”Ei kaikille samalla kauhalla syötetä” Koulutulokkaiden valmiudet esi- ja alkuopettajien näkökulmasta

Esiopetuksella pyritään luomaan tasa-arvoiset lähtökohdat kouluun siirtymiselle. Esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi parantaa näitä lähtökohtia, koska tällöin kaikki koulutulokkaat ovat osallistuneet esiopetukseen. Esiopetuksella on suuri merkitys lapsen elämässä. Siellä lapsi saa oppia asioita leikin kautta sekä harjoitella koulussa tarvittavia taitoja, joista tärkeimpiä ovat sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Siirtyminen esiopetuksesta alkuopetukseen on iso askel sekä lapselle että hänen perheelleen. Helpottaakseen tämän ison askeleen ottamista, lapset käyvät tutustumassa kouluun etukäteen. Onnistuneeseen kouluun siirtymään päästään yhteistyöllä, jota tulisi tehdä niin esi- ja alkuopetuksen välillä kuin lapsen vanhempienkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esi- ja alkuopettajien näkemyksiä koulutulokkaiden valmiuksista ja sitä, millainen esiopetus tukee näitä valmiuksia. Tutkimusta varten haastateltiin neljää lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät koulun yhteydessä sijaitsevissa esiopetusyksikössä ja neljää luokanopettajaa, jotka työskentelevät alkuopetuksessa. Koulutulokkaiden valmiuksia käsiteltäessä, tutkimuksessa esiin tuli erityisesti lasten sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Lasten tulisi kouluun tullessa pystyä tekemään tehtäviä sekä yksin että ryhmässä ja keskittymään pieniin tehtäviin. Erot lastentarhanopettajien ja alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien näkemyksissä olivat melko vähäisiä. Tuloksissa esille tuli myös se, että kouluvalmiuksia tukeva esiopetus on lähtöisin lapsen omista kiinnostuksen kohteista, huomioi lapsen yksilöllisesti sekä tukee lapsen myönteisen oppimiskäsityksen muodostumista.

Kirjoittaja kaikille tai ei kenellekään. Kirjailijaidentiteetin rakentuminen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan Viidennessä kirjassa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on minäkertojan kirjailijaidentiteetin rakentuminen norjalaiskirjailija Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan viidennessä osassa eli Viidennessä kirjassa (2015). Tutkielma tarjoaa poikkeuksellisen tulokulman paitsi vähän tutkituun ja yhteiskunnallisesti merkittävään kirjalliseen ilmiöön, myös sosiologiseen identiteettitutkimukseen. Sen tarkastelun kohteena on, miten kirjailijaidentiteettiä kerrotaan Knausgårdin kaunokirjallista romaania ja omaelämäkertaa yhdistävässä teoksessa. Tutkielma asemoituu kirjallisuussosiologian kentälle ja hyödyntää narratiivisen identiteettitutkimuksen periaatteita. Elina Jokisen teoksessaan Vallan kirjailijat (2010) jäsentämät kirjailijaidentiteettityypit (viimeiset romantikot, moderni kirjailijatyyppi ja postmodernit ammattikirjoittajat) ovat sen keskeisin teoreettinen viitekehys. Tutkielman metodi on narratiivinen tekstianalyysi. Siihen kiinnittyy dialoginen eli aineiston kanssa vuoropuhelua käyvä lukutapa, jonka apuvälineitä ovat kerronnan performatiivisia toistoja etsivä lukutapa sekä fokalisaation eli kertojanäänen käsite. Tutkielmassa hahmottuu minäkertoja, jonka kirjailijaidentiteettiprojekti perustuu kirjoittamisen sisäsyntyiselle pakolle eli romanttiselle kirjailijan kutsumukselle. Minäkertoja esittää kirjailijaidentiteettinsä kehityksen selviytymistarinana, jota läpivalaisevat kaunokirjalliset metaforat. Tutkielmasta voi samailla havaita, että Knausgårdin kerronnassa kirjailijuuden saavuttaminen edellyttää äärikokemuksia ja -ajatuksia. Tutkielmassa kuvataan minäkertojan kokemaa epävarmuutta ja ulkopuolisuutta narratiivissa esiintyviin toisiin nähden, mistä voi vapautua vain kirjoittamisen avulla. Kuitenkin tutkielmassa hahmottuu myös saavutetun kirjailijuuden problematisoiva vaikutus minäkertojan ammatti-identiteettiin. Tämä ilmenee kerronnassa moninaisina julkisen ja yksityisen elämän kipupisteinä. Tutkielman tuloksia on mahdollista hyödyntää paitsi Knausgårdin romaanisarjaa koskevassa jatkotutkimuksessa, myös tämän autofiktiivistä minää ja julkista minää koskeviin erontekoihin. Tutkielma tarjoaa myös poikkitieteellisesti jäsentyneen kirjailijaidentiteettinarratiivin mallin, jossa otetaan huomioon kaunokirjallisuuden omalakisuus. Siten se on yksi avauksista ymmärtävämpään kirjallisuussosiologiseen kirjailijaidentiteetti- ja omaelämäkertatutkimukseen.

Liquid-phase alcohol promoted methanol synthesis from CO2 and H2

Methanol is an important and versatile compound with various uses as a fuel and a feedstock chemical. Methanol is also a potential chemical energy carrier. Due to the fluctuating nature of renewable energy sources such as wind or solar, storage of energy is required to balance the varying supply and demand. Excess electrical energy generated at peak periods can be stored by using the energy in the production of chemical compounds. The conventional industrial production of methanol is based on the gas-phase synthesis from synthesis gas generated from fossil sources, primarily natural gas. Methanol can also be produced by hydrogenation of CO2. The production of methanol from CO2 captured from emission sources or even directly from the atmosphere would allow sustainable production based on a nearly limitless carbon source, while helping to reduce the increasing CO2 concentration in the atmosphere. Hydrogen for synthesis can be produced by electrolysis of water utilizing renewable electricity. A new liquid-phase methanol synthesis process has been proposed. In this process, a conventional methanol synthesis catalyst is mixed in suspension with a liquid alcohol solvent. The alcohol acts as a catalytic solvent by enabling a new reaction route, potentially allowing the synthesis of methanol at lower temperatures and pressures compared to conventional processes. For this thesis, the alcohol promoted liquid phase methanol synthesis process was tested at laboratory scale. Batch and semibatch reaction experiments were performed in an autoclave reactor, using a conventional Cu/ZnO catalyst and ethanol and 2-butanol as the alcoholic solvents. Experiments were performed at the pressure range of 30-60 bar and at temperatures of 160-200 °C. The productivity of methanol was found to increase with increasing pressure and temperature. In the studied process conditions a maximum volumetric productivity of 1.9 g of methanol per liter of solvent per hour was obtained, while the maximum catalyst specific productivity was found to be 40.2 g of methanol per kg of catalyst per hour. The productivity values are low compared to both industrial synthesis and to gas-phase synthesis from CO2. However, the reaction temperatures and pressures employed were lower compared to gas-phase processes. While the productivity is not high enough for large-scale industrial operation, the milder reaction conditions and simple operation could prove useful for small-scale operations. Finally, a preliminary design for an alcohol promoted, liquid-phase methanol synthesis process was created using the data obtained from the experiments. The demonstration scale process was scaled to an electrolyzer unit producing 1 Nm3 of hydrogen per hour. This Master’s thesis is closely connected to LUT REFLEX-platform.

Kun maito ei riitä – näkemyksiä lastenneuvolan imetysohjauksesta

Imetys on luonnollinen tapa tarjota vauvoille ravintoa, jota he tarvitsevat kasvaakseen ja kehittyäkseen. Sen on myös todettu olevan lukuisilla tavoilla hyödyksi vauvalle ja äidille. Imetys päättyy usein äidin kokemukseen maidon riittämättömyydestä. Maidon riittämättömyyteen voidaan vaikuttaa imetysohjauksen keinoin, mutta imetysohjauksen toteutus on vaihtelevaa eikä se aina ole näyttöön perustuvaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla äitien ja terveydenhoitajien näkemyksiä lastenneuvolan imetysohjauksesta, kun haasteena on maidon riittämättömyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa lastenneuvolan imetysohjauksen kehittämis- ja koulutustarpeista. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella syksyn 2015 ja talven 2016 aikana erään länsisuomalaisen kunnan lastenneuvoloista. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Terveydenhoitajien (n = 8) ja äitien (n = 8) haastattelut analysoitiin erikseen induktiivisella sisällön analyysillä. Tuloksista kävi ilmi, että aika oli terveydenhoitajien näkemyksen mukaan imetysohjausta eniten määrittävä tekijä. Se vaikutti terveydenhoitajien mahdollisuuksiin saada järjestettyä nopeasti imetysohjausta, lähteä kotikäynnille sekä vastata perheenjäsenten tarpeisiin. Äidin ennakkokäsitys maidon riittämättömyydestä vaikutti ajan tarpeeseen. Eniten aikaa tarvittiin, kun äidillä oli vankka täysimetystoive ja maidon riittämättömyys tuli äidille yllätyksenä. Äidit näkivät imetysohjauksen olevan vaihtelevaa. Imetysohjausnäkemykseen vaikuttivat äidin ennakkokäsitys maidon riittämättömyydestä, imetysohjauksen tunnelma sekä ajan ja vauvan tarpeiden väliset ristiriidat. Imetysohjausnäkemys oli negatiivisin, kun maidon riittämättömyys tuli yllätyksenä äidille, aikaa oli käytettävissä vain rajallisesti ja tieto oli puutteellista. Erityisesti perusteluiden puuttuminen vaikutti äitien näkemykseen tiedon puutteesta. Neuvolahuoneiden kodinomaisuuteen ja imetysystävällisyyteen panostamalla voidaan tukea imetysohjauksen toteutumista neuvolaolosuhteissa. Ajanvarausvastaanoton tuomiin haasteisiin ratkaisuna saattaisi olla ryhmämuotoinen akuuttivastaanotto tai videovälitteinen imetysohjaus. Tiedon ja perustelujen puutteeseen voidaan todennäköisesti vaikuttaa terveydenhoitajien täydennyskoulutuksella. Lisäksi riittävä ajan käyttö imetysohjauksessa ja imetysohjauksen oikea- aikaisuus saattavat edistää äidin mahdollisuuksia riittävään tietoon ja perusteluihin.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.