Joukkotuotanto sodan ajan joukkojen koulutusmenetelmänä

Puolustusvoimissa joukkotuotanto on nimitys sellaiselle asevelvollisten koulutukselle, jonka tuloksena syntyy sodan ajan joukkoja. Joukkotuotanto on suorituskyvyn rakentamista ja ylläpitoa, joka on Puolustusvoimien toinen pääprosessi. Sen tuotoksia ovat muun muassa puolustusjärjestelmän suorituskyky, suorituskykyiset ja taistelunkestävät joukot ja järjestelmät. Suorituskyky tuotetaan joukon omalla kalustolla joukon ensimmäiseen tehtävään. Tuotantoerän suuruus on yleisesti perusyksikkö ja se pyritään saamaan yhdestä saapumiserästä. Tutkimus tarkastelee, miten joukkotuotanto toimii sodan ajan joukkojen koulutusmenetelmänä. Tutkimuksen pääkysymys on kuinka joukkotuotanto luo suorituskykyä sodan ajan joukoille. Tutkimuksen pääkysymykseen vastataan alakysymysten kautta. Alakysymykset ovat seuraavat: − mitä on joukkotuotanto, − miten varusmiehistä tuotetaan sodan ajan joukko ja − miten luodaan ja ylläpidetään reservin suorituskykyä?

Biomassan käsittely voimalaitoksissa

Tässä diplomityössä tutkitaan biomassan esikäsittelyä suurissa voimalaitoksissa. Työssä keskitytään puusta saataviin polttoaineisiin. Biomassan esikäsittely on tärkeä osa voimalaitoksen toimintaa. Sillä pyritään saamaan puulle halutut ominaisuudet loppukäyttöä, kuten polttoa tai kaasutusta varten. Puubiomassan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kosteus, palakoko ja tasalaatuisuus. Työ on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa tutkitaan kiinteän biomassan ominaisuuksia ja ongelmia. Toisessa osassa esitellään erilaisia voimalaitoksissa käytettäviä puubiomassoja ja niiden erityisominaisuuksia ja -vaatimuksia. Kolmannessa osassa esitellään biomassan käsittelyä voimalaitoksella. Käsittely jaotellaan vastaanottoon, esikäsittelyyn, varastointiin ja käsittelylaitteistoihin. Kolmannessa osassa tutkitaan myös käsittelyn erityisvaatimuksia ja esitellään esimerkkejä biomassan kokonaiskäsittelystä laitoksella. Työn neljäs osa paneutuu biomassan käsittelyn turvallisuus- ja ympäristöasioihin. Puubiomassan esikäsittely on suunniteltava käytettävien puulaatujen ja -määrien mukaan. Biomassan kosteuden ollessa korkea, on tutkittava onko kuivurien käyttö kannattavaa ja perusteltua. Jos voimalaitokselle tuleva puu on epätasalaatuista tai sisältää epäpuhtauksia, on käytettävä erilaisia puhdistus- ja murskainlaitteistoja. Biomassan käsittelyssä syntyy melua ja päästöjä. Ympäristö- ja terveyshaittojen ehkäisemiseksi käsittelylaitteistoihin on suunniteltava tarpeelliset suojat ja varojärjestelmät.

Development of project cash flow forecasting process

Process management refers to improving the key functions of a company. The main functions of the case company - project management, procurement, finance, and human resource - use their own separate systems. The case company is in the process of changing its software. Different functions will use the same system in the future. This software change causes changes in some of the company’s processes. Project cash flow forecasting process is one of the changing processes. Cash flow forecasting ensures the sufficiency of money and prepares for possible changes in the future. This will help to ensure the company’s viability. The purpose of the research is to describe a new project cash flow forecasting process. In addition, the aim is to analyze the impacts of the process change, with regard to the project control department’s workload and resources through the process measurement, and how the impacts take the department’s future operations into account. The research is based on process management. Processes, their descriptions, and the way the process management uses the information, are discussed in the theory part of this research. The theory part is based on literature and articles. Project cash flow and forecasting-related benefits are also discussed. After this, the project cash flow forecasting as-is and to-be processes are described by utilizing information, obtained from the theoretical part, as well as the know-how of the project control department’s personnel. Written descriptions and cross-functional flowcharts are used for descriptions. Process measurement is based on interviews with the personnel – mainly cost controllers and department managers. The process change and the integration of two processes will allow work time for other things, for example, analysis of costs. In addition to the quality of the cash flow information will improve compared to the as-is process. Analyzing the department’s other main processes, department’s roles, and their responsibilities should be checked and redesigned. This way, there will be an opportunity to achieve the best possible efficiency and cost savings.

Kiinteyden rakentaminen suomalaisessa joukkotuotantojärjestelmässä

Tutkimuksen aihe Kiinteyden rakentaminen suomalaisessa joukkotuotantojärjestelmässä ja tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten kiinteyttä rakennetaan nykyaikaisessa joukkotuotantojärjestelmässä sekä onko uusijärjestelmä teoriassa parempi kuin vanhajärjestelmä. Tutkimuksessa on esitelty molemmat järjestelmät sekä vertailtu niitä. Tutkimus ei pyri osoittamaan rakentaako uusi järjestelmä kiinteitä joukkoja käytännössä, vaan se pyrkii todistamaan järjestelmän toimivuuden teoriassa. Tutkimuksessa selvitetään vanhan ja nykyisen järjestelmän rakenteet, mitä kiinteys on, miten se rakentuu sekä kiinteyden hyvät ja huonot puolet. Tutkimus on aiheeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Pääasiallisena tiedonkeruumenetelmänä käytetään asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Eri teoksia ja tutkimuksia vertaillen luodaan teoriapohja kiinteyden rakentumiselle. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty tieteellisten tutkimusten lisäksi muutamaa kirjallista teosta.Tutkielman päätutkimuskysymys on: Miten kiinteys rakentuu suomalaisessa joukkotuotanto järjestelmässä? Alakysymyksiä ovat seuraavat: Mitä kiinteys on? Mitä hyviä ja huonoja puolia kiinteydellä on?

Operaatio Tonava : Tšekkoslovakian miehitysoperaatio 1968

Tšekkoslovakian miehitys vuonna 1968 oli merkittävä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisia rakenteita koetellut tapahtuma. Tammikuussa 1968. Tšekkoslovakian valtion politiikan muutettua suuntaansa kommunistisesta järjestelmästä liberaalimpaan suuntaan johti se erimielisyyksiin Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton sisällä. Tšekkoslovakian tilanne pyrittiin ratkaisemaan erilaisin neuvotteluin kevään ja kesän 1968 aikana, mutta ratkaisua ei saatu aikaan. Neuvostoliitto suunnitteli jo tässä vaiheessa miehitysoperaatiota tilanteen ratkaisemiseksi. Ennen miehitysoperaatiota Neuvostoliitto painosti Tšekkoslovakiaa suurien sotaharjoitusten, verhoiltujen uhkausten sekä tiedotusvälineiden avulla. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että Tšekkoslovakian miehittivät viisi sen liittolaismaata 20–21. elokuuta 1968. Miehitysoperaatio oli erityisen kiinnostava sen vuoksi, että se toteutettiin lähes ennennäkemättömällä nopeudella ja erittäin suurella voimalla. Neuvostoliitto onnistui toteuttamaan operaation käytännössä tappioitta, ja operaatio sujui täysin suunnitelmien mukaisesti. Operaatiota onkin jälkeenpäin kutsuttu ”kaappaushyökkäykseksi”. Miehitysoperaation jälkeen Tšekkoslovakiaan jäi pysyvästi neuvostodivisioonia, ja maa palasi takaisin Prahan kevättä edeltäneeseen vanhoilliseen politiikkaan. Niin kutsutun ”normalisoinnin” aikana kaikki uudistukset purettiin vähitellen. Neuvostojoukot olivat maassa aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Miehitysoperaation poliittista puolta ja kriisin yleistapahtumia on tutkittu runsaasti kirjallisuudessa ja lehtiartikkeleissa, mutta itse miehitysoperaation sotilaallista puolta on tutkittu melko vähän. Tutkielmassa tarkastellaan Tšekkoslovakian miehitysoperaatiota 20-21.elokuuta 1968, painopisteenä operaation toteutustapa, siihen käytetyt eri puolustushaarojen ja aselajien joukot sekä niiden suuntautuminen. Itse miehitysoperaation tarkastelun ohella tarkastellaan myös operaation loppuasetelmaa ja jälkiseurauksia. Tutkimustyö on tehty perehtymällä useisiin eri lähteisiin, analysoimalla sekä vertailemalla näiden tarjoamaa informaatiota keskenään. Lopputuloksena on näistä tehty synteesi.

Turvallisuusjohtaminen osana puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategiaa

Turvallisuus on moniulotteinen käsite ja olotila, jonka tärkeys tiedostetaan viimeistään kun se on uhattuna. Turvallisuus on perustarve ihmiselle, mutta yhä useammin se on perustarve myös eri organisaatioille ja yrityksille. Turvallisuusjohtaminen taas on turvallisuuden hallintaa ja sen jatkuvaa edistämistä. Nykyaikaiselle turvallisuudelle ovat ominaisia monimutkaiset ja nopeasti muuttuvat uhkakuvat. Turvallisuuden hallinnassa korostuukin entisestään uhka – analyysien suunnittelu, sekä organisaation omien virheiden kautta tapahtuva oppiminen. Tutkimuksen aiheena oli tutkia turvallisuutta ja sen johtamista puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategian antamien suuntalinjojen sisällä. Tavoitteena oli aloittaa avaamalla ensin käsitteet turvallisuus ja turvallisuusjohtaminen, joiden avulla oli tarkoitus kartoittaa turvallisuuden eri ilmenemismuotoja sekä puolustusvoimien turvallisuusjohtamisen luonnetta. Turvallisuus käsitettä avattiin käyttämällä puolustusvoimille ominaisia uhkakuvia erottelemaan turvallisuuden eri osa – alueita. Lopuksi koottiin turvallisuusjohtamisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä saadut tulokset ja verrattiin niitä puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategiaan, jotta voitiin tehdä johtopäätöksiä sen ominaispiirteistä. Vertailemalla sitä miten puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategia eroaa yleisistä turvallisuus käsityksistä. Kartoitettiin puolustusvoimille ominaisia turvallisuus näkemyksiä, sekä nostettiin esiin useimmin tekstissä mainittuja käsitteitä. Seuraavaksi määritettiin painopiste turvallisuusjohtamiselle, laskemalla montako kertaa kukin turvallisuusjohtamisen malli tai sen alle menevä asia mainittiin turvallisuustoiminnan strategiassa. Eniten esiinnoussutta mallia voitiin pitää turvallisuusjohtamisen painopisteenä. Tutkimuksessa on havaittu turvallisuuteen vaikuttavat uhat keskeisiksi tekijöiksi puhuttaessa turvallisuudenjohtamisen luonteen ymmärtämisestä. Turvallisuusjohtaminen taas on ensisijaisen tärkeää uhkakuvien kartoittamiseksi, kokonaisuutta voikin siis pitää varsin kompleksisena.

Meriturvallisuus Suomessa

Sana meriturvallisuus esiintyy usein lukiessaan merenkulullisia julkaisuja. Monet järjestöt ja viralliset tahot julistavat omaa panostustaan meriturvallisuuden kehittäjänä, mutta mikään niistä ei ole tyhjentävästi pystynyt määrittelemään, mitä meriturvallisuudella oikeastaan tarkoitetaan? Tässä työssä on tarkoitus selvittää meriturvallisuuden kenttää, mitä se tarkoittaa ja mitä se sisältää? Työ on luonteeltaan tulkitseva käsitetutkimus, jossa pyritään pilkkomaan käsite meriturvallisuus osiin ja tarkastelemaan sitä osa-alue kerrallaan. Meriturvallisuudessa pääpaino on sanalla turvallisuus, joka asettaa haasteen käsitteen kokonaisvaltaiselle määrittelylle. Jokainen näkee ja kokee turvallisuuden hieman eri tavalla. Turvallisuuden sanotaan olevan jatkuvasti muuttuva ja laajeneva käsite, jolle on ollut äärimmäisen vaikeaa luoda yksiselitteistä teoriaa. Kiistat siitä, kenen vastuulla turvallisuuden luominen on, millä tasoilla sitä esiintyy, mihin se vaikuttaa ja millä tavalla, ovat jatkuvasti tutkijoiden huomion kohteena. Toinen tärkeä käsite on riski, joka on vahvasti liitoksissa kaikkeen turvallisuuteen. Riskien tunnistamisella ja arvioinnilla on mahdollista todentaa ne tekijät, jotka uhkaavat turvallista merenkulkua. Tällöin on mahdollista myös määrittää meriturvallisuuden luonnetta sen sisältämän riskikentän kautta. Turvallisuuteen liittyy vahvasti ajatus määritelmän tekijän intresseistä. Jokainen taho näkee turvallisuuden omalla tavallaan ja vastuu tulkinnasta jätetään usein tulkitsijalle. Turvallisuus on nykypäivänä suosittu ja paljon käytetty käsite. Se sisältää yleiskielessä pelkästään positiivisia mielikuvia. Turvallisuutta ei voi koskaan olla liikaa. Monesti kuitenkin unohdetaan sen ylikorostamisen haittavaikutukset. Liiallinen turvallisuuden ihannointi saattaa tehdä sokeaksi sen eteen tehtyjen toimien arvioinnille. Organisaatioturvallisuuden määrittelyssä kävi ilmi sen jakautuminen eri osa-alueisiin, jotka voivat olla osittain toistensa kanssa ristiriidassa. Liiallinen turvallisuuden korostaminen tietyllä osa-alueella organisaation sisällä saattaa aiheuttaa turvallisuuden heikkenemistä jollain toisella osa-alueella. Meriturvallisuus voidaan nähdä yhtä monimutkaisena ja laajana käsitteenä kuin turvallisuus. Siihen liittyy samat ongelmat kuin muihinkin turvallisuuden lajeihin ja sen hahmottamiseksi vaaditaan selkeää luokittelua. Meriturvallisuuden määrittely voidaan aloittaa ajatuksesta onnettomuusvapaasta merenkulusta. Sen päätavoitteena on varmistaa häiriötön liikennöinti merellä, mutta sen tulee silti pystyä vastaamaan mahdollisiin onnettomuuksiin sekä muihin häiriöihin. Haaste meriturvallisuudessa ja sen hallinnassa liittyy merellisen ympäristön luomaan riskikenttään. Merenkulussa riskejä on lukematon määrää jakautuneena usealle eri tasolle. Aluksen kunto, miehistön ammattitaito, väylästön turvallisuus, sääolosuhteet, taloudelliset paineet, muut merellä liikkujat ym. muodostavat kaikki riskejä turvalliselle merenkululle. Niiden ehkäisemiseksi on tehtävä työtä monella eri taholla. Suomessa tämä voidaan todentaa pelkästään tarkastelemalla eri toimijoiden lukumäärää. Kukaan toimijoista ei omista meriturvallisuuden käsitettä, mutta ovat osaltaan luomassa sille sisältöä.

Neuvostoliitto ja Väli-Amerikka 1953–1964

Väli-Amerikan on katsottu kuuluvan Yhdysvaltojen etupiiriin 1800-luvulta lähtien. Yhdysvaltojen Monroe-oppi oli samaan aikaan ohjenuora ja varoitus maailman maille, etenkin vanhoille siirtomaaisännille. Kylmän sodan aikana oppi oli ensisijaisesti suunnattu estämään Neuvostoliiton sekaantuminen Amerikan mantereen asioihin. 1950-luvulle tultaessa Neuvostoliiton poliittiset lähtökohdat Väli-Amerikassa olivat huonot, alueen maista ainoastaan Meksikoon oli diplomaattiset suhteet ja monissa maissa vasemmisto pyrittiin saamaan ulos poliittisesta toiminnasta. Tullessaan valtaan 1953 Nikita Hruštšev käänsi Neuvostoliiton ulkopolitiikan suunnan kieltämällä Stalinin henkilökultin ja aloittamalla rauhallisen yhteiselon -politiikan, jossa vältettiin sotilaallista konfliktia Yhdysvaltojen kanssa. Väli-Amerikan vallankumousliikkeiden lähtölaukaus annettiin Guatemalassa 1954, kun vapailla vaaleilla valittu presidentti Jacobo Arbenz syrjäytettiin Yhdysvaltojen tukemalla sotilasvallankaappauksella. 1950-luvun lopulla KGB kuitenkin suunnitteli toisenlaista strategiaa jonka tavoitteena oli saada koko Latinalainen Amerikka sekasortoon, myös Hruštšev hyväksyi tämän suunnitelman. Kuuban vallankumous oli käännekohta, kukaan vallankumouksellinen ei uskonut, että vallankumous voisi olla mahdollinen Yhdysvaltalaisen pääoman dominoimassa maanosassa. 1960-luvun alussa useissa Väli-Amerikan maissa oli levotonta, mutta sissiliikkeet eivät saaneet vallankumouksia aikaan, lisäksi vuoden ’62 ohjuskriisi sekoitti pahasti KGB:n suunnitelmat ja Neuvostoliitto vetäytyi taka-alalle koko Latinalaisessa Amerikassa. Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Neuvostoliiton intressejä Väli-Amerikassa Nikita Hruštševin valtakaudella, sekä mitkä olivat Yhdysvaltojen vastatoimenpiteet pyrkiessään estämään kommunismin leviämisen läntisellä pallonpuoliskolla.

Merialueet uhkaympäristönä

Uhka on laaja käsite, jota ei periaatteessa ikinä voi sulkea pois. Uhka on kaikessa toiminnassa jonkinlaisessa muodossa läsnä. Uhkaan liitetään usein käsitteitä, kuten turvallisuus, riski ja haavoittuvuus. Nämä neljä käsitettä kuuluvat turvallisuuden kenttään. Merenkulun turvallisuus tarkoittaa, että saadaan vaara-/riskitekijät hallintaan teknillisillä tai organisatorisilla toimenpiteillä niin, että onnettomuuden riski ei ylitä sille asetettua hyväksyttyä rajaa. Meriturvallisuudella pyritään varmistamaan, ettei alusta, siellä olevia ihmisiä, sen lastia eikä meriympäristöä vaaranneta. Laajimmillaan meriturvallisuuden katsotaan kattavan neljä eri osa-aluetta, jotka ovat alusturvallisuus, väyläturvallisuus, meripelastus ja ympäristöturvallisuus. Koska merialueet ovat Suomelle sekä kaikille merivaltioille hyvin oleellinen osa jokapäiväistä elämää, tulee meidän pystyä turvaamaan meriliikenne merialueilla. Suomen ulkomaankaupan kuljetuksista yli 80 prosenttia tapahtuu meritse, ja nykyaikaisen nopean logistiikkaketjun vaatimukset kohdistuvat pääosin merikuljetuksiin. Lisäksi meri ympäristöineen tarjoaa virkistyskäyttöön loistavat elementit. Tutkimukseni pääkysymyksenä on: Mikä uhkaa merialueilla? Alakysymyksinä tutkimuksessa ovat mitä uhka tarkoittaa ja mitkä ovat siihen liittyvät käsitteet? Miten toimijat merialueillamme näkevät uhan? Suomen merellisillä toimijoilla on omat intressinsä ja omat toiminta-alueensa, mutta kaikilla toimiojilla on kuitenkin yhteinen uhka. Kaikki toimijat näkevät merellisen suuronnettomuuden suurimpana uhkana. Tämä sitoisi kaikki toimijat samaan onnettomuuteen, ja onnettomuudella voisi olla laajat seuraamukset.

Lämmöntuotannon energiatehokkuuden parantaminen Sotek-säätiön rakennuksissa

Diplomityössä tarkastellaan lämmöntuotannon energiatehokkuuden parantamista neljässä Sotek- säätiön rakennuksessa. Työssä oli tarkoitus selvittää, minkälainen lämmitysjärjestelmä on juuri kyseiseen kiinteistöön järkevin ja investointikustannuksiltaan kannattava. Työssä käydään läpi polttoaineita, lämmöntuotanto- ja lämmönjakotapoja, sekä mietitään kannattaako rakennuksia lisäeristää. Työssä verrataan vanhojen järjestelmien hiilidioksidipäästöjä valittujen uusien järjestelmien hiilidioksidipäästöihin. Kiinteistöjen lämmitys tuottaa Suomessa noin 30 % kaikista hiilidioksidipäästöistä. Se on siis merkittävä alue, josta päästöjä voitaisiin vähentää. Tehtävänä oli laskea kaikille kiinteistöille tarkat lämmitystarpeet ja lämmitystehontarpeet käyttäen apuna Suomen rakennusmääräyskokoelmaa. Työn perusteella lämmöntuotannon energiatehokkuuden parantaminen kohteissa on järkevää ja taloudellisesti kannattavaa muuttamalla lämmöntuotanto pääosin lämpöpumpuille. Täystehoiset järjestelmät eivät tulleet investoinnillisesti kannattavaksi, eikä se ilmalämpöpumpuissa ollut edes mahdollista. Tulosten perusteella lämmitysenergian kustannuksia saatiin vähennettyä parhaiten mitoittamalla kohteisiin osatehoiset lämpöpumput. Lisälämmöneristäminen kohteissa ei taloudellisesti tullut kannattavaksi, vaikka lämmitystarve väheni. Lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöt vähenisivät kohteissa keskimäärin noin 50 %.

Valtatien 25 palvelutasotarkastelu välillä valtatie 1-maantie 132

Tässä esiselvityksessä on palvelutasolähtöisesti tarkasteltu valtatien 25 merkitystä ja suunniteltu valtatien 1 ja maantien 132 välisen tiejakson kehittämistoimenpiteitä pitkämatkaisen liikenteen ja kuljetusten kannalta ottaen myös huomioon paikallisen liikenteen ja maankäytön tarpeet. Tarve selvitykseen on tullut erityisesti Vihdin maankäytön suunnittelusta. Vihti on voimakkaasti kasvava kunta ja Nummela, joka on kasvanut valtatien 25 molemmin puolin, sen päätaajama. Valtatiellä 25 on Vihdin kunnan läpi kulkevaa pitkämatkaista liikennettä noin 3 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vihtiin päättyvää/ Vihdistä alkavaa liikennettä on lännestä noin 6 000 ja idästä noin 1 700 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lännestä tulevalla tai sinne menevällä liikenteellä selvästi merkittävin lähtö-/määräpaikka on Lohja. Valtakunnallisten ja alueellisten suunnitelmien perusteella valtatien 25 strategiseksi kehittämistavoitteeksi asetettiin elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen ja toimivien arjen matkojen varmistaminen. Strategisen tavoiteasettelun pohjalta määritettiin kulkumuodoittain ja tiejaksoittain tavoitteet eri palvelutasotekijöiden tasolle ottaen huomioon eri tiejaksoilla painottuvat matka- ja kuljetusvirrat sekä ympäröivä maankäyttö. Palvelutasotekijöistä priorisoitiin korkeimmalle turvallisuus kaikilla kulkumuodoilla sekä kuljetusten matka-aika, ennakoitavuus ja hallittavuus. Palvelutasotavoitteiden saavuttamiseksi valtatien 25 tehokkaimpia parantamistoimenpiteitä ovat ne, jotka palvelevat samalla useamman ongelmallisen palvelutasotekijän, erityisesti liikenneturvallisuuden ja ennakoitavuuden, nostamista tavoiteltavalle palvelutasolle. Suositeltaviksi nousevia toimenpiteitä pitkällä aikavälillä ovat toisen ajoradan rakentaminen valtatien 1 ja 2 välille, keskikaiteellisten ohituskaistojen rakentaminen, liittymien parantaminen ja yksityistiejärjestelyt, selkeiden maankäyttöratkaisujen toteuttaminen ja rinnakkaisteiden/-katujen rakentaminen niiden tueksi sekä kevyen liikenteen alikulkukäytävien toteuttaminen. Näiden lisäksi tarvitaan ongelmallisimmissa pisteissä tai lyhyillä jaksoilla monia pienempiä toimenpiteitä, joissa korostuvat erityisesti liikenneturvallisuusnäkökulmat. Tärkeää on jatkossa maankäytön ja liikenteen suunnittelun yhteistyö, jotta varmistetaan tavoiteltava palvelutaso.

Vilppulan Keskuskatu, Mänttä-Vilppula : Esisuunnitelma

Esisuunnitelmatyössä on ideoitu vaihtoehtoisia liikenneteknisiä ja katuarkkitehtonisia ratkaisuja, joilla Vilppulan pääkatua, Keskuskatua (mt 14336), kehitetään nykyisestä ylileveästä maantiestä keskustan eläväksi ja kaupunkimaiseksi pääkaduksi. Suunnittelualue on Mänttä-Vilppulan kaupungissa, Vilppulan taajamassa sijaitseva 570 metriä pitkä maantie 14336, Keskuskatu. Se liittyy etelässä maantiehen 347 (Mäntäntie) ja päättyy pohjoisessa Vilppulan rautatieasemalle. Suunnittelun painopisteenä on ollut kevyen liikenteen järjestelyjen ja yhteyksien parantaminen ja yhdistyminen muuhun kevyen liikenteen verkostoon. Esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Nykyinen maantie on tarkoitus luovuttaa kaupungille kaduksi, kun tien luonnetta on kehitetty katumaisemmaksi. Alustavia kehittämissuunnitelmia esiteltiin työn aikana yleisölle, jonka jälkeen ideoiduista kehittämisvaihtoehdoista jatkojalostettiin esisuunnitelma, johon yhdistettiin parhaaksi nähtyjä osia eri vaihtoehdoista. Keskeisiä valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat tärkeäksi koettu kadunvarsipysäköintipaikkojen säilyminen ja autoliikenteen sujuvuus, kevyen liikenteen esteettömyys ja turvallisuus sekä katuympäristön viihtyisyyden paraneminen. Esisuunnitelmatyön aikana käynnistettiin myös Keskuskadun pohjoispäässä sijaitsevan Vilppulan rautatieasema-aukion ideasuunnitelman laadinta, joka on raportoitu osana tätä raporttia.

Safety and outcome of coronary interventions with special reference to anticoagulation and stent type

University of Turku, Faculty of Medicine, Department of Cardiology and Cardiovascular Medicine, Doctoral Programme of Clinical Investigation, Heart Center, Turku University Hospital, Turku, Finland Division of Internal Medicine, Department of Cardiology, Seinäjoki Central Hospital, Seinäjoki, Finland Heart Center, Satakunta Central Hospital, Pori, Finland Annales Universitatis Turkuensis Painosalama Oy, Turku, Finland 2015 Antithrombotic therapy during and after coronary procedures always entails the challenging establishment of a balance between bleeding and thrombotic complications. It has been generally recommended to patients on long-term warfarin therapy to discontinue warfarin a few days prior to elective coronary angiography or intervention to prevent bleeding complications. Bridging therapy with heparin is recommended for patients at an increased risk of thromboembolism who require the interruption of anticoagulation for elective surgery or an invasive procedure. In study I, consecutive patients on warfarin therapy referred for diagnostic coronary angiography were compared to control patients with a similar disease presentation without warfarin. The strategy of performing coronary angiography during uninterrupted therapeutic warfarin anticoagulation appeared to be a relatively safe alternative to bridging therapy, if the international normalized ratio level was not on a supratherapeutic level. In-stent restenosis remains an important reason for failure of long-term success after a percutaneous coronary intervention (PCI). Drug-eluting stents (DES) reduce the problem of restenosis inherent to bare metal stents (BMS). However, a longer delay in arterial healing may extend the risk of stent thrombosis (ST) far beyond 30 days after the DES implantation. Early discontinuation of antiplatelet therapy has been the most important predisposing factor for ST. In study II, patients on long-term oral anticoagulant (OAC) underwent DES or BMS stenting with a median of 3.5 years’follow-up. The selective use of DESs with a short triple therapy seemed to be safe in OAC patients, since late STs were rare even without long clopidogrel treatment. Major bleeding and cardiac events were common in this patient group irrespective of stent type. In order to help to predict the bleeding risk in patients on OAC, several different bleeding risk scorings have been developed. Risk scoring systems have also been used also in the setting of patients undergoing a PCI. In study III, the predictive value of an outpatient bleeding risk index (OBRI) to identify patients at high risk of bleeding was analysed. The bleeding risk seemed not to modify periprocedural or long-term treatment choices in patients on OAC after a percutaneous coronary intervention. Patients with a high OBRI often had major bleeding episodes, and the OBRI may be suitable for risk evaluation in this patient group. Optical coherence tomography (OCT) is a novel technology for imaging intravascular coronary arteries. OCT is a light-based imaging modality that enables a 12–18 µm tissue axial resolution to visualize plaques in the vessel, possible dissections and thrombi as well as, stent strut appositions and coverage, and to measure the vessel lumen and lesions. In study IV, 30 days after titanium-nitride-oxide (TITANOX)-coated stent implantation, the binary stent strut coverage was satisfactory and the prevalence of malapposed struts was low as evaluated by OCT. Long-term clinical events in patients treated with (TITANOX)-coated bio-active stents (BAS) and paclitaxel-eluting stents (PES) in routine clinical practice were examined in study V. At the 3-year follow-up, BAS resulted in better long-term outcome when compared with PES with an infrequent need for target vessel revascularization. Keywords: anticoagulation, restenosis, thrombosis, bleeding, optical coherence tomography, titanium