”Eurooppa-neuvosto korostaa niitä mahdollisuuksia, joita lähestyvä Euroopan unionin laajentuminen tarjoaa Venäjälle.” Eurooppa-neuvoston päätöslauselmien, Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautuminen Venäjään vuosina 1999 – 2008

Tutkin pro gradussani Eurooppa-neuvoston huippukokouksista julkaistavien päätöslauselmien, sekä huippukokousten yhteydessä julkaistujen Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautumista Venäjään vuosina 1999–2008. Lisäksi analysoin näiden kahden länsilehden suhtautumista Eurooppa-neuvostoon ja Euroopan unioniin. Aikarajauksen molemmissa päissä ovat Euroopan unionin ja Venäjän välejä kiristäneet kriisit: vuonna 1999 toinen Tšetšenian sota ja vuonna 2008 Venäjän- Georgian sota. Lisäksi tarkasteluväliä rajaavat presidentti Putinin kaksi ensimmäistä virkakautta. Eurooppa-neuvoston huippukokousten jälkeen julkaistavissa puheenjohtajan päätelmissä linjataan unionin tulevaisuutta ja muovataan unionille yhteistä kantaa ulkopolitiikassa. Sanomalehdet käyttävät näitä päätöslauselmia uutisoidessaan huippukokouksen tuloksista sekä avartavat uutisoinnillaan päätöslauselmissa esiintyvien linjausten syitä ja seurauksia. Sisältöanalyyttisen tutkielmani metodina on diskurrssianalyysi, jonka avulla selvitän niitä tapoja, joilla päätöslauselmat ja sanomalehdet puhuvat Venäjästä. Tarkoituksenani ei ole niinkään selvittää prosesseja päätöslauselmien tai uutisoinnin muotoilun taustalla, vaan keskittyä kuvaamaan sitä, miten puhutaan, mistä puhutaan ja miksi puhutaan. Tutkimustulosten perusteella Eurooppa-neuvoston päätöslauselmat muodostavat monologin, jota EU käy Venäjän suuntaan. Ne pyrkivät ohjaamaan EU:n ja sen jäsenmaiden suhtautumista Venäjään, mutta etenkin jäsenmaiden välisten ristiriitojen vuoksi päätöslauselmien Venäjä-linjassa on suuria vaihteluita tarkasteluvälillä. Isoimpien Venäjään liittyvien kriisien yhteydessä maata kritisoidaan rajusti, mutta kritiikki toisaalta häviää päätöslauselmista. Sanomalehtien suhtautuminen Venäjään kiristyy tarkasteluvälillä. Helsingin Sanomien linja Venäjän suhteen on selvästi varovaisempi kuin The New York Timesin. Sanomalehdet kuvaavat tarkasti Eurooppa- neuvoston kokousten taustoja ja päätöslauselmien linjausten taustoja, esittäen vahvastikin omia tulkintojaan EU:n ja Venäjän välisistä suhteista.

Arabikeväästä islamilaiseen syksyyn – islamin representaatiot Syyrian sodan uutisoinnissa Helsingin Sanomissa vuosina 2011– 2014

Tässä tutkimuksessa selvitetään, kuinka islamia on käsitelty Helsingin Sanomissa Syyrian sodan uutisoinnissa. Aineistona ovat lehden kaikki jutut keväältä 2011 kansannousun alettua lokakuuhun 2014, jolloin Yhdysvallat aloitti ilmaiskut Syyriassa. Tutkimuksessa havainnollistetaan islamin käsittelyn tyypillisiä piirteitä sekä nousevia teemoja niin koko aineistosta kuin tarkemmin pääkirjoituksista. Aineistoanalyysissa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista metodia sekä sisällönanalyysia ja Norman Fairclough’n metodia kriittiseen diskurssianalyysiin. Helsingin Sanomat on uutisoinut mittavasti Syyrian tapahtumista aivan kansannousun alusta saakka. Myös islam on ollut uutisten aiheena säännöllisesti. Islam-uutisten määrä kasvoi jokaisena vuonna verrattuna edelliseen. Islamista kertovat jutut ovat useimmiten lyhyitä uutisia. Uskonnon asiantuntijoita käytettiin vähän. Islam on useimmiten uutises-sa henkilöiden tai järjestöjen määreenä. Ihmisistä kerrottiin usein kuuluivatko he sunneihin vai shiioihin ja keitä he ovat sodassa vastaan. Uskonnollinen vastakkaisuus oli hyvin vahvasti läsnä ensimmäisten vuosien islam-uutisoinnissa. Islamistien tultua mukaan sotaan uutisointi painottui entistä enemmän tähän teemaan syrjäyttäen muut. Aiheeseen linkittyivät myös länsimaiset ja suomalaiset taistelijat, joista kirjoitettiin laajasti ja monipuolisesti. Pääkirjoituksissa tulokset olivat varsin erilaiset verrattuna muusta lehdestä saatuihin tuloksiin. Pääkirjoituksia julkaistiin suhteellisen vähän ja aiheen käsittely pyöri enimmäkseen kansainvälisissä suhteissa ja politiikassa kuin itse sodassa, tai edes Syyriassa. Toiseksi islamista ei kirjoitettu juuri lainkaan. Uskonto vaikutti olevan taustalla, mutta sitä ei pidetty kirjoitusten perusteella varsinaisena aiheena Syyrian sodan käsittelyssä. Useimmiten islam, ja sen eri suuntaukset mainittiin käsiteltäessä yleisesti Lähi-itää tai osana islamisteja. Sitä vastoin huoli islamistien levittäytymisestä ja osallisuudesta sotaan näkyi useassa pääkirjoituksessa. Tutkimustulokset vahvistavat sekularisaation ja uskonnon mediatisaation olemassaoloa. Media on tärkeä tiedonvälityskanava myös uskonnollisissa asioissa. Mediatisaation myötä uskonnolliset organisaatiot eivät pysty itse päättämään niistä muodostuvaan julkisuuskuvaan tai pysty aina toimimaan oman asiansa asiantuntijana. Asiantuntijana esiintyy useimmin Lähi-idän ja historian tuntija tai terrorismintutkija ja Suojelupoliisin edustaja, mikä liittyy myös toiseen johtopäätökseen eli islamin hallintaan ja turvallistamiseen. Hallinta ja turvallistaminen näkyvät erityisesti pääkirjoituksissa ja liittyy islamin sijasta islamismiin. Islamisteista kirjoitettaessa pyrittiin usein ratkaisukeskeisyyteen sekä ennaltaehkäisyyn.

Yhteiskunnan muutos ja armeija : diskurssianalyysi 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelusta

Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.

Kiiltääkö kilpi? : puolustusvoimien julkisuuskuva Helsingin Sanomissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja analysoida yhden suomalaisen päämedian puolustusvoimista välittämää julkista kuvaa ja sen nykytilaa. Julkisen kuvan selvittämisen lähtökohtana ja empiirisenä aineistona käytettiin Helsingin Sanomien verkkoarkistosta kerättyä dokumenttiaineistoa. Tutkimusta lähestyttiin julkisuuskuvaan ja viestintään liittyvien käsitteiden sekä median vallan ja taustalla vaikuttavan agenda setting -teorian kautta. Tutkimuksessa oletettiin, että medialla on edelleen valtaa vaikuttaa siihen, mistä aiheista yhteiskunnassa keskustellaan ja mitkä aiheet ylittävät uutiskynnyksen. Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan kysymyksiin: Kuinka paljon puolustusvoimat on saanut julkisuutta Helsingin Sanomissa 2010-luvulla? Mikä on julkisuudessa käsitellyiden aiheiden sävy Helsingin Sanomien verkkouutisissa? Mitä aiheita on käsitelty julkisuudessa negatiiviseen ja positiiviseen sävyyn tutkimusaineiston perusteella? Millainen julkisuuskuva puolustusvoimista muodostuu tutkimusaineiston perusteella? Tutkimuksen lähestymistapa oli kuvaileva määrällinen tutkimus, jossa mediatekstejä kuvailemalla pyrittiin saamaan kokonaiskäsitys laajasta aineistosta. Tutkimusmenetelmänä oli kvantitatiivinen sisällön erittely (-analyysi) ja mukana oli 510 Helsingin Sanomien verk-kosivuilla julkaistua mediatekstiä, jotka käsittivät aikavälin 1.1.2013-31.12.2014. Tässä tutkimuksessa rakennettiin erillinen luokittelurunko aineiston analyysia varten, missä luokittelurunkoa käytettiin puolustusvoimiin liittyvien mediatekstien analysointiin. Aineisto koodattiin dikotomisesti koottuun havaintomatriisiin ja tutkimuksessa saadut tulokset esitettiin frekvensseinä, taulukoina ja sanallisesti kuvailemalla. Puolustusvoimiin liittyvä kirjoittelu oli varsin aktiivista, lähes päivittäistä ja hyvin kansalaiset tavoittavaa. Lisäksi puolustusvoimien toiminta herätti kiinnostusta keskusteluissa sekä sosiaalisessa mediassa. Puolustusvoimia käsittelevien juttujen yleissävy oli suurimmaksi osaksi neutraalia, mutta negatiivissävytteisiä juttuja oli positiivisia enemmän. Myönteiset jutut eivät nousseet itsenäisenä teemoina päivän agendalle, mutta ne saattoivat esiintyä käsitellyn muun aiheen yhteydessä. Puolustusvoimien kannalta negatiivisena julkisuutena nähtiin muun muassa seuraavat teemat: viestivälinekaupat, kuulusteluharjoitus, palveluksessa tapahtuneet vaaratilanteet, onnettomuudet ja loukkaantumiset, määrärahojen ”väärinkäyttö” sekä vuokratuki. Puolustusvoimat oli Helsingin Sanomien välittämässä julkisuudessa aktiivisessa roolissa joko organisaation edustajana tai yksittäisenä henkilönä. Jutut kohdentuivat puolustusvoimien lakisääteisiin tehtäviin, puolustuspolitiikkaan sekä tärkeisiin sidosryhmiin; asevelvollisiin ja henkilökuntaan. 2010-luvulla puolustusvoimista välittyy Helsingin Sanomista tutkimusaineiston perusteella neutraali kuva vahvan aseman saavuttaneesta ja vastuullisesta yhteisöstä, jolla on legitimiteetti toimia ja harjoitella, vaikka se aiheuttaakin keskustelua.

”Kaikilta pois” – Analyysi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksista opetuksen järjestämisestä segregaatiossa, integraatiossa tai inkluusiossa 1.1.2010–31.12.2014

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä teemoista Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa uuden perusopetuslain muutoksen julkaisuvuonna ja sen jälkeen 1.1.2010–31.12.2014 keskustellaan, sekä kuinka integraatio- tai inkluusiomyönteistä mielipidekirjoitusten keskustelu on. Lisäksi selvitettiin, millaiset oppilaat mielipidekirjoittajien mukaan tulisi segregoida ja millaiset oppilaat tulisi opettaa integraatiossa tai inkluusiossa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä teemoitellen. Analysoitavien 53 mielipidekirjoituksen keskeiset teemat olivat Resurssit koulutuksessa ja yhteiskunnassa, Laki ja oikeudet, Työrauhan puute, häiriköinti ja väkivalta, Opettaja, sekä Peruskoulun uudistus. Teemoissa otettiin voimakkaasti kantaa erityisesti riittämättömiin resursseihin ja säästöpaineisiin sekä oppimista häiritsevään käyttäytymiseen. Mielipidekirjoitukset jakautuivat segregaatiota kannattaviin (38 %), segregaatioon, integraatioon tai inkluusioon kantaaottamattomiin (41 %) sekä integraatiota tai inkluusiota kannattaviin (21 %) kirjoituksiin. Jakauman perusteella Helsingin Sanomien mielipidekirjoittelu ei ole kovin integraatio- tai inkluusiomyönteistä. Segregoivaa opetusta kannattavien mielipidekirjoitusten joukosta nousi voimakkaimmin esiin häiriköivien, väkivaltaisten ja koulukunnottomien lasten segregointivaatimus. Tämän sekä aikaisempien tutkimusten mukaan on vielä runsaasti sekä asenteellisia että taloudellisia esteitä hyvin toimivan ja kaikkia palvelevan yhteisen koulujärjestelmän toteuttamiseksi.