519 resultados para Phage display and peptide inhibitor


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni aiheena on keskeytyneen uusmediatuotannon jatkaminen. Monimuototyön työosana toteutettiin 7-minuuttinen 3D animaatio, joka kertoo Suomen kansalliseepoksen Kalevalan taruhahmosta Väinämöisestä, muistelemassa menneitä. Projekti käynnistettiin alun perin vuonna 2003, mutta resurssien vähetessä se keskeytyi vuoden 2005 loppupuolella. Keväällä 2006 projekti käynnistettiin uuden projektiryhmän voimin, jossa olin itse mukana vastaten muun muassa tuotannonohjauksesta ja hahmoanimoinneista. Uusi projektiryhmä oli henkilöstöresursseiltaan pieni, joten vastuualueet olivat monipuolisia. Keskeytyneen projektin jatkamisen ja haltuunoton haasteellisuus sai minut kiinnostumaan tutkia aihetta tarkemmin. Tuotannonohjaajana vastasin hyvin pitkälle tuotannon uudesta käynnistämisestä ja projektin saattamisesta vihdoin loppuun. Keskeytyneen projektin haltuunotto oli tilanteena kaikille uusi, mikä heijastui vaikeuksina uudelleen käynnistettyyn tuotantoon. Raportin tarkoituksena ei ole olla projektinhallinnallinen käsikirja, sillä käsittelen vain tämän projektin jatkolle oleellisina pidettyjä asioita. Projekti toivottavasti kuitenkin antaa kuvan huolellisen projektinhallinnan ja onnistuneen tuotannonohjauksen tärkeydestä. Jokainen keskeytynyt projekti ei ole aina välttämättä elvytettävissä - ainakaan alkuperäisessä muodossaan. Projektin jatkamista tulisi katsoa aina tapauskohtaisesti. Keskeytymiseen on useimmiten syynsä, joten ongelmien selvittäminen ja niihin puuttuminen on tärkeää ennen jatkopäätöksen tekemistä. Myös projektityöskentelytavat kehittyvät ja pohdin työssäni uusien projektinhallintatapojen, kuten wikien käyttöä projektinhallinnan työkaluna ja projektiyhteisön välistä viestintää edistävänä työkaluna.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyön kirjallinen osa pohtii dokumentaarisen elokuvan ja tosi-TV:n eroja ja yhtäläisyyksiä. Kysymys on rajattu koskemaan näiden kahden lajityypin keinoja autenttisen vaikutelman luomiseksi muodon ja teknisen toteutuksen tasolla. Dokumentaarisella elokuvalla ja tosi-TV:llä on osittain samanlaiset lähtökohdat, mutta niiden keinoissa on enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Keskityn tutkimuksessani erityisesti tosi-TV:n muotoon. Lähtökohtana pohdinnalle olen käyttänyt Veijo Hietalan ja Ari Honka-Hallilan esittämää teoriaa televisio-ohjelman autenttisuuden vaikutelmaa lisäävistä indekseistä eli "mittareista". Ohjelman autenttisuutta voidaan Hietalan ja Honka-Hallilan mukaan mitata visuaalisilla, temporaalisilla ja interaktiivisilla indekseillä. Käyn läpi tosi-TV:n kuvan, äänen, rakenteen, leikkauksen ja käsikirjoituksen keinoja autenttisuuden vaikutelman tehostamisessa ja vertaan niitä dokumentaarisen elokuvan vastaaviin keinoihin. Käsittelen myös joitain vain televisiolle ominaisia keinoja luoda autenttisuuden vaikutelmaa, kuten suoran lähetyksen illuusio ja vuorovaikutus katsojan kanssa. Pohdin myös "toisen sukupolven" tosi-TV:lle ominaista tapaa tuoda "tavallisen" ihmisen tunteet televisiodraaman keskiöön. Vaikka tosi-TV:llä ja dokumentaarisella elokuvalla on joitain yhtymäkohtia, ovat ne lajityyppeinä etääntyneet kauas toisistaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että niiden sisältöjen erot olisivat tarkkarajaiset. Myöskään ei ole aina yksiselitteisen selvää, onko jokin tietty ohjelma dokumentti vai tosi-TV-ohjelma. Opinnäytetyöni teososan muodostavat Laulua kauniiden lasten saarelta -nimisen teatterikappaleen videoprojisoinnit. Teatterikappaleessa tehtäväni oli ohjata tosi-TV:tä jäljittelevä kuvaustilanne koko näytelmän ajaksi. Teososan tekeminen on ollut lähtökohtana kirjallisen osan pohdinnoille.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Työ käsittelee käsikirjoittamisen ja käsikirjoitusopetuksen roolia mediakasvatuksessa. Työn tavoitteena on kartoittaa mediakasvatuksen käsikirjoitusopetuskäytäntöjä ja nostaa lyhytelokuvan käsikirjoitusprosessista esiin sellaisia piirteitä, joita voisi hyödyntää mediakasvatuksessa. Tyylillisesti työ on perinteisen tutkielman ja oppaan välimuoto, joka koostuu pohjustavasta osasta, varsinaisesta tutkimusosasta ja tekniikkaosasta. Pohjustavassa osassa tutustutaan mediakasvatuksen päämääriin ja median tarinankerronnallisiin piirteisiin. Tutkimusosassa keskitytään siihen, kuinka käsikirjoittaminen, lyhytelokuva ja erityisesti lyhytelokuvan käsikirjoittaminen toimivat mediakasvatuksen välineinä, ja esitellään mediakasvatuksen käsikirjoitusopetuksen tueksi versio lyhytelokuvan käsikirjoitusprosessista. Tekniikkaosassa tämän käsikirjoitusprosessin osia käsitellään yksitellen ja kokonaisuuden käytettävyyttä havainnollistetaan harjoitusesimerkein. Tekniikkaosan harjoitukset on suunnattu erityisesti nuorten mediakasvatukseen. Työn lähdemateriaalina käytetään ensisijaisesti mediakasvatukseen ja lyhytelokuvan käsikirjoittamiseen liittyvää kirjallisuutta, mutta myös luentomuistiinpanoja, asiantuntijahaastattelua ja kokemuksia käsikirjoitustyöpajojen vetämisestä. Aihetta käsitellään käsikirjoittajan näkökulmasta. Lopputulos on käytännönläheinen tutkielma, joka tarjoaa työvälineitä mediakasvatuksen käsikirjoitusopetuksen tueksi. Jotta käsikirjoittaminen voidaan valjastaa täysipainoiseksi mediakasvatuksen välineeksi, sen kentästä on nostettava esiin ne piirteet, joista mahdollisimman moni voi hyötyä. Työn mukaan käsikirjoittamisen avulla voi kehittää prosessitietoisuutta ja hahmottaa median tarinallisuutta sekä medialle tyypillistä kuvan ja tekstin suhdetta.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Televisiolla on medioista merkittävin rooli urheilun välittäjänä. Sen myötä urheilusta on tullut universaalia viihdettä, josta kuluttaja voi nauttia kotisohvaltaan ympäri vuorokauden. Samaan aikaan kun urheilussa tulokset paranevat, kehittyy myös television lähetystekniikka analogisesta digitaaliseen ja muuttaa televisiota kuluttajan kannalta yhä palvelevampaan muotoon - osittain maksulliseen sellaiseen. Tässä opinnäytetyössä perehdytään television ja urheilun suhteeseen ja selvitetään syitä, miksi juuri urheilu on otollista viihdettä maksukanaville. Opinnäytetyössä pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Keitä osapuolista, katsojaa, televisiotoiminnan harjoittajaa vai itse urheilua, lisämaksulliset kanavat parhaiten palvelevat? Kuka puolustaa jokamiehen ja -naisen oikeutta vapaaseen tiedonsaantiin ja miltä näyttää urheilun tulevaisuus maksullisilla ja vapaan katselun televisiokanavilla? Esimerkkitapauksena syvennytään Suomen jalkapallon A-maajoukkueen otteluiden kohtaloon televisiomarkkinoilla peilaten syitä ja seurauksia teoriaan urheilun ja television suhteesta. Näyttää siltä, että maksullisten kanavien tulo televisiomarkkinoille on lujittanut entisestään urheilun ja television suhdetta. Maksukanavayhtiöt ovat ottaneet urheilun pysyvästi yhdeksi myyntivaltikseen, mikä on johtanut siihen, että kansallisesti merkittävimpien urheilutapahtumien näkyminen vapaan katselun kanavilla on jouduttu takaamaan erillisillä toimenpiteillä. Penkkiurheilijan kannalta maksutelevisio tarkoittaa yleistyviä lisämaksullisia palveluita, mutta myös monipuolisempaa ja tasokkaampaa urheilutarjontaa. Urheilun kannalta taas maksutelevision läpimurto kaupallistaa urheilua yhä entisestään, nostaa televisiointioikeuksien hintoja ja kiristää eri lajien kilpailua televisionäkyvyydestä. Tämä opinnäytetyö on koottu asiantuntijoiden haastatteluiden, kirjallisuuden, verkkomateriaalin sekä lehtiartikkeleiden pohjalta.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tarkastelen opinnäytetyössäni Yleisradion brändin rakentamista YleQ-radiokanavalle tekemieni imagopuffien kautta. Brändin käsite ymmärretään monella eri tavalla. Opinnäytetyössäni olen kilpailevien määritelmien pohjalta rajannut brändin tarkoittamaan Yleisradion pyrkimystä vaikuttaa kuluttajien tunteisiin ja mielikuviin. Pyrin työssäni alan kirjallisuuden, YLEn itsensä laatimien brändi-, arvo- ja visiokirjelmien, julkisen mediakeskustelun sekä haastattelujen pohjalta hahmottelemaan hyvään brändiin vaikuttavat arvot ja tekijät. Tutkimuksessani tarkennan brändin tarkastelun YleQ-radiokanavaan ja arvioin, onnistuivatko tekemäni imagopuffit niille asetetuissa tavoitteissa. Tarkastelen Yleisradion brändityön komentotietä ja pohdin yksilön merkitystä yhtiön brändäyksen onnistumisessa. Pohdin myös brändityön suunnittelun merkitystä YleQ-kanavan lopettamispäätöksessä. YLEn itselleen laatimat arvot eivät tutkimukseni mukaan toteudu käytännössä ja siksi yhtiön brändi on haasteen edessä. Yhtiöllä olisi mielestäni kaksi tärkeää kehittämiskohtaa. Ensinnäkin yhtiön tulisi luottaa työntekijöihinsä ja ottaa rohkeasti vastaan heidän ajatuksiaan, jotta Yleisradion toiminnassa saataisiin esille kaikki mahdollinen luovuus ja intohimo. Yleisradion pitäisi myös rajata markkinointinsa viestit tarkemmin. Tämä parantaisi kuluttajan tiedonsaantia Yleisradion tarjoamista palveluista ja helpottaisi yhtiön yhtenäisen brändin rakentamista.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni Kahden kulttuurin ääniä on monimuototyö, jonka teososa koostuu kuudesta suunnittelemastani ja äänittämästäni konkreettisen musiikin teoksesta. Materiaali on äänitetty 2006 kesällä ja syksyllä Suomessa ja Japanissa. Kirjallisessa osassa tarkastelin lajityypin historiaa sekä omaan työskentelyyni peilaten keinoja, joilla tein kenttä-äänistä musiikillisen teoksen jaettuna kolmeen eri teemaan kunkin maan äänimateriaalista: luontoäänet, kaupunkiäänet sekä uskonnollisten palvelusten äänet. Teoksille ei tehty ennakkokäsikirjoitusta, vaan niiden kokoaminen tapahtui konkreettisen musiikin perinteiden mukaisesti vasta äänityöasemalla. Työ koostettiin ja miksattiin stereona ja surroundina (5.0) Pro Toolsissa vuoden 2007 aikana. Osa äänimateriaalista säilyi käsittelemättömänä, osa käsiteltiin lähes tunnistamattomaksi. Kahden kulttuurin ääniä poikkeaa lajityypin klassikoista nopealla tempollaan ja runsaalla tunnelmien vaihtelevuudellaan. Toisinaan työ lähentelee jo nykyaikaisia elektronisen musiikin alalajeja. Teokset sisältävät paljon elementtejä, jotka aiheuttavat eri ihmisissä erilaisia assosiaatioita. Tämän vuoksi konkreettinen musiikki voisi hyvin toimia muun muassa musiikkiterapian välineenä.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni on monimuototyö, joka koostuu Suurin niistä on rakkaus -nimisestä kuunnelmasta sekä Äänikerronnan suhde tarinaan kuunnelmassa -otsikoidusta kirjallisesta osasta. Teoksen pituus on 45 minuuttia ja se kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan omasta saksalaisesta äidistäni, joka pakenee despoottista isäänsä Suomeen rakkaansa luo ja löytää itsensä "ojasta allikkoon" -tilanteesta. Mustasukkainen ja ennakkoluuloinen anoppi ei päästä helpolla ainoasta pojastaan irti ja Erika joutuu näkemään vaivaa lunastaakseen paikkansa miehensä rinnalta. Teoksen tavoitteena on ollut tutustua kuunnelman tekemiseen liittyviin työprosesseihin ja -rooleihin sekä tutkia, miten ne toimivat yhteydessä toisiinsa. Kirjallinen työ keskittyy äänikerrontaan kuunnelmassa, esitellen myös muissa radiomaailman ohjelmatyypeissä käytettäviä äänellisiä ilmaisukeinoja. Tausta-aineistoa ei radion äänikerronnasta ollut pahemmin olemassa, joten sovelsin elokuvien äänisuunnittelusta lähtöisin olevia käsitteitä. Tutkin myös, millaisia äänellisiä ratkaisuja olin käyttänyt Suurin niistä on rakkaus -teoksen yhteydessä. Arvioinnin kohteena on kirjallinen osuus ja teos, jossa olen vastannut yksin käsikirjoituksesta, ohjauksesta, äänisuunnittelusta sekä musiikista. Olen pyytänyt erityistä huomiota arvioinnissa teoksen äänisuunnitteluun, sillä keskitin siihen eniten aikaa ja äänikerronta on pääaiheena myös kirjallisessa osassa. Suurimmaksi ongelmaksi koin käsikirjoittamisen sekä ohjaamisen, sillä kummastakaan minulla ei ollut pahemmin aiempaa kokemusta. Tähän hain apua Ylellä työskentelevältä ohjaajalta Pekka Ruohorannalta, jolla on monien vuosien kokemus kuunnelmien tekemisestä. Ensimmäiset nauhoitukset näyttelijöiden kanssa tehtiin vuoden 2006 alussa. Äänileikkaamiseen ja -suunnitteluun paneuduin joulukuussa 2006. Viimeistely ja musiikin säveltäminen teokseen tapahtui maaliskuussa 2007, jolloin aloin kirjoittaa myös kirjallista osaa. Teos ja kirjallinen osa valmistuivat huhtikuussa 2007.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Keskushermosto- ja neonataali-infektiot ovat herpes simplex -virusten aiheuttamista taudeista vakavimpia. Niihin on olemassa lääkitys, joka on tehokkain, kun se aloitetaan aivan sairauden alkuvaiheessa. Näiden infektioiden diagnostiikassa PCR-menetelmä on herkin. Tämä menetelmä on kuitenkin työläs ja aikaa vievä, joten uudet nopeammat menetelmät ovat tervetulleita. Opinnäytetyö tehtiin HUSLABin virologian osastolle. Työssä testattiin QIAGENIN artus®HSV-1/2 LC PCR-reagenssipakkausta, joka on tehty käytettäväksi Roche diagnosticsin reaaliaikaisella PCR-laitteella LightCyclerillä. Lisäksi työssä testattiin automaattista bioMérieuxin NucliSens easyMAG- nukleiinihappoeristyslaitetta. Referenssinä käytettiin HUSLABin virologian osastolla testaushetkellä käytössä olevia menetelmiä. Reaaliaikaisen PCR-menetelmän herkkyyttä testattiin positiivisilla HSV-1 ja HSV-2 kontrollilaimennussarjoilla. Menetelmän oikeellisuutta testattiin määrittämällä laaduntarkkailu- ja potilasnäytteitä, jotka olivat likvoria. Tuloksia verrattiin QCMD:n antamiin ja perinteisellä ”in house”- PCR-menetelmällä saatuihin referenssituloksiin. Spesifisyyttä testattiin muiden ihmisten herpesvirusten positiivisilla kontrolleilla. Automaattisen nukleiinihappoeristysmenetelmän toimivuutta testattiin HSV-positiivisilla ja -negatiivisilla likvornäytteillä, jotka oli aikaisemmin eristetty fenoli-kloroformiuutolla. Tulokset QIAGENIN artus®HSV-1/2 LC PCR-reagenssipakkauksesta olivat hyviä. Kont-rollilaimennussarjan määrityksessä reaaliaikainen PCR-menetelmä osoittautui perinteistä ”in house”- PCR-menetelmää herkemmäksi. Potilasnäytteiden määrityksessä tulokset olivat yhtenevät. EasyMAG- nukleiinihappoeristysmenetelmällä eristettyjen potilasnäytteiden määrityksistä saadut tulokset olivat myös hyviä. Kun tuloksia verrattiin fenoli-kloroformiuutolla saatuihin tuloksiin, olivat tulokset yhtä näytettä lukuun ottamatta yhtenevät. Molemmat testattavat menetelmät ovat nopeita ja virhelähteiden mahdollisuus on vähäisempi kuin perinteisessä ”in house”-PCR menetelmässä ja fenoli-kloroformiuutolla nukleiinihappoa eristettäessä. Tutkimusten tulokset osoittivat molempien menetelmien soveltuvan hyvin HSV:n eristykseen ja määritykseen likvornäytteistä.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö on kaksiosainen tuotteistettu kehittämistyö, joka voidaan luokitella toiminnalliseksi opinnäytetyöksi. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa lihaskuntoa testaava testipatteristo Helsingin yliopiston Yliopistoliikunta -yksikön käyttöön. Työ tehtiin Yliopistoliikunnan kuntosaliohjaajien työvälineeksi liikuntaneuvontaan. Tavoitteena oli valita testistöön helposti toteutettavia, lihaskestävyyttä mittaavia kenttätestejä, jotka eivät vaadi kallista erityislaitteistoa. Testien valintakriteereinä oli luotettavaan tutkimustietoon perustuminen; testien tuli mitata pätevästi sitä ominaisuutta, johon ne on kehitetty, olla toistettavia, tulosten sovellettavissa käytäntöön sekä viitearvoiltaan sopivia tälle kohderyhmälle. Kunnon Testistöön valittiin viisi lihaskuntotestiä, joista yksi mittaa maksimaalista voimaa ja neljä kestovoimaa. Testistö koostuu seuraavista testeistä: käden puristusvoiman mittaus, vatsarutistus, selän 30 sekunnin toistotesti, toistokyykistys ja etunojapunnerrus. Testistöön on tehty testilomake ja ohjeistus. Opinnäytetyön julkaisu tapahtui "Kunnon Testistön" esittelytilaisuudessa marraskuussa 2006 Yliopistoliikunnan tiloissa. Tilaisuudessa opinnäytetyön tekijä esitteli testipatteriston Yliopistoliikunnan henkilökunnalle demohenkilön avulla. Ohjaajien varsinainen koulutus testistöön tapahtuu opinnäytetyöntekijän toimesta alkuvuodesta 2007 erillisessä koulutustilaisuudessa ja testistö otetaan käyttöön keväällä 2007. Jatkotutkimuksen aiheena voisi olla Kunnon Testistön käyttökelpoisuuden testaaminen käytännössä

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli tuottaa itseopiskelumateriaali fysioterapeuttiopiskelijoille nuoruusiän idiopaattisesta skolioosista. Kouluikäisistä lapsista 80 prosentilla on todettu vartaloepäsymmetriaa, suurin osa näistä on toiminnallisia skoliooseja. Varsinaisia idiopaattisia skoliooseja ilmenee suomessa vuosittain noin 200 uutta tapausta. Idiopaattista skolioosia ei voida fysioterapian keinoin parantaa, mutta fysioterapeutti on usein arvioimassa tulisiko lapsi lähettää jatkotutkimuksiin. Fysioterapeutti on myös mukana skolioosipotilaan konservatiivisessa ja operatiivisessa hoidossa. Fysioterapeutti esimerkiksi ohjaa hoitoa tukevia harjoitteita ja kannustaa potilasta liikkumaan. Fysioterapian opinnoissa käsitellään skolioosin tutkimista ja hoitoa. Opinnoissa ei kuitenkaan välttämättä harjoitella esimerkiksi skoliometrimittausta. Tuotetun itseopiskelumateriaalin tarkoitus on antaa fysioterapeuttiopiskelijalle syventävää tietoa skolioosista, sen synnystä, tutkimisesta ja hoitamisesta. Opinnäytetyön teoriaosassa käsitellään skolioosia ja erityisesti nuoruusiän idiopaattista skolioosia. Teoriaosasta on poimittu oleelliset asiat mahdollisimman tiiviissä ja selkeässä muodossa itseopiskelumateriaaliin. Itseopiskelumateriaali on tallennettu .pdf -muodossa CD-ROM:lle ja sitä on tarkoitus katsoa tietokoneen näytöltä. Itseopiskelumateriaali on tarkoitettu Kunto-Stadian opiskelijoiden käyttöön. Materiaali sisältää viisi kokonaisuutta: johdanto, yleistä skolioosista, nuoruusiän idiopaattinen skolioosi, nuoruusiän idiopaattisen skolioosin tutkiminen ja nuoruusiän idiopaattisen skolioosin hoito. Materiaalia on havainnollistettu kuvilla. Materiaalista löytyy lähdeluettelo ja pohdittavaksi tarkoitettuja kysymyksiä. Materiaalissa on otettu huomioon hyvän oppimateriaalin kriteereitä. Materiaali esitestattiin Kunto-Stadian opiskelijoilla ja sitä kehitettiin annetun palautteen perusteella. Jatkokehittämisehdotuksena voisi olla itseopiskelumateriaalin toimivuuden tutkiminen ja materiaalin kehittäminen. Erityisesti materiaalin ulkoasua voisi kehittää yhteistyössä viestinnän ammattilaisen kanssa. Materiaalia voisi myös kehittää ryhmäopetukseen soveltuvaksi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Valtakunnallisen Voimaa Vanhuuteen -iäkkäiden terveysliikuntaohjelman (2004-2009) tavoitteena on edistää toimintakyvyltään heikentyvien ikäihmisten itsenäistä kotona selviytymistä tarjoamalla heille heidän jalkojensa lihasvoimaa ja tasapainoa parantavaa liikuntaa. Ohjelman koordinoinnista vastaa Ikäinstituutti. VoiTas Rampata Rapuissa -toimintakokeilu on yksi VoiTas -pilottihankkeen projekteista. Se toteutettiin Nurmijärven kunnan fysioterapian ja liikuntatoimen yhteistyönä syksyllä 2005 ja keväällä 2006. Tavoitteena oli saada yhden kerrostalon asukkaat motivoitua voimaharjoitteluun ja saada heidät käyttämään ahkerammin oman kotitalonsa portaita. Opinnäytetyöni tehtävänä on hankkia tietoa siitä, onko toimintakokeilu parantanut osallistujien toimintakykyä heidän itsensä mielestä. Haastatteluiden tuloksia olen käsitellyt ICF:n toimintakykyluokitusta mukaillen. Osallistujat kokivat, että heidän vireytensä ja itseluottamuksensa olivat lisääntyneet toimintakokeilun aikana. Osalla lihasvoiman lisääntyminen ja kipujen lievittyminen olivat motivoineet jatkamaan harjoitteita koko toimintakokeilun ajan. Yhdellä osallistujista unen laatu parani ja toimintakokeilu osaltaan auttoi häntä painonhallinnassa. Toimintakokeilu tuotti kaikille osallistujilleen hyvää mieltä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Suoritustason kasvu arkielämässä näkyi eniten omaishoitajina toimivilla osallistujilla. He kokivat lihasvoiman kasvun myötä jaksavansa paremmin huolehtia puolisostaan ja arkipäivän asioista. Osa osallistujista koki itsensä hyväkuntoisiksi eivätkä he huomanneet toimintakokeilun tuoneen muutosta arkipäivässä toimimiseen, vaikka testitulokset osoittivat suorituskyvyn parantuneen. Osalla parantuneen suorituskyvyn muuttumista paremmaksi suoritustasoksi estivät perussairaudet ja kivut. Joidenkin osallistujien toimintatavat muuttuivat ainakin hetkellisesti, koska osa jatkoi kotiharjoitteiden tekemistä myös toimintakokeilun jälkeen. Neljä osallistujista siirtyi kuntosaliryhmään ja kaksi heistä aikoi jatkaa kuntosalilla vielä syksyllä. Suoritustasoa voitaisiin osallistujien mielestä parantaa yhteiskunnan tukitoimilla, kuten lähellä kotia olevilla ryhmillä ja yhteiskuljetuksilla ryhmiin. Jatkossa toivottiin toimintakokeilun tyyppisiä ryhmiä sekä kuntosali- ja vesiliikuntaryhmiä. Toimintakokeilu oli osallistujien mielestä sopiva monen ikäisille ihmisille. Harjoitteita oli helppo muunnella jokaisen kuntotasoa vastaavaksi. Ryhmähenki oli hyvä ja ohjaajista pidettiin. Lihasvoiman kasvaessa ja itsetunnon parantuessa kokivat ryhmäläiset jatkoryhmään siirtymisen helpommaksi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Vastauksen saaminen patologian laboratoriosta kestää jopa viikkoja, joten histologisten näytteiden käsittelyprosessia on tarpeen kehittää nopeammaksi. Työskentely patologian laboratoriossa automatisoituu koko ajan ja laitteiden valmistajilla on kaupallisia reagensseja, joita voisi mahdollisesti käyttää myös fiksaatioaineina. Tässä työssä tutkimme, voisiko sekä fiksaation että kudoskäsittelyn suorittaa mikroaaltouunilla, jolloin näytteen käsittely nopeutuisi huomattavasti. Kokeilimme myös kaupallisen J.F.C-reagenssin toimivuutta fiksaatioaineena. Tarkastelun kohteena olivat morfologian säilyminen hematoksyliini-eosiini -värjäyksen perusteella arvioituna sekä immunohistokemiallisten värjäysten toimivuus. Arvioimme myös vaikuttaako erilainen käsittelytapa kudoksen leikkautuvuuteen mikrotomilla. Tutkimus suoritettiin Patologian keskuslaboratoriossa. Näytemateriaalina oli 50 tuoretta kudospalaa, joista 14 oli tuumorikudosta. Jokaisesta näytteestä leikkasimme kolme palaa. Pala A fiksoitiin J.F.C:llä, palat B ja C formaliinilla. Palojen A ja B fiksointi ja kudosprosessointi tehtiin mikroaaltouunissa ja pala C fiksoitiin huoneenlämmössä ja prosessoitiin yön yli -menetelmällä. HE-värjäyksen perusteella J.F.C ei sovi fiksaatioaineeksi. Mutta mikroaaltouunin käyttö formaliinifiksaatiossa ja kudosprosessoinnissa osoittautui lähes yhtä hyväksi kuin perinteinen menetelmä. Leikkautuvuuteen ja immunohistokemiallisiin värjäyksiin ei näytteen käsittelytavalla näyttäisi olevan vaikutusta.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Vantaan jalkapalloseuran juniorivalmentajien tietämystä valmennukseen liittyvistä asioista. Kartoitettavia asioita olivat lasten valmennuksen toteuttaminen, lihashuolto osana valmennusta sekä jalkapallovammat ja niiden ennaltaehkäisy. Näiden lisäksi tarkoituksena oli myös selvittää valmentajien toiveita yhteistyöstä fysioterapeutin kanssa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselylomakkeeseen kuului sekä avoimia että monivalintakysymyksiä. Kyselyt toteutettiin kahden Vantaan Jalkapalloseuran koulutustilaisuuden yhteydessä. Vastaajia oli yhteensä 24. Vastausten saamisen jälkeen tuloksia analysoitiin ja niistä vedettiin johtopäätöksiä. Valmentajat tiesivät suhteellisen paljon lasten harjoittelun toteuttamisesta, mutta esimerkiksi nopeusvoimaharjoittelun ja kestävyysharjoittelun valmentajat aloittaisivat vasta huomattavasti suositeltua myöhemmällä iällä. Alkuverryttely kuului jokaisen joukkueen harjoituksiin, mutta loppuverryttely vain puolilla joukkueista. Lihashuoltoon liittyviin kysymyksiin vastaajat olivat vastanneet vain muutaman asian, vaikka mahdollisia asioita olisi ollut hyvinkin paljon. Alkuverryttelyyn liitetyt venytykset olivat vastaajilla hyvin hallussa, mutta pitkien liikkuvuutta lisäävien ja liikeratoja avaavien venytysten ajankohta ei ollut kovin hyvin tiedossa. Vammojen ennaltaehkäisemiseksi valmentajat olivat keksineet vain muutamia keinoja, mutta ensiapu oli kohtuullisen hyvin hallussa. Juniorijalkapallovalmentajien tiedoista valmennukseen liittyvissä asioissa löytyi puutteita, mikä olikin oletuksena lähtiessäni tekemään tätä tutkimusta. Joukossa oli kuitenkin myös valmentajia, joilla oli yllättävänkin paljon tietoa kysytyistä asioista. Valmentajien ja fysioterapeutin yhteistyöltä valmentajat toivoivat koulutuksia kaikista kyselylomakkeella käsitellyistä asioista.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytteeni tavoitteena oli kartoittaa HUSLAB:n immunologian osastolle työhyvinvoinnin parantavia kehittämisehdotuksia ja laatia saatujen vastausten pohjalta työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma. Työn aloite tuli immunologian osastolta ja lähtökohtana oli, ettei lähiesimiesten saama suullinen palaute työntekijöilta vastannut HUS:n Työssäolobarometri-kyselyn tuloksia. Lisäksi osaston tuloskorttiin oli kirjattu aktiivisen työhyvinvoinnin kehittäminen. Aihe rajattiin yhdessä opinnäytteeni vastuuhenkilöiden kanssa. Työn pääteemoiksi valittiin lähiesimiestyö ja johtaminen sekä sisäinen viestintä. Alateemoja olivat kehityskeskustelut, töiden organisointi ja lähiesimiesviestintä. Jokaisesta teema-alueesta selvitettiin kyseisen teeman nykytila ja kehittämiskohteet. Työyhteisön kehittämiskohteet kartoitin pienryhmähaastattelulla. Haastattelun alussa oli kirjallinenosio, jolla selvitin nykytilaa ja kehittämisehdotuksia koskevia tietoja. Kirjallisen osion vastaukset toimivat haastattelun pohjana ja niitä tarkennettiin haastattelun aikana. Haastattelujen jälkeen, keräsin kirjallisen osion vastaukset taulukkoon teemojen mukaisesti. Seuraavaksi litteroin haastattelun ja käsittelin haastatteluaineiston teemoittelun ja sisällönanalyysin menetelmillä. Keräsin tulokset teemojen mukaisesti taulukkoon. Kävin esittelemässä saatuja kehittämisehdotuksia osastolle, jonka jälkeen jokainen työyhteisön jäsen sai äänestää mielestään tärkeintä kehittämisehdotusta. Kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta olivat osastonhoitajan viran vakinaistaminen, työntekijöiden ottaminen mukaan laitehankintaprosessiin sekä hallintotyöpisteen oma työpistekokous. Äänestyksen tulosten sekä työyhteisön kehittämisen yleiseen kirjateoriaan perustuen muodostin immunologian osaston työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelman. Kehittämissuunnitelman lisäksi osasto sai useita kehittämisehdotuksia, jotka perustuvat työntekijöiden omaan näkemykseen siitä, miten osastoa tulisi kehittää. Kehittämisprosessin loppuun saattaminen rajattiin työni ulkopuolelle ja jää osaston itsensä toteutettavaksi. Työhön olisi voinut valita vähemmän teema-alueita, silloin olisi päästy syvemmälle aiheeseen ja saatu tarkempia vastauksia. Voidaan kuitenkin todeta, että opinnäytteessäni käytetty työhyvinvoinnin kehittämisen prosessi mallia voidaan soveltaa myös muissa työyhteisöissä.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää, millainen on yhteistyöseuramme kilpa-aerobiccia harrastavien lihastasapaino ja näiden tulosten pohjalta laatia heille lihashuoltoharjoitteita. Työ tehtiin yhteistyössä urheiluseura Fliku 82:n kanssa. Otimme yhteyttä Fliku 82:sen valmentajaan ja hän kertoi, että tällaiselle testaukselle ja lihashuoltotunnille olisi tarvetta. Testeihin osallistui yhteensä 11 13-26-vuotiasta naispuolista kilpa-aerobiccaajaa. Testeihimme kuuluivat ryhtitutkimus, selkärangan sekä ylä- ja alaraajojen liikkuvuustestit. Testimittareina toimivat universaali goniometri ja mittanauha. Lisäksi apuna käytettiin plinttiä, tussia ja luotisuoraa. Toteutimme testit kahtena päivänä helmikuun 2007 aikana. Aikaa yhdelle testattavalle oli varattu 30 minuuttia. Kilpa-aerobiccaajilla löytyi yhteneviä tuloksia lihastasapainohäiriöiden suhteen. Etenkin liikkuvuustesteissä havaittiin yli puolella urheilijoista puolieroja vasemman ja oikean puolen välillä sekä ylä- että alaraajojen osalta. Selkärangan liikkuvuustesteissä löytyi kireyttä selän ekstensoreista. Ryhdissä havaittiin erityisesti pään ja olkapäiden eteenpäin työntyneisyyttä ja lapaluiden korkeuksien puolieroja sekä siirrotusta. Liikkuuvuustesteissä yhtenäistä rajoittuneisuutta liikkuvuudessa löytyi muun muassa olkanivelen ekstensoreista, lonkan abduktoreista ja adduktoreista sekä m.rectus femoriksesta. Saamistamme tuloksista on hyötyä erityisesti yhteistyökumppanimme urheilijoille. He saavat henkilökohtaisen palautteen omasta lihastasapainostaan ja asioista, joihin heidän kannattaisi kiinnittää huomiota harjoittelussaan tulevaisuudessa. Laatimamme lihashuoltoharjoitteet auttavat parantamaan lihastasapainoa ja täten vähentämään urheiluvammojen syntymistä.