Arvokeskustelu Chilen aborttilain muutoksesta. Diskurssianalyysi el Mercurio -sanomalehdessä vuosina 2014 - 2015 julkaistuista kirjoituksista

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan sitä, minkälaisin diskurssein abortista puhutaan ja mitä merkityksiä abortti saa aborttia ja aborttilainsäädäntöä koskevissa kirjoituksissa. Abortti on asia, joka nostattaa voimakkaita tunteita ja mielipiteitä, ja siihen liitetään erilaisia arvoja, myös pyhyyttä. Abortti toimii laukaisijana, joka aktivoi kulttuurisia erotteluja ja rajanvetoja. Tutkimusaineisto on kerätty el Mercurio -sanomalehden aborttiin liittyvistä kirjoituksista ajanjaksona (toukokuu) 2014 - 2015 (toukokuu). Tämä lehti on yksi vaikutusvaltaisimmista lehdistä Chilessä. Aborttikuvan rakentumista tutkitaan seuraavalla tutkimuskysymyksellä, joka jakaantuu kahdeksi alakysymykseksi: 1 Miten arvoja jäsennetään ja miten niitä erotetaan toisistaan? 1.1 Mitä arvoja diskursseista tuodaan esille? 1.2 Miten pyhyyttä käytetään arvojen perustelussa? Tutkimuksen metodina on käytetty diskurssianalyysiä, jonka avulla on etsitty aborttilain muutoksen käynnistämästä keskustelusta arvodiskursseja chileläisessä kulttuurissa. Aineistosta on erotettu neljä diskurssia, jotka ovat oikeus-, hyvinvointi-, samanarvoisuuden- ja tahdonvapaudendiskurssi. Nämä hahmotellut diskurssit ovat muodostuneet merkityksellisten arvojen ympärille, ja näitä ovat autonomia, elämä, terveys, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. Näiden arvodiskurssien suhdetta on tutkittu maan sosiokulttuuriseen ja uskonnolliseen kontekstiin. Tämän tutkimuksen perusteella uskonto ja katolinen kirkko ovat edelleen tärkeä osa kansallista identiteettiä, etenkin maan varakkaamman väestön keskuudessa. Lehtikirjoittelun perusteella näyttää siltä, ettei chileläinen yhteiskunta ole sekularisoitumassa. Elämä ja kuolema paikallistuvat tässä tutkimuksessa keskeisiksi rajapinnoiksi, joihin pyhä määrittyy. Nämä arvot ovat yhteisöelämän järjestyksen perustana. Abortin dekriminalisointi uhkaa kansakuntaa ja sen identiteettiä kristillisenä yhteiskuntana.

Takaisin luontoon: Jevgeni Zamjatinin romaanin Me ja Lois Lowryn romaanin The Giver vertaileva analyysi ekokriittisestä näkökulmasta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisina luonto ja luonnollisuus esiintyvät Jevgeni Zamjatinin klassikkodystopiassa Me (1921) ja Lois Lowryn nuorille aikuisille suunnatussa dystopiassa The Giver (1993). Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille luonnon ja luonnollisuuden kirjalliset representaatiot teosten ekokriittisen luennan kautta. Kirjallisuuden ekokriittinen tarkastelu auttaa hahmottamaan ihmisten luontosuhdetta ja luontoon liittyviä asenteita. Tämä puolestaan auttaa ymmärtämään ihmisten luontoon liittyvää toimintaa ja ajalleen tyypillisiä kiistakysymyksiä. Me ja The Giver -dystopiaromaanit sopivat luontoteeman tarkasteluun, koska teokset edustavat oman aikansa käsityksiä luonnosta ja tuovat niitä esille eri tavalla. Dystopiakirjallisuuden nähdään ammentavan aiheita todellisuudesta ja kuvailevan tulevaisuutta, jota tulisi kaikin tavoin välttää. Dystopian keinoin lukijat halutaan tavallisesti saada tietoisiksi vallitsevista ongelmista ja herättää heidät toimimaan. NA-dystopialle ominainen toivon kipinä haastaa klassiselle dystopialle ominaisen toivon puuttumisen. Näiden toisistaan poikkeavien dystopialajien voidaankin nähdä pyrkivän aktivoimaan lukijat poliittiseen toimintaan ja yhteiskunnalliseen ajatteluun eri keinoin. Analyysissa on käytetty vertailevaa kirjallisuudentutkimusta ja tarkasteltu molempien teosten luontokuvauksia, elottoman ja elollisen luonnon esiintymistä sekä luonnon asemaa totalitaristisessa dystopiayhteiskunnassa. Lisäksi, haastaen ongelmallinen kahtiajako luonnon ja kulttuurin välillä, ihmisyyttä käsitellään osana luontoa, jolloin tarkastelun kohteena on ollut myös ihmisen luonnollisina pidettyjen piirteiden näyttäytyminen, ihmisen eläimellistäminen sekä ihmisen primitiivisyyden ilmentymät analysoitavissa teoksissa. Tutkimus osoitti, että luonto esiintyy molemmissa teoksissa melko samanlaisena: kukistettuna yhteiskunnan sisällä ja kukoistavana sen ulkopuolella. Zamjatinin romaanissa steriili, lasista rakennettu Ainoa Valtio pyrkii sulkemaan luonnon kokonaan valtion ulkopuolelle. The Giverissä luonto näyttäytyy yhteiskunnan sisällä puutarhamaisena, keinotekoisena ja hallittuna, mutta pääosin yhteiskunnasta eristettynä. Molemmissa romaaneissa totalitaristiset valtiot ohjaavat luonnonvoimat uomiinsa ja eristävät ihmiset niin fyysisesti kuin symbolisestikin luonnosta tarkoituksenaan luoda ja ylläpitää täydellinen yhteiskunta. Ihmisluonnolle ominaiset luonnollisina pidetyt piirteet eliminoidaan konfliktien välttämiseksi, jolloin valtio mahdollistaa oman mahtinsa ja yhteiskuntansa jatkuvuuden. Utopiayhteiskunnalle ominainen staattisuus ja ajattomuus sotii luonnolle ominaisen muutoksen ja dynaamisuuden kanssa, jolloin luonnolla ei ole paikkaa ”täydellisessä” utopiayhteiskunnassa.