Sotilaspoliisikoulun toiminnan käynnistäminen ja koulutuksen kehittäminen 1963-1979

Sotapoliisijoukkojen perustaminen aloitettiin talvisodan kynnyksellä ja hyvin pian huomattiin että koulutuksessa oltiin auttamatta myöhässä. Henkilöstövalinoissa pääsi tapahtumaan virheitä jotka jatkosodassa pyrittiin korjaamaan siten että sotapoliisiin sijoitettiin noin kolmannes siviilipoliisin ammattitaitoisesta henkilöstöstä. Sotien päätytyä sotapoliisitoimi lakkautettiin. Sodanjälkeisen käsityksen mukaan sotapoliisia ei tarvittaisi kun sodan aikana. Niinpä päätettiinkin että sotapoliisijoukot perustetaan vasta muiden joukkojen mukana liikekannallepanon alkaessa. Sodan päätyttyä kesti n. 20 - vuotta kunnes puolustusvoimissa aloitettiin varusmiesten rauhanajan sotilaspoliisikoulutus. Vuonna 1963 perustetiin Autopataljoonaan pääesikunnan oikeustoimiston johtovastuulla oleva sotapoliisikoulu. Koulun perustamiseen johtavia syitä olivat: vallitseva epävakaa maailmantilanne, oikeustoimiston päällikön henkilökohtainen vahva tahto, hyviksi havaitutu kokemukset ulkomailta, puolustusvoimien ylimmän johdon myötämielinen suhtautuminen koulutuksen uudistamiseen ja Suomalaisten YK joukkojen organisaatioon ilmestyneet sotapoliisijoukkueet sekä ajatus mahdollisesta poliisireservistä. Sotilaspoliisikoulun koulutuksen muodostumisessa siviilipolisiin rooli oli merkittävä. Kouluun otettiin vain tiukat vaatimukset täyttäviä vapaaehtoisia. Sotilaspoliisikoulussa koulutettiin myös kaikki kantahenkilökunnan sotilaspoliisihenkilöstö. Koulutus oli monipuolista ja laadukasta mikä takasi sen että halukkaita sotilaspoliisikursseille riitti. Koulussa opiskeli myös siviilipuolen lakiopinnot omaavia erikoisupseerikokelaita. Merkittäviä henkilöitä sotilaspoliisikoulun perustamisen kannalta olivat pääesikunnan oikeustoimiston asessori Olavi Korte ja koulun ensimmäinen johtaja yliluutnantti Tuomo Tuominen, joka kävi opissa niin Ruotsissa kuin poliisikoulussakin. Tämä tutkimus on toteutettu asiakirjatutkimuksena jota on täydennetty koulun perustamisen ja koulutuksen muodostumisen kannalta merkittävien henkilöiden haastatteluilla.

Klippan : Menu : Diner le 12 Juin 1909

Käsinkirjoitettu merkintä: Hypoteekkiyhdistyksen tilaisuus

Eläinsuojeluspäivät Kangasalla kesäkuun 26—27 päivinä 1909

13 x 20 cm

Finsk Kvinnoförening 1884-1909

12 x 18 cm

Suomen Naisyhdistys 25-vuotias 1884-1909

12 x 18 cm

Neuvostoliiton liikkeen edistäminen Afganistanin sodassa 1979-1989

Joulupäivänä 1979 syttyneessä Afganistanin sodassa vuosina Neuvostoliitto toteutti historiansa viimeisen strategisen iskun. Iskun tavoitteena oli keskeisten kohteiden miehittäminen, myötämielisen hallituksen aseman vakiinnuttaminen ja sotilaallisen vastuun luovuttaminen. Operaation pituudeksi oli suunniteltu 3 – 6 kuukautta. Alkumenestyksestä huolimatta strateginen isku muuttui kymmenen vuotta kestäneeksi veriseksi kulutussodaksi, jonka lopputulos oli Neuvostoliiton osalta kuitenkin häpeällinen vetäytyminen alkuvuodesta 1989. Sissien kokonaistulenkäytössä miina-ase oli keskeisessä asemassa. Maan ankarat olosuhteet vaikeuttivat neuvostojoukkojen toimintaa. Tutkimuksen aineisto on kerätty julkisista lähteistä. Analysointikeinona käytettiin aineistolähteistä analyysia. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään miten neuvostoliittolaiset joukot pyrkivät vastaamaan kumouksellisen osapuolen miinasotaan Afganistanin sodassa vuosina 1979 - 1989? Afganistanin sotaan lähteneet neuvostojoukot päätyivät olosuhteisiin, mitkä poikkesi-vat suuresti siitä mihin joukkojen taktiikka ja kalusto oli suunniteltu. Tämä ilmiö korostui pioneerijoukkojen toiminnassa, sillä ainoastaan pioneeriaselaji kykenee parantamaan taistelukentän olosuhteita. Miinasodankäynti on aina riippuvainen kolmesta eri tekijästä: olosuhteista, vastustajasta ja omasta toiminnasta. Tutkimuksen keskeistä antia on afgaanisissien suluttamisen ja neuvostopioneerien raivaamisen välinen vuorovaikutusketju seuraaminen. Ketju on suorastaan klassinen esimerkki aseen ja vasta-aseen välisessä kilpajuoksussa vaadittavasta reaktiivisuudesta ja adaptoitumisesta