Signaaleja : suomalaisen terveydenhuollon kolme skenaariota

Tulevaisuus on tuntematon, mutta se on täynnä mitä erilaisimpia mahdollisuuksia ja haasteita. Tulevaisuutta on aidosti arvioitava ja pohdittava. Näin voimme tiedostaa tekomme ja toimintamme nykyisyydessä ja sen mahdolliset vaikutukset tulevaisuuteen. Tämä tutkimus liittyy tulevaisuustutkimukseen ja käsittelee suomalaisen terveydenhuollon tulevaisuutta erilaisin signaalein. Työssä pohditaan arvomaailman muutosta ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta sekä terveydenhuoltoa siinä. Tutkimus luotaa hyvinvointiyhteiskunnan muutosta terveydenhuoltoon ja sitä käyttäviin asiakkaisiin. Tutkimuksessa herätetään lukija pohtimaan, miten hyvinvointipalvelujen turvaaminen tulevaisuudessa onnistuu ja millaiseksi muodostuvat tulevaisuuden yhteisöt, eettisyys ja toimintamme siinä. Tässä tutkimuksessa aineisto on kerätty päiväkirjamerkinnöistä aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Tutkimus sijoittuu teoria- ja aineistolähtöisen tutkimuksen välimaastoon. Tutkimuksessa analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti. Analyysissä käytettiin sisällön analyysiä, joka toteutettiin sekä induktiivisesti (aineistolähtöisesti) että deduktiivisesti (teoriaperusteisesti). Tuloksena on esitetty kolme vaihtoehtoista tulevaisuuden suuntaa eli skenaariota, joissa esitetään suomalaisen terveydenhuollon vaihtoehtoisia suuntia yhdeksästä eri näkökulmasta. Työn liiteosassa eri asiantuntijat ovat arvioineet skenaarioita. Tutkimuksessa on annettu suuri paino hiljaisten signaalien esittelylle eli case-tapauksille. Ne haastavat lukijaa miettimään, mihin suuntaan suomalainen terveydenhuolto on muuttumassa. Terveydenhuoltojärjestelmä on tulevaisuudessa merkittävien haasteiden edessä ja toiminnan eettiset kysymykset nousevat terveydenhuollossa entistä selkeämmin esille. Seniorikansalaisten määrän kasvaminen ja teknologian kiihtyvä kehitys ovat trendejä, jotka lisäävät terveyspalvelujen kysyntää ja niihin suunnattavien voimavarojen tarvetta. Kansalaisten odotukset palveluiden saatavuuteen ovat kasvaneet ja tietoisuus uusista hoitomuodoista on lisännyt vaatimustasoa myös julkisessa terveydenhuollossa. Tulevaisuuden suunta on murrosvaiheessa ja se hakee suuntaansa muuttuvassa yhteiskunnassa.

Väkivallan ilmenemismuodot ja syntyyn vaikuttavat tekijät sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa. - Osa I: Kirjallisuuskatsaus. - Osa II: Posteri kirjallisuuskatsauksen tuloksista

Ensimmäisen opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää kirjallisuuskatsauksen avulla, mitkä ovat väkivallan ilmenemismuodot ja syntyyn vaikuttavat tekijät sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa. Toisena opinnäytetyönä teimme posterin ensimmäisen opinnäytetyön tuloksista. Kirjallisuuskatsauksen aineistoa kerättiin sosiaali- ja terveysalan tietokannoista, Duodecimin ja Suomen lääkärilehden verkkoarkistoista, sekä käsihakumenetelmällä. Hauissa käytettiin muutamia hakusanoja, joista etukäteen määriteltyjen valinta- ja poissulkukriteerien avulla valittiin 4 artikkelia sekä käsihakumenetelmällä 9 muuta lähdettä. Aineisto analysoitiin käyttäen induktiivista sisällön analyysiä. Aineiston perusteella väkivalta ilmenee fyysisenä ja psyykkisenä väkivaltana. Fyysinen väkivalta on suoraa voimankäyttöä, hoitajan puolustautumisesta johtuvaa väkivaltaa, esineellä vahingoittamista ja tappamista tai sen yrittämistä. Psyykkinen väkivalta on sanallista tai sanatonta viestintää. Väkivallan syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat päihdeaineet, psykiatrisesti sairaat ihmiset, somaattiset sairaudet ja elämäntilanteet sekä tilannetekijät. Pohdinnassamme tulimme siihen tulokseen, että opinnäytetyötämme voidaan jatkossa käyttää ensihoitohenkilöstön koulutuksessa. Väkivaltatilanteisiin kouluttaminen nousee tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi aiheeksi. Koulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota ensihoitajan omaan käyttäytymiseen ensihoitotilanteissa. Väkivaltatilanteista raportoiminen tulisi työpaikoilla tehdä helpoksi ja sen tärkeydestä tulisi tiedottaa. Avainsanat ensihoito,

Suomalaisen muotisuunnittelun managerointi

Tämän kulttuurituotannon opinnäytetyön aiheena on suomalaisen muotisuunnittelun managerointi. Lähtöoletuksemme on, että suomalaisilla muotisuunnittelijoilla olisi potentiaalia saavuttaa nykyistä parempi asema niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla, jos alalle saataisiin liiketoiminta- ja markkinointiosaamista manageroinnin muodossa. Parityönä toteutetun työmme lähtökohtana onkin selvittää, minkälaiselle managerointitoiminnalle vaatetusalalla olisi Suomessa tarvetta. Tavoitteenamme on myös kartoittaa vaatetusalalla vallitsevia käsityksiä muotimanagerin toimenkuvasta sekä selvittää millaisia palveluita muotisuunnittelijat haluaisivat mahdollisesti managerilta ostaa, ja millaisessa muodossa tehdä yhteistyötä managerin kanssa. Tutkimustavoitteet saavuttaaksemme päätimme tutkia muotialalla eri tehtävissä toimivien ammattilaisten sekä vaatesuunnittelun opiskelijoiden käsityksiä manageroinnista. Lisäksi tutkimme muodin managerin tärkeimpiä osaamisalueita, verkostoa, persoonallisuustekijöitä ja koulutusta. Tutkimusmenetelminä olemme käyttäneet asiantuntijahaastatteluja sekä kyselytutkimusta Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoille. Aineiston pohjalta hahmottelemme oman määritelmämme muotimanagerin mahdollisesta toimenkuvasta ja tarkastelemme kriittisesti alan mahdollisuuksia maassamme. Tutkimusaineiston analyysista käy ilmi, että manageroinnille olisi selkeä tarve suomalaisella vaatetusalalla. Alan ammattilaiset korostavat kuitenkin, ettei pelkästään Suomen kokoisista markkinoista ole riittäväksi kasvualustaksi managerointialalle, vaan he näkevät kansainvälistymisen ja vientiin panostamisen perusteluna muodin manageritarpeelle. Vaikka aihe oli monille opiskelijoille täysin uusi, yllätyimme positiivisesti heidän myönteisestä suhtautumisestaan managerointiin. Tulos luo uskoa siihen, että vaatesuunnittelijat yleisestikin olisivat halukkaita hyödyntämään managerin palveluita. Suuri kynnyskysymys manageroinnin kehittymiselle on kuitenkin rahoituksen puute vaatetusalalla. Muotisuunnittelun managerointi voi kehittyä kannattavaksi toimialaksi vain pitkäjänteisen työn avulla. Työmme kautta haluamme tuoda esiin uudenlaisen näkökulman kulttuurituottajuuteen, sillä uskomme, että kulttuurituottajan osaamista voisi hyödyntää myös muodin kentällä.

Rahoitusvälineiden arvostus - Kirjanpidon ja verotuksen erot

Tämän tutkimuksen aiheena on tarkastella rahoitusvälineiden arvostamista suomalaisessa kirjanpidossa, verotuksessa ja IFRS (International Accounting Reporting Standards) -standardeissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisen kirjanpidon ja verotuksen eroavaisuudet IFRS-standardeihin rahoitusvälineiden jaottelussa ja arvostamisessa. Tavoitteena on selvittää rahoitusvälineiden arvostamiseroista johtuvien realisoitumattomien arvonmuutosten kirjaaminen kansallisessa kirjanpidossa ja verotuksessa ja IFRS-standardeissa sekä realisoitumattomien arvonmuutosten vaikutus verotukseen. Tutkimus on teoreettinen tutkimus, joka on komparatiivista analyysiä kirjanpidon, verotuksen ja IFRS-standardien välillä rahoitusvälineiden luokittelussa ja arvostamisessa. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen ja ymmärtämään pyrkivä. Tutkimuksessa käsitellään kirjanpitolakia (1336/1997), Kauppa- ja teollisuusministeriön asetusta rahoitusvälineiden arvostamisesta sekä merkitsemisestä tilinpäätökseen ja konsernitilinpäätökseen (1315/2004), elinkeinoverolakia (360/1968) sekä IAS 32 - ja 39 -standardeja.

Ikäihminen tietokoneen käyttäjänä : Nettirohkeus-kurssien sisällön ja opetusmenetelmien kehittäminen

Opinnäytetyöni koostuu Kontupisteen Nettirohkeus-kurssien uudistetusta kurssirungosta sekä kirjallisesta osasta, johon kuuluu alkuperäisten Nettirohkeus-kurssien kenttähavainnointituloksien sekä uudistetun kurssirungon käytettävyystestauksen tulosten raportointi. Opinnäytetyön teososa, Nettirohkeus-kurssien uudistettu kurssirunko sisältää tutkimuksen avulla aikaansaadun johdonmukaisemman rakenteen sekä uusia yksityiskohtia opetuksessa, joita ei alkuperäisellä kurssilla ollut otettu huomioon. Uudistettu kurssirunko on kehitetty havainnoimalla alkuperäisen kurssin opetusta ja myöhemmin korjaamalla käytettävyystestauksessa havaitut puutteet ja epäkohdat. Nettirohkeus-kursseja on järjestetty Kontulassa sijaitsevan Kontupisteen tiloissa. Kontupiste on Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n hanke, jonka tavoitteisiin kuuluu uusien helposti lähestyttävien palvelukonseptien kehittäminen tietoyhteiskunnan arkisiin tarpeisiin. Kurssit on tarkoitettu kaikille tietokoneenkäytön aloittelijoille, mutta koska tutkimuksen kohteena olleen vuoden 2007 syksyn kurssien kaikki oppilaat olivat iäkkäämpiä ihmisiä, tutkimuksessa käsitellään ikäihmisiä tietokoneen ja Internetin käytön oppijoina. Internetin ja tietokoneen käyttö ovat tärkeitä taitoja kansalaisille alati kehittyvässä tietoyhteiskunnassa. Tämän päivän ikäihmiset ovat tottuneet käyttämään henkilökohtaisia asiakaspalveluita arjessaan, eivätkä ole saaneet koulutusta tietotekniikan käyttöön saatika kasvaneet lapsesta tietotekniikan kehityksen mukana. Teososan uudistettu kurssirunko vastaa tutkimuksen avulla löytyneiden erityisvaatimuksien mukaista rakennetta.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Kamppailu identiteeteistä : identiteettiväittämät ja turvallisuusdiskurssi yhteiskunnallisten liikkeiden tukahduttamisessa ja oikeuttamisessa Kiinan kansantasavallassa

Abstract

Energia- ja ainespuun korjuu nuorista metsistä kokopuupaalaimella

Seloste artikkelista: Jylhä, P. & Laitila, J. 2007. Energy wood and pulpwood harvesting from young stands using a prototype whole-tree bundler. Silva Fennica 41 (4) : 763-779