149 resultados para tulkinta
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tämä opinnäytetyö käsittelee Johann Sebastian Bachin toista luuttusarjaa Bwv 997 kokonaisvaltaisena oppimisprosessina. Tässä opinnäytetyössä reflektoin omaa tulkintaani kyseisestä teoksesta ja kerron kuinka tulkinta on saatettu muotoonsa ja miten olen onnistunut siinä. Pohdinnan kohteena ovat mm. se, miten rakennetta voidaan lähestyä, sekä mitkä seikat ovat esimerkiksi vaikuttaneet tempojen valintoihin, koristeluun sekä fraseeraukseen. Olen koonnut tähän työhön tarpeelliseksi kokemiani lainauksia barokkimusiikkia käsittelevästä kirjallisuudesta kuten Johann Matthesonin Der vollkommene Capellmeister vuodelta 1739, sekä C.P.E. Bachin Versuch über die Wahre Arts das Clavier zu spielen vuosilta 1753/1762. Jälkimmäinen teos on kuitenkin tulkittavissa aikakauden ulkopuoliseksi teokseksi. Kyseisen teoksen käyttöä perustellaan tämän työn kuluessa. Toivon että tätä työtä voidaan myös pitää johdantona barokkimusiikin esittämiskäytäntöön, sekä käyttää apuvälineenä esimerkiksi opetuksessa edistyneillä oppilailla. Työn kieli ja ulkoasu sekä käsiteltävät asiat on yritetty esittää mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi, jotta myös sen pedagoginen käyttö esimerkiksi musiikkiopistotasolla olisi mahdollista. Valitessani opinnäytetyön aihetta päädyin tekemään tämän työn siitä syystä, että en ollut aikaisemmin juurikaan perehtynyt barokkimusiikkiin. Tämän opinnäytetyön tekeminen tarjosi sopivat puitteet "päästä kiinni" sekä barokkimusiikin soittamiseen että tiedon hakuun. Koska kyseinen teos on haastava, on työn määrä ollut suuri ja olen joutunut todella pohtimaan asioita. Työ on avannut silmiä uusille asioille ja opettanut paljon sekä soittamisesta että tiedon hakemisesta kyseisestä aiheesta sekä yleensä. Työni koostuu kahdesta osiosta, äänitteestä ja kirjallisesta työstä. Työn äänitysvaihe ja sen jälkityöstö tehtiin yhteistyössä Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian opiskelijoiden kanssa.
Resumo:
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston entinen kansleri. Kirjoitus perustuu puheenvuoroon "Suomen tieteen historia - teos ja tulkinta" -seminaarissa 29.11.2002.
Resumo:
Kirjoituksen taustalla on puheenvuoro Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Suomen Oppihistoriallisen seuran järjestämässä seminaarissa "Suomen tieteen historia - teos ja tulkinta" 29.11.2002.
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Opinnäytteeni pohtii esitystä ja työtapaa, jossa lähtökohtana ovat työryhmän muistot. Työryhmän jäsenten yksityisistä muistoista muokataan julkinen esitys. Tutkin esityksen valmistamista muistoja hyväksikäyttäen sekä tuon esille omia kokemuksia tällaisesta työskentelystä. Käytän muistoja lähtökohtana taiteelliseen lopputulokseen, joka tässä tapauksessa on teatteriesitys. Koen muistot luonnonvarana, joita hyödyntämällä saadaan ainutkertainen, mielenkiintoinen esitys. Esitys valmistetaan ryhmätyönä, yhden työryhmän jäsenen kuitenkin toimiessa projektissa ohjaajana. Pidän esitysprosessia tärkeänä kaikille asianosaisille, sillä sen aikana kohdataan kunkin jäsenen muisto uudelleen ja siitä muokkautuu uusi, julkinen tulkinta, joka voi taas synnyttää samaistumista katsojan omassa muistomaailmassa. Teatterin tekeminen on muodon antamista jollekin asialle. Tässä prosessissa annetaan muoto ennalta valitulle teemalle työryhmän muistoja rakennusmateriaaleina käyttäen. Prosessi on avoin ja siinä ohjaajalla ei ole etukäteissuunnitelmaa esityksen kulusta muutoin kuin teeman suhteen. Ohjaaja ei ole suunnitellut projektia valmiiksi, vaan yhdessä työryhmän kanssa hän työskentelee prosessoiden sitä materiaalia, mikä nousee työryhmän jäsenten omista muistoista.
Resumo:
Diplomityön tehtävänä oli tutkia paalinmuodostajassa esiintyvien vikojen aiheuttajia ja antaa mahdollinen korjausehdotus vian aiheuttajan poistamiseksi. Tämä työ jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: 1. hydraulisen toiminnan selvittäminen, 2. mittausten tekeminen, tulosten tulkinta ja vikahistoriatietojen tarkasteleminen, 3. ongelmakohtien selvittäminen ja parannusehdotuksien esittäminen ongelmien ratkaisemiseksi. Diplomityön pohjana käytettiinpiirustuksia sekä CMT-Solutionin ja Metson tekemiä kunnonvalvontamittauksia. Patruunatekniikalla toteutetun hydraulijärjestelmän vian perussyytä etsittäessä onselvitettävä komponenttien ja järjestelmän toiminta kunnonvalvontamittausten avulla. Paalinmuodostajien hydraulijärjestelmien tulisi olla toimivia, luotettaviaja taloudellisia. Hydraulijärjestelmässa käytettävien komponenttien tulisi ollamyös keskenään yhteensopivia, turvallisia ja luotettavia toiminnaltaan, helposti huollettavia sekä vaivattomasti saatavilla olevia. Komponenttien, joita mahdollisesti vaihdetaan on oltava yhteensopivia M-realin jo varastossa olevien komponenttien kanssa. Näin vältetään varastoon muodostumasta useita erilaisia komponenttiyhdistelmiä, jotka turhaan kuormittavat varastomääriä ja lisäävät sitoutuneenpääoman määrää. Työssäni pyrin myös parannusehdotuksia antaessani mahdollisimman yksinkertaiseen ja taloudelliseen ratkaisuun M-realin kannalta. Diplomityön tulosten pohjalta kokeiltiin muutamia muutoksia eri kohtiin hydraulijärjestelmässä. Osa alustavista muutoksista toteutettiin Metson ja STH-Service/Simo Suppasen toimesta. Nähtäväksi jää onko näillä toimenpiteillä ollut vaikutusta hydraulijärjestelmän luotettavuuteen.