Nuoren upseerin asema perusyksikön varapäällikkönä

Sotilasopetuslaitoksista valmistuvat nuoret upseerit kohtaavat perusyksikön varapäällikön vaativat tehtävät usein jo uransa alkuvaiheessa. Tämä asettaa heille suuria haasteita. Varapäälliköt ovat perusyksikön hierarkiassa toisena heti yksikön päällikön jälkeen. Varapäällikkö toimii perusyksikön kouluttajakunnan esimiehenä johtaen huomattavasti itseään kokeneempia kouluttajia. Lisäksi perusyksikön varapäällikön tehtäviin kuuluu suunnitella muun muassa koulutuskausisuunnitelmia, viikko – ohjelmia sekä henkilöstön käyttöä. Tutkimuksella pyrittiin kartoittamaan yksikön varapäällikön tärkeimpiä ammatillisia valmiuksia, perusyksikön sosiaalista ympäristöä sekä sosiaalisen aseman muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Sosiaalista asemaa tutkittaessa näkökulmana oli yksilön vaikuttamismahdollisuudet sosiaalisessa ympäristössä. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat seuraavat: Pääkysymys: Miten nuoren upseerin ammatilliset valmiudet vaikuttavat sosiaalisen aseman muodostumiseen perusyksikössä? Alakysymykset: Mitkä ovat varapäällikkönä toimivan nuoren upseerin olennaiset ammatilliset valmiudet ja miten ne ilmenevät? Mistä eri elementeistä sosiaalinen asema muodostuu ja mitkä ovat sen ulottuvuudet perusyksikössä? Mistä elementeistä perusyksikön sosiaalinen ympäristö muodostuu? Tutkimuksen aineisto kerättiin Karjalan Prikaatiin, Porin Prikaatiin ja Pioneerirykmenttiin lähetetyllä postikyselyllä. Kyselystä saatu aineisto analysoitiin käyttäen laadullisen tutkimuksen aineistolähtöistä sisällön analyysia. Tutkimukseen osallistui kaksi perusyksikköä kustakin joukko – osastosta. Tutkimuksen otos oli yhteensä 23 henkilöä. Kyetäkseen toimimaan menestyksellisesti tehtävässään varapäälliköllä tulee olla erittäin laajat tiedot ja taidot tehtävässään. Ammattitaitoisen varapäällikön tulee omata ammatillisia valmiuksia niin henkilökohtaisten tietojen ja taitojen kuin perusyksikön toiminnan suunnittelun ja johtamisen aloilta. Kun varapäällikkö onnistuu osoittamaan ammattitaitonsa onnistuneilla käytännön suorituksilla, on hänen mahdollista vahvistaa sosiaalista asemaansa perusyksikön sosiaalisessa ympäristössä siten, että hän kykenee vaikuttamaan työyhteisössään virallisen aseman tuoman asemavallan lisäksi myös persoonallisella vallalla.

Sotilasmerenkulkijoiden ammatillisen osaamisen kehittäminen

Osaamisen kehittämisellä pyritään ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen työn ohella. Kehittämiseen on olemassa useita eri menetelmiä, joiden soveltuvuutta sotilasmerenkulkijoille käsitellään tutkimuksessa. Tämä tutkimus on kyselytutkimus merivoimien sotilasmerenkulkijoille. Kohdejoukon koko oli 41 henkilöä. Tutkimusongelmat ovat: mitä mieltä sotilasmerenkulkijat ovat merivoimien pätevyysmääräyksistä? Onko hiljaisen tiedon siirtäminen tärkeää sotilasmerenkulkijoille? Miten sotilasmerenkulkijoiden osaamista voidaan kehittää henkilöstön omasta mielestä? Tutkimuksessa on esitetty oppimisen, osaamisen teorioita ja osaamisen kehittämisen eri menetelmiä. Kyselymenetelmällä on pyritty kartoittamaan sotilasmerenkulkijoiden mielipiteitä merivoimien pätevyysvaatimuksista ja osaamisen kehittämisen menetelmistä. Tutkimuksessa ilmeni, että sotilasmerenkulkijat ovat kiinnostuneita kokeilemaan uusia oppimismenetelmiä nykyisten koulutusmenetelmien rinnalla.

Partiotiedusteluharjoituksen fyysinen kuormittavuus

Nykyaikaisen sotilaan on kyettävä säilyttämään toimintakykynsä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Viime aikoina käydyt sodat ja tutkimukset ovat osoittaneet, että sotilailta edel-lytetään edelleen hyvää fyysistä suorituskykyä (David 1995). On myös esitetty väittämiä sotilaiden suorituskykyvaatimuksien lisääntymisestä nykyisissä operaatioissa (Maavoi-maesikunta 2004, 276). Sotilastehtävien kuormittavuudesta saadaan tietoa mittaamalla koehenkilöiden aktiivisuutta ja fysiologisia vasteita. Fyysiseen kuormittavuuteen kohdis-tuvia tutkimuksia voidaan käyttää arvioitaessa sotilaiden suorituskyvyn vaatimuksia tai kehitettäessä tehtäväkohtaista taktiikkaa ja koulutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolme vuorokautta kestävän partiotiedusteluharjoituksen aiheuttamia fysiolo-gisia vasteita ja mielialan muutoksia, harjoituksen aikaista tiedustelijan energia- ja neste-tasapainoa sekä lepo- ja palautumisaikaa. Tutkimus toteutettiin Reserviupseerikoulun yhteistoimintaharjoituksessa, jossa tutkimus-otos harjoitteli pataljoonan hyökkäyksen tiedustelua jalan partioimalla. Koehenkilöt valit-tiin arpomalla ja heistä muodostettiin yksi tiedusteluryhmä (n=10). Koehenkilöiden fyysi-nen kunto määritettiin epäsuoralla polkupyöräergometritestillä (Milfit), jonka mukaan joukko todettiin hyväkuntoiseksi (VO2max = 55.9 ± 3.8 ml/kg-1/min-1). Harjoitusta edeltä-vänä vuorokautena ja harjoituksen aikana sotilaiden fysiologisia vasteita mitattiin ottamal-la veri- ja hormoninäytteitä, seuraamalla sydämen sykevaihtelua ja sykemuutoksia sekä mittaamalla kehon painoa. Sotilaiden toimintaa seurattiin liikkumisen osalta satelliittipai-kannuksella sekä energian- ja nesteensaannin osalta päiväkirjalla ja kyselyllä. Mielialan muutoksia seurattiin päivittäisellä POMS kyselyllä. Tutkimuksen mukaan partiotiedustelu tapahtui hengitys- ja verenkiertoelimistön osalta kohtuullisen matalalla intensiteetillä (HR = 44 ± 4 % maksimista; VO2 = 16 ± 3 % maksi-mista). Kuormitus oli merkitsevästi suurempi kuin kasarmipalveluksessa (p<0.01). Mitta-uksien perusteella tiedustelijat kärsivät harjoituksessa energia- ja nestevajeesta sekä unen-puutteesta. Harjoituksen aikaisen keskimääräisen energiankulutuksen (4646 ± 674 kcal/vrk) ja energiansaannin (2200 ± 326 kcal/vrk) perusteella sotilaiden energiavaje oli 2405 ± 890 kcal/vrk. Energia- ja nestevajeen seurauksena sotilaiden paino laski 2.2 ± 0.8 kg eli 2.8 %. Punasolujen tilavuus laski (-4.2 %, p<0.01) ja plasmatilavuus samoin (-4.3 %, p<0.01). Tämä oli luultavasti seurausta negatiivisesta nestetasapainosta, koska sotilaat joivat keskimäärin vain 2.9 ± 0.8 l/vrk. Energiankulutuksen mukaan laskettuna heidän olisi tullut nauttia nestettä vähintään 4.6 l/vrk. Sykevälivaihteluanalyysi osoitti, että fyysi-sesti raskaimpana vuorokautena (0. vs. 2.vrk) vagaalinen aktiivisuus väheni RMSSD:llä mitattuna (54 vs. 39 ms, p<0.05), joka saattaa olla merkki muutoksesta sympaattis- vagaa-lisessa tasapainossa (Otzenberger ym. 1998). Verinäytteistä saatujen kuormitusta kuvaavi-en muuttujien vaihtelut tukivat aiempia havaintoja sotilastehtävien kuormittavuudesta. Merkittävimmät muutokset alku ja loppumittauksen välillä olivat testosteronin 34 % (p<0.01) ja vapaan testosteronin 31 % (p<0.05) lasku sekä kreatiinikinaasin nousu 2.2 -kertaiseksi (p<0.001). Kortisolin ja kasvuhormonin osalta muutoksien suunta vaihteli eri harjoituspäivinä. Tyroksiinin pitoisuus oli lievässä nousussa koko harjoituksen ajan. Kolme vuorokautta kestäneen partiotiedusteluharjoituksen kuormittavuus hyväkuntoisilla sotilailla muodostui matalaintensiteettisestä pitkäkestoisesta rasituksesta. Harjoituksen aikainen RMSSD:n lasku osoitti sympaattis- vagaalisen säätelyn aktiivisuuden muutoksia laskien parasympaattista aktiivisuutta. Sotilaiden fysiologiset vasteet heijastivat harjoituk-sen aiheuttamaa sotilaallista fyysistä stressiä, joka muodostui huomattavan negatiivisesta energia- ja nestetasapainosta sekä univajeesta. Tästä huolimatta sotilaat säilyttivät korkean aktiivisuuden tason. Huomattavalla energiavajeella ei näyttänyt olevan suurta merkitystä hyväkuntoisien sotilaiden tehtävistä suoriutumiseen lyhyessä alle 4 vrk kestävässä harjoi-tuksessa. Sotilasjohtajien koulutuksessa ja koulutuksen suunnittelussa on korostettava energiatasapainon palauttamisen merkitystä sekä opetettava tehtävien tehokasta organi-sointia fyysisen palautumisen mahdollistamiseksi ja toimintakyvyn säilyttämiseksi.

Pioneeritaktiikka sotatieteellisenä käsitteenä : teoriaa seuraava tulkitseva käsiteanalyysi pioneeritaktiikan käsitteestä

Tutkimuksessa analyysin kohteena on pioneeritaktiikan käsite, jota ei ole aiemmin käsitetutkimuksella tutkittu. Käsitetutkimuksen on tarvetta korostaa kansainvälisesti yhteensopivien prosessien käyttöönotto. Pioneeritaktiikan käsitteen tutkimista voidaan perustella sekä sotatieteellisen tutkimuksen tiedonintresseillä että sotataidon soveltamiseen liittyvällä käytännön ongelmalla. Tutkimuksen päämääränä on rakentaa sotatieteellinen teoriapohja pioneeritaktiikan käsitteelle. Tätä teoreettista ymmärrystä, tutkimuksen tuloksia, voidaan hyödyntää vuosina 2013 – 2015 tuotettavan pioneeritaktiikan oppaan kirjoittamisessa. Tutkimusongelmana on selvittää ja kuvailla, mikä on pioneeritaktiikan käsitteen olemus suhteessa sotataidon käsitteisiin ja taistelun elementteihin. Tutkimusongelman lähtökohtana on yhtäältä sotatieteellinen intressi tutkia sotataidon peruskäsitteistöä sekä ottaa osaa sotataidon teorian rakentamiseen liittyvään tieteelliseen keskusteluun. Näkökulman tähän tutkimukseen muodostaa teoreettinen viitekehys, jonka kautta tutkimusaineistoa tulkitaan. Teoreettinen viitekehys on rakennettu analysoimalla sotataidon käsitteitä lähdeaineiston perusteella. Tutkimus on laadullinen, ei-empiirinen tutkimus, jossa käytetään tutkimusmenetelminä tulkitsevaa käsitetutkimusta sekä sisällönanalyysia. Tutkimusote noudattelee hermeneuttista ajattelua. Käsitetutkimus on tutkimusmenetelmä, jossa tutkimuksen kohteena ovat käsitteiden sisällöt ja merkitykset sekä käsitteiden suhteet muihin käsitteisiin. Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty klassisista sotateoreetikoista Carl von Clausewitzia ja Antoine Henri Jominia sekä 1900-luvun teoreetikoista J.F.C. Fulleria. Merkittävänä lähteenä tutkimuksessa on myös Mika Huttusen Monimutkainen taktiikka. Lisäksi keskeisinä lähteinä ovat yhdysvaltalaiset, brittiläiset, suomalaiset sekä Naton ohjesäännöt ja normit. Raportin aluksi määritetään sotataidon ja sodankäynnin tasojen käsitteet. Tämän jälkeen käsitteistöön liitetään taistelun ulottuvuuksien ja elementtien käsitteet. Seuraavaksi käsitejärjestelmään liitetään pioneeritoiminnan käsite. Tämä muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Neljännessä luvussa selvitetään, mitkä ovat pioneeritaktiikan ylä- ja rinnakkaiskäsitteet sekä keskeiset käsitepiirteet. Tämä asemoi pioneeritaktiikan käsitteen suhteessa sotataidon käsitteeseen ja erottaa sen muista samankaltaisista käsitteistä. Viidennessä luvussa selvitetään pioneeritaktiikan sisäisiä käsitteitä kuten vaikutus, resurssien käyttö, sekä tuotteet ja palvelut. Pioneeritaktiikan sisältöä tulkitaan taistelun elementtien tuli, liike, suoja, johtaminen, tiedustelu ja ylläpito kautta. Tutkimuksen tulosten perusteella pioneeritoiminnan käyttäminen sodankäynnin tukemiseen on oma käsitealueensa. Tämä käsitealue ilmenee strategisella, operatiivisella ja taktisella tasolla. Taktisella tasolla tätä taitoa voidaan kutsua termillä pioneeritaktiikka. Käsite voidaan ymmärtää sekä oppina että opin soveltamisena taistelun tukemiseksi. Toimintana pioneeritaktiikka tarkoittaa suunnittelua, toimeenpanoa, johtamista ja arviointia. Pioneeritaktiikan yläkäsitteinä ovat taito käyttää pioneeritoimintaa operatiivisen tason toiminnan tukemiseen sekä taktiikan käsite. Pioneeritaktiikan läheisimpiä rinnakkaiskäsitteitä ovat sellaiset ilmiöt, jotka esiintyvät kaikilla sodankäynnin tasoilla koskettaen kaikkia taisteluvoiman osatekijöitä. Tällaisia käsitteitä ovat esimerkiksi johtamisjärjestelmä-, huolto-, ja tiedustelutaktiikka. Pioneeritaktiikan alakäsitteinä voidaan pitää esimerkiksi pioneerijoukkojen taktiikkaa, liikkeenedistämis-, suluttamis-, suojelu ja linnoittamistaktiikkaa. Tutkimustuloksia arvioitaessa on huomattava, että tulkitsevassa tutkimuksessa ei voida välttää subjektiivisuutta. Tutkimus ei ole välttämättä toistettavissa samanlaisin lopputuloksin. Mikäli joku toinen tutkija toteuttaa tutkimuksen täsmälleen samalla menetelmällä, hän saattaa päätyä erilaisiin lopputuloksiin. Tutkimuksen merkitystä arvioitaessa on ymmärrettävä, että laadullisella tutkimuksella ei saada, eikä ole tarkoituskaan saada lopullisia vastauksia tutkimuksen kohteen olemuksesta. Tutkimuksen merkitys on ymmärryksen syventämisessä ja laajentamisessa tutkimuksen kohteesta. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda teoriapohja pioneeritaktiikan oppaan kirjoittamiseksi. Tämä tutkimus kertoo mitä kokonaisuuksia pioneeritaktiikan oppaan tulee kattaa. Vastaukset niihin kysymyksiin, jotka koskevat pioneeritaktiikan soveltamista on ratkaistava jatkotutkimuksessa sekä oppaan kirjoitustyön yhteydessä.

Rajaturvallisuusriskien hallinta

Tässä tutkimuksessa rajaturvallisuus ja rajaturvallisuusriski määritellään käsitteinä sekä pohditaan miten kompleksisia rajaturvallisuusriskejä voidaan hallita. Tutkimus koostuu neljästä osasta. Johdannossa esitetään tutkimuksen taustatekijät. Ensimmäisessä luvussa määritellään tutkimusongelma ja rajaukset sekä tutkimusmetodologiset valinnat. Toisessa luvussa tehdään John Wilsonin analyysimallin mukainen rajaturvallisuusriskin käsiteanalyysi. Kolmannessa luvussa määritetään riskienhallinnan teoreettinen tausta ja etsitään keinoja rajaturvallisuusriskien hallinnalle. Tarkastelu tehdään kompleksisten riskien hallinnan näkökulmasta. Neljänteen osaan kootaan johtopäätökset sekä vastataan tutkimuskysymyksiin. Rajavartiolaitoksen kehittyminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Nuoren valtion rajavartiolaitoksen vaihe, kylmän sodan rajavartiolaitoksen vaihe ja verkottuneen rajavartiolaitoksen vaihe, jossa toimintaympäristön monimutkaistuminen ja rajatarkastukset uutena tehtävänä muuttivat Rajavartiolaitoksen toimintaa merkittävällä tavalla. Verkottuneen rajavartiolaitoksen vaiheessa sisäinen turvallisuus ja rajaturvallisuus siirtyivät kansalliselta tasolta kompleksisemmalle globaalille tasolle. Emergenssin myötä systeemien määrä lisääntyi ja syntyi kokonaan uusi Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden ja rajaturvallisuuden taso. Uudella tasolla myös rajaturvallisuusriskeihin liittyviä systeemejä on enemmän ja niiden keskinäisriippuvuudet ovat monimutkaisempia. Kompleksisuus voidaan huomioida rajaturvallisuusriskien hallinnassa ymmärtämällä, että toisen vaiheen toimintatavat tai toimintaympäristökäsitys eivät toimi enää kolmannessa vaiheessa sellaisenaan. On tunnistettava kolmannen tason systeemit ja niiden toimintaperiaatteet, jotta omat toimenpiteet voidaan suunnata oikein. Yhdennetty rajaturvallisuus strategisena ratkaisuna ja operatiivisen kenttätoiminnan johtamisjärjestelmä taktisena ratkaisuna soveltuvat hyvin kompleksisten rajaturvallisuusriskien hallintaan. Rajavartiolaitosta voidaan kuitenkin kehittää edelleen resilientin organisaation suuntaan. Resilientiltä organisaatiolta vaaditaan kykyä ennakoida, havainnoida ja reagoida. Organisaatiolta vaaditaan kykyä ymmärtää, mitä voi tapahtua, tietoa siitä minne havainnointi pitää suunnata ja tietotaitoa reagoida oikealla tavalla olemassa olevan toimivallan puitteissa. Hallitakseen kompleksisia rajaturvallisuusriskejä Rajavartiolaitoksen tulee kiinnittää huomiota päätöksentekoon ja erityisesti päätöksen vaikutusten analysointiin. Heijastavan päätöksenteon mallissa huomioidaan päätöksen aiheuttamat välittömät, välilliset ja seurannaiset vaikutukset. Rajaturvallisuuden alalla tehdään päätöksiä jatkuvasti. Päätöksiä tekevät niin valtiolliset kuin eivaltiollisetkin toimijat sekä yksittäiset ihmiset. Päätökset luovat uusia tulevaisuuksia ja vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Kansallista rajaturvallisuutta ei ole olemassa ilman Euroopan unionin rajaturvallisuutta ja päinvastoin. Kansallisella ulkorajalla tehtävän rajavalvonnan lisäksi tulevaisuudessa on kiinnitettävä enemmän huomiota yhteistoimintaan Schengen -alueen ulkorajoilla sekä vapaan liikkuvuuden alueella tehtävään ulkomaalaisvalvontaan. Kansallisen rajavalvonnan merkitys vähenee, jos muilla ulkorajoilla valvonta ei toimi.