[Kalmbergin kartasto] Kankaanpää, Merikarvia, Siikainen, Lavia, Noormarkku, Pomarkku

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Oulainen, Merijärvi, Pyhäjoki, Kalajoki, Alavieska, Himanka

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Kokkola, Kruunupyy, Luoto

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Kalmbergin kartaston lehtijakokartta

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Kalmbergin kartaston merkkienselityslehti

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

Rajatarkastusprosessi Imatran rajanylityspaikalla- Kaistatarkastuksen kehityskohteet

Kaistatarkastusmalli otettiin käyttöön Imatralla vuoden 2013 lopussa ja vuoden 2014 aikana se on otettu käyttöön Nuijamaalla ja 2015 alussa Vaalimaalla. Kaistatarkastusmallilla, jossa henkilöautolla liikkuville asiakkaille rajatarkastus suoritetaan ajoneuvossa, vastattiin jatkuvasti kasvaneeseen rajanylitysliikenteeseen ja siitä aiheutuneisiin jonoihin Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla. Tutkielma on rajattu saapuvan liikenteen I- ja II-linjaan sekä ajallisesti vuoteen 2014. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kehityskohteita kaistatarkastusmallista Imatran rajanylityspaikalla. Päätutkimuskysymyksenä on: Mitä kehitystarpeita kaistatarkastusmallissa on? Päätutkimukseen luodaan teoriapohja kahden alakysymyksen kautta, jotka ovat: 1. Millainen on nykyinen rajatarkastusmalli Imatran maantierajanylityspaikalla? 2. Mitkä ovat merkittävimmät lain tuomat velvoitteet ja oikeudet kaistatarkastuksen I- ja II-linjalle? Tutkielmassa on käytetty laadullista tutkimustapaa. Pää- ja alatutkimuskysymyksiin haetaan vastauksia aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jossa pääasiallisena aineistona toimivat haastattelut, havainnointi ja Rajavartiolaitoksen asiakirjat. Tärkein data tutkielman kannalta saatiin teemahaastatteluista, joita suoritettiin viisi (5) kappaletta syksyn 2014 aikana. Käytetyt teemat olivat prosessit, henkilöstö ja infrastruktuuri. Kehityskohteet muodostettiin analysoimalla haastatteluiden litteroidut tulokset ja keräämällä yhteneväisyyksiä haastateltavien kommenteista. Tutkimuksessa havaittiin, että kaistatarkastusmallissa on kehitettävää jokaisessa käytetyssä teemassa. Prosessien osalta suurimmat kehitystarpeet olivat huono näkyvyys ajoneuvojen si-sälle, asiakkaan haastattelemisen vaikeus tai puuttuminen sekä ajoneuvon siirtämisen kynnyksen korkeus II-linjaan. Henkilöstön osalta kehitystarpeena ovat henkilöstön riittämättömyys I- ja II-linjassa ruuhka-aikoina. Infrastruktuurin osalta kehitettävää on työergonomiassa, hiljaisten aikojen epätasaisessa liikenteen jakautumisessa sekä rajatarkastajien henkilökohtaisissa leimasimissa. Yksi merkittävimpiä havaintoja on, että kaistatarkastusmallissa ei Schengenin rajasäännöstön mukainen henkilön puhuttaminen toteudu jokaisen ajoneuvon kohdalla, sillä perusteellisen tarkastuksen vaatima asiakkaan puhuttaminen jää monesti vajaaksi tai puuttumaan kokonaan.

Konserniavustus ja velkojainsuoja konserniyhtiön konkurssissa

Tutkielma tarkastelee konserniavustuksia ja velkojiensuojaa konserniyhtiön konkurssissa. Konserni muodostaa taloudellisen kokonaisuuden. Konsernissa yhtiöt voivat siirtää varallisuutta keskenään konserniavustuksen muodossa. Konserniavustus on vero-oikeudellinen käsite, eikä siitä ole säädetty lainkaan yhtiöoikeudessa. Velkojat saattavat kärsiä annettujen konserniavustuksien vuoksi vahinkoa, koska konserniyhtiön varallisuus vähenee annetulla avustuksen määrällä. Lisäksi yhtiöiden järjestäytyminen konsernin muotoon, antaa tilaisuuden toimia mahdollisesti velkojia loukkaavalla tavalla. Keskeisintä velkojiensuojan kannalta on, että yhtiö pysyy maksukykyisenä konser-niavustusten antamisesta huolimatta. Tutkielmassa käsitellään, miten maksukykyisyys-säännös velvoittaa yhtiötä huomioimaan velkojien oikeudet. Velkojien oikeudet ovat kuitenkin suurimmassa riskissä silloin, kun yhtiö joutuu konkurssiin. Tällöin velkojien oikeuksia voitaisiin pyrkiä turvaamaan takaisinsaannin tai vastuun samastuksen kautta. Erityisesti takaisinsaanti liittyy siihen, minkälainen varallisuudensiirtomuoto konser-niavustus on yhtiöoikeudellisesta näkökulmasta. Vastuun samastus on taas velkojien keino saada osakkeenomistaja vastuuseen yhtiön velvoitteista osakkeenomistajan rajoi-tetusta vastuusta huolimatta. Tutkielma on lainopillinen. Keskeisimpiä lähteitä ovat säädöksistä laki konserniavus-tuksesta verotuksessa, osakeyhtiölaki ja takaisinsaantilaki. Tutkielman kannalta keskeisiä lähteitä ovat myös korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2015:105, KKO 2015:104, KKO 2015:17, KKO 2004:115, KKO 2004:69. Keskeisiä kirjallisuus lähteitä ovat pe-rusteokset yhtiöoikeudesta esimerkiksi Manne Airaksisen, Pekka Pulkkisen ja Vesa Ra-sinahon teokset ”Osakeyhtiölaki I ja II”. Lisäksi tutkielmassa on käytetty lähteenä useita aiheeseen liittyviä artikkeleita. Tutkielman perusteella velkojien voidaan nähdä nauttivan hyvää suojaa konserniavus-tuksia vastaan. Osakeyhtiölain mukaan konserniavustuksia ei voida jakaa vastoin osa-keyhtiölain 13 luvun varojenjakosäännöksiä. Säännökset ovat säädetty ennen kaikkea velkojien suojaksi. Lisäksi konserniavustusten antamisella pitää olla liiketaloudellinen peruste. Insolvenssitilanteessa velkojien oikeuksia toteuttaa ennen kaikkea takaisinsaan-tilaki. Jos velkoja pääsee vetoamaan siihen, että konserniavustus on ollut vastikkeeton, kantajan on lähes mahdoton osoittaa väitetty epätodeksi. Takaisinsaantilaissa todistus-taakkasäännökset ovat velkojien kannalta erittäin edullisia. Puolestaan vastuun samastus jää toistaiseksi vaille merkitystä, jos velkoja on sopimusperusteisessa suhteessa velalli-seen. Velkojat voivat kuitenkin muokata riskiposition itselleen suotuisaksi perinteisillä sopimusoikeudellisilla keinoilla.

Syyttömänä tuomitut – Vanhemman vankeusrangaistus lapsen oikeuksien rajoituksena

Lapsen vanhemman vankeusrangaistus ei saisi asettaa lasta eriarvoiseen asemaan muiden lasten kanssa. On kuitenkin selvää, että vankivanhempien lapset ovat enemmän tai vähemmän huonommassa asemassa muihin lapsiin nähden riippumatta siitä, asuvatko he vankilassa tai vankilan ulkopuolella. Tarkoitukseni on tutkia, näiden lasten oikeuksien rajoituksia suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiin ja perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Lisäksi esitän, miten vanhemman vankeusrangaistusta ja lapsen vankilaan sijoittamista voitaisiin kehittää lapsi- ja perheystävällisempään suuntaan. Tutkimukseni on pääosin oikeusdogmaattinen, eli systematisoin lainsäädäntöä ja oikeuslähteitä. Lisäksi olen lapsitapaamista koskevilta osin kerännyt aineistoa itse vankiloille suunnatulla kyselyllä. Lapsen oikeudet edellyttävät, että vankilan ulkopuolella asuvat lapset voivat pitää yhteyttä ja tavata vankivanhempaansa usein ja säännöllisesti. Tapaamisten tulee olla lisäksi järjestetty lapsille sopivalla tavalla. Suhteellisuusperiaatteen valossa ei ole perusteltua yleisellä tasolla rajoittaa vangin yhteydenpitoa lapsensa kanssa. Laissa tulisi säätää yhteydenpidon vähimmäislaajuudesta lailla säätämisen sekä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten edellyttämällä tavalla. Vankivanhempien ja heidän lastensa yhdenvertaisuuden vuoksi myös miesvangeilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet päästä vankilan perheosastolle. Tällä hetkellä tilanne ei ole näiltä osin tyydyttävä. Perheosastosijoituksen sääntelyssä tulisi lapsen edun vuoksi luopua lapsille asetetuista ehdottomista ikärajoista, ja toisaalta rajoittaa perheosastosijoitusten määrää. Vankilaan sijoitettujen lasten yhteydenpidosta vankilan ulkopuolelle tulisi ottaa säännökset lakiin. Lapsen etu on tapaus- ja yksilökohtaista, joten liian tiukka ehdoton sääntely ei välttämättä toteuta lapsen etua yksittäistapauksessa. Kun sääntelyä ja käytäntöjä tarkastellaan lapsen edun kautta, päästään tilanteeseen, jossa lapsen oikeudet toteutuvat niin hyvin kuin mahdollista. Viranomaisia tulisi ohjeistaa arvioimaan lapsen etua kattavasti kaikissa lasta koskevissa asioissa.

Tietokoneohjelmien vakuuskäyttö

Tämä tutkimus käsittelee tietokoneohjelmien tekijänoikeuksien kannalta tärkeimpiä vakuusmuotoja: panttausta, vakuusluovutusta ja yrityskiinnitystä. Tarkastelun kohteena on näiden vakuusmuotojen koko elinkaari perustamisesta selvitykseen tai realisaatioon. Tutkielmani tarkoituksena on arvioida Suomen vakuusoikeudellisia oikeuslähteitä tietokoneohjelmien erityispiirteiden kannalta ja muodostaa sekä reiluja toimintasuosituksia rahoitusjärjestelyjen osapuolille että ehdotuksia nykyisen oikeustilan kehittämiseksi. Tutkimus tarkastelee Suomen oikeutta pääosin de lege lata, mutta se sisältää myös de lege ferenda -näkökulman, johon kuuluu myös oikeusvertailua Ruotsin ja Yhdysvaltojen oikeuteen. Tärkeimmät lähdeteokset tässä tutkimuksessa ovat Erkki Havansin Esinevakuusoikeudet (2. uudistettu painos, 1992), Jarmo Teporan, Janne Kaiston ja Esa Hakkolan Esinevakuudet (2009), Mikko Välimäen Oikeudet tietokoneohjelmistoihin (2. uudistettu painos, 2009), Janne Kaiston Tekijänoikeudesta panttauksen ja ulosmittauksen kohteena (2002), Ilkka Rahnaston Tekijänoikeuden panttaus (1997) ja Jarno Teporan Tekijänoikeuden käyttö vakuutena (2004). Tutkimuksessani totean, että vallitsevan oikeuden mukaan tietokoneohjelmien panttaukseen liittyy aina riski siitä, että järjestely ei sido sivullisia tehokkaan julkivarmistuskeinon puuttuessa. Tämä on harmillista tietokoneiden kasvavan vaihdannallisen arvon vuoksi. Joidenkin kirjoittajien ehdotus vakuusluovutuksesta tekijänoikeuksien vakuuskäytön toteuttamistapana ei ole uskottava ratkaisu tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistusongelmiin, sillä tekijänoikeuksien panttauksen ja vakuusluovutuksen erilainen kohtelu on toistaiseksi huonosti perusteltu. Tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistuksesta on esitetty kaksi ehdotusta, joista vakuuttavampi ei valitettavasti sovellu kovin hyvin tietokoneohjelmien panttaukseen. Se sisältää nimittäin vaatimuksen tekijänoikeuden omistajan taloudellisten oikeuksien rajoittamisesta, mikä estäisi pantatun ohjelman päivittämisen. Tätä parempi vaihtoehto tietokoneohjelmien panttauksen kannalta olisi se, että kirjallinen panttaussopimus toimisi julkivarmistuksena. Parhaiten tietokoneohjelmien ja muiden tekijänoikeuksien panttauksen ongelmat ratkaisisi vapaaehtoinen tekijänoikeusrekisteri, johon tekijänoikeuksiin kohdistuvat vakuusoikeudet voitaisiin merkitä. Tämä vaatisi kuitenkin lainsäädännön uudistamista.

”Uusi aika vaatii uusia tehtäviä” Eduskuntauudistus ja naisen paikat Koti ja Yhteiskunta, Naisten Ääni, Palvelijatarlehti ja Työläisnainen -julkaisuissa 1906-1907

Tutkielmani käsittelee Koti ja Yhteiskunnan, Naisten äänen, Palvelijatarlehden ja Työläisnaisen vuosina 1906-1907 välittämää kuvaa naissukupuolen velvollisuuksista ja oikeuksista tilanteessa, jossa naiset olivat saamassa täydet poliittiset oikeudet. Tutkimukseni kohteena on vallinnut sukupuolijärjestelmä sekä naisten väliset aatteelliset erot. Lähestymistapani on sukupuolihistoriallinen. Työssäni hyödynnän Yvonne Hirdmanin teoriaa sukupuolijärjestelmästä. Koti ja Yhteiskunta sekä Naisten ääni määrittelivät naisen ihanteeksi kristillisen, siveellisyyttä korostavan kasvattajan. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa naisen tuli sitä vastoin irtautua kristinuskon kahleista ja käydä luokkasotaan miehen rinnalla. Naisten poliittisen toiminnan jaoin kolmeen kategoriaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli saattaa loppuun nais- ja raittiusliikkeiden aloittama työ. Tämä tapahtui viemällä eteenpäin ajatusta kieltolaista sekä vapauttamalla nainen miehen edusmiehisyydestä eli holhouksenalaisuudesta. Toisena tavoitteena oli siveettömyyden kitkeminen yhteiskunnasta ja sukupuolimoraalin kohottaminen. Kolmantena naiset pyrkivät parantamaan naisten työnteon edellytyksiä. Tavoitteen naisilla olivat samat, mutta perustelut ja keinot erilaisia. Näkyvin julkaisuissa esiintynyt ja eri naisryhmiä erottava tekijä oli suhde uskontoon. Koti ja yhteiskunnassa ja Naisten äänessä naiset perustelivat oikeuttaan käyttää valtaa naisen korkeammalla siveellisellä moraalilla ja naisen luontaisilla, sukupuolesta johtuvilla äidillisillä ominaisuuksilla. Naisten tärkeimpiin tavoitteisiin lukeutui pyrkimys saattaa koko kansa, miehet mukaan lukien, absoluuttisen, korkeamman sukupuolimoraalin piiriin. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa taas katsottiin, että kristilliset käsitykset olivat syy yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon kapitalismin ohella ja uusi aika vaati uusia tehtäviä, jotka olivat sosiaalista laatua. Vaikka Koti ja Yhteiskunta ja Naisten ääni vaativat parannuksia naisten asemaan, antoivat ne myös suostumuksensa eriarvoistavalle sukupuolijärjestykselle, perustelemalla vaateitaan feminiinisillä ominaisuuksilla ja määrittelemällä naisen paikkoja sukupuolen pohjalta. Työläisnaisten lehdet vaativat kirkollisten avioliittojen tilalle siviiliavioliittoja sekä aineellista apua aviottomille äideille. Vaatimukset olisivat toteutuessaan muuttaneet sukupuolijärjestelmää. Naisten näkemyserot johtivat konfliktiin, jossa vastakkain olivat säätyläisnaisten edustama kristillis-porvarillinen ja työläisnaisten edustama materialistinen maailmankatsomus.

Vainajan sähköisen viestinnän yleisseuraantona siirtymisen estävät seikat

Tutkielmassa selvitetään siirtyvätkö vainajan sosiaalisessa mediassa ja sähköpostipalvelussa olevat henkilökohtaiset sähköiset viestit kuolinpesälle yleisseuraantona. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on hiljattain hyväksytty vainajan sähköisen viestinnän yleisseuraantoluonne. Yleisseuraannon mukaan vainajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät sellaisenaan kuolinpesälle. Näkemystä on kritisoitu erityisesti vainajan luottamuksellisen viestin suojan ja viestinnän toisen osapuolen oikeuksien vaarantumisella. Lisäksi perustuslakivaliokunta on katsonut, että vainajan mahdollisuus saada perusoikeussuojaa ihmisarvon loukkaamattomuuden kautta on vielä selvittämättä. Vainajan sähköisten viestien siirtyminen kuolinpesälle on edelleen vailla lain nimenomaista säädöstä. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla luonnollinen henkilö voi estää hänen sähköistä viestintää siirtymästä yleisseuraantona kuolinpesälle. Testamentti ei ole paras tapa määrätä sähköisestä viestinnästä. Erityisesti siksi, että tällaisen testamenttiehdon tehokkuudesta ei ole varmuutta ja sähköistä viestintää koskevat ehdot eivät ole vielä vakiintuneet. Sosiaalisen median palveluiden ja sähköpostipalveluiden käyttöehdot voivat vaikuttaa testamenttia tehokkaammin vainajan sähköisten viestien siirtymiseen. Käyttöehtojen ongelmana on, että yritykset ovat tavallisesti pidättäneet oikeuden muuttaa käyttöehtoja ja tällöin käyttäjän tulisi seurata näitä muutoksia. Tutkimuksen perusteella parhaiten vainajan viestintää näyttäisi suojaavan yritysten tarjoamat mahdollisuudet, jotka antavat käyttäjän itse määrätä tilillä olevan sähköisen viestinnän siirtymisestä kuolinpesälle. Ongelmana on, että näitä palveluita tarjoaa vain osa yrityksistä. Tutkielman metodi on pääasiassa oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Vainajan viestinnän siirtymistä yleisseuraantona ja yleisseuraannon estäviä oikeuskeinoja tulkitaan ja systematisoidaan nykyisen lainsäädännön ja periaatteiden valossa. Tutkielman tutkimuskohde on vielä osittain lainsäädännön tasolla ratkaisematta. Tämän vuoksi työssä tarkastellaan kattavasti lainvalmisteluaineistoa ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja. Kansallisten lähteiden lisäksi tutkielmassa on käytetty kansainvälisiä lähteitä. Tutkielmassa esitetään vainajan sähköisen viestinnän siirtymisen osalta ratkaisuehdotuksia de lege ferenda. De lege ferenda metodilla tutkitaan, minkälaista vainajan sähköisen viestinnän sääntelyn pitäisi tulevaisuudessa olla.

Vapaaehtoisen henkilövakuutuksen eväämisen oikeudelliset erityiskysymykset

Nyky-yhteiskuntaa luonnehditaan vakuutusyhteiskunnaksi, sillä vakuutukset ovat läsnä lähes kaikessa sen toiminnassa.Vakuutusyhteiskunta on kuitenkin murroksen edessä, sillä vanheneva väestö, eri muuttoliikkeet ja yhä niukemmat taloudelliset resurssit rasittavat lakisääteistä sosiaaliturvaa jopa yli sen kantovoiman. Yhdeksi ratkaisuksi on kaavailtu vapaaehtoisten henkilövakuutusten suurempaa roolia lakisääteisen sosiaaliturvan taakan keventäjänä. Tutkielmassa on käsitelty lakisääteisen ja vapaaehtoisen vakuutusturvan työnjakoa solidarisuusperiaatteen valossa ja pyritty selvittämään, jos tämänhetkinen vakuutussopimuslaki (VSL 543/1994) turvaa eri osapuolien oikeudet muutosskenaarion toteutuessa. Tutkielmassa todetaan, että varsinkin ajankohtaisten yhdenvertaisuuskysymysten kohdalla tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollistaa toiminnan, joka voi vakuutuksenottajien näkökulmasta olla kyseenalaista. Vastaisuudessa vakuutustoiminnan luonteen muuttuessa huomiota tulisi kiinnittää etenkin riskiarvioinnin, vastuunratkaisun ja valvonnan osa-alueille. Tutkielma käsittelee myös eri toimijoiden oikeuksien välistä tasapainoa – vakuutusyhtiöiden sopimusvapautta ja sen suhdetta sekä liiketaloudellisiin periaatteisiin että yhteiskuntavastuuseen. Vakuutusta käsitteenä tutkielma lähestyy perinteisellä oikeusdogmaattisella lähestymistavalla, mutta esillä on myös keskeinen keskusteleva oikeusfilosofinen puoli. Tutkielma käsittelee pääasiassa vakuutusoikeutta yhteiskunnallisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta keskittyen lähes poikkeuksetta oikeustilaan Suomessa. Tutkielman tavoitteena on avata yleistä keskustelua vakuutusalan tulevaisuudesta sekä tuoda esiin kehityskohteita.

Vapaaehtoisen henkilövakuutuksen eväämisen oikeudelliset erityiskysymykset

Nyky-yhteiskuntaa luonnehditaan vakuutusyhteiskunnaksi, sillä vakuutukset ovat läsnä lähes kaikessa sen toiminnassa.Vakuutusyhteiskunta on kuitenkin murroksen edessä, sillä vanheneva väestö, eri muuttoliikkeet ja yhä niukemmat taloudelliset resurssit rasittavat lakisääteistä sosiaaliturvaa jopa yli sen kantovoiman. Yhdeksi ratkaisuksi on kaavailtu vapaaehtoisten henkilövakuutusten suurempaa roolia lakisääteisen sosiaaliturvan taakan keventäjänä. Tutkielmassa on käsitelty lakisääteisen ja vapaaehtoisen vakuutusturvan työnjakoa solidarisuusperiaatteen valossa ja pyritty selvittämään, jos tämänhetkinen vakuutussopimuslaki (VSL 543/1994) turvaa eri osapuolien oikeudet muutosskenaarion toteutuessa. Tutkielmassa todetaan, että varsinkin ajankohtaisten yhdenvertaisuuskysymysten kohdalla tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollistaa toiminnan, joka voi vakuutuksenottajien näkökulmasta olla kyseenalaista. Vastaisuudessa vakuutustoiminnan luonteen muuttuessa huomiota tulisi kiinnittää etenkin riskiarvioinnin, vastuunratkaisun ja valvonnan osa-alueille. Tutkielma käsittelee myös eri toimijoiden oikeuksien välistä tasapainoa – vakuutusyhtiöiden sopimusvapautta ja sen suhdetta sekä liiketaloudellisiin periaatteisiin että yhteiskuntavastuuseen. Vakuutusta käsitteenä tutkielma lähestyy perinteisellä oikeusdogmaattisella lähestymistavalla, mutta esillä on myös keskeinen keskusteleva oikeusfilosofinen puoli. Tutkielma käsittelee pääasiassa vakuutusoikeutta yhteiskunnallisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta keskittyen lähes poikkeuksetta oikeustilaan Suomessa. Tutkielman tavoitteena on avata yleistä keskustelua vakuutusalan tulevaisuudesta sekä tuoda esiin kehityskohteita.