”En haluu istuu kotona. En haluu istuu kotona vaan.”. Akkulturaatioasenteet ja vertaistuen merkitys Suomeen muuttaneille naisille suunnatussa DaisyLadies-järjestössä

Koko Eurooppaan vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen myötä on tärkeää tarkastella maahan muuttaneiden kotoutumista ja kotouttamisen edistämistä. Erityisesti maahanmuuttajanaisia käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää (Martikainen & Tiilikainen, 2008). Graduni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka käsittelee maahan muuttaneille naisille suunnatun DaisyLadies-järjestön työkokeilua. DaisyLadies ry on vuonna 2002 Turussa perustettu järjestö, joka tarjoaa maahanmuuttajanaisille puolen vuoden mittaista kotoutumista tukevaa työkokeilujaksoa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvan naisen haastattelusta, joista kaksi tehtiin tulkin avulla. Aineisto kerättiin lokakuussa 2015 ja helmikuussa 2016. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani paneudun DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvien naisten akkulturaatioasenteisiin. Sosiaalipsykologi J. W. Berry (1980) kehitti teorian akkulturaatioprosessista, jossa kaksi kulttuuria ovat pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja imevät vaikutteita toisiltaan. Akkulturaatioteoria tiivistyy kahteen tutkittaville osoitettuun kysymykseen: ”kuinka tärkeänä pidän alkuperäisen kulttuurini säilyttämistä?” ja ”kuinka tärkeänä pidän sitä, että minulla on myönteisiä suhteita valtaväestön edustajien kanssa?”. Vastaukset näihin kysymyksiin kertovat, tuleeko maahan muuttanut integroitumaan, assimiloitumaan, separoitumaan vai marginalisoitumaan uuteen yhteiskuntaan. Keskityn tutkimuksessani akkulturaatioasenteisiin eli siihen, millaista toimintaa haastateltavat pitävät ideaalina. Asenteet eivät kerro varsinaisesta toiminnassa, vaan siitä, miten toimittaisiin, jos toimittaisiin omien arvojen mukaisesti. Akkulturaatioasenteiden lisäksi tarkastelen DaisyLadiesin työkokeilun naisille tarjoamia hyötyjä. Keskityn erityisesti vertaistuen merkitykseen naisten kotoutumisessa, koska vertaistuki nousi aineistostani merkittäväksi tekijäksi. Esittelen tutkimuksessani myös haastatteluissa ilmenneitä kehittämisehdotuksia DaisyLadiesin työkokeiluun liittyen. Näin työkokeilua on mahdollista kehittää entistä toimivammaksi. Tutkimuksessani ilmeni, että DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvilla naisilla on integraatiomyönteinen akkulturaatioasenne. Kaikki haastattelemani naiset olivat motivoituneita ymmärtämään suomalaista kulttuuria, oppimaan suomenkieltä ja asettumaan Suomeen. He kokivat tärkeäksi myös lähtökulttuurinsa säilyttämisen ja yhteydenpidon lähtömaahan. DaisyLadiesin työkokeilun suurimpina hyötyinä pidettiin suomenkielenoppimista ja vertaistukea muiden maahan muuttaneiden naisten kanssa. Työkokeilun toimivuutta haluttiin parantaa yhdenmukaistamalla kielenopetusta, huolehtimalla entistä paremmin järjestön tilojen infrastruktuurista ja logistiikasta.

Piilevä verovelka avioero-osituksessa

Tässä pro gradu – tutkielmassa tutkin avioero-osituksessa ilmenevää piilevän verovelan ongelmaa. Tutkimusote on oikeusdogmaattinen. Tarkoituksena on esittää systemaattinen kuvaus piilevän verovelan vaikutuksista osituksen eri vaiheissa sekä tarjota ratkaisumalli esitettyihin ongelmiin. Omaisuus arvostetaan osituksessa pääsääntöisesti sen ositushetkiseen bruttoarvoon. Tämä tarkoittaa, että omaisuuden arvonnousuun kohdistuvaa, vielä realisoitumatonta veroa eli piilevää verovelkaa ei osituksessa huomioida. Mikäli omaisuutta kuitenkin myydään osituksen jälkeen, käytetty ositusarvo ei vastaa verotuksen jälkeistä omaisuuden nettoa. Tutkielman keskiössä on kysymys, voiko osituksen toimitushetken ajankohtana vielä syntymättömiä eli tulevaisuuteen liittyviä veroseuraamuksia ottaa osituksessa laskennallisesti huomioon ja toisaalta kuinka tällaisia syntymättömiä kuluja tulisi mahdollisesti kohdella. Tämä tarkoittaa käytännössä omaisuuden nettoarvostamisen soveltamisalan tutkimista. Piilevä verovelka on siis perheoikeudellinen ongelma, jonka syntyperä sijoittuu vero-oikeuteen. Osituksen perusratkaisuna on verovapaus, jota on tuettu jatkuvuusperiaatteella. Jatkuvuusperiaatteen myötä osituksessa saadun omaisuuden hankintamenon ja -ajan ratkaisee omaisuutta luovuttaneen henkilön saanto. Tämän vuoksi suoritettujen tasinkojen sisällä saattaa siirtyä verotettavaa arvonnousua ilman, että sitä huomioidaan osituksessa. Siirtyvä verovelka on kohdistetusti tasingonsaajan ongelma. Piilevän verovelan ajallinen tarkasteluväli sijoittuu pääsääntöisesti ositusperusteen sekä ositustoimituksen jälkeiseen aikaan. Tällöin velkojen kertymä on jo katkennut. Ajallisen siirtymän vuoksi tutkielmassa käsitellään myös verovelan kattamista. Piilevä verovelka sitoutuu puolisoiden omaisuuteen, mikä voi vaikuttaa sekä osituslaskelman lopputulokseen että tasingonvalintaan ja tasinkosuoritukseen. Tutkin ja vertailen erilaisia tapoja, joilla piilevää verovelkaa voidaan ottaa huomioon niin osituksen laskennallisessa kuin reaalisessa vaiheessa. Käsittelen sekä brutto- että nettoarvostamisen hyötyjä ja haittoja, sekä sitä, kuinka nämä mallit vaikuttavat osituksen lopputulokseen. Tutkielmani johtopäätös on se, että piilevä verovelka tulisi ottaa huomioon tietyissä rajatun käyttöpotentiaalin omaavissa omaisuuserissä sekä tilanteissa, joissa tasingonsaaja ei voi järkevän taloudenpitonsa puitteissa hyötyä tasinkona saamastaan omaisuudesta muuten kuin sen välittömästi realisoimalla. Molempia tilanteita yhdistää ositettavaan omaisuuteen liittyvä käyttökyvyn rajoittuneisuus.

Ne bis in idem -periaate ympäristörikosoikeudessa – Hallinnollisten seuraamusten ja rikosoikeudellisen rangaistuksen suhde

Tutkielma käsittelee ne bis in idem -periaatteen toteutumista kotimaisen ympäristörikosoikeuden alalla, etenkin hallinnollisten seuraamusten ja rikosoikeudellisten rangaistusten välisissä suhteissa. Erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen kautta Suomenkin lainkäyttöön ja -säädäntöön vaikuttava periaate estää syyttämisen ja rankaisemisen kahdesti samasta teosta. Periaate on kehittynyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myötä viime vuosina, minkä vuoksi Suomessakin on jouduttu muuttamaan käsityksiä sanktioiden rangaistusluonteesta, saman asian käsitteestä ja päätöksen lopullisuudesta. Myös tuomioistuimet ovat joutuneet ottamaan kantaa ympäristörikosoikeuden ne bis in idem -väitteisiin. Tutkielmassa arvioidaan ne bis in idem -periaatteen kehittymistä ja uutta tulkintaa sekä niiden vaikutusta erityisesti ympäristöoikeuden hallintosanktioista öljypäästömaksun ja jätelain laiminlyöntimaksun sekä hallintopakon alalta uhkasakon rangaistusluonteisiin. Tutkimuskysymystä lähestytään lainopillisesti sekä aihetta käsittelevän kirjallisuuden että relevanttien oikeustapausten kautta. Keskeisimmäksi lopputulemaksi muodostuu, että ympäristöoikeuden hallintosanktiot ja hallintopakko saattavat tietyin edellytyksin yhdessä rikosoikeudellisen rangaistuksen kanssa aiheuttaa ne bis in idem -tilanteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uuden tulkintakäytännön myötä. Periaatteen ollessa yhä kehittymässä niin ympäristöllisten kuin muidenkin hallintosanktioiden ja hallintopakon osalta periaatteen toteutuminen näyttäytyy yhä epäselvänä. Tutkimuskysymys sijoittuu ympäristöoikeuden, rikosoikeuden, prosessioikeuden ja hallinto-oikeuden rajapinnalle, joten tutkielma on oikeudenalat ylittävä. Ympäristöoikeuden esimerkkien kautta näkökulmaa laajennetaan myös muiden hallintosanktioiden kokonaisuuteen sekä tarkoitukseen ne bis in idem -näkökulmasta. Tutkielman lopussa esitetyissä de lege ferenda -näkemyksissä esitetään erityisesti, että hallinnollisia sanktioita tulisi tarkastella lainsäädännössä kokonaisuutena sekä oikeusturvan että tehokkaan ympäristönsuojelun takaamiseksi, ja että rikosoikeuden havaittuihin ongelmiin tulisi ensisijaisesti puuttua hallinnollisten keinojen sijaan rikosoikeudellisilla keinoilla.

Luokanopettajakoulutusta kehittämässä. Noviisiopettajien kokemuksia luokanopettajakoulutuksesta.

Tutkielmassa selvitettiin kahdentoista noviisiopettajan kokemuksia heidän työuransa alkutaipaleelta ja siitä, millaiset valmiudet luokanopettajakoulutus on heidän mielestään työelämään antanut. Tämän tutkielman myötä pyrittiin selvittämään luokanopettajakoulutuksen puutteita, mutta toisaalta myös sen parhaat osa-alueet ja yritettiin löytää potentiaalisia kehitysideoita luokanopettajakoulutuksen kehittämiseksi tulevaisuudessa. Tutkimusaineistoa kerättiin Turun yliopiston luokanopettajakoulutuksen Turun yksiköstä (N=6) ja Itä-Suomen yliopistosta, Savonlinnan kampuksen luokanopettajakoulutuksesta (N=6) valmistuneilta noviisiopettajilta (yht. N=12). Aineisto kerättiin kaksitoista kysymystä sisältävän strukturoidun haastattelulomakkeen avulla sähköpostitse. Tutkielman mukaan noviisiopettajat olivat luokanopettajakoulutuksessa tyytyväisimpiä opetusharjoitteluihin ja sivuaineopintoihin. Tyytymättömyyttä herättivät luento-opetus, kasvatustieteen opinnot ja luokanopettajakoulutuksen heikko vastaavuus luokanopettajan ammattiin. Noviisiopettajat kehittäisivät luokanopettajakoulutusta esimerkiksi erityispedagogiikan, tieto- ja viestintäteknologian ja opetussuunnitelman sisältöjen kautta. Kahden eri luokanopettajakoulutusyksikön vastaajien kokemusten välillä ei juurikaan ilmennyt muita eroja kuin Turun Normaalikoululla opetusharjoitteluita tehneiden noviisiopettajien tyytymättömyys harjoittelun ohjauksen laatuun. Tulokset osoittavat, että kansainvälisesti arvostetun suomalaisen luokanopettajakoulutuksen on kehityttävä jatkuvasti. Vaikka luokanopettajakoulutus on arvostettu ja suosittu, se saa toistuvasti samansuuntaista kritiikkiä, ja moni jättää opettajan työn jo uran alkuvaiheessa. Luokanopettajakoulutuksen tulisi tehdä tehokkaammin yhteistyötä yli tieteen- ja ainerajojen sekä kunnallisesti, jotta koulutuksen vastaavuutta luokanopettajan ammattiin saataisiin kehitettyä. Tulokset osoittavat myös, että luokanopettajakoulutus on maantieteellisestä sijainnista, yliopistosta tai yksikön koosta riippumatta tasalaatuista, vaikka tämän tutkielman tutkimusjoukon koon perusteella ei voidakaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä.

Vanhempien lukuhetket lasten kanssa. Jänistarinat-intervention vaikutus lukuhetkiin.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien lukuhetkiä kotona 4-vuotiaiden lasten kanssa. Lisäksi tutkittiin, miten Jänistarinat - ymmärtävän kuuntelemisen ohjelma vaikuttaa kodin lukuhetkiin. Tutkittavina olivat 90:n lapsen vanhemmat. Tutkittavat jakautuivat koeryhmään (n=46) ja kontrolliryhmään (n=44). Koeryhmän lapset jakautuivat vielä kahteen ryhmään sen mukaan, olivatko lapset osallistuneet interventioon vain päiväkodissa (n=22) vai sekä päiväkodissa että kotona (n=24). Tutkimuksen avulla saatiin yleisesti tietoa vanhempien ja lasten lukemisvuorovaikutuksesta sekä lisäksi siitä, miten päiväkodin organisoimalla interventiolla voidaan vaikuttaa kodin lukuhetkiin. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka sisälsi sekä määrällisiä että laadullisia kysymyksiä. Vanhempien vastauksia analysoitiin tilastollisten menetelmien sekä teemoittelun avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vanhemmat lukevat lapsilleen kotona melko paljon ja valtaosassa perheistä lukuhetki on iltasatu. Interventiolla ei ollut vaikutusta lukuhetkien määrään, mutta sillä sen sijaan oli vaikutusta lukuhetkien kestoon. Intervention myötä sellaisissa perheissä, joissa lapset olivat osallistuneet interventioon päiväkodissa, ero alkumittauksen ja loppumittauksen lukuhetkien kestossa oli tilastollisesti merkitsevä. Tulokset osoittavat, että jo pelkästään päiväkoti pystyy vaikuttamaan positiivisesti kodin lukuhetkiin. Sekä kodin että päiväkodin tai koulun olisi hyvä tarjota lapselle vuorovaikutteisia lukuhetkiä, jotka vahvistavat lapsen kuullun ymmärtämisen taitoja sekä myöhempää luetun ymmärtämistä.

Psyykkinen työhyvinvointi turkulaisten opettajien kokemana

Opetushallituksen toteuttama laajasta raportista käy ilmi, että opetustyö koetaan henkisesti raskaana ja koettu stressi on yleisempää kuin muilla aloilla keskimäärin. Työssä viihtymistä heikentävät muun muassa fyysisen työympäristön puutteet, työtahti sekä työhön liittyvän stressin ja emotionaalisten paineiden kasvu. (Onnismaa 2010) Yhteiskunnassa vallitsevat nykyarvot tehokkuus, mittaus ja tuottavuus heijastuvat koulujen toimintaan väistämättä. Yhteiskunnalliset ilmiöt kuten oppilasaineksen muuttuminen muun muassa maahanmuuton ja kasvavien tuloerojen myötä kuormittavat nykypäivän opettajia uudella tavalla. Näiden ilmiöiden vaikutukset näkyvät kouluissa muun muassa käytöshäiriöinä, levottomuutena ja ahdistuneisuutena. (Syrjäläinen 2002) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on turkulaisten luokan- ja erityisopettajien kokema psyykkisen työhyvinvoinnin taso. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajan työn stressitekijöitä, voimavaratekijöitä, työuupumuksen ja työn imun kokemista sekä keinoja stressin hallintaan ja sen vähentämiseksi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin työhyvinvointiin liittyvät tekijät kuten työturvallisuus ja koulu työyhteisönä. Tutkimus suoritettiin monimetodisesti. Määrällisinä mittareina käytettiin Maslach Burnout Inventorya, Työn imu –mittaria, Coping strategies for white collar workers -mittaria ja opettajan työn stressitekijät- mittaria. MBI:n ja Työn imun tulokset yhdistämällä luotiin työhyvinvointiprofiileja. Määrällisten mittareiden lisäksi käytettiin avoimia kysymyksiä muun muassa opettajien asenteiden ja kehitysehdotusten selvittämiseksi. Tämän tutkimuksen mukaan turkulaiset luokan- ja erityisopettajat voivat työssään suhteellisen hyvin. Aineistosta 78 % kuuluvat työssään hyvinvoivien klustereihin. Vakavasti uupuneita opettajia oli 4 % aineistosta. Eniten opettajan työssä stressaavaksi koettiin muun muassa kiire, melu, tietotekniikka, puutteelliset resurssit ja työn lisääntyneet vaatimukset. Stressiä opettajat vähentäisivät esimerkiksi lisäämällä oppilaiden tukemiseen käytettäviä resursseja sekä luokkakokoja pienentämällä. Stressinhallintaan opettajat käyttivät eniten ongelmanratkaisutyyppisiä keinoja, kuten laitan asiat tärkeysjärjestykseen ja yritän rauhoittua ja selvittää ongelmat. Voimavaroina tutkimukseen osallistuneet opettajat kokivat työyhteisön, toimivan kodin ja koulun välisen yhteistyön sekä oppilaat. Erityisesti tilanteet, joissa opettaja näki oppilaan kehittyvän ja koki auttavansa lasta kohti parempaa tulevaisuutta, antoivat voimaa.

Towards sustainable transport: A comparison of demographic and behavioural characteristics of Finnish and international car sharing users

Strong evidence suggests that the climate is changing and that these changes are largely caused by human activities. A consensus exists among researchers that human activity is causing global warming and that actions to mitigate global warming need to be taken swiftly. The transportation sector, which relies heavily on fossil fuel burning and primarily oil, is one of the big contributors to air pollution problems at local, regional and global levels. It is the fastest growing source of greenhouse gas emissions and is estimated to be responsible for nearly a quarter of global energyrelated carbon dioxide emissions. Car sharing is a mobility solution encouraging its users to decrease private car usage in favour of communal transit and environmental goals. The idea of car sharing originates from the aspiration to decrease personal car ownership and to reduce vehicle distance travelled. This thesis seeks to complement the understanding of Finnish car sharing users and their usage through better categorization. Through better categorization and segmentation of Finnish car sharing users the thesis seeks to provide information for improved marketing insight. Research is done on the demographic and behavioural characteristics of Finnish car sharing users and they are compared with international findings about the characteristics of International car sharing users. The main research problem is Are Finnish car sharing users similar to international ones? A theoretical research framework on the determinants of individual car sharing usage is built based on international research about demographic and behaviouristic characteristics. After this a quantitative survey is performed to the customers of a Finnish car sharing organization. The data analysed in the thesis consist out of 532 answers received from the car sharing organizations customers. The data is analysed with descriptive and other exploratory methods, which create an understanding of Finnish car sharing users. At the end of the analysis the demographic and behavioural characteristics of Finnish car sharing users are compared with international ones. The research findings of the thesis indicate that the demographic and behavioural characteristics of Finnish car sharing usage largely follow those of their international counterparts. Thanks to the thesis results the car sharing organization is able to better target their customers through improved marketing insight.

Italia ja italialaisuus Apu-, Seura- ja Me Naiset -lehdissä 1955–1965

Tarkastelen tutkielmassani aikakauslehtien tuottamia käsityksiä Italiasta ja italialaisuudesta 1955–1965. Päälähteinä käyttämäni Apu- Seura ja Me Naiset -lehdet kuuluivat tutkimusajankohtana suosituimpiin perheille suunnattuihin yleisaikakauslehtiin, joten niiden artikkeleissaan tuottamat kuvat saavuttivat laajan lukijakunnan. Tutkimuksen kohteena olevissa lehdissä Italia-aiheinen kirjoittelu alkoi selvästi lisääntyä 1950-luvun puolivälissä, ja Italiaa ja italialaisuutta koskevien artikkelien määrät olivat tutkimusajankohtana suurempia myös suhteessa lehtien muita Euroopan maita, kuten esimerkiksi Ranskaa, Saksan liittotasavaltaa tai Espanjaa käsittelevien artikkelien määriin. Lehtien artikkelien sisältöjä ja tekstien diskursseja analysoimalla esiin nousi useita erilaisia Italiaa ja italialaisuutta koskevia käsityksiä. Italia nähtiin lehdissä haluttuna matkakohteena, jonne kerran elämässä tehtävä unelmien lomamatka voisi suuntautua ajankohtana, jolloin vielä harvalla suomalaisella oli taloudellisia mahdollisuuksia matkustaa ulkomaille. Lehdet tuottivat Italiasta kuvaa myös ylellisen elämän maana, jossa menestyvä elokuvateollisuus tuotti elokuvien ohella upeita, maailmanmaineeseen nousseita naispuolisia elokuvatähtiä ja rappeutunut yläluokka vietti paheellista elämää Rooman Via Venetolla. Italian muotiteollisuuden nousu kansainvälisessä muotimaailmassa varteenotettavaksi toimijaksi sai lehdet tuottamaan Italiasta kuvaa muodin huippumaana, jonka ylelliset tuotteet olivat kalleutensa vuoksi lehtien lukijoiden ulottumattomissa. Arjessaan elävät italialaiset ihmiset kuvattiin lehdissä monenlaisten stereotypioiden valossa, ja italialaisten elämää kuvattiin perhekeskeiseksi ja uskonnollisuuden sävyttämäksi. Italiasta tuotettiin lukijoille kuvaa kahtiajakautuneena yhteiskuntana, jonka köyhyydestä ja työttömyydestä kärsivässä korruptoituneessa eteläosassa järjestäytynyt rikollisuus mafian johdolla oli ottanut huolehtiakseen valtiovallalle kuuluvia tehtäviä omien lakiensa mukaan. Toisaalta tutkimusajankohtana maan pohjoisosassa tapahtuneen suuren talouskasvun myötä lehdissä tuotettiin lukijoille kuvaa Italiasta vaurastuvana teollisuuden huippumaana, jossa suunnittelu ja ammatillinen osaaminen olivat korkeatasoisia. Tutkimuksen kohteena olevien lehtien tuottamat käsitykset Italiasta ja italialaisuudesta eivät merkittävästi eronneet toisistaan; ainoastaan muotia käsittelevien aiheiden osalta Me Naiset -lehden suhtautuminen oli muita asiallisempaa.

Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.

Rintamasotilaiden lasten isäkokemukset. Sodan jälkeen syntyneiden porilaismiesten kertomuksia isistään.

Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.

Data Mining in Promoting Flight Safety

The incredible rapid development to huge volumes of air travel, mainly because of jet airliners that appeared to the sky in the 1950s, created the need for systematic research for aviation safety and collecting data about air traffic. The structured data can be analysed easily using queries from databases and running theseresults through graphic tools. However, in analysing narratives that often give more accurate information about the case, mining tools are needed. The analysis of textual data with computers has not been possible until data mining tools have been developed. Their use, at least among aviation, is still at a moderate level. The research aims at discovering lethal trends in the flight safety reports. The narratives of 1,200 flight safety reports from years 1994 – 1996 in Finnish were processed with three text mining tools. One of them was totally language independent, the other had a specific configuration for Finnish and the third originally created for English, but encouraging results had been achieved with Spanish and that is why a Finnish test was undertaken, too. The global rate of accidents is stabilising and the situation can now be regarded as satisfactory, but because of the growth in air traffic, the absolute number of fatal accidents per year might increase, if the flight safety will not be improved. The collection of data and reporting systems have reached their top level. The focal point in increasing the flight safety is analysis. The air traffic has generally been forecasted to grow 5 – 6 per cent annually over the next two decades. During this period, the global air travel will probably double also with relatively conservative expectations of economic growth. This development makes the airline management confront growing pressure due to increasing competition, signify cant rise in fuel prices and the need to reduce the incident rate due to expected growth in air traffic volumes. All this emphasises the urgent need for new tools and methods. All systems provided encouraging results, as well as proved challenges still to be won. Flight safety can be improved through the development and utilisation of sophisticated analysis tools and methods, like data mining, using its results supporting the decision process of the executives.

Auria Biopankin hyödynnettävyys tutkittavien rekrytoinnissa kliinisiin lääketutkimuksiin

Kliininen lääketutkimus on ihmiseen kohdistuva interventiotutkimus, jonka tavoitteena on selvittää lääkeaineiden farmakodynaamisia sekä farmakokineettisiä ominaisuuksia ihmiselimistössä. Tutkittavien rekrytointi kliinisiin lääketutkimuksiin voi olla haastavaa ja hidasta, mikä vaikeuttaa tutkimuksen suorittamista. Biopankki on yksikkö, johon on säilöttynä ihmisperäisiä näytteitä ja niihin liitettyjä terveystietoja, joita voidaan käyttää biopankkitutkimusten tekemiseen. Vuonna 2013 astui voimaan Biopankkilaki (688/2012), jonka myötä Suomeen on perustettu yhdeksän biopankkia. Tämän projektin tarkoituksena oli selvittää, miten Auria Biopankin näyte- ja tietorekisteriä voitaisiin hyödyntää tutkittavien rekrytoimiseksi kliinisiin lääketutkimuksiin. Projekti on toteutettu yhteistyössä Auria Biopankin kanssa. Projektia varten valittiin kuusi lääkekehityksen kannalta mielenkiintoista ja ajankohtaista sairautta, jotka ovat: Alzheimerin tauti, idiopaattinen keuhkofibroosi (IPF), multippeliskleroosi eli MS-tauti, eturauhassyöpä, ei-pienisoluinen keuhkosyöpä sekä monisysteemiatrofia (MSA). Jokaiselle sairaudelle suoritettiin näyte- ja tietorekisterihaku Auria Biopankin rekisteristä. Hakua varten luotiin sairauskohtaiset tutkittavien mukaanotto- ja poissulkukriteerit, suoritettujen todellisten kliinisten lääketutkimusten kriteereitä apuna käyttäen. Näyte- ja tietorekisterihaun tarkoituksena oli selvittää, kuinka monta kriteereitä vastaavaa henkilöä biopankin rekisterissä on, ja voidaanko heiltä biopankin välityksellä tiedustella halukkuutta ottaa osaa kliiniseen lääketutkimukseen. Projektin toisena osana luotiin toimintamalleja sekä mallikirjeitä biopankin välityksellä tapahtuvaa yhteydenottoa varten. Varsinaista yhteydenottoa sopiviin henkilöihin ei tämän projektin yhteydessä suoritettu. Suurinosa Auria Biopankin näytteistä on kerätty sairaalahoidon yhteydessä, joten oletettavasti erikoissairaanhoidossa hoidettavat sairaudet ovat kattavammin edustettuina biopankin rekisterissä. Tietorekisterihaun tuloksista tämä ei kuitenkaan ole suoraan havaittavissa. Valituista sairauksista eturauhassyöpää sairastavia kriteerit täyttäviä potilaita löytyi hieman alle 130, kun Alzheimerin taudin, IPF:n, ja MSA:n kohdalla luku jäi alle kymmeneen. MS-tautia sairastavia henkilöitä löytyi alle 20 ja ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavia noin 10. Biopankkilain mukainen biopankkitoiminta on Suomessa vielä uutta. Aktiivisten biopankkisuostumusten määrä tulee todennäköisesti kasvamaan voimakkaasti seuraavien vuosien aikana, mikä mahdollistaa biopankkien näyte- ja tietorekisterien kasvun ja tiedon nykyistä paremman hyödyntämisen. Mitä enemmän on biopankkisuostumuksen antaneita henkilöitä, sitä enemmän on henkilöitä tavoitettavissa biopankin välityksellä myös kliinisiin lääketutkimuksiin liittyen.

Rintamasotilaiden lasten isäkokemukset. Sodan jälkeen syntyneiden porilaismiesten kertomuksia isistään

Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 jahuhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.

Harrastajat lainsäädännön harmaalla alueella: fanikääntäminen ja tekijänoikeudet

Käännösala on muutoksen kynnyksellä. Uusia kääntämisen muotoja syntyy uuden teknologian, erityisesti internetin tarjoaman uuden, entistä vuorovaikutteisemman kommunikaatiotavan ansiosta. Ammattikääntäjien lisäksi nykyään käännöksiä tekevät myös vapaaehtoiset harrastajat, ja tässä tutkimuksessa tarkemmin rajattu aihe on fanikääntäminen, jota voidaan pitää omana kääntämisen lajina omine konventioineen ja sääntöineen. Fanikääntäminen on lisäksi asettanut käännösalan uudenlaisten kysymysten eteen niin käännösstrategioiden kuin kääntämisen eettisyyden suhteen. Tutkimuksessa selvitetään kyselylomakkeen avulla fanikääntämistä japanilaisen sarjakuvan eli mangan piirissä. Tämä scanlation-käsitteellä tunnettu, jo muutaman vuosikymmenen ajan jatkunut toiminta on pohjimmiltaan laitonta, joten sen voisi kuvitella olevan ongelmallista. Yllättävän usein oikeudenhaltijat kuitenkin katsovat toimintaa läpi sormiensa, sillä se voidaan nähdä myös mainoksena, jonka myötä manga-sarjat saavat uusia yleisöjä. Tässä tutkimuksessa keskitytään ennen kaikkea scanlation-toiminnan eettisten ulottuvuuksien tarkasteluun tekijänoikeuksien näkökulmasta. Perinteisten kansallisten lakien lisäksi entistä globaalimmassa maailmassa vaaditaan myös kansainvälistä lainsäädäntöä, jonka yhdenmukaistamiseen ja tehokkuuteen on tekijänoikeuksienkin osalta paneuduttu monin kansainvälisin sopimuksin. Vaikka tekijänoikeudet perinteisesti kuuluvat myös kääntäjille, on tilanne laittomalta pohjalta tapahtuvassa fanikääntämisessä monimutkaisempi. Tutkimuksen kvalitatiivinen kyselytutkimus on suunnattu kahdelle kohderyhmälle, scanlation-toimintaa harjoittaville harrastelijaryhmille sekä toisaalta scanlation-julkaisujen lukijoille. Kyselylomake rakentui kahden hypoteesin ympärille. Ensimmäisen hypoteesin mukaisesti pyrittiin selvittämään, vaikuttaako vastaajan ikä, maantieteellinen sijainti tai luettujen sarjojen genre siihen, koetaanko scanlation tekijänoikeuksia loukkaavana toimintana. Toinen hypoteesi oli, että scanlation-ryhmässä tai muussa yhteydessä kääntäjänä toimiminen vaikuttaa siihen, miten vahvasti vastaaja on tietoinen paitsi lähdeteoksen oikeudenhaltijan oikeuksista, myös omista tekijänoikeuksistaan scanlation-julkaisun kääntäjänä. Hypoteesien tarkastelun lisäksi tutkimuksessa pyrittiin saamaan mahdollisimman paljon uutta tietoa scanlation-toiminnasta ilman ennakko-oletuksia. Hypoteesien paikkansapitävyys ei selvinnyt tutkimuksessa, mutta ne eivät myöskään yksiselitteisesti kumoutuneet: suppean vastaajajoukon seurauksena tuloksista ei voi tehdä yleistyksiä. Suppeasta vastaajajoukosta huolimatta tuloksissa näkyy piirteitä siitä, että Aasiassa scanlation-toimijat ovat tietoisempia tekijänoikeuksistaan kuin länsimaissa, mutta tämänkin tuloksen varmistamiseksi lisätutkimukset ovat tarpeen. Jatkotutkimuksia ajatellen havainnointiin perustuvat menetelmät saattaisivat antaa syvällisempää tietoa scanlationin kaltaisesta suhteellisen tutkimattomasta ilmiöstä.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".