Monimuotoinen tietoteos ympäristöstä ja luontosuhteesta

Kirjallisuusarvostelu

Virtaavan veden värikkäät korennot

Kirjallisuusarvostelu

Friikit ruumiit ruudussa - silmäyksiä sokkidokumenttien poikkeuksellisten ruumillisuuksien esityksiin

Kummajaiset, niin sanotut friikit, ovat kautta aikojen kiehtoneet suurta yleisöä, ja erilaisten ruumiin epämuodostumien hämmästely kiertävissä friikkisirkuksissa oli etenkin 1800-luvulla suosittu huvi. Sen sijaan, että yleisöt täyttäisivät edelleen kylien torit ja markkinapaikat, nämä ihmiskehon kummallisuudet ovat vallanneet televisiovastaanottimet ja siirtäneet hämmästelyn ja kummastelun yleisön olohuoneisiin. Yhtenä ilmentymänä mediakentällä kiertävistä poikkeuksellisen ruumiillisuuden kulttuurisista esityksistä ovat etenkin 2000-luvun alussa Suomenkin televisioihin ilmestyneet niin sanotut sokkidokumentit. Tässä tutkielmassa tarkastelen kolmea lajityyppiä edustavaa dokumenttia, Neljä kättä, kolme jalkaa; Maailman pienin äiti ja Mies raskaana, tavoitteenani analysoida, miten oletetusta normista poikkeavien ruumiiden esitykset luodaan yhtäältä dokumentaarisuuden toisaalta tosi-tv-muodon erityispiirteitä hyödyntämällä. Paneudun myös erilaisten ruumiin ja affektiivisuuden teoretisointien avulla moninaisiin ruumisvariaatioihin, joihin dokumenttien esittämät ruumiillisuudet tulevat kytketyiksi. Käytän metodisina työkaluina käsitteitä kuten friikki, hirviö, abjekti ja groteski. Analysoidessani sokkidokumentteja otan huomioon audiovisuaalisen aineiston kuvalliset ja äänelliset ulottuvuudet ja havainnoin niitä huomioiden tekstuaalisten ominaisuuksien lisäksi myös niiden vaikuttavuuden tunnetasolla. Tulkintani mukaan sokkidokumenttien tavassa kuvata poikkeuksellista ruumiillisuutta on löydettävissä itsen ja oudon Toisen välisten rajojen ylläpitämistä, erilaisten ruumiiden hierarkkisiin järjestyksiin asettamista – mutta myös pinnan tason alla kyteviä ruumiskapinan mahdollisuuksia.

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittäminen ; Yhteenveto ja toimenpidesuositukset

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittämistyö sai alkunsa Sodankylän kunnan aloitteesta vuonna 2006. Aloitteen myötä silloinen Lapin ympäristökeskus käynnisti vesilain 8 luvun10 b §:ään perustuvan selvitystyön säännöstelystä aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Varsinainen selvitystyö tehtiin Lapin ELY-keskuksessa vuosien 2008–2013 aikana. Selvitystyössä keskityttiin käytännön toimenpiteisiin säännöstelyhaittojen lieventämiseksi. Selvitystyössä ei lähdetty hakemaan muutoksia voimassa oleviin lupaehtoihin, vaan pyrittiin vähentämään säännöstelyn haitallisia vaikutuksia yhteistyössä säännöstelijän, vaikutusalueen kuntien, asianomaisten viranomaisten sekä alueen asukkaiden kanssa. Tässä raportissa esitetään säännöstelystä aiheutuvien haittojen lieventämiseksi laaditut toimenpidesuunnitelmat, jotka ovat tiivistetysti: kalatalouden kehittäminen, säännöstelykäytäntöjen kehittäminen, monikäyttörakenteiden kehittäminen, Luirojoki, tiedotus ja viestintä. Esitettyjen toimenpidesuositusten toteuttamisella saadaan parannettua tekojärvien säännöstelyä siten, että se taloudellisilta, ekologisilta ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan vastaa paremmin yhteiskunnan nykyisiä tarpeita ja odotuksia.

Ostjakkeja oppimassa: matkakirjeitä - 1-3

Erip. Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirjasta, 17.

Ostjakkeja oppimassa: matkakirjeitä - 4

Erip. Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirjasta, 18.

Lukemisia Suomen kansan hyödyksi - 2

Toimittanut P. Tikkanen.

Lukemisia Suomen kansan hyödyksi - 1

Toimittanut P. Tikkanen.

Tunturi-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma : Liikenneympäristö ja liikenneturvallisuustyön organisointi

Tunturi-Lapin liikenneympäristöä koskeva liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu, jotta liikenneturvallisuusongelmat ja niihin ideoidut parantamistoimenpiteet ovat selvillä kuntien ja ELY-keskuksen toiminta- ja taloussuunnittelussa. Liikenneturvallisuussuunnitelman laatimisen yhteydessä organisoitiin kuntien liikenneturvallisuusryhmien toimintaa. Nykytilanteen arviointi on laadittu sidosryhmätyöskentelyn, asukaskyselyn, taustarekisterien analysoinnin, maastokäyntien sekä sidosryhmien kanssa käytyjen vuoropuhelujen avulla. Pääosa liikenneturvallisuusongelmista sijoittuvat valtion ylläpitämille maanteille ja niissä oleviin liittymiin sekä matkailukeskuksien tieverkolle. Suunnitelman ja liikenneturvallisuustyön tavoitteet pohjautuvat vuonna 2012 valmistuneeseen valtakunnalliseen liikenneturvallisuussuunnitelmaan Tavoitteet Todeksi. Liikenneympäristöön kohdistuvina toimenpiteinä on esitetty mahdollisimman kustannustehokkaita ja helposti toteutettavia ratkaisuja, joista osa on toteutettavissa ilman tarkempaa jatkosuunnittelua esim. kunnossapitourakoiden yhteydessä. Suuri osa esitetyistä toimenpiteistä parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta ajoneuvoliikenteen ajonopeuksia hillitsemällä sekä pääteiden liittymien liikenneturvallisuutta. Keskeisimmille taajama-alueilla oleville maanteille ja kaduille on suunniteltu rakenteellisia hidasteita (töyssyjä sekä korotettuja suojateitä ja liittymiä) ja suojatiesaarekkeita. Myös kevyen liikenteen verkon täydentäminen ja väylien valaistuksen rakentaminen ovat esitettyjen toimenpiteiden listalla. Toimenpiteille on määritelty jatkotoimenpiteet niiden toteutusvalmiuden hahmottamiseksi sekä alustavat kustannusarviot ja toteuttamiselle ohjeellinen kiireellisyysjärjestys. Esitettyjen toimenpiteiden karkea kustannusarvio on yhteensä 23,3 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus ovat noin viisi miljoonaa euroa (22 %) ja ELY-keskuksen osuus noin 18,3 miljoonaa euroa (88 %). Valtion ylläpitämille maanteille kohdistuville toimenpiteille on laskettu TARVA-ohjelmalla ns. heva-vähenemä eli vuosittaisten henkilövahinko-onnettomuuksien vähenemä. Laskennallinen heva-vähenemä on 0,8 onnettomuutta vuodessa, mikä tarkoittaa noin 8 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vähemmän 10 vuoden aikana.

Eroosiokohteiden tarkastelu Tenojokivarressa : viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokivarressa 2011–2013 -hanke

Tämä raportti on osa Viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokilaaksossa 2011–2013 -hanketta. Eroosiokohteiden tarkastelutyön suorittaminen Tenojokivarressa toteutettiin kesällä 2012. Eroosiokohteiden tarkastelutyön päätavoitteena oli selvittää, onko merkityillä kohteilla tapahtunut muutoksia eroosiossa edeltävän, vuonna 1999 toteutetun, tarkastelukerran jälkeen. Hankkeen lisätavoitteina oli kartoittaa tarkemmin Tenojoen eroosiokohteilla runsaimmin kasvavat, dominantit, kasvilajit. Työssä pyrittiin selvittämään eroosion vaikutukset kohteisiin ja kuvaaman kohteet mahdollisimman tarkasti, niin digitaaliseen kuin kirjalliseen muotoon, jotta eroosion kehittymistä voitaisiin jatkossakin seurata. Toteuttajatahoina olivat Lapin ELY-keskuksen vesivarayksikkö ja NVE (Norges Vassdrags- og energidirektorat). Raportin alussa esitetään yleiskuvaus Tenojoesta, eroosioprosessista ja eroosiosuojauksista. Raportissa esitellään Tenojoen kahdeksankymmenenkolmen eri eroosiokohteen maastotöiden tulokset. Inarijoen kohteiden tarkastelun suoritti NVE (kohteet 64–83). Suomen osuudessa (kohteet 1–63) on keskitytty enemmän kasvillisuuden kartoittamiseen kuin Norjan osuudessa. Inventoinnissa tarkoituksena oli kartoittaa kohteella kasvavat yleisimmät kasvilajit sekä tunnistaa harvinaisten kasvien esiintymät. Kohteilla kirjattiin kasvillisuuden esiintymistiedot, määriteltiin rinne- ja rantavyöhyke muotoineen, tunnistettiin maalajit sekä kohteella yleisimmin kasvavat, dominantit kasvilajit. Raportissa kohteita verrataan vuoden 1999 -arkasteluun. Suurimmassa osassa kohteista ei ole tapahtunut suuria muutoksia tarkastelukertojen välillä. Osassa kohteita kasvillisuus on lisääntynyt suuresti vuoteen 1999 verrattuna, kun taas osassa tilanne on päinvastainen ja avoimen osuuden ala on lisääntynyt. Tenojoen eroosiokohteiden kasvillisuuden kartoituksen ensimmäisenä liitteenä ovat kasvillisuustaulukot (kohteet 1–63), joista selviää kullakin kohteella yleisesti kasvavat kasvilajit. Toisena liitteenä on yhteenvetotaulukko kohteiden eroosion tilasta ja kolmantena liitteenä on kartta eroosiokohteiden sijainnista. Neljäntenä liitteenä on esitetty jokainen kohde ilmakuvassa.

Epäsuoralla lämmöntuonnilla varustetut mikroturbiinit

Epäsuorassa lämmöntuonnissa biomassan poltto ja mikroturbiinin kiertoprosessi on erotettu toisistaan lämmönsiirtimen avulla. Tämän avulla mikroturbiiniprosessissa voidaan hyö-dyntää myös likaavia savukaasuja tuottavia polttoaineita kuten biomassaa. Prosessissa hyö-tysuhde ei nouse niin korkealle kuin kaasumaista polttoainetta käytettäessä lähinnä turbiinin alemmasta sisääntulolämpötilasta johtuen. Lämmönsiirtimen suunnittelu on erittäin tärkeässä asemassa prosessin sähköntuottohyötysuhdetta ajatellen. Mitä suurempi osa bio-massan savukaasujen lämpöenergiasta saadaan hyödynnettyä sitä suurempi on hyötysuhde. Kaupallisessa tarjonnassa on vielä hieman ongelmia juuri näistä syistä. Lämmönsiirrin ei välttämättä kestä korkeita lämpötiloja. Suuremmilla lämpötiloilla (yli 800 °C) joudutaan käyttämään seostettuja teräslaatuja tai jopa keraamisia ratkaisuja. Hyötysuhteeltaan ja in-vestointikustannuksiltaan epäsuoralla lämmöntuonnilla varustettu mikroturbiini on etuase-massa muihin teknologioihin nähden, kunhan lämmönsiirtimen materiaaliongelma ja opti-maalinen biomassan poltto ratkaistaan.

Ei tiäl kiännet eikä viännet. Ensi tavun ää-vokaalin difongiutuminen Hollolan murreryhmän vanhoissa pitäjänmurteissa

Olen tutkimuksessani Ei tiäl kiännet eikä viännet selvittänyt kaakkoishämäläiseen Hollolan murreryhmään kuuluvien vanhojen pitäjänmurteiden (Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan, Lammin, entisen Koski Hl:n, Kärkölän ja Padasjoen) pääpainollisen ensi tavun pitkän ä-vokaalin (ää) diftongiutumiseen liittyvää problematiikkaa. Päällimmäiseksi on noussut ää:stä muodostuneen diftongin jälkikomponentin kvaliteetin määrittäminen: iä vai ie vai jotakin siltä väliltä? Olen selvittänyt kvaliteetin fysikaalisesti akustisen fonetiikan keinoilla sekä auditiivisella kokeella. Tutkimus on siis poikkitieteellinen. Kvaliteetin määrittämiseen olen saanut tukea myös selvittämällä jälkitavuihin syntyneiden pitkien vokaalien (ää, ee, öö ja oo) diftongiutumista. Olen käsitellyt myös ää-vokaalin diftongiutumisen syntyä. On nimittäin esitetty, että ää:stä muodostunut diftongi olisi alkujaan ollut ie, joka olisi kehittynyt iä:ksi sen jälkeen, kun diftongit ie, yö ja uo olivat alkaneet avartua Hollolan murreryhmässä, esimerkiksi mies > miäs, työ > tyä, huone > huane. Kun etuvokaalinen diftongi ie oli avartumassa muotoon iä (mies > miäs), se olisi muka ”tartuttanut” avartumisen myös ää:stä syntyneeseen ie-diftongiin, joka siis vasta tässä vaiheessa olisi muuttunut iä:ksi. Tällöin ennen avartumista esimerkiksi sanojen pieni (adj.) ja pieni ´pääni´ (subst. pää) foneettiset toteumat olisivat olleet identtiset ja sanojen ääntämykset olisivat sekaantuneet toisiinsa. Avartumisen jälkeen ääntämykset olisivat taas sekaantuneet toisiinsa: piäni ´pieni´(adj.) – piäni ´pääni´ (subst.). Olen osoittanut tutkimuksessani, että ää:n muuttuminen iä:ksi on Hollolan murreryhmän omintakeisen äännekehityksen tulos – eikä siis johdu murreryhmän avartumiskehityksestä – eikä se myöskään ole savolaista lainaa, kuten toisaalta on arveltu. Tähän tulokseen olen päätynyt tutkimalla murreryhmän labiaalista ja illabiaalista vokaalijärjestelmää. Tutkimustulokset perustuvat itse äänittämiini murretallenteisiin, jotka olen nauhoittanut vanhoilta kansanihmisiltä, joiden puheessa ää-vokaali on esiintynyt diftongiutuneena, esimerkiksi kiäntää. Akustista mittaamista varten olen suunnitellut erityisen koejärjestelyn, koska on ollut välttämätöntä selvittää erikseen jokaisen haastateltavan omintakeinen vokaalijärjestelmä, ennen kuin olen voinut mitata eri äänteiden kvaliteetin. Äänitteistä olen valmistanut yli 500 spektrogrammia eli puheen akustista kuvaa. Niistä olen mitannut kunkin haastatellun informantin pitkät vokaalit, joiden perusteella olen piirtänyt heidän yksilölliset vokaalidiagramminsa. Lisäksi olen mitannut kultakin informantilta tarkasteltavana olevien diftongien molemmat komponentit. Akustisten kvaliteetinmääritysten tuloksia olen vielä tarkistanut auditiivisella kokeella, jossa ryhmä suomen kielen tutkijoita on määrittänyt kuulemansa perusteella eri diftongien kvaliteetin. Keskeisiä tuloksia on se, että ää-vokaalista muodostunut diftongi on iä – ei siis ie – ja se, ettei tämä kvaliteetti ole diftongien avartumistendenssin aiheuttama. Edelleen on käynyt selväksi, etteivät ää:stä ja ee:stä muodostuneiden diftongien foneettiset toteumat ole menneet päällekkäin, jolloin ei myöskään ole ollut vaaraa sanojen merkitysten sekaantumisesta. Tutkimus osoittaa myös pääpainollisen tavun ja jälkitavujen pitkien vokaalien diftongiutumisen paralleelisuuden. Kiintoisaa on myös ollut havaita, että lähisukukielissä parilla karjalais- ja vatjalaisalueella sekä muutamissa viron murteissa ää-vokaali on edustunut samalla tavalla kuin Hollolan ryhmässä. Jälkitavuissa iä on pitänyt puoliaan kauemmin kuin pääpainollisessa ensi tavussa. Haastateltavien puheessa esiintyy hyvinkin usein vielä iä jälkitavuissa, vaikka he jo osittain olisivatkin korvanneet sen pääpainollisessa tavussa ää:llä. Tämän tutkimuksen mukaan syynä tähän on ollut pääpainollisen tavun diftongien avartuminen: kun ie on avartunut iä:ksi, se on työntänyt edeltään iä:n, joka on muuttunut takaisin ää:ksi, etteivät sanojen ääntämykset olisi sekaantuneet toisiinsa. Tutkimuksen aikana on käynyt aiheelliseksi pohtia myös sitä problematiikkaa, joka liittyy Hollolan murreryhmän aa-vokaalin diftongiutumattomuuteen. Olen selvittänyt sitä murteiden labiaalisen ja illabiaalisen vokaalisysteemin avulla. Tutkimukseni kohteena on ollut myös Hollolan Herralan seudun ää-vokaalista kehittyneen diftongin eä:n syntyhistoria. Olen osoittanut diftongin vieraslähtöiseksi. Lähdemateriaalina tässä ovat olleet Hollolan kunnankirjastosta löytämäni vanhat käsikirjoitteet ja asutushistoriaan liittyvät selvitykset. Keskeisiksi henkilöiksi tässä ovat nousseet herralalaiset opettaja ja murteenkerääjä Emil Keskitalo sekä suutari Juho Mäkäräinen eli Heikan Jussi, jotka olivat kirjoituksissaan kiinnittäneet huomionsa muusta hollolaisesta puheenparresta poikkeavaan eä-ääntämykseen. Tutkimukseen liittyvää äänitemateriaalia säilytetään Turun yliopiston kieli- ja käänös-tieteiden laitoksen suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen arkistossa.