva ja kestää aikaa

Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa

Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan kuluttamista elämäntavan ja identiteetin muovaajana yhden yksilön elämän kautta. Kuluttamista tutkitaan statuskuluttamisen (conspicious consumption), tilallisuuden ja sukupuolihistorian käsitteistöä hyväksi käyttäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty liikekirjeitä ja tilikirjoja, yksityistä kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja ja sanomalehtiä sekä aikalaismuistelmia. Naista lähdemateriaaleista on koottu sekä tilastollista aineistoa että kvalitatiivista, lähilukuun ja mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojautuvaa tutkimusta. Tutkimus alkaa vuodesta 1799 ja päättyy 1830-luvulle, jolloin seuraava sukupolvi otti vastuun liiketoimista ja lähdeaineistossa tapahtui muutoksia kuluttamisen kirjaamisen suhteen. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat statuskuluttaminen ja identiteetti. Näitä käsitteitä lähestytään Thorstein Veblenin, Norbert Eliaksen ja Pierre Bourdieun tutkimuksia apuna käyttäen. Tutkimus käsittelee erottautumisen ja jäljittelyn tematiikkaa merkittävimpänä kuluttamisen motivaattoreina. Lisaksi tutkimus nostaa esille hyvän maun ja muodinmukaisuuden kulutusvalintojen taustalla. Statuskuluttaminen kytkeytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuluttamisen kohteet ovat esineitä ja asioita, joita pidetään esillä seurapiireissä. Kuluttaminen tapahtuu seuraelämän ehdoilla, sen mukavoittamiseksi, aseman osoittamiseksi seurapiireissä tai sosiaalisen paineen vuoksi. Tutkimus osoittaa kotitalouden merkityksen kuluttamisen paikkana ja kohteena. Tutkimus myös osoittaa naisten toimintakentän olleen kytköksissä kotitalouden asemaan yhteisössään sekä osoittaa, että sukupuolta pitää tarkastella suhteessa yksilön sosiaaliseen asemaan. Tutkimus osoittaa, että Marie Hackmanin kuluttaminen muuttui ikääntymisen myötä. Aseman osoittaminen oli merkittävämpää nuorena ja aseman ollessa vielä vakiintumattomampi.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.