Etnologiasta monipuolisesti ja käytännöllisesti

Kirjallisuusarvostelu

Sexi on in?

Kirjallisuusarvostelu

Yliopistosta, kokemuksella

Kirjallisuusarvostelu

Saksalaisen nykykulttuurin jäljillä

Kirjallisuusarvostelu

Vahva perustutkimus Lapin historiasta

Kirjallisuusarvostelu

Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista. 1 osa

Elias Lönnrot (1802-1884) oli lääkäri, suomen kielen professori, Suomen kirjakielen kehittäjä, kansanrunouden tunnetuksi tekijä ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden toimittaja (ks. kohde 201). Lönnrot julkaisi Suomen kansalliseepokseksi muodostuneen Kalevalan ensimmäisen laitoksen vuonna 1835. Jälkipolville tuttu ja kouluopetuksessa käytetty Kalevalan toinen, laajennettu laitos ilmestyi myöhemmin, vuonna 1849. Lönnrot oli liikkunut runonkeruumatkoilla Itä-Suomessa ja Vienan-Karjalassa vuosien 1831-1834 aikana, välillä kuitenkin hoitaen lääkärin tointaan. Lönnrotin tutkimusmatkoja ja julkaisutoimintaa rahoitti vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrot järjesteli kuulemiaan ja keräämiään lauluja Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä sikermiksi, kunnes hän päätti yhdistää runot vanhoista sankareista yhdeksi kokonaisuudeksi. "Runokokouksen" käsikirjoituksen jo valmistuttua Lönnrot onnistui vielä tapaamaan maineikkaan laulajan, Latvajärven Arhippa Perttusen, joka lauloi hänelle kolme päivää yhtä päätä runojaan. Tämän jälkeen Lönnrot suoritti toimitustyönsä vielä uudelleen ennen Kalewalan ensimmäisen osan julkaisemista.

Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista. 2 osa

Elias Lönnrot (1802-1884) oli lääkäri, suomen kielen professori, Suomen kirjakielen kehittäjä, kansanrunouden tunnetuksi tekijä ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden toimittaja (ks. kohde 201). Lönnrot julkaisi Suomen kansalliseepokseksi muodostuneen Kalevalan ensimmäisen laitoksen vuonna 1835. Jälkipolville tuttu ja kouluopetuksessa käytetty Kalevalan toinen, laajennettu laitos ilmestyi myöhemmin, vuonna 1849. Lönnrot oli liikkunut runonkeruumatkoilla Itä-Suomessa ja Vienan-Karjalassa vuosien 1831-1834 aikana, välillä kuitenkin hoitaen lääkärin tointaan. Lönnrotin tutkimusmatkoja ja julkaisutoimintaa rahoitti vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrot järjesteli kuulemiaan ja keräämiään lauluja Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä sikermiksi, kunnes hän päätti yhdistää runot vanhoista sankareista yhdeksi kokonaisuudeksi. "Runokokouksen" käsikirjoituksen jo valmistuttua Lönnrot onnistui vielä tapaamaan maineikkaan laulajan, Latvajärven Arhippa Perttusen, joka lauloi hänelle kolme päivää yhtä päätä runojaan. Tämän jälkeen Lönnrot suoritti toimitustyönsä vielä uudelleen ennen Kalewalan ensimmäisen osan julkaisemista.

Suunnitellun alas- ja ylösajon todennäköisyysperustainen riskianalyysi ydinvoimalaitokselle

Työssä tehtiin ydinvoimalaitoksen suunnitellun alas- ja ylösajon todennäköisyysperus-tainen riskianalyysi. Suunnitellun alasajon analyysi sisälsi Teollisuuden Voima Oyj:n käyttämän vanhan PRA-mallin päivityksen ja laajentamisen. Ylösajon analyysiä varten kehitettiin kokonaan uusi malli. Diplomityöselostuksen alussa on yleinen katsaus luotettavuustekniikan käsitteisiin, pe-rusperiaatteisiin ja työkaluihin. Sitten on esitelty laitostekniikkaa tärkeimpien alas- ja ylösajoihin osallistuvien järjestelmien osalta. Myös normaalit alas- ja ylösajotoimenpi-teet on kuvattu. Yleisen teoriaosuuden jälkeen on keskitytty uusien mallien muodosta-miseen. Työssä käytetyt oletukset ja arviot on esitelty perusteluineen. Uudet tapahtuma- ja vikapuut sekä niiden perusteella lasketut sydänvaurioriskit johtopäätöksineen on käy-ty läpi selostuksen lopussa. Alkutapahtumataajuuksien määrittäminen tehtiin vikapuiden avulla, joissa huomioitiin komponenttivikojen, inhimillisten virheiden ja ulkoisten tekijöiden vaikutus. Aiemmin alkutapahtumat oli määritetty pääasiassa käyttöhistorian perusteella. Uusi määrittelytapa antaa eri vikaantumistapojen välille paremman kuvan niiden keskinäisestä merkitykses-tä sekä paremman päivitettävyyden laitosmuutosten yhteydessä. Mallien avulla voidaan laskea alas- ja ylösajon merkitys kokonaissydänvauriotaajuuteen entistä yksityiskohtaisemmin. Tuloksia voidaan myös hyödyntää laitosten vikatilanteis-sa, kun vertaillaan jatketun käytön ja mahdollisten korjaustöiden vaatiman alas- ja ylösajon riskejä. Uusien mallien antamat tulokset laskivat vain hieman kokonaissydän-vauriotaajuutta, mutta merkittävästi alasajon vaikutusta siihen. Ylösajosta aiheutuva riskinlisä oli noin puolet alasajon riskistä.

Palvelukeskeisen arkkitehtuurin mukaisen rajapinnan toteuttaminen avustavalla teknologialla

Tässä diplomityössä käsitellään palvelukeskeistä arkkitehtuuria ja sen pohjalta vanhaan järjestelmään rakennetun palvelurajapinnan laajentamista avustavan teknologian avulla. Avustavalla teknologialla automatisoidaan vanhan järjestelmän graafisen ohjelman käyttöliittymän toimintoja verkkopalveluksi. Alussa esitellään palvelukeskeisen arkkitehtuurin määritelmä ja sen mukaisia suunnitteluperiaatteita. Sen jälkeen käydään läpi teoriaa, toteutuksia ja lähestymistapoja vanhojen järjestelmien integroimiseksi osaksi palvelukeskeistä arkkitehtuuria. Microsoft Windows-ympäristön tarjoama tuki avustavalle teknologialle käydään läpi. Palvelurajapinnan laajentamisessa käytettiin mustan laatikon menetelmää, jolla vanhan järjestelmän graafinen ohjelma automatisoidaan avustavan teknologian avulla. Menetelmä osoittautui toimivaksi ja sitä voidaan käyttää vanhojen järjestelmien integroimiseksi osaksi palvelukeskeistä arkkitehtuuria

Integration und Vermittlung landeskundlicher Inhalte im Fremdsprachenunterricht

Tämän väitöskirjatyön aiheena on maantuntemuksellisten sisältöjen integrointi ja välittäminen vieraan kielen opetuksessa. Maantuntemuksellisilla sisällöillä tarkoitetaan vieraan kielen opetuksessa ei-kielellisiä sisältöjä, jotka ylittävät pelkän kielitiedon, kieliopin ja sanaston, välittämisen rajat. Tutkimuskirjallisuudessa näitä ei-kielellisiä sisältöjä nimitetään monin eri tavoin, esimerkiksi maantuntemukseksi (Landeskunde), sosiokulttuurisiksi tiedoiksi ja taidoiksi (soziokulturelles Wissen) tai yksinkertaisesti kulttuuriksi (Kultur). Väitöskirjatyö jakautuu teoreettiseen kehykseen (luvut 1–4), julkaistujen artikkeleiden tutkimusmetodien ja tuloksien käsittelyyn (luvut 5–6) sekä julkaistuihin artikkeleihin. Teoreettisen kehyksen ensisijaisia tutkimuskysymyksiä ovat, miten maantuntemuksellisten sisältöjen välittäminen konkretisoituu eri näkökulmista (opettajat, oppijat, oppimateriaalit) tarkasteltuna, miten kulttuurienvälinen maantuntemus ilmentyy vieraan kielen opetuksessa ja mitkä sisällöt ovat merkittäviä vieraan kielen opetuksessa. Metodisina lähestymistapoina tutkimuksessa on käytetty oppikirja-analyysiä, opetuksen tarkkailua sekä kyselytutkimuksia. Liitteenä oleville julkaistuille artikkeleille on yhteistä se, että jokainen niistä käsittelee jotakin erityistä maantuntemuksellisiin sisältöihin liittyvää aihetta empiriisestä näkökulmasta erityisesti saksan kielen opetuksen kannalta. Artikkelien tutkimusongelmia ovat kulttuuristen ja kielellisten sisältöjen yhdistäminen, kulttuurienvälisen viestinnän konkretisoituminen, kielellisen ja kulttuurisen variaation huomioiminen, stereotyyppien asema sekä sukupuolierojen merkitys vieraan kielen opetuksessa. Väitöskirjatyön teoreettisessa kehyksessä luodaan aluksi historiallinen katsaus maantuntemuksen asemaan vieraan kielen opetuksessa ja selvitetään tarkemmin erityisesti vieraan kielen didaktiikan uusimpien traditioiden, kuten konstruktivismin ja sosiokulttuurisen teorian, yhteyttä maantuntemuksen oppimiseen. Tässä yhteydessä käsitellään myös kulttuurienvälisen oppimisen traditiota ja maantuntemusta sen sovellusalueena. Tämän lisäksi selvitetään konkreettisia vieraan kielen opetuksessa ilmeneviä maantuntemukseen liittyviä didaktis-metodisia kysymyksiä, erityisesti opettajan roolia ja sitä, miten kulttuurienvälisen tradition mukainen maantuntemuksen välittäminen konkretisoituu yhtäältä yksittäisinä tehtävinä ja harjoituksina sekä toisaalta elektronisten viestimien välityksellä. Teoreettisen kehyksen ytimen muodostaa maantuntemuksellisten aiheiden valintaan ja merkittävyyteen liittyvä tutkimuskirjallisuuden pohjalta tehtävä pohdinta. Vieraan kielen opetuksessa kieliopilliset sisällöt opetetaan pääosin vakiintuneessa järjestyksessä, mutta maantuntemuksellisten sisältöjen opettamisessa ja oppimisessa ei ole säännönmukaisuuksia. Yhteenvetona esitetään teesejä, joiden tarkoituksena on antaa ehdotuksia, suosituksia ja didaktisia neuvoja maantuntemuksen opetukseen ja oppimiseen. Väitöskirjatyössä paneudutaan vaikeuksiin määritellä maantuntemuksen oppimisen kannalta merkittävät aiheet erityisesti saksan kielen opetusta silmällä pitäen. Arkipäivän kulttuurin käsittelyn tärkeyteen käytännön opetuksessa viittaavat oppikirjojen aihepiirit, opettajien ja opiskelijoiden käsitykset sekä Eurooppalaisen viitekehyksen suositukset. Tutkimuksessa selvitettiin tarkemmin myös aihepiirien valintaa kohderyhmän mukaan ja kartoitettiin oppijoiden käsityksiä maantuntemuksellisista sisällöistä ja heidän näihin kohdistuvia toiveitaan. Kyselytulosten mukaan aikuisten oppijoiden mieliin jäivät saksan kielen oppitunnilla erityisesti sellaiset kulttuuriin liittyvät asiat, jotka oppijat kokivat autenttisiksi tai jotka herättivät tunnilla keskustelua ja olivat kohdekulttuurissa erilaisia kuin omassa kulttuurissa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kulttuurienvälisen oppimisen aspekteja vieraan kielen opetuksessa ja oppimateriaaleissa, erityisesti ”oman” ja ”vieraan” kulttuurin kokemisesta ja niiden vastakkainasettelusta. Näyttää siltä, että kulttuurienvälisen oppimisen mahdollisuudet tutkimissani saksan kielen oppikirjoissa rajoittuvat siihen, että oppijoille tarjotaan mahdollisuus eläytyä kohdekulttuurin arkeen oppikirjojen henkilöiden kautta ja että oppijoita kehotetaan kertomaan omasta kulttuuristaan. Tutkimuksessa pohditaan myös tarkemmin, voivatko sähköiset oppimateriaalit ja internet johtaa takaisin faktoihin keskittyvään maantuntemuksen oppimiseen. Virtuaaliset oppimisympäristöt, esimerkiksi oppikirjojen internetsivustot, antavat kaikesta huolimatta uusia mahdollisuuksia tutkivaan oppimiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi ”minitutkimustehtävät” ja sellaiset harjoitustyypit, jotka eivät oppikirjoissa ole mahdollisia, kuten virtuaaliset kaupunkikierrokset. Opettajien ja oppimateriaalien laatijoiden pitäisi suunnitella sellaisia tehtäviä ja harjoituksia, jotka antavat riittävästi mahdollisuuksia myös kulttuurienväliselle pohdinnalle. Oppijan oma ja kohdekulttuuri voidaan opetuksessa nostaa samanaikaisesti esille esimerkiksi käsittelemällä kielellisiä ja kulttuurisia variaatioita. Tutkimustulosten mukaan kulttuurienvälisen oppimisen traditionkin aikana maantuntemusta välitetään yhä perinteisellä tavalla faktatietoihin painottuen, eli käytännössä kieltenopetusta ohjaa vielä edelleenkin hyvin perinteinen käsitys kielestä ja kielitaidosta. Kielten opettajien koulutuksessa olisi huomioitava se, että opettajien tulisi olla kokonaisvaltaisia kulttuurin asiantuntijoita, eli myös historia, yhteiskunta, politiikka ja myös ”arkipäiväisen elämän” tuntemus ovat tärkeitä opettajan ammattitaidossa.