Repatriaattien kansainvälisen osaamisen hyödyntäminen ja sen esteet kotiorganisaatiossa

Kotiinpaluu eli repatriaatio tunnetaan yhtenä ulkomaankomennuksen haastavimmista vaiheista. Kotiin palaavat työntekijät odottavat, että he pääsevät hyödyntämään uutta kansainvälistä osaamistaan tehokkaasti kotiorganisaatiossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista tietoa ja osaamista työntekijät saavat kansainvälisen työkierron aikana ja mitkä tekijät vaikuttavat osaamisen hyödyntämiseen kotiorganisaatiossa. Tutkimuksessa selvitettiin, millainen on kansainvälinen työkiertoprosessi, millaista uutta osaamista kansainvälinen työkierto kerryttää ja miten uutta osaamista hyödynnetään kotiinpaluun jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena tässä tutkimuksessa oli, mitkä tekijät edistävät ja mitkä estävät kansainvälisen osaamisen hyödyntämistä kotiinpaluun jälkeen. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena Suomen Pankissa. Tutkimuksessa haastateltiin Suomen Pankin työntekijöitä, jotka ovat palanneet takaisin kotiorganisaatioon Euroopan keskuspankista. Induktiivisen lähestymistavan avulla etsittiin selityksiä ja tarinoita siitä, miten kotiorganisaatiossa hyödynnetään kansainvälistä osaamista ja mikä siihen vaikuttaa. Aineiston tyypittelyn avulla aineistosta etsittiin tyypillisiä piirteitä, jotka kuvaavat onnistunutta kotiinpaluuta ja osaamisen hyödyntämisen edistämistä sekä toisaalta epäonnistunutta kotiinpaluuta ja osaamisen hyödyntämisen esteitä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kansainvälisen osaamisen hyödyntämistä edistävät etenkin onnistunut paluuposition suunnittelu, haastavat työtehtävät sekä aktiivinen esimiestyö. Osaamisen hyödyntämistä taas estävät esimerkiksi esimiehen tuen puute, keskustelun puute sekä työtehtävien ja vastuiden jakaminen vastoin repatriaatin toiveita. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että esimiehellä ja hänen tarjoamalla tuella on yllättävänkin suuri vaikutus repatriaattien osaamisen hyödyntämiseen kotiinpaluuvaiheessa. Toisaalta kansainvälisestä kokemuksesta on hyötyä myös itse esimiestyössä.

Osaamisen johtaminen ja kehittäminen asiantuntijaorganisaatiossa

Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena on tutkia osaamisen johtamista asiantuntijaorganisaatiossa. Kohdeyrityksenä tässä tutkimuksessa on Nordea Pankki Suomi Oyj:n pääkaupunkiseudun Private Banking yksikön sijoitusjohtajat ja heidän lähiesimiehet. Tutkimuksessa selvitetään miten osaaminen ymmärretään organisaatiossa ja kenellä on vastuu asiantuntijan osaamisesta ja sen kehittämisestä. Teoreettinen tarkastelu pohjautuu kolmeen keskeiseen käsitteeseen: osaamiseen, osaamisen johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Empiirinen aineisto kerättiin henkilöhaastatteluiden avulla. Asiantuntijan osaaminen on laajojen kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä sopeutua vallitseviin tilanteisiin. Osaaminen voidaan määritelmällisesti jakaa substanssi-osaamiseen ja asiakasosaamiseen sekä kykyyn hallita suhdeverkostoa. Osaamisen johtaminen nähdään keskeisenä osana esimiehen työtä. Esimiesten pitäisi pystyä kartoittamaan asiantuntijoidensa osaamistaso ja mahdolliset puutteet sekä luomaan kehityssuunnitelma yhdessä asiantuntijan kanssa. Vastuu osaamista on asiantuntijalla itsellään. Osaamista ja oppimista tuetaan yrityksessä monin eri tavoin. Kursseja ja koulutusta järjestetään riittävästi. Organisaation ulkopuolisia koulutusmahdollisuuksia toivottiin enemmän. Organisaation kilpailukyvyn kannalta on oleellista ymmärtää millaista osaamista organisaatioissa tarvitaan tulevaisuudessa. Osaamiskartoituksen ja kehityskeskusteluiden jälkeen yrityksen johdon ja muiden esimiesten tulisi pohtia millaista koulutusta organisaation työntekijöille tulisi tarjota, että tulevaisuuden osaamisvaateet saadaan täytettyä.

Sähköinen tunnistaminen ja toisen tunnistusvälineen käyttäminen Kiinteistökaupan verkkopalvelussa

Marraskuun 2013 alusta voimaan tullut maakaaren uudistus mahdollisti kiinteistöjen sähköisen vaihdannan sekä sähköisen asioinnin lainhuuto- ja kiinnitysasioissa. Sähköinen kaupankäynti- ja kiinnitysjärjestelmä toteutettiin Maanmittauslaitoksen kehittämällä Kiinteistökaupan verkkopalvelulla (KVP). Olennainen osa järjestelmän luotettavuudesta perustuu käyttäjien sähköiseen tunnistamiseen. Tämä pro gradu -tutkielma on yleisesitys seurauksista, jotka aiheutuvat toiselle kuuluvan sähköisen tunnistusvälineen käyttämisestä Kiinteistökaupan verkkopalvelussa. Näitä seurauksia tarkastellaan kiinteistön saannon, kiinnityksen ja panttauksen pysyvyyden sekä vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Työn lähestymistapa on lainopillinen eli aihetta käsitellään voimassaolevan lain kannalta. Kiinteistön saantoa ja panttausta käsitellään sekä inter partes -suhteen että etenevän sivullissuhteen osalta. Sähköinen kiinnityshakemus toisen tunnisteilla käydään läpi inter partes -suhteen yhteydessä. Rikosoikeudellisessa jaksossa arvioidaan erityisesti toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä eri rikossäädösten tunnusmerkistöjen kannalta. Käsiteltäviksi tulevat rikossäädökset ovat tietomurto, identiteettivarkaus, luvaton käyttö, datavahingonteko, väärennys, petos sekä väärän henkilötiedon antaminen ja rekisterimerkintärikos. Vahingonkorvausvastuuta koskevassa jaksossa tarkastellaan toisen tunnistusvälineen käytöstä tunnistustapahtuman eri osapuolille aiheutuvaa vastuuta. Tunnistustapahtuman osapuolina käsitellään valtio, toisen tunnisteiden käyttäjä, tunnisteiden oikea haltija sekä tunnistuspalvelun tuottaja. Tarkastelu on rajattu edelleen luonnollisten henkilöiden käyttämiin tunnistusvälineisiin, eli verkkopankkitunnuksiin sekä mobiili- ja kansalaisvarmenteisiin. Esityksen mukaan toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä voidaan inter partes- ja etenevän sivullissuhteen osalta arvioida väärennystä koskevien yleisten oikeusperiaatteiden, oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden sekä maakaaren saanto- ja nautintasuojaa koskevien sääntöjen mukaan. Hankalin tulkintatilanne liittyy tunnisteiden oikean haltijan antamaan valtuutukseen tunnisteiden käyttöön kaupan päättämiseksi. Työssä esitetään näiden tilanteiden muodostavan valtuutusta koskevan muotovirheen, joka korjaantuu lainhuutopäätöksellä. Rikosoikeudellisen vastuun kannalta toisen tunnistusvälineen luvaton käyttö KVP:ssä on kattavasti kriminalisoitu ja käyttö täyttää jonkin yllä mainitun rikossäädöksen tunnusmerkistön heti järjestelmään kirjautumisesta alkaen aina oikeustoimista päättämiseen ja viranomaisasiointiin asti. Vahingonkorvauksen osalta eri osapuolille syntyvä vastuu perustuu pääsääntöisesti maakaaren, vahingonkorvauslain ja lain vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista sääntelyyn. Vastuu voi perustua myös tunnistuspalvelua ja -välineitä koskeviin sopimuksiin.

Celebrating Creative Consciousness: Insights Into Oscar Wilde’s Aesthetics

Tutkielmani valottaa irlantilaisen kirjailijan Oscar Wilden (1854-1900) vähemmän tunnettua työtä ja ajattelua taidekriitikkona fin de sièclen ja modernismin välisen siirtymävaiheen estetiikassa. Wilden voidaan sanoa olleen edellä aikaansa estetiikkakäsityksensä suhteen: Hän käsittelee taidekritiikissään teemoja, jotka tulivat keskeisiksi modernismin ja postmodernismin myötä – esimerkiksi kielen pettävyyttä, sellaisten käsitteiden kuin ’todellisuus’, ’luonto’ tai ’yhteiskunta’ sattumanvaraisuutta sekä yhteisön ja yksilön identiteettien fragmentoitumista. Wilde myös kyseenalaistaa – paradoksien, kielellisten nokkeluuksien ja ironian avulla – monia länsimaisessa filosofiassa ’normatiivisina’ pidettyjä arvoja, kuten totuuteen pyrkimisen. Lisäksi hän haastaa taiteenkritiikin akateemisen tradition hylkäämällä sellaiset sen hyveinä pitämät piirteet kuin johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus. Tarkastelen Wilden estetiikkakäsitystä pääasiassa esseekokoelman Intentions (1891), etenkin esseen Valehtelun rappio, sekä De Profundis –teoksen (1905) kautta. Tekstejä analysoimalla ja vertaamalla osoitan miten 1890-luvun alkupuolen ja vankilatuomiotaan istuvan Wilden estetiikkakäsitys muuttui ja kehittyi. Wilden kohdalla on syytä puhua taidefilosofiasta taiteenteorian sijaan. Hänen kriittiset esseensä eivät tähtää ’harmonisen’ kokonaisuuden luomiseen tai pragmaattis-loogisen mallin rakentamiseen taiteen ymmärtämiseksi vaan tulvivat ironiaa ja ristiriitaisuuksia. Wildella taideteoksen tarkasteluun liittyy aina eettisiä, ontologisia ja metafyysisiä kysymyksiä, jotka syventävät mutta myös monimutkaistavat esteettistä kokemusta. Keskeinen teema Wildelle onkin taiteen ja elämän vastakkainasettelu sekä niiden välisen yhteyden tunnistaminen ja tunnustaminen: taide on sekä autonomista että subjektiivista. Tämä paradoksi kulminoituu esteettisessä kokemuksessa. Wildelle luomistyö ja vastaanottajan elämys ovat tiedostamattomia prosesseja – tietoista luovuutta ei ole. Esteettinen kuitenkin voidaan yhdistää tietoisuuteen, mutta se edellyttää että myös tietoisuuden on oltava luovaa. Siksipä lähestyäkseen taidetta kritiikin on tultava enemmän taiteen kaltaiseksi – epänormatiiviseksi ja epäloogiseksi. Tässä prosessissa paradokseilla on merkittävä tehtävä: ne muistuttavat siitä, että puhuttaessa taiteesta ei ole oikeita vastauksia, on vain hyviä kysymyksiä.

Sairaanhoitajan osaamisen tavoitetason määrittely leikkaus- ja anestesiaosastolla

Tutkimus liittyi osana Helsingin yliopistollisen sairaalan yhden toimialan kehittämishankkeeseen. Tavoitteena on, että sairaanhoitajien osaaminen vastaa toimintaa. NCS- mittari (Nurse Competence Scale, Meretoja 2003) on kehitetty sairaanhoitajan ammattipätevyyden arviointiin ammattiuramallin mukaisesti. Osaamiskartoitukseen soveltuva 73 väittämää sisältävä NCS- mittari koostuu seitsemästä ammattipätevyyttä kuvaavasta summamuuttujasta ja sillä voidaan arvioida hoitajien ammattipätevyyden tasoa erilaisissa toimintayksiköissä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa menetelmä yksikkökohtaisen sairaanhoitajan osaamisen tavoitetason määrittelemiseksi sekä laatia yksikkökohtaiset sairaanhoitajan tehtävän osaamisalueiden taso- odotukset NCS väittämien ja niiden tärkeyden avulla. Menetelmänä käytettiin delfitekniikkaa, jossa on ominaista asiantuntijaryhmän käyttö ja tutkimuksen toistaminen. Asiantuntijaryhmä (n=8) oli erityisasiantuntemusta omaava, monipuolinen ja tulevaisuusorientoitunut. Asiantuntija- arviointi toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijat vastasivat nimeämällä viisi keskeisintä erikoisalan toimintaan vaikuttavaa muutostekijää tulevan viiden vuoden aikana ja kuvasivat mitä haasteita edellä mainitut muutokset aiheuttivat sairaanhoitajien osaamiseen leikkaus- ja anestesiaosastolla. Toisessa vaiheessa asiantuntijat arvioivat yksikön potilaiden hoidon kannalta sairaanhoitajan tavoitellun osaamistason ja tärkeyden NCS- mittarin (VAS= Visual Analogue Scale- jana 0- 100 ja tärkeys 0-3) avulla. Kolmannessa vaiheessa asiantuntijapaneelissa määriteltiin edellisissä vaiheissa saadun tiedon pohjalta osaamisen tavoitetaso ja tärkeys leikkaus- ja anestesiaosastolla. Tulokset analysoitiin sisällön analyysilla ja tilastollisin menetelmin. Sairaanhoitajalta odotetaan monipuolisia tietoja ja taitoja kokonaisvaltaisesta potilaan hoitotyöstä, perehtymistä iäkkään ja monisairaan potilaan hoitamiseen. Myös tietotekniset taidot korostuvat entisestään sairaanhoitajan työssä leikkaus- ja anestesiaosastolla. Sairaanhoitajalta vaaditaan hyvää kielitaitoa, positiivista asennetta ja sopeutumista muuttuvaan hoitoympäristöön. Leikkaus- ja anestesiaosastolla tavoitetasoiltaan korkeimmiksi sekä tärkeimmiksi osa- alueiksi nousivat auttaminen, tilannehallinta, hoitotoimien hallinta ja työrooli. Tuloksia hyödynnetään hoitohenkilöstön osaamisen hallinnassa ja johtamisessa sekä täydennyskoulutuksen suunnittelussa.

Lentävän hollantilaisen rantautuminen Tanskaan - kuvaus oopperavierailuprosessista ja sen johtamisesta

Tutkielman tavoitteena oli kuvata ja selittää oopperavierailuprosessia. Tarkoituksena oli lisäksi selvittää miten prosessia johdetaan, miten sitä pitäisi prosessissa keskeisesti toimivien toimijoiden mielestä johtaa ja minkälaisissa tilanteissa johtamista tarvitaan. Tutkielman kohteena oli Hedelandiin, Tanskaan tehty oopperavierailu. Tutkielma toteutettiin teoreettis-empiirisesti. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista toimintatutkimusta, jonka avulla on kuvattu ja analysoitu oopperavierailuprosessia ja sen johtamista. Empiiristä aineistoa on täydennetty haastattelemalla prosessin keskeisiä toimijoita. Tutkielma osoitti, että oopperavierailuprosessin onnistumisen kannalta tärkeitä tekijöitä löytyy sekä prosessista itsestään, että sen johtamisesta. Huolellinen ennakkosuunnittelu, prosessin rajapintojen tunnistaminen ja hyvä tiedonvälitys ovat kriittisiä tekijöitä prosessin onnistumisen kannalta. Prosessissa olevan osaamisen ja tiedon yhdistämistä sekä johtamista tarvitaan oopperavierailuprosessille ominaisessa luovassa kaaoksessa.

Maahanmuuttajien av-viestinnän näyttötutkintoprosessin erityispiirteitä : tuotantoprosessien ja -ympäristöjen hallinnan sekä muiden ammattitaidon osa-alueiden arviointi ja arvioinnin kehittäminen

Opinnäytetyössäni tutkin maahanmuuttajien AV-viestinnän ammatti- ja erikoisammattitutkintojen näyttötutkintoprosessia. Työni pyrkii nostamaan esiin tutkintosuoritusten arvioijien, tutkinnon järjestäjän ja tutkintoon valmistavan koulutuksen tutorin näkökulmasta tutkintoprosessien erityispiirteet. Lähtökohtana ovat oman työni kokemukset ja viitekehys AV-viestinnän ammatti- ja erikoisammattitutkintoon tähtäävien interkultuuristen valmistavien koulutusten vastaavana kouluttajana aikuiskoulutuskeskus Adulta Oy:ssä. Tietoperusta nojaa kirjoittajan esiymmärryksen ohella AV-viestinnän ammatti- ja erikoisammattitutkintojen ammattitaitovaatimuksiin sekä maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen liittyviin projekteihin ja niiden raportteihin. Tutkimusta varten on haastateltu kokeneita tutkintosuoritusten arvioijia, tutkintojen järjestäjää ja tutoria. Teemahaastattelujen avulla selvitettiin mm. seuraavia kysymyksiä: Miten AV-viestinnän ammatillinen osaaminen saadaan tutkintoprosessin aikana parhaiten esiin, jos tutkinnon suorittajalla on puutteita suomen kielen hallinnassa? Millainen ohjeistus tutkinnon suorittajalle ja sen arvioijille olisi maahanmuuttajien tapauksessa kaikkein toimivin? Haastatellut kokivat erityisen tärkeiksi maahanmuuttajien kohdalla työpaikoilla tehtävät arvioinnit, joissa tekemällä näyttäminen ja toimiminen ammattimaisessa AV- tuotantoympäristössä on keskeinen keino osoittaa osaamista. Muita tuloksia olivat arvioijien ammattitaidon kehittäminen substanssiosaamisen lisäksi myös vuorovaikutustaidoissa. Tutorien läsnäolo koettiin pääosin hyödylliseksi, mutta osallistumiseen haluttiin yhtenäiset ja selkeät käytännöt. Selkokielistäminen, tutkintoprosessin avaaminen ymmärrettäväksi, valmistavan koulutuksen lisäksi myös tutkintotilaisuuksien henkilökohtaistaminen sekä kannustavan ilmapiirin luominen nousivat kehityskohteina esiin. Opinnäytetyöni tuloksia voidaan hyödyntää näyttötutkinnoissa yleensä ja erityisesti maahanmuuttajien AV-viestinnän näyttötutkintoja järjestettäessä, arvioijien perehdyttämisessä, tutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja opiskelijoiden ohjauksessa.

Osaamisen vahvistuminen fysioterapiaosastolla oppivan organisaation ja yhteistoiminnallisen oppimisen viitekehyksessä

Työyhteisöt muuttuvat yhteiskunnan mukana. Sosiaalisesti jaetusta osaamisesta ja tiedon hallitsemisesta on tullut yhä tärkeämpää. Työtä, työyhteisöjä ja organisaatioita voidaan kehittää tietoisen oppimisen näkökulmasta. Tiedon rakentumista sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta voidaan lähestyä kollaboratiivisen, yhteistoiminnallisen oppimisen näkökulmasta, jolla tarkoitetaan sitä miten rajatun yhteisön jäsenet rakentavat yhteistä ymmärrystä oppimisen kohteena olevasta ilmiöstä. Oppivassa organisaatiossa osaamisen vahvistuminen voi tapahtua käytännössä käynnistämällä oman toiminnan yhteistoiminnallinen kehittäminen. Tämän kehittämis- ja opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää yhteistoiminnalliseen oppimiseen ja ongelmanratkaisuun perustuva toimintatapa, joka toimii fysioterapiaosaston osaamisen vahvistumisen apuna oppivan organisaation viitekehyksessä. Kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena. Tutkimukseen osallistuivat työyhteisössä työskentelevät fysioterapeutit ja liikunnanohjaajat. Aineisto kerättiin kahdella teemoitetulla kyselyllä ja kahdella teemamuotoista ryhmähaastattelua mukailevalla haastattelulla. Kysely- ja haastatteluaineistot analysoitiin sisällönanalyysillä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa on kysymys uudenlaisesta ammatillisesta kulttuurista. Työyhteisössä tapahtuvat muutokset edellyttävät yhteisiä ammatillisia keskusteluja ja pohdintoja. Se on kasvua sosiaalisesti vastuulliseen ryhmän jäsenyyteen, jossa jokainen antaa oman panoksensa ja koettu vastuu on yhteinen ja jaettu. Tämän kehittämis- ja opinnäytetyön tulosten perusteella fysioterapiaosaston työntekijöiden mielestä yhteistoiminnallisen toimintatavan käyttämistä osaston toiminnan kehittämisessä tuki se, että työyhteisössä toimivat näkivät työnsä positiivisena haasteena, arvostivat toisiansa ja heillä oli hyvä keskinäinen luottamus. Toimintatapaa tukevana pidettiin myös sitä, että esimerkiksi asiakastyytyväisyys ja siitä huolehtiminen katsottiin olevan jokaisen vastuulla yhteisöllisesti ja yksilöllisesti. Saatua tietoa voidaan hyödyntää muun muassa kehittämis- ja kasvutarpeita havainneissa työyhteisöissä, sillä työympäristöllä ja organisaation ilmapiirillä on keskeinen merkitys osaamisen kehittämisessä ja soveltamisessa. Se voi rohkaista ammatilliseen uusiutumiseen ja innovatiivisuuteen.

Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.

Osaamisen riskit pk-yrityksen radikaalissa ja pitkänaikavälin muutoksessa

Yritysmaailma on jatkuvassa muutoksessa ja yritysten on pysyttävä muutoksessa mukana. Radikaaleista muutoksista puhutaan, kun yrityksen muutos muokkaa yrityskulttuuriakin pysyvästi. Pitkänaikavälin muutos on kyseessä, kun koko muutos kestää useista kuukausista jopa vuosiin. Radikaalit ja pitkänaikavälin muutokset ovat haastavia tilanteita organisaatioille ja näihin muutostilanteisiin liittyy paljon riskejä. Erityisesti pk-yrityksessä oleva osaaminen on elintärkeää pääomaa. Usein juuri ainutlaatuisen osaamisen ansiosta pk-yritys erottuu edukseen kilpailijoistaan. Radikaaleissa ja pitkänaikavälin muutoksissa on tärkeää tunnistaa osaamisen riskit ja osata hallita niitä. Tämän tutkimuksen päätutkimusongelmana onkin: Miten osaamiseen liittyviä riskejä hallitaan pk-yrityksen radikaalissa ja pitkäjänteisessä muutoksessa? Tämä tutkimus on luoteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimusstrategiana tutkimuksessa on case- eli tapaustutkimus. Empiirinen aineisto on koottu teemahaastatteluin. Haastateltavia oli kuusi ja kaikki heistä olivat pk-yrityksen ylintä johtoa ja parissa tapauksessa myös yrityksen omistajia. Kohdeorganisaatiot valikoituivat yritysten erilaisuuden vuoksi. Organisaatiot ovat eri toimialoilta sekä hyvin erikokoisia. Haastateltavien organisaatioiden kohtaamat radikaalit ja pitkänaikavälin muutokset ovat: laajentuminen yritysostoin, ulkoistaminen, johdon- ja sukupolvenvaihdos sekä muut rakenteelliset muutokset. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että kohdeorganisaatioissa osaamisen riskienhallinta ei poikkea pk-yrityksissä muiden riskien hallinnasta. Pk-yritysten resurssien niukkuus tuo omat haasteensa osaamisen riskienhallintaan Tulosten perusteella voidaan todeta, että riskienhallinta on usein pk-yrityksissä osa päivittäistä johtamista. Näin ollen radikaalissa ja pitkänaikavälin muutoksessa riskienhallinta on tärkeää sitoa luontevaksi osaksi muutosjohtamista. Riskienhallinta alkaa aina riskien tunnistamisesta ja niiden analysoinnista. Tämän jälkeen valitaan hallittavat riskit ja riskienhallintakeinot. Hallintakeinot valikoituvat riskien merkittävyyden mukaan.