Metrics for Predicting User Behavior and Experience in an Interactive Storytelling System

In much of the previous research into the field of interactive storytelling, the focus has been on the creation of complete systems, then evaluating the performance of those systems based on user experience. Less focus has been placed on finding general solutions to problems that manifest in many different types of interactive storytelling systems. The goal of this thesis was to identify potential candidates for metrics that a system could use to predict player behavior or how players experience the story they are presented with, and to put these metrics to an empirical test. The three metrics that were used were morality, relationships and conflict. The game used for user testing of the metrics, Regicide is an interactive storytelling experience that was created in conjunction with Eero Itkonen. Data, in the forms of internal system data and survey answers, collected through user testing, was used to evaluate hypotheses for each metric. Out of the three chosen metrics, morality performed the best in this study. Though further research and refinement may be required, the results were promising, and point to the conclusion that user responses to questions of morality are a strong predictor for their choices in similar situations later on in the course of an interactive story. A similar examination for user relationships with other characters in the story did not produce promising results, but several problems were recognized in terms of methodology and further research with a better optimized system may yield different results. On the subject of conflict, several aspects, proposed by Ware et al. (2012), were evaluated separately. Results were inconclusive, with the aspect of directness showing the most promise.

Luettelo 600: Akateemisia opinnäytetöitä

Kokoelma sisältää Turun akatemian, Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ja Helsingin yliopiston sekä käsinkirjoitettuja että pieneltä osin painettuja akateemisia opinnäytteitä 1950-luvulta 195O-luvulle. Aineisto on tullut yliopiston kirjaston haltuun II maailmansodan aikana, kun se pelastettiin palavasta yliopiston päärakennuksesta. Välilehditetyt, painetut väitöskirjat 1700- ja 180O-luvuilta, sisältävät käsinkirjoitettuja kommentteja. Pastoraali- ja synodaaliväitöskirjat ovat 1700-luvun lopusta ja 1800-luvun alusta sekä vuosilta 1930-1950. Käsinkirjoitetut pro gradu-työt (ns. pieni koe) ovat vuosilta 1908-1914. Aineisto on järjestetty aihepiirin, ajan ja tekijän mukaan aakkosjärjestykseen. Kokoelma sisältää monien myöhemmin merkittävienkin suomalaisten pro gradu-töitä, kuten Esther Hjelt-Cajanuksen, Eero Järnfeltin, Leevi Madetojan, Hella Murrikin (Hella Vuolijoki), Yrjö Karilaksen, Armas Maasalon, Lauri Pihkalan, Arvo Sotavallan ja T. J. Särkän työt ja esim. Martti Simojoen pastoraaliväitöskirjan.

Käsikirja maaseurakuntiemme pyhäkouluille

Tekijän esipuhe.

Pyhäkoulun käsikirja

Sivulla 4: Käsikirjan on alunperin kirjoittanut Eero Hyvärinen nimellä Käsikirja maaseurakuntiemme pyhäkouluille, 1889 (1.-5. p.). Sen 6. painoksen on uudelleen toimittanut Arvid Wallenius, laulunopetus-luvun on kirjoittanut Huugo Nyberg ja harjoituskokous-luvun A. Taube.

Kanta- ja Päijät-Hämeen ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuonna 2014

Ilmanlaatua on Kanta- ja Päijät-Hämeen seudulla seurattu bioindikaattorien avulla 1980-luvulta lähtien. Ilmanlaadun bioindikaattoreina käytettiin männyn runkojäkäliä, männyn elinvoimaisuutta sekä männyn neulasten, sammalen ja humuksen alkuainepitoisuuksia ja kemiallisia ominaisuuksia. Vuonna 2014 bioindikaattoriseuranta toteutettiin ensimmäistä kertaa alueiden yhteisenä seurantana. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset bioindikaattoreihin olivat voimakkaimmin kuormitetuilla alueilla selvästi havaittavissa, hajakuormitetuilla alueilla vaikutukset olivat lieviä. Tutkituista muuttujista jäkälämuuttujat kuvasivat eri ilman epäpuhtauksien (rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset) yhteisvaikutusta. Männyn neulaskato kuvasi osin luontaisia tekijöitä, osin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia. Neulasista mitatut alkuainepitoisuudet, mukaan lukien rikkipitoisuudet, kuvasivat pääasiassa metsikön kasvuolosuhteita. Humuksen ja erityisesti sammalen metallipitoisuudet kuvasivat ilman kautta leviävien epäpuhtauksien kuormitusvaikutusta hyvin. Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittävimmät raportoitujen ilman epäpuhtauksien päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Lisäksi alueella on merkittäviä jätteenkäsittelytoimintojen keskittymiä. Myös jätevedenpuhdistamoiden läheisyys näkyy ilmanlaadun indikaattorilajeissa. Näiden toimintojen läheisyys sekä päästömäärät vaikuttavat jäkälälajiston koostumukseen ja kuntoon siten, että laitosten läheisyydessä lajiston kunto on huonompi ja lajisto köyhtyneempää kuin tausta-alueilla. Samoin sammalen ja humuksen metallipitoisuudet ovat suurempia päästölähteiden läheisyydessä kuin kauempana niistä. Myös suuret päästömäärät lisäävät epäpuhtauksien kertymistä sammaliin ja humukseen sekä kasvattavat jäkälälajiston vaurioita ja köyhdyttävät lajistoa. Alueen ilmoitusvelvollisten laitosten rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Päästövähennykset eivät kuitenkaan näy lineaarisesti tutkituissa indikaattorilajeissa. Kanta-Hämeen osalta tilastollisesti merkitseviä eroja jäkälämuuttujissa oli mm. sormipaisukarpeen vaurioasteessa, joka oli keskimäärin kasvanut vuoteen 2002 verrattuna sekä levän yleisyydessä, joka oli vähentynyt vuoteen 2002 verrattuna. Sammalen ja humuksen metallipitoisuuksista ainoastaan kuparin pitoisuudet olivat kasvaneet. Sammalen elohopea- ja vanadiinipitoisuudet sekä humuksen kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat laskeneet, muissa pitoisuuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Jäkälämuuttujien osalta selviä muutoksia havaittiin Lahden, Forssan ja Heinolan keskustojen tuntumassa sekä Kärkölän Lappilassa. Luonnontilaisimmat alueet sijaitsivat Lopen eteläosissa, Orimattilan pohjoisosissa sekä Kärkölän itäpuolella. Jäkälätunnukset olivat keskimäärin samaa tasoa kuin muualla Suomessa. Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin erityisesti Heinolan Myllyojan tutkimusalalla sekä Riihimäellä. Sammalesta mitatut lyijy- ja kromipitoisuudet olivat alueella suurempia kuin vertailuaineistoissa muualla Suomessa, humuksen osalta puolestaan vertailuaineistoja korkeampia keskimääräisiä pitoisuuksia havaittiin kromilla, kuparilla, lyijyllä, vanadiinilla ja nikkelillä. Taajama- ja tausta-alojen keskinäisessä vertailussa jäkälätunnukset olivat jäkälien peittävyyksiä lukuun ottamatta paremmassa kunnossa tausta-aloilla kuin taajama-aloilla. Neulasten ravinnepitoisuuksissa ja humuksen raskasmetallipitoisuuksissa havaittiin myös eroja; taajama-aloilla pitoisuudet olivat keskimäärin korkeampia kuin taustaaloilla. Lyhyemmän aikavälin kertymistä kuvaavat sammalten raskasmetallipitoisuuksien mukaan taajama-aloilla ei havaittu eroa tausta-alueisiin.

Tuotanto- ja tuottavuusarvioiden riippuvuus tuotantofunktiovalinnasta

Tuotantofunktio on tärkeä osa taloustieteellistä analyysia, mutta sen valinta tehdään usein ilman lähempää tarkastelua. Yleisimmin käytetty tuotantofunktiomuoto on Cobb–Douglas-tuotantofunktio. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata edellä mainittua tuotantofunktiota joustavampaan kiinteän substituutiojouston tuotantofunktioon eli CES-tuotantofunktioon. Vertailu suoritetaan estimoimalla tuotantofunktioille parametrit aineiston avulla. Tuotantofunktiovalinnan vaikutusta kokonaistuottavuusarvioihin tarkastellaan hyödyntämällä estimaatteja. Tuotantofunktiovalinnan vaikutuksia arvioidaan lisäksi kokonaistuottavuuden kasvua selittävissä regressioissa. Tuotantofunktioiden parametrien estimoinnissa hyödynnetään lineaarista ja epälineaarista pienimmän neliösumman menetelmää. Tutkimuksessa arvioidaan kokonaistuottavuutta bruttokansantuotteen ja tuotantofunktion välisenä erotuksena. Kokonaistuottavuuden kasvua käsittelevissä regressioissa käytetään paneeliaineistolle soveltuvia menetelmiä. Tuotantofunktioestimoinnin tuloksena saadaan substituutiojouston arvoksi 0,8. Tulosten perusteella kokonaistuottavuuden muutokset ovat maltillisempia ja kokonaistuottavuuden estimaatti kehittyy vakaammin, kun tuotantorakenteen oletetaan seuraavan CES-tuotantofunktiota. Kokonaistuottavuuden muutoksia selittävissä regressioissa yleisesti käytettyjen selittäjien vaikutukset pienenevät ja joidenkin selittäjien tilastollinen merkitsevyys laskee, kun kokonaistuottavuuden laskemiseen käytetään CES-tuotantofunktiota Cobb–Douglas-tuotantofunktion sijaan Tulokset tukevat substituutiojouston arvoa 0,8 ja näin ollen CES-tuotantofunktion käyttämistä Cobb–Douglas-tuotantofunktion sijaan. Kokonaistuottavuutta arvioitaessa tuotantofunktiovalinta vaikuttaa arvion heilahteluiden voimakkuuteen. Toivottava ominaisuus kokonaistuottavuusarviolle on sen tasainen kehittyminen ajassa ilman suuria heilahteluja. Kokonaistuottavuuden muutoksia selittävissä regressioissa tulee tuotantofunktion valintaan kiinnittää huomiota. Tutkimuksen perusteella tulokset, kokonaistuottavuuden kasvua selittävissä regressioissa riippuvat käytetystä tuotantofunktiomuodosta.

Antti Waleri Lehtisen arkisto

Antti Waleri Lehtisen arkistoluettelo

Työstä elinvoimaa?

Kirjallisuusarvostelu