Luonnon monimuotoisuuden ja vesienhoidon edistäminen LUMO- ja FLISK-hankkeissa Kurikassa

Maankäyttö vaikuttaa vesistöjen tilaan muun muassa valunnan ja eroosion kautta. Se mitä maalla tapahtuu, näkyy vesistöjen tilassa. Maatalouden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelman tavoitteena on ohjata ja tehostaa maatalousympäristön vesiensuojelua ja monimuotoisuuden hoitoa. Suunnitelmassa esitellään mahdollisia kosteikon paikkoja, suojavyöhykekohteita ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita. Kohteille on annettu hoitosuosituksia, joita maan omistajat voivat halutessaan toteuttaa. Kokonaiskuvaa täydentää raportissa esitelty Kyttäluoman ja Lehtiluoman tilan kartoitus, joka toteutettiin FLISIK-hankkeessa. Kyttäluomasta on lisäksi esitelty hankkeessa toteutetut kunnostukset sekä kahdelle mallikohteelle kunnostussuunnitelma. Hankkeessa kartoitettiin myös Kyttäluoman valuma-alueen puron läheiset metsät. Metsän monimuotoisuus, mahdolliset tärkeät elinympäristöt ja vesiensuojelulliset seikat olivat erityisen huomion kohteena. Raportissa kerrotaan myös metsätalouden vesien suojelusta yleisellä tasolla. Suunnitelman toivotaan innostavan maatalousympäristön monimuotoisuuden edistämiseen ja oman lähipuron tilan parantamiseen.

Проект по оцифровке финно-угорских материалов в рамках Языковой программы Фонда Коне

Jussi-Pekka Hakkaraisen esitys Karjalan tasavallan kansalliskirjastossa Petroskoissa 14.5.2013

Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan joukkoliikenteen palvelutasomääritys : Palvelutasosuunnitelma vuosille 2014-2018

Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelmat ovat osa koko Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen viranomaisalueen palvelutasomäärityksiä. Aiemmin on jo valmistunut Etelä-Pohjanmaan maakunnan palvelutasosuunnitelma. Vuoden 2013 loppuun mennessä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus asettaa palvelutasotavoitteet vuoden 2018 loppuun ulottuvalle ajanjaksolle Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntiin. Selvitystyö on tehty samanaikaisesti sekä Keski-Pohjanmaan että Pohjanmaan maakunnan osalta. Prosessin aikana työtä on ohjannut ELY-keskuksen, Keski-Pohjanmaan liiton, Pohjanmaan liiton sekä Kokkolan ja Vaasan kaupunkien muodostama työryhmä. Vuorovaikutusmenetelminä työssä on hyödynnetty kunnille ja liikennöitsijöille suunnattua palvelutasotyöpajaa. Työn aikana toteutettiin lisäksi molemmissa maakunnissa kaksi kyselytutkimusta, joiden kohteena olivat alueen oppilaitokset ja maakunnan asukkaat. Selvityksessä on kuvattu joukkoliikenteen nykyinen sekä tavoitteellinen, vuoteen 2018 ulottuva palvelutaso. Kuvaus on tehty yhteysvälitarkasteluna, mutta selvitys sisältää suosituksia myös seudullisiksi ja kuntakohtaisiksi henkilökuljetusratkaisuiksi. Palvelutasomääritys on toteutettu Liikenneviraston alueellista palvelutasoa koskevan ohjeistuksen (15/2011) mukaisesti. Valituille yhteysväleille määriteltiin joukkoliikenteen palvelutaso seuraavan luokituksen mukaisesti: kilpailutaso, houkutteleva taso, keskitaso, peruspalvelutaso, minimitaso tai lakisääteinen taso.

Me palvelemme! Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2014

ELY-keskusten toiminta on ollut jatkuvassa muutoksessa aina niiden perustamisesta lähtien, eikä tämäkään vuosi ole tässä suhteessa poikkeus. Kuluvan vuoden yksi merkittävä muutos liittyy EU:n rakennerahastotehtävien hallinnon keskittämiseen neljään ELY-keskukseen suuralueittain. Satakunnan ja samalla viiden muun maakunnan eli Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen osalta uudistus merkitsee sitä, että rakennerahastoasioita johdetaan keskitetysti Keski- Suomen ELY-keskuksesta. Asiakkaiden asiointiin hallinnon uudistamisella ei kuitenkaan ole vaikutusta, vaan käytännössä hankkeita valmistellaan edelleen alueilla ja asiakkaat saavat palvelua alueen omasta ELY-keskuksesta.

Valmentava johtaminen ja sen kehittäminen koulutusorganisaatiossa

Opinnäytetyö toteutettiin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymälle. Koulutusorganisaatiossa tapahtuu lähitulevaisuudessa rakenteellisia muutoksia. Organisaation pääprosessi (opetusprosessi) muuttuu ryhmäopetuksesta yksilöä valmentavaan suuntaan. Tämä aiheuttaa myös johtamisen ja organisaatiokulttuurin muutoksen, vanhat toimintatavat eivät enää riitä. Organisaation rajapinnoilla toimivien esimiesten asema on muutoksessa avainasemassa. Jotta toiminta voi jatkua ja kilpailuetu pystytään säilyttämään, rakennetaan valmentavan johtamisen ja osallistavan organisaatiokulttuurin avulla tukiprosessit pääprosessin ympärille. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena (case). Tutkimuksessa keskityttiin yhden Pohjois-Karjalaisen ammattiopiston nykytilan johtamismallin vertaamista kehitettävään uuteen toimintamalliin. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää esimiestä (koulutusjohtajia ja lähiesimiehiä). Tutkimustulosten mukaan valmentavaa johtamista ja organisaatiokulttuurin muutosta ei ymmärretä selkeästi. Koulutusjohtajilla on selkeämpi käsitys muutoksesta kuin lähiesimiehillä. Lähiesimiehillä esiintyy selkeää muutosvastarintaa. Selkeimmät haasteet muutoksessa liittyvät resurssien käyttöön, hankkeiden ja projektien hallintaan sekä osastojen väliseen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Tärkeintä on ymmärtää, että valmentama toiminta on jatkuvaa kehittämistä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Tässä tutkimuksessa saatiin havaintoja, jotka tukevat esitettyä teoriaa.

Koivistonkyläntie, Äänekoski : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Koiviston museotie, Koivistonkyläntie 16757 sijaitsee Keski-Suomessa Äänekosken Koiviston kylässä. Museotien pituus on 2,9 kilometriä ja tieosoite on 16757 1/0 – 1/2900. Tie liittyy itä- ja länsipäässä maantiehen 69, joka johtaa Äänekosken Hirvaskankaalta Suonenjoen Levään. Valtatieltä 4 Hirvaskankaan liittymästä on noin 2 kilometriä museotien länsipäähän. Hirvaskankaalta on rakennettu museotien länsipäähän kevyenliikenteen väylä, joka on avattu syksyllä 2012. Museotien itäisen liittymän tuntumassa, museotien varressa, sijaitsee kylän opastusalue. Koivistonkylän paikallistie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tielaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1998. Kohteen historiatiedot ovat olleet poikkeuksellisen kevyet. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman historiaselvittelyssä voitiin todeta, että Koiviston kylä ja paikallistie ovat Keski-Suomen vanhimman tien, Vanhan Laukaantien, osia. Tie liittyy Keski-Suomen asutushistoriaan 1500-luvulla. Koiviston alueella on sekä kivi- että rautakautisia jäänteitä, joten paikka on ollut asuttu jo huomattavasti aikaisemmin. Koiviston kylä on ollut Keski-Suomen keskuspaikka jo 1600-luvulla, mutta sen kukoistuskausi oli 1700- ja 1800-luvun taite. Kun Ruotsin sodat Venäjää vastaan menestyivät huonosti, valtion itäraja siirtyi länteen ja vanhat Savon ja Karjalan kauppatiet katkesivat. Tämä vaati kulkuyhteyksien parantamista itä-länsi- suuntaan Pohjanlahden satamakaupunkeihin. Valtakunnan uudistuksina perustettiin Vaasaan hovioikeus ja Vaasan lääni sekä Kuopion kaupunki. Kuopiosta rakennettiin Koivistonkylän kautta Vaasaan tie, joka valmistui ratsupolkuna vuonna 1787. Uuden postitien ja Vanhan Laukaantien risteyksessä Koivistonkylästä kehittyi keskuspaikka. Siellä oli postikonttori, lääkäri, apteekki, kruununmakasiini, kruununvouti ja henkikirjoittaja. Koivisto menetti asemansa Jyväskylälle, kun sille myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1837. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Koivistonkylän museotie liittyy ajanjaksoon: ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja erityisesti postin kulku. Ajanjaksolle tyypillistä oli Savon ja Karjalan maaliikenneyhteyksien rakentaminen Pohjanlahdelle. Koivistonkylään liittyy sotahistoriallinen tapahtuma Suomen sodan 1808–1809 ajalta, jolloin kylässä olleen kruununmakasiinin ja sen viljavarojen omistuksesta käytiin kahakka. Koivistonkylä teineen ei kuuluu museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Koivistonkylä on luokiteltu Keski-Suomen maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeistä ympäristön ilmeelle. Koivistonkylässä toimii kyläyhdistys, joka yhdessä kylän urheilu- ja metsästysseuran kanssa omistavat aktiivisessa käytössä olevan Seuratalon. Kylässä toimii myös koulu. Koivistonkyläntien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Tien linjaus ja tasausviiva ovat säilyneet pääpiirtein oletettavasti vuoden 1787 tien kaltaisina. Tietä on levitetty ensin 1800-luvulla ja sittemmin autoliikenteen tarpeisiin, mutta alkuperäisen kaltainen vaikutelma on jäljellä. Tien ympäristö on pääosin hyvin hoidettua. Uutta rakennusrantaa on yritetty sopeuttaa vanhaan kylämaisemaan. Museokohteena Koivistonkyläntie on helposti saavutettava, ympäristöltään siisti ja maisemallisesti mielenkiintoinen. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Koiviston museotie todisteena 1600–1700-luvun kustavilaisen kauden talonpoikaisesta tierakennuksesta. Tieverkko on itsessään muinaismuistolain suojaama muinaisjäännös. Tien säilyneisyys museointihetken (1998) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä, perinteikkääseen, jatkuvasti toimivaan ja uudistuvaan kyläyhteisöön sekä suojellaan tienvarren muinaismuistot, muistomerkit ja muinaismuistoihin rinnastettavat kilometripylväät. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Tuovilan museosilta, Mustasaari : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Tuovilan museosilta (Toby stenbro), siltanumero V-845, sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa Mustasaaressa (Korsholm). Sillan tieosoite on 17639-001-00094, Toby-Helsingby-Pundars. Joen pohjoispuoleinen tie on numero 7161, Tuovilantie (Tobyvägen) ja eteläpuoleinen tie numero 17715 Karkkimalantie (Karkmovägen). Tuovilan silta on noin 15 kilometrin päässä Vaasan kaupungista hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tuovilan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitos) museokohdekokoelmaan vuonna 1982, ensimmäisten kohteiden joukossa. Silta ylittää Laihianjoen (tunnetaan myös nimellä Tuovilanjoki tai Toby å). Silta muodostuu kahdesta holvisillasta ja niitä yhdistävästä penkereestä, jota tukevat kylmämuuraustekniikalla rakennetut kivimuurit. Siltasaarella on pysähdyspaikka parille autolle. Opastaulu on kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikainen. Kohteen historiatiedot ovat olleet poikkeuksellisen kevyet. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman historiaselvittelyssä voitiin todeta, että Laihianjoki on ylitetty suunnilleen Tuovilan sillan kohdalta jo Jaakko Teitin tieluettelon (1556) Pohjanlahden rantatiellä. Sillan rakennusvaiheet ja nykyisen siltapaikan valinta ovat olleet monipolvinen tapahtumaketju. Tuovilan kivisilta korvasi aikaisemman puusillan. Tuovilan sillan rakentaminen vuonna 1781 liittyi toiseen kustavilaisen aikakauden suurhankkeeseen Pohjanmaalla. Suora Postitie Närpiöstä Tuovilaan oli Suomen suurimpia tiehankkeita aikoinaan ja uudisti sekä tienrakennusta että maanviljelyä. Myös Tuovilan sillan rakennustekniikka, kylmämuurina muurattu holvi, oli uutta Suomessa. Suunnilleen samanaikaisesti, muutamaa vuotta aikaisemmin, rakennettiin Espoonkartanon sillat. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tuovilan museosilta liittyy ajanjaksoon: ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja erityisesti postin kulku. Ajanjaksolle tyypillistä oli maaliikenneyhteyksien rakentaminen Savo-Karjalan ja Pohjanlahden välille, mutta edellä mainittu postitie oli aikansa tärkeimpiä liikenneolojen kehittämistoimia. Tuovilan siltaan liittyy sotahistoriallinen tapahtuma Suomen sodan 1808–1809 ajalta, jolloin molemmat osapuolet käyttivät Pohjanmaan teitä sekä sotatoimiin että ennen kaikkea huoltoon. Tuovilan silta kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Tuovilan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä, joskin sen ulkoasu on muuttunut selvästi turvallisuusjärjestelyjen takia aivan viime vuosina. Museokohteena Tuovilan silta on helposti saavutettava, mutta melko vaikeasti löydettävä. Sen ympäristö ei vastaa sillan historiallista arvoa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tuovilan museosilta todisteena 1600–1700-luvun kustavilaisen kauden sillanrakennuksesta, jota tekivät kivirakentamisen ammattimiehet urakkatyönä. Sillan säilyttäminen museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä ja sillan arvon korostuminen. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Biopolttoaineiden on-line -laadunmittauksen hyödyt energiantuotannossa

Biopolttoaineet ovat tärkeä energianlähde suomalaisessa energiantuotannossa. Biopoltto- aineille on kuitenkin ominaista laadun vaihtelevuus. Yksi tärkeimmistä laatutekijöistä on kosteus, joka vaikuttaa myös polttoaineen energiasisältöön. Laatutekijät puolestaan vai- kuttavat polttoainekäsittelyyn, polttoprosessiin ja koko laitoksen hyötysuhteeseen. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia voisiko biopolttoaineiden online-laadunmittaus tuoda lisäarvoa energiantuotantolaitokselle. Esimerkkinä käytettiin yhtä online-laadunmittaus- sovellusta, InrayFuel-röntgenmittausjärjestelmää. Sillä voidaan seurata biopolttoaineiden kosteutta ja polttoaineen sisältämiä vierasaineita. Työssä on laadittu kustannusanalyysi, jolla pyritään selvittämään, onko nykyisen kertaluontoisen mittausmenetelmän korvaami- nen jatkuvatoimisella kannattavaa. Esimerkkilaitoksena on Etelä-Savon Energian Pur- sialan voimalaitos, jossa röntgenmittausjärjestelmään on testattu. Saatujen tulosten mukaan investoiminen esimerkkimittausjärjestelmään maksaisi itsensä takaisin alle vuodessa. Kun laitoksella pystytään seuraamaan polttoaineen laatua jatkuva- toimisesti, laadunhallinta paranee ja sitä kautta voidaan saavuttaa kustannussäästöjä. Polt- toaineesta johtuvat häiriötilanteet vähenevät, polttoaine on mahdollista optimoida edulli- semmaksi polton kannalta ja poltto-olosuhteita voidaan säätää paremmin, jolloin päästöt vähenevät ja hyötysuhde kasvaa. Työssä käytetty laskenta analysoi kuitenkin hyvin ylei- sellä tasolla, sillä käytössä ei ollut laitoksen omaa taselaskentajärjestelmää. Laskenta siis sisältää paljon oletuksia. Tämän ja rohkaisevien tulosten vuoksi tutkimusta jatkuvatoimi- sen laadunmittauksen hyödyistä kannattaa tehdä enemmän.

TENHO -hankkeen ennakointiosion vaikuttavuusarviointi

TENHO -hanke eli työllisyyden, ennakoinnin, nuorten, hankintojen ja osaamisen kehittämisen hanke on Etelä-Savon ELY-keskuksessa vuoden 2011 alussa käynnistynyt oman tuotannon hanke (ESR). Tässä rapotissa arvioidaan TENHO -hankkeen vuoden 2014 loppuun jatkuvan ennakointiosion vaikuttavuutta sen ollessa loppusuoralla kesäkuussa 2014. Vaikuttavuutta tarkastellaan hankkeen toiminnan ja projektisuunniltelman toteutumisen näkökulmasta sekä loppukeväästä 2014 toteutetun ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyn tulosten kautta. Ennakointiosion tavoitteena oli tuottaa maakunnan päätöksenteon tueksi ennakointitietoa, joka auttaa kohdentamaan varoja ja kehittämistoimia maakunnan menestyksen kannalta strategisesti oikeisiin kohteisiin. Käytännössä hanketta toteutettiin laatimalla tietotarpeiden mukaisia selvityksiä, raportteja ja katsauksia sekä rakentamalla ennakointietoa yhteenkokoavat internetsivut (www.esavoennakoi.fi). Lisäksi hanke järjesti ajankohtaisista teemoista seminaareja ja työpajoja, sekä viesti hankkeessa tuotetusta tiedosta erilaisissa tilaisuuksissa sekä sähköisesti mm. hankkeen -ja ELY-keskuksen internetsivuja hyödyntäen. Hankkeelle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta voi sen toiminnan arvioida olleen projektisuunnitelmanmukaista ja vaikuttavaa. Ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyyn vastasi sähköisesti yhteensä 64 TENHOn ennakoinnin yhteistyö- ja sidosryhmätahoa. Suurin osa vastanneista hyödynsi ennakointitietoa työssään. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat aluetalouden kehitys, yritystoiminta eri toimialoilla, koulutustarpeet sekä väestönkehitys. Yli puolet (35) koki ennakointitietoa olevan riittävästi saatavilla ja lähes puolet (27) näki tietoa olevan taas liian vähän. Enemmän tietoa kaivattiin etenkin arvojen muutoksesta sekä yritystoiminnasta eri toimialoilla. Liian paljon resursseja nähtiin kohdistuvan taas väestökehityksen sekä työllisyyden kehitykseen. Laajojen kirjallisten julkaisujen sijasta ennakointitieto toivottiin lyhyessä, informatiivisessa ja sähköisessä muodossa. Hyödyllisimmäksi ennakointitiedon aikajänteeksi koettin 2-4 vuotta ja aluetasoista maa- ja seutukuntatasoinen tieto. Kyselyssä TENHO-hankkeen ennakointiosio oli tullut vastaajille useimmin tutuksi hankkeessa tuotetun ennakointitiedon tai hankkeen nettisivujen kautta. Yli puolet kertoi olevansa hankkeeseen melko- tai erittäin tyytyväinen ja voineensa hyödyntää sen tuotettua ennakointitietoa työssään. Tyytyväisiä oltiin niin ikään www.esavoennakoi -nettisivustoon, hankkeessa tuotetun tiedon laatuun, hankkeen asiantuntijoiden palveluun sekä hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin. Kehittämisen varaa vastaajat näkivät lähinnä hankkeen viestinnässä ja eri tahojen kanssa tehtävän yhteistyön laajuudessa. Myös hankkeen nettisivujen toivottiin sisältävän enemmän tulevaisuustietoa eri teemoista (mm. työvoiman tarve 2-5 vuoden kuluttua, järjestörakenne/kolmas sektori, hyvinvointitieto, kulttuuri ja taide).

6. divisioonan huollon johtaminen Lapin sodassa

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee 6. divisioonan huollon johtamista Lapin sodassa vuonna 1944. Tutkielma käsittelee divisioonan huollon johtamista huoltopäällikön näkökulmasta. Huoltopäällikön johtamistoimintaa tutkitaan vertailemalla erityisesti hänelle annettuja käskyjä ja vaatimuksia sekä hänen laatimiaan käskyjä ja käytäntöjä. Jotta huoltopäällikön johtamistoimintaa voitaisiin ymmärtää, on ollut välttämätöntä tutkia hänen ammattitaitoaan, hänelle asetettuja suoritusvaatimuksia, divisioonan esikunnan työskentelyä, esikunnan henkilöstön johtosuhteita ja yhteistoimintaa sekä heidän osallistumistaan huollon suunnittelu- ja johtamisprosessiin. Tutkielmassa käsitellään myös Lapin sodan aikaisia toimintaolosuhteita ja sitä, miten ne vaikuttivat huollon johtamiseen. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on: ”Miten 6. divisioonan huoltoa johdettiin Lapin Sodassa?” Alatutkimuskysymyksiä ovat: ”Miten huoltopäällikkö suunnitteli ja johti divisioonan huoltoa käytännössä? Mitä häneltä edellytettiin ja mikä oli hän ammattitaitonsa?”, ”Mitkä seikat vaikuttivat eniten 6. divisioonan huollon suunnitteluun, johtamiseen ja käytännön toteutukseen Lapin Sodan aikana vuonna 1944?” ja ”Mitkä olivat 6. divisioonan huoltomuodostelmat ja miten niitä käytettiin sotatoimien aikana?” Ajallisesti tämä tutkielma käsittelee ajanjaksoa syyskuusta marraskuun 1944 loppuun. Ajanjakso pitää sisällään 6. divisioonan siirtämisen Karjalan kannakselta Kajaaniin. Se pitää sisällään myös 6. divisioonan sotatoimet Lapin Sodassa sekä divisioonan pääosien kotiuttamisen marraskuun lopussa 1944. Tutkielman lähteet ovat pääosin Kansallisarkiston arkistolähteitä kuten 6. divisioonan Lapin sodan ja jatkosodan aikaisia asiakirjoja, käskyjä ja sotapäiväkirjoja. Tehtyjen johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että Lapin sodan aikana toimittiin erittäin vaikeissa olosuhteissa. Saksalaiset tuhosivat Pohjois-Suomen infrastruktuuria erittäin laajasti, sotatoimet käytiin pääosin syksyllä kelirikon aikana ja Pohjois-Suomessa oli erittäin vähän huollon toiminnan kannalta välttämättömiä teitä. Ongelmia huollolle aiheutti myös yleinen huono materiaalitilanne ja kuljetuskaluston kuten kuorma-autojen puute ja huono kunto. 6. divisioonan huoltoa johdettiin erittäin ammattitaitoisen ja kokeneen huoltopäällikön toimesta. Huoltopäällikön aktiivisella johtamistoiminnalla ja ammattitaidolla erittäin suuri merkitys siinä, että kaikki 6. divisioonan huollolle käsketyt tehtävät pystyttiin toteuttamaan hyvin vaikeista olosuhteista huolimatta.

Asutuskeskustaistelukoulutus Suomen puolustusvoimissa 1945–1989

Suomen puolustusvoimissa annettu asutuskeskustaistelukoulutus vuoden 1945 jälkeen on harvemmin tutkittu aihe. Toinen maailmansota osoitti, että taistelut asutuskeskuksissa kuuluivat erottamattomasti nykyaikaiseen taistelukenttään. Neuvostoliiton asema Itämeren alueen ainoana sotilasmahtina ja Porkkalan tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle muodostivat sotilaallisen uhkan niin valta-kunnan pääkaupungille kuin koko Etelä-Suomelle. Suomen itärajan siirtyminen lännemmäksi toi lisäksi useita asutuskeskuksia rajan läheisyyteen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten asutuskeskustaistelukoulutus on kehittynyt Suomen puolustusvoimissa vuosien 1945–1989 välisenä aikana. Taustan tutkimukselle muodostaa koulutuksen yleinen kehittyminen tutkittavana olevana ajanjaksona. Lähdeaineina tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston, Sörnäisten toimipisteen julkista lähdemateriaalia ja koulutuksen yleisestä kehittymisestä kirjoitettua kirjallisuutta. Tutkimuksessa selvisi, että sotien jälkeen annettu asutuskeskustaistelukoulutus on ollut hyvin vähäistä 1980-luvun puoleen väliin saakka. Vuonna 1979 Afganistanin miehitykseen liittynyt Kabulin valtaus osoitti miten suurvalta lamauttaa yhdellä erikoisoperaatiolla valtion päätöksentekokyvyn. Sen seurauksena syntyi tarve kouluttaa pääkaupunkiseudulla toimimaan kykeneviä joukkoja.

”JAAKKIMAN SOTA” : armeijakunnan talvisotaharjoitus maaliskuussa 1937

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.

Ylipainoisen kutsuntaikäisen ennakkoterveystarkastuksen yhteys palveluskelpoisuuspäätökseen

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ylipainoisen kutsunnanalaisen palveluskelpoisuuden määrittämisen ja ennakkoterveystarkastuksen yhteyttä kutsuntatapahtumassa tehtävään palveluskelpoisuuspäätökseen. Tutkimuksen keskeisenä tehtävänä oli selvittää kutsuntaikäisten palveluskelpoisuus, kun lääkäri oli todennut ennakkoterveystarkastuksessa korkean painoindeksin sekä diagnosoinut E66-tautiluokituksen, jossa painoindeksi oli ylittänyt raja-arvon 30 kg/m². Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena kahdessa Etelä-Suomen kaupungissa vuoden 2013 kutsunnassa. Asiantuntijoina haastateltiin neljää kutsuntalääkäriä ja kahta kutsuntalautakuntien puheenjohtajaa. Lisäksi kutsuntapahtumaan osallistuneiden kutsunnanalaisten ennakkoterveystarkastuslausuntoja on käytetty tutkimustulosten tarkastelussa. Tutkimuskohteessa olevista kutsuntaikäluokasta noin 9 %:lla on todettu ylipainoisuus ja sairautena tautiluokitus E66. Varusmiespalvelukseen ylipainoisista on A-palvelusluokkaan määrättynä noin 5 %. B-palveluskelpoisuusluokituksen ovat saaneet ne kutsunnanalaiset, joiden henkilökohtainen motivaatio painonpudotukseen ja liikunnan lisäämiseen on korkea. Tutkimuksen pääkysymys on, miten kutsunnanalaiselle tehty ennakkoterveystarkastus on yhteydessä kutsuntalääkärien tekemään palveluskelpoisuusluokitus esitykseen. Toinen pääkysymys on, miten kutsuntalautakunta käyttää ennakkoterveystarkastuksien lausuntoja palveluskelpoisuutta määritettäessä. Tutkimusaineiston analyysin perusteella isoimpana haasteena ylipainoisten palveluskelpoisuuden määrittämiseen on, ettei saada kattavaa kokonaiskuvaa kutsunnanalaisen fyysisestä toimintakyvystä ennakkoterveystarkastuksessa. Ennakkoterveystarkastuksessa ei tule esille nuoren miehen liikunnallisuus ja ravitsemustottumukset, ja tähän pitäisi sekä kunnallisen terveydenhuollon että Puolustusvoimien puuttua. Tutkimustulosten perusteella ennakkoterveystarkastuksiin tulee lisätä liikunta- ja ravitsemusohjeistusta. Tutkimustulosten perusteella kutsunnoissa ylipainoisten osalta käytetään liian vähän B-palveluskelpoisuusluokitusta.