Hyvinvointivaltion kulttuurintutkimusta kehittämässä

Kirjallisuusarvostelu

Lääkkeiden digitaalinen kuluttajamarkkinointi

Tutkimuksen
tarkoituksena on tutkia lääkkeiden digitaalista kuluttajamarkkinointia. Luonteeltaan tutkimus on kirjallisuuskatsaus lääkkeiden markkinointia määrittäviin lakeihin, asetuksiin ja itsesääntelyyn Suomessa. Tutkimuksessa selvitetään voisivatko lääkeyhtiöt saavuttaa tulevaisuudessa kilpailuetua digitaalisia kanavia hyödyntäen ja mitä mahdollisuuksia lääkeyhtiöillä on lain mukaan hyödyntää digitaalisia markkinointikanavia kehittäessään digitaalista osaamista. Tutkimuksen aikana tehtyjen löydöksien pohjalta voidaan sanoa, että lääkeyhtiöillä on varsin tarkkaan määritelty markkinoinnin kenttä, mutta se ei rajoita yhtiöitä laajentumaan vahvemmin digitaalisiin markkinointimenetelmiin ja sitä kautta vähitellen kohti digitaalisempaa liiketoimintaa. Sääntely ja lait ovat Suomessa varsin yksityiskohtaisesti määritelty ja niiden mukaisesti toimiminen vaatii myös kolmansilta osapuolilta hyvää alan tuntemusta.

Lentäjät ryhmänä : Havaintoja ryhmästä puolustusvoimien lentäjät -ryhmän näkökulmasta

Tutkimuksessa tarkastellaan puolustusvoimien lentäjiä, ryhmän prosessien ja rakenteen kannalta. Prosessit ja rakenteet ovat oleellista ymmärtää ryhmää johdettaessa, koska ne määrittelevät ryhmän kokonaistoiminnan rakentumisen. Tutkimuksessa peilataan sosiaalipsykologian kenttää johtamisen näkökulmasta, ryhmätutkimuksen osalta. Tätä kautta pyritään luomaan johtajalle työkalu, jonka avulla lentäjät -ryhmän kokonaiskuva hahmottuu. Tutkimuksen viitekehys rakentuu johtamisen nelikentästä leadership -osion kautta sosiaali-psykologiaan. Sosiaalipsykologiasta avataan keskeisimmät teoriat, joilla nähdään olevan vaikutusta ryhmän toimintaan. Lisäksi käsitellään ryhmän teoreettisia lähtökohtia prosessien ja rakenteen valossa. Tätä kautta avataan lentäjiä ryhmänä ja pyritään tuomaan esiin sille ominaiset lähtökohdat. Lentäjinä nähdään yhden vuosikurssin kokoinen ryhmä, joka rakentuu aina varusmiespalveluksesta virkaanastumisen kynnykselle. Lentäjillä on ryhmän ominaisuuksista useita eriäväisyyksiä, jotka eroavat niin sanotuista normaalin ryhmän ominaisuuksista. Koulutukselliset lähtökohdat tukevat varsinkin ryhmän kiinteyttä huomattavasti. Kiinteydellä on positiivinen vaikutus ryhmän toimintaan, mutta se voi ilmetä myös negatiivisina ilmiöinä. Kiinteyden lisäämiseen vaikutetaan lentäjien koulutuksessa muun muassa perinnekoulutuksen avulla. Ryhmän rakenne on myös mielenkiintoinen, koska kadettikoulussa lentäjät -ryhmä saattaa olla hyvinkin kirjava.

Meriturvallisuus Suomessa

Sana meriturvallisuus esiintyy usein lukiessaan merenkulullisia julkaisuja. Monet järjestöt ja viralliset tahot julistavat omaa panostustaan meriturvallisuuden kehittäjänä, mutta mikään niistä ei ole tyhjentävästi pystynyt määrittelemään, mitä meriturvallisuudella oikeastaan tarkoitetaan? Tässä työssä on tarkoitus selvittää meriturvallisuuden kenttää, mitä se tarkoittaa ja mitä se sisältää? Työ on luonteeltaan tulkitseva käsitetutkimus, jossa pyritään pilkkomaan käsite meriturvallisuus osiin ja tarkastelemaan sitä osa-alue kerrallaan. Meriturvallisuudessa pääpaino on sanalla turvallisuus, joka asettaa haasteen käsitteen kokonaisvaltaiselle määrittelylle. Jokainen näkee ja kokee turvallisuuden hieman eri tavalla. Turvallisuuden sanotaan olevan jatkuvasti muuttuva ja laajeneva käsite, jolle on ollut äärimmäisen vaikeaa luoda yksiselitteistä teoriaa. Kiistat siitä, kenen vastuulla turvallisuuden luominen on, millä tasoilla sitä esiintyy, mihin se vaikuttaa ja millä tavalla, ovat jatkuvasti tutkijoiden huomion kohteena. Toinen tärkeä käsite on riski, joka on vahvasti liitoksissa kaikkeen turvallisuuteen. Riskien tunnistamisella ja arvioinnilla on mahdollista todentaa ne tekijät, jotka uhkaavat turvallista merenkulkua. Tällöin on mahdollista myös määrittää meriturvallisuuden luonnetta sen sisältämän riskikentän kautta. Turvallisuuteen liittyy vahvasti ajatus määritelmän tekijän intresseistä. Jokainen taho näkee turvallisuuden omalla tavallaan ja vastuu tulkinnasta jätetään usein tulkitsijalle. Turvallisuus on nykypäivänä suosittu ja paljon käytetty käsite. Se sisältää yleiskielessä pelkästään positiivisia mielikuvia. Turvallisuutta ei voi koskaan olla liikaa. Monesti kuitenkin unohdetaan sen ylikorostamisen haittavaikutukset. Liiallinen turvallisuuden ihannointi saattaa tehdä sokeaksi sen eteen tehtyjen toimien arvioinnille. Organisaatioturvallisuuden määrittelyssä kävi ilmi sen jakautuminen eri osa-alueisiin, jotka voivat olla osittain toistensa kanssa ristiriidassa. Liiallinen turvallisuuden korostaminen tietyllä osa-alueella organisaation sisällä saattaa aiheuttaa turvallisuuden heikkenemistä jollain toisella osa-alueella. Meriturvallisuus voidaan nähdä yhtä monimutkaisena ja laajana käsitteenä kuin turvallisuus. Siihen liittyy samat ongelmat kuin muihinkin turvallisuuden lajeihin ja sen hahmottamiseksi vaaditaan selkeää luokittelua. Meriturvallisuuden määrittely voidaan aloittaa ajatuksesta onnettomuusvapaasta merenkulusta. Sen päätavoitteena on varmistaa häiriötön liikennöinti merellä, mutta sen tulee silti pystyä vastaamaan mahdollisiin onnettomuuksiin sekä muihin häiriöihin. Haaste meriturvallisuudessa ja sen hallinnassa liittyy merellisen ympäristön luomaan riskikenttään. Merenkulussa riskejä on lukematon määrää jakautuneena usealle eri tasolle. Aluksen kunto, miehistön ammattitaito, väylästön turvallisuus, sääolosuhteet, taloudelliset paineet, muut merellä liikkujat ym. muodostavat kaikki riskejä turvalliselle merenkululle. Niiden ehkäisemiseksi on tehtävä työtä monella eri taholla. Suomessa tämä voidaan todentaa pelkästään tarkastelemalla eri toimijoiden lukumäärää. Kukaan toimijoista ei omista meriturvallisuuden käsitettä, mutta ovat osaltaan luomassa sille sisältöä.

Stability and predictive ability of beta

The purpose of this paper is to examine the stability and predictive abilities of the beta coefficients of individual equities in the Finnish stock market. As beta is widely used in several areas of finance, including risk management, asset pricing and performance evaluation among others, it is important to understand its characteristics and find out whether its estimates can be trusted and utilized.

Digitaalinen pelaaminen työhyvinvoinnin edistämisessä

Digitaalinen pelaaminen työhyvinvoinnin edistämisessä -hankkeessa tuotettiin kokonaiskuva digitaalisten pelien ja pelillisten sovellusten tunnetuista käyttötavoista työhyvinvoinnin edistämisessä sekä laadittiin arvio toiminnan tulevaisuusnäkymistä Suomessa. Hanke rakentui i) tutkimuskirjallisuuskatsauksesta, ii) kansainvälisten onnistuneiden tapausten benchmark-selvityksestä, iii) Suomen työikäisille suunnatusta kyselytutkimuksesta sekä iv) laadullisten asiantuntijahaastatteluiden sarjasta. Pelien hyötykäytöistä on julkaistu viime vuosina runsaasti tutkimusta, mutta erityinen työpaikkahyvinvointiin liittyvä tutkimus on vielä harvinaista. Kirjallisuuskatsauksen perusteella selvityksen näkökulmaksi muotoiltiin pelaamisen hyötyvaikutusten kolmijako. Pelaamisen primaareja hyötyjä painottavissa ratkaisuissa korostetaan pelaamisen viihdyttävyyden itsearvoisuutta. Sekundaaristen hyötyjen tapauksissa pelejä ja pelaamista hyödynnetään insentiivinä toivottuun käyttäytymiseen kuten oppimiseen tai omaehtoiseen terveyden edistämiseen. Tertiaaristen hyötyjen näkökulmassa pelit toimivat sosiaalisen vuorovaikutuksen yhteisöllisyyttä lisäävinä toimintaympäristöinä. Kartoitettujen kansainvälisen tapausten (N=62) aineisto osoitti, että digitaaliset pelipalvelut ovat erityisessä työhyvinvointikäytössä vielä epätavallisia, vaikka yleisempiä pelillistämispalveluita tarjoavia yrityksiä on huomattava määrä. Kartoitettujen palveluiden arvolupaus ja odotettu vaikuttavuus liittyi tyypillisesti pelaamisen tertiaarisiin hyötyihin eli työyhteisön kokonaisvaltaisen toimivuuden sekä sisäisen viestinnän parantamiseen. Sekundaarisia, työntekijän työtehokkuutta sekä peruskuntoa parantavia hyötyjä tavoittelevia tapauksia oli lähes yhtä paljon, mutta pelaamisen viihdyttävyyttä ja palkitsevaa pelikokemusta korostettiin vain harvoin. Suomen työikäisille toteutetun edustavan kyselytutkimuksen (N=1000) analyysi osoitti, että työpaikoilla pelaaminen on yleinen ja tavanomainen ilmiö. Noin 20 % Suomen työvoimasta pelaa digitaalisia pelejä työpaikalla vähintään toisinaan. Työntekijät tavoittelevat pelaamisella primaareja, rentoutumiseen ja työstä irtautumisen sisäisen motivaation vaikutuksia, minkä voidaan tulkita olevan ristiriidassa hyötypelien sekundaarisiin ja tertiaarisiin vaikutuksiin painottuvien välineellisten arvolupausten kanssa. Pelaamisen koetut myönteiset vaikutukset riippuivat vahvasti pelaamisen roolista vastaajan elämässä yleisesti. Siten pelit eivät ole yleispätevä, kaikille sopiva työkalu työtehoa potentiaalisesti lisäävänä palautumiskeinona. Asiantuntijahaastatteluiden analyysi osoitti, että pelien tarjontaa, hyötyjä tai mahdollisuuksia ei tunneta, mutta kiinnostusta palveluiden hankkimiselle on olemassa. Avaintekijöitä pelien hyödyntämiselle ovat ansaintamallien ja arvoketjujen kehittäminen, markkinoiden luominen sekä tuotekehitys ja laadunvarmistus. Työhyvinvointiin kehitettyjen digitaalisten pelien ja pelillisten sovellusten kenttä ei ole vielä muodostunut, mutta toiminnalla on merkittäviä kasvun edellytyksiä lähitulevaisuudessa. Hyvinvointia edistävissä peliratkaisuissa tulisi hyödyntää kaupallisissa viihdepeleissä kehitettyjä pelimekaniikkoja viihdyttävän ja motivoivan kokemuksen aikaansaamiseksi. Työn organisointiin voidaan soveltaa viihdepelisuunnittelun näkökulmia, mutta kasvava pelilähtöinen hyvinvointiliiketoiminnan kehittyminen edellyttää tieteidenvälistä yhteistoimintaa sekä panostusta useiden alojen toimijoilta.

Sisäisen tarkastuksen organisointi. Case Satakunnan sairaanhoitopiiri

Monien menestyvien yritysten epäonnistuminen 2000-luvulla puutteellisen valvonnan takia sekä tä-män hetkinen talouden kehitys ovat saaneet organisaatiot kiinnittämään yhä enemmän huomiota corporate governanceen ja näin ollen myös sisäiseen tarkastukseen. Sisäisen tarkastuksen tehtävä-kenttä on laajentunut ja muuttunut yhä haastavammaksi. Talouden epävarmuus on muuttanut riski-kenttien painopisteitä, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, ja näin ollen vaikuttanut myös sisäisen tarkastuksen toimintoihin, joiden tarkoituksena on luoda järjestelmällinen lähestymistapa organisaatioiden valvonta-, riskienhallinta- sekä johtamis- ja hallintoprosessien tuloksellisuuden ke-hittämiseen ja arviointiin. Kuntalain vuoden 2014 alusta voimaan astunut muutos on velvoittanut kunnallisia organisaatioita kiinnittämään enemmän huomiota sisäiseen valvontaan ja tarkastukseen. Vuoden 2013 tilinpäätöksestä lähtien kunnan toimintakertomuksessa on tullut olla arvio todennäköi-sestä tulevasta kehityksestä, tiedot riskienhallinnasta ja sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä kes-keisiä johtopäätöksiä. Tämän konstruktiivisen tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa Satakunnan sairaanhoitopiirille sisäisen tarkastuksen päätöksentekomalli. Päätöksentekomallin tarkoituksena on toimia apuvälineenä johdolle sisäistä tarkastusta järjestettäessä ja tuoda esille sisäisen tarkastuksen järjestämisen kannalta tärkeimmät asiat. Tutkimuksen teoreettisessa osiossa tarkastellaan sisäistä tarkastusta ja sen eri järjes-tämismahdollisuuksia, ulkoistamista, osittaista ulkoistamista ja organisaation sisäisesti järjestettyä tarkastusta. Teoreettinen osuus perustuu sisäisen tarkastuksen tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä IIA:n ohjeistukseen. Tutkimuksen empiirinen osuus käsittelee Satakunnan sairaanhoitopiirin sisäistä tarkastusta ja perustuu Satakunnan sairaanhoitopiiriltä saatuihin sisäisen tarkastuksen materiaaleihin sekä sisäiseen tarkastukseen osallistuvien henkilöiden haastatteluihin. Tutkimuksen tuloksena syntyi sisäisen tarkastuksen päätöksentekomalli Satakunnan sairaanhoitopii-rille. Mallin soveltuvuutta testattiin haastattelemalla Satakunnan sairaanhoitopiirin edustajia. Erona aikaisempiin tutkimuksiin, tämän päätöksentekomallin tarkoituksena on tarjota kokonaisvaltainen päätöksentekomalli sisäisen tarkastuksen järjestämiseen, ottaen huomioon kaikki järjestämismuodot sekä keskeisimmät askeleet sisäisen tarkastuksen organisoimisessa.

Nainen kulttuurissa, kulttuuri naisessa

Nainen kulttuurissa, kulttuuri naisessa -teos lähestyy kirjallisuuden-, taiteen- ja historiantutkimuksen keinoin sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Se nostaa esiin naiset kirjailijoina ja taiteliljoina sekä sukupuolen merkityksen kulttuurin ja tieteen kenttää jäsentävänä kategoriana. Teoksen artikkeleissa valotetaan tyttöyttä, naiseutta ja naisen vanhenemista kulttuurisena ja materiaalisena ilmiönä. Niissä analysoidaan sukupuoleen liittyviä keskusteluja – myös skandaaleja – samoin kuin kirjallisuuden kielen erityispiirteitä. Myös koko ihmiskeskeinen ajattelu on kriittisen pohdinnan kohteena. Nainen kulttuurissa, kulttuuri naisessa tekee näkyväksi feministisen tutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen teorioiden ja metodien kehittymistä Suomessa 1980-luvulta nykypäivään saakka.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Näkyväksi kirjoitettu elämä. Kertomukseksi muodostetut kokemukset Kirsti Teräsvuoren (1899–1988) nuoruuden päiväkirjoissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, miten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) rakensi itsestään, elämästään ja kokemuksistaan kertomusta nuoruuden päiväkirjoissaan. Tutkimukseni sijoittuu historiallisen elämäkerrallisen tutkimuksen kenttään ja kohdistuu menneeseen elämään omaelämäkerrallisen aineiston eli Kirstin päiväkirjojen kautta. Kertomuksen käsitettä lähestyn hermeneutiikan ja ontologian kentistä käsin, jolloin kertominen ja elämä lomittuvat perustavanlaatuisesti yhteen. Näin ollen käsitän Kirstin päiväkirjan kirjoittamisen ja sitä kautta muodostuneen kertomuksen hänelle olennaiseksi osaksi elämää, olemassaoloa ja itsensä todentamista. Kokemuksen ja kertomuksen välistä suhdetta tutkimuksessani lähestyn siitä hermeneuttisesta näkökulmasta, jonka mukaan kokemusten kerronnallistaminen on ihmisen olemista määrittävää, jolloin kokemus itsessään on jo välillistä, kertomusten määrittämää ja läpäisemää. Kirsti koki jo hyvin nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, melankoliaa, vääryyttä ja joukkoon kuulumattomuutta. Häneltä puuttui kokemus nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta jo elämänsä alusta alkaen. Katson, että päiväkirjasta muodostui Kirstille tärkeä paikka, jossa hän sai tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Päiväkirja oli myös eräänlainen kirjallisen kokeilun ja toimijuuden kenttä, jossa Kirsti pystyi rakentamaan minuuttaan ja identiteettiään kertomalla sekä reflektoimalla itseään suhteessa kirjoittamaansa. Kertomus itsestä muodostui päiväkirjan sivuille lähes pakonomaisen kirjoittamisen tuotoksena, ja sitä muokkasivat erilaiset teemat, kuten ihmissuhteet, ympäristö sekä psyykkinen ja fyysinen sairastuminen. Kaiken kaikkiaan näen, että Kirstin kohdalla elämä, kokemus ja kertomus kietoutuivat toisiinsa päiväkirjan sivuilla perustavanlaatuisella tavalla. Itsestä, elämästä ja kokemuksista muodostettu kertomus kertoi eletystä elämästä sekä yksinäisyyden ja väärinymmärryksen kautta syntyneestä pakottavasta tarpeesta muodostaa itseään näkyväksi, kiinnittyä elämään sanojen kautta. Kirsti kirjoitti elämänsä aikana yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja päiväkirjatekstiä, joten hänen päiväkirjansa tarjoavat ainutlaatuisen aineiston myös erilaisia jatkotutkimuksia ajatellen. Kirstiä tai hänen päiväkirjojaan ei ole aiemmin tutkittu.

Näkyväksi kirjoitettu elämä. Kertomukseksi muodostetut kokemukset Kirsti Teräsvuoren (1899–1988) nuoruuden päiväkirjoissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, miten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) rakensi itsestään, elämästään ja kokemuksistaan kertomusta nuoruuden päiväkirjoissaan. Tutkimukseni sijoittuu historiallisen elämäkerrallisen tutkimuksen kenttään ja kohdistuu menneeseen elämään omaelämäkerrallisen aineiston eli Kirstin päiväkirjojen kautta. Kertomuksen käsitettä lähestyn hermeneutiikan ja ontologian kentistä käsin, jolloin kertominen ja elämä lomittuvat perustavanlaatuisesti yhteen. Näin ollen käsitän Kirstin päiväkirjan kirjoittamisen ja sitä kautta muodostuneen kertomuksen hänelle olennaiseksi osaksi elämää, olemassaoloa ja itsensä todentamista. Kokemuksen ja kertomuksen välistä suhdetta tutkimuksessani lähestyn siitä hermeneuttisesta näkökulmasta, jonka mukaan kokemusten kerronnallistaminen on ihmisen olemista määrittävää, jolloin kokemus itsessään on jo välillistä, kertomusten määrittämää ja läpäisemää. Kirsti koki jo hyvin nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, melankoliaa, vääryyttä ja joukkoon kuulumattomuutta. Häneltä puuttui kokemus nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta jo elämänsä alusta alkaen. Katson, että päiväkirjasta muodostui Kirstille tärkeä paikka, jossa hän sai tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Päiväkirja oli myös eräänlainen kirjallisen kokeilun ja toimijuuden kenttä, jossa Kirsti pystyi rakentamaan minuuttaan ja identiteettiään kertomalla sekä reflektoimalla itseään suhteessa kirjoittamaansa. Kertomus itsestä muodostui päiväkirjan sivuille lähes pakonomaisen kirjoittamisen tuotoksena, ja sitä muokkasivat erilaiset teemat, kuten ihmissuhteet, ympäristö sekä psyykkinen ja fyysinen sairastuminen. Kaiken kaikkiaan näen, että Kirstin kohdalla elämä, kokemus ja kertomus kietoutuivat toisiinsa päiväkirjan sivuilla perustavanlaatuisella tavalla. Itsestä, elämästä ja kokemuksista muodostettu kertomus kertoi eletystä elämästä sekä yksinäisyyden ja väärinymmärryksen kautta syntyneestä pakottavasta tarpeesta muodostaa itseään näkyväksi, kiinnittyä elämään sanojen kautta. Kirsti kirjoitti elämänsä aikana yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja päiväkirjatekstiä, joten hänen päiväkirjansa tarjoavat ainutlaatuisen aineiston myös erilaisia jatkotutkimuksia ajatellen. Kirstiä tai hänen päiväkirjojaan ei ole aiemmin tutkittu.

Käännössuomen 20 vuotta - Katsaus tutkimusparadigmaan

Tässä tutkimuksessa keskitytään käännössuomeen omanlaisena kielivarianttinaan. Käännössuomen tutkimuksessa tutkitaan korpuslingvistiikan avulla niitä piirteitä, jotka erottavat sen alun perin suomeksi kirjoitetusta kielestä eli alkuperäissuomesta. Korpuslingsvistinen käännöstutkimus pohjautuu Gideon Touryn alulle panemaan deskriptiiviseen käännöstutkimukseen ja Mona Bakerin ehdotukseen tutkia käännösten yleisiä piirteitä, käännösuniversaaleja, korpusavusteisesti. Suomessa käännössuomen merkittävin hanke oli Joensuun yliopiston tutkimushanke, jonka yhteydessä koottiin myös Käännössuomen korpus. Tämä korpus sisältää sekä käännössuomen että alkuperäissuomen tekstejä ja mahdollistaa näiden kahden kielimuodon vertailun. Tutkimushanke on innoittanut myös useita pro gradu -töitä Suomen yliopistoissa. Tämän työn tarkoituksena on kartoittaa tähänastisen käännössuomen tutkimuksen kenttää ja tutkimustrendejä. Työn primäärimateriaalina olevat tutkimukset luokitellaan teorialähtöisten tutkimuskysymysten mukaan. Kyseessä on metatutkimuksellinen sisällönanalyysi eli kirjallisuuskatsaus. Aineistona tutkimuksessa on käännössuomesta laaditut väitöskirjat, pro gradu -työt ja joukko muita tutkimuksia. Aineistosta selvitettiin tutkitut käännösuniversaalit, käytettyjen korpusten piirteitä, korpusten lähdekielet sekä tukea saaneet käännösuniversaalit. Tutkimustulokset osoittivat, että käännösuniversaalien luokat ovat päällekkäisiä ja epäselviä. Tutkimushypoteesien ja -tulosten luokitteleminen niihin on erittäin haastavaa. Universaaleja tutkittiin aineistossa suhteellisen tasaisesti. Epätyypillisten frekvenssien universaali sai eniten tukea, ja vähiten tukea sai yksinkertaistumisen universaali. Tutkimuksissa käytetyissä korpuksissa oli suuria eroja, ja lähdekielistä englanti oli selkeästi suosituin. Myös venäjä oli lähdekielenä paljon tutkittu. Suurista indoeurooppalaisista kielistä ruotsi, ranska ja espanja puuttuivat lähdekielistä kokonaan. Pro gradu -tutkimukset erosivat väitöskirja tutkimuksista ja muista tutkimuksista sekä tutkimusasetelmiltaan että korpuksiltaan. Niissä oli tutkittu kieltä laajemmin eri tekstilajeissa sekä koottu useammin omia korpuksia. Tutkimuksen pohjalta pystyttiin rakentamaan suppeahko kaunokirjallisen sekä institutionaalisen käännössuomen kuvaus.