Loistehon kompensoinnin ja yliaaltosuodattimien nykytila sekä kehityskohteet Kemira Chemicals Oy:n Joutsenon tehtaalla

Tutkimuksessa käsitelty kemikaalitehdas on 110 kV:n kantaverkkoon liittyvä tehointensiivinen teollisuuslaitos. Prosessien käyttöön mukautetut sähkönjakeluverkon yliaaltosuodattimet ja niiden käyttökytkennät ovat tärkeässä asemassa loistehon tuoton hallitsemiseksi liittymän loistehoikkunaan ja riittävän yliaaltosuodatuksen järjestämiseksi häviöt minimoiden. Kohteena olleen kemikaalitehtaan sähkönjakeluverkon kompensointia ja yliaaltosuodatusta on viimeksi tutkittu vuonna 2003. Tämän jälkeen verkostokomponentit ovat ikääntyneet, prosessien käyttö sekä pienjänniteverkko ovat muuttuneet ja tehdasta käyttävät osittain eri henkilöt. Nykytilaselvitykselle ja verkon kehityskohteiden analysoinnille on tullut tarve edellisen selvityksen jatkoksi. Tutkimus painottuu vahvasti kenttämittauksiin, joiden perusteella sekä kirjallisuutta ja tehtaan järjestelmiä hyödyntäen määritetään loistehotasot verkon keskeisimmissä kohteissa pien-, keski- ja suurjännitetasoilla. Tutkimuksessa esitetään lipeätehtaan suotimien uudelleenjärjestely 4. yliaallon vähentämiseksi ja yksikkökoon pienentämiseksi. Kantaverkon liittymäpisteen tilanne oli hyväksyttävä. Tutkimus esittää pienjännitekompensointia KF-4-100 keskukseen varayhteyden kapasiteettia lisäten. Tutkimus tuotti yleistietoutta verkon käytöstä ja selvitti parhaat käyttökytkennät loistehoikkunan hallitsemiseksi ilman loistehokustannuksia.

Tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalun sisällöllinen ja kulttuurinen validointi suomalaiseen tehohoitoon

Tehohoidossa tapahtuu potilaan turvallisuutta vaarantavia tapahtumia, joista voi seurata potilaalle vakavaa haittaa. Haittatapahtumat johtavat inhimillisen kärsimyksen lisääntymiseen, pitkittyneeseen sairaalahoitoon, viivästyneeseen toipumiseen ja pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan. Haittatapahtumien raportointi, mittaaminen ja tunnistaminen ovat edellytys potilasturvallisuuden edistämiselle ja korkealaatuiselle hoidolle. Tehohoitoon tarvitaan tehohoidon haittatapahtumat tunnistava menetelmä. Yksi tehokkaaksi ja hyväksi todettu menetelmä on haittatapahtumien herätetyökalu, jonka avulla voidaan tunnistaa potilasasiakirjoista takautuvasti haittaan johtaneita tapahtumia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää soveltuuko Yhdysvalloissa kehitetty tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu (IHI ICU Adverse Event Trigger Tool) suomalaiseen tehohoitoon sisällöllisesti ja kulttuurisesti. Tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu valittiin kirjallisuuskatsauksen perusteella. Herätetyökalun käänsi suomeksi kaksi virallista kielenkääntäjää, jonka jälkeen tehohoidon asiantuntijat (N=14) arvioivat käännösten sisällöllistä ja kulttuurista soveltuvuutta suomalaiseen tehohoitoon. Asiantuntijat arvioivat herätetyökalun jokaisen muuttujan merkityksellisyyttä suhteessa tarkoitukseen sisällön validiteetti indeksin avulla. Lisäksi asiantuntijat antoivat kommentteja ja ehdotuksia käännöksiin liittyen. Asiantuntijoiden antamista numeerisista arvioinneista laskettiin yksimielisyysprosentit ja keskiarvot. Kommentit ja ehdotukset ryhmiteltiin analyysirungon mukaisiin luokkiin, jonka jälkeen niistä tiivistettiin ja pelkistettiin oleellinen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun liittyvä tieto. Asiantuntijoiden antamien kommenttien ja ehdotusten sekä numeeristen arvioiden mukaan herätteistä (N=24) kymmenen soveltuu (yksimielisyys ≥ 80 %) sisällöllisesti ja kulttuurisesti suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun. 12 herätteen suomenkielistä käännöstä voidaan käyttää suomalaisessa haittatapahtumien herätetyökalussa, mutta sen kielellinen vastaavuus ei ole kovin hyvä (yksimielisyys ≥ 40–≤ 80 %) Kahden herätteen käännös ei vastaa suomenkielistä ilmaisua, joten ne eivät sovellu sellaisenaan suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun (yksimielisyys ≤ 40 %). Kommenttien ja ehdotusten mukaan tärkeää on, että herätetyökalussa käytetyt termit ja sanat ovat selkeitä ja soveltuvat siihen kulttuuriin, jossa niitä käytetään. Tulosten mukaan tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu soveltuu osittain suomalaiseen tehohoitoon, mutta herätetyökalun muokkaamista, täydentämistä ja päivittämistä tarvitaan. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyödyksi kehitettäessä uutta ja paremmin suomalaiseen tehohoitoon soveltuvaa tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalua.

Tenojoen pääuoman habitaattien määrä ja merkitys lohen (Salmo salar) poikastuotannolle

Atlantin lohen (Salmo salar) kannanhoidollisia toimenpiteitä varten vaaditaan tietoa lisääntymisjoissa olevien habitaattien määrästä ja laadusta. Tässä tutkielmassa selvitettiin Tenojoen pääuoman erilaisten habitaattien määrää ja niiden merkitystä lohen poikashabitaatteina. Tenojoen pääuoma kartoitettiin lohen habitaattien kartoitukseen kehitetyllä mesohabitaatti-luokittelulla, jossa joki kartoitetaan havainnoimalla sen hydromorfologisia piirteitä, virtausnopeutta, syvyyttä ja pohjan raekokoa. Lisäksi mitattiin suojakolojen määrää ja syvyysluokkaa erilaisilla substraateilla, ja tämän perusteella arvioitiin pohjan raekoon vaikutusta suojakolojen määriin ja syvyyteen. Lohenpoikasten esiintyvyyttä erilaisilla mesohabitaateilla, syvyyksillä ja substraateilla selvitettiin koekalastamalla laajoja alueita erityisvalmisteisella sähkökoekalastusveneellä. Raekoon, syvyyden ja suojakolojen vaikutusta lohenpoikastiheyksiin testattiin lisäksi tilastollisin menetelmin käyttämällä Luonnonvarakeskuksen tekemiä sähkökoekalastuksia. Mesohabitaattikartoituksen ja veneellä tehtyjen sähkökoekalastuksien aikana virtaama Tenojoessa oli lähellä vuosittaista minimiä. Mesohabitaattikartoituksesta selvisi, että Tenojoesta valtaosa (67 %) kuului hiekkapohjaiseen ja >50 cm/s virtaavaan mesohabitaattiin. Veneellä tehdyissä sähkökoekalastuksissa näiltä hiekka-alueilta saatiin vain vähäisiä määriä lohenpoikasia, ja nekin rantavyöhykkeiltä, joilla oli kivien ja lohkareiden muodostamia suojapaikkoja. Noin 32 % Tenojoesta on pienen virtaaman aikana lohen poikashabitaattina merkittäviä, nivamaisia tai koskimaisia alueita, jotka voidaan luokitella syvyyden ja virtausnopeuden mukaan eri mesohabitaattiluokkiin. Suojakolomittauksien perusteella vallitseva raekoko vaikuttaa merkitsevästi suojakolojen määrään ja syvyyteen. Kesän vanhat (0+) ja vanhemmat (>0+) poikaset suosivat eri syvyisiä suojakoloja, ja etenkin >0+ poikasten määrä ja >10 cm syvien suojakolojen määrän välillä oli voimakas positiivinen korrelaatio (p = 0,01). Ympäristöparametrien (syvyys, virtausnopeus ja raekoko) ja poikastiheyksien välinen suhde vastasi hyvin aiempia tutkimuksia, mutta sekä kesän vanhoja (0+) ja vanhempia (>0+) poikasia havaittiin aikaisempien tutkimuksien preferenssiarvoja syvemmillä alueilla. Veneellä tehdyissä sähkökoekalastuksissa havaittiin suurempia poikastiheyksiä rannanläheisillä linjoilla verrattuna joen keskellä tehtyihin koekalastuslinjoihin, kun vertailtiin habitaattiolosuhteiltaan samankaltaisia linjoja, jotka olivat ainakin osittain joen pituussuunnassa päällekkäin.

Silta- ja rumpurakenteiden aukkomitoitus

Ilmastomallien mukaan sademäärät kasvavat kaikkialla suomessa. Sadeolojen ennustetaan äärevöityvän eli yhtäältä esiintyy pitkiä kuivia kausia ja toisaalta rankkasateet voimistuvat ja toistuvat nykyistä useammin. Etelä-Suomessa talviaika lyhenee ja lumipeite jää ohuemmaksi. Vesisateiden osuus kokonaissadannasta kasvaa ja tämä lisää talviaikaisia valuntoja. Etelä-Suomessa lumipeitteen ohenemisen vuoksi sulamisvesistä syntyvä kevätylivirtaama jää nykyistä pienemmäksi ja vuotuinen ylivirtaama-ajankohta sattuu useammin muuksi kuin kevääksi. Pohjois-Suomessa talviaikaiset sateet ovat tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi lunta. Vaikka lumipeitteinen aika lyhenee sielläkin, sademäärien kasvu saattaa lisätä lumipeitteen vesiarvoja ja kasvattaa sulamisvesien aiheuttamia kevätylivirtaamia (RATU, Water Adapt). Tämä korostaa silta- ja rumpuaukkojen riittävän mitoittamisen tärkeyttä. Useimmat ELY-keskukset ovat luopuneet aukkolausuntojen antamisesta. Oppaan tarkoituksena on antaa aukkomitoituksia tekeville henkilöille tietoa laskentaperusteista ja hyväksi koetuista toimintatavoista. Oppaan avulla on mahdollista luoda yhtenäinen käytäntö silta- ja rumpuaukkojen mitoituksessa. Samalla sen toivotaan korostavan hyvän suunnittelun merkitystä siltojen ja rumpujen rakentamisessa. Tämän oppaan pohjana on ollut siltojen ja rumpujen mitoitusta koskeva osa vesihallituksen vuoden 1986 julkaisusta ”Maankuivatuksen suunnittelu I osa”, joka on korvattu vuonna 2015 päivitetyllä julkaisulla ”Maan-kuivatuksen ja kastelun suunnittelu”. Opas sisältää tietoa sillan ja rummun vesiaukon mitoittamisesta. Suosittelemalla nykyistä harvemmin esiintyviä mitoitusvirtaamia pyritään pienentämään riskejä. Ohjeita aukon aiheuttaman padotuksen määrittämiseksi on selkeytetty. Oppaassa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota myös aukkorakenteiden haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisyyn. Taustalla on yhteiseurooppalaisen vesipolitiikan vaatimus vapaasta ja yhtenäisestä uomajatkumosta. Sen tila ei voi olla ekologisesti hyvä, jos silta- ja rumpurakenteet katkaisevat jatkumon. Suomen ympäristökeskus on julkaissut oppaan alun perin vuonna 2007 nimellä ”Silta- ja rumpulausunnot – Luonnos oppaaksi”. Julkaisun tekemiseen on osallistunut asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta ja ELY-keskuksista sekä konsulttina yli-insinööri Raimo K. Nissinen. Peruskuivatuksen ja ojitustoimitusten toimintamalliryhmä on päivittänyt opasta ottaen huomioon vuonna 2012 voimaan tulleen vesilainsäädännön uudistuksen (587 / 2011) sekä aluehallinnossa ja ympäristöhallinnossa tapahtuneet

Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelma

Pyhäjoen asukasmäärän ennustetaan kasvavan ydinvoimalan rakentamisen myötä. Kasvu näkyy myös taajamassa, missä sekä yleis- että asemakaava mahdollistavat uusien asuinalueiden rakentamisen ja keskusta-alueen tiivistämisen ja laajentamisen. Suunnittelukohteena on Pyhäjoen Vanhatie ja Virastotie, jotka ovat taajaman sisäisen liikenteen tärkeimmät väylät. Suunnittelu tehdään ydinkeskustan alueella seinästä seinään. Suunnittelukohteena on myös valtatien liittymät sekä tori. Suunnittelualueen liikennemäärät ovat vähäisiä, eikä liikenteellisiä ongelmia ennusteta syntyvän, vaikka liikennemäärä kasvaisikin suhteellisesti paljon. Eniten liikennettä on taajaman sivuitse menevällä valtatiellä 8 ja sen liittymissä liikenteen lisäys näkynee onnettomuuksien kasvuna, jos mitään toimenpiteitä ei tehtäisi. Tiet ovat rakenteelltaan kohtuullisessa kunnossa, joskin kuluneita. Ympäristöllisesti suunnittelualue on mielenkiintoinen, sillä Vanhatie on osa Pohjanlahden Rantatietä ja sillä onkin matkailutie-status. Tie on raittimainen, ja sen varrella on useita mielenkiintoisia kohteita, kuten vanhat rakennukset ja puut sekä kalliopaljastumat. Suunnittelujakson eteläpäässä on Etelänkylän Isosilta, joka on Suomen vanhin liikennekäytössä oleva puusilta. Se onkin museosilta. Silta on huonokuntoinen. Tavoitteena on löytää toteuttamiskelpoiset toimenpiteet, joilla ydinkeskusta-alueella tien luonnetta muutetaan keskustamaisemmaksi kaduksi. Torin ja ydinkeskustan yleisilme on tehtävä nykyistä houkuttelevammaksi myös ohikulkevien silmissä. Tavoitteena on saada valtatien kulkijat pistäytymään Pyhäjoella. Kyseiset väylät ovat toistaiseksi maanteitä, mutta tavoitteena on toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen muuttaa ne kaduiksi. Toimenpide-esitykset ovat keskittyneet ydinkeskustan alueelle. Vanhatien ja Virastotien liittymäalue sekä kunnantalon edusta rakennetaan torimaiseksi aukioksi. Alue muuttuu yhteistilaksi, jossa jalankulku ja pyöräily on helppoa ja turvallista. Tapahtumia on helppo tarvittaessa laajentaa liikennenalueille. Samoja periaatteita käytetään torin parantamisessa, jossa tori laajenee visuaalisesti Vanhatielle. Suunnittelu on tehty siitä lähtökohdasta, että tori säilyy nykypaikallaan ja mahdollinen Pyhäjoki-talo rakennetaan nykyisen Salen paikalla torin pariksi. Valtatieliittymistä Virastotien liittymän parantaminen on jo suunniteltu aiemmin. Tiiranmaantien liittymä esitetään porrastettavaksi yleiskaavan periaatteen mukaisesti. Vihannintien liittymään rakennetaan turvasaarekket. Merkittävä toimenpide on esitys erityiskohteiden valaisemiseksi. Niitä ovat muun muassa sillat, vanhat isot puut, kalliopaljastumat ja osin myös vanhat rakennuksetkin. Muualla toimenpiteet ovat lähinnä jalankulku- ja pyöräteiden täydentämistä ja viheralueiden kunnostamista. Esitetyt toimenpiteet mahdollistavat kaavojen toteuttamisen. Muutamassa kohdassa asemakaavaa on muutetava toimenpiteiden mahdollistamiseksi. Lähiympäristö paranee, kun katupuita uusitaan ja täydennetään. Rakentamisen kustannukset ovat yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa (alv 0%).

DE NATURA RERUM. Scripta in honorem professoris Olli Koistinen sexagesimum annum complentis

Tämän kirjan kirjoitukset on omistettu professori Olli Koistiselle hänen 60-vuotissyntymäpäivänään 11.5.2016. Kirjoittajat ovat professori Koistisen kollegoita, työtovereita, väitöskirjaohjattavia ja opiskelijoita, entisiä tai nykyisiä. Kirjoituksista osa on suomeksi, osa englanniksi. Siksi päätimme antaa kirjalle latinankielisen nimen. De natura rerum viittaa moneen, mukaan lukien samannimiset vanhat luonnonfilosofiset tekstit, joista varmaankin kuuluisin, Lucretiuksen De rerum natura, on käännetty suomeksi Maailmankaikkeudesta. Sikäli kuin yhtään professori Koistista tunnemme, tämä, yhtä hyvin kuin Lucretiuksen teoksen mahdollinen kirjaimellisempi käännös Asioiden luonnosta, kuvaisi hyvin hänen filosofiakäsitystään. Filosofiassa tutkitaan ihan oikeita, isoja asioita. Filosofi kysyy, millaisia erilaiset oliot ja ilmiöt ovat luonteeltaan – mikä on asioiden luonto. Kirjan kirjoituksissa tarkastelun kohteena on muun muassa muutos, kausaliteetti, hyvä elämä, tekstien tulkitseminen, inhimillinen toiminta, tunteet, ajattelu, tietoisuus, aika, todellisuus ja maailma. Kuten sopii odottaa, useissa kirjoituksissa viitataan filosofian klassikoihin, varsinkin Descartesiin, Spinozaan ja Kantiin, jotka ovat olleet Ollin omia rakkaita tutkimuskohteita. Klassikkoteksteihin viitataan filosofian historian tutkimuksessa vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti. Tarkempia selityksiä löytyy kirjoitusten alaviitteistä ja kirjallisuusluetteloista.

Fonosemantiikka ja intuitiivinen päätöksenteko vieraan kielen ymmärtämisessä

Tutkielmassa perehdytään suomen kielen ymmärtämiseen fonosemantiikan näkökulmasta, sekä selvitetään sitä, mitkä suomen kielen foneettiset piirteet vaikuttavat suomen kielen ymmärtämiseen, kun koehenkilöt ovat natiivi-venäjänkielisiä ja tiedon prosessointi tapahtuu nopean tiedonprosessointijärjestelmän kautta, eli intuitiivisesti Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään suomen- ja venäjän kielen äänneoppeja, sekä suomen ja venäjän kielen eroja. Teoriaosuuden lopuksi perehdytään intuitioon, tiedon prosessointijärjestelmiin ja intuitiiviseen päätöksentekoon, sikäli kun se on tutkimuksen kannalta oleellista. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida sitä, miten natiivi-venäjänkieliset mahdollisesti ymmärtävät suomen kieltä tätä osaamatta ja mitkä suomen kielen sanojen foneettiset ominaisuudet vaikuttavat niiden ymmärtämiseen. Edellä mainitun lisäksi halutaan selvittää sitä, miten koehenkilöiden henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten kieliosaaminen, sukupuoli ja koulutustausta vaikuttaisivat lopputulokseen. Kokeen aikana koehenkilöille soitetaan suomenkielisiä sanapareja, joiden sanat ovat toistensa vastakohtia. Koehenkilön tehtävänä on valita kahdesta soitetusta suomen kielen sanasta vastine tehtäväpaperissa olevalle yhdelle venäjänkieliselle sanalle. Tutkimuksessa selvisi, että koehenkilöiden äidinkieli vaikutti suomen kielen ymmärtämiseen sekä positiivisesti, että negatiivisesti. Koehenkilöt hakivat vihjeitä suomen ymmärtämiseen venäjän kielen foneettisista piirteistä. Myös koehenkilöiden henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, kuten koulutustaustalla, näytti olevan vaikutusta lopputulokseen.

Sanojen jaksot ja reunattomat tekijät. Ehrenfeuchtin—Silbergerin ongelma.

Ehrenfeuchtin–Silbergerin ongelma kysyy, kuinka pitkä sana voi olla sen pisimpien reunattomien tekijöiden pituuden suhteen, ennen kuin sillä on sen lyhimmän jakson pituinen reunaton tekijä. Ongelman ratkaisu on sanan pisimpien reunattomien tekijöiden pituudesta riippuva raja, jolle kaikilla ainakin tämän pituisilla sanoilla on välttämättä lyhimmän jakson pituinen reunaton tekijä. Tutkielmassa esitellään tämän ongelman paras tunnettu ratkaisu. Lisäksi tarkastellaan muita ongelmaan läheisesti liittyviä tuloksia. Päälauseena todistetaan paras tunnettu raja pisimpien reunattomien tekijöiden suhteen. Todistus on peräisin Štěpán Holubin ja Dirk Nowotkan artikkelista The Ehrenfeucht–Silberger problem (Journal of Combinatorial Theory, Series A) sekä tämän artikkelin alustavasta versiosta ICALP 2009 -konferenssin proceedings-julkaisussa. Esitetty ratkaisu näytetään vakiotermiä vaille optimaaliseksi vertaamalla sitä parhaaseen tunnettuun esimerkkiin äärettömästä sanajoukosta, jonka jokaisen sanan pisimmät reunattomat tekijät ovat lyhyempiä kuin lyhin jakso ja jonka jokaisen sanan pituus pisimpien reunattomien tekijöiden pituuden suhteen on suurin tunnettu. Johdatteluna esitellään perustuloksia sanan jaksoista ja reunattomista tekijöistä sekä esitellään eräitä muita ehtoja sille, milloin sanalla on sen lyhimmän jakson pituinen reunaton tekijä. Toisaalta tarkastellaan myös ongelmaa, joka kysyy vastaavaa rajaa lyhimmän jakson suhteen. Uutena tuloksena parannetaan parasta aiemmin tunnettua rajaa yhtä pienemmäksi, jolloin saatu raja on optimaalinen. Lisäksi todistetaan, mitä muotoa ovat kaikki sanat, joilla ei ole lyhimmän jaksonsa pituista reunatonta tekijää ja jotka ovat lyhimmän jaksonsa suhteen mahdollisimman pitkiä. Lisäksi tarkastellaan kriittistä tekijöihinjakoa, joka liittää sanan lyhimmän jakson sen paikallisiin jaksoihin. Kriittisen tekijöihinjaon lauseesta esitetään eräs todistus. Tämän lisäksi todistetaan päälauseen todistuksessa tarvittava lemma, joka liittyy sanan konjugaatin tekijöihinjaon kriittisyyteen.

Sanojen jaksot ja reunattomat tekijät. Ehrenfeuchtin—Silbergerin ongelma

Ehrenfeuchtin–Silbergerin ongelma kysyy, kuinka pitkä sana voi olla sen pisimpien reunattomien tekijöiden pituuden suhteen, ennen kuin sillä on sen lyhimmän jakson pituinen reunaton tekijä. Ongelman ratkaisu on sanan pisimpien reunattomien tekijöiden pituudesta riippuva raja, jolle kaikilla ainakin tämän pituisilla sanoilla on välttämättä lyhimmän jakson pituinen reunaton tekijä. Tutkielmassa esitellään tämän ongelman paras tunnettu ratkaisu. Lisäksi tarkastellaan muita ongelmaan läheisesti liittyviä tuloksia. Päälauseena todistetaan paras tunnettu raja pisimpien reunattomien tekijöiden suhteen. Todistus on peräisin Štěpán Holubin ja Dirk Nowotkan artikkelista The Ehrenfeucht–Silberger problem (Journal of Combinatorial Theory, Series A) sekä tämän artikkelin alustavasta versiosta ICALP 2009 -konferenssin proceedings-julkaisussa. Esitetty ratkaisu näytetään vakiotermiä vaille optimaaliseksi vertaamalla sitä parhaaseen tunnettuun esimerkkiin äärettömästä sanajoukosta, jonka jokaisen sanan pisimmät reunattomat tekijät ovat lyhyempiä kuin lyhin jakso ja jonka jokaisen sanan pituus pisimpien reunattomien tekijöiden pituuden suhteen on suurin tunnettu. Johdatteluna esitellään perustuloksia sanan jaksoista ja reunattomista tekijöistä sekä esitellään eräitä muita ehtoja sille, milloin sanalla on sen lyhimmän jakson pituinen reunaton tekijä. Toisaalta tarkastellaan myös ongelmaa, joka kysyy vastaavaa rajaa lyhimmän jakson suhteen. Uutena tuloksena parannetaan parasta aiemmin tunnettua rajaa yhtä pienemmäksi, jolloin saatu raja on optimaalinen. Lisäksi todistetaan, mitä muotoa ovat kaikki sanat, joilla ei ole lyhimmän jaksonsa pituista reunatonta tekijää ja jotka ovat lyhimmän jaksonsa suhteen mahdollisimman pitkiä. Lisäksi tarkastellaan kriittistä tekijöihinjakoa, joka liittää sanan lyhimmän jakson sen paikallisiin jaksoihin. Kriittisen tekijöihinjaon lauseesta esitetään eräs todistus. Tämän lisäksi todistetaan päälauseen todistuksessa tarvittava lemma, joka liittyy sanan konjugaatin tekijöihinjaon kriittisyyteen.

Ranskalaisen lähiökulttuurin välittäminen elokuvassa La Haine

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella ja analysoida kahta elokuvan La Haine (suom. Viha) tekstitystä. Ensimmäinen on La Hainen DVD-versio 2005-2006, jonka on suomentanut Irmeli Debarle. Toinen on elokuvan Yleltä tullut televisioversio vuodelta 2010, jonka on suomentanut Marjo Hiidensalo. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kaksi eri suomentajaa ovat tekstittäneet elokuvassa puhuttua Pariisin lähiöslangia. Analysoin käytettyjä käännösstrategioita, taktiikoita ja keinoja, joilla suomentajat ovat luoneet slangin illuusion. Esitän vaihtoehtoisen käännösehdotuksen silloin, kun elokuvan sävy tai tyyli eivät mielestäni heijastu tekstityksissä. Tutkielmassa on myös sosiologinen näkökulma; Koska elokuvan keskeisiin teemoihin kuuluvat sekä lähiönuorten elämäntavat että syrjäytyminen, tarkastelen siis syrjäytymisen välittymistä koko audiovisuaalisessa viestissä, eli elokuvassa esiintyvän puhekielen lisäksi analysoin puheenaiheita ja pääprotagonistien elämäntapaa. Teoreettisena viitekehyksenä on AV-kääntämisen näkökulma ja tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysi. Analyysi osoitti, että tutkimuksessa tarkastellut kaksi eri suomeksi teksitettyä elokuvaversiota poikkesivat käännösstrategioiltaan toisistaan. Yleisesti ottaen televisioversion käännöstaktisina keinoina olivat tiivistäminen, poisjättö, parafraasi, ellipsien käyttö ja syntaksin yksinkertaistaminen. Slangin illuusio saatin luotua ajoittaisella slangilla, kirosanoilla ja solvauksilla. DVD-versiossa käännettiin paljon enemmän kielellistä ainesta ja käännökset olivat tutkitussa materiaalissa ajoittain sanasanaisia käännöksiä; lisäksi verlanisoidut sanat oli joskus tulkittu virheellisesti. DVD-versiossa tekstitykset oli kuitenkin ajoitettu paremmin: Katsojan on helppo seurata elokuvaa, sillä tekstitys kulkee elokuvan audiovisuaalisen puolen kanssa synkronoidusti.