Paperin pintaenergian vaikutus painovärin tarpeeseen

Työn tavoitteena oli selvittää pintaenergian vaikutus painovärin tarpeeseen IGT-laboratoriopainokoneella. Lisäksi selvitettiin onko karheudella vaikutusta kontaktikulmamittaukseen. Työ koostui kirjallisuusosasta ja kokeellisesta osasta. Kirjallisuusosassa tarkasteltiin aihepiiriä koskevia teorioita ja aiempia tutkimuksia. Kokeellisessa osassa valmistettiin laboratoriomittakaavassa pintaenergialtaan ja karheudeltaan erilaisia papereita. Pintaenergiaa muuteltiin kolmen erilaisen massaliiman ja kahden erilaisen pintaliiman avulla. Paperin karheutta säädettiin kalanteroinnilla. Papereista mitattiin pintaominaisuuksia, nesteen ja paperin välinen kontaktikulma, sekä suoritettiin painatuskokeita. Pintaenergia laskettiin kirjallisuudesta löytyneiden teorioiden perusteella ja näiden pintaenergian laskemismenetelmien käyttökelpoisuutta pintaenergian määrittämiseen selvitettiin. Lisäksi tutkittiin pintaenergian vaikutusta painovärin tarpeeseen. Tämä työ selvästi osoittaa, että yhden, kahden ja kolmen komponentin menetelmällä ja nesteitä vaihtelemalla saadaan erilaisia pintaenergian tuloksia. Pintaenergian määrittämiseen vaikuttaa myös kontaktikulmamittausten hankaluus ja kontaktikulman suuri vaihtelu, joka vaikuttaa koko mittaussarjan luotettavuustarkasteluun. Lisäksi paperin karheudella ja huokoisuudella oli merkitystä kontaktikulmamittaukseen.

Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539-1609

1500-luvun verotuksen tutkiminen avaa näkökulman, ei vain kruunun ja talonpojan talouteen, vaan koko sen ajan yhteiskunnan ymmärtämiseen. Suvianna Seppälän tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kymmenen läänin ja yli 100 pitäjän osalta veronkannon periaatteita ja käytäntöä. Tutkimuksessa keskitytään suomalaisiin verotalonpoikiin ja heidän asemaansa osana Ruotsin kruununtaloutta. Mitä veronkantoyksiköitä käytettiin ja millä tuotteilla vero kruunulle maksettiin? 1600-luvun alussa tapahtuneet muutokset pysyivät maaverotuksen pohjana aina 1840-luvulle asti. Veronkantoyksiköiden ja verotuotteiden alueellinen vaihtelu tulee havainnollisesti esille tutkimuksen lukuisissa kartoissa. Elinkeinot ja asutushistoria heijastuivat selvästi verotukseen. Talonpojilla oli myös itsellään mahdollisuus vaikuttaa käytännön veronmaksuun. Käytännössä veroa maksettiin viime kädessä niillä tuotteilla, mitä talonpoikaistaloudesta löytyi.

Kemikaalisekoituksen vaikutus kartongin liimausasteen pienimittakaavaiseen vaihteluun

Tässä diplomityössä tutkittiin massaliimauksen stabiilisuutta kartonkikoneella ja himan sekoituskonseptin muuttamisen vaikutusta liimausasteeseen ja liimausasteen pienimittakaavaiseen vaihteluun konerullan sisällä. Koeajoista saadut tulokset olivat erittäin lupaavia. Koeajoissa annosteltiin hartsia kahdella eri TrumpJet™-installaatiolla. Ensimmäisessä koeajossa hartsi sekoitettiin kaikkiin kolmeen kerrokseen sakean massan syöttölinjaan, ennen pyörrepuhdistuksen vaatimaa laimennusta. Toisessa koeajossa hartsi annosteltiin kolmella TrumpJet-suuttimella kartongin pintakerrokseen konesihdin jälkeen ja muihin kerroksiin perinteisesti sekoitussäiliön. Tuloksista nähtiin, että hartsin syöttö perälaatikon lähestymisvirtaukseen on mahdollista kartongin laadun ja liimausasteen siitä karsimatta. Liimausaste määritettiin Stora Enson spesifisen REP-menetelmän (raw edge penetration) avulla. Koesarjojen välille ei syntynyt merkittäviä eroja reunaimeytymätasoihin, eikä koesarjojen sisäisiin vaihteluihin verrattaessa referensikonerulliin.

Logistiikkatoimialan rakenne ja taloudellinen kehitys Etelä-Suomessa 2000-luvulla

Tässä raportissa on esitelty viitekehys, jonka avulla voidaan tuottaa tietoa Etelä-Suomen logistiikka-alan taloudellisesta tilanteesta ja kehityksestä säännöllisesti vuositasolla. Raportissa on kuvattu logistiikka-alan markkinoiden ja rakenteen kehitystä Suomessa sekä alan yritysten taloudellisen suorituskyvyn kehittymistä Etelä-Suomessa 2000- luvulla. Päälähteet ovat olleet Tilastokeskuksen yritystilastot ja Amadeus-tietokanta, jonka tilinpäätöstietoihin taloudellisen suorituskyvyn analysointi perustuu. Raportissa on kuvattu sekä koko logistiikkasektorin että sen alatoimialojen kehitystä. Etelä-Suomessa toimivien logistiikkayritysten taloudellista suoriutumista on vertailtu myös kansainvälisesti. Vertailualueiksi valittiin Itämeren alueelta Viro ja Itä-Ruotsi. Vuonna 2009 Suomessa toimi 13 000 logistiikka-alan yritystä, jotka työllistivät noin 80 000 ihmistä. Yritysten lukumäärä on pysynyt lähes samalla tasolla vuodesta 2001 lähtien, mutta henkilöstömäärä on lisääntynyt yhdeksällä prosentilla. Logistiikka-alan yrityksistä yhdeksän kymmenestä on mikroyrityksiä, joissa henkilöstömäärä on alle kymmenen. Vuosina 2001–2009 palkat logistiikkasektorilla toimivissa yrityksissä ovat kasvaneet hieman nopeammin kuin Suomessa toimivissa yrityksissä keskimäärin. Logistiikka-alan toimipaikkoja Suomessa oli lähes 14 000, joista noin puolet sijaitsi Etelä-Suomessa. Toimipaikkojen ja yritysten lukumäärällä mitattuna tieliikenteen tavarankuljetus on suurin logistiikan alatoimiala Suomessa. Suomen kotimaan tavaraliikenteen kuljetussuorite on pysynyt melko tasaisena vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2009 se putosi taantuman vuoksi vuoden 1996 tasolle ja oli 36,9 miljardia tonnikilometriä. Kotimaan tavaraliikenteestä kaksi kolmasosaa kulkee maanteitse ja neljäsosa rautateitse. Ulkomaan kuljetuksissa vuosittainen vaihtelu on ollut voimakkaampaa kuin kotimaisissa kuljetuksissa. Vuodesta 2001 vuoteen 2008 tuonti kasvoi 16 prosenttia ja vienti 14 prosenttia tavaravolyymilla mitattuna. Vuonna 2009 tuonnin määrä oli 52,8 miljoonaa tonnia, mikä on 88 prosenttia vuoden 2001 tasosta, ja viennin 35,5 miljoonaa tonnia, mikä on 96 prosenttia vuoden 2001 tasosta. Ulkomaan tavaraliikenteestä suurin osa kulkee vesitse. Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä liikevaihdon mediaani oli puolen miljoonan euron tuntumassa vuosina 2002–2009 ja se oli korkeimmillaan 556 000 euroa vuonna 2007. Vuoden 2007 jälkeen liikevaihdon mediaani lähti taantuman myötä laskuun, ja vuoteen 2009 mennessä se oli pudonnut vuoden 2003 tasolle. Liikevaihdon keskimääräisessä suuruudessa on paljon vaihtelua logistiikan alatoimialojen välillä. Esimerkiksi meri- ja rannikkoliikenteen tavarankuljetuksessa toimivilla yrityksillä liikevaihdon mediaani oli noin viisinkertainen koko logistiikka-alaan verrattuna. Etelä-Suomen logistiikkayritysten liikevaihdon mediaani on hieman suurempi kuin Viron ja Itä-Ruotsin logistiikkayrityksissä. Etelä-Suomen ja Itä-Ruotsin logistiikkayrityksissä liikevaihdon keskimääräinen kehitys on ollut hyvin samansuuntainen vuosina 2002–2009. Näillä alueilla voidaan nähdä esimerkiksi samanlainen nousu liikevaihdon mediaanissa vuosina 2004–2007, jota Viron kohdalla ei ole havaittavissa. Taseen loppusumma on ollut Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä keskimäärin 300 000 euroa vuosina 2002–2009, joskin alatoimialojen välillä on jonkin verran vaihtelua, kuten liikevaihdonkin suhteen. Taseen loppusumman keskimääräinen kehitys on ollut samansuuntainen kuin liikevaihdon. Verrattaessa Viroon ja Itä-Ruotsiin mediaanin kehityssuunta on ollut samankaltainen, mutta Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä tase on keskimäärin ollut hieman pienempi kuin Itä-Ruotsissa ja suurempi kuin Virossa. Keskimääräinen omavaraisuusaste Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä on pysytellyt 40 prosentin tuntumassa koko tarkasteluajanjakson huolimatta käyttökateprosentin- ja liiketulosprosentin laskusuuntaisesta kehityksestä. Suuria eroja alatoimialojen välillä ei ole, joskin huolinnassa ja rahtauksessa omavaraisuusaste on koko tarkastelujakson pysytellyt selvästi alle 40 prosentin ja vuonna 2008 laskenut jopa alle 30 prosentin. Virossa omavaraisuusasteen mediaani on ollut selvästi Etelä-Suomen logistiikkayrityksiä korkeammalla tasolla vuosina 2002–2009. Vuonna 2009 se on jo noussut yli 50 prosentin. Käyttökate- ja liiketulosprosenttien kehityksen perusteella vaikuttaa siltä, että Etelä-Suomen logistiikkayritysten kannattavuus on keskimäärin heikentynyt vuodesta 2002 vuoteen 2009. Käyttökateprosentin mediaani oli 15 vuonna 2009, mikä on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2002. Samankaltainen lasku on havaittavissa kaikilla alatoimialoilla. Käyttökateprosentin keskimääräinen lasku on tuonut Etelä-Suomen logistiikkasektorin lähemmäksi Itä-Ruotsin tasoa. Virossa käyttökateprosentin mediaani oli silti alhaisemmalla tasolla kuin Etelä-Suomessa. Vuonna 2009 ero oli 4 prosenttiyksikköä. Yritykseen sitoutuneena olevalle, omistajien omalle pääomalle laskettu tuottoprosentti pysytteli mediaaniarvoltaan noin 20 prosentissa taantumaan asti ja vastaavasti koko pääoman tuotto pysyi 7 prosentin tuntumassa. Koko tarkastelujaksolla molempien pääoman tuottoa kuvaavien mittareiden mediaaniarvot laskivat noin 40 prosenttia. Alatoimialoista etenkin meri- ja rannikkoliikenteen tavarankuljetus poikkesi koko logistiikkasektorista: sekä oman että koko pääoman tuottoasteen mediaanit laskivat alalla nollaan vuonna 2009.

Jätteenpolton typenoksidipäästöjen vähentäminen

Työn tavoitteena oli selvittää jätteenpolton typenoksidipäästöjen puhdistusmahdollisuuksia. Työssä käydään läpi typen oksidien muodostuminen poltossa ja typen oksidien poistomenetelmät. Poistomenetelmiä käsiteltäessä painotus on arinapoltossa ja erityisesti selektiivisessä ei-katalyyttimenetelmässä (SNCR). Työn kokeellinen osa tehtiin Ekokem Oy Ab:n jätevoimalassa Riihimäellä. Kokeellisessa osassa selvitettiin ensin ammoniakkiveden massavirran, SNCR-laitteiston veden massavirran ja räjähdysnuohouksen vaikutusta typenoksidipitoisuuteen. Samalla selvitettiin muita typenoksidipitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä SNCR-laitteiston puhdistustehokkuus. Sen jälkeen selvitettiin parhaita toiminta-arvoja öljyisen veden massavirralle, SNCR-laitteiston massavirralle ja primääri- ja sekundääri-ilman suhteelle typenoksidipitoisuuden, ammoniakki-slip:n, ilokaasupitoisuuden, ammoniakkiveden kulutuksen ja höyryn tuotannon kannalta. Tulokseksi saatiin, että ammoniakkiveden massavirran lisääminen pienentää typenoksidipitoisuutta, mutta voi aiheuttaa ammoniakkipäästön. Paras SNCR-laitteiston veden massavirta on suurin tutkittu, 800 kg/h, jolloin typenoksidipitoisuus sekä typenoksidipitoisuuden hetkittäinen vaihtelu, ammoniakkiveden kulutus ja ammoniakkipäästö ovat pienimmät. Samalla tosin höyryn virtaama pienenee. SNCR-laitteiston puhdistustehokkuudeksi saatiin 60 %. Räjähdysnuohouksella ei ole havaittavaa, eikä öljyisen veden massavirralla merkittävää vaikutusta typenoksidipitoisuuteen. Ammoniakkiveden kulutuksen kannalta paras öljyisen veden määrä on 600 kg/h, kun taas ammoniakki-slip:n kannalta paras öljyisen veden määrä on 950 kg/h. Primääri-ilman osuuden pienentäminen pienentää ammoniakki-slip:iä ja ammoniakkiveden kulutusta.

Tuulivoiman vaikutus Suomen sähköjärjestelmän tehotasapainoon vuonna 2020

Tämän tutkimuksen aiheena oli tuulivoiman vaikutus Suomen sähköjärjestelmän tehotasapainoon vuonna 2020. Aihe on ajankohtainen, sillä yhtenä EU:n ilmasto- ja energiastrategian ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiin ja velvollisuuksiin pohjautuvana tavoitteena on edistää uusiutuvaa energiaa jäsenmaissa. Suomessa yksi näistä toimenpiteistä on hallituksen suunnittelema syöttötariffijärjestelmä tuulivoimalle, joka rahoitetaan sähkön kuluttajilta kerättävällä maksulla. Tämän myötä monet toimijat alkoivat suunnitella tuulivoimahankkeita ympäri Suomea ja tammikuuhun 2011 mennessä hankkeita oli julkaistu yli 6000 megawatin edestä. Julkaistujen hankkeiden tietojen ja tuulitilastojen avulla laskettiin arvio tuulivoiman vuosituotoksi vuodelle 2020 sekä tarkasteltiin kuinka tuulivoiman lisäys vaikuttaa sähköjärjestelmän tehotasapainoon. Laskennan perusteella 2500 MW installoitua tuulivoimaa tuottaisi vuositasolla sähkötehoa 6,9 TWh, hallituksen arvion ollessa 2500 MW tuulivoimakapasiteetille 6 TWh vuodessa. Hallituksen arvio lisäsäädön tarpeesta 2500 MW tuulivoimaosuudelle on 250–400 MW ja suurin osa säädöstä toteutettaneen vesivoimalla. Tuulivoiman tuotantodiagrammien havainnollistama tuotannon tehon vaihtelu tukee käsitystä riittävän vara- ja tehonsäätökapasiteetin tarpeellisuudesta sekä tuulituotannon ennustamisen tärkeydestä koko sähköjärjestelmän kannalta.

Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk’ahon runous

Tutkimusta ohjaa kysymys siitä, miten runojen rytmi toiminnallaan vaikuttaa. Rytmiä luonnehtivat toisto, vaihtelu ja liike, ja tällaista rytminäkemystä kehystetään toisiinsa kytköksissä olevilla lähestymistavoilla. Tällä tavoin liikkeessä oleva tutkimuskäytäntö toimii lisäksi vuorovaikutuksessa aineiston, Eila Kivikk’ahon (1921-2004) runouden (1942-1995) kanssa. Rytmi osoittautuu tutkimuksessa yhteydenpidon muodoksi: ilmaisutavaksi, joka vaikuttaa vastaanottajiinsa ja sitoutuu tapaan, jolla rytmi kulloinkin ymmärretään. Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk'ahon runous osoittaa, että runous on kiinni ajassa. Eila Kivikk’ahon runoja voidaan lukea kannanottoina niiden ilmestymisaikaan, joskaan kannanotot eivät esiinny välttämättä suoraan sanottuina, ilmaistuina kylläkin. Ruumiillisuus ja sen sukupuolittuneisuus, modernismin katvealue ja sanomisen ehdot ovat asioita, jotka luetaan tutkimuksessa kannanottojen piiriin ja jotka kiertyvät rytmin kysymykseen. Kannanotot eivät silti redusoidu runojen ilmestymisaikaan vaan ulottuvat luennan hetkeen, tähän ja nyt, vaihtuvan nykyajan aikalaisuuteen. Joidenkin kannanottojen havaitseminen mahdollistuneekin aikojen kuluttua. Runot tarttuvat ja liikuttavat lukemista rytmin voimin. Vuorovaikutus toteutuu tietyin ehdoin ja antaa samalla tilaa uusille tulkintamahdollisuuksille. Keskeiseksi tutkimuksessa tulee rytmin ruumiillisuus, aistimellisuus ja materiaalisuus. Rytmi ei toimi irrallaan sanoista, vaikkakin rytmin toiminnan ja sanallisen merkityksen välinen eronteko on tutkimuksellisesti myös paikallaan. Näin voidaan pohtia sitä, miten rytmi kielen materiaalisuutena ja materiaalisen ilmaisuna viittaa lisäksi sanallisen ilmaisun problematiikkaan, sen rajoihin ja ehtoihin. Sanomaton käsitetään tällöin olennaiseksi osaksi ilmaisua, joka ilmenee eri tavoin. Sanomaton on jotakin, josta ei voi – kenties vielä – puhua suoraan. Suhtautumistapa rytmiin kertoo osaltaan siitä, missä ilmaisun rajojen ja normien nähdään sijaitsevan. Tutkimuksen mukaan nuo rajat ja normit kertovat osaltaan suhtautumisesta ”toiseen sukupuoleen”, naisiin, ja siihen, mikä mielletään naiselliseksi ja naispuoliseksi. Modernismin "kutsumattomana haltiattarena" rytmi sisältää myös uhan ja vaaran mahdollisuuden: ylikäyvä rytminen toisto viettelee mukaansa samanistisessa hengessä, joskin runoudessa tällaisesta harvoin lienee kyse. Sukupuolittunutta normittamista luonnehtii negatiivinen suhtautuminen toistoon, joka liitetään arkiseen, ruumiilliseen ja ”vanhaan”, ja tällöin modernistisen runouden uudistumisen tarve tulee uhatuksi. Vanhan toisto on kuitenkin aina jossakin määrin välttämätöntä, mikä koskee kaikkea ilmaisua. Tästä aiheutuu ratkeamattomuutta, joka on myös läpikäyvä piirre Kivikk’ahon runoissa ja kietoutuu sanomattomaan. Ratkeamattoman ilmaisu ja käsittely voidaan ymmärtää osaksi rytmipolitiikkaa, jossa selittymättömälle annetaan tilaa. Se tekee sanomattoman ilmeiseksi ja ilmaisullisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Sotienjälkeinen suomenkielinen modernismi, oikeammin modernistinen lukutapa, on muokannut vahvasti nykykäsityksiä runouden rytmistä. 1940-luvulla vapaa rytmi tarjosi mahdollisuuksia irtaantua mitallisen rytmin kontrollista. Toisaalta ruumiillisuutta kontrolloitiin edelleen. Tutkimus tuo esiin, että tulkintakontekstilla on olennainen sijansa, kun sanallistetaan sanomatonta, ruumiillista rytmiä. 1950-luvun alussa, jolloin modernistinen lukutapa valtasi alaa, rytmi alkoi siirtyä marginaaliin. Kun sanasto ja kuvallisuus nostettiin keskiöön, rytmi asettui samalla ei-sanallisen kommunikaation mahdollistajaksi, joka ei kiellä tradition vaikutusta. Edelleen 1960-luvulla informaation painotus toiseutti rytmiä, joka kuitenkin osoitti kykynsä ilmaista sitä, mihin sanat eivät riitä. 1990-luvun muuttuneissa tilanteissa rytmi, ja laajemmin kielen materiaalinen tuntu, nousi uudella tavalla esiin vaikuttaen yhä 2000-luvulla. Myös taukojen liike on nähtävissä rytmisenä toimintatapana, jota voisi luonnehtia runon kädenojennukseksi, jälleen erääksi tavaksi tarttua lukijaan ja kuulijaan Kun sanat eivät riitä on voinut irtaantua joistakin modernistisen lukutavan sokeista tai kuuroista pisteistä, koska käsitteellistä kehikkoa jäsentävät modernismin jälkeiset näkökulmat. Rytmin toiseuttamisen ja samalla sen potentiaalin kartoittaminen osoittautuu näkökulmaksi, joka mahdollistaa sotienjälkeisen suomenkielisen modernismin uudelleen järjestelyä ja ajattelemista. ”Kova ja kuiva” modernismi on ollut esteettinen ihanne ja kategoria, joka ei kerro riittävästi lähimenneisyytemme runoudesta. Modernismin ideologiaan on kuulunut, osin aivan aiheellisesti, vapauden juhlinta: vihdoinkin irrottaudutaan runoutta kahlitsevasta mitan ikeestä. On totta, että mitallisuus voi kahlita. Rajoja ja sääntöjä muodostettiin kuitenkin yhtä lailla muodon vallankumousta tehtäessä, ja vapaallakin rytmillä on toiston kuvionsa. Lisäksi on huomattava, että modernistisen runouden käyttövoimana ovat ristiriitaisuus ja paradoksit. Niihin kuuluvat sekä epäusko sanoihin että usko ilmaisun mahdollisuuksien etsimiseen epätodennäköisiltä alueilta: sieltä, mikä ei antaudu suoraan sanoiksi.

Sähkön hinta pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla

Kandidaatintyössä käsitellään sähkön tukkuhintaa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Työn tavoitteena on selvittää kuinka sähkön hinta määräytyy markkinoilla, mitkä tekijät siihen vaikuttavat sekä kuinka hinta on kehittynyt. Lisäksi tavoitteena on arvioida markkinoiden kehitysnäkymiä. Sähkön hinnalle on ominaista suuri vaihtelu, mikä tekee markkinoista hyvin haasteelliset. Suuren hinnanvaihtelun ja sen ennalta arvaamattomuuden vuoksi markkinoilla toimivilla osapuolilla on toiminnassaan merkittäviä riskejä. Riskien ymmärtäminen ja niiltä suojautuminen on markkinoilla toimimisen edellytys. Sähkön hinta on selvästi noussut vuodesta 1999 vuoteen 2011. Tulevaisuudessa sähkön hinnan arvioimisessa oleellista on sähkön hintaan vaikuttavien tekijöiden kehitys. Markkinoiden kehityssuuntauksilla ja yleisellä maailmantalouden kehityksellä voi olla ratkaiseva vaikutus sähkön hinnan kehitykseen.

Muuttuvaan kysyntään sopeutuva varastonohjausmalli

Tutkimuksen päätavoitteena oli muodostaa varastonhallinnantueksi, muuttuvaan kysyntään sopeutettavien varastonhallintaparametrien ohjaamisen viitekehys, joka olisi helposti toteutettavista tyypillisillä ja vapaasti saatavissa olevilla nykypäivän ICTtyökaluilla (Information and communication technologies). Viitekehyksellä tavoiteltiin mallia, jolla puskurivarastot voidaan sopeuttaa muuttuvaan kysyntään välttäen kuitenkin samalla tuotantoprosessien katkoja, varastojen riitosta johtuvista syistä. Mallilla pyritään takaamaan tuotantoprosessin katkeamattomuuden, eikä mallissa näin ollen ensisijaisesti tavoitella puskurivarastojen ja varastoon sitoutuvan pääoman minimointia, vaan tarkoituksena on pyrkiä takaamaan tuotantoprosessin jatkuvuus, ennakoimalla kysyntämuutoksien vaikutuksia nimikekohtaiseen tarpeeseen nähden. Ideologisesti sopeutuva varastonohjausmalli perustuu tuotekohtaiseen kysyntäprofiilin malliin ja tämän mallin sovittamiseen vallitsevaan ja ennakoituun näkymään markkinatilanteesta. Näin pyritään muodostamaan kysynnän ennakkotietoa lähitulevaisuuden tarvetiedon malliksi ja sopeuttaa varastotasot vastaamaan ennakoitua tarvetta. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti sellaisiin nimikkeisiin, joiden kysyntä on vaihtelevaa ja joissa tämä vaihtelu on tunnistettavissa olevaa (esimerkiksi kysyntä on kausittaista, mutta kysynnän määrissä esiintyy kuitenkin epävarmuutta). Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu MRO-nimikkeiksi (Maintenance, repair and operations) luokiteltavat tuotteet, kyseisten tuotteiden erityisluonteen takia, sekä siksi että tutkimushankkeissa eri tapaustutkimuskohteilla oli vaihtelevasti tai ei ollenkaan MRO-tuotteita varastotuotteina. Lisäksi läheskään kaikissa tutkimustapauksissa ei olisi ollut saatavilla yhdenmukaista tietoa siitä, kuinka MRO-tuotteiden osalta varastoja käytännössä hallitaan tutkituissa yritystapauksissa. Viitekehyksessä yhdistyy sekä lyhyen, että pitkän aikajänteen historiatiedon hyödyntäminen, osana kysynnän ennakkotiedon muodostusprosessia. Kokonaisuutena kehitetyllä viitekehyksellä on pyritty luomaan sellainen varastonohjaamisen tukityökalu, jolla tilausprosessiin sitoutuisi pitkällä aikajänteellä vähemmän ihmisen suorittamaa työtä, ohjausprosessia yksinkertaistamalla. Ohjausmallissa pyritään vapauttamaan käytettävässä oleva työaika yksinkertaisten päätösten tekemisestä koskemaan sellaisia tuotteita, joissa tarvitaan vankkaa alaosaamista ja kokonaiskuvan hahmottamista. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi, viitekehys on rakennettu siten, että sen toteuttaminen käytännön työkaluksi on mahdollista vapaasti saatavilla olevilla ohjelmistoilla. Samalla pyrittiin siihen, että sopeuttamiseen tarvittavien parametrin määrä pysyy vähäisenä (esimerkiksi tilauspisteen ja määrän määrittäminen), jolloin myös ideologian integrointi olemassa oleviin järjestelmiin säilyy yksinkertaisena. Lisäksi ideologian perusajatuksena on olla sellainen, että se on helposti varastonohjauksesta vastaavien henkilöiden ymmärrettävissä ja tarvittaessa myös monipuolisesti mukautettavissa. Tämän kokonaisuuden saavuttamiseksi, menetelmässä pyrittiin alun alkaen mahdollisimman vähäiseen syöteparametrien määrään. Tutkimusprosessissa ja käytännön tutkimustyössä on yhdistetty kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta. Metodologisesti työ on tapaustutkimuspohjainen ja tutkimustyypiltään tämä tutkimus luokitellaan kvantitatiiviseksi tutkimukseksi. Tutkimusmetodeihin kuuluu mm. nykytila-analyysi (kenttätutkimus ja yrityshaastattelut), numeerinen data (data annettiin tutkimuskäyttöön tutkimustapauksina toimineiden yritysten puolesta), kysynnän profiloiminen, sekä ideologian kenttätestaaminen käytännön yritysympäristössä. Tutkimuksen empiiriset tulokset osoittavat kuinka kysyntään sopeuttamisella voidaan saavuttaa selkeitä etuja toimitusketjulle sekä taloudellisessa mielessä että toiminnan varmuuden näkökannalta asiaa tarkastellen. Tieteellisesti työ kontribuoi erityisesti tieteelliseen keskusteluun, jossa tarkastellaan tilaus-toimitusketjuja ja varastonohjaus politiikkoja ja toimintamalleja. Tutkimus nostaa esille niitä piirteitä joihin kysyntään sopeutuvalla ohjauksella voidaan vastata, että niitä osa-alueita, joilla perinteiset mallit ovat paremmin käytäntöön sopivia ja helpommin toteutettavia. Väitöskirjan tulokset ovat käytäntöön sovellettavissa, niin operatiivisella tasolla (mm. parametristonohjauksessa), kuin myös taktisen tason päätöksissäkin (esim. tuoteryhmätason ohjaus- ja varastointipäätöksissä). Kysyntään sopeutuvaa ohjausmallia voidaan toteuttaa yhtä hyvin yrityksen sisällä omana prosessinaan, kuin verkostotasolla verkoston tilaus-toimitusprosessien sopeuttamisessa (esim. välittämällä kysynnän ennakkotietoa läpinäkyvästi koko verkoston tasolla). Erityisesti sellaisissa käytännön tapauksissa, joissa logistiikka ja varastojen sovittaminen kysyntään mielletään tärkeäksi kilpailutekijäksi, väitöskirjatyön tuloksia voidaan hyödyntää viitekehyksenä rakennettaessa rutiininomaisen varastonohjauksen kokonaisuutta. Väitöskirjan teoreettinen uutuusarvo rakentuu aiemmin tutkittujen, rajattujen tutkimustulosten, yhdistämisestä käytännön haasteisiin ja rajoitteisiin kysyntää ennakoivan mallin muodostamiseksi yhden viitekehyksen alla, poissulkien MRO-nimikkeiden ohjaamisen.

Sensoriteknologia rakennetun alueen taistelussa

Nykyajan sodankäynti painottuu yhä enemmän taisteluun informaatiosta. Informaation perusteella muodostetaan tilannekuva, jonka avulla päätökset tehdään. Informaation hankinnassa on sensoriteknologia keskeisessä asemassa. Kaupunkien merkityksen korostumisen seurauksena pääosa nykyajan taisteluista tullaan käymään ainakin osittain rakennetulla alueella. Sensorien toiminnan kannalta rakennettu alue on aivan erilainen ympäristö kuin esimerkiksi metsämaasto. Esimerkiksi lyhyet tähystysetäisyydet erityisesti sisätiloissa, rajoitettu näkyvyys, erilaisista materiaaleista valmistetut rakennukset ja pinnat sekä valoisuuden vaihtelu sisätiloissa asettavat uusia vaatimuksia sensorien suorituskyvylle. Tutkimuksessa tarkastellaan uhkamallina Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista strategista iskua, jonka osakohteina voivat olla esimerkiksi sähkön jakelun valvomot ja materiaalin varastotilat. Näiden kohteiden lisäksi tarkastellaan ulkotiloja yleisesti. Tutkimus on kirjallisuustutkimus ja sen tarkastelutapa on tekninen. Tutkimuksen ensimmäisen osan tarkoituksena on selvittää eri sensoreiden suorituskyky ja kehityksen tulevaisuudennäkymiä. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan eri sensorijärjestelmien sopivuutta tilannekuvan hankkimiseen ja ylläpitoon rakennetulla alueella kahta esimerkkitapausta soveltaen. Tavoitteena on selvittää rakennetun alueen asettamat reunaehdot eri sensorijärjestelmille. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yksittäiseen teknologiaan perustuva sensori ei ole suorituskykyinen rakennetulla alueella. Eri teknologiat soveltuvat eri olosuhteisiin ja monien nykyisten järjestelmien suorituskyky rakennetulla alueella on hyvin rajoittunut. Tutkimuksen perusteella tulevaisuudessa korostuvat erityisesti optronisten sensorien integrointi yhteen laitteeseen, liikuteltavat sensorit sekä langattomat sensoriverkot. Sensoriteknologia rakennetulla alueella vaatii runsaasti lisätutkimusta esimerkiksi sensorin lavetin merkityksestä ja taistelunkestävyydestä sekä taktisten miehittämättömien ilmaalusten käytöstä sisä- ja ulkotiloissa.

Talviaikainen happitilanne eräissä Pohjois-Savon järvissä vuosina 1997-2008

Pohjois-Savossa seurattiin talviaikaista happitilannetta vuosina 1997-2008. Seurannan kohteena oli neljä pienehköä järveä (Iso-Valkeinen, Kevätön, Kolmisoppi ja Vehmasjärvi), jotka ovat erityyppisiä syvyydeltään, rehevyystasoltaan ja humuspitoisuudeltaan. Näiden esimerkkijärvien oli tarkoitus antaa yleisemminkin viitteitä happitilanteen kehityksestä talven aikana. Alkutalven tulosten perusteella annettiin vuosittain tiedote, jossa arvioitiin happikatojen mahdollisuutta kevättalven kuluessa. Yleisöllä oli myös mahdollisuus seurata happi- ja lämpötilatuloksia Pohjois-Savon ympäristökeskuksen verkkopalvelun kautta. Hapenkulutusnopeus oli rehevimmässä seurantajärvessä kaksinkertainen verrattuna karumpiin ja syvyyden myötä ero vain korostui. Pohjanläheisessä vesikerroksessa 1 mg/l:n happipitoisuus kului karuissa järvissä noin kahdessa viikossa ja rehevässä noin kolmessa päivässä. Vuosien välinen vaihtelu oli kuitenkin hyvin suurta. Vaihtelu oli suurta myös karuissa järvissä. Veden jäätymisajankohdalla ja veden lämpötilalla on merkittävä vaikutus siihen, millainen kevättalven happitilanteesta muodostui. Seurantajärvien aineiston perusteella voidaan karkeasti arvioida, että kuukauden viivästyminen jäätymisessä tai vesipatsaan viilentyminen ennen jäätymistä asteen verran kylmemmäksi merkitsevät noin kolmanneksen korkeampaa happipitoisuutta kevättalvella. Vesipatsaan happitilanteen heikentymisen sekä ravinne- ja rautapitoisuuksien välillä todettiin vahvat yhteydet. Kaikkien järvien aineistossa happitilanteen heikkeneminen johti voimakkaimmin alusveden ammoniumtyppi-, kokonaisfosfori- ja rautapitoisuuksien kasvuun. Pitoisuusmuutokset olivat talven aikana suurimmat rehevimmässä kohdejärvessä, Kevättömässä, jossa kokonaisfosforipitoisuudet keskimäärin kymmenkertaistuivat, fosfaattifosforipitoisuudet kasvoivat keskimäärin 20-kertaisiksi ja rautapitoisuudet yli seitsenkertaisiksi.

Sotilaslentäjän fyysinen suorituskyky sekä työperäiset tuki- ja liikuntaelinoireet

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Tehokalastuksen vaikutukset Lappajärvessä : Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä -hankkeen vuosien 2001-2006 seurannan loppuraportti

Lappajärven, Etelä-Pohjanmaan suurimman järven, ekologinen tila on heikentynyt ja se luokitellaan nykyisin tyydyttäväksi. Rehevöityminen, 1990-luvun muikkukato ja yhteiskunnan rakennemuutos ovat vähentäneet kalastajien ja kalansaaliin määrää. Ammattikalastuksen edellytysten parantamiseksi toteutettiin vuosina 2001–2004 ”Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä” – hanke. Hankkeen vaikutuksia kalastoon ja järven ekosysteemiin seurattiin vuosina 2001–2006. Kokonaissaalis vuosina 2001–2004 oli 1655 tonnia (n. 29 kg/ha/vuosi). Vaikka saalistavoitetta (2100 tn) ei täysin saavutettu, oli hankkeella runsaasti myönteisiä, joskin osin vähäisiä tai epävarmoja vaikutuksia järven tilaan ja kalastoon. Kalastajien yksikkösaaliit etenkin kuhan ja isokokoisen ahvenen osalta nousivat hankkeen alussa. Loppuvuosina yksikkösaaliiden kehitys oli osittain ristiriitaista. Ulapan taloudellisesti vähempiarvoinen kalasto, varsinkin kuorekanta harveni selvästi. Muikku puolestaan lisääntyi ja pysyi runsaana. Kuhan ja isokokoisen ahvenen lisääntymistä selittivät pääosin lämpimät kesät ja kuhan onnistuneet istutukset. Petokalat, etenkin kuha, voivat osaltaan säädellä Lappajärven ulapan planktonsyöjäkalojen kantoja ja toisaalta estää särjen siirtymistä ulapalle. Tehokalastuksen loputtua alkoi näkyä merkkejä kalakantojen palautumisesta takaisin kohti lähtötilannetta. Rantavyöhykkeellä hankkeen vaikutukset jäivät selvästi vähäisemmiksi kuin ulapalla. Eläinplankton lisääntyi hieman ylemmissä vesikerroksissa, mutta tilanne alkoi palautua ennalleen hankkeen jälkeen. Sinileväkukinnot vaikuttivat vähentyneen hankkeen aikana, tosin kukintojen voimakas vaihtelu vaikeutti arviointia. Tehokalastus ja vesiensuojelun tehostuminen vähensivät fosforipitoisuuksia, tosin myös vähäsateiset vuodet vaikuttivat vähenemiseen. Pitoisuuksien lasku jatkui hankkeen jälkeen. Hanketta edeltänyt klorofyllipitoisuuksien kasvusuuntaus pysähtyi ja pitoisuustaso vakiintui. Tehokalastus pienensi klorofylli/fosfori-suhdetta ja vähensi sisäistä kuormitusta, mutta vaikutus alkoi heiketä hankkeen loputtua. Typpipitoisuuksiin, veden väriin tai näkösyvyyteen kalastus ei vaikuttanut. Tehokalastuksella voidaan parantaa Lappajärven tilaa, mutta kalastuksen on oltava jatkuvaa. Saalistavoitteeksi voisi riittää n. 20-30 kg/ha vuodessa, mutta samalla on jatkettava ulkoisen kuormituksen vähentämistä. Kalastuksen tulisi kohdistua arvokalojen lisäksi myös vähempiarvoisiin kalalajeihin ja samalla on tuettava petokalakantojen vahvistumista.

Maanpuolustuskorkeakoulussa vuosina 2000–2010 laadittujen fyysisen suorituskyvyn opinnäytetöiden kartoitus

Tutkimuksessa kartoitetaan Maanpuolustuskorkeakoulussa fyysisen suorituskyvyn ja toimintakyvyn alueelta laadittuja opinnäytetöitä vuosina 2000 – 2010. Kartoituksen pohjalta on mahdollista suunnitella ja luoda mahdollisia painopisteitä fyysisen suorituskyvyn tutkimukseen, jonka merkitys uudistetussa taistelutavassa kasvaa huomattavasti liikkuvamman, vapaamman ja aktiivisemman toiminnan kautta. Tutkimus on vallitsevan tutkimustilanteen kartoitus fyysisen suorituskyvyn tutkimuksen nykytilasta Maanpuolustuskorkeakoulun viettäessä 20-vuotisjuhlavuottaan. kartoitus on ollut perustutkimus, jossa on koottu yhteen lähteeseen Maanpuolustuskorkeakoulussa 2000–2010 laaditut opinnäytetyöt yleisesikuntaupseeri- ja esiupseerikursseilta, sekä sotatieteen maisteri- ja kandidaattitutkinnoista sekä nelivuotisesta upseerien ylemmän korkeakoulututkinnon ajalta. Tutkimuksen päätarkoituksena on olut vastata seuraavaan kysymykseen: - mitä tutkimustöitä ja opinnäytteitä on tehty fyysisen suorituskyvyn ja toimintakyvystä maanpuolustuskorkeakoulussa? Kartoituksen tuloksena löytyi 155 kappaletta eri kurssitasoisia opinnäytetöitä laadittuina Maanpuolustuskorkeakoulussa aikavälillä 2000 – 2010. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä ja lopputuloksena voidaan pitää, että kyseistä aihetta on tutkittu paljon ja se on ollut suosittu opinnäytetyön laadinta-aihepiiri. Tutkimuksessa näkyy selkeästi tietyillä aikaväleillä innostuneen ja ammattitaitoisen ohjaajan, professorin tms. oma kiinnostus ja tutkimukseen perehtyneisyys. Emeritusprofessori (everstiluutnantti) Jorma Toiskallion sotilaspedagogiikan ja sotilaan toimintakyvyn aika näkyy selkeästi 2000-luvun alussa suurena fyysisen toimintakyvyn, suorituskyvyn ja liikunnan pedagogiikan opinnäytetöinä. Liikuntatieteiden Tohtorin Harri Rintalan työskentely näkyy Ilma- ja Lentosotakoululla lentäjien niska-, selkä- ja ergonomia ja lentokoulutuksen rasittavuuden tutkimuksena. Viimeisenä voidaan havaita Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan ja Liikuntatieteiden Maisterin Jani Vaaran ja Liikuntafysiologian ja sotilaan fyysisen toimintakyvyn Professorin Heikki Kyröläisen vaikutus fyysisen suorituskyvyn tutkimukseen. Määrällisesti fyysisen suorituskyvyn opinnäytetöiden lukumäärä on vähentynyt kohti 2010 lukua siirryttäessä. Määrän vähentymiseen on vaikuttanut huomattavasti kadetin valintamahdollisuuksien ohjaus ja 3 pääainepaikkojen määrä kandidaatin tutkinnossa. Tutkimuksesta ei ole löytynyt selkeitä painopisteitä edellä mainittujen tekijöiden lisäksi. Haasteita tehtyjen tutkimusten käyttöön ja saatavuuteen tuo sekavahko ja vaihtelevasti toteutettu töiden arkistointi ja kirjaamistyylin vaihtelu eri kurssien välillä.

”Se isoin taloudenhallinta tapahtuu siinä, kun…” : potilasprosessien kehittäminen julkisessa terveydenhuollossa

Julkinen terveydenhuolto on monien haasteiden edessä. Palvelujen kysyntä ja laatuvaatimukset ovat kasvussa. Samalla julkisen sektorin haastava taloudellinen tilanne aiheuttaa paineita kustannusten pienentämiseksi. Ratkaisuksi haasteisiin on tarjottu esimerkiksi rakenteiden muuttamista, palvelujen ulkoistamista ja liike-elämän sekä tuotantotalouden käyttämien menetelmien soveltamista. Tämä tutkimus tarkastelee sydänpotilaiden hoitoprosessien toimintaa Turun yliopistollisessa kes-kussairaalassa. Potilasprosessien toiminnan tarkastelu tapahtuu prosessijohtamisen, lean-ajattelun ja keskeneräinen potilas -konseptin tarjoamien käsitteiden valossa. Tutkimuksen tavoitteena on pohtia, mitä ongelmia potilasprosesseissa on havaittavissa ja miten potilasprosessien toimintaa on mahdol-lista kehittää. Lisäksi tavoitteena on arvioida voidaanko tutkimuksessa esiteltyjä teorioita hyödyntää terveydenhuollon toiminnan kehittämisessä ja mitä ongelmia hyödyntämiseen sisältyy. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty pääasiassa haastattelemalla sydänpotilaiden parissa työskenteleviä terveydenhuollon ammattilaisia. Tämän tutkimuksen potilasryhmissä potilaiden kiireellisyyden vaihtelu aiheuttaa ongelmia poti-lasprosessien sujuvuuteen. Nykyiset toimintamallit, joissa toimintaa ohjaavat diagnoosiepäily ja hoitotakuu, eivät huomioi kiireellisyyttä vaan toimivat parhaiten potilasryhmissä, joissa kiireelli-syyden vaihtelu on pientä. Kiireellisyys tulisikin huomioida paremmin toiminnanohjauksessa, jotta prosessien sujuvuus paranee ja kokonaistehokkuus kasvaa. Lisäksi sydänpotilaiden hoidon näkö-kulmasta vaikuttaisi olevan järkevää muuttaa toimintamalleja ja resursointia kardiologisempaan suuntaan. Näin potilaat saavat hoitopäätöksen nopeammin ilman turhia käyntejä ja odottamista. Tutkimuksen teorioiden hyödyntämiseen sisältyy haasteita. Ne koskevat lukuisia näkökulmia, joita potilasprosessien tarkasteluun ja optimointiin voidaan valita. Näkökulmien välillä saattaa valli-ta ristiriitoja. Prosessien optimointia terveydenhuollossa vaikeuttaa se, että toiminnan kustannukset ja hyödyt kohdistuvat eri tahoille, jolloin on vaikeaa määritellä optimaalista toimintatapaa. Lean-ajattelun kokonaisvaltaista hyödyntämistä haittaa se, että julkisesta terveydenhuollosta vaikuttaa puuttuvan kannustimia strategisen asiakasarvon luonnille. Asiakaslähtöisemmästä toiminnasta ei välttämättä saada palkintoa. Haasteista huolimatta tutkimuksen teoriat tarjoavat hyviä mahdolli-suuksia julkisen terveydenhuollon kehittämiseksi. Ne tarjoavat malleja toiminnan analysointiin ja kehittämiseen, nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä ja näkökulmia sekä haastavat pohtimaan nykyis-ten toimintamallien mielekkyyttä.