Demokratia, tasa-arvo ja järjestelmän toimivuus

Kirjallisuusarvostelu

Hyvä - paha hallinto : johtaminen, tilannekuva, tieto ja luottamus turvallisuudessa -seminaarin julkaisu

Vuosittaisen arvoseminaarin aihetta pohdittaessa keväällä 2011, esiin nousi muutospaineissa kärvistelevien organisaatioiden kautta hallinnon käsite ja sen merkitys. Vuoden 2011 seminaarin teemaksi valittiinkin – hyvässä ja pahassa – hallinto. Hallintoon liittyy suoraan myös organisaation kyky reagoida uusiin, yllättäviin tapahtumiin ja kriisitilanteisiin. Niinpä hallinnon oheen nostettiin käytännön case-esimerkkejä kuvaamaan tilannekuvien laatimisen merkitystä. Näitä ajankohtaisia esimerkkejä tuntui riittävän. Tämä julkaisu koostuu kuudesta tekstistä, jotka perustuvat joko arvoseminaarissa 14.10.2011 pidettyihin alustuksiin tai liittyvät muuten käsiteltävään aihepiiriin. Harri Ohra-aho tarkastelee kirjoituksessaan Puolustusvoimien johtamisjärjestelmien muutosta. Mika Kalliomaa erittelee monipuolisesti hallinnon käsitettä ja sen erityislaatua julkisella sektorilla. Ympäristöjärjestö Greenpeacen toimintamallit tulevat esitellyksi Juha Aromaan tekstissä, jossa kuvaillaan myös yksityiskohtaisena case esimerkkinä tilannekuvan muodostamista Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden yhteydessä. Sakari Nurmela ja Risto Sinkko puolestaan raportoivat tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin tavallisten kansalaisten ja julkisen hallinnon työntekijöiden kokemaa luottamusta ihmisiin sekä käsityksiä sähköisten julkisten palveluiden yleistymisen vaikutuksista. Hannu Mäntyvaara kuvailee kirjoituksessaan kokemuksiaan tilannekuvatoiminnan kehittämisestä Valtioneuvoston kansliassa. Aki-Mauri Huhtisen ja Eelis Turjanmaan tekstissä pohditaan suomalaisen yhteiskunnan hallinnon tilaa suurten muutosten keskellä ja tässä ohessa myös puolustusvoimien ja –hallinnon kaipaamien uudistusten laatua ja suuntaa.

Suurten ikäluokkien työllistäminen jäi haaveeksi

Kirjallisuusarvostelu

Hei Suomi, voitko hyvin?

Kirjallisuusarvostelu

Maanpuolustuskurssit : verkostoja yhteiskunnalle jo yli 50 vuotta

Maanpuolustuskurssiyhdistys päätti toteuttaa seurantatutkimuksen vuonna 2005 tehdylle vaikuttavuustutkimukselle. Tutkimuksen tavoitteena oli: 1. Selvittää kurssiyhdistyksen toimintamuotojen yhteyksiä yhdistys- ja kurssikiinteyteen. 2. Tarkastella kurssilaisten arvioita Maanpuolustuskurssien oppisisällöistä viivästetyllä palautteella. 3. Selvittää kurssien ja kurssiyhdistyksen tilaisuuksien sisältöjen vastaavuutta osallistujien odotuksiin. 4. Tutkia verkostojen roolia yhteiskunnallisessa toiminnassa. 5. Saada tutkittua seurantatietoa Maanpuolustuskurssien ja Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vaikuttavuudesta. Tutkimuksessa Maanpuolustuskurssien ja kurssiyhdistyksen toiminta asemoidaan osaksi suomalaisen yhteiskunnan verkostoja. Aineiston tulkinnan kautta pyritään löytämään kurssien ja yhdistyksen toiminnan muodostaman ryhmäytymisen suhdetta yhteiskunnan verkostoitumiseen. Toisaalta aineistosta pyritään tulkitsemaan henkilökohtaisten verkostotavoitteiden suhdetta yhteiskunnan hyväksi palveleviin verkostoitumistarpeisiin. Tutkimuksessa tehtiin kolme alustavaa oletusta: 1. Instituutio on keskeinen osa suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista pääomaa. 2. Kurssien oppiminen tuottaa syväoppimista eli pysyviä muutoksia mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. 3. Kurssin sisällöt elävät ajassa. Kysymysten laadinnassa hyödynnettiin soveltuvin osin edellisen tutkimuksen kysymyksiä tutkimustulosten vertailun mahdollistamiseksi. Vertailuaineistona hyödynnettiin myös kurssien palauteanalyyseja, tietoja kurssien kokoontumisista sekä kurssiyhdistysten tilaisuuksiin osallistumisaktiivisuutta. Kysely toteutettiin sähköpostilla lähetetyllä kyselyllä. Kysely lähetettiin kaikille vuoden 1990 jälkeen kurssin käyneille henkilöille, joiden sähköpostiosoite on Maanpuolustuskurssien tiedossa. Kysely kattoi siis maanpuolustuskurssit 181–205. Kyseiset kurssit käyneistä yhdistyksen jäseniä on kaikkiaan 3 386 henkeä. Heistä 3 034 henkilöllä on kurssirekisterissä sähköpostiosoite. Kysely lähetettiin siis 89 prosentille kurssin käyneistä, joten sitä voidaan pitää kattavana. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 198 henkeä eli 39 prosenttia koko perusjoukosta. Vastausprosenttia voidaan pitää erittäin hyvänä. Vastaajien katoon ja sen painottumiseen on osaltaan voinut vaikuttaa yhteystietojen puutteellisuus; vanhimpien kurssikausien osalta tiedot ovat voineet muuttua ja jäädä päivittämättä. Tilastollisen aineiston tueksi tutkimuksessa saatiin myös yli 700 avointa vastausta.

Schildt, Runar

f. 26.10.1888 i Helsingfors, d. 29.9.1925 i Helsingfors. Runar Schildt är den mest framträdande gestalten i den så kallade dagdrivarlitteraturen som speglar spänningarna i sin tids Finland, ofta i skildringar av unga och rotlösa män av borgerlig bakgrund, deras dekadenta livsstil i den moderna storstaden och deras drömmar om sundhet och styrka. Schildts produktion tillkom under 1910- och 1920-talen. Han skrev även dramer men är känd framför allt som en av de främsta prosaisterna i den finlandssvenska litteraturen, och särskilt som psykologiskt och stilistiskt skicklig novellist. Till Schildts kändaste verk hör novellerna En sparv i tranedans (1915), Regnbågen (1916), Rönnbruden (1917), Hemkomsten (1919) och Häxskogen (1920). I dagdrivartraditionen utmärker sig Schildt för särskilt breda, insikts- och inlevelsefulla skildringar av svaga och utanförstående karaktärer. Hans verk talar fortfarande idag till läsare och har även filmatiserats.

Valmiusharjoituksen onnistumiseen vaikuttavat tekijät osallistujien näkökulmasta

Suomalaisen yhteiskunnan kriisivalmius perustuu yhteistyöhön – elintärkeät toiminnot turvataan toimimalla verkostoissa niin julkishallinnon, elinkeinoelämän kuin vapaaehtoistoimijoidenkin kanssa. Toiminnan sujuvuus edellyttää etukäteissuunnittelun lisäksi aktiivista harjoittelua. Näiden valmiusharjoitusten avulla kriisivalmiutta kyetään kehittämään entisestään ja vastaamaan jopa sellaisiin uhkakuviin, jotka vielä tänä päivänä näyttäisivät epätodennäköisiltä. Valmiusharjoittelun tavoitteena on yhteensovittaa valmiussuunnittelua, kehittää yhteistoimintaa ja parantaa yhteiskunnan valmiutta turvata elintärkeät toiminnot niin normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa valmiusharjoitusten onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä osallistujien näkökulmasta. Onnistuneella valmiusharjoituksella tarkoitettiin tässä tutkimuksessa sitä, että osallistujat kokivat harjoituksesta olleen hyötyä varautumisen ja yhteistoiminnan kehittymisen näkökulmasta tai osallistuminen koettiin muutoin positiivisena. Tutkimukseen valittujen valmiusharjoitusten toteutuksesta vastasivat aluehallintovirastot yhdessä Pelastusopiston kanssa. Tutkimusaineisto koostui vuonna 2012 eri puolilla Suomea järjestettyjen alueellisten valmiusharjoitusten palauteyhteenvedoista, joista tarkasteltiin sanallisia palauteosioita. Harjoituksiin osallistui yhteensä noin 1400 henkilöä, joista jokaisella oli mahdollisuus osallistua verkkokyselyyn. Kaikkiaan palautekyselyihin vastasi 690 henkilöä, joista sanalliseen palauteosioon kirjoitti lähes puolet. Nämä 342 sanallista palautetta analysoitiin sisällönanalyysillä. Luokittelun jälkeen tutkimusaineistoa täydennettiin neljällä asiantuntijahaastattelulla. Asiantuntijoiksi valittiin henkilöitä, joilla on laaja-alainen kokemus sekä alueellisten että valtakunnallisten valmiusharjoitusten järjestämisestä. Keskeisinä onnistumiseen vaikuttavina tekijöinä löydettiin viisi vahvasti toisiinsa kietoutunutta kokonaisuutta. Osallistujien sekä asiantuntijoiden mielestä valmiusharjoitusten onnistumiseen vaikuttivat konkreettiset tavoitteet ja niiden perusteella oikein valittu harjoitusmuoto, tilannekuvausten realistisuus ja ajankohtaisuus, johtaminen ja mentorointi, osanottajien edustavuus ja yhteistoiminta sekä harjoituksen toimintaympäristö ja järjestelyt. Voidaankin todeta, että näiden edellä mainittujen tekijöiden huomioiminen sekä suunnittelu että toteutusvaiheessa luo edellytyksiä valmiusharjoituksen onnistumiselle.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Puolustusvoimat 2030-luvun Suomessa

Tässä tutkielmassa on selvitetty suomalaisen yhteiskunnan tilaa vuonna 2030 ja pyritty löytämään tekijöitä, jotka vaikuttavat myös Puolustusvoimien toimintaan tavalla tai toisella. Työ on valittu sotatekniikan aihepankista ja sen on sinne esittänyt Maavoimien esikunta. Tutkimusta on mahdollista käyttää strategisen suunnittelun taustamateriaalina. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Millainen on Suomi vuonna 2030?” Tutkimuksessa on käytetty PESTE -analyysia, joka tekee tutkimuksesta poikkitieteellisen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty toimintaympäristön muutosten tarkastelua, joka on yksi tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä. Tämä on toteutettu asiakirjatutkimuksena, sekä poimimalla uutisvirrasta tarkasteltavien asioiden kehityksistä kertovia artikkeleita. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa esitetään Puolustusvoimat tarkastellen sille laissa määritettyjä tehtäviä. Luvut 3-7 ovat PESTE -analyysin alalukuja, joissa siis käsitellään poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia muutosvoimia. Johtopäätöksissä pohditaan tulevaisuuden kehitysnäkymiä sekä pohditaan jatkotutkimusaiheita. Johtopäätöksissä ei tutkimuksen pääkysymyksestä huolimatta vastata suoraan, millainen Suomi on vuonna 2030, koska olisi suoranainen ihme, mikäli vastaus olisi oikea. Sen sijaan johtopäätöksissä kuvataan selkeiltä näyttäviä kehityskulkuja ja pohditaan kuinka Puolustusvoimat voi näihin varautua. Selkeimpiä tulevaisuuden näkymiä Puolustusvoimien näkökulmasta on kybervaikuttamisen lisääntyminen ja siihen liittyvien teknologioiden käyttöönotto. Myös informaation hallinta nousee jatkossa entistä merkittävämpään rooliin. Kotimaassa tuotettavien polttoaineiden käytöllä voitaisiin parantaa huoltovarmuutta, sekä tukea kotimaista teollisuutta. Valtion heikko taloustilanne ei juuri tällä hetkellä vaikuta merkittävästi Puolustusvoimien rahoitukseen, mutta pidemmällä aikavälillä se voi aiheuttaa ongelmia. Yhteiskunnan rakenne ja arvomaailma ovat muutoksessa, mikä heijastuu mahdollisesti yhteiskunnan kriisinsietokykyyn. Arktisen alueen merkitys kasvaa ja vaikuttaa moniin tekijöihin, ja siinä piilee niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Poliittisista tekijöistä ehkä keskeisin on Suomen liittoutumiskysymys. Lisäksi monet poliittiset muutosvoimat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen merkittävästi, mutta niiden vaikutuksia ei tässä tutkimuksessa arvioitu.

Martta Wendelinin äitikuvat vuosina 1940–1944 Sotavuosien Kotiliesi-lehtien kansikuvien feminististä lähilukua

Pro gradu-tutkielma tarkastelee suomalaisen kuvittaja Martta Wendelinin kuvittamia ja sotavuosina 1940–1944 julkaistuja Kotiliesi-lehtien kansikuvia, joissa esiintyy äiti tai isoäiti yhdessä lasten kanssa. Aineisto käsitti yhteensä 20 kuvitusta, joista suurin osa eli 14 kuvaa esitti äitiä yhdessä lapsen tai lapsien kanssa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää kyseisten kuvitusten kautta, miten Wendelin kuvaa äitiyttä, millaisen persoonan hän kuvitustensa äideille antaa ja millainen suhde heillä on lapsiinsa. Lisäksi tarkastellaan myös eräänlaista äidin ja äitiyden tilaa eli sitä ympäristöä, johon äiti kuvituksissa liitetään. Samoin huomion kohteena on myös se, millaisena eri perheenjäsenten, erityisesti kahden äidin, perheenäidin ja isoäidin, suhde näyttäytyy. Wendelinin kansikuvia lähestytään feministisen lähiluvun kautta, jolloin tarkoituksena on löytää kuvista erityisiä intentionaalisia detaljeja, jotka toimivat osana merkityksenannon prosessia ja syventävät siten mahdollisesti kuvan tulkintaa. Intentionaaliset detaljit toimivat tutkielmassa kiinteässä yhteydessä kontekstualisoinnin kanssa, mikä puolestaan kytkee kuvat aikalaiskäsityksiin ja nostaa sitä kautta esiin myös kuvien poliittisuutta. Lähiluku ja intentionaalisten detaljien huomioiminen sekä niiden yhdistäminen kontekstualisointiin syventävät merkittävästi Wendelinin sotavuosien kansikuvien lukemista. Detaljien ja kontekstualisoinnin kautta yksittäinen kansikuva on mahdollista nähdä tarinana. Tämä on merkittävää, sillä tähän saakka on painotettu Wendelinin kuvaston lukemista kokonaisuutena, jossa yksittäiselle kuvalle ei ole juuri annettu varsinaista roolia tai merkitystä. Samoin detaljit ja niiden kautta tapahtuva kontekstualisointi kiinnittävät kuvastoa vahvasti suomalaisen yhteiskunnan historiaan.

”Miten onkaan maailma oleva järkyttynyt sodan päätyttyä, kun kaikki tulee julki” – Suomalaisviranomaisten tietämys Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä jatkosodan aikana 1941–1944.

Tutkielmassa selvitetään suomalaisten ylimmän portaan siviili- ja sotilasviranomaisten tietämystä Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan valtapiirissä jatkosodan aikana 1941–1944. Tutkimus haastaa vallalla olevan käsityksen siitä, että suomalaiset olivat suurimmalta osin tietämättömiä holokaustiin johtaneista käytännön toimista eli juutalaisten systemaattisesta ja teollisesta murhaamisesta, sekä sen kokonaiskuvasta ja laajuudesta. Suomen valtionjohdolle kulkeutui kuitenkin koko sodan ajan eri lähteistä hyvin monipuolisia tietoja juutalaisten asemasta. Niitä ei voitu pitää pelkkänä liittoutuneiden propagandana, sillä suomalaiset raportoijat saivat tietonsa suoraan saksalaisilta. Suomen Berliinin lähetystö sai tietoja esimerkiksi eri puolilla Eurooppaa sijainneista Suomen konsulaateista, itärintamalla taistelleilta suomalasilta SS-vapaaehtoisilta ja saksalaisilta sotilas- ja siviilihenkilöiltä. Lähettiläs T.M. Kivimäki välitti tietoja Suomen valtionjohdolle sekä Länsi- että Itä-Euroopan juutalaisten vainoamisesta ja idän leireille kuljettamisesta. Kivimäki arvioi melko tarkasti Euroopan maiden juutalaisväestöjen ja itään siirrettyjen juutalaisten lukumääriä, sekä antoi yksiselitteisiä kuvauksia juutalaisten kohtelusta. Berliinin ohella merkittävin valtionjohdon tietolähde oli Lapin saksalaisjoukkojen ytimessä ja suomalais-saksalaisen yhteistyön polttopisteessä sijainnut Rovaniemen kauppala. Pienessä 140 000 asukkaan Lapin läänissä oli sodan aikana yli 200 000 saksalaista, joten kanssakäyminen oli erittäin tiivistä ja muodosti toisen maailmansodan kontekstissa ainutlaatuisen suhteen. Itärintamalla palvelleet saksalaiset kertoivat suomalaisille avoimesti juutalaisten kohtalosta ja Rovaniemeltä tiedot kulkeutuivat koko valtionjohdolle Helsinkiin sekä päämajaan Mikkeliin. Monipuolisia arkistolähteitä tutkitaan arkistoaineiston tekstipohjaisella kvalitatiivisella sisällönanalyysillä ja aikalaislähteitä arvioidaan lähdekriittisesti. Suomalaisviranomaiset tiesivät tutkimuksen käytettävissä olevien lähteiden perusteella tarkasti Euroopan juutalaisten kohtalosta, mutta ei voida varmuudella todeta, että he olisivat hahmottaneet holokaustin kokonaiskuvan. Jatkotutkimuksessa voitaisiin selvittää laajemmin suomalaisen yhteiskunnan tietämyksen tasoa ja sen kehittymistä sodan eri vaiheissa.

Kohti Korpilammen konsensusta – SDP:n, SAK:n ja elinkeinoelämän muuttuvat suhteet ja talouspoliittinen käänne 1975–1977

Tutkielmani aiheena on suomalaisen konsensusyhteiskunnan muotoutuminen vuosina 1975–77. Tutkin Suomen sosialidemokraattisen puolueen, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ja suomalaista elinkeinoelämää (Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Teollisuuden keskusliitto) sekä työnantajia (Suomen työnantajien keskusliitto) edustaneiden järjestöjen välisten suhteiden muutosta. Keskiössä on edellä mainittujen järjestöjen talous- ja yhteiskuntapoliittisen ajattelun ja toiminnan kehittyminen ja vuorovaikutus aikana, jolloin Suomea kohtasi ensimmäinen merkittävä talouslama sitten toisen maailmansodan. Tutkimukseni perustuu arkistolähteiden erittelyyn ja vertailuun. Täydennän tätä eräillä valtio-opillisilla ja sosiologisilla teorioilla. Tutkielmani primääriaineistona toimivat SDP:n, SAK:n ja elinkeinoelämän johdon jälkeensä jättämä arkistomateriaali. Tutkielmassani tulen siihen päätelmään, että elinkeinoelämän aktiivinen vaikutustyö, yhteyksien avaaminen SDP:n ylimpään johtoon, SDP:n johdon talouspoliittisen ajattelun muuttuminen ja vaikeat taloudelliset olosuhteet yhdessä vaikuttivat niin sanotun ”Korpilammen konsensuksen” syntyyn. Konsensuksen keskiöön nostettiin ajatus teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ensisijaisuudesta muihin politiikkatavoitteisiin nähden. Prosessissa reaktiivisempi rooli jäi SAK:lle ja talouspoliittisesti keynesiläisille. Tutkielmani perusteella konsensus herätti myös vastustusta. Laajassa kuvassa konsensus silti läpäisi suomalaisen yhteiskunnan eliitit. Radikaalien talouspoliittisten tavoitteiden työntövoima sen sijaan hiipu

”Miten onkaan maailma oleva järkyttynyt sodan päätyttyä, kun kaikki tulee julki” – Suomalaisviranomaisten tietämys Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä jatkosodan aikana 1941–1944.

Tutkielmassa selvitetään suomalaisten ylimmän portaan siviili- ja sotilasviranomaisten tietämystä Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan valtapiirissä jatkosodan aikana 1941–1944. Tutkimus haastaa vallalla olevan käsityksen siitä, että suomalaiset olivat suurimmalta osin tietämättömiä holokaustiin johtaneista käytännön toimista eli juutalaisten systemaattisesta ja teollisesta murhaamisesta, sekä sen kokonaiskuvasta ja laajuudesta. Suomen valtionjohdolle kulkeutui kuitenkin koko sodan ajan eri lähteistä hyvin monipuolisia tietoja juutalaisten asemasta. Niitä ei voitu pitää pelkkänä liittoutuneiden propagandana, sillä suomalaiset raportoijat saivat tietonsa suoraan saksalaisilta. Suomen Berliinin lähetystö sai tietoja esimerkiksi eri puolilla Eurooppaa sijainneista Suomen konsulaateista, itärintamalla taistelleilta suomalasilta SS-vapaaehtoisilta ja saksalaisilta sotilas- ja siviilihenkilöiltä. Lähettiläs T.M. Kivimäki välitti tietoja Suomen valtionjohdolle sekä Länsi- että Itä-Euroopan juutalaisten vainoamisesta ja idän leireille kuljettamisesta. Kivimäki arvioi melko tarkasti Euroopan maiden juutalaisväestöjen ja itään siirrettyjen juutalaisten lukumääriä, sekä antoi yksiselitteisiä kuvauksia juutalaisten kohtelusta. Berliinin ohella merkittävin valtionjohdon tietolähde oli Lapin saksalaisjoukkojen ytimessä ja suomalais-saksalaisen yhteistyön polttopisteessä sijainnut Rovaniemen kauppala. Pienessä 140 000 asukkaan Lapin läänissä oli sodan aikana yli 200 000 saksalaista, joten kanssakäyminen oli erittäin tiivistä ja muodosti toisen maailmansodan kontekstissa ainutlaatuisen suhteen. Itärintamalla palvelleet saksalaiset kertoivat suomalaisille avoimesti juutalaisten kohtalosta ja Rovaniemeltä tiedot kulkeutuivat koko valtionjohdolle Helsinkiin sekä päämajaan Mikkeliin. Monipuolisia arkistolähteitä tutkitaan arkistoaineiston tekstipohjaisella kvalitatiivisella sisällönanalyysillä ja aikalaislähteitä arvioidaan lähdekriittisesti. Suomalaisviranomaiset tiesivät tutkimuksen käytettävissä olevien lähteiden perusteella tarkasti Euroopan juutalaisten kohtalosta, mutta ei voida varmuudella todeta, että he olisivat hahmottaneet holokaustin kokonaiskuvan. Jatkotutkimuksessa voitaisiin selvittää laajemmin suomalaisen yhteiskunnan tietämyksen tasoa ja sen kehittymistä sodan eri vaiheissa.

“Erilainen mutta hyvä” Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –toimintaan osallistuneiden kotoutumiskokemukset

Maahanmuutto on noussut yhdeksi suomalaisen poliittisen keskustelun keskeisimmistä aiheista, sillä maahanmuuttajien määrä on kasvanut nopeasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Maahanmuuttajien hyvä kotouttaminen onkin keskeisessä roolissa, jotta maahanmuuttajat saadaan integroitua suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Tutkimme maahanmuuttajien kokemuksia kotoutumisesta Suomeen. Kolmannen sektorin rooli kotoutumisen tukemisessa kasvaa entisestään muuttuneen maahanmuuttopolitiikan myötä. Tämän tutkimuksen yhtenä osana on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tarjoaman toiminnan merkitys maahanmuuttajille heidän kotoutumisprosessissaan. Lisäksi mielenkiintomme on maahanmuuttajien kotoutumisstrategioissa, joita olemme peilanneet Berryn akkulturaatioteoriaan. Myös identiteetin käsite tulee voimakkaasti esille tutkimuksessa. Maahanmuuttajan identiteetti on usein voimakkaassa kriisissä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kymmentä maahanmuuttajaa. Maahanmuuttajat olivat kaikki naisia ja iältään noin 25-55 –vuotiaita. He olivat tulleet Suomeen eri syistä; osa pakolaisina ja osa miehen tai työn vuoksi. Suomessa oloaika vaihteli 1,5 vuodesta 14 vuoteen. Haastatteluun olimme miettineet aiheita valmiiksi, mutta haastattelutilanteessa annoimme haastateltaville mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan vapaasti vain hieman keskustelua ohjaten. Tuloksista nousi esille kielitaidon merkitys työn saannin ja täten kotoutumisen kannalta. Ilman kielitaitoa ei saa töitä eikä ole mahdollisuutta osallistua yhteiskunnan toimintaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Maahanmuuttajien sopeutumisprosessit olivat edenneet alun hankaluuksien jälkeen kohti integroitumista. Maahanmuuttajat olivat löytäneet lopulta jonkinlaisen tasapainon kahden eri kulttuurin välillä elämisessä. Lähes kaikki haastateltavat halusivat jäädä Suomeen. Vaikka kotoutuminen oli kaikkien kohdalla melko hyvällä mallilla, haastateltavat kohtaavat silti edelleen monia haasteita esimerkiksi siinä, miten he itse ja ympäristö heidät näkevät.

Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa

Venäjän yhteiskunta on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen koko 1990-luvun jatkuvien muutosten kourissa. Samanlainen kehitys näyttää jatkuvan siirryttäessä uudelle vuosituhannelle. Venäjän asevoimien uudistamiseksi käynnistetyn laajan ja kunnianhimoisen reformisuunnitelman tavoitteena on uudistaa niin asevoimien rakenne, tehtävät kuin niiden käyttöperiaatteetkin. Lähivuosina näemme, millainen uusi sotilaallinen doktriini lopulta on sekä millaiseksi asevoimien rooli Venäjän yhteis- kunnassa muotoutuu. Venäjän yhteiskunnan poliittinen kehitys vaikuttaa siihen, miten ja millaisissa tilanteissa asevoimia suunnitellaan tulevaisuudessa käytettävän. Venäjän taloudellinen tilanne toisaalta lopulta ratkaisee, missä muodossa sotilaallinen reformi toteutuu sekä minkälaiset asevoimat Venäjällä on 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Käytettävissä olevat asevoimat, mukaan lukien henkilöstön koulutustaso, sekä sen laadulliset ja määrälliset ominaisuudet vaikuttavat aina operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Venäjän operaatiotaidossa ja taktiikassa tulee tapahtumaan seuraavien vuosikymmenien aikana joitakin muutoksia. Suunniteltujen ja käynnissä olevien Venäjän asevoimien kehityssuunnitelmien toteutuminen kestää vuosia, joten liian pitkälle menevien johtopäätösten tekemistä nykytilanteen perusteella, tai edes muutaman seuraavan vuoden kokemusten pohjalta, tulee välttää, koska Venäjällä selvästi on voimakas poliittinen tahto panostaa huomattavia resursseja maan asevoimiin. Tällä hetkellä Venäjän tulevaisuuteen liittyy joka tapauksessa niin monia epävarmuustekijöitä, etteivät venäläiset todennäköisesti pysty itsekään ennustamaan, mikä on yhteiskunnan tilanne vaikkapa viiden vuoden päästä. Todennäköisten kehitystrendien ennustaminen on olemassa olevien tosiasioiden valossa kuitenkin mahdollista. Puolustusvoimien tehtävänä on seurata kaikkien lähialueidemme asevoimien kehittymistä, jotta tiedämme mihin suuntaan ja missä tarkoituksessa asevoimia eri maissa kehitetään. Samalla voimme kehittää omaa puolustusjärjestelmäämme oikeaan suuntaan, jotta kykenemme vastaamaan alkavan vuosituhannen turvallisuuspoliittisiin haasteisiin riittävän suorituskykyisillä ja nykyaikaisen sodan kuvan mukaan koulutetuilla joukoilla. Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen tehtäviin kuuluu kaikkien naapurivaltioidemme asevoimien operaatiotaidon ja taktiikan kehityksen seuraaminen.