Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa

Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa lähtee kiinnostuksesta, millainen on ihmisen suhde häntä ympäröivään maailmaan. Tutkimalla tilan kokemista pääsemme jokapäiväisen elämän tasolle tavalla, joka läpäisee kulttuurin kollektiivisen tason ja tuo esiin sen, miten kulttuuri omaksutaan yksilötasolla. Artikkeleissa on yhteisenä taustakysymyksenä se, miten tila kussakin ajassa koetaan. Se, että korostetaan kokemisen näkökulmaa, painottaa jokapäiväisen elämän ruumiillista ja aisteihin pohjautuvaa kulttuurista perusluonnetta. Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa soveltuu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin historian tutkimuksesta tai tilan teorioista kiinnostuneille lukijoille.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamisesta, kun perheenjäsen saa aikuisena traumaattisen aivovamman

Tutkimuksella selvitettiin omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamista silloin, kun aikuinen perheenjäsen saa traumaattisen aivovamman. Tutkimuskysymysten avulla kartoitettiin omaisten kokemuksia siitä, miten perheenjäsenen vammautuminen vaikuttaa heidän elämäänsä, millaista sosiaalista tukea he saivat ja millaista olisivat vielä tarvinneet muuttuneeseen elämäntilanteeseensa sekä mikä oli saadun tuen merkitys. Tämän lisäksi kartoitettiin näiden omaisten sosiaaliseen tukeen liittyviä toivomuksia ja heiltä kysyttiin myös elämänohjeita samaan tilanteeseen joutuville omaisille. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusta varten haastateltiin kaiken kaikkiaan yksitoista omaista, joiden perheenjäsen oli saanut aikuisena traumaattisen aivovamman. Tutkimuksessa käytetään käsitteitä perheenjäsen, omainen tai läheinen viittaamaan vammautuneen omaan aikuiseen perheen jäseneen tai lähisukulaiseen, joka voi siis olla aviopuoliso, avopuoliso, sisarus, hänen oma aikuinen lapsensa, toinen vanhemmista tai isovanhemmista. Sosiaalisen tuen muodot jaettiin henkiseen, tiedolliseen ja käytännön tukeen. Perheenjäsenen saadessa aikuisena traumaattisen aivovamman muuttuu samalla myös hänen omaistensa elämä varsin pysyvästi ja kokonaisvaltaisesti. Myös he käyvät tällöin läpi oman henkilökohtaisen kriisin tilanteensa tasapainottamiseksi. Perheenjäsenen vammautumisella on omat vaikutuksensa omaisten terveyteen, perheen rooleihin ja arjentoimintoihin, ystävyyssuhteisiin sekä ympäristönsuhtautumiseen. Sosiaalisen tuen muodoista tarvitsivat omaiset erityisesti henkistä ja tiedollista tukea. Henkistä tukea saatiin parhaiten läheisiltä, vertaisilta sekä vaihtelevasti sairaaloiden henkilökunnalta. Omaisten hyvä huomiointi kuntoutuksessa koettiin myös merkittävänä sosiaalisena tukena. Näiden lisäksi omaiset kokivat tarpeellisena työyhteisöltä saadun tuen ja yllätyksellinen tuki muistettiin vielä vuosienkin jälkeen. Tiedollista tukea saatiin parhaiten kuntoutuspuolen henkilökunnalta sekä Aivovammaliitolta. Käytännön tuen tarve oli heillä varsin vähäistä ja se kohdentui lähinnä sosiaalipuolelta tarvittavaan apuun. Sosiaalista tukea kaivattiin lisää erityisesti sosiaalipuolelta ja sen saaminen koettiin varsin haasteelliseksi. Kaiken kaikkiaan saatu sosiaalinen tuki auttoi heitä vähitellen ymmärtämään aivovammaisuutta ja siihen liittyviä asioita sekä jaksamaan vaikeassa elämäntilanteessa.

Häiriökäyttäytyminen perusyksikössä - Mitä ja miten ennaltaehkäistään ja estetään?

Joukkueen kouluttaja havaitsee runsaasti varusmiestenkoulutuksessa häiriökäyttäytymistä. Runsaasta esiintymisestä huolimatta häiriökäyttäytymistä käsitellään puolustusvoimien johtajatehtäviin sijoitettavien koulutuksissa vähän. Kandidaatintutkielman tavoitteena on tuottaa vastaukset, miten joukkueen kouluttaja voi omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä ja estää häiriökäyttäytymistä perusyksikössä sekä vastata siihen, mitä häiriökäyttäytyminen perusyksikössä on. Kouluttajan opas määrittää, kuinka joukkueen kouluttaja on vastuussa joukostaan (Halonen, Pulkka, Kärkkäinen & Saarelainen 2007). Tämän perusteella joukkueen kouluttajan tehtävänä on puuttua häiriökäyttäytymiseen, joka esiintyessään vaikuttaa ryhmähenkeen negatiivisesti. Tutkielman aineistona on käytetty esimerkiksi siviilitutkijoiden julkaisuja, oppikirjoja, esitutkintapöytäkirjoja, joukkueen kouluttajille suoritettuja avoimia haastatteluja ja viittauksia lakipykäliin. Tutkielma on tehty laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena. Rajauksen osalta tutkimus on suoritettu joukkueen kouluttajan näkökulmasta havaittavaan häiriökäyttäytymiseen perusyksikössä, ilman aselajien, saapumiserien tai joukkueen kouluttajan sotilasarvon vaikutusta häiriökäyttäytymisen esiintymiseen. Tutkimuksen mukaan päädytään häiriökäyttäytymisen diagnosoinnin olevan joukkueen kouluttajilla jokaisella personallista. Persoonallinen tapa diagnosoida vaikuttaa häiriökäyttäytymisen määrän havainnointiin. Tutkimuksen mukaan häiriökäyttäytymisen määrän on katsottu olevan kasvussa. Häiriökäyttäytymisen ennaltaehkäisynä toimii ensisijaisesti jo joukkueenkouluttajan läsnäolo. Kouluttajan tehtävänä on suunnitella koulutustilanteita mahdollisimman mielenkiintoiseksi, jälleen voidaan ennaltaehkäistä häiriökäyttäytymistä. Varusmiehet suhtautuvat joukkueen kouluttajaan merkittävänä auktoriteettina, jolla on mahdollisuudet rankoa tarvittaessa. Häiriökäyttäytymisen estäminen on tapahduttava välittömästi – näin varusmiehille luodaan kuva, että häiriökäyttäytyminen ei ole sopivaa ja säännöt ovat selvät. Estämisen keinoina on ryhmien muokkaaminen, opetustilanteista poistaminen ja tilanteeseen välitöntä puuttumista: puhuttelemalla tai käskemällä. Häiriökäyttäytymisen diagnosointi antaa joukkueen kouluttajalle työkalun ottaa häiriökäyttäytyjä huomioon suunnitellessaan koulutusta ja samalla kehittää ymmärrystä käyttäytymiseen aiheuttavista tekijöistä. Häiriökäyttäytyminen on tapauskohtaista – tämän takia ei voida kiteyttää tarkkaa ohjeistusta kuinka toimia täysin ennaltaehkäisevästi tai estävästi. Tutkimuksella kuitenkin on saavutettu ymmärrettävyyttä häiriökäyttäytymiselle ja esitetty joukkueen kouluttajien kokemuksia, kuinka ennaltaehkäisyä ja estämistä on toteutettavissa. Tutkimuksen mukaan joukkueen kouluttajien opiskelu- ja harjoitteluaikana olisi luotava yleiset perusteet toimia häiriökäyttäytymistä havaittaessa.

Pieni Hanna ja Anna, eli Aikaisen christillisen ylöskaswattamisen ja opetuksen hyödytys

Nimiösivulla myös: Saksan kielestä suomeksi käätty.

Miten sotilasjohtaja johtaa palautumista ja jaksamista? : Tulenjohtoaliupseerin toimintamahdollisuudet palautumisen ja jaksamisen edistämiseksi

Sotilaan toimintakykyyn ja sen ylläpitoon liittyy monia eri tekijöitä. Sotilasjohtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää huoli omien alaisten toimintakyvystä ja joukkonsa suorituskyvystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä konkreettisilla vaikutuskeinoilla tulenjohtoaliupseeri johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista. Palautumista ja jaksamista käsiteltiin toimintakyvyn psyykkisen ja sosiaalisen osa-alueen kautta. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, miten tulenjohtoaliupseerin alaiset kokevat palautumisen ja jaksamisen johtamisen. Päätutkimuskysymys on seuraava: 1. Miten tulenjohtoaliupseeri vaikuttaa alaistensa palautumiseen ja jaksamiseen? Päätutkimuskysymyksen lisäksi apuna käytettiin kahta alatutkimuskysymystä: a. Mitä konkreettisia vaikutuskeinoja tulenjohtoaliupseerilla on johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista? b. Kokevatko ryhmän jäsenet, että tulenjohtoaliupseeri johtaa heitä palautumaan ja jaksamaan? Tutkimus suoritettiin vastaajille teetetyn kyselyn pohjalta, johon vastasi 12 varusmiestä. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat miehiä, 19–20-vuotiaita ja sotilasarvoltaan tykkimiehiä tai korpraaleja. Tutkimuksen aineisto saatiin kyselystä ja se analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen viitekehyksessä ovat palautuminen, jaksaminen sekä sotilaan toimintakyvyn psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että tulenjohtoaliupseeri kykenee vaikuttamaan alaistensa psyykkiseen ja sosiaaliseen palautumiseen sekä jaksamiseen tehokkaimmin säätelemällä heidän lepoaikaansa, keskustelemalla ja ylläpitämällä ryhmähenkeä. Lisäksi ravinnon ja nesteen saannista sekä fyysisestä kunnosta huolehtiminen, ovat tärkeitä tekijöitä palautumisen ja jaksamisen edistämisessä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että tulenjohto-aliupseeri on tärkeässä osassa alaistensa toimintakyvyn säilyttämisessä ja oman ryhmänsä suorituskyvyn ylläpidossa. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat Jarmo Toiskallion teokset sotilaspedagogiikasta, Jukka Alavillamon yleisesikuntaupseerikurssin diplomityö Sotilaan toimintakyky, Niina Valtasen kandidaatintutkielma Stressin sekä fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn vaikutus johtajaan sekä Yhdysvaltain armeijan Combat and Operational Stress Control Manual for Leaders and Soldiers.

Jauhatusparametrien vaikutus jauhatustuotteen partikkelikokoon ja suodattuvuuteen

Tämän diplomityön tarkoituksena on tutkia ensin jauhatusparametrien vaikutus rikastushiekan hienousasteeseen eli miten partikkelikokojakaumaa kuvaavat partikkelikoot muuttuvat. Tämän jälkeen tutkitaan miten rikastushiekan hienousasteen muuttuminen vaikuttaa jauhettujen rikastushiekkalietenäytteiden suodattuvuuteen. Partikkelikokojakauman variaatioista yritetään löytää yhteys suodinkakun ominaisvastuksen ja huokoisuuden välillä. Jauhatus suoritettiin laboratoriomittakaavan helmimyllyllä märkäjauhatuksena. Jauhatusta varten tehtiin kolmitasoinen faktorikoesuunnitelma, jossa muuttujina ovat lasihelmien halkaisija, jauhatusaika ja sekoitinelimen pyörimisnopeus. Suodatus toteutettiin vakiopainesuodatuksena kolmella eri suodatuspaineella Nutsche-suodattimella. Työn tuloksista saatiin selville, että partikkelikokojakauman leveys korreloi suodinkakun ominaisvastuksen kanssa. Kun partikkelikokojakauma leveys muuttui kapeammaksi, saatiin kakun ominaisvastus pienemmäksi ja suodatukseen kulunut aika lyheni. Kapein partikkelikokojakauman leveys saatiin suurimmalla helmen halkaisijalla, pisimmällä jauhatusajalla sekä suurimmalla sekoitusnopeudella.

Ennallistaminen ja ympäristörikoksella saavutetun hyödyn menettäminen – tavoitteena ympäristöystävällinen rikosoikeus

Tutkimus käsittelee ennallistamisen ja ympäristörikoksella saadun hyödyn menettämisen eli hyötykonfiskaation välistä suhdetta. Tässä tutkielmassa ennallistamisella tarkoitetaan ympäristölle aiheutuneen vahingon korjaamiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Viranomainen voi käyttää hallintopakkoa varmistaakseen, että vahingon aiheuttaja suorittaa tarvittavat ennallistamistoimet. Ennallistamiskustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti ensisijaisesti vahingon aiheuttaja. Mikäli ympäristövahinko on aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, syyllistyy aiheuttaja ympäristörikokseen. Rikosoikeudellisen rangaistuksen lisäksi ympäristörikokseen syyllistynyt voidaan tuomita menettämään valtiolle rikoksella saamansa taloudellinen hyöty. Tutkielmassa selvitetään, miten ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset otetaan huomioon rikoshyötyä konfiskoitaessa. Ennallistamisen vaikutuksesta hyötykonfiskaatioon ei ole rikoslaissa säädetty. Rikoslain 10 luvun kokonaisuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset on mahdollista ottaa rikoshyödyn määrää vähentävänä seikkana huomioon. Ennallistamistilanteet voivat olla moninaisia. Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin keinoin, missä tilanteessa ennallistamiskulut voidaan vähentää ympäristörikoksella saadusta hyödystä. Ennallistamisen ja hyötykonfiskaation väliseen suhteeseen liittyvänä toisena kysymyksenä tutkitaan ennallistamista koskevan hallintopakkomenettelyn ja ympäristörikosprosessin yhteensovittamisen haasteita. Tutkimuksessa selvitetään, voiko ne bis in idem- eli kaksoisrangaistavuuden kielto muodostua ongelmaksi hallintopakko- ja rikosprosessin päällekkäisyyden vuoksi. Tutkimuskysymykset sijoittuvat ympäristö-, hallinto- ja rikosoikeuden leikkauspinnalle. Tutkielma on selvästi oikeudenalat ylittävä, mikä johtuu jo tutkimuskohteesta itsestään. Tutkimuksellinen lähestymistapa on ympäristönäkökulmaa korostava. Pääasiallisena lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa sekä aihetta koskevaa oikeuskirjallisuutta. EU-oikeudella on ollut vahva vaikutus kansallisten ennallistamis- ja hyötykonfiskaatiosäädösten sisältöön. Näin ollen tutkimuksessa tarkastellaan myös unionioikeudellista sääntelyä ja sen tavoitteita. Tutkimuksessa esitetään de lege ferenda -näkemyksiä rikoshyödyn menettämistä koskevan kotimaisen lainsäädännön kehittämisestä. Keskeisenä toimenpidesuosituksena ehdotetaan ennallistamiskulujen vähennysmahdollisuutta koskevan säännöksen lisäämistä menettämisseuraamuksia koskevaan rikoslain 10 lukuun.

Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksesta : tapausesimerkkinä Charles Taylor

Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Siinä on hyödynnetty oikeustieteen lähestymistapoja ja tutkimusmenetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa eurooppalaisen oikeuspositivismin periaatteita. Tutkimuskohteena oli Liberian entisen presidentin Charles Taylorin sotarikosoikeudenkäynti Sierra Leonen erityistuomioistuimessa. Tavoitteena oli muodostaa oikeustapausta tarkastelemalla perusteltu näkemys siitä, miten kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt nykyään vaikuttavat valtionpäämiehen vastuuseen sotarikostapauksissa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys oli mikä on valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista nykyisen oikeuskäytännön mukaan (tapausesimerkkinä tapaus Charles Taylor)? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen tutkimus, joka käsittelee valtionpäämiehen vastuuta sotarikoksista. Tutkittava tapaus valikoitui sen merkittävyyden perusteella. Taylorin oikeudenkäynti on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen, jossa valtion päämies joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksista. Tapausta voidaan pitää ennakkotapauksena ja prosessiesimerkkinä kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisesta valtionpäämiestä koskevassa sotarikoskysymyksessä. Tapaus oli erittäin mielekäs tutkimuskohde, koska kyseinen oikeustapaus on saatu päätökseen. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa analysoida valtionpäämieheen liittyvää kansainvälisoikeudellista prosessia kokonaisuutena. Tuomioistuimen päätöksen perusteella voidaan todeta, millä perusteilla valtionpäämiehen asemassa oleva henkilö voidaan tuomita sotarikoksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska aiheesta oli suuri määrä kirjallista aineistoa. Analyysissa päädyttiin induktiiviseen eli aineistolähtöiseen päättelylogiikkaan, ja tutkimusstrategiaksi muodostui tapaustutkimus, koska tutkimuksen kohde oli selkeästi rajattu. Tutkimuksen primääriaineiston muodostivat erilaiset asiakirjat. Keskeisimmät tutkittavat dokumentit olivat Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat ja oikeuslähteinä käytetyt viralliset dokumentit kuten valtiosopimukset ja tuomioistuinten peruskirjat. Tietoa taustoitettiin ja syvennettiin kirjallisuudella ja lehdistön tiedoilla. Tutkimuksessa selvitettiin ja kuvailtiin Charles Taylorin oikeusprosessi ja sen historialliset taustat. Pääpaino oli oikeustapauksen analyysissä. Tutkimusraporttiin liitettiin käsitteenmäärittelyosuus, jossa kuvaillaan niitä periaatteita ja oikeussääntöjä, joiden perusteella johtopäätöksiä tutkimuksessa tehtiin. Tutkimuksen johtopäätökset vastaavat tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista perustuu kansainvälisen oikeuden oikeuslähteisiin. Taylorin vastuu rikoksiin voidaan osoittaa ja johtaa kaikista kansainvälisen oikeuden oikeuslähteistä. 2. Valtionpäämiehen status ei suojannut Charles Tayloria rikosoikeudelliselta vastuulta, koska rikokset, joista häntä syytettiin, olivat niin vakavia. Kansallisilla ja kansainvälisillä rikostuomioistuimilla on oikeus syyttää henkilöitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan heidän valtiollisesta statuksestaan riippumatta. Esimerkiksi valtion immuniteetti tai valtionpäämiehen diplomaattinen asema eivät anna suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta silloin, kun tutkitaan vakavia kansainvälisiä rikoksia. Tällaisiksi rikoksiksi luetaan esimerkiksi joukkotuhonta, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. 3. Esimiehen vastuu seuraa komentoketjussa aina sen korkeimmalle huipulle saakka poikkeuksetta. Komentoketjun huipulla olevalla henkilöllä, esimerkiksi valtionpäämiehellä, ei ole rikosoikeudellista immuniteettia, mikäli häntä epäillään teoista, jotka täyttävät sotarikoksen tai rikoksien ihmisyyttä vastaan määritelmät. 4. Todisteet eivät riittäneet Taylorin tuomitsemiseksi suoraan esimiehen vastuun perusteella. Syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen, että Taylorilla olisi ollut suora esimiesasema Sierra Leonessa rikoksia tehneisiin henkilöihin tai järjestöihin. Tuomioistuin kuitenkin totesi Taylorin olleen rikosoikeudellisessa vastuussa, koska hänen katsottiin avustaneen (aiding and abetting) rikosten tekemistä ja osallistuneen niiden suunnitteluun (planning). 5. Taylorin tapaus vahvistaa kansainvälisen oikeuden periaatetta siitä, että esimiehen rikosoikeudellinen vastuu seuraa häntä myös tilanteissa, joissa hän ei itse ole varsinaisesti tehnyt rikoksia mutta on hyväksynnällään, ohjeillaan, asennoitumisellaan tai laiminlyönneillään edesauttanut niiden tekemistä. Henkilöllä ei tarvitse olla suoraa komentosuhdetta rikoksentekijöihin. Riittää, että hänellä on heihin vaikutusvaltaa. 6. Taylorin tuomio on merkittävä ennakkotapaus. Sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa merkitystä vastaavia tapauksia selvitettäessä. Se antaa suuntaviivoja ja esimerkin siitä, miten valtionpäämiestä koskeva kansainvälinen rikosoikeudellinen prosessi voidaan toteuttaa onnistuneesti. Sillä voidaan toivoa myös olevan pelotearvoa. Se osoittaa, että vakavimpia rikoksia tehneet valtionpäämiehet eivät voi paeta vastuutaan asemaansa perustuvan rikosoikeudellisen immuniteetin tai diplomaattisen suojan perusteella.

Datenherrschaft – an Ethically Justified Solution to the Problem of Ownership of Patient Information

Patient information systems are crucial components for the modern healthcare and medicine. It is obvious that without them the healthcare cannot function properly – one can try to imagine how brain surgery could be done without using information systems to gather and show information needed for an operation. Thus, it can be stated that digital information is irremovable part of modern healthcare. However, the legal ownership of patient information lacks a coherent and justified basis. The whole issue itself is actually bypassed by controlling pa- tient information with different laws and regulations how patient information can be used and by whom. Nonetheless, the issue itself – who owns the patient in- formation – is commonly missed or bypassed. This dissertation show the problems if the legislation of patient information ownership is not clear. Without clear legislation, the outcome can be unexpected like it seems to be in Finland, Sweden and United Kingdom: the lack of clear regulation has come up with unwanted consequences because of problematic Eu- ropean Union database directive implementation in those countries. The legal ownership is actually granted to the creators of databases which contains the pa- tient information, and this is not a desirable situation. In healthcare and medicine, we are dealing with issues such as life, health and information which are very sensitive and in many cases very personal. Thus, this dissertation leans on four philosophical theories form Locke, Kant, Heidegger and Rawls to have an ethically justified basis for regulating the patient infor- mation in a proper way. Because of the problems of property and ownership in the context of information, a new concept is needed and presented to replace the concept of owning, that concept being Datenherrschaft (eng. mastery over in- formation). Datenherrschaft seems to be suitable for regulating patient infor- mation because its core is the protection of one’s right over information and this aligns with the work of the philosophers whose theories are used in the work. The philosophical argumentation of this study shows that Datenherrschaft granted to the patients is ethically acceptable. It supports the view that patient should be controlling the patient information about themselves unless there are such specific circumstance that justifies the authorities to use patient information to protect other people’s basic rights. Thus, if the patients would be legally grant- ed Datenherrschaft over patient information we would endorse patients as indi- viduals who have their own and personal experience of their own life and have a strong stance against any unjustified paternalism in healthcare. Keywords: patient information, ownership, Datenherrschaft, ethics, Locke, Kant, Heidegger, Rawls