533 resultados para Rantanen, Ulla


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimusraportti tarkastelee tuottavuuden kehittämisen esteiden nykytilaa ja niiden muutosta lähes kahdenkymmenen vuoden aikana suomalaisissa pk-yrityksissä. Tutkimushanke on jatkumo vuonna 1997 toteutetulle tutkimukselle, jossa tutkittiin teemaa ensin päijäthämäläisissä pkt-yrityksissä ja sen jälkeen vastaavissa pirkanmaalaisissa pkt-yrityksissä. Tämä tutkimus toistaa aiemman tutkimuksen ja vertaa miten tuottavuuden kehittämisen esteet ovat muuttuneet ajan myötä. Merkittävin tuottavuuden kehittämisen este yritysten mielestä on edelleen sosiaaliturva- yms palkan sivukulujen suuruus. Tämän ohella kyselytutkimuksen tuloksista voidaan havaita kolme tuottavuusesteiden painopistealueen siirtymää verrattuna vuoden 1997 tilanteeseen: 1) Sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin – Merkittävämpien tuottavuusesteiden osalta painopiste on siirtynyt sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin. 2) Resurssien puutteesta osaamisen puutteeseen – Vuonna 1997 useimmat merkittävimmistä tuottavuusesteistä liittyivät yritysten resurssien niukkuuteen, kun taas vuonna 2014 nousi esiin osaamisen puute. 3) Henkilöstön osaamisen puutteesta johdon osaamisen puutteeseen – Vuonna 2014 esimiesten osaamisen ja koulutuksen puutteet nousivat koko tutkimuksen merkittävimmäksi sisäiseksi tuottavuusesteeksi selkeästi ohi aiemmin haasteena olleen työntekijöiden osaamisen puutteiden. Raportissa esitellään myös havaittujen muutoslinjojen perusteella suosituksia tilanteen parantamiseksi. Yhteiskunnan tulee tarjota paremmat edellytykset, puitteet ja mahdolli¬suudet tuottavuuden kasvulle sekä kannustaa yrittäjyyteen ja toiminnan kehittämiseen mm. purkamalla sääntelyä ja alentamalla kustannustasoa. Tämän lisäksi yritysten tulee tehdä käytännön tuottavuudenkehitystyötä työ¬paikoilla sekä panostaa henkilöstön osaamiseen ja kehittymiseen. Tämä tarkoittaa jatkuvaa uusien ideoiden ja innovaatioiden etsintää, uudenlaisia toimintatapoja ja prosesseja sekä uusia työmenetelmiä ja kannustavaa johtamista tuettuna tuottavuuden kehittämistä edistävällä palkitsemisella

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan kuluttamista elämäntavan ja identiteetin muovaajana yhden yksilön elämän kautta. Kuluttamista tutkitaan statuskuluttamisen (conspicious consumption), tilallisuuden ja sukupuolihistorian käsitteistöä hyväksi käyttäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty liikekirjeitä ja tilikirjoja, yksityistä kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja ja sanomalehtiä sekä aikalaismuistelmia. Naista lähdemateriaaleista on koottu sekä tilastollista aineistoa että kvalitatiivista, lähilukuun ja mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojautuvaa tutkimusta. Tutkimus alkaa vuodesta 1799 ja päättyy 1830-luvulle, jolloin seuraava sukupolvi otti vastuun liiketoimista ja lähdeaineistossa tapahtui muutoksia kuluttamisen kirjaamisen suhteen. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat statuskuluttaminen ja identiteetti. Näitä käsitteitä lähestytään Thorstein Veblenin, Norbert Eliaksen ja Pierre Bourdieun tutkimuksia apuna käyttäen. Tutkimus käsittelee erottautumisen ja jäljittelyn tematiikkaa merkittävimpänä kuluttamisen motivaattoreina. Lisaksi tutkimus nostaa esille hyvän maun ja muodinmukaisuuden kulutusvalintojen taustalla. Statuskuluttaminen kytkeytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuluttamisen kohteet ovat esineitä ja asioita, joita pidetään esillä seurapiireissä. Kuluttaminen tapahtuu seuraelämän ehdoilla, sen mukavoittamiseksi, aseman osoittamiseksi seurapiireissä tai sosiaalisen paineen vuoksi. Tutkimus osoittaa kotitalouden merkityksen kuluttamisen paikkana ja kohteena. Tutkimus myös osoittaa naisten toimintakentän olleen kytköksissä kotitalouden asemaan yhteisössään sekä osoittaa, että sukupuolta pitää tarkastella suhteessa yksilön sosiaaliseen asemaan. Tutkimus osoittaa, että Marie Hackmanin kuluttaminen muuttui ikääntymisen myötä. Aseman osoittaminen oli merkittävämpää nuorena ja aseman ollessa vielä vakiintumattomampi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen metsäteollisuus elää voimakasta uusiutumis- ja murrosvaihetta, joka ilmenee muutoksina yksittäisten tehtaiden ja tehdasintegraattien toiminnassa. Monia yksikköjä on poistunut tuotannosta ja tuotannon painotusta on muutettu. Toisaalta metsäteollisuus on suuntaamassa uusille aloille, jolloin tuotteina voivat olla esimerkiksi erilaiset biopolttoaineet, kemianteollisuuden raaka-aineet ja uuden sukupolven paperi- ja kartonkituotteet. Metsäteollisuuden muuttuminen ja laitosten monimutkaistuminen sekä jatkuvasti lisääntyvä tiedontarve asettavat yhä suurempia vaatimuksia sekä toiminnanharjoittajien ympäristövastaaville että viranomaisille. Hallinnon jatkuva muutos ja niukkenevat voimavarat voivat johtaa siihen, että käytännön lupa- ja valvontatyöhön jää yhä vähemmän aikaa. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen koordinoima hanke ”Metsäteollisuuden ympäristöstrategia vuoteen 2020 - hallinnon näkökulma” pyrkii vastaamaan edellä mainittuihin haasteisiin strategiatyön avulla. Hankkeen tarkoituksena oli tarkastella metsäteollisuuden ympäristönäkökohtia niistä lähtökohdista, joihin yritys voi vaikuttaa raaka-aineen tulosta tehtaalle ja tuotteen lähdöstä tehtaalta sekä tehtaan perustamisesta sulkemiseen ja jälkihoitoon asti. Tavoitteena oli määritellä toiminnoille toimiva ympäristöstrategia. Strategiassa pyrittiin löytämään yhteisymmärrys toiminnanharjoittajan ja viranomaisen kanssa mm. siitä, miten otetaan käyttöön parhaat käytännöt niin teollisuudessa kuin hallinnossakin, toimitaan uusien BAT-, IED- ja vesienhoitoperiaatteiden mukaisesti sekä edistetään kestävän kehityksen mukaisten tuotteiden markkinoille tuloa ja otetaan ennakointi tavaksi -lähtökohta käyttöön kaikessa toiminnassa. Hanketyössä esille nousseet haasteet ryhmiteltiin aihelueittain kolmeksi pääkohdaksi tärkeysjärjestyksessä: viranomaisen ja teollisuuden tiedonkulun ja tietämyksen parantaminen, lupa-, valvonta- ja hallintoprosessien parantaminen sekä uusien haasteiden kartoittaminen ja niihin reagointi. Haasteiden ratkaisukeinoiksi etsittiin käytännön toimenpiteitä sekä määriteltiin niille vastuutahot. Toimenpiteiksi esitettiin mm. viranomaisen ja teollisuuden yhteisiä koulutuspäiviä, asiantuntijapaneelin perustamista sekä lupamääräysten antamista myös tehtaan tai tuotantoyksikön sulkemisen tai muuttamisen varalle. Riittävien resurssien ja tietotaidon turvaaminen niin hallinnossa kuin teollisuudessa on ehdoton edellytys toimenpiteiden onnistumiselle

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen pääongelma oli selvittää, miten hävittäjälentäjien lentokoulutus eroaa kansainvälisessä valmiusyksikössä normaalista hävittäjälentokoulutuksesta. Tutkimuksen alaongelmana oli puolestaan selvittää, miten ohjaaja kokee erot valmiusyksikön ja lennostojen normaalin lentokoulutuksen välillä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ilmavoimien kansainvälisen valmiusyksikön ohjaajat. Tutkimuksen alussa on käyty läpi ilmavoimien kansainvälistä toimintaa yleisesti, sekä ilmavoimien kansainvälisen valmiusyksikön taustoja. Aineistokeruumenetelminä käytettiin kirjallisuuskatsausta ja lomakekyselyä. Lomakekysely lähetettiin 12 ohjaajalle, joista 8 vastasi kyselyyn eli vastausprosentiksi muodostui 66,7 %. Kyselyn lisäksi lähteinä on käytetty kurssikirjallisuutta, sekä muuta julkaistua kirjallisuutta, sähköisiä lähteitä ja ilmavoimien julkaisua aiheesta. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Teoriaa tutkimukselle rakennettiin opetussuunnitelmien ja oppimiskäsitysten kautta. Lentokoulutuksessa valmiusyksikön ja normaalin lentopalveluksen välillä oli paljon yhteistä, mutta myös eroja löytyi. Opetussuunnitelman puute eli tässä tapauksessa lentokoulutusohjelman puute valmiusyksikön lentokoulutuksessa ja voimankäyttöön liittyvät asiat olivat ohjaajien kokemusten mukaan selkeimmät erot.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This dissertation centres on the themes of knowledge creation, interdisciplinarity and knowledge work. My research approaches interdisciplinary knowledge creation (IKC) as practical situated activity. I argue that by approaching IKC from the practice-based perspective makes it possible to “deconstruct” how knowledge creation actually happens, and demystify its strong intellectual, mentalistic and expertise-based connotations. I have rendered the work of the observed knowledge workers into something ordinary, accessible and routinized. Consequently this has made it possible to grasp the pragmatic challenges as well the concrete drivers of such activity. Thus the effective way of organizing such activities becomes a question of organizing and leading effective everyday practices. To achieve that end, I have conducted ethnographic research of one explicitly interdisciplinary space within higher education, Aalto Design Factory in Helsinki, Finland, where I observed how students from different disciplines collaborated in new product development projects. I argue that IKC is a multi-dimensional construct that intertwines a particular way of doing; a way of experiencing; a way of embodied being; and a way of reflecting on the very doing itself. This places emphasis not only the practices themselves, but also on the way the individual experiences the practices, as this directly affects how the individual practices. My findings suggest that in order to effectively organize and execute knowledge creation activities organizations need to better accept and manage the emergent diversity and complexity inherent in such activities. In order to accomplish this, I highlight the importance of understanding and using a variety of (material) objects, the centrality of mundane everyday practices, the acceptance of contradictions and negotiations well as the role of management that is involved and engaged. To succeed in interdisciplinary knowledge creation is to lead not only by example, but also by being very much present in the very everyday practices that make it happen.