Insinööri maailmanhistoriassa : ammatin kehitys 6000 vuoden aikana

Otsikko suomenkielinen; teksti saksankielinen

Rauhanturvaajien koulutuksen kehittyminen vuosina 1956–1969

Suomi haki Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenyyttä jo 1947 Suomen rauhansopimuksen tultua voimaan, mutta jäsenyys hyväksyttiin vasta 1955. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa yleiskokouksen toimintaan syksyllä 1956, jolloin ennen varsinaista syysistuntoa pidettiin kaksi kiireellistä kokousta,Miten rauhanturvaajien koulutus Suomessa ja operaatioalueella kehittyi vuosina 1956 - 1969? Alatutkimuskysymyksinä ovat: - Mitkä olivat taustat Suomen osallistumiselle rauhanturvaamiseen 1950- ja 1960-luvuilla? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen komppaniat oli organisoitu ja miten komppani-at perustettiin vuosina 1956 ja 1957? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppanioiden koulutus toteutettiin ja mitä koulutus sisälsi? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Pataljoonat oli organisoitu ja miten pataljoonat perustettiin vuosina 1964 - 1969? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Pataljoonien koulutus toteutettiin ja mitä kou-lutus sisälsi? Koulutuksellisesta näkökulmasta Suomen osallistuminen rauhanturvaamistoimintaan tuntuu yllättä-neen koko organisaation. Ensimmäisen joukon koulutukseen ei olut varauduttu, vaan joukko perus-tettiin kiireisellä aikataululla. Puolustusvoimien vähäinen kiinnostus ei tukenut koulutuksen antamista, vaan osittain rauhanturvaamiseen liittyvät asiat koettiin painolastiksi muutenkin vähäisillä resursseilla toimiville puolustusvoimille. Suezin operaation jälkeen Suomen rauhanturvaamisessa joukoilla tulee kohtuullisen pitkä tauko. Osallistumistauon aikana Suomi aloitti oman rauhanturvaamiskonseptinsa luomisen tiiviissä yhteis-työssä muiden pohjoismaiden kanssa. Pysyvässä valmiudessa olevan pataljoonan oli suunniteltu ole-van valmiudessa vuoden 1964 lopusta eteenpäin. Pitkälle edenneet valmistelut keskeytyvät joukko-pyyntöön Kyprokselle. Kyproksen joukon valmistelussa ei kuitenkaan hyödynnetty pysyväksi suun-nitellun joukon perustamista tai koulutusta. Kyproksen joukkoa lähdettiin kokoamaan Suezin mallin mukaan etsimällä vapaaehtoisia. On kuitenkin huomioitavaa, että Kyprokselle lähdettäessä Suomella oli jo kokemusta operaatioista ja ainakin suhteita muihin rauhanturvaamiseen osallistuviin maihin oli luotu. Ensimmäisen Kyprokselle lähetetyn joukon koulutukseen Suomessa oli panostettu huomatta-vasti enemmän kuin Suezille lähtöön. Merkittävänä koulutuksellinen muutos rauhaturvaajien koulutuksessa on YKSP/ täydennysosaton perustaminen Niinisalon varuskuntaan. Ensimmäisen kerran rauhanturvaajien koulutusta keskitetään samaan paikkaan ja täydennysosasto määrätään orgaaniseksi osaksi Satakunnan Tykistörykmenttiä.Lähempänä 1970-lukua koulutukseen alkaa esiintyä selkeä jatkumo Suomessa annetun ja operaa-tioalueella annetun koulutuksen välillä. Suomessa järjestetyissä koulutus- ja valintatilaisuuksissa 75 prosenttia ajasta kuitenkin käytettiin muihin asioihin kuin koulutukseen. Suomessa koulutettiin edelleen vain perusluennot, perusammunnat ja sulkeisjärjestysharjoituksia. Operaatioalueella keski-tyttiin taistelukoulutukseen, sulkeisjärjestysharjoituksiin ja kieliopintoihin. Rauhanturvaamiskokemusta omaavien henkilöiden käyttäminen hyödyksi on ollut omiaan koulutuk-sen kehittymisessä. YKSK 1 ja YKSK 2 komppanioiden päälliköt toimivat myöhemmin YKSP 1 ja YKSP 2 komentajina. YK-koulutuskeskusta ja sen edeltäjää YKSP/ Täydennysosastoa voidaan pitää rauhanturvaajien koulutusta koordinoivana ja resursseja kokoavana osastona. Operaatiosta ja tarkastusmatkoilta saatu palaute pystyttiin kokoamaan yhteen paikaan ja hyödyntämään seuraavien joukkojen koulu-tuksessa. Operaatioista saatua palautetta voitiin täydentää valinta- ja koulutustilaisuuksista saadulla palautteella. joissa käsiteltiin ensin Suezin ja sitten Unkarin kriisiä. Unkarin kriisissä oli voimakas itä – länsi – asetelma, mutta Suezin kriisissä Suomen ei tarvinnut asettua kummallekaan puolelle. Marraskuussa 1956 hyväksyttiin päätöslauselma ja perustettiin YK:n Lähi-idän valvontajoukko eli United Nations Emergency Force (UNEF). Ensimmäistä kertaa YK:n alainen aseistettu osasto perustettiin rauhan turvaamiseksi kriisialueella. Suomen hallitus vastasi kolme tuntia YK:n pääsihteerin virallisen tiedustelun jälkeen osallistuvansa YK:n Lähi-idän valvontajoukkoon. Suomalainen rauhanturvajoukko osallistui operaatioon vuoden 1956 marraskuusta vuoden 1957 joulukuuhun asti. Suomi päätti kahden puolivuotiskauden jälkeen lopettaa osallistumisensa UNEF - operaatioon. Suomi otti seuraavan kerran osaa, Suezin operaatioita huomattavasti mittavammalla joukolla, Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaoperaatioon Kyproksella. United Nations Peacekeeping Force in Cyprus-operaatioon Suomi osallistui vuodesta 1964. Operaatioon lähetettiin suomalainen rauhanturvapataljoona. Suomi jatkoi pataljoonan vahvuisen rauhanturvajoukkonsa pitämistä Kyproksen operaatiossa aina vuoteen 1977. Tutkimuksella on haettu vastausta rauhanturvaajien koulutuksen kehittymiseen vuosina 1956 – 1969. Alakysymyksillä selvitetään konkreettisia muutoksia koulutuksen käytännön toteuttamisessa ja syitä mahdollisin muutoksiin rauhanturvaajien koulutuksessa. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on:

Pienille pojille piiskannauhaa ja aikamiehille veistä (vanha mustalaislaulu) : mahtilaulun maskuliininen menneisyys ja nykyisyys

Artikkeli on täydennetty versio esitelmästä "All the Gypsy lads, raise their knives" - a historical and cultural meanings of boasting songs of the Finnish Roma - ICTM Study Group on Applied Ethnomusicology, the 3rd symposium in Cyprus, 18-22 April 2012.

Suomalainen tango muutoksessa - vai onko sittenkään?

Teema: Rytmimaisteri-koulutuksen seminaari.

Vanha ja vireä

Kirjallisuusarvostelu

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen seutu- ja yhdystieverkon merkitsevyysluokitus : Poikkileikkaus vuoden 2012 tilanteesta

Työssä tarkastellaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen kaikkien seutu- ja yhdysteiden merkittävyyttä tieosittain. Seutu- ja yhdystieverkon tiejaksot, joiden KVL on alle 500 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat tässä työssä vähäliikenteiseen tieverkkoon. Tiet, joiden KVL on vähintään 500 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat keskivilkkaaseen tieverkkoon. Tarkasteltavan tieverkon kokonaispituudeksi muotoutui näin ollen 3 430 kilometriä. Merkitsevyysluokitus jakaantuu kolmeen pääluokkaan ja niihin sisältyviin yksittäisiin merkitsevyystekijöihin. Pääluokka 1 sisältää säännöllisen henkilöliikenteen, pääluokka 2 säännöllisen tavaraliikenteen ja pääluokka 3 muita tekijöitä. Koska vähäliikenteinen ja keskivilkas tieverkko eroavat merkityksellisesti ja liikenteellisesti toisistaan, laadittiin niille kunkin pääluokan osalta omat erilliset merkitsevyystekijänsä. Pääpiirteissään luokitus on molemmilla samansuuntainen, mutta eroja syntyy merkitsevyystekijöiden erilaisista painotuksista ja pääluokkien alla tarkasteltavista merkitsevyystekijöistä. Työn aikana käydyssä vuoropuhelussa keskusteltiin monien merkitsevyystekijöiden lisäämisestä osaksi merkitsevyysluokitusta. Osa vuoropuhelun aikaisista tekijöistä lisättiin osaksi merkitsevyysluokitusta, osa jätettiin perustellusti pois. Päätettyjen merkitsevyysluokkien, niiden pisteiden ja painoarvojen perusteella kullekin tieosuudelle laskettiin merkitsevyyspisteiden summa. Merkitsevyyspisteiden perusteella tieosat jaettiin neljään eri luokkaan, joista luokka 1 on merkittävin ja luokka 4 vähiten merkittävä. Merkitsevyysluokitukset toimivat apuna niin sanotun alemman tieverkon hankkeiden priorisoinnissa ja tienpidon ohjelmoinnissa. Työssä laaditun tietokannan avulla voidaan tehdä lisäanalyysejä esimerkiksi silloin, kun halutaan asettaa tiet parantamisen osalta kiireellisyysjärjestykseen. Merkitsevyysluokituksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hoito- ja soratieluokituksissa, päällystettyjen teiden ylläpitoluokituksessa, rakenteen parantamishankkeiden priorisoinnissa, täsmähoitokohteita määritettäessä ja tien hallinnollisen luokituksen muutoksissa. Merkitsevyysluokitukset toimivat myös apuvälineenä sidosryhmien, kuten esimerkiksi maakuntaliittojen ja kuntien, kanssa käytävässä vuoropuhelussa. Tietokantaan on rakennettu myös herkkyystarkasteluosio. Muuttamalla minkä tahansa merkitsevyystekijän pistearvoa tai pääluokkien painotusta, muuttaa tietokanta jokaisen tieosan sijoitusta automaattisesti. Uusi sija samoin kuin sijamuutos näkyvät alkuperäisen sijoituksen vieressä, jolloin jokaisen tietokantaa käyttävän on helppo ja havainnollista tehdä haluamiaan herkkyystarkasteluja. Herkkyystarkastelun avulla voi myös reaaliajassa nähdä pisteytyksessä tapahtuvan muutoksen vaikutuksen luokituksen jakaumaan. Työkalu laskee automaattisesti luokituksen ja näyttää merkitsevyysluokkien kilometri- ja tieosajakauman.

Suomalainen sotilaallinen kriisinhallinta neljän sanomalehden pääkirjoituksissa vuosina 2000–2011

Sosiaalisen konstruktivismin teoriaa mukaillen media vaikuttaa ihmisten mielikuviin ja tätä kautta asennoitumiseen sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Usein keskusteluissa kuulee kriisinhallinnan muuttuneen ja sen olevan nykyisin muuta kuin perinteistä rauhanturvaamista. Tässä työssä tutkittiin, miten painettujen sanomalehtien pääkirjoituksilla on vaikutettu lukijan näkemykseen sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tavoitteena oli vastata tutkimusongelmaan minkälainen näkemys suomalaisesta sotilaallisesta kriisinhallinnasta on syntynyt painettujen sanomalehtien pääkirjoituksien perusteella ja miten se on muuttunut vuosina 2000–2011? Tutkimusongelmaa selvitin sosiaalisen konstruktivismin teorian avulla muodostetuilla apukysymyksillä. Tutkittavan aineiston muodostivat Aamulehden, Helsingin Sanomien, Keskisuomalaisen ja Turun Sanomien suomalaista sotilaallista kriisinhallintaa koskevat pääkirjoitukset vuosilta 2000–2011. Juttuja kertyi kokonaisuudessaan 289 kappaletta. Tutkimuksessa on käytetty niin laadullisia kuin määrällisiä menetelmiä. Sisällönanalyysi kuvaa kokonaisuutta parhaiten. Teemoittelin aineiston, minkä jälkeen analysoin sen käyttäen retorista analyysiä kokonaisuuden näkökulmasta. Sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvät pääkirjoitukset ovat kasvaneet määrällisesti tutkitulla ajanjaksolla. Politiikan osuus kirjoituksissa on varsin huomattava. Poliittisten päättäjien tekemät päätökset ja tapahtumat politiikan pelikentillä antavatkin eniten sisältöä pääkirjoituksille. Pääkirjoituksilla halutaan välittää tietoa puolueettomasti tai herättää lukija ajattelemaan asioita eri kannoilta. Kirjoituksissa ei otettu selkeästi kantaa sotilaallisen kriisinhallinnan puolesta tai sitä vastaan.

Kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ja suomalainen kriisinhallintastrategia

Kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana kriisinhallinnan toimintaympäristön globaali kehitys on tehnyt maailmastamme monimutkaisemman. Kriisinhallintaympäristössä vallitsevan turvallisuusjärjestelmän luonnetta ei ole ennalta määrätty, ja kansallinen kriisinhallintastrategia määrittyy jatkuvasti uudelleen kriisinhallinnan toimintaympäristön tapahtumien seurauksena. Laajentunut ja muuttunut kriisinhallintaympäristö kiihdyttää tarvetta näiden muutosten ymmärtämiseen ja analysoimiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ilmenee suomalaisessa kriisinhallintastrategiassa. Tutkimuksen teoriaperusta muodostuu useamman kansainvälisen politiikan paradigmojen perusolettamuksista. Tutkimuksessa tukeudutaan teoriatriangulaatioon klassisen realismin, uusrealismin, konstruktivismin ja neoliberalismin pääteesejä hyödyntäen. Tutkimusmenetelmänä on laadulliseen tutkimukseen soveltuva teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteeseen päästään kolmen alatutkimuskysymyksen avulla, miten kansainvälinen toimintaympäristön ja kriisinhallinnan piirteet ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen, minkälaista sotilaallinen kriisinhallinta tulee olemaan lähitulevaisuudessa, ja onko kansallisessa kriisinhallintastrategiassa havaittavissa ristiriitaa tai puutteita. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä lähteenä on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2012). Voimassaoleva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa Suomen tavoitteeksi osallistua vaativaan kriisinhallintaan laaja-alaisesti YK:n, EU:n, Naton ja Etyjn operaatioissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei Suomen kriisinhallintatoiminta tänä päivänä täysin vastaa, mitä kansalliset strategiat kriisinhallinnasta linjaavat. Suomi osallistuu tällä hetkellä pääosin vain matalan profiilin kouluttamis-, konsultaatio- ja tukitoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on valmentaa muita toimijoita toimimaan kompleksisessa kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Kriisinhallinnan muutokset mm. operaatioiden vaativuuden kasvaessa ovat vaikuttaneet Suomen kriisinhallintaosallistumiseen. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on sekä kriisinhallintahenkilöstön määrän että operaatioiden sotilaallisen vaativuuden osalta hyvin maltillista. Myös tosiasiallinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa ilmenee vain muutaman sotilaallisen kriisinhallintaoperaation kautta. Suomen kriisinhallintaprofiilin voidaan todeta olevan tällä hetkellä jopa heikko.

Meriupseerien irtisanoutumiset rajavartiolaitoksesta vuoden 1996 jälkeen

Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskentelee yli 3000 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Tässä joukossa 72 meriupseeria ei ole suuri määrä, mutta kyseessä on kuitenkin henkilöstöryhmä, joka työskentelee johtotehtävissä sekä merivartiostoissa, että koko rajavartiolaitoksessa. Viimeisen kymmenen (10) vuoden aikana tästä joukosta on irtisanoutunut yhteensä 19 henkilöä, ennen eläkeoikeuden saavuttamista tai eroamisikää. Kun samaan aikaan ainoastaan kolme (3) muiden upseeriryhmien (maa- ja ilmavoimien koulutuksen saanutta) edustajaa on päätynyt vastaavaan ratkaisuun, voidaan puhua poikkeuksellisesta ilmiöstä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa selkeä yhteenveto niistä syistä, jotka ovat johtaneet nähdynlaiseen kehitykseen. Tutkimusongelmaksi muodostui: miksi moni meriupseeri on irtisanoutunut rajavartiolaitoksesta vuoden 1996 jälkeen? Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut muodostaa kehitysehdotusta siitä, miten irtisanoutumiset voitaisiin jatkossa välttää. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostivat meriupseerin ura rajavartiolaitoksen työntekijänä erityispiirteineen, työtyytyväisyys sekä upseerin uramotivaatio. Tutkimusta suunniteltaessa ei haluttu luoda mitään hypoteesia siitä, mikä on johtanut kyseiseen kehitykseen. Yhtenä syynä oli se, että tutkimuksen taustaa kartoitettaessa havaittiin, että aihetta – henkilöstön irtisanoutumisia – oli ylipäänsä tutkittu hyvin vähän, jos ollenkaan. Tutkimusotteena tässä tutkimuksessa oli kvalitatiivinen tutkimus, jota täydennettiin kvantitatiivisella osuudella. Tutkimusmetodiksi valittiin sisällönanalyysi. Tiedonkeruu suoritettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joiden pohjalta laadittiin lopuksi vielä haastatteluja täydentävä kysely. Sisällönanalyysi suoritettiin teoriasidonnaisen analyysin avulla. Tutkimustuloksista ensimmäiset liittyivät irtisanoutuneiden erittäin suureen määrään rajavartiolaitokseen valmistuneiden upseerien joukosta: vuosien 1988 - 2000 aikana valmistuneista meriupseereista 47,5 % oli irtisanoutunut. Neljä (4) upseeria oli kuitenkin ehtinyt palata rajavartiolaitoksen palvelukseen, mikä laski edelleen muualla työskentelevien osuudeksi 37,5 %. Vastauksena varsinaiseen tutkimuskysymykseen ei saatu mitään yksiselitteistä, kaikkia yhdistävää tekijää. Lähimmäksi sellaista osuu uran kulminaatiopisteeksi laskettava siirtyminen kenttätyöstä toimistotehtäviin, mikä vaikuttaa useaan osa-alueeseen irtisanoutumisen syissä. Erityisen kiinteästi tähän liittyvät taloudelliset tekijät, eli kokonaisansion lasku, vaikka palkka mahdollisesti pysyisi samana tai hieman nousisi. Toinen kokonaisuus oli siirtovelvollisuuden, työpaikan sijainnin ja yksityiselämän muodostama yhtälö. Siirto toiselle paikkakunnalle, tai työpaikan epätoivottu sijainti, vaikuttaa väistämättä myös läheisiin, mitä kautta irtisanoutuminen saattaa nousta ajankohtaiseksi. Henkilöstöpolitiikka ja urakehitys sekä työn sisältö esittivät osalla irtisanoutuneista merkittävää tekijää: rajavartiolaitos ei mahdollistanut suuntautumista tietylle, henkilöitä itseään kiinnostavalle urapolulle. Syyt saattoivat olla myös pelkästään epäonnistuneessa henkilöstöpolitiikassa: esimerkiksi annettuja lupauksia tulevista työtehtävistä ei pidetty. Jokaisen tutkitun syyt irtisanoutumiseen olivat viime kädessä luonnollisesti yksilöllisiä, mutta kaikissa tapauksissa niissä kuitenkin esiintyi yhteisiä piirteitä. Painotukset eri syiden kohdalla vain vaihtelivat.

Suomalainen CIMIC -toiminta Afganistanissa : tarinoita klinikoista, penaaleista ja vastavallankumouksellisesta strategista

CIMIC on useimmille sotilaallista kriisinhallintaa seuranneelle tuttu ilmiö, ainakin pintapuo-lisesti. Kun suomalaista CIMIC-toimintaa kuvataan mediassa, saa usein kuvan pyyteettömäs-tä, paikallisten ihmisten ahdinkoa helpottavasta hyväntekeväisyydestä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan sisäisen roolijaon näkökulmasta tämänkaltainen sotilaiden ja humanitaarisen toiminnan sekoittaminen vaikuttaa kuitenkin oudolta. Mitä muuta CIMIC:istä kerrotaan? Mi-tä sillä tavoitellaan? Onnistutaanko siinä? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomalaista CIMIC-toimintaa. Pääongelmana oli selvit-tää, millaiseksi kokonaiskuva suomalaisesta CIMIC-toiminnasta sotilasjohtamisen apuväli-neenä Afganistanissa muodostuu. Tutkimuksen kohteena olivat erilaiset suomalaista CIMIC-toimintaa kuvaavat tarinat sekä niiden suhde sotilasjohtamiseen ja erityisesti suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajaan. Tutkimusmenetelmä on narratiivinen aineistoanalyysi. Tutkimuksen aineisto jaetaan kolmeen ryhmään, jotka yhdessä kattavat ilmiön ongelmakentän. Aineisto puretaan aineistoryhmittäin osiksi, tarinallisiksi elementeiksi. Tarinallisista elementeistä kootaan ilmiötä kuvaavia uusia tarinoita. Tutkimusongelma ratkaistaan vertailemalla tarinoita ja tulkitsemalla niiden kautta syntyvää kuvaa suomalaisesta CIMIC-toiminnasta Afganistanissa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisen CIMIC-toiminnan luonne on muuttunut Afganistanissa reilun vuosikymmenen aikana useita kertoja. Suomalaista CIMIC-toimintaa on ollut niin tiedon kerääminen tiedusteluanalyysin pohjaksi, tyttökoulujen rakentaminen, luonnonmullistukseen liittyvä humanitaarinen hätäapu, operaatioissa tapahtuneiden oheisva-hinkojen korvaaminen kuin COIN-strategian mukaiseen taisteluun osallistuminenkin. Ilmiön kirjo on valtava. Suomalaisen CIMIC-toiminnan sisäiseen painottumiseen ovat vaikuttaneet operaation vaihe, operatiivinen tilanne ja tehtävät, muiden toimijoiden tavoitteet sekä komentajien tahto. Suo-malaisesta CIMIC-toiminnasta on ollut eniten tukea sotilasjoukolle operaation alussa ja ope-ratiivisen tilanteen heikentymisen jälkeisinä aikoina. Muina aikoina suomalainen CIMIC-toiminta on tukenut sotilasoperaatiota vähemmän ja keskittynyt siviiliympäristön tukemiseen.

Suomalainen da Vinci -koodi

Teema: Arviointi.