Curlande, Livonie, Ingrie et partie meridionale de Finlande. Par le s.r Robert de Vaugondy fils de m.r Robert geogr. ordin. du roi. Avec privilege 1749.

Janamittakaava: Lieues marines.

Saman "kolikon" kolme puolta : David Galulan, Sir Robert Thompsonin ja Sir Frank Kitsonin vastakumouksellisen sodankäynnin teorioiden vertailu ja niitä yhdistävät tekijät.

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia ja Ranska päätyivät useissa siirtomaissaan vastakumouksellisiin sodankäynnin konflikteihin. Nämä konfliktit kytkeytyivät siirtomaiden itsenäistymispyrkimyksiin ja kylmän sodan maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Konflikteissa Ison-Britannian ja Ranskan siviili- ja sotilasviranomaiset kehittivät innovatiivisesti vastakumouksellisen sodankäynnin menetelmiään. Läntisissä valtioissa tehtiin 1960-luvulla myös merkittävä määrä vastakumouksellisen sodankäynnin tutkimusta. Tämän tutkimusjakson keskeisimpiä teoreetikkoja olivat ranskalainen David Galula (1919 - 1967) ja britit Robert Thompson (1916 - 1992) ja Frank Kitson (1926 -). Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät yhdistivät David Galulan, Robert Thompsonin ja Frank Kitsonin kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin teorioita. Tutkimuksessa on käytetty metodina tulkitsevaa diskurssianalyysiä teoreetikkojen kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin näkemysten tulkitsemiseksi. Tulkinta on suoritettu sitomalla teoriat historialliseen ja henkilöiden taustat käsittävään kontekstiin. Laadullisella sisällönanalyysillä on tunnistettu teoreetikkojen taustoista niitä tekijöitä, joilla voidaan katsoa olleen merkitystä teorioiden muodostumiselle. Diskurssianalyysin rinnalla on käytetty tapaustutkimusta Galulan, Thompsonin ja Kitsonin teorioiden ja heidän taustatekijöidensä vertaamiseksi. Keskeisen tutkimusaineiston muodostivat Galulan, Thompsonin ja Kitsonin vastakumouk-sellista sodankäyntiä käsittelevät kirjat sekä heidän kirjoittamansa muistelmat. Tätä tutkimusaineistoa täydennettiin teoreetikkoja ja vastakumouksellista sodankäyntiä käsittelevällä tutkimuskirjallisuudella. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona voidaan pitää sitä, että teoreetikkojen näkemykset kumouksellisesta ja vastakumouksellisesta sodankäynnistä ovat pitkälti yhteneväisiä. Tämän johtui siitä, että kumouksellinen sodankäynti havainnollistettiin pitkälti Mao Zedongin vallankumouksellisen sodankäynnin mallin kautta. Kumouksellisen sodankäynnin ytimeksi nähtiin syy tai aate, jota käytettiin kansan tuen voittamiseksi. Kaikki teoreetikot korostivat kumouksellisen sodankäynnin poliittista ulottuvuutta. Tämän takia vastakumouksellisen sodankäynnin tuli olla ensisijaisesti poliittisesti johdettua toimintaa, jota turvallisuusjoukot tukevat. Teoreetikot näkivät asevoimien roolin ja toimintaperiaatteet vastakumouksellisessa sodankäynnissä pitkälti yhteneväisesti. Teoreetikkojen taustoissa havaittiin useita näkemysten yhtenäisyyttä selittäviä tekijöitä.

Opettajattareksi sopimaton? Diskurssianalyysi seminaarien naisoppilaiden poikkeavuuden tulkinnasta ja kontrollista Suomessa 1860 -1960 -luvuilla

Tutkimus sijoittuu konstruktivismin ja kasvatuksen historian alueille. Tutkin diskurssianalyysin keinoin miten opettajiksi opiskelevien tyttö- ja naisoppilaiden poikkeavuuden tulkintoja on luotu, ylläpidetty ja uusinnettu 1860-1960 -lukujen Suomessa. Huomio on siinä miten opettajaseminaarien tyttö- ja naisoppilaiden käyttäytymistä on tulkittu poikkeavaksi opettajakokousten pöytäkirjojen teksteissä; miten poikkeavuutta on luotu diskursseilla - ja miten diskurssit ja niiden tulkinnat ovat olleet sukupuolitettuja. Tutkimusaiheeseen diskurssianalyysi soveltuu niin metodiksi kuin viitekehykseksikin, koska poikkeavuuden, normaalin ja epänormaalin rakentuminen tapahtuu kielenkäytön, vuorovaikutuksen ja sosiaalisen toiminnan keskinäisissä suhteissa. Pyrkimyksenä on tietoisuuden lisääminen niistä prosesseista, joissa näitä poikkeavuuden tulkintoja luotiin. Aineistoni koostuu rangaistustapauksista, jotka ovat kirjattu viiden opettajaseminaarin opettajakokousten pöytäkirjoihin vuosien 1863 - 1962 välisenä aikana. Rikkomustapauksia on yhteensä 1436, joista 194 tyttöoppilaiden tekemiä. Ajanjakso alkaa kansalaisyhteiskunnan ja kansanopetuksen synnystä ja päättyy peruskoulun alkuvaiheisiin. Vaikka seminaarien virallinen ja julkinen säännöstö oli kohdistettu yhtälailla nais- ja miesoppilaille, sisälsivät diskursseihin kätkeytyvät normistot seminaarien tyttö- ja naisoppilaille omat erilliset rajat, joiden ylittäminen teki heistä poikkeavia. Tyttö- ja naisoppilaiden poikkeavuus opettajaseminaareissa on ollut poikkeamista Jumalan säätämästä järjestyksestä, jossa naisella on määrätty paikkansa, asemansa ja tehtävänsä. Kun poika- ja miesoppilaiden normeista ja seminaarien säännöistä poikkeamisia on käsitelty opettajakokouksissa rikoksina, on tyttö- ja naisoppilaiden rikkeitä pyritty näkemään sairauden kaltaisina moraalia ja ymmärrystä heikentävinä tiloina. Ennen kaikkea ne ovat olleet rikkomuksia oikeanlaista naiseutta eli ”tosinaiseuden” mallia vastaan. Naisopettajuuden malli kansan äitinä ja mallikansalaisena sekä nöyrän, alistuvan, vaatimattoman ja säyseän ”tosinaisen” mallit olivat lähes yhdenmukaiset ja ne ovat luoneet ja ylläpitäneet tyttö- ja naisoppilaiden toiseutta. Diskurssit, joilla tätä toiseutta ylläpidettiin, elivät opettajaseminaarien pöytäkirjateksteissä liki sadan vuoden ajan vain painotuserojen muuttuessa hieman. Toivon työni herättävän pohdintaa siitä, mitä saattaisivat olla oman aikamme vastaavanlaiset itsestäänselvyydet, jotka otamme annettuina ja jotka kyseenalaistamattomina totuuksina rajoittavat niin kasvatettavien kuin kasvattajienkin omaksi itsekseen tulemista.