Puheenomaisuuden tyylipiirteitä neljässä ranskalaisessa romaanissa ja niiden suomennoksissa

Tämän pro gradu tutkielman aiheena on puhutun kielen tyylipiirteiden esiintyminen kaunokirjallisuudessa ja puheenomaisuuden kääntäminen. Tarkoituksena on selvittää, millaisilla keinoilla voidaan luoda puheen vaikutelma kirjoitettuun kieleen ranskan ja suomen kielissä. Tutkimuksen aineistona on käytetty neljää ranskankielistä romaania sekä niiden käännöksiä. Romaanit ovat Virginie Despentesin teokset Les Jolies Choses (1998) (Kauniita asioita 2000, suom. Kristina Haataja) ja Teen Spirit (2002) (Teen Spirit 2005, suom. Einari Aaltonen), Faïza Guènen Kiffe kiffe demain (2004) (Hällä väliä huomisella 2005, suom. Reita Lounatvuori) ja Ludovic Roubaudin Les Baltringues (2002) (Sirkuksen miehiä 2005, suom. Lotta Toivanen). Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisen vertailun avulla. Analyysiin on valittu alkuteksteistä 13 kielenpiirrettä ja käännöksistä 15 kielenpiirrettä, jotka on jaoteltu edelleen foneettisiin, morfo-syntaktisiin ja leksikaalisiin piirteisiin. Lisäksi suomennoksia tarkastellaan käännösstrategioiden näkökulmasta. Tutkimustulokset eivät tukeneet aiempien tutkijoiden havaintoja siitä, että käännöksissä tapahtuisi puhekielisten piirteiden vähentymistä verrattuna alkuteoksiin. Samoin kumoutui oletus siitä, että suomennoksissa esiintyisi pääasiassa leksikaalisia puheen piirteitä ja että muilla kielen tasoilla esiintyviä puhekielisyyksiä välteltäisiin. Käännöksissä suosituin keino tuoda puheenomaisuutta kirjoitettuun kieleen oli puheen morfologisten ja syntaktisten piirteiden käyttäminen. Pääpaino oli molemmissa kielissä esiintyvissä morfo-syntaktisissa ja sanastollisissa puhekielisyyksissä sekä suomen puhekielen persoonapronominien käytössä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että puhekielen käyttö kaunokirjallisuuden suomennoksissa olisi vapautumassa ja tämän vuoksi myös kääntäjät uskaltavat käyttää runsaammin puhekielen piirteitä teoksissaan.

Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma : vuosille 2016-2021

Riihimäki on nimetty yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä tulvariskialueista. Vantaanjoen tulvien kannalta suurimpana ongelmana ovat suuret virtaamavaihtelut sekä ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät ja yleistyvät rankkasateet. Tulvariskien hallinnan suunnittelussa tarkasteltiin vaihtoehtoisia tapoja tulvahaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Toimenpiteet tulvariskien hallinnan suunnittelun kaudelle 2016–2021 ovat käytössä olevien tulvariskien hallinnan keinojen tehostaminen, veden virtauksen parantaminen Riihimäen keskusta-alueella korvaamalla alimitoitettuja siltarumpuja putkisilloilla, veden pidätysmahdollisuuksien selvittäminen valuma-alueella sekä veden leviämisen estäminen Peltosaaren Bad Segebergin puistoon rakennettavalla penkereellä. Esitetyillä toimenpiteillä pyritään parantamaan varautumista harvinaisiin tulvatilanteisiin. Suunnitelman on valmistellut maa- ja metsätalousministeriön nimeämä Vantaanjoen vesistöalueen tulvaryhmä, jossa ovat olleet edustettuina Hämeen liitto, Uudenmaan liitto, Hausjärven kunta, Riihimäen kaupunki, Hyvinkään kaupunki, Kanta-Hämeen pelastuslaitos, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Uudenmaan ELY-keskus ja Hämeen ELY-keskus. Suunnitelma perustuu tulvariskilakiin, vesistöalueelta tehtyyn tulvariskien alustavaan arviointiin, tulvakarttoihin sekä olemassa olleisiin tulvariskien hallinnan asiakirjoihin. Suunnitelmaehdotus on ollut kuultavana ja kaikilla on ollut mahdollisuus esittää mielipiteensä siitä. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitelman joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.

Plan för hantering av översämningsriskerna i Vanda ås avrinningsområde : åren 2016-2021

Riihimäki har utsetts till ett av Finlands betydande riskområden för översvämningar. De största problemen för översvämningarna i Vanda å är de stora variationerna i flödeshastigheten samt de i och med klimatförändringen ökande hällregnen. Vid planeringen av hanteringen av översvämningsrisker granskades alternativa metoder för att förhindra och minska översvämningsskador. Åtgärderna för hantering av översvämningsrisker för planeringsperioden 2016–2021 är effektivering av de i bruk varande åtgärderna för hantering av översvämningsrisker, förbättrande av vattenflödet i Riihimäki centrum genom att ersätta underdimensionerade vägtrummor med rörbroar, utredning av möjligheterna att återhålla vattnet på avrinningsområdet samt hindrande av vattnets spridning genom att bygga en skyddsvall i Peltosaari i Bad Segebergs park. Med de presenterade åtgärderna strävar man till att förbättra förberedelserna för de sällsynta översvämningarna. Planen har förberetts av Vanda ås vattendrags översvämningsgrupp, som utsetts av jord-och skogsbruksministeriet. I gruppen finns representanter för Tavastlands förbund, Nylands förbund, Hausjärvi kommun, Riihimäki stad, Hyvinge stad, Egentliga Tavastlands räddningsverk, mellersta Nylands räddningsverk, NTM-centralen i Nyland och NTM-centralen i Tavastland. Planen grundar sig på dammsäkerhetslagen, en preliminär bedömning av översvämningsrisker i avrinningsområdet, översvämningskartor samt befintliga dokument om hanteringen av översvämningsrisker. Planförslaget har funnits tillgänglig för hörande och alla har haft möjlighet att utrycka sin åsikt om den. Jord-och skogsbruksministeriet har godkänt planen i december 2015. Planen justeras till behövliga delar senast år 2021.

Saman "kolikon" kolme puolta : David Galulan, Sir Robert Thompsonin ja Sir Frank Kitsonin vastakumouksellisen sodankäynnin teorioiden vertailu ja niitä yhdistävät tekijät.

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia ja Ranska päätyivät useissa siirtomaissaan vastakumouksellisiin sodankäynnin konflikteihin. Nämä konfliktit kytkeytyivät siirtomaiden itsenäistymispyrkimyksiin ja kylmän sodan maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Konflikteissa Ison-Britannian ja Ranskan siviili- ja sotilasviranomaiset kehittivät innovatiivisesti vastakumouksellisen sodankäynnin menetelmiään. Läntisissä valtioissa tehtiin 1960-luvulla myös merkittävä määrä vastakumouksellisen sodankäynnin tutkimusta. Tämän tutkimusjakson keskeisimpiä teoreetikkoja olivat ranskalainen David Galula (1919 - 1967) ja britit Robert Thompson (1916 - 1992) ja Frank Kitson (1926 -). Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät yhdistivät David Galulan, Robert Thompsonin ja Frank Kitsonin kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin teorioita. Tutkimuksessa on käytetty metodina tulkitsevaa diskurssianalyysiä teoreetikkojen kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin näkemysten tulkitsemiseksi. Tulkinta on suoritettu sitomalla teoriat historialliseen ja henkilöiden taustat käsittävään kontekstiin. Laadullisella sisällönanalyysillä on tunnistettu teoreetikkojen taustoista niitä tekijöitä, joilla voidaan katsoa olleen merkitystä teorioiden muodostumiselle. Diskurssianalyysin rinnalla on käytetty tapaustutkimusta Galulan, Thompsonin ja Kitsonin teorioiden ja heidän taustatekijöidensä vertaamiseksi. Keskeisen tutkimusaineiston muodostivat Galulan, Thompsonin ja Kitsonin vastakumouk-sellista sodankäyntiä käsittelevät kirjat sekä heidän kirjoittamansa muistelmat. Tätä tutkimusaineistoa täydennettiin teoreetikkoja ja vastakumouksellista sodankäyntiä käsittelevällä tutkimuskirjallisuudella. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona voidaan pitää sitä, että teoreetikkojen näkemykset kumouksellisesta ja vastakumouksellisesta sodankäynnistä ovat pitkälti yhteneväisiä. Tämän johtui siitä, että kumouksellinen sodankäynti havainnollistettiin pitkälti Mao Zedongin vallankumouksellisen sodankäynnin mallin kautta. Kumouksellisen sodankäynnin ytimeksi nähtiin syy tai aate, jota käytettiin kansan tuen voittamiseksi. Kaikki teoreetikot korostivat kumouksellisen sodankäynnin poliittista ulottuvuutta. Tämän takia vastakumouksellisen sodankäynnin tuli olla ensisijaisesti poliittisesti johdettua toimintaa, jota turvallisuusjoukot tukevat. Teoreetikot näkivät asevoimien roolin ja toimintaperiaatteet vastakumouksellisessa sodankäynnissä pitkälti yhteneväisesti. Teoreetikkojen taustoissa havaittiin useita näkemysten yhtenäisyyttä selittäviä tekijöitä.

Hoitotoiminnan laitevahingot – Tekonivelistä, implanteista ja muista lääkinnällisistä laitteista aiheutuvien henkilövahinkojen korvaaminen

Tutkielmassa tarkastellaan tekonivelten, implanttien ja muiden potilaaseen kiinteästi liitettävien laitteiden aiheuttamien vahinkojen korvauskäytäntöjä potilaan näkökulmasta. Laitteiden aiheuttamia vahinkoja ei vallitsevassa oikeustilassa korvata potilasvahinkolain (585/1986) mukaan potilasvakuutuksesta. Turvallisuuspuutteesta aiheutuneet tuotevahingot korvataan tuotevastuulain (694/1990) mukaan viime kädessä yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävänä riita-asiana. Vahingonkorvauksista on myös sovittu vahingonaiheuttajan ja vahingon kärsineen kanssa. Tutkimuksessa havaitaan, että nykyinen korvausjärjestelmä on potilaan oikeusturvan kannalta riittämätön hyvittämään vahinkoja. Tutkielmassa tutkitaan niin lakisääteisiä kuin itsesäänneltyjä korvausjärjestelmiä, joilla vahingot voitaisiin tulevaisuudessa korvata. Tutkimusväitteenä on, että kyseiset vahingot tulisi korvata de lege ferenda lakisääteisestä potilasvakuutuksesta. Potilasvakuutuksen korvausjärjestelmä on potilaan kannalta varmin ja edullisin vaihtoehto, ja se edistää hoitotoiminnassa vahingon kärsineiden yhdenvertaisuutta. Järjestelyn onnistuminen edellyttää, että tuotevastuu pystytään kanavoimaan mahdollisimman välittömästi vahingonaiheuttajalle. Tuotevastuusubjektien vakuutusvelvoittaminen ei ole ihanteellinen vaihtoehto, sillä silloin vahingot on korvattava tuotevastuudirektiivin mukaan. Täten tuotevastuu on kanavoitava takautumisoikeuden avulla. Regressioikeuden käyttöön liittyviä aukkoja on pyrittävä täyttämään vapaaehtoisin korvausjärjestelyin. Tutkielma on lainopillinen (oikeusdogmaattinen). Lähdeaineisto koostuu vahingonkorvausoikeuteen ja erityisesti potilasvakuutukseen liittyvistä suomalaisista ja pohjoismaisista virallislähteistä. Tutkimuksessa on myös hyödynnetty oikeuskirjallisuutta yleisen vahingonkorvausoikeuden, tuotevastuulain sekä potilasvahinkolain ja lääkevahinkovakuutuksen aihepiireistä. Keskeisiä lähdeteoksia ovat olleet muun muassa Hemmon sekä Ståhlbergin ja Karhun vahingonkorvausoikeudelliset yleisteokset, Tuotevastuu (Wilhelmsson – Rudanko) ja Matti Urhon väitöskirja Lääkevahinkovastuu. Tutkielman oikeuskäytäntöön sisältyy pääasiassa potilasvahinkolautakunnan ratkaisusuosituksia sekä Euroopan unionin tuomioistuimen tuotevastuujuttuja. Tutkielmassa on myös hyödynnetty lääketieteellisiä tutkimuksia kuvaamaan tekonivelistä aiheutuneita vahinkoja.

Kaukaisten esineitten vaihtuvaa eksotiikkaa

Kirjallisuusarvostelu

Protestanttista etiikkaa, sosiaalista pääomaa ja luottamusta

Kirjallisuusarvostelu

Kammottu ja kaivattu kosketus

Kirjallisuusarvostelu

Säröiseksi kerrottu Suomi

Kirjallisuusarvostelu

Mitä, miten ja kenelle - yhteiskunnallisen jakamisen ikuinen ongelmallisuus

Kirjallisuusarvostelu

Puhuttelevia katseita modernisoituva yhteiskunnan varjoihin

Kirjallisuusarvostelu

Fantasiakirjallisuuden muuttuvia tyttöjä

Kirjallisuusarvostelu