Yrittäjän sosiaalisten verkostojen muodostuminen, niihin vaikuttavat tekijät, niiden rakenne ja merkitys yrittäjälle

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka yrittäjän verkostot muodostuvat ja minkälainen niiden rakenne on. Tavoitteena oli myös saada tietoa yrittäjän sosiaalisten verkostojen merkityksestä yrittäjälle. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla haastattelulla ja tutkimusaineiston rinnalla käytettiin yrittäjien havainnollistamia piirroksia sekä tieteellisiä julkaisuja ja kirjallisuutta. Haastateltavina oli sekä nais- että miesyrittäjiä eri paikkakunnilta Etelä-Suomen alueelta. Tutkimustulosten mukaan yrittäjien verkostoissa voidaan havaita eri tasoja, jotka rakentuvat eri tavoilla ja ovat yrittäjälle merkitykseltään erilaisia. Verkoston eri tasoille sijoittuu yrittäjälle tärkeitä ihmisiä sen mukaan mitä hyötyä ja arvoa heillä yrittäjälle on. Tulokset osoittavat, että verkostojen rakentamiseen vaikuttavat sekä liiketoiminnan laatu, motiivit sekä yrittäjän persoona. Tulokset ovat linjassa tämän tutkimuksen perustana olevien teorioiden kanssa. Viitteitä löytyy myös siitä, että yrittäjän sukupuolella on myös merkitystä siihen, millaiseksi sosiaaliset verkostot rakentuvat sekä henkilökohtaisessa elämässä että liike-elämän puolella. Sosiaalisista verkostoista saatavat hyödyt ovat moninaisia. Lisätutkimuksia tulisi tehdä tehokkaiden työkalujen kehittämiseksi henkilöstön ja yrittäjän omien resurssien tunnistamiseksi. Tätä kautta myös yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjäneuvontaa voitaisiin tehostaa.

Lapsen oikeus osallistua perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutuminen huostaanotossa

Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella lapsen oikeutta osallistua lapselle kuuluvana perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutumista huostaanotossa. Huostaanotto merkitsee puuttumista perhe-elämän suojaan lapsen edun perusteella. Lapsen etu ja lapsen oikeus osallistua liittyvät kiinteästi yhteen ja ovat tärkeitä lapsen oikeuksia. Lapsen oikeudella osallistua tarkoitetaan lapsen oikeutta vapaasti ilmaista näkemyksensä häntä koskevassa asiassa ja oikeutta saada myös nämä näkemykset huomioon otetuksi hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen oikeutta osallistua turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Lapsen oikeutta osallistua on turvattu lastensuojelulaissa useiden säännösten avulla, mutta ne on osittain sidottu ikärajoihin, mikä ei täysin vastaa perus- ja ihmisoikeuksien vaatimuksia lapsen osallistumisoikeuden osalta. Lastensuojelulaissa on säädetty lapsen mielipiteen selvittämisestä, jossa lapsen oikeutta osallistua ei ole sidottu lapsen biologiseen ikään. Sen sijaan lapsen kuulemista ja puhevallan käyttöä liittyvät säännökset on sidottu 12 vuoden ikään. Lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön sitominen ehdottamaan 12 vuoden ikään ei ole lapsen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta ongelmaton. Ikärajan asettaminen voi johtaa siihen, että alle 12-vuotiaita lapsia ei juurikaan huomioida. Lapsen kuulemisessa ja puhevallan käyttöä koskevassa sääntelyssä tulisikin luopua ehdottomasta ikärajasta ja huomioida säännöstasolla myös lapsen kehittymisen yksilöllisyys ja sen kautta lapsen kehitystaso. Tämä ei välttämättä edellytä lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön osalta luopumista kokonaan ikärajoista, vaan kuulemisen joustavuutta lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

9-vuotiaiden tyttöjen ja poikien luottamus isää ja äitiä kohtaan

Kiintymyssuhdetutkimuksen kentällä on 2000-luvulta lähtien julkaistu enenevässä määrin tutkimuksia koskien lapsen ja vanhempien välistä suhdetta lapsen eläessä keskilapsuuden ikävaihetta. Tulosten mukaan lapsen luottamus vanhempaa kohtaan ei vähene keskilapsuudessa (mm. Kerns, Tomich & Kim, 2006). Lapsen ja äidin välisen luottamuksen lisäksi tutkimuksissa on nähty tarpeelliseksi ottaa mukaan lapsen ja isän välisen luottamuksen tarkastelu, mikä jo itsessään kertoo lapsen ja isän välisen suhteen merkityksellisyydestä lapsen elämässä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka 9-vuotitaat suomalaiset tytöt ja pojat luottavat isään ja äitiin, luottavatko tytöt ja pojat yhtä paljon isään ja äitiin, sekä onko tyttöjen ja poikien välillä eroja luottamuksessa vanhempia kohtaan. Tutkimus toteutettiin käyttämällä kahta itsearviointimenetelmää: turvallisuusasteikkoa (Kerns Security Scale; Kerns, Klepac & Cole, 1996) sekä selviytymisstrategiakyselylomaketta (Coping Strategies Questionnaire; Finnegan, Hodges & Perry, 1996), joiden avulla arvioitiin lapsen luottamusta vanhempiin sekä välttelevää ja vastustavaa käyttäytymistä vanhempia kohtaan. Lapsi arvioi erikseen suhdettaan äitiin ja suhdettaan isään. Suomalaiset 9-vuotiaat tytöt ja pojat luottavat vähintään yhtä paljon vanhempiinsa kuin suomalaiset 11-vuotiaat verrokit (Kouvo. Virtanen & Silvén, 2015) tai samanikäiset pohjoisamerikkalaislapset (mm. Kerns, Tomich, Aspelmeier & Contreras, 2000). Odotusten mukaisesti luottamus äitiin on voimakkaasti yhteydessä siihen, miten lapsi luottaa isään ja toisin päin. Tytöt ja pojat eivät eroa keskenään siinä, kuinka paljon he luottavat isään ja äitiin. Tämä tukee niitä aiempia havaintoja, joissa tytöt ja pojat ovat luottaneet vanhempiinsa yhtä paljon (mm. Booth-Laforce ym., 2006). Tulokset suomalaisten lasten luottamuksesta vanhempia kohtaan voidaan nähdä perhe-elämän kannalta positiivisina ja osoituksena siitä, että Suomessa äideillä, mutta yhtä lailla isillä on aktiivinen rooli lapsen elämässä.

Lääkäripalvelujen markkinointiviestinnän etiikka – Kuluttajien mielikuvia markkinointiviestien sisällöstä ja eettisyydestä

Terveydenhuoltokenttä on muuttunut viime aikoina voimakkaasti, ja yksityinen sektori tuottaa jo merkittävän osan Suomessa tarjottavista lääkäripalveluista. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuluttajien näkemyksiä lääkäripalveluihin liittyvän markkinointiviestinnän eettisyydestä. Tutkimusta lähestyttiin kolmen osaongelman avulla. Ensiksi pyrittiin selvittämään, mitä eettisyys lääkäripalvelujen markkinointiviestinnässä ylipäätään on. Toiseksi vastausta haettiin siihen, mikä aiheuttaa lääkäripalvelujen markkinointiviestintään eettisiä ristiriitoja. Kolmanneksi kartoitettiin, millaisia mielikuvia lääkäripalveluja tarjoavien yritysten markkinointiviestit välittävät. Teoriakatsauksessa perehdyttiin siihen, mitä aiheesta tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella. Koska lääkäripalvelut edustavat pitkälle vietyä asiantuntijuutta, aloitettiin teoriakatsaus asiantuntijapalvelujen luonteen ja ominaispiirteiden käsittelyllä. Tämän jälkeen syvennyttiin yleiseen yritysetiikkaan sekä eettisyyteen lääkäripalvelujen markkinoinnissa. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkija teki kahdeksalle henkilölle kattavat haastattelut, jotka tarjosivat runsaan aineiston. Haastatteluista ilmeni, että henkilöt pitivät eettisen markkinointiviestinnän ominaispiirteinä luotettavuutta, faktapainotteisuutta ja neutraaliutta. Heidän mielestään eettinen viestintä tarjoaa kuluttajille todellista hyötyä. Tämä toteutuu, kun markkinointiviestein jaetaan terveyteen liittyvää informaatiota ja motivoidaan ihmisiä elämään terveellisesti. Henkilöt näkivät lääkäripalvelujen markkinointiviestinnässä kuitenkin myös eettisiä ristiriitoja, jotka johtuvat osin terveydenhuollon erityisluonteesta – terveydenhuolto kun mielletään asiaksi, joka kuuluu kaikille varallisuustilanteesta riippumatta. Haastateltavat tunsivat huolta myös markkinoinnin ja medikalisaation välisestä yhteydestä sekä siitä, miten viestintää harjoitetaan nykyaikaisissa markkinoinnin kanavissa. Haastatteluista ilmeni, että henkilöt uskoivat viestinnän vaikuttavan merkittävästi yrityksistä syntyviin mielikuviin. Tärkeinä vaikuttajina pidettiin mainonnan lisäksi yritysten yleistä medianäkyvyyttä sekä yrityksistä liikkuvaa word of mouth tietoa. Koska terveydenhuoltoala on suurten muutosten kourissa, kuluttajien asenteet lääkäripalvelujen markkinointiviestintää kohtaan voivat muuttua nopeasti. Tässä tutkielmassa haettiin eräänlaista ensikosketusta aiheeseen, ja onkin toivottavaa, että aiheen tutkimus lisääntyisi tulevaisuudessa

Italia ja italialaisuus Apu-, Seura- ja Me Naiset -lehdissä 1955–1965

Tarkastelen tutkielmassani aikakauslehtien tuottamia käsityksiä Italiasta ja italialaisuudesta 1955–1965. Päälähteinä käyttämäni Apu- Seura ja Me Naiset -lehdet kuuluivat tutkimusajankohtana suosituimpiin perheille suunnattuihin yleisaikakauslehtiin, joten niiden artikkeleissaan tuottamat kuvat saavuttivat laajan lukijakunnan. Tutkimuksen kohteena olevissa lehdissä Italia-aiheinen kirjoittelu alkoi selvästi lisääntyä 1950-luvun puolivälissä, ja Italiaa ja italialaisuutta koskevien artikkelien määrät olivat tutkimusajankohtana suurempia myös suhteessa lehtien muita Euroopan maita, kuten esimerkiksi Ranskaa, Saksan liittotasavaltaa tai Espanjaa käsittelevien artikkelien määriin. Lehtien artikkelien sisältöjä ja tekstien diskursseja analysoimalla esiin nousi useita erilaisia Italiaa ja italialaisuutta koskevia käsityksiä. Italia nähtiin lehdissä haluttuna matkakohteena, jonne kerran elämässä tehtävä unelmien lomamatka voisi suuntautua ajankohtana, jolloin vielä harvalla suomalaisella oli taloudellisia mahdollisuuksia matkustaa ulkomaille. Lehdet tuottivat Italiasta kuvaa myös ylellisen elämän maana, jossa menestyvä elokuvateollisuus tuotti elokuvien ohella upeita, maailmanmaineeseen nousseita naispuolisia elokuvatähtiä ja rappeutunut yläluokka vietti paheellista elämää Rooman Via Venetolla. Italian muotiteollisuuden nousu kansainvälisessä muotimaailmassa varteenotettavaksi toimijaksi sai lehdet tuottamaan Italiasta kuvaa muodin huippumaana, jonka ylelliset tuotteet olivat kalleutensa vuoksi lehtien lukijoiden ulottumattomissa. Arjessaan elävät italialaiset ihmiset kuvattiin lehdissä monenlaisten stereotypioiden valossa, ja italialaisten elämää kuvattiin perhekeskeiseksi ja uskonnollisuuden sävyttämäksi. Italiasta tuotettiin lukijoille kuvaa kahtiajakautuneena yhteiskuntana, jonka köyhyydestä ja työttömyydestä kärsivässä korruptoituneessa eteläosassa järjestäytynyt rikollisuus mafian johdolla oli ottanut huolehtiakseen valtiovallalle kuuluvia tehtäviä omien lakiensa mukaan. Toisaalta tutkimusajankohtana maan pohjoisosassa tapahtuneen suuren talouskasvun myötä lehdissä tuotettiin lukijoille kuvaa Italiasta vaurastuvana teollisuuden huippumaana, jossa suunnittelu ja ammatillinen osaaminen olivat korkeatasoisia. Tutkimuksen kohteena olevien lehtien tuottamat käsitykset Italiasta ja italialaisuudesta eivät merkittävästi eronneet toisistaan; ainoastaan muotia käsittelevien aiheiden osalta Me Naiset -lehden suhtautuminen oli muita asiallisempaa.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

Rintamasotilaiden lasten isäkokemukset. Sodan jälkeen syntyneiden porilaismiesten kertomuksia isistään.

Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.

Ratkaisun vuosi 1943 – Toimittaja Kyllikki Hiisku sota-ajan Rooman kuvaajana.

Tässä tutkielmassa selvitettiin miten Kyllikki Hiisku kuvasi toisen maailmansodan aikaista Roomaa vuodenvaihteesta 1942 - 1943 syyskuun puoliväliin 1943 asti. Tutkimuksen päälähteenä olen käyttänyt Kyllikki Hiiskun tuosta ajasta kirjoittamaa teosta Italia valinkauhassa nähtyä ja koettua, joka ilmestyi 1945 Gummeruksen kustantamana. Olen pyrkinyt sijoittamaan Hiiskun kokemat tapahtumat tuon aikakauden Rooman historialliseen ja poliittiseen kehitykseen aikalaiskirjallisuuden ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Hiisku oli Roomassa Mussolinin hallintokauden viimeisien kuukausien aikana. Hän kuvailee elävästi Mussolinin hallituksen syrjäyttämisen ja italialaisten poliittisten asenteiden muutokset. Samanaikaisesti hän tutustui sodan todellisuuteen Italiassa. Hänelle Rooman saksalaismiehitys oli järkytys, ja hän hämmästeli italialaisten ja saksalaisten huonoja suhteita. Turkulainen Hiisku oli aikaisemmin tutustunut Italiaan lähinnä kulttuurin kannalta. Stipendiaikanaan hän tutustui fasismiin ja maan poliittiseen elämään. Teoksessaan hän ei ota selvää poliittista kantaa, mutta teoksesta heijastuu kirjoittajan oikeistolaisuus. Hiiskun teos ilmestyi heti sodan jälkeen, ja siitä välittyy autenttinen kuva hänen stipendiajastaan Roomassa.

”Naisten on hankalaa päästä ulos kodeistaan, tiedäthän”. Naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen komedioissa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.

”Naisten on hankalaa päästä ulos kodeistaan, tiedäthän”. Naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen komedioissa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.

Rintamasotilaiden lasten isäkokemukset. Sodan jälkeen syntyneiden porilaismiesten kertomuksia isistään

Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 jahuhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.

Matkakohteesta historian kaupungiksi – Historian ja matkakirjoittamisen suhde historioitsija John Andrewsin grand tour -oppaan Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784) Pariisi-osuuksissa

Työni kohteena on ollut historiankirjoittaja John Andrewsin (n.1736–1809) grand tour -opas Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784). Tutkielmassa olen tarkastellut sitä, millaiseen suhteeseen historia ja matkakirjoittaminen ovat teoksen Pariisi-osuuksissa asettuneet. Ilmiötä olen lähestynyt hyödyntämällä niin kutsuttua reframingin käsitettä, jolla historiantutkimuksessa on jäsennetty ajatusten kehystymistä eri konteksteissa – siis niille annettujen merkitysten muuttumista. Tämä käsite on mahdollistanut sellaisen tarkastelun, jossa huomio on kohdistunut historian oppaassa saamiin käyttöihin sekä sen merkitysten muotoutumiseen. Andrewsin oppaasta voi erottaa kaksi pistettä, joissa historia ja matkakirjoittaminen ovat kietoutuneet toisiinsa. Pisteistä ensimmäinen on kytkeytynyt nähtävyyksien kohtaamiseen, kun taas niistä jälkimmäinen on liittynyt Pariisin kulttuurisen aseman määrittelemiseen. Andrewsille historia onkin näyttäytynyt eräänlaisena välineenä, joka on paitsi ohjannut myös perustellut nähtävyyksien tarkastelemista. Samalla historia on jäsentänyt kaupungin suhdetta Ranskaan, Eurooppaan ja kristikuntaan – sekä muihin kansoihin ja eri kirkkokuntiin. Nämä pisteet eivät kuitenkaan ole jääneet irrallisiksi, sillä molemmissa yhteyksissä uskonnolliset erot ovat saaneet merkittävän sijan. Yhtäältä historia on tukenut näihin eroihin perustuneita vertailuasetelmia; toisaalta erot ovat muokanneet Andrewsin suhdetta nähtävyyksiin sekä niiden historiallisuuteen. Reframingin käsitteeseen perustuva erittely on osoittanut sen, että Andrewsin oppaassa historia ei ole ollut vain matkakirjoittamisen aihepiiri. Tekstissä historia onkin saanut myös toisenlaisia käyttöjä, minkä voi liittää matkakirjallisuuden konventioihin sekä aikakauden grand tour -keskusteluihin. Kyse on siitä, että Andrewsin matkakirjoittamista ovat ohjanneet lajityypin genrepiirteet sekä teoksen oletettu yleisö – siis grand tourille aikovat nuorukaiset. Nämä keskustelut ja konventiot ovat tarjonneet Andrewsille eräänlaisen kehyksen, joka on säädellyt hänen tekemiään valintoja. Samalla se on jäsentänyt historian oppaassa saamia merkityksiä.

Il calcio in Italia: storia, tradizione e prospettive future

Nel corso degli anni il calcio italiano, dalla storia e tradizioni invidiabili, ha perso terreno nella battaglia competitiva del calcio europeo sia per quanto riguarda il risultato sportivo sia per quanto riguarda il risultato economico. La cultura calcistica però appassiona e unisce italiani come nient’altro. Dopo decenni di prestazioni all’insegna di tutti, nell’attuale scenario l’Italia calcistica si trova in una diversa posizione, con lo sguardo verso nuovi orizzonti. Il calcio italiano professionistico avrebbe bisogno di una strategia o di un modello di successo da imitare, innanzitutto nella veste del suo campionato di punta, la Serie A, per ripartire e diventare competitiva in primo luogo nel contesto europeo molto competitivo. Nonostante tutti gli scandali e problemi di natura finanziaria che hanno caratterizzato la storia del calcio italiano – oltreché i problemi attuali, per esempio, riguardo all’età media dei giocatori di Serie A – il suo profondo bagaglio culturale calcistico rimane, in sostanza, un punto di partenza fermo senza molti paragoni al mondo. La responsabilità di sviluppare e rivitalizzare il ‘prodotto’ calcio ha bisogno di idee nuove e investimenti al pari dei competitori principali. I problemi di prima importanza da risolvere sono la moltiplicazione e la ristrutturazione del modello di ricavi e gli impianti sportivi urgentemente da privatizzare e ristrutturare per renderli moderni e più profittabili. I tifosi di calcio, che si contano in decine di milioni solo in Italia (oggi come oggi addirittura 4 italiani su 10 si definiscono “tifosi militanti”), avrebbero bisogno di un ‘prodotto’ rivitalizzato che ha conservato il suo orgoglio e le caratteristiche nazionali uniche, tra cui, la parte sana della cultura dei tifosi organizzati chiamati ‘ultras’, di cui il modo di tifare ma in parte anche il linguaggio e le caratteristiche simboliche, sono divenuti, nel corso degli anni, conosciuti e imitati in larga parte del mondo. Tuttavia, in prospettiva non si può e non si deve trascurare l’impatto e le possibili opportunità finanziarie che il sempre più ampio e crescente mercato del calcio internazionale potrebbe offrire, nonostante ne soffrisse un po’ l’identità tradizionale del calcio italiano.

Ihanteena orjuuteen perustuva kristillinen yhteiskunta – Uskonnollinen ja yhteiskunnallinen orjuuden ja etelävaltioiden puolustus baptistipastori Ebenezer W. Warrenin romaanissa Nellie Norton

Yhdysvalloissa kehittyi noin vuosina 1850–1865 erityinen orjuutta puolustamaan noussut kaunokirjallisuuden lajityyppi. Sen synty oli osa etelävaltioiden elämäntavan ja siihen keskeisesti liittyneen orjuuden taakse organisoitunutta puolustautumista, joka kehittyi erityisesti kolmena Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltäneenä vuosikymmenenä, jolloin etelän orjajärjestelmä joutui kovan arvostelun kohteeksi. Orjuuden puolustajien kirjoittama romaanikirjallisuus voidaan nähdä eräänlaisena etelän vastareaktiona Harriet Beecher Stowen suuren suosion saaneelle orjuutta kritisoineelle romaanille Setä Tuomon tupa, joka julkaistiin vuonna 1852. Keskityn tutkielmassani yhteen tämän orjuutta puolustaneen romaanikirjallisuuden edustajaan, baptistipastori Ebenezer W. Warrenin vuonna 1864 julkaisemaan romaaniin Nellie Norton: or Southern Slavery and the Bible. A scriptural refutation of the principal arguments upon which the abolitionists rely. A vindication of southern slavery from the old and new testaments. Romaani sijoittuu julkaisuajankohtansa puolesta lajityyppinsä viimeisimpien edustajien joukkoon. Tutkielmassani tarkastellaan, minkälaisista argumenteista romaanin keinoin esitetty orjuuden puolustus koostuu. Tämän lisäksi tarkastelen myös sitä, millainen kuva romaanissa annetaan etelävaltioiden, ja toisaalta niiden vastapuolena näyttäytyvien pohjoisten osavaltioiden ja Englannin elämäntavasta ja maailmankuvasta. Tutkielmani osoittaa orjuuden puolustuksen rakentuvan Warrenin romaanissa erityisesti uskonnollisista, rasistisista sekä yhteiskunnallisista argumenteista. Romaanissa luodaan näiden kautta voimakas vastakkainasettelu etelän orjayhteiskunnan ja pohjoisen ja Englannin vapaaseen työvoimaan perustuneiden teollistuneiden yhteiskuntien välille. Etelän kirjaimelliset ja konservatiiviset tulkinnat Raamatusta ja sen asemasta moraalin ja yhteiskuntajärjestyksen ylimpänä määrittelijänä asetetaan abolitionistien harhaoppisiksi esitettyjen liberaalimpien ja modernimpien raamatuntulkintojen vastakohdaksi. Vastaavasti etelän orjuuteen perustuvan yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot esitetään raamatullisina ja hyveellisinä, siinä missä vapaaseen työvoimaan perustuneet yhteiskunnat esitetään moraalittomina ja raadollisina. Romaanista välittyy erityisesti kuva konservatiivisesta maailmasta, jossa uskonnolliset ja rasistiset ajattelumallit ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä puolustamaan ja ylläpitämään orjuuteen perustuvaa eteläistä elämäntapaa.