Satelliittitiedustelu : kuvaussatelliittien kehitys

Tutkielmassa käsitellään optisen alueen kuvaussatelliitteja, joihin tutustutaan Yhdysvaltalaisen satelliittihistorian kautta alkaen ensimmäisistä sääsatelliiteista, joiden kuvista saattoi erottaa vain Maapallon pyöreän muodon ja pilvipeitteen. Tutkielma etenee yleisten teknisten ominaisuuksien ja käsitteiden esittelyn jälkeen kronologisesti alkaen siitä, mistä tarve satelliittitiedustelulle on kehittynyt edeten ensimmäisiin sotilaallisiin satelliittihankkeisiin 1960-luvulla. Tiedustelusatelliittien kehittyminen alkoi 60-luvulta ja siirryttäessä tarkastelussa kohti nykypäivää kaupallisia satelliittipalveluita ei voi ohittaa minkään satelliittialan palveluita tarkasteltaessa. Ei myöskään satelliittitiedustelun tapauksessa. Itse asiassa kaupallisten palveluiden kehittäminen ja käyttäminen näyttää olevan tulevaisuuden trendi. Tutkielmassa todetaan että optiikan ja sensorikennojen suhteen on saavutettu jonkinlainen maksimi tai vähintäänkin käyttäjän tarpeisiin nähden riittävä taso. Tulevaisuudessa tekniikan kehitys tulee keskittymään suorituskyvyn parantamiseksi tiedonsiirto-ominaisuuksien kehittämiseen ja tiedon käyttöön saantiin. Tällä hetkellä sensorijärjestelmät pystyvät tuottamaan suuremman määrän dataa, kuin on mahdollista saada avaruudesta käyttäjälle tarpeeksi nopeasti. Lisaksi muun tutkimuksen näkökulmasta parannusta voidaan olettaa mm. “kameran” ohjaustekniikkaan sekä kuvankäsittelyyn ja tulkintaan. Toinen kehittämisen kohde on selvästi järjestelmän käytön ylläpidon edullisuus. Enää ei ole tarpeellista pitää ensimmäisenä prioriteettina maksimaalista suorituskykyä, sillä riittävä taso on jo saavutettu ja monilta osin myös ohitettu. Tutkielman tuloksena todetaan nyt olevan tärkeää, että satelliiteilla saatava tuki saadaan ylipäätään käyttöön ja tämän olevan kustannuskysymys, johon satelliittipalveluiden kaupallistuminen on tuonut helpotusta.

Pori Sinfoniettan kehitys yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi kaupunginorkesteriksi

Tutkielmassa tarkastellaan Porin kaupunginorkesterin, nykyisen Pori Sinfoniettan kehitystä yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi ammattiorkesteriksi. Arkistoaineisto muodostaa historiantutkimukseen kuuluvan tutkimuksen primäärilähdeaineiston. Tutkimuksellinen ote syntyy ennen kaikkea orkesterin kehitysvaiheiden kontekstoimisesta suomalaisen orkesterilaitoksen ja hyvinvointivaltion historiaan, sekä porilaiseen kulttuuripolitiikkaan. Porin ammattiorkesterihistoria alkaa jo 1800-luvulta Porin Soitannollisen Seuran perustamisesta. Yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta sen toiminta loppui kokonaan 1910-luvulla. Orkesteritoiminta alkoi uudelleen 1920-1930-luvulla mutta tällä kertaa amatööripohjalla. Kaupungissa toimivan kahden eri orkesteriyhdistyksen toimintaa pyrittiin yhdistämään, mutta poliittiset erimielisyydet olivat esteenä. Porin kaupungin palkatessa kaupunginkapellimestarin orkesterin johtajaksi vuonna 1938, yhdistysten yhteistoiminta pääsi viimein alkamaan. Orkesterin yhteistoiminnasta alettiin nopeasti käyttää nimitystä Porin kaupunginorkesteri. 1950-1960-luvut olivat orkesteritoiminnan vakiintumisen aikaa. Orkesteria ei enää uhannut jatkuva pelko toiminnan loppumisesta. Vuonna 1955 orkesteri kunnallistettiin ja se sai ensimmäisen ammattilaisvakanssinsa. 1960-luvun lopulta alkaen orkesterin ammattivakanssit alkoivat lisääntyä.Orkesterista tuli ensin runko-orkesteri, jonka ammattilaiset saattoivat aluksi esiintyä pieninä yhtyeinä, sitten kamariorkesterina. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattisoittajia. Ammattiorkesterin myötä orkesteri sai paljon uusia toimintamuotoja, kuten alueorkesteritoiminta, lastenkonsertit, ooppera jne. Orkesterilla oli kuitenkin yhä monia haasteita. Orkesterin toimintakulttuuri ei ollut ammattimaisella tasolla, mikä johti moniin orkesterin sisäisiin ja orkesterihallinnon välisiin ristiriitoihin. Monista yrityksistä huolimatta kaupunkiin ei tahdottu saada konserttitaloa ja kapellimestarin valinta jakoi kaupunkia. Kaupungin henkiset ja musiikilliset resurssit eivät ole aina olleet optimaaliset orkesterin tasapainoiselle kehitykselle. 1990-luvulta alkaen Pori Sinfonietta on yhä enemmän alkanut muistuttaa kansainvälisesti vertailukelpoista orkesteria. Orkesterin kapellimestarit hankitaan kutsumenettelyllä, sillä on oma konserttisali, konserttipäivä, omia levytyksiä ja sen toiminta edellytykset ovat toimistohenkilökunnan ja jousiston kasvun myötä parantuneet.

Pori Sinfoniettan kehitys yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi kaupunginorkesteriksi

Tutkielmassa tarkastellaan Porin kaupunginorkesterin, nykyisen Pori Sinfoniettan kehitystä yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi ammattiorkesteriksi. Arkistoaineisto muodostaa historiantutkimukseen kuuluvan tutkimuksen primäärilähdeaineiston. Tutkimuksellinen ote syntyy ennen kaikkea orkesterin kehitysvaiheiden kontekstoimisesta suomalaisen orkesterilaitoksen ja hyvinvointivaltion historiaan, sekä porilaiseen kulttuuripolitiikkaan. Porin ammattiorkesterihistoria alkaa jo 1800-luvulta Porin Soitannollisen Seuran perustamisesta. Yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta sen toiminta loppui kokonaan 1910-luvulla. Orkesteritoiminta alkoi uudelleen 1920-1930-luvulla mutta tällä kertaa amatööripohjalla. Kaupungissa toimivan kahden eri orkesteriyhdistyksen toimintaa pyrittiin yhdistämään, mutta poliittiset erimielisyydet olivat esteenä. Porin kaupungin palkatessa kaupunginkapellimestarin orkesterin johtajaksi vuonna 1938, yhdistysten yhteistoiminta pääsi viimein alkamaan. Orkesterin yhteistoiminnasta alettiin nopeasti käyttää nimitystä Porin kaupunginorkesteri. 1950-1960-luvut olivat orkesteritoiminnan vakiintumisen aikaa. Orkesteria ei enää uhannut jatkuva pelko toiminnan loppumisesta. Vuonna 1955 orkesteri kunnallistettiin ja se sai ensimmäisen ammattilaisvakanssinsa. 1960-luvun lopulta alkaen orkesterin ammattivakanssit alkoivat lisääntyä. Orkesterista tuli ensin runko-orkesteri, jonka ammattilaiset saattoivat aluksi esiintyä pieninä yhtyeinä, sitten kamariorkesterina. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattisoittajia. Ammattiorkesterin myötä orkesteri sai paljon uusia toimintamuotoja, kuten alueorkesteritoiminta, lastenkonsertit, ooppera jne. Orkesterilla oli kuitenkin yhä monia haasteita. Orkesterin toimintakulttuuri ei ollut ammattimaisella tasolla, mikä johti moniin orkesterin sisäisiin ja orkesterihallinnon välisiin ristiriitoihin. Monista yrityksistä huolimatta kaupunkiin ei tahdottu saada konserttitaloa ja kapellimestarin valinta jakoi kaupunkia. Kaupungin henkiset ja musiikilliset resurssit eivät ole aina olleet optimaaliset orkesterin tasapainoiselle kehitykselle. 1990-luvulta alkaen Pori Sinfonietta on yhä enemmän alkanut muistuttaa kansainvälisesti vertailukelpoista orkesteria. Orkesterin kapellimestarit hankitaan kutsumenettelyllä, sillä on oma konserttisali, konserttipäivä, omia levytyksiä ja sen toiminta edellytykset ovat toimistohenkilökunnan ja jousiston kasvun myötä parantuneet. Asiasanat: Porin musiikkielämä, kaupunginorkesteri, yhdistyshistoria, kulttuurihistoria, orkesterihistoria, sinfoniaorkesteri

Venäjän arktisen alueen sotilaallinen kehitys

Venäjä on ilmoittanut arktisen suunnan kehittämisen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista vuoteen 2020 mennessä. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää Venäjän sotilaallisen läsnäolon kehittymistä arktisella alueella. Aihetta avataan tutkimuskysymysten avulla, joita ovat: 1. Mitä Venäjä sotilaallisella voimallaan turvaa arktisella alueella? 2. Minkä Venäjä kokee uhkaavan arktista aluettaan? 3. Kuinka Venäjä kehittää sotilaallista voimaansa arktisella alueella? Tutkimukseni taustalla oleva ilmiö on globaalin turvallisuusympäristön muutos ja sen aiheuttamat muutokset uhkakuviin. Ilmaston lämpenemisen ja teknologian kehittymisen myötä kiinnostus alueen luonnonvaroihin ja koillisväylään on kasvanut. Venäjän asevoimien kehittymistä tutkin kerätyn artikkelimateriaalin pohjalta tehtävällä aineistoanalyysillä sekä induktiivisella päättelyllä. Arktista aluetta ja sen uhkakuvia käsittelin aiempien tutkimusten ja työpapereiden pohjalta. Tutkimukseni perusteella Venäjän arktisen alueen tärkein suojattava asia ovat koillisväylä ja alueen luonnonvarat, jotka se näkee elintärkeinä taloudelleen. Venäjä ei koe välitöntä uhkaa arktiselle alueelle. Asevoimien kasvavalla läsnäololla Venäjä kuitenkin osoittaa kykynsä valvoa ja hallita alueitaan, sekä rajoittaa muiden valtioiden toimintaa strategisesti merkittävällä alueella. Venäjä kehittää alueen joukkoja liikkuviksi ja itsenäiseen toimintaan kykeneviksi olosuhteet huomioiden. Alueella käytettävien joukkojen johtaminen keskitetään yhden strategisen johtoportaan alaisuuteen.