1800-luvun itseoppineiden kansanihmisten tekstit

Kirjallisuusarvostelu

”Waikioita Waiwoja Watasta” Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

Kieli keskellä kitaa. Seksuaalisuuden kognitiiviset käsitemetaforat 1800-luvun kansanrunoudessa.

Tämä pro gradu tutkielma käsittelee seksuaalisen kansarunouden kognitiivisia käsitemetaforia. Tutkielmassa selvitetään, millaiset käsitejärjestelmät motivoivat 1800-luvun kansanrunouden seksuaaliaiheista ilmaisua. Tämän lisäksi suomenkielisestä aineistosta paljastuneita käsitejärjestelmiä verrataan muiden kielten ilmaisuista konstruoituihin käsitejärjestelmiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko seksuaaliaiheisia kielenilmaisuja tutkimalla saada tietoa kansanomaista seksuaalisuutta koskevaa ajattelua jäsentävistä käsitejärjestelmistä. Tutkielman aineisto on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston Lönnrotiana 1–30 -kokoelmasta, joka koostuu Elias Lönnrotin muistiinpanemasta ja toimittamasta kansanrunoudesta. Aineiston laajuus on noin kuusituhatta säettä seksuaaliaiheista kansanrunoutta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivisen kielitieteen käsitemetaforateoria. Tutkielmassa tehtävä käsitemetafora-analyysi pohjaa tulkintansa aineiston ilmaisuista tehtävään sanastolliseen analyysiin. Työssä tehtävän analyysin ohella tulosten tulkinnassa hyödynnetään käsitemetaforaan ja sanastontutkimukseen keskittyviä tutkimuksia, joiden tarkoitus on havainnollistaa kielenulkoisten ilmiöiden kuten sukupuolen ja seksuaalisuuden suhdetta kieleen. Lisäksi työssä kiinnitetään huomiota tutkimusaineiston ilmaisujen allitteraatioon. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havainto siitä, että tutkimusaineiston seksuaali-ilmauksia motivoi tietty joukko käsitemetaforia, joiden perusteella on produktiivista muodostaa uusia seksuaaliaiheisia ilmaisuja myös nykysuomessa. Toisaalta ilmaisujen muotoon vaikuttaa tutkimusaineiston luonteenomainen taipumus allitteraatioon, mutta näyttää siltä, että äänteellisyyden tasolla toimivaa allitteraatiota enemmän ilmausten sisältöjä ohjailevat kognitiiviset käsitemetaforat. Monet analyysin tuloksena paljastuneista käsitemetaforista motivoivat myös muiden kielten ilmaisuja. Seksuaali-ilmausten sisältöön vaikuttaa toisin sanoen jokin kielestä riippumaton ilmiö, jonka tässä työssä tulkitaan olevan kognitiivinen käsitemetafora. Tämän tutkielman tuloksia voidaan käyttää lähtökohtana kielen ja seksuaalisuuden suhdetta tarkastelevalle jatkotutkimukselle.

Kulttuurimaiseman syntyvaiheita Ala-Satakunnasta. Köyliönjärven kansallismaiseman kehittyminen 1600-1800-luvuilla Karhian ja Kankaanpään kylissä

Karhian ja Kankaanpään kylien muodostama jakokunta on 1600-1800-luvuilla muodostanut talonpoikaisen Köyliön muun pitäjän kuuluessa Köyliön kartanoiden alaisuuteen. Tutkimus keskittyy tämän kyläalueen maisemahistoriaan tarkastellen omistussuhteita ja maanjakoa. Tarkastelut on tehty pääosin 1700-lukuisten karttojen ja isojaon toimitusasiakirjojen kautta. Muuna tutkimusmateriaalina on käytetty arkistolähteitä sekä 1800-luvun ja 1900-luvun alun karttamateriaalia. Osana tutkimusta olen asemoinut yli 100 kartanosaa koordinaatistoon. Kylien asutus oli vielä 1600-luvulla keskittynyt vanhoille kylätonteille. Tutkimuksessa on tarkasteltu talojen ja asutuksen siirtymistä pois kylätonteilta 1700- ja 1800-lukujen aikana. Karhian vanha kylätontti autioitui 1800-luvun loppuun mennessä. Kankaanpään vanhalla kylätontilla tilakeskusten määrä väheni yhdeksästä kolmeen vastaavana ajanjaksona. Kylätonttien autioitumiseen vaikutti isojaon lisäksi hetkelliset omistusten keskittymiset. Tutkimuksessa havaitsin talonpoikaisen Köyliön olleen 1600- ja 1700-luvuilla uhattuna säätyläisten omistusten lisääntyessä kylässä. Aiemmassa historiankirjoituksessa romantisoitu talonpoikainen Köyliö ei ollutkaan niin itsenäinen kuin oli annettu ymmärtää. Uutena faktana havaitsin suurimman osan kylien taloista kuuluneen 1651-1679 Loimaan vapaaherrankunnan läänitykseen, joka osaltaan on estänyt Köyliön kartanon perintörälssin laajemman leviämisen alueelle. Kankaanpäähän muodostettiin 1700-luvun vaihteessa ratsutila, joka oli osin säätyläisten omistama. Pääosa kylän muista tiloista oli tämän rusthollin augmentteina käytännössä läänitetty ratsutilallisille. Talonpoikainen omistus vahventui ja keskittyi 1800-luvulla. Köyliönjärven rantaeroosion vaikutuksia alueen maisemahistoriaan tarkastellessani havaitsin Karhian kylän keskiaikaisen kylätontin ja tunnistamieni vanhimpien peltojen osin sortuneen järveen jo 1600-luvulla. Samasta syystä ennen rantaviivaa kulkenut Huovintie/Pyhän Henrikin tie siirrettiin isojaon yhteydessä karkaisemaan vanhan kylävainion pitkät peltosarat. Rantaeroosio saattaa selittää myös tämän pitkään viljellyn alueen arkeologisten löytöjen vähäisyyden. Tutkimuksen tavoitteena on myös arvioida poikkitieteellisten tutkimusmenetelmien soveltuvuutta maiseman ja historian tutkimiseen. Tämä tutkimus on poikkitieteellinen analyysi maisema-alueesta, eräänlainen maisemahistoriallinen selvitys, jonka tavoitteena on kuitenkin olla perinteisiä selvityksiä syväluotaavampi. Opinnäytetyön tekijä on aiemmalta koulutukseltaan yhdyskuntatekniikan diplomi-insinööri, jonka tutkinnossa maisemantutkimus oli sivuaineena. FM-tutkinnon sivuaineena tekijällä on Visuaalinen kulttuuri Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".