107 resultados para Palmgren, Rolf
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Helsinki 1912
Resumo:
Helsingfors 1907
Resumo:
Tutkimus ”Ilmarisen Suomi” ja sen tekijät tarjoaa uutta tietoa ja historiallisen tulkinnan huipputeknologisen Suomen rakentamisesta sodanjälkeisenä aikana. Kirja kertoo ESKO-tietokoneen tekijöiden monipuolisesta toiminnasta sekä koneen kohtalosta 1950-luvulla. ESKOa rakennuttanut Matematiikkakonekomitea (19541960) suunnitteli laitteesta Suomen ensimmäistä tietokonetta, mutta kirjassa esitetyn tulkinnan mukaan komitealla oli myös laajempia, kansallisia ihanteita ja tavoitteita, kuten kansallisen keskuslaskutoimiston perustaminen. Varhaisia tietokoneita kutsuttiin niiden käyttöä kuvaavasti matematiikkakoneiksi. Kirja on ensimmäinen perusteellinen esitys ja samalla ensimmäinen tutkimus ESKOsta ja sen tekijöiden hankkeesta 1950-luvulla. Matematiikkakonekomitean johdossa toimivat aikansa huipputiedemiehet Rolf Nevanlinna ja Erkki Laurila. Väitöstutkimuksessa kysytään, miten maan ensimmäisen tietokoneen hankkimista perusteltiin, mitä Matematiikkakonekomitea oikeastaan teki ja millaisia erityisesti kansallisia motiiveja koneen tekijöiden toiminta ilmaisi. Tutkimuksessa käytetään monipuolisesti arkistoaineistoa, kirjallisuutta ja haastatteluja Suomesta, Saksasta ja Ruotsista. Tarkastelussa hyödynnetään erityisesti teknologian historian ja yhteiskuntatieteellisen tieteen- ja teknologiantutkimuksen tutkimuskirjallisuutta. Kirjassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti sitä, miten ESKOn tekijät yhdistivät tekniikan ja kansalliset perustelut sekä rakensivat uudenlaista, teknisesti taitavaa ”Ilmarisen Suomea” yhdessä ja kilvan muiden tahojen kanssa tuottaen teknologiasta kansallista projektia suomalaisille. Matematiikkakonekomitean ja ESKO-hankkeen tutkimisen perusteella suomalaisten ja teknologian suhteesta voidaan sanoa, että tekniikasta ei vain tullut kansallinen asia suomalaisille, vaan tekniikasta nimenomaan tehtiin kansallinen projekti, joka ei suinkaan ollut erityisen yksimielinen edes sodanjälkeisenä aikana. Tutkimuksen mukaan kotimainen komitea sai paljon aikaan ja tuotti vielä merkittävämpiä seurauksia. Näin siitä huolimatta, että ESKO valmistui pahasti myöhässä, vuonna 1960. Komitea myötävaikutti niin IBM:n menestykseen Suomessa, valtiojohtoisen tiedepolitiikan alkuun kuin Nokian edeltäjän Kaapelitehtaan elektroniikkaosaamisen syntyyn.
Resumo:
Kartunta on vähäistä. Se johtunee osin siitä, että pääosa valtiotieteellisen tiedekunnan tilastotieteen tutkijoista työskentelee Kumpulan kampuksella, jonne he muuttivat vuonna 2004, jolloin HY:n matemaatikan laitos, tilastotieteen laitos ja Rolf Nevanlinna instituutti yhdistyivät matematiikan ja tilastotieteen laitokseksi. Tuolloin (tiedekunnan kirjastosta erillisen) tilastotieteen laitoksen kirjaston kokoelmia karsittiin ja jaettiin sekä sovittiin linjauksesta, jonka mukaan valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston tilastotieteen kokoelmaan hankitaan lähinnä tiedekunnan metodiopetuksen kannalta keskeistä tilastotieteellistä kirjallisuutta. Kirjastossa kokoelmassa on runsaat 700 nidettä, joista 15.8.2008 mennessä on Helkaan luetteloituina 703. Kokoelma sisältää pääosin (n. 80%) oppikirjoja tai sellaisiksi hyvin sopivia teoksia. Kokoelma tukeekin enemmän perustutkintoa suorittavien opintoja kuin tieteellistä tutkimusta. Nimekkeiden joukossa on myös jonkun verran matematiikan kirjoja. Kirjojen keski-ikä on varsin vanha. Pääosin kokoelma sisältää 1960-1989 ilmestyneitä teoksia (71%)mediaanin ollessa 1975. 2000-luvulla julkaistua kirjallisuutta on sangen vähän (9%). Kirjoista englanninkielisiä on 82%. Suomeksi julkaistuja on 9%. Tilastotiedettä sovelletaan monilla eri tieteenaloilla. Soveltavaa tilastotiedettä löytyy kirjaston muista kokoelmista etenkin kansantalouden ja sosiologian kokoelmista.
Resumo:
Samlingen med signum HB IIa finns vid huvudbiblioteket och innehåller filosofisk litteratur till och med år 1999. Vid Humanistiska biblioteket finns dessutom en samling filosofisk litteratur i anslutning till ämnet Filosofi. Stommen till akademibibliotekets filosofiska samlingar ligger i donationer. Några donatorer från äldre tid kan nämnas, som hovrättsauskultant Harry Streng, FM Kurt Reuter, prof. Rolf Lagerborg, teol.dr. Eric Hammarberg, prof. J.V.Tallqvist och fil.dr. Arne Törnudd. Friexemplar som erhållits från och med 1919 samt inköp kompletterar samlingen vid huvudbiblioteket. Den filosofiska litteraturen vid huvudbiblioteket söks med sökfunktionen Signum och söktermen HB IIa medan återvinning av litteratur tryckt före 1980 görs genom manuell sökning i huvudbibliotekets systematiska kortkatalog. Retroaktiv inmatning i databasen Alma gör att också litteratur tryckt 1830 t.o.m. 1979 med tiden blir sökbar i Alma. Från och med år 2000 ingår den filosofiska litteraturen vid huvudbiblioteket i en numerus currens-samling.
Resumo:
Samlingen med signum HB IId finns vid huvudbiblioteket och innehåller litteratur om psykologi till och med år 1999. I samlingen ingår handböcker och många klassiska verk. Vid Humanistiska biblioteket och i samband med ämnet Psykologi finns också psykologisk litteratur. Biblioteket har emottagit flere donationer innehållande psykologisk litteratur bl.a. av Ragnar Hollmérus, Kurt Reuter, Rolf Lagerborg, Eva Gadolin Lagerwall och Eric Hammarberg Speciellt handböcker och klassiska verk har köpts till samlingen. Friexemplar som erhållits från 1919 har kompletterat samlingen. Den psykologiska litteraturen söks i Alma med sökfunktionen Signum och söktermen HB IId. En del litteratur tryckt före 1980 skall sökas manuellt i huvudbibliotekets systematiska kortkatalog, men retroaktiv inmatning i Alma av litteratur tryckt mellan 1830 och 1979 pågår. Från och med år 2000 ingår den psykologiska litteraturen vid huvudbiblioteket i en numerus currens-samling.
Resumo:
Samlingen med signum HB IIe finns vid huvudbiblioteket och innehåller litteratur om sociologi till och med år 1999 och speciellt standardverk och metodböcker. Sociologisk litteratur finns också i anslutning till ämnet Sociologi. En del av den äldre sociologiska litteraturen har kommit till biblioteket som bokdonationer, som exempel av professor Rolf Lagerborg och av professor J.V. Tallqvist. Friexemplar har erhållits från år 1919 och inköp har kompletterat samlingen. Den sociologiska litteraturen vid huvudbiblioteket söks i Alma med sökfunktionen Signum och söktermen HB IIe. En del litteratur tryckt före 1980 skall sökas manuellt i den systematiska kortkatalogen, men retroaktiv inmatning i Alma av litteratur tryckt mellan 1830 och 1979 pågår. Från och med år 2000 ingår den sociologiska litteraturen vid huvudbiblioteket i en numerus currens-samling.
Resumo:
Soitinnus: Piano.