Tieteet ja teknologiat yhteiskuntatieteilijöiden tutkimuskohteina

Kirjallisuusarvostelu

”Because of how it makes me feel” – vuorovaikutuksen muodot ja merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa

Live-konserttien tarjonnan kasvu ja kysynnän uhkaava lasku ovat johtaneet siihen, että artistit ja tapahtumanjärjestäjät kilpailevat yleisön suosiosta ja menestyksestä aiempaa enemmän. Ratkaisuna kuluttajille pyritään luomaan elämyksellisiä kulutusympäristöjä, joissa heille tarjotaan ikimuistoinen konserttikokemus. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella vuorovaikutuksen muotoja ja merkitystä elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vuorovaikutus live-konserteissa on, keiden välillä sitä on ja mitkä tekijät edesauttavat tai haittaavat vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä. Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, joilla vuorovaikutukseen voidaan vaikuttaa. Tutkimuksen teoriakeskustelu pohjautui elämyksiä, arvon yhteisluomista ja vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä musiikin kuluttamista käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksessa oli laadullinen ote, ja tutkimusaineisto muodostui kolmen suomalaisen artistin, Jukka Pojan, Olavi Uusivirran ja Apulannan, konserttien havainnoinnista sekä artisti- ja yleisöhaastatteluista. Live-konserteissa tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat, sillä artisti tuottaa, jakaa ja kokee elämyksiä yhdessä yleisön kanssa. Elämys on subjektiivinen kokemus, mutta se syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Live-konserteissa tapahtuu yhtä aikaa monensuuntaista vuorovaikutusta, ja siksi vuorovaikutuksen merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa on suurempi kuin perinteisessä palveluasetelmassa. Vuorovaikutus live-konserteissa on moninaista sen dynaamisuuden, ajassa tunnistettavien vaiheiden, eri vuorovaikutustyyppien ja niiden yhtäaikaisuudesta johtuvien eri tasojen takia. Vuorovaikutusta voi olla yksittäisen artistin tai yhtyeen ja yleisön välillä sekä artistin tai yhtyeen ja yksilön välillä. Sitä voi kuitenkin olla myös yleisön sekä artistien keskuudessa. Tämä johtaa siihen, että vuorovaikutuksen muodot ovat monimutkaisia, eikä selkeää muotokategoriaa voida siksi osoittaa. Toimintaympäristö, tapahtuman luonne, fyysinen ja henkinen etäisyys sekä yleisön motiivit osallistua tapahtumaan ohjaavat vuorovaikutuksen suuntaa ja intensiteettiä. Toimintaympäristötekijöillä voidaan edesauttaa tai haitata vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä, ja tapahtumanjärjestäjällä on vastuu vuorovaikutusmahdollisuuden luomisessa. Artistin vastuulla on kiinnittää vuorovaikutus artistia ja yleisöä yhdistävään artisti- tai konserttilähtöiseen tekijään, joka on koko vuorovaikutuksen perusta. Siinä onnistuminen nostaa vuorovaikutuksen intensiteettiä ja johtaa todennäköisimmin hurmokseen, joka liikuttaa massoja, ei vain yksilöä

Vastuullinen ja innovatiivinen hankintatoimi kilpailukyvyn lähteenä - Kyselytutkimus

Tämä raportti on yhteenveto VINKKI - Vastuullinen ja innovatiivinen hankintatoimi kilpailukyvyn lähteenä –tutkimusprojektissa toteutetun kyselyn tuloksista. Kysely toteutettiin keväällä ja kesällä 2015. Kyselytutkimus on osa laajaa tutkimuskokonaisuutta. VINKKI-projekti on Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimus, jota rahoittavat TEKES ja projektissa mukana olevat organisaatiot. Projektin tarkoituksena on selvittää, kuinka toimittajamarkkinoita voidaan kehittää strategisen ja innovatiivisen hankintojen johtamisen kautta siirryttäessä kohti vastuullisempia toimintamalleja. Kyselytutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena oli saada läpileikkaus vastuullisen hankintatoimen tilasta sekä sen riskeistä ja toimintamallista suomalaisissa valmistavan teollisuuden yrityksissä.

Opettajan ja koulunkäynninohjaajan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus― ”Jokaista arvostetaan sellasena, ku se on ja niitä vahvuuksia mitä sillä on ja sen tapaa tehdä sitä työtä”.

Koulunkäynninohjaajien ammattikunta on vakiintunut osaksi peruskoulujen henkilökuntaa jo 1990- luvulla. Heitä työskentelee Suomen kouluissa noin 9000. Taustalla on peruskoulun voimakas muuttuminen viime vuosina. Oppilaan tuen painopiste on siirtynyt enemmän lähikouluihin ja tavallisiin luokkiin. Opiskeluhuoltolaki on muuttunut ja uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä. Muutosten seurauksena koulun aikuisten yhteistyöhön on välttämätöntä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Vaikka koulunkäynninohjaajien tehtäväkuva on laajentunut ja monipuolistunut vuosien kuluessa, heidän ammatillinen statuksensa on paikoin epäselvä. Suomessa ei ole tehty paljonkaan tutkimusta koulunkäynninohjaajiin liittyen. Tässä tutkimuksessa kysytään, minkälaista yhteistyötä opettajat ja koulunkäynninohjaajat tekevät, millaista vuorovaikutusta heidän välillään on ja mitä ovat ne tekijät, mitkä yhteistyön onnistumiseen tai epäonnistumiseen vaikuttavat. Lopuksi esitän joitakin ehdotuksia yhteistyön ja vuorovaikutuksen helpottamiseksi. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna kuudessa eri koulussa. Haastateltavina oli neljä opettajaa ja neljä koulunkäynninohjaajaa. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla on pitkä kokemus opettaja-ohjaaja työparityöskentelystä. Tässä tutkimuksessa havaittiin opettajan ja koulunkäynninohjaajan välisen yhteisen suunnittelun olevan keskeistä hyvän yhteistyön toteutumiselle. Luokassa tapahtuvan vuorovaikutuksen laatu ja ilme on pitkälti seurausta yhteisestä suunnittelusta. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen taustalla vaikuttavina tekijöinä havaittiin johdon tuki, resurssit, koulutus tai sen vähäisyys, ohjaajien ammatillinen status, erilainen käsitys ohjaamisesta, opettamisesta tai suhtautumisesta lapsiin, ammattien välinen kilpailu, odotukset yhteistyöltä, tiedonkulku tai tiedonkulun ongelmat, joustavuus sekä keskinäinen arvostus tai sen puute. Yksi tärkeimpiä havaintoja oli se, että opettajat eivät saa, mutta tarvitsisivat yliopistossa koulutusta ohjaajien kanssa työskentelyyn. Lisäksi havaittiin, että koulunkäyntiavustajien ammattinimikkeen vaihtuminen koulunkäynninohjaajan ammattinimikkeeksi on herättänyt huolta opettajaprofession puolella. Ammattinimikkeen muutoksen kautta koulunkäynninohjaajat kykenevät kuitenkin vahvistamaan asemaansa koulun ammattilaisina, mikä voi vaikuttaa yhteistyön laatua parantavasti.

Toimijuuden sosiokulttuuriset ulottuvuudet. Tapaustutkimus ammatti- ja yliopisto-opiskelijoiden juomisaiheisissa ryhmäkeskusteluissa ilmenevistä toimijuuden malleista

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten opiskelijanuorten ryhmäeroja heidän tavoissaan muodostaa yhteisymmärrys. Tutkielmassa käsitellään aihetta kahdesta suunnasta; metodologisesta ja empiirisestä. Metodologisessa osiossa esitellään uusi tapa tulkita yhteiskuntaluokkaan kytkeytyviä elämäntapaan ja kulttuuriin liittyviä eroja. Tutkielman empiirisessä osassa puolestaan vertaillaan ryhmäkohtaisia eroja ammatti- ja yliopistoryhmien käymistä juomisaiheisista ryhmäkeskusteluista heidän käyttämänsä vuorovaikutustavan pohjalta. Tutkielman teoreettisena näkökulmana on lähestyä ryhmäkeskusteluita toimijuuden näkökulmasta. Tällöin ryhmäkeskusteluissa ilmenevää toimintaa ei irroteta kontekstistaan, vaan sen nähdään ilmentävän osaltaan toimijoiden tapaa jäsentää maailmaa ja toimia siellä. Toimijuuden näkökulma ottaa huomioon toiminnan moraaliset, kognitiiviset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Näkökulman muodostamisen pohjana käytetään pohjoisamerikkalaisten kulttuuripsykologien viimeaikaisia toimijuuteen liittyviä tutkimuksia, joita täydennetään Basil Bernsteinin sosiolingvistisillä teorioilla (1964 ja 2003) ja Jukka Törrösen kehittelemillä analyysikäsitteillä (2010 ja 2014). Aineisto koostuu 35 ryhmähaastattelusta, joissa eri koulutusasteen (ammattiopisto- ja yliopisto-) opiskelijat eri koulutusaloilta (liiketalous- ja sosiaaliala) ja eri sukupuolista muodostavat 3–6 hengen ryhmissä tarinan mielestään hauskimmasta ja inhottavimmasta juomiskertomuksesta. Tutkielmassa lähestytään aineistoa kysyen, ovatko aikaisemmin havaitut ryhmäerot tulkittavissa ja myös nähtävissä ryhmän henkilöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa ilmenevinä erilaisina toimijuuden malleina. Aineiston analyysin tuloksena erottui kolme erilaista ryhmien yhteisymmärryksen muodostamista kuvaavaa toimijuuden mallia, jotka olivat yhteydessä ryhmien koulutustasoon; hiljaiseen tietoon nojautuvat (ammattiopistoryhmät), ihmiskeskeisesti neuvottelevat (yliopiston sosiaalialaa opiskelevat) ja ”konservatiivisesti” järkeilevät (yliopiston liiketalousalaa opiskelevat). Tulokset ovat rinnastettavissa aikaisemmin kulttuurisesta näkökulmasta yhteiskuntaluokkaa tarkastelleisiin tutkimuksiin. Tämän pohjalta toimijuuden näkökulmaa voidaan pitää varteenotettavana lähestymistapana kulttuuristen erojen tulkinnassa.

Sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläkkeele jääminen. Tarkastelussa sosioekonomiset erot.

Viimeaikaisissa työurien pidentämiskeskusteluissa keskeisessä osassa on ollut työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistäminen. Heikentynyt työkyky johtaa pahimmillaan työmarkkinoilta ennenaikaiseen poistumiseen, aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain miljardien eurojen kulut ja heikentää yksilön hyvinvointia. Tutkimalla työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä edeltäviä vaiheita voidaan tunnistaa työkyvyn heikentymistä ennakoivia tekijöitä, ja ehkäistä työkyvyttömyyttä entistä varhaisemmassa vaiheessa. Tutkielmassa tarkastellaan miten työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen todennäköisyys vaihtelee sairauspäivärahahistorian kasautuessa. Lisäksi työssä tarkastellaan sosioekonomisia eroja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisessä sairauspäivärahahistorian mukaan. Kolmanneksi työssä tarkastellaan, miten sosioekonomiset erot vaihtelevat, kun ennustetaan toistaiseksi työkyvyttömyyseläkkeelle ja kuntoutustuelle jäämistä. Aineisto on prospektiivinen seitsemän vuoden monirekisteriseuranta-aineisto, jossa samoja henkilöitä seurataan vuodesta 2005 vuoteen 2011. Otos käsittää 30 prosenttia 12-67-vuotiaista suomalaisista. Tutkimukseen valittiin 251 813 henkilöä, joista 16 370 (~6,5 prosenttia) jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. Tutkimusotokseen otettiin mukaan vain 37-, 47- ja 57-vuotiaat ja kaikki analyysit tehtiin erikseen eri ikäisille. Lisäksi analyyseissa on vakioitu sukupuoli, siviilisääty, asuinseutu ja työttömyyshistoria. Tutkimusmenetelmänä on käytetty ei-jatkuvaa tapaushistoria-analyysia ja logistista regressioanalyysia. Tulosten mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen todennäköisyys vaihtelee sairauspäivärahahistorian, iän ja sosieokonomisen aseman mukaan. Kasautuva sairauspäivärahahistoria ei ennusta lineaarisesti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä, vaan todennäköisyys vaihteli sairauspäivärahapäivien kasautuessa. Ikäryhmittäiset erot olivat selkeät molemmissa työkyvyttömyyseläkkeen lajeissa. Sosioekonomiset erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä vaihtelevat sairauspäivärahahistorian mukaan eri tavalla eläkkeen lajista riippuen. Ylipäänsä sosioekonomiset erot olivat kuitenkin paikoin pieniä ja paikoin ristiriitaisia aikaisempiin tutkimustuloksiin nähden. Erityisesti ylemmillä toimihenkilöillä näyttäisi olevan suuri todennäköisyys työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen pitkittyneellä sairauspäivärahahistorialla.

”Ei kaikille samalla kauhalla syötetä” Koulutulokkaiden valmiudet esi- ja alkuopettajien näkökulmasta

Esiopetuksella pyritään luomaan tasa-arvoiset lähtökohdat kouluun siirtymiselle. Esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi parantaa näitä lähtökohtia, koska tällöin kaikki koulutulokkaat ovat osallistuneet esiopetukseen. Esiopetuksella on suuri merkitys lapsen elämässä. Siellä lapsi saa oppia asioita leikin kautta sekä harjoitella koulussa tarvittavia taitoja, joista tärkeimpiä ovat sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Siirtyminen esiopetuksesta alkuopetukseen on iso askel sekä lapselle että hänen perheelleen. Helpottaakseen tämän ison askeleen ottamista, lapset käyvät tutustumassa kouluun etukäteen. Onnistuneeseen kouluun siirtymään päästään yhteistyöllä, jota tulisi tehdä niin esi- ja alkuopetuksen välillä kuin lapsen vanhempienkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esi- ja alkuopettajien näkemyksiä koulutulokkaiden valmiuksista ja sitä, millainen esiopetus tukee näitä valmiuksia. Tutkimusta varten haastateltiin neljää lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät koulun yhteydessä sijaitsevissa esiopetusyksikössä ja neljää luokanopettajaa, jotka työskentelevät alkuopetuksessa. Koulutulokkaiden valmiuksia käsiteltäessä, tutkimuksessa esiin tuli erityisesti lasten sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Lasten tulisi kouluun tullessa pystyä tekemään tehtäviä sekä yksin että ryhmässä ja keskittymään pieniin tehtäviin. Erot lastentarhanopettajien ja alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien näkemyksissä olivat melko vähäisiä. Tuloksissa esille tuli myös se, että kouluvalmiuksia tukeva esiopetus on lähtöisin lapsen omista kiinnostuksen kohteista, huomioi lapsen yksilöllisesti sekä tukee lapsen myönteisen oppimiskäsityksen muodostumista.

Rehtoreiden näkemyksiä asiantuntijuudesta ja muodollisen kelpoisuuden merkityksestä luokanopettajan ammatissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa alakoulujen rehtoreiden näkemyksiä luokan-opettajan asiantuntijuudesta ja muodollisen kelpoisuuden merkityksestä. Tarkoituksena oli saada ensinnäkin käsitystä elementeistä, joista luokanopettajan asiantuntijuuden voi-daan katsoa rakentuvan. Asiantuntijuuden osana omaan tarkasteluunsa nostettiin koulu-tus, joka nähtiin tärkeäksi tekijäksi jo pelkästään siitä syystä, että se on ainoa tie hankkia muodollinen kelpoisuus luokanopettajan ammattiin. Tutkimuksessa kartoitettiin lisäksi, miten luokanopettajan työtä ja asiantuntijuuden toteutumista seurataan käytännössä ja mitkä asiat näyttäytyvät kehittämisen alueita luokanopettajan asiantuntijuudessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa haastateltiin kahdeksaa alakoulun rehtoria neljällä eri paikkakunnalla Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä. Alakoulujen rehtoreiden valikoituminen tutkimushenkilöiksi perustui heidän luokanopettajan koulu-tustaustaansa sekä heidän asemaansa alakoulussa toimivien luokanopettajien esimiehinä. Näillä perusteilla rehtoreiden arvioitiin kykenevän moniulotteiseen ja perusteltuun luokanopettajan asiantuntijuuden arviointiin. Tulosten laajin kokonaisuus muodostui luokanopettajan asiantuntijuuden elementeistä, joista muodostettiin neljä yläluokkaa. Niiden puitteissa asiantuntijuutta tarkasteltiin op-pilas−opettaja-suhteessa, kollegiaalisina taitoina, jaetun ja uuden tiedon rakentamisena sekä persoonan merkityksen korostumisena. Siinä missä asiantuntijuuden oppi-las−opettaja-suhteessa katsottiin edustavan varsin perinteisellä tavalla opettajan asian-tuntijuutta, nähtiin kollegiaalisen toiminnan ja sen myötä rakentuvan jaetun ja uutta tie-toa luovan asiantuntijuuden edustavan osaltaan kehittymässä ja kehitettävänä olevaa luokanopettajan asiantuntijuutta. Kollegiaalisiin valmiuksiin liittyen erityisesti opetuk-sellinen yhteistyö ja sen kehittäminen vaikuttivat olevan ajankohtaisia koulussa. Muo-dollisen kelpoisuuden merkityksen tarkastelussa voitiin puolestaan erottaa luokanopetta-jan, työyhteisön, oppilaan ja arvostuksen näkökulmat. Kelpoisuustarkastelun yhteydessä ristiriitaa nähtiin siinä, että rehtorit esittivät poikkeuksetta kannattavansa luokanopetta-jan koulutuksen pitämistä ylempänä korkeakoulututkintona, mutta toisaalta luokanopet-tajan työtä katsottiin voitavan tehdä menestyksekkäästi ilman koulutuksen tuottamaa muodollista kelpoisuutta. Kartoitettaessa kehittämisen alueita luokanopettajan asiantun-tijuudessa nousi selvimmin esiin erityispedagoginen osaaminen. Parantamista kaipaavan osaamisen tunnistamisen voi katsoa antavan koulutuksen järjestäjille hyödyllistä tietoa koulutuksen suunnittelua varten. Luokanopettajan asiantuntijuuden tarkastelu erityispe-dagogisen osaamisen näkökulmasta voidaan tämän tutkimuksen perusteella nähdä myös kiinnostavana jatkotutkimuksen aiheena.

Fonosemantiikka ja intuitiivinen päätöksenteko vieraan kielen ymmärtämisessä

Tutkielmassa perehdytään suomen kielen ymmärtämiseen fonosemantiikan näkökulmasta, sekä selvitetään sitä, mitkä suomen kielen foneettiset piirteet vaikuttavat suomen kielen ymmärtämiseen, kun koehenkilöt ovat natiivi-venäjänkielisiä ja tiedon prosessointi tapahtuu nopean tiedonprosessointijärjestelmän kautta, eli intuitiivisesti Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään suomen- ja venäjän kielen äänneoppeja, sekä suomen ja venäjän kielen eroja. Teoriaosuuden lopuksi perehdytään intuitioon, tiedon prosessointijärjestelmiin ja intuitiiviseen päätöksentekoon, sikäli kun se on tutkimuksen kannalta oleellista. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida sitä, miten natiivi-venäjänkieliset mahdollisesti ymmärtävät suomen kieltä tätä osaamatta ja mitkä suomen kielen sanojen foneettiset ominaisuudet vaikuttavat niiden ymmärtämiseen. Edellä mainitun lisäksi halutaan selvittää sitä, miten koehenkilöiden henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten kieliosaaminen, sukupuoli ja koulutustausta vaikuttaisivat lopputulokseen. Kokeen aikana koehenkilöille soitetaan suomenkielisiä sanapareja, joiden sanat ovat toistensa vastakohtia. Koehenkilön tehtävänä on valita kahdesta soitetusta suomen kielen sanasta vastine tehtäväpaperissa olevalle yhdelle venäjänkieliselle sanalle. Tutkimuksessa selvisi, että koehenkilöiden äidinkieli vaikutti suomen kielen ymmärtämiseen sekä positiivisesti, että negatiivisesti. Koehenkilöt hakivat vihjeitä suomen ymmärtämiseen venäjän kielen foneettisista piirteistä. Myös koehenkilöiden henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, kuten koulutustaustalla, näytti olevan vaikutusta lopputulokseen.

Lestijoen, Pöntiönjoen, Lohtajanjoen, Viirretjoen ja Koskenkylänjoen vesistöalueiden vesienhoidon toimenpideohjelma 2016-2021

Vesienhoidon keskeisenä tavoitteena on estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa ei saa heikentää. Tavoitteen saavuttamiseksi suunnitellaan ja toteutetaan vesien tilaa parantavia toimenpiteitä ja seurataan niiden vaikutuksia. Vesienhoidossa otetaan huomioon myös merenhoidon, tulvariskien hallinnan sekä luonnonsuojelun tavoitteet. Vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoitoalueittain, joita on Manner-Suomessa seitsemän. Vesienhoitoalue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Lestijoen, Pöntiönjoen, Lohtajanjoen, Viirretjoen ja Koskenkylänjoen (Lestijoen ym.) toimenpideohjelman alue kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Ensimmäiset vuoteen 2015 ulottuvat toimenpideohjelmat laadittiin laajassa yhteistyössä vuosien 2008–2009 aikana. Lisätietoa vesienhoidosta ja vesienhoidon järjestämisestä vesienhoitoalueella on saatavilla osoitteessa www.ymparisto.fi/lantinenvesienhoitoalue sekä Kokemäenjoen - Saarisromeren – Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta. Vesienhoitosuunnitelmassa esitellään tarkemmin vesienhoitoon liittyvä lainsäädäntö ja vesienhoitoon liittyvät muut suunnitelmat ja strategiat. Lisäksi vesienhoitosuunnitelmassa on tehty koko vesienhoitoaluetta koskava vaihtoehtotarkastelu vesienhoi-don toimenpiteistä.

Perhonjoen ja Kälviänjoen vesistöalueen vesienhoidon toimenpideohjelma 2016-2021

Vesienhoidon keskeisenä tavoitteena on estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa ei saa heikentää. Tavoitteen saavuttamiseksi suunnitellaan ja toteutetaan vesien tilaa parantavia toimenpiteitä ja seurataan niiden vaikutuksia. Vesienhoidossa otetaan huomioon myös merenhoidon, tulvariskien hallinnan sekä luonnonsuojelun tavoitteet. Vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoitoalueittain, joita on Manner-Suomessa seitsemän. Vesienhoitoalue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Perhonjoen ym. toimenpidealue kuuluu Kokemäenjoen-Saaristo-meren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Ensimmäiset vuoteen 2015 ulottuvat toimenpideohjelmat laadittiin laajassa yhteistyössä vuosien 2008–2009 aikana. Lisätietoa vesienhoidosta ja vesienhoidon järjestämisestä vesienhoitoalueella on saatavilla osoitteessa www.ymparisto.fi/lantinenvesienhoitoalue sekä Kokemäenjoen - Saaristomeren – Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta. Vesienhoitosuunnitelmassa esitellään tarkemmin vesienhoitoon liittyvä lainsäädäntö ja vesienhoitoon liittyvät muut suunnitelmat ja strategiat. Lisäksi vesienhoitosuunnitelmassa on tehty koko vesienhoitoaluetta koskava vaihtoehtotarkastelu vesienhoidon toimenpiteistä.

”Mä en oo kässää”. Yleinen kouluviihtyvyys ja käsityöviihtyvyys peruskoulun neljännen, kuudennen ja kahdeksannen luokan oppilailla

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten neljännen, kuudennen ja kahdeksannen luokan oppilaat viihtyvät yleisesti koulussa, eri oppitunneilla ja erityisesti käsityön oppiaineessa. Tarkoituksena oli myös selvittää käsityön oppitunnilla viihtymisen yhteyttä yleiseen kouluviihtyvyyteen. Vertailimme eri luokka-asteen eroja sekä eroa tyttöjen ja poikien välillä. Tutkimuksen aineisto kerättiin yhdestä satakuntalaisesta yhtenäiskoulusta syyslukukaudella 2015. Tutkimukseen osallistui 110 oppilasta, 53 poikaa ja 57 tyttöä. Tutkimustulosten analysoinnissa käytettiin tilastollisia ja laadullisia menetelmiä. Tilastolliseen analyysiin käytettiin SPSS- ja Professional statistics -tilasto-ohjelmia. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin oppilaskyselyä, joka toteutettiin verkkoympäristössä tehtävällä Webropol-lomakkeella. Oppilaskysely toteutettiin oppilaiden koulupäivän aikana heidän käytössään olevilla tablettitietokoneilla. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan alakoululaiset viihtyivät koulussa paremmin kuin yläkoululaiset. Aiemmista tutkimuksista poiketen yläkoulun tytöt viihtyivät koulussa poikia huonommin. Alakoulussa erot tyttöjen ja poikien välillä olivat pienemmät. Tulosten mukaan tutkitut oppilaat viihtyivät valtakunnallisesti ja maakunnallisesti keskivertoa paremmin koulussa. Käsityön oppiaineessa viihtymisen kokeminen ei ollut tulosten mukaan suoraan yhteydessä oppilaiden kokemaan yleiseen kouluviihtyvyyteen. Huolimatta oppilaan yleisen kouluviihtyvyyden alhaisuudesta, saattoi käsityön oppiaineen tuoma mielekkyys olla korkea. Taito- ja taideaineissa koettu mielekkyys oli korkeampaa verrattuna reaaliaineisiin sekä käsityön oppiaineeseen. Oppilaiden erot kouluviihtyvyydessä selittyvät luokka-asteen muuttuessa korkeammaksi. Haasteena opettajille ja opetussuunnitelman laatijoille on kehittää opetusta siten, että oppilaiden kokema kouluviihtyvyys saataisiin pidettyä korkealla tasolla läpi koko peruskoulun. Kouluviihtyvyys on tärkeä tekijä oppilaiden kouluvalintojen, tulevan koulutuspolkujen ja ammattiuran kannalta.

Luova kirjoittaminen. Neljäsluokkalaisten luovan kirjoittamisen taidot ja kirjoittajaminäpystyvyys

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia ovat neljännen luokan oppilaiden luovan kirjoittamisen taidot ja kuinka vahva luottamus oppilailla on omiin kykyihinsä tarinankirjoittajina. Lisäksi selvitettiin, onko kirjoittajaminäpystyvyydellä ja sukupuolella yhteyttä luovan kirjoittamisen taitoihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ei-kokeellinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin marras–joulukuussa 2015 kahdessa satakuntalaisessa koulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 66 oppilasta neljältä eri luokalta. Kirjoitustaitoa arvioitiin oppilaiden kirjoittamien tarinoiden perusteella ja kirjoittajaminäpystyvyyttä suljetun kyselylomakkeen avulla. Tarinoiden pisteytystä varten muodostettiin viisi arvioinnin osa-aluetta: 1) kerronnan sujuvuus ja johdonmukaisuus, 2) henkilöiden ja ympäristön kuvailu, 3) kielen rikkaus, 4) omaperäisyys ja 5) tapahtumarikkaus. Tutkimustulosten mukaan neljäsluokkalaisten kirjoitustaidot olivat keskimäärin välttävät. Lähes kaksi kolmasosaa oppilaista kirjoitti kirjoitelman, joka arvioitiin heikoksi tai välttäväksi. Erinomaisen arvosanan kirjoitelmastaan sai hieman yli viidesosa oppilaista ja hyvän arvosanan hieman alle viidesosa. Tytöt onnistuivat kirjoitustehtävässä selvästi paremmin kuin pojat. Kirjoitelman arvioinnin osa-alueista parhaiten oppilaat hallitsivat kerronnan sujuvuuden ja johdonmukaisuuden sekä tapahtumarikkauden. Eniten vaikeuksia tuotti omaperäisen tarinan kirjoittaminen rikkaalla kielellä. Pojat suoriutuivat jokaisesta arvioinnin osa-alueesta tyttöjä huonommin. Tyttöjen ja poikien kirjoittajaminäpystyvyydet eivät juurikaan eronneet toisistaan. Useat oppilaat arvioivat omat kirjoittajantaitonsa paremmiksi kuin kirjoitelmasta saadut pisteet osoittivat. Tämä näkyi erityisesti heikosti kirjoitelmassaan suoriutuneiden oppilaiden kohdalla. Kirjoittajaminäpystyvyys oli yhteydessä kirjoitelmasta saatujen pisteiden kanssa, eli mitä vahvempi oppilaan kirjoittajaminäpystyvyys oli, sitä paremmin hän yleensä onnistui kirjoitustehtävässä. Tulosten perusteella oppilaiden luovan kirjoittamisen taitoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erityisen haasteen kirjoitustaitojen kehittämiselle muodostavat hyvin heikkotasoiset kirjoittajat sekä tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen väliset isot erot.

”KARKKIA, SIPSEJÄ, KEKSEJÄ JA LIMSAA” Tapaustutkimus neljäsluokkalaisten lasten ruokailutottumuksista

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia ovat neljäsluokkalaisten lasten ruokailutottumukset. Tutkimuksessa kartoitettiin oppilaiden ruokailutottumuksista tietoa kokonaisvaltaisesti. Tutkittavien ruokailusta kerättiin tietoa niin arkena kuin vapaapäivinä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin lasten painoindeksiä sekä kouluruokailua ja sen sosiaalista kontekstia. Tutkimuksen kohdepaikkakuntana oli pieni kaupunki eteläisestä Suomesta. Näytteeksi valikoitui kolmen eri koulun neljännestä luokista 28 oppilasta. Tutkimusaineisto kerättiin ruokapäiväkirjoilla, observoinnilla ja kyselylomakkeella. Aineisto analysoitiin osittain kvalitatiivisesti aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla ja osittain kvantitatiivisesti yksinkertaisella tilastollisella taulukoinnilla. Tutkimustulosten mukaan tutkittavista neljäsluokkalaisista suurin osa söi säännöllisen ateriarytmin mukaan. Suosituimpia ruokia neljäsluokkalaisilla olivat leipä, murot, pasta- ja laatikkoruuat, makeiset sekä makeat leivonnaiset. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja syötiin vähän. Suosituimpia juomia olivat maito, mehu ja limsa. Suurin osa oppilaista oli painoindeksiltään normaalipainoisia tai hyvin lähellä normaalia painoa. Kouluruokailut kahdessa eri koulussa olivat hyvin erityylisiä, mutta silti ne täyttivät kuntakohtaisen opetussuunnitelman tavoitteet. Neljäsluokkalaiset oppilaat söivät melko säännöllisesti, mutta ruokavalio ei ollut kovin monipuolinen. Päivittäin syötiin hyvin yksipuolista ruokaa ja kouluruokaa syötiin siinä määrin, että se ei täyttänyt ravitsemussuositusten mukaista täysipainoisuuden vaatimusta tai antanut kaikille oppilaille riittävästi energiaa. Välipaloja ja naposteltavia syötiin paljon ja ne olivat laadultaan useimpien lasten kohdalla hyvin sokeri- ja rasvapitoisia. Tutkittavat eivät aineiston perusteella syöneet ravitsemussuositusten mukaisesti ja ovat alttiita ylipainolle. Kouluille, oppilaille ja heidän vanhemmilleen tulisi tarjota terveyskasvatusta, jotta lasten ruokavalio muuttuisi monipuolisemmaksi ja terveellisemmäksi. Kouluruokailu todettiin tutkimustulosten perusteella melko irralliseksi osaksi muusta koulutyöstä. Koulujen ja opettajien tulisi muuttaa suhtautumistaan kouluruokailua kohtaan, jotta se voitaisiin nähdä osana kasvatustyötä. Kouluruokailun suunnitteluun tulisi panostaa enemmän, jotta se tarjoaisi niin koulun lapsille kuin aikuisillekin virkistävän ja mukavan yhteisen hetken.