Laakson boheemit. Kuva, sana ja taiteilijuuden parodiointi Tove Janssonin teoksissa Vaarallinen juhannus ja Muumipapan urotyöt

Tutkielma käsittelee taiteilijuuden parodiointia Tove Janssonin teoksissa Vaarallinen juhannus, suom. 1957 (Farlig midsommar, 1954) ja Muumipapan urotyöt, suom. 1963 (Muminpappans bravader, 1950). Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin taiteilijuutta on teoksissa parodioitu ja miten se ilmenee niin tekstin kuin kuvituksenkin kautta. Tarkastelun kohteena on erityisesti länsimaisen taiteilijakäsityksen parodiointi, joka tulee Janssonin teoksissa esille monella eri tavalla. Vaarallisessa juhannuksessa taiteilijuuden parodiointi tulee esiin muumien tekemän teatteriesityksen myötä henkilöhahmojen toimiessa näyttelijöinä ja käsikirjoittajina. Näytelmästä tulee tragedian sijaan pikemminkin tahatonta komediaa. Muumipapan urotöissä taiteilijuus tulee esille Muumipapan kirjoittamien muistelmien kautta Papan kuvatessa nuoruuttaan mahtipontisen dramaattisesti. Myös sisäkkäisillä kertomuksilla, eli mise en abymeilla, on tärkeä merkitys parodian syntymisen kannalta. Molem-missa Janssonin teoksissa todellisuus ja kuvitteellinen sekoittuvat ja aiheuttavat taitei-lijuuden parodiointia. Kuvitus on tekstin ohella tärkeässä asemassa parodisten vaiku-telmien syntymisessä molemmissa teoksissa. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä tutkimuksessa ovat parodia, metafiktio, mise en abyme ja absurdismi. Tutkimuksen kannalta keskeisiä tutkijoita ja teoreetikkoja ovat Boel Westin, Mika Hallila, Linda Hutcheon, Moshe Ron sekä Sirke Happonen, jonka väitöskirja Vilijonkka ikkunassa. Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. (2007) on yksi tutkimuksen keskeisimmistä lähteistä. Muumikirjat ovat kiinnostaneet tutkijoita hyvin paljon, mutta taiteilijuuteen ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa varsinaisesti keskitytty. Tutkimuksen tarkoituksena onkin perehtyä siihen, millä tavalla perinteisiä taiteilijuuteen liitettyjä käsityksiä ja stereotypioita tehdään Vaarallisessa juhannuksessa ja Muumipapan urotöissä naurunalaiseksi.

Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931

Tutkielmassani käsittelen asevelvollisuutta ja aseistakieltäytymistä Suomessa 1920– 1930-luvulla. Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki salli aseettoman palvelun armeijaa hyödyttävässä työssä uskonnollisen vakaumuksen perusteella, mutta kaikki armeijalaitoksen sisällä suoritettavasta palvelusta kieltäytyvät luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi. Vuonna 1931 eduskunta sääti Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain. Laki mahdollisti ”siveellisille” aseistakieltäytyjille asevelvollisuuden suorittamisen armeijalaitoksesta erotetussa työssä. Tutkimalla vuosina 1924–1929 ilmestyneen aatteellisen maanpuolustuslehden, Sanan ja Miekan, sekä Suomen Rauhanliiton Rauhaa Kohti -lehden vuosikertoja 1925–1931 tutkielmassani selvitän, millaisia isänmaataan rakastavan ja ”siveellisen” kansalaisuuden ihanteiden tarjoamia mahdollisuuksia kamppailussa aseistakieltäytymisoikeuden puolesta hyödynnettiin. Tarkastelen aseistakieltäytyjän määrittämistä poliittisesti epäluotettavaksi sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisesta sekä nationalismin tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on sodan ja armeijan vaikutus laajemmin kulttuurisiin rakenteisiin, kuten isänmaanrakkauden, kansakunnan ja miehisyyden määrittelyihin, sekä sodan väkivallan uhrautumiseksi merkityksellistämisen keskeisyys nationalistisissa kansallisvaltioissa. Käsittelen kamppailua aseistakieltäytymisoikeudesta Axel Honnethin teoksessaan Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts esittämän yhteiskunnallisen kamppailun teorian kautta. Lähestyn vaatimuksia aseistakieltäytymisoikeudesta kamppailuna tunnustamisesta. Sanassa ja Miekassa sodasta rakennettiin myyttinen kansakunnan syntymisen paikka. Jääkärit esitettiin isänmaanrakkauden ja ”siveellisen” kansalaisuuden esikuvina. Suhtautuminen sodan väkivaltaan kansakuntaa luovana uhrina muodosti osan sitä arvohorisonttia, johon samastuminen tulkittiin isänmaataan rakastavan kansalaisen määreeksi. Asevelvollisuusarmeija kuvattiin instituutiona, jossa väkivaltaa uhrautumiseksi merkityksellistävän arvohorisontin sisällä vallitsi moraalinen velvoite suhtautua eettisesti toisiin. Eettisiin tunnesuhteisiin liittyen armeija nähtiin moraalikasvatuksen ja yksilön persoonallisuuden kehittymisen paikkana. Tästä näkökulmasta sotaa ja väkivaltaa kritisoivat pasifistit ja aseistakieltäytyjät asettuivat kansakunnan ulkopuolelle ja määritettiin poliittisesti epäluotettaviksi. Rauhaa Kohti -lehdessä isänmaanrakkauteen yhdistettiin kristillinen lähimmäisenrakkaus, universaalit ihmisoikeudet ja tulkittiin nämä periaatteet kulttuurin kehittymisen taustalla. Lehdessä ei kielletty ristiriitaa aseistakieltäytymisen ja asevelvollisuuslainsäädännön välillä, mutta esitettiin tämä ristiriita luonteeltaan ”siveellisenä”. ”Siveellisyydellä” viitattiin ihmisoikeuksiin sekä snellmanilaiseen poliittiseen asenteeseen. Käsite mahdollisti valtion harjoittaman legitiimin väkivallan ja siihen liittyvien väkivallan myönteisten merkitysten kritisoinnin kyseenalaistamatta kuitenkaan valtion auktoriteettia.

”Se-sana oli liian vaatimaton, kun ilmeni sielun löytyminen kulkimesta.”Citröen 2CV mallisten ajoneuvojen nimet ja nimenantoperusteet

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää Citröen 2CV mallisten ajoneuvojen nimiä ja nimenantoperusteita. Nimenantoperusteiden lisäksi tarkastelen sitä, kuka nimen on antanut ja missä yhteydessä sekä kenen kanssa ja millaisissa yhteyksissä 2CV:n nimeä käytetään. Välitin tutkimuspyyntöni Suomen 2CVKilta ry:n keskustelufoorumille ja killan jaosten yhteyshenkilöille. Lisäksi lähetin pyyntöni jäsenlehti Nyytisten toukokuun 2011 numeroon. Vastauksen sain 57 henkilöltä. Vastausten pituudet vaihtelivat muutamista sanoista pitkiin kertomuksiin kyseisen 2CV:n historiasta. Suurin osa informanteista kertoi omistavansa useamman kuin yhden 2CV:n, joten nimitietoja kertyi yhteensä 175 ajoneuvosta (yhteensä 187 nimeä). Eniten vastauksia sain koskien nimenantoperusteita, jotka jaottelin 13 kategoriaan. Suurin osa vastaajista osasi tarkasti kuvata, mihin 2CV:n nimi perustuu. Myös nimenantajaja nimenkäyttötilannetta koskeviin kysymyksiin tuli paljon vastauksia. Kuvaukset nimenantoprosessin kestosta tai monimutkaisuudesta ovat osaltaan osoitus siitä, että 2CV on omistajalleen tärkeä, aivan kuin perheenjäsen, jollaiseksi usea vastaaja ajoneuvoaan myös nimittää. Tutkimukseni paikantuu nimistöntutkimuksen alaan. Janne Seppälä (2008) on tutkinut autojen kansanomaisia nimityksiä. Tutkimusaiheellani on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä lemmikkien nimiä tarkastelevien tutkimuksien kanssa. Heidi Laineen (1997, 73) tutkimuksessa suosituin valintaperuste kissannimelle on usein jokin nimenantajalle tärkeä esikuva. Esikuva on myös 2CV:n kohdalla useimmin mainittu nimenantoperuste. Sekä Laine että koirien nimiä tutkinut AnnaStiina Tuomisto (1992) ovat tehneet kanssani saman huomion, että epävirallisen luonteensa takia nimet antavat nimenantajalle mahdollisuuden humoristisuuteen ja leikkimielisyyteen. 2CV:n nimen vaihtamiseen vastaajat suhtautuvat sekä puolesta että vastaan. Hajontaa esiintyy myös nimenantamisen ajankohdassa: osa nimesi 2CV:n heti sen hankittuaan, kun taas toisilla nimeäminen oli pitkäkestoinen prosessi. Aineistoni perusteella 2CV:n nimesi useimmiten sen omistaja. Myös muut perheenjäsenet toimivat usein nimenantajana. Osa vastaajista kertoo käyttävänsä 2CV:n nimeä kaikissa tilanteissa, kun taas osa rajoittaa nimen käytön vain ystäväja perhepiiriin. Yhteistä kaikille vastaajille on, että he pitävät 2CV:tä nimeämisen arvoisena. 2CVharrastajille rättisitikka ei ole vain ajoneuvo – se on perheenjäsen.

[Pieni sana aamuin]

Soitinnus: lauluääni, soitinyhtye.

Jeesus, sana elämän

Soitinnus: lauluäänet (2), piano.

De philautia sana

Invokaatio: Q.B.V.

Maantien 370 ja valtatien 15 parantaminen välillä Kouvola–Valkeala : Aluevaraussuunnitelma

Valtatie 15 on tärkein yhteys Etelä-Savon ja Kymenlaakson välillä. Sen merkitys on suuri tavaraliikenteelle ja metsäteollisuuden kuljetuksille Sisä-Suomesta HaminaKotkan satamaan. Asiointi- ja työmatkaliikenne on vilkasta Valkealasta Kouvolaan ja pohjoisempana sijaitsevaan Vekaranjärven varuskuntaan, joka on maan suurimpia varuskuntia. Pohjoisesta Kouvolaan tuleva liikenne käyttää valtatieltä 15 Heparosta jatkuvaa maantietä 370. Valtatien 15 liikenne etelään (vt 6) ja länteen (vt 12) kiertää nykyisin Tykkimäen kautta. Suunnittelualue kattaa maantien 370 lähes kokonaan Ahlmannintien (maantie 14594) liittymän pohjoispuolelta Heparon eritasoliittymään ja jatkuu siitä itään Mikkelin suuntaan valtatienä 15 Toikkalantien liittymään asti. Tieosuuden pituus on noin 10 kilometriä. Aluevaraussuunnitelmassa on selvitetty ensin Kouvolan kohdalla valtateiden 6 ja 15 sekä muun keskeisen väyläverkon puutteet ja ongelmat sekä palvelutasotavoitteet. Tämän jälkeen on suunniteltu valtateiden ja muiden väylien periaateratkaisut sekä selvitetty niin tilantarve, suhde ympäröivään maankäyttöön ja vaikutukset. Myös mahdollisuudet hankkeen vaiheittain toteuttamiseksi on käsitelty. Aluevaraussuunnitelmassa on tarkennettu ratkaisuja, vaikutusarviota ja liikenteen, maankäytön ja ympäristön lähtötietoja. Päätavoitteena on ollut selvittää pääteiden ja muun tie- ja katuverkon kehittämisen periaatteet niin, että nykyiset palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 15 sekä maantien 370 vastaavat niille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi.

”KOULUTUS, SE VAAN ON NIINKU PÄIVÄN SANA.” Haastattelututkimus koulutuksen diskursseista sekä yksilöön että työyhteisöön kohdistuvista paineista työelämän muutoksessa

Tässä Pro gradu –tutkielmassa haluttiin selvittää työssäkäyvien näkemyksiä työn merkityksestä, työyhteisöstä sekä koulutuksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada uudenlaista näkökulmaa koulutuksen diskursseista, siitä, miten koulutus nähdään nykypäivänä sekä siitä, mikä merkitys työllä sekä sosiaalisella kanssakäymisellä on muuttuvassa yhteiskunnassamme. Kyseessä oli haastattelututkimus, jossa haastateltiin seitsemää työssäkäyvää ihmistä. Heistä viisi oli naisia ja kaksi miehiä. Kaikki osallistujat olivat olleet työelämässä vähintään kymmenen vuoden ajan. Kolme vastaajista toimi esimiesasemassa ja neljä taas työntekijän asemassa. Haastattelu oli puolistrukturoitu, jotta saatiin mahdollisuus haastattelutilanteen hieman vapaampaan kulkuun. Ajatuksena oli keskustelunomainen haastattelutilanne, jossa haastateltava sai osaltaan ohjata keskustelun kulkua. Tämän laadullisen tutkimuksen aineiston analyysimenetelminä toimivat sisällönanalyysi sekä diskurssianalyysi. Sisällönanalyysilla saatiin luotua yleiskatsaus työn ja koulutuksen tilanteeseen ja diskurssianalyysilla pyrittiin syvällisempään tietoon koulutuksesta vallitsevista diskursseista. Kahden menetelmän käyttö loi tietyllä tapaa eri tasoja tutkimukseen ja teki siitä mielenkiintoisemman. Työn merkitys on edelleen suuri tämän päivän työntekijälle. Työ saattaa olla muuttunut ja varsinkin tavat, joilla työtä tehdään, mutta edelleen nähdään tärkeänä työ, sillä siitä saadaan toimeentulon lisäksi vahvistettua omaa identiteettiä sekä henkistä jaksamista henkilökohtaiseenkin elämään. Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä, sillä jokaisella työpaikalla jossain määrin täytyy olla tekemisissä ihmisten kanssa, oli kyseessä oma työyhteisö tai asiakkaat. Koulutuksesta puhuttaessa löydettiin kuusi erilaista diskurssia, joissa kaikissa koulutuksen vaikutukset nähtiin sekä positiivisena että negatiivisena. Kaikenlainen koulutus, sekä ammatillinen sekä ilmapiirin parantamiseen tähtäävä koulutus nähdään mielenkiintoisena, kunhan se täyttää tietyt vaatimukset. Koulutuksen tulee tarjota jotain uutta. Se täytyy kohdistaa oikealle kohderyhmälle. Ja sen täytyy olla laadukasta. Koulutus nähdään edelleen yhtenä menestystekijöistä, mutta sen kritiikitön asema alkaa olla vaakalaudalla.

Waroitus sana suruttomille syndisille

Invokaatio: Jesuxen nimeen.