Valtionyhtiön yhteiskunnallinen hyväksyttävyys : tapaus Kemijärven sellutehdas

Kirjallisuusarvostelu

Poliittinen osallistuminen ja demokratia

Artikkeli on kirjoittajan Tampereen yliopistossa 17.2.2005 pitämä virkaanastujaisesitelmä.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus strategian kärkialoilla

Diplomityö on tehty Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle koskien yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä vaikuttavuuden parantamista. Työn tavoitteena oli kartoittaa LUT:n yhteiskunnallista asemaa ja vaikuttavuutta sen strategian kärkialoilla. Työn teoreettinen tausta rakentuu institutionaalisen strategiateorian ympärille. Yliopistoa ja sen toimintaa tutkittaessa on olennaista ymmärtää yliopisto-organisaation toiminnan luonne ja yliopistojen asema niin yhteiskunnassa kuin myös kansainvälisellä yliopistokentällä. Työssä tutkittiin puolistrukturoidun haastattelututkimuksen avulla yhteiskunnallisten toimijoiden sekä elinkeinoelämässä työskentelevien näkemyksiä LUT:n toiminnasta. Samalla tutkittiin LUT:n kärkialojen Energia, Venäjä ja Bisnes yleisiä yhteiskunnallisia trendejä sekä alojen toimintakenttää ja muutoksia. Työn tulokset on esitetty koskien LUT:n yhteiskunnallista toimintaa yliopistona yleisesti ja alakohtaisesti yliopiston strategian kärkialojen mukaan. Tulokset sisältävät suosituksia yliopistolle siitä, millä tavoin se voisi lisätä yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan niin yleisesti yliopistona kuin erikseen LUT:n strategian mukaisilla kärkialoilla. Työn keskeiset tulokset liittyvät siihen, että yliopistolla tulee olla toimijoita akateemisen yhteisön ja yhteiskunnan rajapinnassa. Lisäksi yliopistoyhteisön tulee luoda tapoja ja positiivista ilmapiiriä sekä kannusteita yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen.

Yhteiskunnallinen käytäntö ja yhteiskuntatutkimuksen käytäntö

Puhe Yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen 60-vuotisjuhlassa Tampereen yliopistossa 2.12.2005.

Tapaus Mathilda Wrede : naisen uskonnollis-yhteiskunnallinen toiminta ja sen vastaanotto 1883-1913

Lektio Helsingin yliopistossa 24.1.2004.

Lasten osallistuminen, toimijuus ja koulu : koulun yhteydessä toteutetun lapsiparlamenttitoiminnan tarkastelua

Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöstutkimukseen Lasten osallistumisen voimavarat : tutkimus Ipanoiden osallistumisesta (Jyväskylän yliopisto 2006).

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.