Öljyn markkinahintaan vaikuttavat tekijät (1971-2015)

Tässä kandidaatintyössä käsitellään raakaöljyn markkinahintaan vaikuttavia tekijöitä sekä hinnan kehittymistä ja tekijöitä merkittävien hinnanmuutosten taustalla vuodesta 1971 lähtien. Tarkastelun ajankohdan aluksi on valittu 1971 koska tuolloin Yhdysvallat saavuttivat öljyntuotantonsa huipun ja tulivat samalla riippuvaiseksi tuontiöljystä. Kyseinen muutoksen kautta Yhdysvallat eivät enää pystyneet vaikuttamaan öljyn hintaan, ja vaikutusvalta siirtyi öljynviejämaiden yhdistys Opecille. Työssä tehdään katsaus myös maailmna raakaöljyn tuotantoon, kuljetukseen, kulutukseen, jatkojalostukseen sekä raakaöljyn lopullisiin käyttökohteisiin. Lisäksi tarkastelun kohteena on tulevaisuuden näkymät raakaöljyn hinnalle. Raakaöljy kattaa suurimman osan maailman primäärienergian kulutuksesta ja on erittäin tärkeässä asemassa nykypäivän yhteiskunnille. Öljymarkkinoilla hintaan vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan tasapaino kuten muillakin hyödykkeillä, mutta erityispiirteenä öljymarkkinoilla tarjonta on korostetun keskeisessä asemassa. Öljyn hintaan vaikuttaa myös monia muitakin tekijöitä, ja öljyn hinnan merkittävät muutokset ovat monesti seurausta useamman tekijän yhteisvaikutuksesta.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Tuulivoimalan meluvaikutusten hallinta oikeuskäytännön valossa

Tutkielma tarkastelee tuulivoimalan meluvaikutusten käsittelyä hallintotuomioistuinten oikeuskäytännössä. Tutkimusaineistona toimivat Suomen hallinto-oikeuksien sekä korkeimman hallinto-oikeuden tuulivoimahankkeita tai hankkeiden suunnittelua koskevat päätökset, joiden valituksenalainen viranomaispäätös on tehty vuosina 2011–2015. Tutkielma tehtiin yhteistyössä Suomen Tuulivoimayhdistys r.y.:n kanssa. Tutkielma seuraa käytännönläheisen lainopin tutkimuksellisia lähtökohtia, jossa hyödynnetään laajaa oikeuskäytäntöä. Tutkielma pyrkii oikeuskäytännön avulla selkeyttämään tuulivoimamelua koskevaa oikeustilaa, sekä pohtii oikeusohjeiden soveltamista tuulivoimatoiminnan alkamisen jälkeen ilmenneissä tuulivoimamelua koskevissa erimielisyyksissä. Lähtökohtana toimii ristiriita tuulivoiman toiminnanharjoittajan ja tuulivoimalan lähialueen asukkaan tai maanomistajan välillä. Tuulivoimaloista aiheutuva melu, tuulivoimamelu, on yksi kiistanalaisimmista tuulivoimaloiden ympäristövaikutuksista, mikä näkyi tutkimusaineiston muutoksenhakuvaatimuksissa. Tuulivoimameluun sovelletaan sekä lakitasoisia että viranomaisten antamia oikeusohjeita. Tuomioistuimissa sovellettiin sitomattomia ohjeita ja suosituksia, mutta soveltamiskäytäntö vaihteli hieman eri tuomioistuinten ja eri tuomioistuinasteiden välillä. Tuulivoimalan lähialueen kiinteistön käyttötarkoitus sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/199) maankäytön suunnittelumenettelyjen valinnat vaikuttavat tuulivoimatoiminnan jatkuvuuden varmistamiseen. Suunnittelumenettelyistä vahvimman suojan tuulivoimakiinteistön käyttötarkoitukselle antaa kaava. Jälkikäteinen puuttuminen tuulivoimalan toimintaan liiallisten meluvaikutusten takia on mahdollista ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014) nojalla muun muassa antamalla yksittäisiä määräyksiä, vaatimalla ympäristöluvan hakemista jälkikäteen tai muuttamalla voimassa olevaa ympäristölupaa. Tuulivoimakiinteistön lähialueelle ulottuvien meluvaikutusten kohtuullisuus ja sietämisvelvollisuus arvioidaan tuulivoimamelua koskevien oikeusohjeiden perusteella.

Sijoituspalveluiden ja –tuotteiden tarjoajan tiedonantovirhe ja vahingonkorvausvastuu

1980-luvun lopulle asti arvopaperimarkkinat olivat Suomessa melko kehittymättömät, ja siellä toimivat sijoittajat olivat ammattimaisia tai muuten kokeneita sijoittajia, jotka tunsivat arvopaperisijoittamiseen liittyvät lainalaisuudet ja riskit hyvin. Arvopapereihin liittyvä oikeus perustui tuolloin pääosin yleiseen velvoite-, sopimus- ja kauppaoikeuteen, sekä eräisiin yksittäisiin lakeihin ja yhtiöoikeuteen. Arvopaperimarkkinat ovat kehittyneet huomattavasti noista ajoista. Markkinoiden kehitys ja sijoitustoiminnan suosion kasvu kotitalouksien keskuudessa onkin johtanut tilanteeseen, jossa markkinoilla toimii suuri määrä sijoituspalveluiden tarjoajia, joiden laajoja tuotevalikoimia käyttää hyvin heterogeeninen sijoittajajoukko. Arvopaperimarkkinoiden luotettavuuden ja tehokkuuden, sekä ei-ammattimaisten sijoittajien suojaamiseksi arvopaperimarkkinoiden sääntely onkin kehittynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana huomattavasti. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten nykyinen sääntely-ympäristö ohjaa sijoituspalveluyritysten toimintaa suhteessa ei-ammattimaiseen asiakkaaseen. Tarkastelun keskiössä ovat palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuus ja selonottovelvollisuus, joiden avulla pyritään varmistamaan, että palveluntarjoaja antaa ei-ammattimaiselle asiakkaalle oikeat ja riittävät tiedot sijoituspäätöksen tueksi, tämän yksilölliset olosuhteet huomioiden. Tutkielmassa tarkastellaan myös tilanteita, joissa palveluntarjoaja laiminlyö edellä mainitut lakisääteiset velvollisuutensa, ja siten syyllistyy tiedonantovirheeseen. Oma osakysymyksensä on tiedonantovirheestä seuraava vahingonkorvausvastuu, ja vahingonkorvauksen määrän laskeminen. Laissa asetetut velvoitteet, ja niitä täydentävät finanssivalvonnan ohjeistukset ja valvonta luovat Suomessa ympäristön, jossa huolellisesti toimiva sijoittaja voi luottaa palveluntarjoajien menettelytapoihin. Arvopaperilautakunnan ratkaisusuositusten perusteella palveluntarjoajat toimivat Suomessa lähtökohtaisesti hyvien menettelytapojen mukaisesti, ja esimerkiksi suoranainen valehtelu asiakkaalle on harvinaista. Suurin osa tiedonantovirheistä liittyykin abstraktiin riskin käsitteeseen, ja osapuolten näkemyseroon siitä, miten riskeistä on kerrottu tiedonantovelvollisuutta täytettäessä. Vahingonkorvaustapausten arvioinnissa huomiota kiinnitetäänkin myös asiakkaan velvollisuuksiin asiakassuhteessa, jotta sijoittajat eivät voi oikeudettomasti vaatia vahingonkorvauksia mahdollisten tappioiden tapauksessa. Sijoittaminen on lopulta aina tuoton tavoittelua ja riskin ottamista, ja nykyinen sääntely huomioi myös sijoittajan vastuun.

Air-Sea Battle -konsepti John Wardenin Enemy as a System -teorian näkökulmasta

Tutkielman tavoitteena oli analysoida Air-Sea Battle -konseptia ja sen lähtökohtana ollutta viholliskuvaa John Wardenin Enemy as a System -teorian näkökulmasta julkisten asiakirjojen, raporttien ja artikkeleiden avulla. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimusongelmaksi muodostui: ”Miten Air-Sea Battle -konsepti näyttäytyy Wardenin Enemy as a System -teorian näkökulmasta?” Tutkimuskysymyksien avulla pyrittiin lisäksi löytämään konseptin kehittämiseen johtaneita tekijöitä suurstrategisella tasolla, arvioimaan konseptin mukaista aseellisen voiman käyttöä sekä analysoimaan konseptia suhteessa Wardenin näkemyksiin sotilasstrategiasta. Wardenin Enemy as a System -teoria on esitelty tutkielman alkupuolella hyödyntäen alkuperäistekstejä, aiheesta kirjoitettuja tutkimuksia ja artikkeleita sekä sotataidollista kirjallisuutta. Air-Sea Battle -konseptia käsittelevän luvun aineisto on luokiteltu Wardenin neljän strategisen kysymyksen teemojen, eli tavoitteen, vaikuttamisen kohteiden, keinojen ja irtautumisen, mukaisesti. Tärkeimmät lähteet varsinaisen Air-Sea Battle -asiakirjan lisäksi olivat Yhdysvaltojen turvallisuus- ja sotilasstrategiaa määrittelevät dokumentit, tutkimuslaitosten julkaisemat raportit sekä aikakauslehtiartikkelit. Aineiston perusteella Yhdysvallat näkee tiettyjen valtioiden, kuten Kiinan, kehittyvät niin kutsutut anti-access/area denial -suorituskyvyt uhkana alueelliselle tasapainolle ja heidän kyvylleen ylläpitää sotilaallista läsnäoloa strategisesti merkittävillä alueilla. Air-Sea le -konseptin tavoitteena on määritellä ja kehittää suorituskyvyt, operatiiviset suunnitelmat ja toimintamallit, joiden mukaan toimivalla joukolla kyetään luomaan riittävä pelotevaikutus konfliktin ehkäisemiseksi tai säilyttämään toiminnanvapaus alueella sen muodostuessa.

Termobaaristen aseiden käyttö

Tutkimus käsittelee termobaaristen aseiden toimintaperiaatteita sekä niiden käyttötarkoituksia. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus ja näkökulma on sotatekninen. Tavoitteena on ollut muodostaa selkeä kuva lukijalle miten termobaarinen ase tuottaa vahinkoa sekä miten nykyisiä aseversioita mahdollisesti kannattaa käyttää eri tilanteissa taikka miten minimoida niiden tuhovaikutus. Tutkimus käsittelee ainoastaan Yhdysvaltojen ja Venäjän jalkaväen käyttämiä termobaarisia aseita. Aihetta on aiemmin tarkasteltu Puolustusvoimissa yksittäisissä tutkimusraporteissa, joissa on keskitytty käsittelemään aseteknologiaa enimmäkseen fysikaaliselta kannalta jättäen aseteknologian kehittymisen vaiheet sekä sovellukset vähemmälle huomiolle. Termobaariset aseiden käyttö on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien ja Venäjä on edelläkävijä aseteknologian suhteen tällä hetkellä. Yhdysvallat on kuitenkin kehittänyt viime vuosikymmenen aikana aktiivisesti termobaarisia aseitaan saadakseen lisää tuhovoimaa jalkaväen sotilaille. Termobaarinen ase on henkilöstöä vastaan käytettävä lämpö- ja painevaikutteinen räjähdease, joka varsinkin on kaupunkiympäristössä huomattavasti tehokkaampi tuhoalueellaan kuin sirpalevaikutukseen perustuvat aseet, sillä asevaikutukselta on vaikeampi suojautua. Kohteelle tuotetut vahingot ovat vaikeasti hoidettavia, joten asetta käytettäessä tulee olla varma, ettei välittömässä läheisyydessä ole siviilejä. Tutkimuksessa on laskettu turvalliset etäisyydet termobaarisille aseille käyttäen hyödyksi varomääräyksen D 6.1 asettamia vaara-alueita erikokoisille panoksille räjäytettäessä aukealla ja suljetussa tilassa. Lisäksi tutkielmassa on pyritty selvittämään miten paineaallot käyttäytyvät suljetussa tilassa, minkä avulla pyritään ymmärtämään mikä on tehnyt termobaarisista aseista tehokkaan kaupunkiympäristössä. Lopputuloksena oli, että termobaariset aseet ovat tehokkaampia suljetussa tilassa, mikä tarkoittaa aseen olevan tehokkaimmillaan asutuskeskustaisteluissa. Kuitenkin myös metsämaastossa turvallinen etäisyys on suuri, ellei henkilö ole suojautunut millään lailla. Käytetty laskumenetelmä tuottaa omat haasteensa luotettavien tuloksien aikaansaamiseksi, mutta metodi toimii suuntaa antavana tapana havainnollistaa jonkin tietyn aseen tehokkuutta.

Komentajan vastuu : kenraali Krstic´

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kuva komentajan vastuusta kenraali Krstic´n tuomion perusteella. Tuomio perustuu Bosnian sodan aikana erityisesti Srebrenicassa tapahtuneisiin laajamittaisiin väkivallantekoihin, jotka kohdistettiin tiettyyn kansanosaan. Tekoja ja niihin liittyviä vastuita puntaroi kansainvälinen rikostuomioistuin ICTY kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yhtenä tarkastelun kohteena on alueella toimineen komentajan, Krsticin, vastuu teoista. Tutkimuksen pääkysymys on: Mikä on komentajan vastuu sodankäynnissä omista sekä alaisten teoista ja päätöksistä? Tutkimus on edellyttänyt kansainvälisiin säädöksiin perehtymistä. Kansainvälisiä säädöksiä sisältävässä osassa käytetään tutkimusmenetelmänä lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Lainopin tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus. Komentajan vastuuta määrittelevät oikeussäännöt tarkastellaan lainopin metodilla, sillä siinä selvitetään voimassaolevien oikeusnormien sisältöä. Keskeisinä tämän diplomityön aineistoina käytettiin ICTY:n Krsticille antamia tuomioita. Tutkimuksesta voidaan todeta, että komentajan vastuu on kokonaisvaltaista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tuntemista. Komentajan vastuuta ei voida jakaa tai unohtaa missään kriisin vaiheessa. Vastuun ulottuminen ei ole yksiselitteistä, toisaalta sen laaja määritelmä antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden käyttää harkintavaltaa vastuun ulottumisesta. Komentaja on yksin vastuunsa kanssa. Hänen on kyettävä toimimaan itse humanitaarisen oikeuden lakien mukaan, ilman sitä ei voi vaatia alaisiltaan niiden noudattamista. Hänen on ehkäistävä laittomuudet kaikin tavoin, muun muassa kansainvälisten sopimusten olemassaolosta tiedottamalla ja komentajan vastuun määritelmän läpikäymisellä. Komentajan on puututtava alaisensa rikolliseen toimintaan välittömästi saadessaan sellaisesta viitteitä. Hänen on viimeistään tiedon saatuaan saatettava rikoksen tekijä oikeuden eteen.

Gender-toiminta osana sotilaallista kriisinhallintaa : rekrytointi, koulutus ja operatiivinen toiminta

Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi, ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomen kansallisen toimintaohjelman ja Pääesikunnan normin mukaan Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainvälisiin johtotehtäviin. Suomi varmistaa, että kaikilla kriisinhallintatehtäviin lähtevillä on ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymysten asiantuntemus sekä kyky tehdä yhteistyötä sisällyttämällä YK:n päätöslauselma 1325, kansainvälinen oikeus, kansainvälinen humanitaarinen oikeus sekä ihmisoikeusvelvoitteet kaikkeen kriisinhallintakoulutukseen. Suomi sisällyttää gender-näkökulman osak-si kriisinhallintajoukkojen operatiivista toimintaa huomioimalla gender-näkökulman operaatioiden suunnittelussa, toimeenpanossa ja raportoinnissa YK:n päätöslauselman 1325 ja operaatiokohtaisten määräysten mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallintatehtäviin, naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin sekä gender-näkökulman huomioimista koulutuksessa ja kriisinhallintajoukon operatiivisessa toiminnassa. Tutkimusongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä Suomen kansallisessa toimintaohjelmassa ja Pääesikunnassa määritetyn gender-toiminnan toteutumisesta. Päätutkimuskysymyksen avulla pyrittiinkin selvittämään, miten gender-toiminta on toteutu-nut sotilaallisen kriisinhallinnan rekrytoinnissa, koulutuksessa ja operatiivisessa toiminnassa. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadullisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelminä käytettiin survey-tutkimusta ja sisällönanalyysiä, joiden avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien, operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien sekä Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa (ISAF) palvelleiden SKJA:n komentajien ja naisupseerien käsityksiä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn sekä SKJA:n komentajien ja naisupseerien sähköpostihaastatteluun. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien kriisinhallintatehtäviin osallistumisen vaikutuksista merkittävimpiä olivat yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten tasa-arvosta. Sukupuolen liiallinen korostaminen nähtiin haitalliseksi, ja tehtävän vaatimukset tuleekin asettaa tehtävässä tarvittavien ominaisuuksien, tietojen ja taitojen mukaisesti. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kasvaa nykyisestä, mutta sen ei tule olla itseisarvo. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Kriisinhallintatehtäviin hakeutumisen motivaatiota kasvattavista tekijöistä tärkeimpiä olivat ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Gender-koulutuksen osalta ilmeni, että Suomessa annetaan gender-peruskoulutus mutta operaatioalueella ei täydennyskoulutusta annettu. Gender-näkökulman huomioon ottaminen kriisinhallintajoukon operatiivisessa suunnittelussa, toimeenpanossa ja raportoinnissa ei myöskään tulosten perusteella toteutunut. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvelemaan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla urasuunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa kriisinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia on enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Gender-koulutuksen todettiin olevan liian yleisellä tasolla eikä sitä kyetty konkreettisesti huomioimaan ja soveltamaan joukon operatiivisessa toiminnassa. Koulutuksen pääpainon tulisikin olla operatiivisessa vaikuttavuudessa osana kaikkea koulutusta. Gender-näkökulma tulisi saada integroitua osaksi kaikkea kriisinhallintajoukon toimintaa operaation vaikuttavuuden ja tavoitteiden täyttymisen näkökulmaa. Operaation tavoitteita asetettaessa tulisi muistaa, että kriisinhallintaoperaatioilla pyritään kokonaisvaltaisesti turvallisuusympäristön parantamiseen ja normaaliyhteiskunnan toimintojen ja palvelujen palauttamiseen. Gender-toiminnan kehittämisessä tärkeää onkin ymmärtää sen vaikutus ja kytkeminen nimenomaan paikallisväestön eri ihmisryhmien huomioimiseen ja tasavertaisuuteen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita gender-toiminnan parantamiseksi on olemassa, ja mikäli kriisinhallintaoperaatioiden vaikuttavuutta halutaan tehostaa, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.

Yhdysvaltojen maavoimien kehittäminen 2015 - 2030

Yhdysvaltojen asevoimat julkaisi vuonna 2012 uuden strategisen ohjauksen asiakirjan. Asiakirjan keskeisenä sisältönä on Yhdysvaltojen säilyttäminen maailman johtavana suurvaltana. Asiakirja vahvistaa Yhdysvaltojen painopisteen siirron Tyynen valtameren alueelle. Painopisteen siirron myötä Yhdysvalloissa kirjoitettiin uusi doktriini. AirSea Battle -doktriinissa kuvataan sitä miten Yhdysvallat vastaa Kiinan nousevaan taloudelliseen ja sotilaalliseen suorituskykyyn. Painopisteen siirron sekä uusimman doktriinin myötä Yhdysvaltojen maavoimien rooli vähenee ilmavoimien ja merivoimien roolin kasvaessa. Samaan aikaan vähentyvät taloudelliset resurssit kohdennetaan uudelleen ja maavoimat menettää osan resursseistaan. Maavoimat siirtyvät tukevaan asemaan asevoimien kokonaisuudessa. Yhdysvaltojen maavoimat oli toisen maailmansodan jälkeen luotu kohtaamaan Neuvostoliiton ja Varsovan liiton määrällisesti ylivoimaiset asevoimat. Ensimmäinen Irakin sota oli osoitus maavoimien merkittävästä kyvystä taistella perinteistä asevoimaa vastaan. Toisaalta jo ensimmäinen Irakin sota antoi viitteitä maavoimien kehittämistarpeista. Huomattiin, etteivät organisaatiot vastanneet käyttötarkoitusta. Organisaatiot muutettiin modulaarisiksi ja joukkovalikoimaan lisättiin Stryker-kalustolla toimiva prikaatin taisteluryhmä. Maavoimat aloitti 2000-luvun alussa kunniahimoisen kehittämisohjelman Future Combat System, joka sisälsi maavoimille kokonaan uuden kaluston. Ohjelma kuitenkin lakkautettiin osittain kustannussyistä. Osiltaan ohjelma jäi kuitenkin voimaan selkeästi typistettynä. Painopisteen siirto kuitenkin vähentää maavoimien resursseja siten, että teknologiaa tullaan hankkimaan aikaisempaa vähemmän seuraavien 15 vuoden aikana. Maavoimien pääkalustona tulee jatkossakin olemaan nykyisin käytössä oleva kalusto modernisoituna. Yhdysvaltojen maavoimien keskeisimpänä kehittämiskohteena on ajatusmaailmallinen muutos asevoimien keskiöstä osittain tukevaan rooliin. Maavoimien perimmäiset tehtävät tulevat kuitenkin säilymään ennallaan ja niitä tullaan kehittämään toimimaan paremmin yhteisoperaatiokehyksessä. Maavoimien sisällä aselajien ja toimialojen yhteistoimintaa parannetaan kehittämällä joukkojen combined arms -suorituskykyä. Joukkojen määrän supistuessa tilannekuvan ja tilanneymmärryksen merkitys korostuu. Määrällisesti pienempien joukkojen on kyettävä entistä hajautetummasta ryhmityksestä keskitettyyn vaikutukseen. Tulevaisuudessa maavoimat ei halua sitoutua pitkiin Afganistanin tai toisen Irakin sodan kaltaisiin operaatioihin, vaan pyrkivät nopeaan ratkaisuun mahdollisimman pienellä logistisen tuen tarpeella. Tutkimus on hyödynnettävissä tutustuttaessa Yhdysvaltojen strategiseen ohjaukseen, doktriineihin, Yhdysvaltojen asevoimiin ja niiden tulevaisuuteen sekä painopisteisesti Yhdysvaltojen maavoimien nykytilaan sekä kehittämiseen tulevaisuudessa.

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksesta : tapausesimerkkinä Charles Taylor

Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Siinä on hyödynnetty oikeustieteen lähestymistapoja ja tutkimusmenetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa eurooppalaisen oikeuspositivismin periaatteita. Tutkimuskohteena oli Liberian entisen presidentin Charles Taylorin sotarikosoikeudenkäynti Sierra Leonen erityistuomioistuimessa. Tavoitteena oli muodostaa oikeustapausta tarkastelemalla perusteltu näkemys siitä, miten kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt nykyään vaikuttavat valtionpäämiehen vastuuseen sotarikostapauksissa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys oli mikä on valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista nykyisen oikeuskäytännön mukaan (tapausesimerkkinä tapaus Charles Taylor)? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen tutkimus, joka käsittelee valtionpäämiehen vastuuta sotarikoksista. Tutkittava tapaus valikoitui sen merkittävyyden perusteella. Taylorin oikeudenkäynti on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen, jossa valtion päämies joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksista. Tapausta voidaan pitää ennakkotapauksena ja prosessiesimerkkinä kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisesta valtionpäämiestä koskevassa sotarikoskysymyksessä. Tapaus oli erittäin mielekäs tutkimuskohde, koska kyseinen oikeustapaus on saatu päätökseen. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa analysoida valtionpäämieheen liittyvää kansainvälisoikeudellista prosessia kokonaisuutena. Tuomioistuimen päätöksen perusteella voidaan todeta, millä perusteilla valtionpäämiehen asemassa oleva henkilö voidaan tuomita sotarikoksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska aiheesta oli suuri määrä kirjallista aineistoa. Analyysissa päädyttiin induktiiviseen eli aineistolähtöiseen päättelylogiikkaan, ja tutkimusstrategiaksi muodostui tapaustutkimus, koska tutkimuksen kohde oli selkeästi rajattu. Tutkimuksen primääriaineiston muodostivat erilaiset asiakirjat. Keskeisimmät tutkittavat dokumentit olivat Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat ja oikeuslähteinä käytetyt viralliset dokumentit kuten valtiosopimukset ja tuomioistuinten peruskirjat. Tietoa taustoitettiin ja syvennettiin kirjallisuudella ja lehdistön tiedoilla. Tutkimuksessa selvitettiin ja kuvailtiin Charles Taylorin oikeusprosessi ja sen historialliset taustat. Pääpaino oli oikeustapauksen analyysissä. Tutkimusraporttiin liitettiin käsitteenmäärittelyosuus, jossa kuvaillaan niitä periaatteita ja oikeussääntöjä, joiden perusteella johtopäätöksiä tutkimuksessa tehtiin. Tutkimuksen johtopäätökset vastaavat tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista perustuu kansainvälisen oikeuden oikeuslähteisiin. Taylorin vastuu rikoksiin voidaan osoittaa ja johtaa kaikista kansainvälisen oikeuden oikeuslähteistä. 2. Valtionpäämiehen status ei suojannut Charles Tayloria rikosoikeudelliselta vastuulta, koska rikokset, joista häntä syytettiin, olivat niin vakavia. Kansallisilla ja kansainvälisillä rikostuomioistuimilla on oikeus syyttää henkilöitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan heidän valtiollisesta statuksestaan riippumatta. Esimerkiksi valtion immuniteetti tai valtionpäämiehen diplomaattinen asema eivät anna suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta silloin, kun tutkitaan vakavia kansainvälisiä rikoksia. Tällaisiksi rikoksiksi luetaan esimerkiksi joukkotuhonta, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. 3. Esimiehen vastuu seuraa komentoketjussa aina sen korkeimmalle huipulle saakka poikkeuksetta. Komentoketjun huipulla olevalla henkilöllä, esimerkiksi valtionpäämiehellä, ei ole rikosoikeudellista immuniteettia, mikäli häntä epäillään teoista, jotka täyttävät sotarikoksen tai rikoksien ihmisyyttä vastaan määritelmät. 4. Todisteet eivät riittäneet Taylorin tuomitsemiseksi suoraan esimiehen vastuun perusteella. Syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen, että Taylorilla olisi ollut suora esimiesasema Sierra Leonessa rikoksia tehneisiin henkilöihin tai järjestöihin. Tuomioistuin kuitenkin totesi Taylorin olleen rikosoikeudellisessa vastuussa, koska hänen katsottiin avustaneen (aiding and abetting) rikosten tekemistä ja osallistuneen niiden suunnitteluun (planning). 5. Taylorin tapaus vahvistaa kansainvälisen oikeuden periaatetta siitä, että esimiehen rikosoikeudellinen vastuu seuraa häntä myös tilanteissa, joissa hän ei itse ole varsinaisesti tehnyt rikoksia mutta on hyväksynnällään, ohjeillaan, asennoitumisellaan tai laiminlyönneillään edesauttanut niiden tekemistä. Henkilöllä ei tarvitse olla suoraa komentosuhdetta rikoksentekijöihin. Riittää, että hänellä on heihin vaikutusvaltaa. 6. Taylorin tuomio on merkittävä ennakkotapaus. Sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa merkitystä vastaavia tapauksia selvitettäessä. Se antaa suuntaviivoja ja esimerkin siitä, miten valtionpäämiestä koskeva kansainvälinen rikosoikeudellinen prosessi voidaan toteuttaa onnistuneesti. Sillä voidaan toivoa myös olevan pelotearvoa. Se osoittaa, että vakavimpia rikoksia tehneet valtionpäämiehet eivät voi paeta vastuutaan asemaansa perustuvan rikosoikeudellisen immuniteetin tai diplomaattisen suojan perusteella.

Perus- ja ihmisoikeusnäkökulmia poikien ympärileikkaukseen

Kulttuuriseen ja uskonnolliseen perinteeseen perustuva poikien ympärileikkaus on viime vuosina puhuttanut erityisesti maallistuneissa Pohjoismaissa, joissa toimenpidettä koskevaa keskustelua on käyty ennen kaikkea toimenpiteen osapuolten perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Viime vuosikymmenellä alkanut lapsen oikeuksien murros on vahvistanut lapsen asemaa itsenäisenä perus- ja ihmisoikeuksien subjektina. Vastakkain asettuvat toisaalta lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä lapsen huoltajan uskonnonvapaudesta ja perhe- ja yksityiselämän suojasta juontuva oikeus kasvattaa lastaan vakaumuksensa mukaisesti. Poikien ympärileikkauksen hyväksyttävyyttä koskevat tulkintalinjaukset ovat jääneet korkeimman oikeuden ratkaisun 2008:93 ja sitä seuranneiden hovioikeuden ratkaisujen varaan. Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen poikien ympärileikkauksen hyväksyttävyys on liitetty kysymykseen lapsen edun toteutumisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2008:93 esittämän linjauksen on tulkittu ratkaisseen kysymyksen ympärileikkauksen hyväksyttävyydestä yleisellä tasolla. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisen lapsen edun periaatteen soveltaminen edellyttää kuitenkin tapauskohtaista harkintaa. Näin ollen lapsen etuun vaikuttavat osatekijät ja niiden merkitys kunkin yksittäistilanteen kontekstissa voivat vaihdella. Kun lapsen etu on aina yhteydessä myös lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, lapsen iän myötä kasvava oikeus osallistua itseään koskevien asioiden käsittelyyn tulisi olla osatekijänä myös lapsen etua koskevassa harkinnassa.

Kilpailulain 44 §:n mukainen muutoksenhakuoikeus ja SEUT 263 artiklan mukainen kumoamiskanne - Kolmannen muutoksenhakuoikeuden laajuus ja erot

Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja oikeusvertaileva. Tutkielmassa selvitetään ensin kolmannen muutoksenhakuoikeuden sisältö Suomen ja EU:n kilpailuoikeudessa. Muutoksenhaun tarkastelu rajataan kilpailunrajoitusasioita ja yrityskauppoja koskeviin kilpailuviranomaisten päätöksiin. Sen jälkeen tutkielmassa vertaillaan kolmannen muutoksenhakuoikeuden eroja Suomen ja EU:n oikeusjärjestyksissä. Lopuksi pohditaan erojen seurauksia ja mahdollista kolmannen muutoksenhakuoikeuden integraatiota EU:ssa. Kolmannella tarkoitetaan tahoa, johon kilpailuviranomaisen päätöstä ei ole kohdistettu, mutta joka saattaa olla oikeussuojan tarpeessa ja jolla voi olla intressi hakea muutosta kilpailuviranomaisen päätökseen. Kolmannella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa lähinnä kilpailuviranomaisen päätöksen kohteen kilpailijaa tai asiakasta. Suomessa kolmannelle on vain poikkeustapauksissa myönnetty mahdollisuus hakea muutosta kilpailuviranomaisen kilpailunrajoitusasioissa ja yrityskauppa-asioissa tekemiin päätöksiin. Yrityskauppapäätöksissä KHO on pitänyt muutoksenhakua teoriassa mahdollisena. Kolmannen suppeaa muutoksenhakuoikeutta on molemmissa asiaryhmissä perusteltu sillä, että kilpailuviranomaisen päätöksen ei ole katsottu pääsääntöisesti vaikuttavan kolmanteen hallintolainkäyttölaissa edellytetyllä välittömällä tavalla. EU-kilpailuoikeudessa kolmannella, esimerkiksi kilpailijalla, sen sijaan on usein katsottu olevan oikeus hakea muutosta komission kilpailunrajoitusasioissa tekemiin päätöksiin ja yrityskauppapäätöksiin, sillä SEUT 263 artiklan suoraan ja erikseen koskemisen kriteereitä on tulkittu laajasti. Muutoksenhakuoikeutta on perusteltu esimerkiksi tehokkaan oikeudenkäytön vaatimuksilla, kilpailuoikeuden asianmukaisella soveltamisella, päätöksen taloudellisten vaikutusten analyysillä ja kantajan osallistumisella hallinnolliseen prosessiin. Tutkielmassa nostetaan esille Suomen ja EU-kilpailuoikeuden välinen huomattava ero kolmannen muutoksenhakuoikeuden laajuudessa. Erot johtuvat osin siitä, ettei EU:n primäärilainsäädäntö tai täytäntöönpanoasetus 1/2003 velvoita jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan kilpailuoikeuden soveltamismenettelyitään. Erot kolmannen muutoksenhaussa eivät ole nähdäkseni tarkoituksenmukaisia EU-kilpailuoikeuden tehokkaan ja yhdenmukaisen soveltamisen näkökulmasta. Tutkielmassa ei ehdoteta kolmannen muutoksenhakuoikeuden harmonisointia EU:ssa, mutta esitetään kansalliselle lainsäätäjälle kolmannen muutoksenhakuoikeuden täsmentämistä kansallisessa kilpailulainsäädännössä. Konkreettisena muutosehdotuksena esitetään muutoksenhakua koskevan normin täsmentämistä esimerkiksi siten, että kilpailulaissa huomioitaisiin kolmannen muutoksenhaun mahdollisuus erilaisissa kilpailulainsäädännön piiriin kuuluvissa asiaryhmissä.

Vuorovaikutteinen suunnittelu ja osallistumisoikeuksien toteutuminen kaavoituksessa

Tutkielma tarkastelee vuorovaikutteista kaavoitusmenettelyä ja perustuslain turvaamien osallistumisoikeuksien toteutumista kaavoituksessa. Tutkielmassa selvittämään myös, millaisia ongelmia vuorovaikutteisessa suunnittelussa ja osallistumisessa ilmenee sekä mitkä tekijät vaikuttavat kaavoituksessa esiintyviin konflikteihin ja millä tavoin niitä voidaan hallita. Kaavoitusprosessin varhaisessa vaiheessa tapahtuvalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella yritetään tehdä suunnittelusta, päätöksenteosta ja päätösten sisällöstä paremmin ymmärrettäviä niille, joita päätökset koskevat. Samalla pyritään saamaan kaavan valmisteluun mukaan asukkaiden paikallinen tieto. Laajalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella tavoitellaan myös kaavoituspäätöksistä tehtävien valitusten vähentämistä. Perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus saada olla osallisena ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. MRL:n vuorovaikutusta ja osallistumista koskevat säännökset konkretisoivat perustuslain 20 §:ää, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. MRL:lla on tärkeä merkitys ympäristöperusoikeuden mukaisen julkisen vallan turvaamisvelvollisuuden toteutumisen kannalta. MRL:n tavoitteet, kaavojen sisältövaatimukset sekä rakentamisen sääntely vaikuttavat siihen täyttääkö laki terveellistä ympäristöä koskevan perustuslain toimeksiannon