Sotilasjohtajan maailmankuvan ilmeneminen johtamiskäyttäytymisessä : tapausesimerkkinä Jarl Jarkka

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksittäisen sotilasjohtajan, Jarl Jarkan, kristillisen vakaumuksen ilmenemistä hänen johtamistoiminnassaan. Tutkimuskohdetta lähestytään ihmistutkimuksen kautta, jossa keskeisinä käsitteinä ovat maailmankuva, ihmiskäsitys ja ihmiskuva. Jarl Jarkan kristillisyyttä tarkastellaan kristillisen ihmiskäsityksen kautta. Johtamistoiminnan tutkimisen näkökulma perustuu syväjohtamisen malliin ja johtamiskäyttäytymisen laajaan määritelmään. Tutkimus on luonteeltaan kuvailevaa perustutkimusta, sillä aikaisemmin Jarl Jarkan toimintaa ei ole tieteellisesti tutkittu. Tutkimuskysymyksenä on miten Jarl Jarkan kristillinen maailmankatsomus ja siihen sisältyvä subjektiivinen maailmankuva ilmenee hänen kirjoittamissaan teksteissä, hänen käsityksessä hänestä itsestään ja muista ihmisistä sekä hänen johtamiskäyttäytymisessään. Alakysymyksiä ovat: - Minkälainen on Jarl Jarkan maailmankuva? - Miten Jarl Jarkan kristilliset arvot ilmenevät hänen toiminnassaan? - Minkälaista on Jarl Jarkan johtamiskäyttäytyminen? - Minkälainen yhteys on havaittavissa Jarl Jarkan maailmankuvan ja johtamiskäyttäytymisen välillä? Tutkimusaineistona ovat Jarl Jarkan kolme päiväkirjaa vuosilta 1941 – 1947 ja yksi hänen kirjoittamansa Kohtuuden ihanne -niminen vihkonen. Tutkimuksessa kristillisen ihmiskäsityksen ja syväjohtamisen teorioita sovellettiin tutkimusaineistoon kirjallisuusanalyysinä. Jarl Jarkan maailmankuvassa todetaan kristillisen ihmiskäsityksen vaikuttavan voimakkaasti. Jarkan käsitys itsestään ja muista ihmisistä myötäilee voimakkaasti kristillisen ihmiskäsityksen sisältöä. Jarl Jarkan maailmankuvan rakentajina toimivat myös hänen uskonnolliset kokemuksensa ja käsitys Jumalasta maailmanlaajuisena vaikuttajana. Jarl Jarkan johtamiskäyttäytyminen rakentuu aktiivisuuden, alaisista huolehtimisen ja osittaisen kontrollin ympärille. Syväjohtamisen mallin kautta tarkasteltuna Jarl Jarkan kristillisyyteen perustuneella maailmankuvalla todetaan olevan selkeimmin vaikutusta yksilöllisen kohtaamisen ja inspiroivan motivointitavan ulottuvuuksissa. Johtamiskäyttäytymisen laajan tulkinnan mukaan tarkasteltuna Jarl Jarkan kristillisyys ilmenee voimakkaasti hänen valinnoissaan, elämänkäytännössään ja sielunhoidollisessa valmiudessa.

Topelius, Zachris

Zachris Topelius s. 14.1.1818 Kuddnäsissä, Uusikaarlepyyn lähellä k. 12.3.1898 Sipoossa Zachris Topelius on yksi aikansa suurimpia suomalaisia kirjailijoita, kulttuuripersoonia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Topeliuksen pääosin 1800-luvun jälkipuoliskolla syntyneessä tuotannossa vallitsee kansallisromantiikan henki, mutta teoksista löytyy myös realistisia piirteitä. Ominaista Topeliuksen kansankuvaukselle on naiivi tunteellisuus ja isänmaallisuus. Kirjailijan teoksiin vaikutti myös hänen kristillinen elämänkatsomuksensa. Topeliuksen mittavan tuotannon tärkeimpiin teoksiin kuuluvat lapsille suunnatut teokset, esimerkiksi Lukemisia lapsille (Läsning för barn I-VIII, 1865‒1896) sekä oppikirja Maamme kirja (Boken om vårt land, 1875), jotka vaikuttivat ajan ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden uudistumiseen. Suomessa Topelius oli edelläkävijä myös historiallisten romaanien ja novellien kirjoittajana. Hänen teoksiaan ovat esimerkiksi Suomen herttuatar (Hertiginnan af Finland, 1850) ja Välskärin kertomuksia (Fältskärns berättelser I-V, kirjana 1853‒1867). Topelius tunnettiin lisäksi tuotteliaana lyyrikkona, jonka useita runoja on sävelletty. Virsi- ja laulutuotantoon kuuluvat sellaiset edelleen tunnetut virret ja laulut kuten ”En etsi valtaa loistoa” (”Julvisa”/”Gif mig ej glans”, 1887), ”Kesäpäivä Kangasalla” (”En sommardag i Kangasala”, 1853), ”Sylvian joululaulu” (”Sylvias hälsning från Sicilien”/”Sylvias julvisa”, 1853) ja ”Pajulaulu” (”Videvisan”/”Sof, du lilla vide ung”, 1869). - - - - - Zachris Topelius f. 14.1.1818 i Kuddnäs, nära Nykarleby d. 12.3.1898 i Sibbo Zachris Topelius är en av de största finländska författarna, kulturpersonligheterna och samhällspåverkarna under sin tid. Hans litterära produktion, främst tillkommen under den senare halvan av 1800-talet, präglas av den nationella romantikens anda men även av realistiska drag. Topelius fosterländskhet och bild av det finländska karakteriseras av en naiv känslosamhet och är starkt präglad av hans kristna livssyn. Till det mest betydelsefulla i hans omfattande författarskap hör hans produktion för barn (t.ex. Läsning för barn I-VIII, 1865-1896 samt läroboken Boken om vårt land, 1875) som innebar en förnyelse av tidens svenskspråkiga barnlitteratur. Han var också en föregångare som finländsk författare till historiska romaner och noveller (t.ex. Hertiginnan af Finland, 1850 och Fältskärns berättelser I-V, i bokform 1853-1867), samt mycket produktiv som lyriker. Topelius lyrik har i flera fall tonsatts och han är upphovsman till en rad klassiska och fortfarande sjungna psalmer och andra sånger (t.ex. Julvisa/Gif mig ej glans…, 1887, En sommardag i Kangasala, 1853, Sylvias hälsning från Sicilien/Sylvias julvisa, 1853 och Videvisan/Sof, du lilla vide ung, 1869). Kansallisbiografia: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2854/ http://www.blf.fi/artikel.php?id=2854

Susanna vaimon ja naisen kuvana 1500-luvun Venetsiassa - siveellisyyden ihanteita ja uhkia Tintoretton Susanna-maalauksissa

Tässä tutkielmassa selvitän Jacopo Tintoretton Susanna-aiheisten maalausten ilmentämää kuvaa naisesta ja vaimosta ja heihin liitettyjä siveellisyyden ihanteita ja uhkia venetsialaisessa 1500-luvun kontekstissa. Maalausten aihe liittyy Vanhan Testamentin apokryfikirjan kertomukseen kauniista ja siveellisestä Susannasta, joka joutui vanhojen miesten ahdistelemaksi miehensä puutarhassa. Aiheesta on tehty historian saatossa useiden eri tekijöiden toimesta monia maalauksia. Tarkasteluni kohteena on neljä maa-lausta, jotka Tintoretto on tehnyt 1550—1575 välisenä aikana. Apokryfikirjan kertomuksen lisäksi olen käyttänyt aikalaiskirjallisuutta, kuten Castiglionen Hovimies-teosta ja Leon Battista Albertin teosta Maalaustaiteesta. Näen maalaukset osana aikakauden visuaalista kulttuuria ja niiden avulla pyrittiin ilmentämään ja kertomaan katsojalle, lähinnä naiselle ja vaimolle, siveellisen ja hyveellisen elämän merkityksiä. Toisaalta teokset on nähtävä myös viihteellisenä ja osin eroottisina maalauksina. Osaltaan eroottisuuteen vaikuttaa teosten alastoman naisen kuvaus. Alastomuus on myös tulkittavissa ilmaukseksi puhtaasta synnittömästä hyveen kuvauksesta. Alastomuus on kuin sielu ja kristillinen usko, jotka ovat kaiken paljastavana ja puhtaina Jumalan edessä. Teosten tilaajat ja tilausten tarkoitus eivät ole tiedossa, joten tulkitsen niiden olleen myös osana avioliiton solmimista, avioliittoteoksina. Teoksissa esiintyy miehiä ja naisia, joten sukupuolella on merkityksensä maalausten sanomassa. Teokset olivat tulkintani mukaan tarkoitettu naisille esimerkiksi ja opastukseksi, joten ne ovat sukupuolittuneet aiheensa perusteella. Susanna yhdistyy myös Venetsian kaupunkivaltioon kuvaten sen sekä siveellistä että siveetöntä puolta. Teokset loivat ja muokkasivat osaltaan naisille, kuten myös miehille, tarkoitettuja käytösmalleja. Metodologisena lähtökohtana olen käyttänyt maalausten tulkitsemista suhteutettuna kertomuksessa ilmeneviin teemoihin. Kertomus on toiminut taustana maalausten tulkin-nalle. Taustalla on ollut myös aikalaiskirjallisuutta. Tutkimuksen kannalta on tärkeää kysyä, miten maalaukset ilmentävät vaimoon ja naiseen liitettyjä siveellisyyden ihanteita ja uhkia? Kysymyksiä tarkastellaan maalausten ja kertomuksen pohjalta jakaen ne maalauksen tarkoituksen ja käytön, avioliiton ja aviovaimon hyveen ja siveellisen nai-sen ihanteiden ja uhkien tarkasteluun. Tarkastelun tuloksena luodaan kulttuurihistoriallinen näkökulma venetsialaiseen 1500-luvun ylhäisönaisen elämään ja hänen siveellisyytensä määrittelyyn. Maalaukset kulttuurisina tuotteina mahdollistavat kulttuurihistoriallisen lähestymistavan. Tutkielmassa yhdistellään kulttuurihistoria, kuvantutkimusta, kerronnallisuudentutkimusta ja sukupuolentutkimusta siveellisyyden merkityksen selvittämiseksi 1500-luvun venetsialaisessa kulttuurissa.

Moporeitit Lapin kunnissa ; Mopoille sallitut jalankulku- ja pyörätiet maanteiden varsilla ja kuntien liikenneverkolla

Lapin ELY-keskus on laatinut tämän moporeittejä koskevan suunnitelman yhteistyössä kahdentoista Lapin kunnan kanssa. Lapin 21 kunnasta suunnitelman laatimisessa on ollut 12 kuntaa ° Kemin ja Tornion kaupungit sekä Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Pellon, Posion, Sallan, Simon, Sodankylän, Tervolan ja Ylitornion kunnat. Suunnitelmassa on määritelty ne ELY-keskuksen sekä edellä mainittujen kuntien hallinnoimat kevyen liikenteen väylät, joilla mopoilu on sallittu. Muilla suunnittelualueen kevyen liikenteen väylillä mopoilu ei jatkossa ole sallittua. Moporeittiuudistus perustuu Liikenneviraston vuonna 2013 antamaan ohjeistukseen, jossa linjataan aiempaa selkeämmin, että erityisesti taajamissa mopon paikka on ajoradalla. Lapin kunnissa tehdään kuitenkin muutoksia myös toisin päin. Esimerkiksi valtatien 21 varrelle sijoittuvilla kevyen liikenteen väylillä mopoilu pääsääntöisesti sallitaan, kun se tähän asti on ollut monin paikoin kiellettyä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa sekä mopoilijoiden että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta. Mopojen siirto ajoradalle selkeyttää mopon asemaa ja korostaa mopoilijan vastuuta liikenteessä. Autoilijat havaitsevat mopot paremmin, kun ne ovat osa muuta moottoriajoneuvoliikennettä ja kevyen liikenteen väylät jäävät jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön. Muutosta puoltaa myös mopo-onnettomuuksien määrän vähentyminen seuduilla, missä mopot on siirretty pääosin ajoradalle. Muutokset maantieverkolle sijoittuvien moporeittien opastukseen toteutetaan vuoden 2016 aikana. Myös kunnat pyrkivät tekemään muutokset samassa aikataulussa. Samanaikaisesti toteutettavilla muutoksilla varmistetaan reittien jatkuvuus. Muutoksista tullaan tiedottamaan mediassa ja mm. ELY:n ja kuntien internetsivuilla. Lisäksi tiedottamista kohdistetaan erikseen kouluihin ja oppilaitoksiin.

Kansanopistot kadoksissa? Kolmen keskisuomalaisen kansanopiston nykytila ja kehittämismahdollisuudet – kansanopistojen tulevaisuutta etsimässä

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kolmen keskisuomalaisen kansanopiston (Alkio-opisto, Keski-Suomen opisto ja Karstulan evankelinen opisto) nykytilaa ja kehittämismahdollisuuksia henkilöstön näkökulmasta. Opistot ovat sisäoppilaitoksia eli opiskelijat voivat halutessaan asua niissä. Tutkimus toteutettiin keväällä 2015 lähetetyllä kyselyllä ja siihen vastasi yhteensä 23 henkilöä; Alkio-opistosta 14, Keski-Suomen opistosta 5 ja Karstulan evankelisesta opistosta 4 vastaajaa. Kyselylomakkeessa oli sekä avoimia että strukturoituja kysymyksiä sekä Likert-asteikollisia väittämiä. Kyselyn väittämät analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla ja avoimet kysymykset vertailemalla vastauksia taulukoiden avulla. Tulosten perusteella kaikkien opistojen tilanne on epävarma muun muassa talouden huonosta tilanteesta johtuen. Alkio-opiston tilanne ja tulevaisuus näyttää vakaimmalta kun taas epävarmin tulevaisuus on Keski-Suomen opistolla, jonka osalta on ollut keskusteluita yhdistämisestä. Karstulan evankelisen opiston nykytila on melko hyvä, mutta myös sen tulevaisuutta varjostaa epävarmuus taloudesta ja toiminnan jatkuvuudesta. Opistojen vahvuuksiksi nähdään yleisesti, että ne muun muassa ehkäisevät yhteiskunnallisia ongelmia ja ovat nopeita reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Heikkouksina tuotiin esille muun muassa koulutustarjontojen sekä yhteistyön vähäisyys ja kiinteistöjen huonot kunnot. Opistojen henkilöstöjen mukaan toiminnan kehittämiseksi tulisi lisätä opistojen saamaa rahoitusta, lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä parantaa opistojen tilojen viihtyisyyttä. Alkio-opistolla nousi keskeiseksi kehittämiskohteeksi yhteistyön lisääminen alueen elinkeinoelämän kanssa sekä opiston tunnettavuuden lisääminen. Karstulan evankelista opistoa taas tulisi kehittää koulutustarjontaa lisäämällä ja eriyttämällä toimintaa. Keski-Suomen opistoa tulisi kehittää lisäämällä erikoistumista koulutustarjonnassa ja tukemalla opiskelijoiden mahdollisuuksia opiskeluun.

”The Best is Yet to Be” – Ensimmäisen maailmansodan perustelu ja tarkoitus pastori William Edward Sellersin teoksissa (1915, 1917)

Tutkielma tarkastelee millä tavoin pastori William Edward Sellers perustelee ensimmäistä maailmansotaa kahdessa sodan aikana julkaisemassa teoksessaan. Sellersin tekstit selventävät Britannian nonkomformististen kirkkojen kantaa sotaan. Lisäksi ne toimivat esimerkkinä siitä minkälaisten teemojen ympärillä keskustelua käytiin sodan ajan Britannian kotirintamalla. Tutkielma perustuu Sellersin teoksiin With our Fighting Men (1915) ja With our Heroes in Khaki (1917). Sellersin teokset ovat monin tavoin konventionaalisia käsitellessään sotaa ja sen tapahtumia, hänen teoksistaan on kuitenkin löydettävissä selkeä tarkoitus. Sellersin teosten sanoma on, että sota oli traaginen tapahtuma, jolla oli tärkeä tarkoitus. Sota oli Jumalan tahto ja kristillisen maailman puolustamista. Sodan perustelu ja tarkoituksellisuus nivoutuvat Sellersillä muutoksen ajatukseen. Hänen mukaansa sodassa keskeistä oli sotilaiden laajamittainen kristillinen herääminen ja sen seuraukset. Sota loi uudenlaisia ”oikeita” ja parempia kristittyjä ja uudisti myös kristinuskoa ekumenian kautta. Sodassa tapahtuvat muutokset olivat Sellersin mukaan edellytys sodan voittamiselle, mutta myös tie uuteen maailmaan. Miehen ja uskon uudistuminen oli tärkeää ja tulisi Sellersin mukaan muokkaamaan sodan kautta koko Britannian yhteiskuntaa. Sota oli osa Jumalan suunnitelmaa ja keino Britannian uskonnolliseen uudistumiseen. Sodassa kaatuneet sotilaat olivat välttämätön uhraus tämän uuden maailman puolesta. Tutkielmassa tulee esille, kuinka Sellersin tekstit perustelevat sotaa luoden sille uskonnollisia, fatalistisia ja apokalyptisiä merkityksiä. Tutkielma vahvistaa väitettä konservatiivisten kristillisten tahojen patrioottisesta tematiikasta ja nonkomformistien toiveista laajan uskonnollisen heräämisen suhteen. Se toimii esimerkkinä siitä, millä tavoin konservatiiviset kristilliset tahot toivoivat sodan tuovan muutoksen modernisoituvaan ja maallistuvaan Britanniaan.

”Etenivät sitten tappajasudet vedestä välittämättä” – Viikinkisotajoukot anglosaksisessa Englannissa 865-1016

Varhaiskeskiajan Euroopassa sodankäynti oli monin paikoin endeemistä ja omien, sisäisten konventioidensa määrittelemää. Vaikka viikinkitoiminta oli monessa suhteessa samanlaista kuin muu aikakauden sodankäynti, viikingit olivat kristityn Euroopan näkökulmasta pakanoita ja ulkopuolisia. Anglosaksisessa Englannissa viikinkejä odottivat useat, erilliset kuningaskunnat, jotka kärsivät monista sisäisistä kriiseistä. Viikinkien lähtökohta olikin siinä, että he tulivat meren takaa, liikkuivat koko Länsi-Euroopan alueella ja muodostivat näin jatkuvan uhan. Tutkielmassa tarkastellaan viikinkisotajoukkojen toimintaa, luonnetta ja rakennetta. Niitä tutkitaan niin ulkoisesta, sotaretken näkökulmasta kuin sisäisen dynamiikan ja rakenteen näkökulmasta. Tutkielma rajautuu nykyisen Englannin alueelle sekä vuosiin 865-1016, jolloin viikingit tekivät kaksi invaasiota Englantiin. Tutkielman alkuperäislähteet kertovat viikingeistä vastapuolen näkökulmasta, jota ohjasivat poliittiset intressit ja kristillinen maailmankuva. Lähteistä tärkein on Anglosaksien kronikka, tekstijoukko, johon monet kronikoitsijat kirjasivat vuosittaiset tapahtumat koko anglosaksiselta ajalta. Lisäksi tutkielmassa käytetään Æthelweardin kronikkaa, piispa Asserin kirjoittamaa kuningas Ælfredin elämäkertaa ja Maldonin taistelusta kertovaa sankarirunoa. Tutkielmassa havaittiin, että viikingit muodostivat ulkoisesti ja sisäisesti joustavia ja muokkautuvia ryöstelyjoukkoja, jotka olivat pienten, erillisten ryhmien yhteenliittymiä. Viikinkisodankäynnin keskeisin selittäjä on intressien dynamiikka, joka ohjasi joukkoja ja joka henkilöityy sosiaalisten suhteiden rakentaman, orgaanisen hierarkian komentajiin, jotka olivat lahjojen ja uskollisuuden kannattelemassa, vastavuoroisessa suhteessa seuraajiinsa. Nopeuden ja helppojen kohteiden tarjoaman ravinnon avulla joukot pystyivät hyödyntämään kohteensa ongelmia ja heikkoja kohtia. Sisäisesti joukot vaihtelivat koostumustaan ja komentajiaan, minkä takia niiden sisäinen dynamiikka oli inhimillisen monimutkainen. Tulosten ilmeisin ongelma oli lähteissä itsessään, sillä tutkielmassa havaittiin, että lähteet ovat niukkasanaisia, kaavamaisia ja voivat siksi johtaa harhaan, minkä lisäksi kristittyjen ja pakanoiden välinen ristiriita värittää lähteitä esimerkiksi viikinkien väkivaltaisuuden kuvauksissa. Näistä syistä lähdeaineiston laajentaminen niin anglosaksien parissa kuin viikinkimaailmassa laajemmin auttaa viikinkikuvan tarkentamisessa. Tutkielmassa havaittu toiminta voidaan rinnastaa muihin alueisiin, sillä viikinkijoukkojen lähtökohta oli joka tapauksessa samankaltainen.

Opistorakennusten energiatehokkuuden parantaminen

Tämän diplomityön tavoitteena on selvittää Kymenlaakson Opiston energiatehokkuuden parantamista ja tutkia onko olemassa selvästi taloudellisempi sekä ekologisempi tapa kattaa Opiston lämmitystarve verrattuna nykyisin käytössä olevaan kaukolämpöön. Työn teoriaosuudessa tehdään katsaus rakennusten energiatehokkuuteen vaikuttaviin seikkoihin, lähienergian tuotantoon ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyvään lainsäädäntöön ja säädöksiin. Useasta rakennuksesta koostuva kansanopisto tarjoaa mielenkiintoisen pohjan selvitystyölle ja suuri lämmitystehontarve yhdistettynä monille saneerauskohteille tyypillisiin ahtaisiin teknisiin tiloihin asettaa rajoituksia lämmitysjärjestelmän suunnittelulle. Soveltavassa osuudessa määritellään reunaehdot mahdolliselle kaukolämmön korvaavalle lämmitysratkaisulle. Tutkitaan vesistölämmön hyödyntämisen mahdollisuutta ja lasketaan aurinkosähkön ja -lämmön tuotantopotentiaalia. Maalämpöjärjestelmän mitoituksessa ja taloudellisessa vertailussa käytettiin apuna maalämpöjärjestelmiä toimittavia yrityksiä. Työssä saatujen tulosten perusteella maalämpöjärjestelmä on taloudellisesti kannattava isossa kohteessa, tosin järjestelmän asennukseen liittyy ahtaiden tilojen johdosta ongelmia. Maalämpö on myös selvästi ekologisempi, kuin nykyisin käytössä oleva kaukolämpö. Aurinkosähkön tuotannolle on Kymenlaakson Opistolla hyvä potentiaali ja sähkön tuotanto kohtaa hyvin sähkön käytön.

”Etenivät sitten tappajasudet vedestä välittämättä” Viikinkisotajoukot anglosaksisessa Englannissa 865-1016

Varhaiskeskiajan Euroopassa sodankäynti oli monin paikoin endeemistä ja omien, sisäisten konventioidensa määrittelemää. Vaikka viikinkitoiminta oli monessa suhteessasamanlaista kuin muu aikakauden sodankäynti, viikingit olivat kristityn Euroopannäkökulmasta pakanoita ja ulkopuolisia. Anglosaksisessa Englannissa viikinkejäodottivat useat, erilliset kuningaskunnat, jotka kärsivät monista sisäisistä kriiseistä.Viikinkien lähtökohta olikin siinä, että he tulivat meren takaa, liikkuivat koko Länsi-Euroopan alueella ja muodostivat näin jatkuvan uhan. Tutkielmassa tarkastellaan viikinkisotajoukkojen toimintaa, luonnetta ja rakennetta. Niitä tutkitaan niin ulkoisesta, sotaretken näkökulmasta kuin sisäisen dynamiikan ja rakenteen näkökulmasta. Tutkielma rajautuu nykyisen Englannin alueelle sekä vuosiin 865-1016, jolloin viikingit tekivät kaksi invaasiota Englantiin. Tutkielman alkuperäislähteet kertovat viikingeistä vastapuolen näkökulmasta, jota ohjasivat poliittiset intressit ja kristillinen maailmankuva. Lähteistä tärkein on Anglosaksien kronikka, tekstijoukko, johon monet kronikoitsijat kirjasivat vuosittaiset tapahtumat koko anglosaksiselta ajalta. Lisäksi tutkielmassa käytetään Æthelweardin kronikkaa, piispa Asserin kirjoittamaa kuningas Ælfredin elämäkertaa ja Maldonin taistelusta kertovaa sankarirunoa. Tutkielmassa havaittiin, että viikingit muodostivat ulkoisesti ja sisäisesti joustavia ja muokkautuvia ryöstelyjoukkoja, jotka olivat pienten, erillisten ryhmien yhteenliittymiä. Viikinkisodankäynnin keskeisin selittäjä on intressien dynamiikka, joka ohjasi joukkoja ja joka henkilöityy sosiaalisten suhteiden rakentaman, orgaanisen hierarkian komentajiin, jotka olivat lahjojen ja uskollisuuden kannattelemassa, vastavuoroisessa suhteessa seuraajiinsa. Nopeuden ja helppojen kohteiden tarjoaman ravinnon avulla joukot pystyivät hyödyntämään kohteensa ongelmia ja heikkoja kohtia. Sisäisesti joukot vaihtelivat koostumustaan ja komentajiaan, minkä takia niiden sisäinen dynamiikka oli inhimillisen monimutkainen. Tulosten ilmeisin ongelma oli lähteissä itsessään, sillä tutkielmassa havaittiin, että lähteet ovat niukkasanaisia, kaavamaisia ja voivat siksi johtaa harhaan, minkä lisäksi kristittyjen ja pakanoiden välinen ristiriita värittää lähteitä esimerkiksi viikinkien väkivaltaisuuden kuvauksissa. Näistä syistä lähdeaineiston laajentaminen niin anglosaksien parissa kuin viikinkimaailmassa laajemmin auttaa viikinkikuvan tarkentamisessa. Tutkielmassa havaittu toiminta voidaan rinnastaa muihin alueisiin, sillä viikinkijoukkojen lähtökohta oli joka tapauksessa samankaltainen.

”Naisellisen olennon suurin sulo on pehmeys ja miellyttäväisyys.” Käytösoppaat naisihanteen tuottajina Suomessa 1879–1915

Suomalainen yhteiskunta oli autonomian ajan lopulla murroksessa: teollistumisesta seurasi vähittäinen kaupungistuminen, sääty-yhteiskunta muuttui kansalaisyhteiskunnaksi ja kristillinen yhtenäiskulttuuri ja maailmankuva murtuivat. Tämä murros heijastui myös suomalaisen sukupuolijärjestelmän ja naisen aseman muutoksiin. Muuttuvassa yhteiskunnassa käsitykset sukupuolten välisestä suhteesta ja naisen asemasta sekä yleensäkin sukupuoliin liitetyt käsitykset ja ihanteet olivat kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Tätä keskustelua käytiin myös aikakauden käytösoppaissa, jotka ovat tämän tutkielman lähdeaineistona. Perehdyn tutkielmassa kahdeksan Suomessa vuosina 1879-1915 julkaistun suomenkielisen käytösoppaan tuottamaan naisihanteeseen. Käsittelen käytösoppaiden tuottamaa naisihannetta kolmen oppaista esiin nousevan teeman sekä niistä esiin nousevien diskurssien kautta. Näitä teemoja ovat naisen sisäinen olemus, naisen ulkoinen olemus sekä naisen kutsumus. Diskurssianalyysi taas on auttanut minua konstruktoimaan esiin oppaissa tuotettua naisihannetta, jota tarkastellessani olen kiinnittänyt huomioita, sekä tekstien pinnan merkityksiin, että sen sisäisiin merkityksiin. Yksittäisistä, mutta toistuvista sanoista ja sanavalinnoista sekä oppaiden yleisestä kielenkäytöstä rakentuu diskursseja, joiden avulla oppaissa on tuotettu, mutta toisaalta myös vahvistettu jo olemassa olevaa naisihannetta. Käytösoppaiden tuottama naisihanne ei siten ole vain joukko irrallisia merkityksiä vaan sillä on yhteys todellisuuteen. Käytösoppaissa esiin nousevista kolmesta teemasta sisäiseen olemukseen positiivisesti yhdistettyjä naisihanteen diskursseja ovat siveellisyys-, lempeys- ja sivistysdiskurssit, kun taas negatiivisina diskursseina esiin nousevat turhamaisuus, tunteellisuus ja miehekkyys. Naisen ulkoiseen olemukseen liittyvistä diskursseista käytökseen ja elämäntapoihin yhdistyviä diskursseja ovat siveellisyys, kehon hallinta ja terveys. Pukeutumiseen ja ulkonäköön taas liittyvät säädyllisyys- ja luonnollisuusdiskurssit sekä hyvän maun ja huomaavaisuuden diskurssit. Kolmanteen oppaista esiin nousevaan tee-maan eli naisen kutsumukseen yhdistyvät perheenemäntädiskurssi sekä toisaalta myös naimattomuusdiskurssi ja moraalinvartijadiskurssi.