Turun ja Porin läänin kartta : Suomen yleiskartan, merikarttojen, maantiemittausten ja kaikenlaisten tietojen perusteella

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Taiteen hyvinvointivaikutukset päättäjien puheessa Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011

Keskustelu taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista on ajankohtainen. Kun Turusta tuli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011, Turku otti ”Kulttuuri tekee hyvää” teeman käyttöönsä. Sisällölliset tavoitteet olivat kulttuuri ja hyvinvointi, luova talous, kulttuurivienti sekä kansainvälisyyden lisääminen. Miten turkulaiset päättäjät ja Turun kulttuuripääkaupunkivuonna taidetta koskevia asioita päättämässä olleet toimijat tuottavat taiteen hyvinvointivaikutuksia puheessaan? Pyrin vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: millaisia tehtäviä taiteella päättäjien mielestä on, ja miten he mieltävät taiteen hyvinvointivaikutukset osana Turun kaupunkipolitiikkaa laajemmin. Analysoin puhetta diskurssintutkimuksen menetelmällä. Haastattelin seitsemää päättäjää teemahaastattelun keinoin. Taidetta lähestytään tutkimusaineiston mukaan kolmesta näkökulmasta, jotka ovat sosiaalinen, välineellinen ja essentiaalinen. Työni teoreettisen viitekehyksen olen rakentanut Erik Allardtin, John Deweyn, Pierre Bourdieun ja George Dickien teorioista. Analysoin päättäjien taiteen eri funktioille antamia merkityksiä. Taiteella on haastattelujen mukaan vahva merkitys ihmisen elämässä ja arjessa. Taiteen yhteys koettuun psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen nähdään lähes kaikkien haastateltavien puheissa myönteisenä asiana. Hyvinvointi nähdään makrotasolla taloudellisena hyvinvointina, imagollisena, sosiaalisesti yhdistävänä ja taidekasvatuksellisesti kehittävänä. Mikrotasolla taiteen hyvinvointivaikutus nähdään iloa tuottavana ja mieltä avartavana. Taide mahdollistaa arjesta irrottautumisen ja on inhimillisen yhteiskunnan perusta. Osa näkee henkisen hyvinvoinnin ikään kuin taiteen perustehtäväksi. Taiteen tukeminen on puheen mukaan tärkeää, mutta taloudelliset realiteetit ratkaisevat: niin kauan taide on hyvää, kun se ei maksa paljon, ja se on tuottavaa. Taide näyttäytyy tärkeänä hyvinvoinnin lähteenä, mutta esimerkiksi taantuman aikana taide ja kulttuuri on myös se alue, josta säästetään ensimmäisenä.

Lapsuusiän ahdistuneisuushäiriön epidemiologia ja seulontamenetelmät

Tämä kirjallinen opinnäytetyö on osa Turun Yliopiston VARSA 2014 –tutkimushankkeessa toteutettua syventävää opintoprojektia. Tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen keinoin perehtyä tutkimushankkeen taustoihin, eli lapsuusiän ahdistuneisuushäiriöön ja sen seulonnassa käytettäviin menetelmiin. Toisena tavoitteena on ollut tutkimuksen tekoon tutustuminen käytännön tasolla. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus perustui PubMed-tietokannasta haettuihin artikkeleihin, pääosin review-artikkeleihin ja meta-analyyseihin. Käytössä oli myös painettuja lähteitä. VARSA 2014 –koululaistutkimuksessa lapset ja heidän vanhempansa täyttivät SCARED –kyselylomakkeen sekä vastasivat taustakysymyksiin mm. kiusaamiskokemuksista. Mukana oli lähes tuhat lasta neljästä turkulaisesta koulusta. Osallistuin käytännössä aineiston keräämiseen ja tallentamiseen ja muuhun tutkimusryhmän toimintaan. Kirjallisuuskatsauksen perusteella ahdistuneisuushäiriö on yleisin lapsuusiän mielenterveyden häiriö ja yleisempi tytöillä kuin pojilla. Keskeisiä oireita ahdistuneilla lapsilla ovat fyysiset, stressin aiheuttamat oireet sekä ahdistaviin tilanteisiin liittyvä välttämiskäyttäytyminen. Hoitamaton ahdistuneisuushäiriö altistaa useille aikuisiän ongelmille, mm. masennukselle ja päihderiippuvuudelle. Häiriötä voidaan hoitaa tehokkaasti, mutta ongelmana on, että lapsen hoitoon pääsy viivästyy usein merkittävästi, koska ahdistuneisuutta ei havaita ajoissa. Lupaavaksi työkaluksi ahdistuneisuuden havaitsemisessa on osoittautunut Yhdysvalloissa kehitetty SCARED –kyselylomake. Lomakkeesta on olemassa sekä lapsen että vanhemman täytettävä versio, ja sillä voidaan kartoittaa lapsen ahdistuneisuuden voimakkuutta sekä määrittää, mikä ahdistuneisuushäiriön alatyyppi on kyseessä. Lomakkeen luotettavuus seulontatyökaluna on vahvistettu useissa tutkimuksissa, ja sitä voidaan käyttää ahdistuneiden lasten seulomiseen suuresta joukosta, esimerkiksi koululuokasta. VARSA 2014 –koululaistutkimuksen tulokset eivät ole vielä käytettävissä tämän opintoprojektin valmistuessa.

Opiskelijoiden puheenvuorojen merkitys aktivoivassa luento-opetuksessa yliopisto-opiskelijoiden ja -opettajien kokemana

Tutkimuksessa selvitettiin yliopisto-opettajien, luokanopettajaopiskelijoiden ja yleisen kasvatustieteen opiskelijoiden kokemuksia opiskelijoiden aktivoivilla luennoilla esittämien puheenvuorojen merkityksestä opiskelijoiden oppimiseen tieteellisten argumentoinnin taitojen sekä oppimisen reflektoinnin harjaantumisen ja opettajan opetuksen kehittämisen kautta. Lisäksi tarkasteltiin opettajien ja opiskelijoiden kokemuksia siitä, pystyivätkö opiskelijat luennoilla vaikuttamaan tieteen kehitykseen, ja onko puheenvuoroilla yhteyttä opiskelijoiden sosiaalisen riippuvusorientaation vahvistumiseen. Tutkittavat olivat Turun yliopiston opettajia ja opiskelijoita (N = 237). Tutkittavien kokemuksia kartoitettiin kyselylomakkeen avulla. Lomake sisälsi 21 väittämää opiskelijoiden luennoilla esittämistä puheenvuoroista. Tutkimuksen mukaan sekä opettajat että opiskelijat näkivät opiskelijoiden luennoilla esittämien puheenvuorojen lisäävän opettajan mahdollisuutta kehittää opetustaan sekä opiskelijan mahdollisuutta vahvistaa tieteellisen argumentoinnin taitojaan ja oppimansa reflektointia. Opettajat uskoivat puheenvuorojen tuomiin mahdollisuuksiin opiskelijoita voimakkaammin. Lisäksi opettajat kokivat opiskelijoiden puheenvuorojen suuntaavan opiskelijan toimintaa oppimisesta opettajan sosiaaliseen miellyttämiseen. Tulokset osoittivat, että aktivoivalla luento-opetuksella koettiin olevan positiivisia vaikutuksia opiskelijoiden oppimiseen. Yliopisto-opettajien ja -opiskelijoiden tiedostaessa aktivoivan luento-opetuksen hyödyt, voidaankin pohtia, tulisiko aktivoivan luento-opetuksen yleistyä korkeakouluissa.

Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja

Tutkimuksessa selvitetään ensinnäkin, mitä vaatimuksia yksityiselämän suoja osana perusoikeusjärjestelmää asettaa poliisin salaisia tiedonhankintakeinoja koskevalle lainsäätämiselle. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, miten nykyinen lainsäädäntö vastaa yksityiselämän suojasta seuraaviin vaatimuksiin, ja miten lainsäädäntöä tulisi mahdollisesti kehittää, jotta se paremmin vastaisi näihin vaatimuksiin. Perus- ja ihmisoikeuksien merkitys on lisääntynyt myös lain soveltamisen osalta, ja tästä syystä tutkimuksessa selvitetään, mitä vaatimuksia perusoikeusjärjestelmä asettaa salaisia tiedonhankintakeinoja koskevalle lain soveltamiselle. Tutkimuksen kohteena on pakkokeinolain (806/2011) 10 luvussa säädetyt keinot, joita käytetään rikosten selvittämiseen sekä poliisilain (872/2011) 5 luvussa säädetyt keinot, joita käytetään rikosten estämiseen ja paljastamiseen. Tässä tutkimuksessa perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden perusteella määrittyy se, millä ehdoilla ja missä laajuudessa salaisten tiedonhankintakeinojen käyttö on mahdollista. Tutkimuksessa selviää, että salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaa sääntelyä tarvitaan nimenomaisesti tietyistä asiakokonaisuuksista. Kun tiedonhankintakeinojen käyttöön liittyviä intressejä pyritään sovittamaan yhteen, pelkkä punninta ei ole riittävää, vaan tärkeää on havaita, mitkä konkreettisemmat tekijät vaikuttavat ratkaisun tekemiseen lainsäätämisessä ja lain soveltamisessa. Ihmisarvon loukkaamattomuutta kunnioittavassa oikeusvaltiossa sääntelylle asettuu myös tiettyjä ehdottomia rajoja. Tutkimuksessa selviää myös, että tutkimustietoa eri tiedonhankintakeinojen tehokkuudesta tulisi saada lisää, jotta voidaan paremmin arvioida eri keinojen oikeasuhtaisuutta. Joidenkin tiedonhankintakeinojen edellytykset on muotoiltu niin, että on kyseenalaista, toteutuvatko luottamuksellisen viestin salaisuutta koskevan lakivarauksen vaatimukset. Tulisi myös pohtia, tarvitaanko ainakin joidenkin keinojen osalta hankittujen tietojen käsittelemistä ja hävittämistä valvomaan jokin poliisin nähden ulkopuolinen taho, jotta yksilön oikeusturva voitaisiin turvata paremmin. Jatkossa tulisi edelleen kiinnittää huomiota myös siihen, että tiedonhankintakeinoja koskevien lupapäätösten ja -hakemusten perustelut ovat riittävät. Eduskunnan oikeusasiamiehen suorittama valvonta on ollut merkittävää yksilön oikeusturvan toteutumisen kannalta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että erillisen valvontaelimen perustaminen olisi tärkeää, jotta voitaisiin varmistaa tiedonhankintakeinojen riittävän perusteellinen valvonta.

Keskiajan Turun rakennusvaiheet hahmottuvat arkeologian avulla

Kirjallisuusarvostelu

Porin yliopistokeskuksesta luovilta aloilta vuosina 2007-2013 valmistuneiden filosofian maistereiden työelämään sijoittuminen

Porin yliopistokeskuksen toimeksiannosta selvitettiin luovilta aloilta valmistuneiden maistereiden työelämään sijoittumista. Luovat alat määriteltiin tarkoittamaan Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta vuosina 2007–2013 valmistuneita filosofian maistereita. Kyselyn keskeisimmät tulokset ovat seuraavat: - Koulutusohjelmasta valmistui 117 henkilöä. Digitaalista kulttuuria pääaineenaan oli lukenut 29, kulttuuriperinnön tutkimusta 56 ja maisemantutkimusta 31. Kulttuurien tutkimusta oli lukenut 3 ja historiantutkimusta 3. - Kysely pystyttiin lähettämään 108 henkilölle. Sähköiseen kyselyyn saatiin 51 vastausta (vastausprosentti 47,2 prosenttia). Vastaajista 18 oli valmistunut digitaalisen kulttuurin oppiaineesta, 19 kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineesta ja 14 maisemantutkimuksen oppiaineesta. - Luovien alojen maistereista 76 prosenttia oli työsuhteessa. Työttömänä työnhakijana tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa oli 16 prosenttia ja työvoiman ulkopuolella kahdeksan prosenttia maistereista. - Maisterit työllistyivät asiantuntija- ja toimihenkilötehtäviin kuntasektorille, yrityksiin sekä järjestöihin ja säätiöihin. - Kyselyhetken työ ja yliopistokoulutus vastasivat toisiaan vähintään jossain määrin peräti 93 prosentilla. - Korkeakoulututkinto oli 56 prosentilla maistereista edellytyksenä nykyiseen työhön. - Vakituisessa työssä oli 39 prosenttia ja määräaikaisessa työssä 25 prosenttia maistereista. Määräaikaisia työsuhteita oli suhteessa eniten järjestöjen ja säätiöiden palveluksessa olevilla. - Suuri osa maistereista oli tyytyväinen tutkinnon antamiin työelämävalmiuksiin. - Etenkin oman alan työssä olevat vastaajat kokivat, että työtä on liikaa ja työ on henkisesti liian kuormittavaa. - Luovien alojen maisterit suhtautuivat kriittisesti oman alansa työllistämismahdollisuuksiin Satakunnassa. Vain 19 prosenttia maistereista piti kohtuullisina mahdollisuuksia työllistyä koulutusta vastaavaan työhön.

Tietointensiivisten yrityspalveluiden suosittelumarkkinointi verkossa

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suosittelumarkkinoinnin uusia mahdollisuuksia verkossa voidaan paremmin hyödyntää KIBS-yrityksissä eli tietointensiivisiä yrityspalveluja myyvissä yrityksissä. Suosittelumarkkinointia on pidetty markkinoinnin yhtenä tehokkaimmista muodoista ja verkossa hyödynnettävien uusien muotojen ja kanavien ansiosta kiinnostus sitä kohtaan on jälleen kasvussa. Tutkimuksen teoriaosuudessa keskeisiä käsitteitä ovat markkinamuutos ja markkinoinnin siirty-minen verkkoon, suosittelumarkkinointi verkossa, vuorovaikutteinen ja yhteisöllinen verkko sekä KIBS-yritysten markkinoinnin erityispiirteet, joiden pohjalta on rakennettu tutkimuksen teoreet-tinen viitekehys. Viitekehys on kytketty osaksi Sipilän asiantuntijapalveluiden markkinoinnin prosessia, jossa suositukset ovat keskeisessä roolissa asiakashankinnassa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, johon kerättiin aineistoa teemahaastatteluilla. Haastatteluissa kysyttiin yleisesti KIBS-yritysten markkinoinnista verkossa, suosittelumarkkinoinnin hyödyntämisestä sekä suosittelumarkkinoinnin uusista mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Haastateltavat asiantuntijat oli valittu edustamaan asiantuntemusta ja käytännön kokemusta suosittelumarkkinoinnista. He olivat joko tutkineet suosittelumarkkinointia yliopistossa tai edustivat KIBS-yrityksiä, jotka sekä käyttivät itse että tarjosivat toisille yrityksille näitä digitaalisen markkinoinnin palveluja. Tutkimuksessa todettiin, että markkinointi on kokonaisuudessaan suuressa murroksessa ja sen perinteisten mallien rinnalle on tulossa kiihtyvällä vauhdilla uusia toimintamalleja, jotka paremmin ottavat huomioon tämän päivän vuorovaikutteisen ja yhteisöllisen verkon ominaispiirteet. Näitä ominaispiirteitä ovat digitaalisuus ja vuorovaikutteisuus, ostajien käyttäytymisen muutos sekä markkinointikanavien pirstaloituminen. Perinteiset suosittelumuodot (referenssit ja testimoniaalit) ovat jo hyvin KIBS-yrityksissä verkossa esillä, mutta muita suosittelun muotoja ei pääsääntöisesti jaeta B2B-ympäristössä avoimesti kaikille tiedoksi, vaan niitä vaihdetaan kahdenkeskisesti ja vasta-vuoroisesti. Keskeinen johtopäätös onkin, että suosittelumarkkinoinnissa tulee jatkossa paremmin huomioida yritysten välisen markkinoinnin omat reunaehdot, joita ovat kollektiivisuus, luottamuk-sellisuus ja vastavuoroisuus, jotta suosittelumarkkinointi yritysten välillä saadaan lisääntymään verkossa. Erityisesti kohdennetuissa ja suljetuissa verkkoyhteisöpalveluissa (kuten LinkedIn) laadukasta sisältöä tuottamalla ja jakamalla yrityksellä on hyvät mahdollisuudet vastata näihin reunaehtoihin.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Opiskelumotivaation selvitystyö sähkötekniikan opinnoissa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

Opiskelumotivaatio on monimutkainen käsite, johon vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Motivaatiota voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Työn tarkoituksena on selvittää sähkötekniikan opiskelijoiden motivaation tilanne. Myös opetuksen käytännön tekijöiden vaikutus opiskeluun selvitetään. Työ toteutettiin määrällisenä kyselytutkimuksena; kysely lähetettiin sähkötekniikan opiskelijoille syksyllä 2014. Tuloksia verrattiin lisäksi muihin aihetta käsitteleviin tutkimuksiin. Tutkimuksessa havaittiin sähkötekniikan opiskelijoiden motivaation olevan hyvää tasoa. Sähkötekniikan opetus on yhteisöllistä ja opetushenkilökunta helposti lähestyttävää. Kyselyn vastauksista löytyi joitakin kursseja, joiden suorittaminen on opiskelijoille epämieluisaa. Vastaavasti tietyt kurssit ovat suosittuja suoritustapansa ja arvostelunsa takia. Opiskelumotivaation kannalta havaittiin palautteen ja opintojen tärkeyden kokemisen olevan merkittäviä tekijöitä. Sähkötekniikan opetus vaikuttaisi olevan hieman erilaista kuin muu opetus Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Käytännön asioiden ja työelämän taitojen opetusta olisi lisättävä.